Peter Sandström - Rakkaus on kesy eläin

Syksy tulee nykyään aina vain useammin, joskus monta kertaa vuodessa.

Kustantaja kutsuu Peter Sandströmiä tiedotteessaan osuvasti autofiktion hämmentäjäksi, ja sitä hän on: kaikissa teoksissa päähenkilö on Peter S, hyvin kirjailijan oloinen ja ikäinen mies. Mutta lukijan ei ole viisasta pitää kaikkea kerrottua faktana ja puhtaana autofiktiona. Uusimmassa romaanissa Rakkaus on kesy eläin Peter S on entistä eksyneemmän oloinen, elämäntuskaansa viinillä lääkitsevä, vanheneva mies. On kesä, mutta Peter S:n kesä kuluu omaishoitajana vaimon ja tyttären matkaillessa. Nainen nimeltä Karhu kiusaa ja houkuttaa tekstiviesteillään, mutta onneksi tomera sisko pystyy pitämään veljensä jonkun verran tolkuissaan.

Romaanissa Peter S kertoo, miltä tuntuu kun yksi hänen elämänsä vahvoista naisista ja tukipilareista on hiipumassa. Bloggauksessani Äiti marraskuusta pari vuotta sitten kirjoitin näin: "Mutta äiti se vasta pakkaus on! Leskeksi jäätyään äiti puhkesi kukkaan, Sandström sanoo. Liki yhdeksänkymppinen äiti rakastaa värikkäitä vaatteitaan ja korkokenkiään, kiipeilee silityslautojen päälle pitsikappoja ripustelemaan ja etsii uusia reseptejä vanhoista ruotsalaisista naistenlehdistä."

Mutta nyt asiat ovat muuttuneet. Tuo tarmonpesä ja kaiken osaava nainen on saanut sairaskohtauksen ja hänestä on tullut hidas ja päivittäin hoivaa tarvitseva vanhus. Äidin päästyä sairaalasta kotiin Peter S tulee lapsuudenkotiinsa Uuteenkaupunkiin äidin peräänkatsojaksi. Äidin hitaus ärsyttää, äidin saamattomuus ärsyttää, äidin kaatuilu ärsyttää, kaikki tilanteessa ärsyttää ja Peter S myös näyttää sen, äidilleenkin. Mutta tuo kaiken kokenut nainen kestää nytkin poikansa tuittuilut.

Yli yhdeksänkymppinen äiti on romaanin tärkein nainen, mutta luonnehdintansa saavat myös Peter S:n elämän muut naiset. Avioliittoa Seepran / Blomgrenin / Darlingin kanssa on kestänyt vuosikymmenet ja parilla on kaksi lasta, tytär Bonnie ja superfiksu poika Neo. Nyt äiti ja tytär ovat kesälomamatkalla kaukana Venäjällä, menossa Vladivostokiin ja Souliin. Vaimo on työnsä puolesta usein työmatkoilla - siksikö Peter S on pönkittänyt seksuaalista ja miehistä itsetuntoaan tapailemalla muita naisia? Naistenlehti Annikan lehtijutun perusteella 29 naista otti yhteyttä kirjailijaan ja joitakin heistä hän tapasi hämärissä hotellihuoneissa. Yksi näistä sitkeistä tekstiviestittelijöistä ja yhteydenpitäjistä on Karhu, joka  hinkuu tapaamista mm. konsultoidakseen Peter S:ää pornografisen novellinsa idean tiimoilta.

Sandström ei suinkaan kaunistele Peter S:n luonteenpiirteitä ja tekemisiä. Minäkertoja on helposti tulistuva ja ärsyyntyvä mies joka lääkitsee elämänkulun synnyttämää eksyneisyyttään valkoviinillä ja siiderillä. Kaikesta ironiasta, eksistentiaalisesta ahdistuksesta ja elämän absurdiudesta huolimatta teos on liikuttava, koskettava ja kaunis. Tavallisista elämän sattumuksista syntyy kirkasta proosaa taitajan käsissä. Huumori on vinoa ja lauseet lakonisia. Takaumat vievät lapsuusmuistoihin, vuosiin jolloin äiti oli vahva ja kaunis nainen joka osasi tehdä ja teki mitä tahansa. Kontrasti työteliäiden, puutarhaviljelyä harrastaneiden isän ja äidin ja käytännön töissä tumpeloiden siskon ja Peter S:n välillä tulee nautittavasti ja ironisesti esiin esimerkiksi vierailtaessa isän haudalla. Hautakivi on kaatunut; äiti siistii ruohoa kynsisaksilla ja organisoi kiven nostoa lasten naukkaillessa viiniään taustalla. Lopulta kivi nousee ja retki päättyy näiden kolmen tanssiin käsi kädessä - ja iäkäs äiti ajaa autolla hiprakkaiset keski-ikäiset lapsensa kotiin.

Sandström kuvaa teoksessa sieluunmenevästi niitä tuntoja, joita vanhemman ikääntyminen ja hiipuminen lapsessa herättää. Osat vaihtuvat, vanhemmasta tulee lapsi ja lapsesta huolehtiva aikuinen. Lapsuuden kotitalo rappeutuu hoidotta eikä kukaan tarvitse aikanaan tärkeiltä tuntuvia tavaroita. Tämä vetoaa syvästi vastaavan kokeneeseen lukijaan. Ikääntyvä Peter S rakastaa eittämättä syvästi kaikkia naisiaan, joista jokainen täyttää hänen elämässään oman funktionsa. Minulle ei aivan selvinnyt kirjan kannen symboliikka. Kannessa on tavallaan käänteinen kentauri, jolla on naisen sääret ja hevosen pää ja kuvan jatkuessa takakanteen kuvasta löytyy myös villi joutsen, jolla on ihmisen käsi. Rakkauden ja elämän ikuinen mysteeri?

Aiemmat bloggaukseni Sandströmin teoksista:

Äiti marraskuu

Sinulle joka et ole täällä

Valkea kuulas

Laudatur

Peter Sandström - Rakkaus on kesy eläin

Alkuteos Kärleken är ett tamdjur 2020

Suomentanut Outi Menna
Kansi Fredrik Bäck

Schildts & Söderströms 2020

Kirjastosta

_______________

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Peter Sandström - Äiti marraskuu

Peter Sandströmin teksti tuudittaa lukijaa lempeästi ja hellästi kuin kehtolaulu. Kirjailija ammentaa Äiti marraskuun kahdeksassa pohdinnossa tuttuun tapaansa fiktiivisesti omasta elämästään. Sandström on taitava: hän osaa tuoda monelle lukijalle jo tutusta aihepiiristä kiinnostavaa ja ihastuttavaa uutta. Olen lukenut kaikki Sandströmin tähän mennessä suomennetut teokset - Sinulle joka et ole täällä, Valkea kuulas & Laudatur, jotka kaikki ovat minua ihastuttaneet. Jos kirjailija ei ole sinulle tuttu, kurkkaa näihin aiempiin bloggauksiini, sillä niistä selviää hyvin Sandströmin kirjailijuuden luonne.

Äiti marraskuun pohdinnoista seitsemän kiertyy tiukasti minäkertoja Peterin omaan elämään. Hän kirjoittaa pojastaan Neosta, tyttärestään Bonniesta, siskostaan, vaimostaan ja äidistään. Kauan sitten kuolleella isällä on nyt pienempi rooli: isän olemusta ja sotatraumoja pohditaan toki niitäkin. Teksti on tajunnanvirtaista vaeltelua nykyhetkessä ja nostalgisissa muistoissa; niissä ohikiitävissä onnen hetkissä ja välähdyksissä, joista elämä koostuu.

Keski-ikäisyyden perspektiivistä Sandström tarkastelee hienolla ja ajatuksia herättävällä tavalla ihmiselämän kulkua ja aikaa, sukupolvien syklejä. Kirjan kannessa hän leikkii nauraen isänsä kanssa pikkupoikana. Isä oli tuolloin vielä nuori mies omine unelmineen; nyt häntä ei enää ole, ja pojan oma vanhuus lähestyy. Omat lapset ovat vuorostaan aikuiselämänsä alussa. Minäkertoja Peter pohtii vellovissa pohdinnoissaan upeasti näitä kysymyksiä - elämän rajallisuutta, omaa ikääntymistä ja katoavaisuutta. Humoristisinkin piirtein: Mitä sitten kun minua ei enää ole? Kuka puuhailee tässä minun keittiössäni?

Keski-ikäinen kirjailija kirjoittaa menneistä vuosistaan ironialla, kuitenkin ymmärtäen eikä syyllistäen. Kun lapset olivat pieniä, tärkeämpää oli oma runoilijuus ja uran luominen. Hän tuntee kaihoisaa luopumisen kaiherrusta itsenäistyvistä lapsistaan. He ovat kauniita, eteviä ja viisaita; heillä on tekniikka hallussa, toisin kuin Peterillä, joka on käytännön asioissa täysin avuton. Lasten on tulevaisuus, he tulevat elämään paljon pidempään kuin isä itse.

Laudaturissa Peter kutsui vaimoaan Seepraksi, nyt taas Blomgreniksi. Tämä lettipäinen tutkijatyttö vei miehen sydämen jo 80-luvulla ja yhdessä eletty ja koettu ovat vain vahvistaneet kumppanuutta ja yhteenkuuluvuutta. Nuorenparin vuosientakaisen merenrannalla vietetyn mökkikesän muistelu dramaattisine menetyksineen oli äärimmäisen koskettavasti ja kauniisti kuvattu.

Jo sisko on aikasten rempseä ja boheemi tyyppi, mutta äiti se vasta pakkaus on! Leskeksi jäätyään äiti puhkesi kukkaan, Sandström sanoo. Liki yhdeksänkymppinen äiti rakastaa värikkäitä vaatteitaan ja korkokenkiään, kiipeilee silityslautojen päälle pitsikappoja ripustelemaan ja etsii uusia reseptejä vanhoista ruotsalaisista naistenlehdistä. Äidin ja pojan ’ulkomaanmatka' - Turkuun halpaan hotelliin - oli hulvaton ja riemastuttava.

Äiti marraskuu on ehkä vuoden sympaattisin. Sandström tarkastelee läheisiään suurella lämmöllä ja kunnioituksella. Hänen huumorinsa on rakastavaa ja lempeää, ja hän muistaa tarkasti pienet nostalgiset sattumukset vuosien takaa ja nivoo ne hienosti nykyhetkeen. Uskon että Sandström puhuttelee etenkin lukijaa, joka on jo jonkun verran elämää nähnyt ja joka tiedostaa nuorta paremmin miten syksy tulee nykyään aina vain useammin, usein monta kertaa vuodessa. Aivan ihastuttava lukukokemus.

Peter Sandström
Mamma november. Åtta betraktelser 2018
Äiti marraskuu. Kahdeksan pohdintoa
Suomentanut Outi Menna
Kansi Anders Carpelan
Schildts & Söderströms 2018
*****
Kirjastosta
_______________

Muita lukukokemuksia: Lumiomena, Tuijata

Peter Sandström Helsingin kirjamessuilla 
lauantaina 27.10. Klo 11.00-11.30 Esplanadi

Peter Sandström - Sinulle joka et ole täällä

Tartuin Sandströmin kolmanteen suomennettuun teokseen uteliaisuudesta, mutta myös Ompun Novellit kunniaan - haasteen innoittamana. Itsekin kuulun niitten kirjabloggareiden joukkoon, jotka tunnustavat lukevansa novelleja vain harvakseltaan. En osaa analysoida miksi näin on. Romaanit saavat osakseen enemmän rummutusta? Tänä vuonna olen tähän mennessä lukenut vain Murakamin Miehiä ilman naisia.

Sandström pyörittelee romaaneistaan tuttuja teemoja. On poika nimeltä Peter, Petrus, Pjotr... On Uusikaarlepyy edustamassa agraarista maaseutua ja Turku kaupunkilaisuutta... Miehet ovat tunneilmaisultaan raajarikkoja. Joko he ovat vammautuneet henkisesti sodassa tai kantavat lapsuudestaan perittyä kylmyyden kierrettä, ja siirtävät tämän kierteen omiin lapsiinsa. Novelleissa toistuvia asetelmia ovat poika tai tytär sekä vanheneva isä tai äiti.

Novelleissa on jotain outoa julmuuden symboliikkaa, josta en osaa lausua mitään. Sandbergin maailmassa miesten kuuluu olla raakoja ja ronskeja machoja, väkivaltaa ei kaihdeta. Suurella sydämellä hän tarkastelee kuitenkin pienen ihmisen elämää. Syntymä ja kuolema, ns. elämä siinä välissä, se on jokaisen osa. Aina ei suju kovin tyylikkäästi, mutta yritys ansaitsee hellän ajatuksen. Sandström ei todellakaan päästä lukijaansa helpolla. Novelleissa on takaumia ja maagista realismia Murakamin tapaan. Lukija ei tiedä mikä on totta, mikä unikuvaa.

Sandströmin novellikokoelmassa on 6 novellia, joista lyhyt juonikuvaus.

Ronnie

Lapsuus on jäämässä taakse, opiskelut kaupungissa odottavat. Viimeistä iltaa Peter viettää futismatsissa, sekstaa Mossella ajelevan Blomgrenin kanssa ja ystävä Hammar leimaa hänen olkapäihinsä lihamerkin: Tästä näkee mistä olet kotoisin! Äiti yrittää luoda unohtumattoman jäähyväispäivällisen, mutta kaikki palaa savuten pohjaan, ja natsa käryää tämän suupielessä.

Isänsä poika

Isä on sodan satuttama mies, joka näkee painajaisia ja katuu sodanaikaisia julmia tekojaan. Hän ottaa kuppia, on siirtynyt nukkumaan kasvihuoneeseen ja soittelee Neuvostoliiton suurlähetystöön pyytääkseen anteeksi rajan takana asuville ihmisille aiheuttamaansa surua. Pieni poika yrittää ymmärtää ja kaipaa:

Haistan karahvia, se haisee isältä ja ajattelen että isä on siellä sisällä, jossakin siellä hän on, tai ei isä vaan jokin suurempi kuin isä, se mikä oli teljettynä hänen tomumajaansa. Siellä on sielu, ja sen täytyy päästä ulos. (...)  Nielaisen ja sisintäni polttaa, sitten tulee lämmintä, ja jokin alkaa hehkua päässäni. Isi, sanon. Ookko se sä?

Serkulle ei ole synonyymia

Tässä novellissa Sandström kertoo hypnoottisen vangitsevasti Peterin poikavuosista, kesistä äidin suvun luona maalla ja serkustaan. Maalla asuvien sukulaisten kiihkeää lahkolaisuutta ja lintuihin kohdistuvaa taikauskoa, väkivaltaa ja kriisiterapiaa... Novelli on murakamimaista fantasiaa ja mytologiaa enkä ollut varma ristiinnaulitsemisen merkityksestä enkä yhtään mistään - mutta silti tässä oli jotain muinaistarujen henkeä, joka lumosi!

Tiikeri

Vanha isä ja menestynyt tytär kohtaavat Gdanskissa. Tytär tuntee katkeruutta isäänsä kohtaan, kun tämä häipyi hänen ollessaan lapsi. Nyt hän haluaa kiusata ja kiduttaa isäänsä valheillaan ja muunnellulla totuudellaan. 

 Matkamiehelle
Äiti oli kantanut minua kun olin pieni, nyt oli minun vuoroni kantaa häntä. Hän ei painanut paljon, ja olin jo iso mies. Hän oli sylissäni kuin morsian, ja kun kannoin hänet kynnyksen yli, kumarruin jotta en olisi lyönyt päätäni ovenpieleen. Varo knuppias, sanoin äidille, ja hän käpertyi kokoon, hänen valkoinen päänsä olkaani vasten, ja hän piti päätään siinä kuin lapsi.

Sisko, lopultakin
Tässä sanon vain - Voi äitiparka!

Sandström kirjoittaa taas kerran lumoavasti, joskin haasteellisesti. Hän käsittelee vanhemman ja lapsen välisiä jännitteitä ja lapsuuden katkeruuksia. Mukana on myös ymmärrystä, anteeksiantoa ja rakkautta. Lapsuuden ja nuoruuden kokemukset muovaavat hahmot sellaisiksi kuin he tässä päivässä ovat. Novellit imivät mukaansa, nautin matkasta. Ei ollut väliä ymmärsinkö oikein vai en. Kaunista ja koskettavaa.

Sinulle joka et ole täällä kuittaa Novellit kunniaan -haasteeseen 6 luettua novellia. Kerään lukemani novellit omalle sivulleen, joka löytyy blogin ylälaidasta. Kiitos Ompulle inspiroivasta haasteesta! En löytänyt tästä yhtään bloggausta. Niinpä esittelen Sandströmin palkintoehdokkuudet:

Laudatur (2016) - Juuri nyt Finlandia-palkintoehdokas 2016

'Sandströmin kieli on kuulasta, filosofoivaa ja lämmintä. Myös Outi Mennan suomennos on tavoittanut saman herkkyyden.'

Valkea kuulas (2014) - Svenska litteratursällskapetin palkinto 2015. Teos oli ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

'Romaanin kieli on kuin kirjalle nimen antanut omenalaji: kaunis ja lähes läpikuultava. Romaanin pehmeä ja tarkka kieli sekä sen hellä suhtautuminen ihmisiin ja heidän edesottamuksiinsa herättää lukijassa lempeyden tunteen elämää kohtaan.'

Novellikokokoelma Sinulle joka et ole täällä (2012) oli Runeberg-palkintoehdokas

'Usein päähenkilö joutuu [novelleissa] törmäyskurssille menneisyytensä kanssa. Esiin nousee asioita, jotka on aikanaan jätetty käsittelemättä, ja kysymyksiä, jotka on viimeinkin pakko esittää. … Sandströmin tyyli on täsmällistä ja tiivistunnelmaista, ja hän erottuu joukosta, häntä ei unohda.'

Peter Sandström
Till dig som saknas 2012
Sinulle joka et ole täällä
Suomentanut Katriina Huttunen
Schildts & Söderströms 2012
****
Kirjastosta

Peter Sandström - Valkea kuulas

Peter Sandström on juuri nyt ajankohtainen kirjailija tänä syksynä ilmestyneen Laudaturin vuoksi ja myös siksi, että hän sai Helmet-kirjallisuuspalkinnon teoksestaan Valkea kuulas. Oli siis vihdoin aika minunkin tarttua kirjaan.

Peter on keski-ikäinen eronnut kahden lapsen isä. Hänen äitinsä elelee yksikseen leskeksi jäätyään, isä kuoli yli 30 vuotta sitten. Peter käy äitiään tapaamassa harvoin, mutta nyt 85-vuotias äiti ilmoittaa tarvitsevansa ainoaa poikaansa. Äiti on saanut parantajan toimeksiannon ja tarvitsee autonkuljettajaa. Ja äidillä on päähänpinttymä: matka on tehtävä tallissa neljäkymmentä vuotta pölyttyneellä isän Caprilla.

Peter saapuu lapsuuskotiinsa, jossa aika tuntuu pysähtyneen. Vuosien kulun huomaa vain pienoisesta rapistumisesta ja tietysti äidistä, josta on tullut vanha ja hauras. Kotikaupunki on sensijaan pyörinyt muutosten pyörteissä. Vanhaa maailmaa ei enää ole.

Kutsuisin tätä kirjaa vaellukseksi muistoihin. Muistoissaan vaellellessaan Peter pohtii ennen kaikkea isäänsä, mutta mieleen pulpahtaa myös kesä, jonka hän vietti ensirakkautensa, villin ja vapaan Teresen kanssa.

Isä

Peter menetti isänsä jo  17-vuotiaana, mikä suisti hänet (ja myös äidin) mustaan aukkoon. Kuolemaa oli vaikea uskoa todeksi ja miksi-kysymykset risteilivät päässä. Peter kaipasi koko lapsuutensa ja nuoruutensa isän kosketusta, mutta sodan kovettama isä ei osannut näyttää tunteitaan. Täynnä riipaisevaa katkeruutta, mutta ehkä eniten ihmetystä, Peter toteaa, että isä kosketti hellästi ja rakastavasti koiria, jotka hänen oli määrä tappaa - mutta ei häntä, ainoaa pokaansa.

Siinä laukussa oli koko entinen maailma, joka oli vähitellen katoamassa. Hyvästi ulkohuusi ja puulämmitys. Hyvästi irtotavarana myytävä voi, hyvästi hevosten käyttö vetoeläiminä. (...) Hyvästi isä. (...)  Kun avasin isän laukun, halusin saada entisen maailman takaisin, näin uskoin vakaasti jälkeenpäin. Halusin että elämä pysyisi ennallaan.

Terese

Vesitornin sadat ikkunat, Adan ja Herkuleksen kohtalot. Vanha polkupyörä, kapea silta ja nuoruuden into. Tohtorin talon gini- ja pillerivarastot. Ensirakkaus oli rosoista, mutta huumaavaa. Se kesti valoisan kesän, mutta syksy sen sitten vei.

Muistan että lähdit syksyllä. Tulit luokseni samana päivänä, löysit minut pihalta missä olin äidin kanssa. Valkeat kuulaat olivat valmiita poimittaviksi, ja kaneliomenat olivat kypsymässä. Keräsin äidin kanssa omenoita koriin, ne olivat niin kauniita, lähes läpikuultavia, ja me käsittelimme niitä varovasti aivan kuin ne olisivat olleet tuoreita kananmunia.

Äiti

Monikaan meistä ei näe äitiään ihmisenä, ei sitä mitä äiti on äitiytensä ulkopuolella. Tänä kesänä Peter pääsee äitiään lähelle. Nukutaan yhdessä omenapuun alla pihakeinussa, syödään höyryäviä uusia perunoita keittiön pöydän ääressä, jutellaan ja tehdään road trip isän vanhalla Caprilla. Peter seuraa kuinka äiti selvittää vimmaisesti elämänsä tavaroita - vinttiin säilöttyjä vaatevuoria ja kellarin hämähäkinverkkoja. Isän kuolemaan liittynyt salaisuus on askarruttanut Peteriä koko elämän, mutta nyt hän ymmärtää että kaikkia salaisuuksia ei ole tarpeen avata.

Sinä kesänä äiti oivalsi että omenapuut eläisivät pidempään kuin hän. Hän kertoi sen minulle. Hän sanoi että ajatus tuntui omituiselta. Pelottavalta. Vapauttavalta.

Sandström kutsui minutkin vaellukselle muistoihini, lapsuuteen ja nuoruuteen. Muistan vanhempieni pienen omenatarhan, isän ja äidin tekemässä työtä aamusta iltaan. Muistan kuinka valkeitten kuulaitten kypsyminen oli juhlapäivä - mikään maailmassa ei maistunut paremmalta! Muistan myös oman ensirakkauteni, pojan, jolle minä olin Terese.

Sandströmin vaellus muistoissa on hivelevän kaunista ja kuulasta. Teksti virtaa ja soljuu kuljettaen muistojen herättämiä assosiaatioita ja pohdintoja. Kokonaisuus on tavattoman vaivatonta - kuin runoutta. Valkea kuulas oli minusta lempeämpi kuin Laudatur. Se on oodi omille juurille ja omalle menneisyydelle, entiselle maailmalle. Muistoille, jotka kaikki on pitkin elämää säilötty mielemme sopukoihin kuten omenat omenavaraston laatikoihin. Ihastuttava lukukokemus.

Valkea kuulasta on paljon luettu mm. Omppu, Ulla

Peter Sandström

Transparente blanche 2014

Valkea kuulas

Suomentanut Outi Menna

Schildts & Söderströms 2014

✮✮✮✮✮

Kirjastosta

Peter Sandström - Laudatur

Tieräkkö sä, poika, onni on sellainen että se ei näyttäydy usein, mutta jossain se aina lymyää.

Peter Sandström on syntynyt 1963 Uusikaarlepyyssä ja häneltä on suomennettu romaani Valkea kuulas 2014 sekä novellikokoelma Sinulle, joka et ole täällä 2012. Tämän syksyn uutuus Laudatur palaa Valkean kuulaan hahmoihin.

Peter S on viisikymppinen kirjailija ja runoilija, jonka tutkijavaimo Seepra on 49-vuotias ja raskaana. Seepra viihtyy Mäkisen luona ja käy kotona pesettämässä lähinnä vain pyykkinsä miehellään Peterillä. Mäkinen ei ole Seepran ainoa. On ollut myös Julin, Scherpers, Bokulla-Granholm... Poika Neo jo opiskelee, tytär Bonnie on 12-vuotias. Peter muistelee kesää 1988 ja vanhempiaan, erityisesti isäänsä. Nykyhetken tapahtumat sijoittuvat vuoden 2014 Turkuun.  Kerronta seilaa näiden kahden aikatason väliä.

1988

25-vuotias Peter viettää muutaman viikon vanhempiensa luona. Hänen morsiamensa Ann-Karolin viettää kesänsä Färsaarilla. Ikävä on. Isä on sotaveteraani, suunnittelee puutarhoja, hoitaa omaansa ja kasvattaa omenoita. Peter havaitsee, että kohta eläkkeelle jäävällä isällään ja äidillään on hiertäviä keskinäisiä ristiriitoja ja isä on aika sekaisin. Hämmennyksen aiheuttaa nainen nimeltä Ragnheidur. Tilanne kärjistyy uhkaavaksi puutarhan nurmikolla, jolloin äiti iskee isää kuokalla. Syntyy onneksi vain pintaraapaisu.

Peter viettää paljon aikaa isänsä kanssa ajellen tämän vanhalla Taunuksella. Sekopäinen isä johdattaakin poikansa moneen surkuhupaisaan seikkailuun: isä ajelee rämässä karusellissa riemusta kiljuen sotakaverinsa Kroonin kanssa, tanssii humaltuneena Döbelnissä, yksin keskellä lattiaa, vie poikansa, siviilipalvelusmiehen, opettelemaan ampumista kuollut emakko takakontissa...

Ajattelin että isä oli mestari. Ajattelin että hän oli myös hutilus.  (...) Hän on aikuinen, ajattelin. Hän on täysin avuton.

... ajattelin että ne (tavarat) olivat huoneessa vain tilapäisesti, odottamassa matkan jatkumista, ja se oli epäilemättä yksi niistä asioista jotka kuuluivat nuoruuteen; sen oivaltaminen, että oli olemassa matka ja että matkalla oli jokin suunta, ettei lopullista määränpäätä ollut vielä saavutettu vaan jossain odotti paikka täynnä lupauksia paremmista päivistä, paikka jossa lika oli näkyvämpää mutta aika ehyempää, paikka jossa osaset asettuisivat vihdoinkin tasapainoon, lyhyesti sanottuna: jossain odotti oma elämä valmiina otettavaksi haltuun ja verhottavaksi päiviin ja vuosiin.

2014

Peterin elämä on melkoisen absurdia ja täynnä koomisia tilanteita. Hänellä on luovan ihmisen vilkas mielikuvitus ja tarkasti havainnoivat aivot, jotka suoltavat mielikuvia ja ajatuksia pomppien yhdestä asiasta kolmanteen tai sadanteen. Tajunnanvirtaa aamusta iltaan, päivästä toiseen. Peter ihailee ja rakastaa vaimoaan Seepraa - ja pesee kiltisti tämän pyykit ja viikkaa vaatteet.

Minulla oli tapana nauttia katsellessani hänen lukemistaan. Hän ei lukenut ainoastaan silmillään, vaan hän istui aivan tietyllä tavalla, niska kissamaisesti notkolla ja selkä suorana, ja hänen kätensä hyväilivät sivuja samalla kun ne kääntyivät, hän uppoutui lukemiseen koko sielullaan, siirtyi kirjan maailmaan, ja häntä oli mahdotonta houkutella sieltä pois.

- - - - -

Minä sanoisin että Sandström itse on mestari! Koin muutamankin vallan riemastuttavan hetken, jolloin nauroin vedet silmissä eikä nauru ollut loppua ollenkaan. Sandströmillä on pettämätön absurdiuden taju, tilanteiden taju ja komiikan taju. Hän suhtautuu lämmöllä meihin pieniin ihmispoloisiin. Suunnittelemme vakavina ja tarkoin elämämme kulun, mutta elämä ei suju kuten kaavailemme. Kohtalolla on yllätyksiä varallemme, ja lopulta menetämme kaiken. On opittava luopumaan.

Paljon myöhemmin mietin, oliko hän (isä) suunnitellut elämässään kaiken, jokaisen mutkan ja käännöksen ja umpikujan, jokaisen kriisin ja riemun hetken samalla summittaisella mutta silti suuntaa antavalla tarkkuudella kuin oli saavutettavissa, kun käytti kynää ja paperia. Ei kai se niin voinut olla?

Laudaturissa oli paljon viisaita ajatuksia elämästä ja ihmisyydestä, joka lauseessa hienoja oivalluksia, joita on mahdoton kuvailla lyhyessä tiivistelmässä. Alkuun oli hiukan hankala päästä sisään kerrontaan, mutta sitten kirjan teksti ja juoni nousivat yllättäviin ja huikeisiin sfääreihin. Murre oli virkistävää ja sitä oli käytetty juuri sopivasti. Valtavan hieno ja nautinnollinen lukuelämys.

Lopetettuani lukemisen riemastunut olo sen kuin jatkuu ja jatkuu. Harvinaista!

Laudaturista ei silmiini osunut vielä bloggauksia, siksi laitan muutaman linkin mitä Valkeasta kuulaasta on sanottu: Omppu, Ulla, Lumiomena. Itse en ole Valkeaa kuulasta lukenut, mutta lienee aivan pakko!

Peter Sandström

Laudatur

Suomentanut Outi Menna

Shildts & Söderströms 2016

★★★★★

Arvostelukappale kustantajalta - Lämpimin kiitoksin S&S.