12. joulukuuta 2017

Joulukalenteri - koosteena luukut 12-7

Joulukalenterin luukkujen 7-12 leikilliset kirjankansirunot 
ovat syntyneet pienin muunnelmin näistä 30
tänä vuonna lukemistani kirjoista. 


Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa
& valas nimeltä Goliat,
mutta kuolleet linnut eivät laula 
sateisten päivien jälkeen.

Ari Kokkonen - Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa ***** Mediapinta 2017
 Cristina Sandu - Valas nimeltä Goliat **** Otava 2017 
Alan Bradley - Kuolleet linnut eivät laula ** Bazar 2017 
Raymond Carver - Sateisten päivien jälkeen **** Sammakko 2013


Edelfelt Pariisissa ja Ackté - taiteilijatoveruutta?
Mitä sanon sinulle kun taas tapaamme?
Et sinä kuole, mutta jos: näkemiin taivaassa!

 Edelfelt Pariisissa - Useita kirjoittajia ***** Turun taidemuseon näyttelyjulkaisu 2001 
Raija Oranen - Ackté **** Teos 2016 
Riitta Konttinen - Taiteilijatoveruutta **** Siltala 2014 
 Albert Espinosa - Lo que te diré cuando te vuelva a ver ** Grijalbo 2017
Kathrin Schmidt - Et sinä kuole ** Wsoy 2011
Pierre Lemaitre - Näkemiin taivaassa *** Minerva 2014 


Vaikka vuoret järkkyisivät vien sinut kotiin kultarinta.
Kun jää pettää alta unohda minut.

Terhi Törmälehto - Vaikka vuoret järkkyisivät **** Otava 2017 
Ben Kalland - Vien sinut kotiin **** Atena 2017
Anni Kytömäki - Kultarinta ***** Gummerus 2014
Camilla Grebe - Kun jää pettää alta ** Gummerus 2017 
Alex Schulman - Unohda minut *** Nemo 2017


Tuore maa, tulvaniityllä kauniit kuolemat
 ja elämän mittainen lukupiiri.
Maailman vaikein kieli kivenä taskussa.

Jhumpa Lahiri - Tuore maa ***** Tammi 2008
Jhumpa Lahiri - Tulvaniitty ***** Tammi 2014 
Antonio Hill - Kauniit kuolemat *** Otava 2013
Will Schwalbe - Elämän mittainen lukupiiri *** Basam Books 2014
Sinikka Vuola - Maailman vaikein kieli **** Tammi 2013 
Anni Kytömäki - Kivitasku ***** Gummerus 2017 


Sinun tähtesi multaa sataa, 
Margareta, varjojen monarkki.
Diktaattorien naiset aatteen puolesta.

Venla Hiidensalo - Sinun tähtesi **** Otava 2017
Sanna Karlström - Multaa sataa, Margareta ***** Otava 2017
Javier Cercas - El monarca de las sombras **** Penguin Random House 2017
Diane Ducret - Diktaattorien naiset ***** Atena 2017
Henna Siekkinen - Aatteen puolesta *** Omakustanne 2017


Minä maalaan kuin jumala ennen kuin mieheni katoaa.
Olet täyttänyt minut tulella. 
Eros!

Hanna-Reetta Schreck - Minä maalaan kuin jumala ***** Teos 2017
Selja Ahava - Ennen kuin mieheni katoaa ***** Gummerus 2017 
Olet täyttänyt minut tulella, toim. Sinikka Vuola ***** Wsoy 2017 
Ilpo Tiihonen - Eros, lemmenlyriikkaa *** Wsoy 2002 

Tunnelmallista joulunalusaikaa!

10. joulukuuta 2017

Outi-Illuusia Parviainen - Meren nivelet



Miksi ja siksi, mies ja nainen, kauna ja ilon liekki.

Rakkaus on yksi runouden suurista teemoista, se pyörittää meitä kaikkia, sillä läheisyyden ja rakastetuksi tulemisen tarve on ihmiseen rakennettu. Toisessa runokokoelmassaan Meren nivelet Parviainen tarttuu tähän suureen aiheeseen ja puhuu haikean kauniista, mutta myös kiihkeästä,  ihmisen ikävästä toisen luo. Runojen näkökulma on naisen ja ne tarjoilevat naisen päänsisäisiä tunnelmia ja rakkausunelmia. Parviaisen runoissa rakkauden siirappiset kiiltokuvat rikkoo railakas ja monesti hupsukin etsintä, joka tuottaa surkuhupaisaa toimintaa: puhelimen silkinpehmeä, liki äänetön suhina korvalla ahdistaa, mutta antaa mahdollisuuden kuvitella mitä rakastettu sanoo. Seitinohut syyllisyys kalvaa äiti-ihmistä, kun hän kaipaa lapsiperheen arjesta pois, vapauteen rakastetun luokse. Mutta rakkauden ja rakastetun kaipuulle ei voi mitään ... ja silloin on silkinpehmoisen hiljaista, vailla tuomiota ja säpsyntää, pelkkää leijanleijuvaa keskipäivää.

Biisi loppuu mutta painan
'repeat'
koska tahdon lohtua,
toistuvaa, 
lohtua,
lakanaa,
kättä,
lohtua.

Parviaisen proosamaiset runot ovat hyvin keveitä ja niiden kielikuvat ihastuttavia. Kauneuden keskelle pujahtaa kivasti pientä yllättävää rosoa. Runojen nainen halajaa rakkautta, intohimoa ja erotiikkaa. Kaiken tuon saadakseen hän on valmis tekemään absurdeja juttuja, joita moni pitäisi naurettavina. Nainen tilaa esimerkiksi baarissa rakastetulleen valmiiksi juoman, vaikka  tietää ettei mies saavu paikalle. Naisella on myös tapana tarkistaa kännykästään joka minuutti onko tullut viestiä: Hän vastaa, lopulta, kuitenkin? Nainen heittäytyy liioittelevaksi ja miettii: ... laskematta välimerkkejä mukaan haluan ainakin viisikymmentä merkkiä, olenko ahne, jos pyydän seitsemääkymmentä? Runojen naisen on alistuttava myös siihen, että ikuinen nuoruus on unelma vain, aika jättää omat ryppyiset jälkensä: ... annan tuhkahitujen laskeutua kulmilleni, hopea, baari-illan ikä.

Olen valmis odottamaan, hyväksymään, katsomaan tulematta katsotuksi, järjestelemään, sietämään.

Parviaisen runoista löytyy runsas ja osuva rakkauden hetkien kuvasto, se mitä kaikkea nykynainenkin on valmis rakkauden eteen tekemään. Podetaan suunnatonta ikävää, kaipuu on sitä luokkaa että sitä on liki mahdoton kestää; rakastettu tulee, rakastettu menee ja rakkaus jättää. Kaiken tämän tunnemyllytyksen keskellä itsevarmuus ja luulot omasta itsestäkin romuttuvat. Rakkaus tietää ekstaasia, mutta myös inhottavia kyräileviä aamuja keittiönpöydän ääressä: ... aamiaisella hiljenen mukin sisälle ja kahvinkeitin höyryttää morse-koodia, sinussa on likaa ja minä pelkkä riekale, huonetta kiertävän köynnöksen sisällä kulkevat loukkaavat virrat... Rakkaus pitää sisällään nämä tunteiden ääripäät. Se on kaikkea äärimmäisen ihanaa ja onnellista, mutta myös eron tuskaa ja kirveleviä pettymyksiä. Rakkaus on onneksi myös hiljaista tyyneyttä, lohdun saamista ja lohdun antamista. Minä pidin kovasti Parviaisen kuulaasta ilmaisusta. Löysin runoista keveyttä ja lempeyttä, mielikuvitusta ja vivahteita rivien väleihin salattuina. Suosittelen, sillä minusta nämä runot olivat inhimillisyydessään lohduttavia kuin iltasatu:

Nuku, sanon, hiljaa kuin lapselle, ääni untuvaa. Älä murehdi, sanon, varmana kuin hädissään olevalle, lasken kädestäsi iltakirjan, tunne vain tyynyn haluava poski, olkapääsi kertomus tuudittaa sinua, patjan selkä kantaa. Aallokko. Mutta ei vaaraa, silmiesi sisäpuoli on rauhallista hämärää, aineellista, halaavaa harmaata... On himmeää ja sinivoittoista, ei hauku koira, ei vihellä menneisyys.

Outi-Illuusia Parviainen
Meren nivelet
Aviador 2017
Kansi Outi-Illuusia Parviainen
*****
Kustantajan lukukappale - kiitos

Vuonna 1979 syntynyt Parviainen on myös graafikko ja ahkera esiintyjä runouden live-illoissa. Hänen esikoiskokoelmansa on Värillisiä ihmisiä (2015), jonka Parviainen julkaisi tuolloisella Lilja-sukunimellään.

9. joulukuuta 2017

Sanna Karlström - Harry Harlow'n rakkauselämät



Tämä runokokoelma on saanut jännittävästi innoituksensa Harry Harlow'sta (1905-1981) joka oli yhdysvaltalainen psykologi. Hän keskittyi reesusapinoilla tehtyihin laboratoriokokeisiin, joilla selvitettiin mm. poikasen kiintymyssuhteen kehittymistä. Harlow erotti poikaset emoistaan korvaten ne esim. rautalankaverkoista tehdyillä emohahmoilla. Harlow'n tutkimuksia on myöhemmin pidetty epäeettisinä ja arveluttavina, mutta hän osoitti kosketuksen ja kontaktin merkityksen kasvuvaiheessa oleville poikasille. Wikipediasta englanniksi enemmän Harlow'n julmilta tuntuvista kokeista.

... se käpertyy pehmoemon syliin,
taittaa käsivarret päänsä alle,
kun ei saa unta on niin pimeät silmät
niin pienet unet,
hiutaleet jotka sydän päästää lävitse erehdyksessä.

Olen ollut erittäin ihastunut kirjailijalta aiemmin lukemaani -  runoteokseen Saatesanat ja proosaesikoiseen Multaa sataa, Margareta. Sen sijaan Harry Harlow'n rakkauselämät tuntui haasteelliselta, ehkä osin erikoisen aiheensa vuoksi. Runoissa Harlow näyttäytyy käsittämättömän kylmänä ja tylynä sekä apinoitaan että vaimoaan Claraa kohtaan. Myöhemmin tutkija sairastui sekä alkoholismiin että Parkinsoniin.

Kokoelman runot antavat välähdyksiä Harlow'n julmuudesta: Ei minulla ole tunteita eläimiä kohtaan. Vaimolleen Claralle mies sanoo yrittävänsä käyttää sitä sanaa jota tämä odottaa, mutta yritykseksi jää; ja myös näin: On sanottava, että sinä olet aito helmi hampaitani vasten.

Savunhaju imeytyy paperiin ja
lohduttomasta tutkimustuloksesta
päättelen ettei ihminen elä yksin leivästä.

Eläinten ystävänä minua liikuttivat näiden emoistaan eristettyjen poikasten tunteet. Itse asiassa teki oikeinkin pahaa lukea Harlow'n kuvitteellisia ajatuksia. Tieteen nimissä tehdään kaikenlaista julmaa, mutta onneksi nämä Harlow'n julmat kokeet ovat olleet edesauttamassa koe-eläinten parempaa kohtelua.

Katson mieluummin kuinka muista eristetty yksilö
menettää vähitellen järkensä.
Kun kasvot katoavat muistista, se lyyhistyy häkin pohjalle.
Sydän lakkaa hitaasti lyömästä, kaipaukseen voi kuolla,
siihen loppuu se iskelmä.

Runojen väläyttämät kohtaukset olivat traagisia ja järkyttäviä. Hellyys, läheisyys ja äidin / emonrakkaus ovat elinehto niin ihmisen lapsille kuin eläinten poikasille ja pennuille. Emme me kylmien robottiäitien hoivassa kukoista emmekä tasapainoisiksi kehity - ilman lämpöä emme pysy edes hengissä. Karlströmin koskettavat säkeet toivat säälin ja tunteet pintaan.

Vuonna 1975 syntyneen Karlströmin esikoisrunokokoelma Taivaan mittakaava (2004) sai Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon; toinen runokokoelma Päivänvalossa (2007); kolmas runokokoelma Harry Harlow’n rakkauselämät (2009) palkittiin Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnolla sekä Kalevi Jäntin palkinnolla; neljäs runokokoelma Saatesanat (2014). Multaa sataa, Margareta (2017) on Karlströmin ensimmäinen romaani.

Tästä kokoelmasta Kiiltomato

Sanna Karlström
Harry Harlow'n rakkauselämät 
Otava 2009
Kansi Timo Numminen
****
Kirjastosta

7. joulukuuta 2017

Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina


Tuoreen Nobel-voittajan kerronnassa oli maagista imua, joka vei mukaansa ensi riveiltä. Ole luonani aina kertoo suuresta ja tasokkaasta Hailshamin sisäoppilaitoksesta jossain Englannin vehreällä maaseudulla. Osaatte varmaan kuvitella patinoituneen ja aristokraattisen miljöön, etuoikeutettuahan semmoisessa on opiskella. Kolmikymppinen Kathy H on tosin jättänyt Hailshamin ajat sitten taakseen, sillä hän on toiminut työelämässä valvojan tehtävissä runsaat 10 vuotta. Nyt hän muistelee elämäänsä ja kouluaikojaan ja erityisesti kahta parasta ystäväänsä, Ruthia ja Tommya. Hailshamkin on suljettu.

Hailshamissa arvostettiin kulttuuria ja luovia aloja, erityisesti taideaineita ja kirjallisuutta. Salaperäinen madame hankki oppilastöitä galleriaansa.  Johtajaopettaja miss Emily oli tiukka ja vaitonainen, mutta miss Lucy avoimempi. Tämä avoimuus koitui hänen kohtalokseen, sillä koulussa salattiin monia asioita. Oppilaitten erityisyyttä ja erikoisasemaa kyllä korostettiin, ja erikoista suojattua elämää he todella viettivätkin: he eivät koskaan päässeet lomille eivätkä edes piipahtamaan koulun aidatun alueen ulkopuolelle. Hailsham oli kuin viiden tähden vankilamainen kasvattamo.

Pidin siitä että Hailshamin karmea luonne paljastui vasta pikkuhiljaa. Ihmettelin pitkään miksi opettajia sanottiin kasvattajiksi, mitä olivat luovuttajat ja valvojat, ja mitä päätökseen pääseminen merkitsi. Romaanin scifi- ja dystopiapiirteet eivät haitanneet, vaikka yleensä en lue tämäntyyppistä kirjallisuutta. Ole luonani aina kertoo taitavasti lasten ja nuorten ryhmädynamiikasta, siitä miten sydänystävä vaihtuu ja miten jotakuta kiusataan. Mutta myös siitä, mikä suuri onni osuu kohdalle jos löytyy ystävyys, joka kestää kiukuttelut, petkutukset sun muut ja kestää koko elämän.

Ishiguron kerronta ja Helene Bützowin loistava suomennos etenivät lumoten, vaikka ajoittain Kathy H kertoi asioista hyvinkin yksityiskohtaisesti, aidon tuntuisella, asioita tarkkaan pohtivalla nuoren naisen äänellään. Kirjan loppupuolella Ishiguro loi miss Emilystä hauskan ja vähän höppänän vanhan naisen, jonka kuulin huutavan riehaantuneena korvissani. Minua huvitti hauska ilmaisu hukkakolkka, jonne kaikki hukatut tavarat päätyivät. Tämä koko Englannin hukkakolkka sijaitsi Norfolkissa ja sieltä löytyi kuin löytyikin Kathyn vuosia sitten hukkaama kasetti Never Let Me Go, josta kirja on saanut nimensä. Lopussa totuus lävähti silmille: Hailshamin toiminta-ajatus oli karmaiseva, samoin tämän kolmikon elämänasetelmat ja -tarkoitus.

Tarina on surullinen ja traaginen, itse asiassa aivan kamala - mutta näiden kolmen ystävyys oli luja ja kesti loppuun asti. Kirja herätti myös paljon tunteita ja kysymyksiä maailmankuvallaan. Miltä tuntuisi elää luovuttajan elämää tietäen kohtalonsa? Miltä tuntuisi elää itselle tärkeän luovuttajan valvojana ja nähdä hänen kärsimyksensä? Mihin tiede ihmiskunnan joku päivä vie keksinnöillään, ihmisenkin geenien manipuloinnillaan ja alati kehittyvällä lääketieteellään? Kenelle ihmisarvo kuuluu, onko kaikilla sielu?

Ensi tutustumisesta Ishiguroon tuli valtavan hieno elämys. Menneisyyteen sijoittuvaa scifiä lähestyvän juonen eteneminen Kathy H:n arkisen ja toteavan jutustelun keinoin tuntui jännän ristiriitaiselta. Mutta upeimmaksi koin hiotun ja hallitun kielen. En tiedä miten sen selittäisin, mutta Ishiguron ajatus kulkee kristallinkirkkaasti ja ympäröivää maailmaa taitavasti maalaten, jälki on tavattoman kaunista ja nautinnollista. Kuuntelin ihaillen myös DeLilloa kääntävää Helene Bützowia Helsingin kirjamessuilla. Hän on kääntänyt suomeksi kaikki Ishiguron teokset. Mikä loistava tiimi!

Bloggauksia vuodelta 2017: KirjasähkökäyräMitä luimme kerran, Todella vaiheessa
Vuodelta 2012: Lumiomena, jossa myös runsaasti linkkejä muihin bloggauksiin.

Kazuo Ishiguro
Never Let Me Go 2005
Ole luonani aina
Suomentanut Helene Bützow
Kansi Timo Mänttäri
Tammi 2005
****
Kirjastosta

6. joulukuuta 2017

Törkeän virallinen Runo-Finlandia


No niin, taidan olla yllytyshullu kuten täällä Runohaasteen alla listaamistani tänä vuonna lukemistani runokokoelmista näkyy - yli kolmekymmentä! Aikamoinen pompsahdus nollasta, eikö vaan. Lukukokemukset runojen parissa ovat olleet elähdyttäviä ja hauskoja, joskin myös haasteellisia. En joistakin nykyrunokokoelmista ole ymmärtänyt paljoakaan. Esim. Maria Matinmikon Värit ei avautunut ollenkaan, mutta sehän nappasi sekä Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon että Nihil Interit -runoyhdistyksen jakaman runouspalkinnon 2017.

Mutta minä luen runoja omaksi ilokseni, yksi koskettaa, toinen ei. Ompun Törkeän virallisen Runo-Finlandian palkintopallille voisin nostaa nämä kaikki viisi. Pulma on siis melkoinen. Mutta valitsen nyt tämän - Ilpo Tiihosen Largo. Valintani vahvisti myös random.org - hassu juttu. Tiihosen runoissa on rimmaavuutensa vuoksi tuttu tunne tottumattomankin runonlukijan korvaan, mikä sopii sellaiselle, joka vierastaa nykyrunoja vaikeina.

Osallistu sinäkin. Voit äänestää mitä tahansa suomalaista runoteosta, jonka olet lukenut vuoden 2017 aikana. Aikaa 8.12. keskiyöhön asti. Kerro valinnastasi tai linkitä bloggauksesi tänne Ompun blogiin.




Ote postauksestani:
Tämä on minusta aivan ihana runokokoelma! Largon 40 runossa näyttäytyy koko ihmisen elämä. On hupaisaa arkipäivän ja kesän kevyttä humppaa; on miehen ja naisen välistä kaunista ja arkista erotiikkaa; on nöyryyttä elämän ja kuoleman edessä. Tiihosen hupiosasto on villin vallatonta venkoilua ja koskettava osasto herkkää ja haurasta havainnointia. Runot ovat rytmillisiä ja rimmaavia, monet koskettivat kovastikin. Tiihonen säkenöi, ja lukija nauttii!


1. Susinukke Kosola - Avaruuskissojen leikkikalu **** Sammakko 2016
2. Sanna Karlström - Saatesanat ***** Otava 2014
3. Anja Erämaja - Ehkä liioittelen vähän **** Wsoy 2016
4. Helena Numminen - Klovni nauraa ***** Turbator 2015
5. Ilpo Tiihonen - Largo ***** Wsoy 2004 

PS
Arvoin vielä toisen kerran varmistaakseni että käytin random.orgia oikein. Toisella kerralla valituksi tuli Sanna Karlströmin Saatesanat, joka on minimalistisuudessaan hurjan hieno. Samoin hänen proosaesikoisensa Multaa sataa, Margareta.

Joulukalenteri - koosteena luukut 6-1

Onnea 100-vuotias itsenäinen Suomi!

Joulukalenterin luukkujen 1-6 leikilliset kirjankansirunot 
ovat syntyneet pienin muunnelmin näistä 38
tänä vuonna lukemistani kirjoista. 


Suomen historia, Koiramäen tai mielensäpahoittajan...
SuomiFinland - elämäni ja isänmaani.
Paras mahdollinen maailma? Ehkä liioittelen vähän.
Aallokkoa. 

Petri Tamminen - Suomen historia *** Otava 2017 
 Mauri Kunnas - Koiramäen Suomen historia **** Otava 2017 
Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittajan Suomi ***** Wsoy 2017 
 Jörn Donner - SuomiFinland **** Förlaget / Tammi 2017 
Lenita Airisto - Elämäni ja isänmaani ***** Bazar 2017 
Riikka Pulkkinen - Paras mahdollinen maailma *** Otava 2016 
Anja Erämaja - Ehkä liioittelen vähän **** Wsoy 2016
Heimo Lajunen - Aallokkoa, runoja suomalaisille *** Kirjakaari 2017 


Miten valo putoaa ja Jupiterin kuut...
Ikkunassa joka oli ovi avaruuskissojen leikkikalu.
Nähty. Elämä.

Katriina Ranne - Miten valo putoaa *** Gummerus 2017
Alice Munro - Jupiterin kuut **** Tammi 2017 
Uuna Syrjäsuo - Ikkuna joka oli ovi *** Books on Demand 2016
Susinukke Kosola - Avaruuskissojen leikkikalu **** Sammakko 2016 
Jouni Inkala - Nähty. Elämä *** Siltala 2017 


Puolivillissä puutarhassa yön kantajan jäljet ja uuden nimen tarina. 
Surulintu Leda & orkesteri jota emme kuule.

Anna Kortelainen - Puolivilli puutarha, Albert Edelfeltin Haikko **** Otava 2004 
Katja Kallio - Yön kantaja **** Otava 2017 
Mila Teräs - Jäljet ***** Karisto 2017 
Elena Ferrante - The Story of a New Name **** Europa editions 2013/2015
Tuuli Salminen - Surulintu *** Like 2017 
Anu Kaaja - Leda **** Teos 2017 
Sinikka Vuola - Orkesteri jota emme kuule ** Tammi 2007 


Mistä maailmat alkavat Rosie? 
Uraanilampusta, pellen muotokuvasta? 
Loose imaginations! 

Joel Haahtela - Mistä maailmat alkavat *** Otava 2017 
Pierre Lemaitre - Rosie ** Minerva 2017 
Harry Salmenniemi - Uraanilamppu **** Siltala 2017 
SusuPetal - Pellen muotokuva*** Books on Demand 2012 
Lasse Ansaharju & Susu Petal - Kultainen talja / Loose imaginations *** BoD 2014


Säkeilyvaaran sivuvaikutuksia: lasissa on tyttö ja nukkekaappi! 
Fortune smiles: black, black, black!

Satu Grünthal - Säkeilyvaara, runouden käyttöopas ***** Wsoy 2016 
Almudena Solana - Efectos secundarios ** Planeta 2013 
Tanja Kaarlela - Lasissa on tyttö ***** Reuna 2017 
Jessie Burton - Nukkekaappi ** Otava 2017 
Adam Johnson - Fortune Smiles ***** Penguin Random House 2015 
Marta Sanz - Black, black, black **** Anagrama 2010


Ranskalainen suudelma takapenkillä,
omenakrokotiilin kuolema seeprakivellä.
Häpeäpaalun valon nopeus. 
Ne vanhat poikaystävät!

Tapani Kinnunen - Ranskalainen suudelma Savukeidas 2016 
Laura Lehtola - Takapenkki **** Otava 2017 
Juhani Karila - Omenakrokotiilin kuolema ** Siltala 2016 
Riikka Palander - Seeprakivi *** Sanasato 2015
J. M. Coetzee - Häpeäpaalu **** Otava 2000 
Javier Cercas - La velocidad de la luz ***** Tusquets 2005 
SusuPetal - Vanhat poikaystävät ***** Käsite 2017

Hienoa juhlapäivää & leppoisaa joulun odotusta!

5. joulukuuta 2017

Kirjabloggaajien joulukalenteri - 5. luukku


KUN JOULU ON
Kun maass´ on hanki ja järvet jäässä ja silmä sammunut auringon,
kun pääsky pitkän on matkan päässä ja metsä autio, lauluton,
käy lämmin henkäys talvisäässä, kun joulu on, kun joulu on.
- Alpo Noponen
Kesä on minun vuodenaikani, niin joulukuun lapsi kuin olenkin. Siksi tuon tutun joululaulun ensimmäinen säkeistö kuvaa niin hyvin tunnelmiani: pimeä syksy ja kylmä talvi on vain kestettävä, mutta onneksi välissä on joulu!


On valkoisia pisaroita ilma tulvillaan,
kimaltava lumimatto peittää koko maan.
Tuhansina pisteinä lumi säkenöi.
Pehmeästi punatulkku lumirumpuun löi.
Hiljaisina sävelinä lumi laskeutuu.
Piiloon lumipeiton alle kesä unohtuu. 
Pienet, kirkkaat ajatukset lumilintusina 
ihmisiä koskettavat salaa, hiljaisina. 
Hiljaa, hiljaa lumilaulut sydämissä soivat, 
kun nuo pienet hiutaleet taivaan maahan loivat. 
- Pia Perkiö

Minulle joulun odotus alkaa joka vuosi itsenäisyyspäivästä. Huomenna onkin ilo ja onni nostaa malja 100-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle! Juhlan kunniaksi koti on siivottu, jo jouluiseksi koristeltu ja kynttilöitä ikkunoilla. Lumi luo suomalaisen joulun tunnelmaa ja tuo valon. Varmasti kaikki toivomme valkeaa joulua. Nämä kuvat otin viime lauantaina, jolloin lumi suorastaan sädehti kun aurinkokin pilkisti hetkisen.

Meidän perheessä joulukuu on myös synttäreiden kuukausi, omaa ja kolmen muun juhlaa. Itselleni joulu ja joulukuu ovat myös hiljentymisen aikaa. En pidä itseäni kovin uskonnollisena ihmisenä, mutta mieluummin kuuntelen rauhallista instrumentaalimusiikkia tai vanhoja tunnelmallisia joululauluja kuin uudempaa hermoille käyvää tingelitangelia. Enkä suostu menemään Jumboon tai vastaavaan isoon ostoskeskukseen kuin viimeisessä hädässä!

Talvella murheita muisteta ei,
talvella paljon on lunta,
muistoja kauniita katsellaan,
riemuja vanhoja riemuitaan,
nähdähän kesästä unta.
- Eino Leino

Pitemmittä puheitta toivotan kaikille bloggarikollegoille ja kaikkien meidän lukijoille rauhallista ja rentouttavaa joulun aikaa - olkoon se juuri sellainen kuin itse kukin toivoo! Eilisen luukun avasi Kirjamies ja huomenna Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlapäivänä luukun avaa Tuntematon lukija.

Alpo Noponen (1862-1927) ja säveltäjä Otto Kotilainen (1868-1936) olivat ystäviä jo kouluajalta ja opettivat samassa Helsingin Tehtaankadun kansakoulussa. Kun joulu on -laulun sanat ja sävelmä ilmestyivät vuonna 1901. Otto Kotilainen on säveltänyt myös joululaulun Varpunen jouluaamuna Sakari Topeliuksen sanoihin.

Tule Joulu,
tuo pehmeää lunta,
puiden oksiin hauraisiin.
Joulun rauhaa, kuin suloista unta,
tuo mieliimme kiireisiin.

4. joulukuuta 2017

Nele Neuhaus - Joka tuulen kylvää


Bodenstein & Kirchhoff  #5

Hofheimin rikospoliisi joutuu taas hurjaan pyöritykseen. WindPro-nimisen tuulivoimayhtiön juopotteluun taipuvainen yövahti Grossman on kierinyt portaat alas ja kuollut. Onko kyseessä tapaturma, kuolemantuottamus vai murha? Sanghain lemmenlomalta juuri palannut Pia Kirchhoff astuu remmiin rikospoliisin uuden vahvistuksen Cem Altunayn kanssa. Tuulivoimayhtiön toimitusjohtajalla Thiessenillä on jotain salattavaa ja lähelle kaavailtua tuulivoimapuistoa vastustaa iso kansalaisliike: adressiin on kerätty jo parituhatta nimeä.

Vihattu papparainen Ludwig Hirtreiter ei suostu myymään niittyään, vaikka se on ainoa mahdollinen tien paikka suunnitellulle tuulivoimapuistolle. Ei kolmesta miljoonasta eurostakaan, niinpä hänet posautetaan pois päiviltä. Epäilykset kohdistuvat vainajan kahteen konkurssikypsään poikaan ja tyttäreen sekä ennen kaikkea WindPro:lle kostoa hautovaan Jannis Theodorakikseen, kansalaisliikkeen johtohahmoon. Tämän tyttöystävä Ricky pitää Onnenlemmikki-nimistä eläinhoitolaa, jossa auttelee salaperäinen burnoutista toipuva Niki eli Annika sekä traumaattisia juttuja kokenut 16-vuotias Mark.

Aihe on sinänsä mielenkiintoinen: ilmastonmuutos, energiantuotanto ilman ydinvoimaa ja väärennetyt ilmastoraportit, joita sitten YK:ta myöten tuijotellaan. Edellisessä osassa Lumikin on kuoltava Nelehaus piti runsaan tarinansa langat nautittavasti käsissään, mutta nyt kyllä rönsyiltiin liikaa ja floppi tuli. Kirjailijan mielikuvitus laukkasi sekä pää- että sivuhenkilöissä vähintään kahden kirjan verran enkä oikein jaksanut hänen perin juurin yksityiskohtaista ja uuvuttavaa kerrontaansa. Nikan eli Annikan ilmastotutkijamenneisyydestä paljastui hurjia juttuja, mutta niin vain tuo vaimonsa jättämä von Bodenstein rakastui naiseen päätä pahkaa. Niin rikospoliisin päällikkö kuin onkin, mies vaikutti yksinkertaisesti toopelta. Poliisien sisäisen tarkastuksen kovat mafiaotteet tuntuivat myös epäuskottavilta.

Von Bodensteinin isäkin, vanha kreivi vaimoineen, pääsi tarinaan mukaan: murhattu Hirtreiter nimittäin testamenttasi tuon himoitun Papinniityn maapalan vanhalle ystävälleen. En jaksanut oikein innostua opettajansa hyväksikäyttämästä Markistakaan. Ymmärrän toki, että poika oli traumatisoitunut ja etsi rakkautta ja hyväksyntää sieltä mistä sai, kun vanhemmatkin touhottivat omia juttujaan. Tässä dekkarissa oli niin paljon naiveja piirteitä, etten osannut pitää niitä tahallisina sarkastisina heittoina.

Pia Kirchhoff pelasti kuitenkin tilanteen pomonsa Bodensteinin pyöriessä lemmestä sekaisena kuin kiimainen kolli. Jotain hyvää sentään: Kirchhoffin tilahan on saanut purkutuomion, mutta nyt ilmeisestikin löytyi uusi unelmien paikka naisen hevosille ja varsoille. Ja jos von Bodenstein toteuttaa uhkauksensa ja lähtee Berliiniin, naisesta luultavasti tulee yksikön pomo. Neuhaus jätti ilmaan niin ikään Nika-Annikan niskassa olleet murha- ja tuhopolttosyytteet, sillä nainen katosi luottavaisen von Bodensteinin silmien alta. 600 sivua, se on dekkarille paljon, tiivistys olisi tehnyt terää. En hihkunut tällä kertaa innostuksesta, mutta odotan silti toiveikkaasti keväällä ilmestyvää uutta osaa, #6 Susihukkaa.

Nele Neuhaus
Wer Wind sät 2011
Joka tuulen kylvää
Suomentanut Veera Kaski
Wsoy 2017
**
Kirjastosta

3. joulukuuta 2017

Nele Neuhaus - Lumikin on kuoltava


Bodenstein & Kirchhoff  #4

Altenheim on pieni kylä Frankfurtin kupeessa. Se tuntuu idylliseltä kuin nukkumalähiö, mutta kun kolmikymppinen Tobias Sartorius palaa kotiinsa istuttuaan 10 vuotta vankilassa alkaa tapahtua. Vuonna 1997, samoihin aikoihin kun prinsessa Diana kuoli, kylästä katosi kaksi kaunista nuorta tyttöä, 17-vuotiaat Stefanie ja Laura. Heidän ruumiitaan ei koskaan löydetty, mutta aihetodisteet riittivät tuomitsemaan Tobiaksen kaksoismurhasta. Hänen huoneensa ja autonsa takakontti olivat täynnä verta, hän oli riidellyt todistajien mukaan rajusti kummankin tytön kanssa. Mutta poika itse ei muista tapahtumista mitään, hänen muistissaan on musta aukko.

Kun hylätyllä lentokentällä nyt tehdään rakennustöitä, maanalaisesta säiliöstä löytyy ihmisluita. Kuolemansyyntutkija Henning, Pia Kirchhoffin ex mies, toteaa luiden kuuluneen toiselle kadonneelle tytölle. Tobiaksen äitikin tyrkätään rautatiesillalta alas ja hän loukkaantuu vakavasti. Vuosien takaiset jännitteet, epäilyt, katkeruudet ja kostonhalut ryöstäytyvät kylässä valloilleen. Tobias on perheensä ainoa lapsi ja hänen tuomitsemisensa on syössyt isän suositun ravintolan Kultakukon konkurssiin, vanhemmille on tullut myös avioero ja perheen maatila päätynyt kylän pohatan ja 'hyväntekijän' Claudius Terlindenin omistukseen. Tobias toivotetaan tervetulleeksi kotiin henkihieveriin mukiloimalla ja kotitalon seiniin maalataan solvauksia. Hänet halutaan häätää pois.

Pia Kirchhoff löytää vanhoista tutkimusraporteista epäselvyyksiä ja tutkii tapausta omalla ajallaan. Tarjoilijana toimiva goottityttö Amelie hurmaantuu komean Tobiaksen sinisistä silmistä ja alkaa nuuskia hänkin. Sitten Amelie katoaa ja kaikkien epäilyt kohdistuvat Tobiakseen. Taas nuori tyttö kateissa, heti kun tuo kylmäverinen murhaaja palasi! Tobiaksen syyttömyyteen ei tunnu uskovan kuin nuoruudenystävä Nadja, nykyisin maankuulu näyttelijätär.

Tämän enempää en aio juonesta kertoa, mahdotontakin se olisi. Nelehausin henkilögalleria on nimittäin laaja ja hän on kehittänyt heidän välilleen uskomattoman monimutkaisen riippuvuus- ja syy-seuraussuhteiden verkoston.  Sen verran raotan vielä, että varsin moni tiesi mitä kymmenen vuotta sitten oikeasti tapahtui, mutta salasi tietonsa omista vaihtelevista syistään. Neuhaus herättää dekkarissaan Altheimin kyläyhteisön hienosti eloon ja sen asukkaat tuntuvat aidoilta pikkumaisine inhimillisine piirteineen. Altenheimin hiljaisen julkisivun takana on kuohunut ja myllertänyt vuosikaudet: on teinipoikien toilailuja ja kännäämistä, tyttöjen veristä kilpailua poikien suosiosta, näteistä tytöistä tykkääviä aikuisia miehiä, silmitöntä vallanhimoa, järkyttävää sairaanhoitoa, kodinturvajoukkoja ja ties mitä. Kuulostaa sekavalta, mutta kumma kyllä Nelehaus sai kaiken pysymään koossa!

Lukiessani edellistä suomentamatonta osaa Syvät haavat, jäin väärään käsitykseen. Bodenstein on ollut Cosimansa kanssa aviossa jo yli 20 vuotta ja heillä on kaksi aikuista lasta ja pieni iltatähti Sophie. Nyt Bodensteinin avioliitossa myrskyää rajusti: vaimolla on suhde toiseen mieheen. Mies on onneton ja aivan murtunut. Mitenkähän jatkossa käy, ainakin toistaiseksi Bodenstein muutti takaisin lapsuuskotiinsa. Topakka Pia Kirchhoff jäi tässä osassa yksityisasioineen taustalle, pomon asioita ja poliisilaitoksen tulehtuneita suhteita ruodittiin enemmän.

Kiinnitin suomennoksessa huomiota samaan kuin Arja. Se-sanan käyttö ihmisistä särähti korvissani, vaikka mitä ilmeisemmin puhekieltä tavoiteltiin. Tuntui oudolta, saksalaisethan teitittelevät vähänkin vieraampia ihmisiä ja vaikea on kuvitella aina korrektin ja aatelisen Bodensteinin käyttävän vaimostaan vihaisenakaan sanaa se. Kelpo dekkari, jonka parissa viihtyy ja jossa ei liikaa mässäillä raa'alla väkivallalla. Juonikoukeroita oli ehkä liikaakin, mutta uskon että Neuhausin mielikuvitus suoltaa niitä seuraaviinkin osiin. Ei huolta siis. Neuhaus sai pienen Altenheimin elämään ja henkilönsä tuntumaan yhtä tutuilta kuin omat naapurit.

Seuraava osa #5 Joka tuulen kylvää jo tuossa odotteleekin - eikä ollut ollenkaan näin hyvä! Huhtikuussa ilmestyy uusi #6 Susihukka!

Muualla: Hemulin kirjahylly, Kirsin Book ClubKulttuuri kukoistaaOksan hyllyltä
Frau, signora & Bibi -haasteen kymmenes.

Nele Neuhaus
Schneewittchen muss sterben 2010
Lumikin on kuoltava
Suomentanut Veera Kaski
Wsoy 2016
****
Kirjastosta

2. joulukuuta 2017

Kathrin Schmidt - Et sinä kuole


Mikään ei liikahda. Ennen liikahti.

Kun vähän päälle nelikymppinen kirjailija Helene Wesendahl herää koomasta, mieleen muistuu vain hajanaisia englannin sanoja. Toinen puoli päätä on ajeltu kaljuksi ja siellä on metalliklipsejä. Joku mies tuossa itkee ja sanoo olevansa hänen miehensä, mutta Helene ei muista eikä saa sanoja ulos. Puhjennut aneurysma on halvaannuttanut toisen puolen kehosta ja ilmenee myös puheentuottamisen vaikeutena. Toipuminen on hidasta, ärsyttävääkin. Sanat ovat selvinä hänen mielessään, mutta muuntuvat höpön höpöiksi.

Toipumisen edetessä Heleneä pohdituttaa etenkin suhde mieheensä Matthesiin. Rakastavatko he toisiaan vielä vai eivät? Mieleen putkahtelee katkelmia elämän varrelta, omasta ja miehen uskottomuudesta ja siitä millaista oli nuoruus Itä-Saksassa. Mieleen putkahtaa myös epäselvä mielikuva Maljutka Malychista, transnaisesta nimeltä Victor-Viola. Helenehän rakastaa Maljutkaa ja oli aikeissa jättää miehensä Matthesin hänen takiaan!

Et sinä kuole on todentuntuinen kertomus aivoverenvuodon saaneen potilaan toipumisesta, ja se perustuu kirjailijan omaan kokemaan. Viikot matelevat pitkinä, toipuminen on hidasta kuin etanan meno. Keho ei tottele ja sanat tekevät ihan omia temppujaan. Kirjalle myönnettiin Deutscher Buchpreis, mutta minä en oikein kerronnan imuun päässyt.

Tuntui siltä, että Schmidt otti mukaan turhan paljon eri asioita. Toki aihe on järkyttävä ja järisyttävä omaelämäkerrallisuudessaan. Transnaisen mukana olo ehkä hätkähdytti ilmestymisvuonna ja uskon, että saksalaista lukijakuntaa Itä-Saksan muistelot ovat kiinnostaneet. Eniten sain irti kirjan loppupuolelta, jossa Helene pohdiskeli avioliittoaan ja elämäänsä mieleen juolahtaneiden fragmentaaristen kuvien myötä. Nyt kuntoutussairaalassa oli kerrankin aikaa pohtia elämäänsä, eihän sellaiseen kiireisessä kirjailijan, monen lapsen äidin ja puolison arjessa mitään mahdollisuuksia ollut. Suosittelen kirjaa luettavaksi sellaiselle, jonka läheinen on kokenut aivoverenvuodon. Kirja rohkaisee ja auttaa ymmärtämään potilasta.

Kerronpa miten löysin tämän kirjan. Helsingin kirjamessuilla erehdyin kellonajasta. Istahdin Ainon yleisöön ja yllätyksekseni vuorossa olikin Goethe-Instituutin ohjelma. Lavalle istahti kaksi saksalaista naiskirjailijaa, jotka viettivät lokakuun Suomessa instituutin vieraina. Kurkkasin annettuun linkkiin, ja siellä sanottiin, että entisestä Itä-Saksasta kotoisin oleva ja vuonna 1958 syntynyt Schmidt on yksi Saksan nykykirjallisuuden kärkinimistä. Suomennettuna löysin kirjastosta vain tämän Et sinä kuole, joka on omaelämäkerrallinen ainakin siinä mielessä, että kirjailija on itse kokenut aivoverenvuodon ja toispuoleisen halvauksen vuonna 2002. Hänellä itselläänkin on iso lapsikatras. Schmidt on toipunut täysin kaameasta kokemuksestaan. Kirjoitin toisessa blogissani pienen jutun saksaksi käännetystä suomalaisesta kirjallisuudesta sekä näistä kahdesta leidistä, Kathrin Schmidtistä ja Ulrike Draesnerista.

Muualla: Kiiltomato / Sinikka Vuolan erinomainen arvio, LukuneuvojaNannan kirjakimara

Kirjailijasta & hänen tekstinäytteitään Goethe-Instituutin sivuilta
Frau, signora & Bibi -haasteen yhdeksäs kirja.

Kathrin Schmidt
Du stirbst nicht 2009
Et sinä kuole
Suomentanut Pirkko Roinila
Wsoy 2011
**
Kirjastosta

1. joulukuuta 2017

Enni Mustonen - Ruokarouvan tytär


Syrjästäkatsojan tarinoita #5 
Vuodet 1924 - 1927, Idan tyttären Kirstin kertomana

Kertojaäänen saa tässä osassa Kirsti, äiti Idan jäädessä taustalle.  Kirsti ja hänen kasvattisiskonsa Alli ovat jo nuoria ja reippaita ylioppilaita. Ida itse on mennyt naimisiin taksikuski Eliaksen kanssa ja heillä on kaksospojat, varsinaiset viikarivintiöt Voitto ja Veikko. Kesän -24 alussa siskokset matkaavat Akateemisen Karjala-Seuran näytelmäseurueen mukana pitkin maata keräämässä rahaa Itä-Karjalaan. Yleisössä näkyy Sibeliusta ja Halosta, ohjaileepa Kirsti juopunutta Leinoakin yöpuulle.

Alli lausuu runoja ja Kirsti toimii modistina Miilin hattuliikkeessä. Kirstillä on umpirakastunut sulhaskandidaatti, varakkaan talon agronomipoika Mauri, mutta tyttö antaa kosijalleen rukkaset. Jo Miilin ompelimossa Kirsti tutustuu Pariisissa Coco Chanelin muotitalossa työskentelevään Katariinaan. Edellisten osien kaava jatkuu: romaanissa vilahtelee runsaasti aikakauden tunnettuja henkilöitä. Tulenkantajiin kuuluneista Katri Valasta ja Olavi Paavolaisesta on paljonkin juttua, ja Alli on rakastunut Yrjö Jylhään. Albergassa asuva naapuri Ville Vallgren Viivi-vaimoineen esiintyvät tietysti.

Siskosten ilottelevat runoretket loppuvat, kun Alli sairastuu tubiin ja joutuu Nummelan parantolaan. Kirstin elämä on murheita ja surua täynnä kun rukkaset saanut sulhokin nai toisen. Mutta sitten Viivi-täti järjestää hänet Pariisiin tuttaviensa luokse seuraneidiksi. Tuo pesti menee pieleen, mutta Chanelin muotitalossa työskentelevä Katariina rientää apuun. Löytyy halpa hotelli ja harjoittelijanpaikka Chanelin ompelimossa. Sattumien oikusta Kirsti päätyy itse Cocon sovitusmannekiiniksi. 

Kirstille niitä sattumuksia sattuukin: hän pelastaa Hemingwayn pikkupojan joutumasta auton töytäisemäksi; Chanelin oikea käsi Virginie muistuttaa kummasti häntä; kun Chanelilta tulee potkut, apuun tarjoutuu amerikkalainen Pauline - Hemingwayn rakastajatar ja tälle raskaana; Elsa Schiaparellillekin Kirsti tekee töitä. Entiseen hotelliinsa muutettuaan Kirsti törmää siellä yllättäen jo Karjala-Seuran kiertueella mukana olleeseen Iivoon. Notre Damen kellojen soidessa se on sitten pidäkkeetöntä intohimoa.

Tässä romaanissa on jotain samaa kepeää viihteellisyyttä ja komediallisuutta kuin Hilja Valtosen romaaneihin perustuvissa ja Ansa Ikosen tähdittämissä vanhoissa Suomi-filmeissä, joista muistan nähneeni ainakin Vaimokkeen ja Nuoren opettajattaren hätävaran. Valitettavasti aiemmissa osissa toiminut kivan viihteellinen kaava onnahti nyt. Kerronta oli minulle liian tyttökirjamaista ja pikkuisen jaarittelevaakin. Syrjästäkatsoja-sarja saa jatkoa ensi keväänä. Toivon, että kirjailija löytää tuleviin sarjan teoksiin saman kiinnostavuuden kuin alussa. Sarja on ollut kepeää kesäviihdettä, eniten olen pitänyt sarjan kolmannesta osasta Emännöitsijä, jolle annoin täydet viisi tähteä.

Täällä Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan aiemmat osat

Enni Mustonen
Ruokarouvan tytär #5
Otava 2017
**
Kirjastosta

Leppoisaa joulun odotusta kaikille!
Tänään tuiskuttaa lunta, toivottavasti maassa on valkoinen joulu!

29. marraskuuta 2017

Marraskuun top 5 & Onnea Finlandia-voittajille!



Marraskuun top 5 kirjailijan sukunimen aakkosjärjestyksessä:

Ville Eloranta, Jaakko Leino - Sanaiset kansiot ***** Gaudeamus 2017 
7 inessiiviä, kourallinen elatiiveja, illatiivi, ruukullinen oliiveja, 1,5 abessiivia, 2 kannua ablatiivia, 3 säkkiä allatiiveja
Mitäs ihmettä tuo nyt sitten on, heräsikö kiinnostus? Mainiota, sillä todennäköisesti emme viettäisi nyt Suomi100 -juhlavuotta ellei meillä olisi vahvaa omaa kieltä. Suomen kielen syntyyn on vaikuttanut asemamme idän ja lännen välissä; sen kehittymiseen ja elinvoimaisena säilymiseen on vaikuttanut moni historian nimi; suomen kielestä on pidetty huolta, sanoja on sepitetty ja nyansseista riidelty. Sanaiset kansiot on kiehtova matka suomen kielen vaiettuihin vaiheisiin. Lyhyen historiakatsauksen ohella kirja valottaa erityisesti tuoreempia kiistoja ja ilmiöitä.


Anneli Kanto - Lahtarit ***** Gummerus 2017 
Saatana ensiks tuli punaset pyssyjen kanssa ja vei porsaan. Jättivät paperilapon muka toristeeks, että nytten on tyäväenvalta ottanut teitiltä evästä nälkää näkevälle köyhälistölle ja kuhan valta on tyäväen niin tää teko palkitaan, että orota ämmä huamispäivään asti, sillon on kansat veljet keskenään ja tää on viimenen taisto. 
- emäntä Ida Korpela
Kannon näkökulma on valkoisten: puhutaan siis vapaussodasta ja komeasti ja ylevästi vapaussotureista. Kovin hohdokkaana ja ylevänä tämä sekalainen ja resuinen sakki ei kuitenkaan näyttäydy, mutta kaikkia heitä ajaa aate ja hurja ryssäviha. Loistava romaani!


Marianna Kurtto - Tristania ***** Wsoy 2017 
Mutta hetken me riitimme, kosketimme toisiamme kosketuksella joka löytyy yhtä harvoin kuin linnut törmäävät taivaalla.
Pehmeän runolliset kielikuvat ja tarkat luonnon huomiot ovat pettäviä. Tummat tunnelmat ja kohtalonomaisuus luonnehtivat tätä ihmissuhdedraamaa. Mutta Kurtto saa kaiken silti tuntumaan keveältä ja karutkin kohtalot näyttämään kauniilta. Tristania on hieno ja monia ihmisyyden puolia luotaava esikoisromaani, jonka odotin olevan paljon vaikeampilukuinen kuin se olikaan. Tarina kulkee lukijaa jännityksessä pitäen. Vasta lopussa selviävät kaikki ne henkilöhahmoja kalvaneet jännitteet, joista Kurtto antaa aiemmin aavistuksen.


Cristina Sandu - Valas nimeltä Goliat **** Otava 2017 
Jos Punainen kylä olisi ihminen, se olisi vanha mies. Se kulkisi toinen jalka ontuen ja selkä kumaralla. Se haalisi luokseen aarteita, piilottelisi niitä helmoihinsa ja työntäisi suuhunsa, kielensä alle, kuroisi kiinni rikasta ystäväänsä ja kiristelisi leukojaan ja hätyyttelisi köyhyyttä jaloistaan. Se olisi väsynyt yrittämisestä mutta nälkäinnen ja janoinen. Ahneet silmät ja ovela salaisuuksia piilotteleva suu.
Sandu kirjoittaa tavattoman runollisesti ja herkästi. Annoin ihastuttavan tarinan viedä ja sukelsin tähän kuin satuun. Kauneuden ja hiotun tekstin lomasta pilkahtelivat Ceaușescun ajan absurdiudet ja maan nykyisetkin ongelmat. Sain aavistuksen miltä tuntuu sekä lähtijöistä että niistä jotka jäävät. Miltä tuntuu köyhyys ja millaista on maahanmuuttajan arki.


Antti Tuomainen - Kaivos ***** Like 2015
Tuuli yltyi. Lumi tanssi valokeiloissa aina vain levottomammin, raskaammin, kuin laahus, jota se kannatteli, kävisi koko ajan painavammaksi ja hankalammaksi liikuttaa. (...) Lumi suli kasvoille ja tuuli vihmoi ihoa. Hengittämisestä tuli huohotusta, hiki valui selässä. Jalkojen jatkuva nostaminen kävi reisilihaksiin. Niitä alkoi pakottaa ja eteneminen kävi askel askeleelta raskaammaksi.
Kaivoksen taitavan draaman kuorrutti ympärillä leijaileva suomalainen lumimaisema sekä pohjoisessa että Helsingissä. Viima ja puhuri kangistivat minunkin jäseniäni ja katselin Jannen rinnalla hotellihuoneen ikkunasta, jonka takana pimeässä leijaili paitsi lunta, myös uhka. Niin hienoa!


Onnea Finlandia-voittajille!
Tietokirjallisuus: Riitta Kylänpää - Pentti Linkola, ihminen ja legenda
Lasten- ja nuortenkirjallisuus: Sanna Mander - Avain hukassa
Kaunokirjallisuus: Juha Hurme - Niemi

Yhtään en ole näistä vielä lukenut! Niemeä jonotan kirjastosta...

Kuukauden luetuimmat postaukset:
Kärjessä Mielenterveysviikon Hulluussarjakuvat / Viivi Rintanen.
Muut neljä: Piilotetut graafikot, Affinity Konar - Elävien kirja, 
Dan Brown - Alku, Cristina Sandu - Valas nimeltä Goliat, Anneli Kanto - Lahtarit ja 
Ville Eloranta & Jaakko Leino - Sanaiset kansiot.

Hyvää joulunodotusta kaikille lukijoilleni!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...