Peter Sandström - Äiti marraskuu

Peter Sandströmin teksti tuudittaa lukijaa lempeästi ja hellästi kuin kehtolaulu. Kirjailija ammentaa Äiti marraskuun kahdeksassa pohdinnossa tuttuun tapaansa fiktiivisesti omasta elämästään. Sandström on taitava: hän osaa tuoda monelle lukijalle jo tutusta aihepiiristä kiinnostavaa ja ihastuttavaa uutta. Olen lukenut kaikki Sandströmin tähän mennessä suomennetut teokset - Sinulle joka et ole täällä, Valkea kuulas & Laudatur, jotka kaikki ovat minua ihastuttaneet. Jos kirjailija ei ole sinulle tuttu, kurkkaa näihin aiempiin bloggauksiini, sillä niistä selviää hyvin Sandströmin kirjailijuuden luonne.

Äiti marraskuun pohdinnoista seitsemän kiertyy tiukasti minäkertoja Peterin omaan elämään. Hän kirjoittaa pojastaan Neosta, tyttärestään Bonniesta, siskostaan, vaimostaan ja äidistään. Kauan sitten kuolleella isällä on nyt pienempi rooli: isän olemusta ja sotatraumoja pohditaan toki niitäkin. Teksti on tajunnanvirtaista vaeltelua nykyhetkessä ja nostalgisissa muistoissa; niissä ohikiitävissä onnen hetkissä ja välähdyksissä, joista elämä koostuu.

Keski-ikäisyyden perspektiivistä Sandström tarkastelee hienolla ja ajatuksia herättävällä tavalla ihmiselämän kulkua ja aikaa, sukupolvien syklejä. Kirjan kannessa hän leikkii nauraen isänsä kanssa pikkupoikana. Isä oli tuolloin vielä nuori mies omine unelmineen; nyt häntä ei enää ole, ja pojan oma vanhuus lähestyy. Omat lapset ovat vuorostaan aikuiselämänsä alussa. Minäkertoja Peter pohtii vellovissa pohdinnoissaan upeasti näitä kysymyksiä - elämän rajallisuutta, omaa ikääntymistä ja katoavaisuutta. Humoristisinkin piirtein: Mitä sitten kun minua ei enää ole? Kuka puuhailee tässä minun keittiössäni?

Keski-ikäinen kirjailija kirjoittaa menneistä vuosistaan ironialla, kuitenkin ymmärtäen eikä syyllistäen. Kun lapset olivat pieniä, tärkeämpää oli oma runoilijuus ja uran luominen. Hän tuntee kaihoisaa luopumisen kaiherrusta itsenäistyvistä lapsistaan. He ovat kauniita, eteviä ja viisaita; heillä on tekniikka hallussa, toisin kuin Peterillä, joka on käytännön asioissa täysin avuton. Lasten on tulevaisuus, he tulevat elämään paljon pidempään kuin isä itse.

Laudaturissa Peter kutsui vaimoaan Seepraksi, nyt taas Blomgreniksi. Tämä lettipäinen tutkijatyttö vei miehen sydämen jo 80-luvulla ja yhdessä eletty ja koettu ovat vain vahvistaneet kumppanuutta ja yhteenkuuluvuutta. Nuorenparin vuosientakaisen merenrannalla vietetyn mökkikesän muistelu dramaattisine menetyksineen oli äärimmäisen koskettavasti ja kauniisti kuvattu.

Jo sisko on aikasten rempseä ja boheemi tyyppi, mutta äiti se vasta pakkaus on! Leskeksi jäätyään äiti puhkesi kukkaan, Sandström sanoo. Liki yhdeksänkymppinen äiti rakastaa värikkäitä vaatteitaan ja korkokenkiään, kiipeilee silityslautojen päälle pitsikappoja ripustelemaan ja etsii uusia reseptejä vanhoista ruotsalaisista naistenlehdistä. Äidin ja pojan ’ulkomaanmatka' - Turkuun halpaan hotelliin - oli hulvaton ja riemastuttava.

Äiti marraskuu on ehkä vuoden sympaattisin. Sandström tarkastelee läheisiään suurella lämmöllä ja kunnioituksella. Hänen huumorinsa on rakastavaa ja lempeää, ja hän muistaa tarkasti pienet nostalgiset sattumukset vuosien takaa ja nivoo ne hienosti nykyhetkeen. Uskon että Sandström puhuttelee etenkin lukijaa, joka on jo jonkun verran elämää nähnyt ja joka tiedostaa nuorta paremmin miten syksy tulee nykyään aina vain useammin, usein monta kertaa vuodessa. Aivan ihastuttava lukukokemus.

Peter Sandström
Mamma november. Åtta betraktelser 2018
Äiti marraskuu. Kahdeksan pohdintoa
Suomentanut Outi Menna
Kansi Anders Carpelan
Schildts & Söderströms 2018
*****
Kirjastosta
_______________

Muita lukukokemuksia: Lumiomena, Tuijata

Peter Sandström Helsingin kirjamessuilla 
lauantaina 27.10. Klo 11.00-11.30 Esplanadi