Lea Pakkanen, Santeri Pakkanen - Se tapahtui meille

Olemme Tšalnassa, parinkymmenen kilometrin päässä Petroskoista. On kesä ja vuosi 2017. Karjalan kesä on vallannut vanhan pihan. // Vehreyden keskellä nuokkuva talo on kuin kumaraan painunut, kokoon kutistunut vanhus. Synnyinkoti ja mummola on ollut tyhjillään pitkään. Olemme täällä yhdessä ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneenkuuteen vuoteen.

Inkerinsuomalaisuus on monelle hämärä käsite, niin minullekin. Kuuntelin äänikirjana, kirjailijoiden itsensä lukemana, vuoden 2020 historiateokseksi valitun tietokirjan Se tapahtui meille - Isän ja tyttären matka inkerinsuomalaisuuteen. Teos on tavattoman mielenkiintoinen ja valottaa inkerinsuomalaisten vaiettua historiaa 1600-luvulta tähän päivään. E-kirjan lopussa on Meeri Koutaniemen kuvaliite ja valokuvia Pakkasten kotialbumeista. Palkintolautakunta luonnehti teosta näin:

 

Se tapahtui meille on iholle käyvä historia inkerinsuomalaisten kohtaloista Neuvostoliitossa ja kohtelusta Suomessa. Se kertoo sopeutumisesta ja sopeutumattomuudesta vieraassa kulttuurissa ja vihamielisessä ympäristössä. Teoksen jännite syntyy kahden sukupolven tarinasta ja suhtautumisesta muuttuvaan ympäristöön. Omakohtaisuus tuo tarinaan inhimillisen kosketuksen.

Vaikka teos on yhden suvun tarina, se on vahvasti dokumentoitu sekä ympäristön valtiollisiin ja poliittisiin tapahtumiin sidottu. Lisämausteen tuovat tekijöiden omat kokemukset. Ne toimivat eräänlaisena aikalaistodisteena ja lähentyvät tutkimusmetodina kaunokirjallisuudessa muodissa olevaa autofiktiota, joka siis tässä on autofaktaa.

Kaukaisilla vuosisadoilla inkerinsuomalaisten asuinsijoilla sodittiin ja sodittiin, kodit tuhoutuivat ja ihmisiä kuoli. Mutta vasta Stalinin Suuri terrori aloitti inkerinsuomalaisten kansanmurhan ja karkotukset raja-alueilta. Kokonaisia perheitä ja kyliä karkotettiin kulakkeina Siperian vankileireille, sillä inkerinsuomalaisia pidettiin järjestelmän vastaisina ja epäilyttävinä Suomen suhteidensa vuoksi.

Pakkaset tekevät sukututkimusta, sillä isovanhempien elämänkohtalot olivat hämäriä. He matkustavat Jakutian Tiksiin, jossa karkotettuna oli isoäiti Katri ja Norilskiin Keski-Siperiaan, jonne päätyi isoisä Tuovi. Vankileirillä olleet Santerin appivanhemmat eivät koskaan puhuneet kokemuksistaan. Sukututkimuksessa voi selvitä järkyttäviä asioita, näin kävi Pakkasillekin. Miten suhtautua isoisä Tuovin ilmeiseen desanttimenneisyyteen? Äidinisä Tuovi oli otettu Puna-armeijaan ja hän jäi talvisodan aikana suomalaisten vangiksi. Puna-armeijassa sotavankeus tiesi auttamattomasti vankileiriä.

Mauno Koiviston nimi mainitaan aina inkeriläisten paluumuutosta puhuttaessa. Vuosina 1990–2016 Suomeen saapui yli 30 000 inkeriläistä paluumuuttajaa.   Paljon inkeriläisiä oli paennut Stalinin vainoja Suomeen jo ennen sotaa  ja noin 63 000 inkeriläistä siviiliä siirrettiin Suomeen jatkosodan vuosina 43-44 saksalaisten joukkojen miehittämiltä alueilta Leningradin eteläpuolelta. Välirauhansopimuksessa -44 Suomi sitoutui luovuttamaan Neuvostoliittoon kaikki neuvostokansalaiset, "jotka on internoitu ja tuotu väkisin Suomeen”. 

Suomi halusi luovutusten perustuvan vapaaehtoisuuteen, mutta silti inkeriläiskysymys oli hallitukselle kiusallinen. Tämä on kaikenkaikkiaan hyvin sekava vyyhti, jossa inkeriläisiä houkuttelivat ja pelottelivat palaamaan sekä Valvontakomissio että joidenkin paikkakuntien virkamiehet. Moni inkeriläinen ajatteli, että jos palaisi vapaaehtoisesti pääsisi todennäköisemmin omille kotikonnuilleen, mutta niille he pääsivät vasta 70-luvulla. Inkeriläisten pelko pakkoluovutuksista jatkui Suomessa vielä monet vuodet kylmän sodan ja noottikriisien vuosina ja monet muuttivatkin Ruotsiin. Täällä inkeriläisten siirroista lisää tietoa.

Tämän kirjan rankka fakta tulee ymmärrettävämmäksi, kun tarinaansa kertovat oikeat ihmiset, eikä tietolähteenä ole mikään kasvoton tilasto. Isä Santeri eli nuoren miehen elämää Petroskoissa, kävi Neuvostoliiton armeijan ja pääsi yliopistoon. Hän sai tulkkaustehtäviä  ja toimittajanviran Punalippu-nimisessä lehdessä. Pienen Lean maahanmuuttajakokemus syrjittynä ryssätyttönä Pohjois-Suomessa oli myös koskettavaa. Suomessa elettiin 90-luvun lamaa ja inkerinsuomalaisten aiheuttamia kustannuksia ja ongelmia arvioitiin. Mitään kotouttamissuunnitelmia tai kielikursseja ei ollut. 

Paluumuutto ja paluumuuttajat olivat vuosikymmenestä toiseen julkisen arvioinnin ja uudelleenarvioinnin kohteena. Myös minä tunsin joutuvani uudelleen ja uudelleen saman suurennuslasin alle: Olinko tarpeeksi suomalainen? Kannattiko minut ottaa Suomeen? Olinko taakka? Olinko virhe?

Se tapahtui meille on erinomainen ja kattava tietokirja inkerinsuomalaisuudesta. Kirja on hyvin taustoitettu ja dokumentoitu asianmukaisine lähdeaineistoineen. Stalinin Suuren terrorin mielettömyys tuli taas kerran iholle muutenkin kuin inkerinsuomalaisten kohtaloissa.

Lea Pakkanen, Santeri Pakkanen - Se tapahtui meille
Gummerus 2020
Äänikirjan lukijat Lea ja Santeri Pakkanen
______________________

 

Lea Pakkanen (s. 1983) on toimittaja sekä sosiaali- ja kulttuuriantropologi, joka on työssään käsitellyt sotien ja konfliktien vaikutusta siviileihin. Hän saapui vuonna 1990 inkerinsuomalaisena paluumuuttajana Suomeen.

Santeri Pakkanen (s. 1950) on toimittaja, joka oli keskeisesti mukana, kun inkeriläisten oli jälleen mahdollista järjestäytyä ja aktivoitua Neuvostoliitossa 1980-luvulla. Hän saapui vuonna 1990 inkerinsuomalaisena paluumuuttajana Suomeen.