Petra Rautiainen - Meren muisti

Tänään näin miekkavalasemon ja sen poikasen, mustan pienen puikulan. Ne tulivat pintaan hengittämään ilmaa. Valaanpoikaset syntyvät juuri ennen kaamosyötä, iltaruskon viimeisillä minuuteilla. Ne syntyvät täysin mustina. Mietin, todistinko minä juuri poikasen ensimmäisen hengenvedon. Kuollessaan se lakkaa hengittämästä ja uppoaa pohjaan. Meillä kaikilla on nuo kaksi hetkeä.

 

Petra Rautiaisen toisinkoinen Meren muisti on yksi syksyn vaikuttavimmista romaaneista, joka vie Pohjoiselle jäämerelle 80-luvulle sekä takaumissa aina 50-luvun lopulle, jolloin kirjan päähenkilö Aapa oli vielä lapsi. Aikuiseksi vartuttuaan ja rakkaan äitinsä menetettyään tyttö karisti Ruijan pölyt ja kveenijuurensa ja muutti Yhdysvaltoihin. Hänestä tuli amerikkalainen ja suuren öljy-yhtiön tiedottaja. Nyt nainen palaa kotiin kahdestakin syystä. Hänen isoäitinsä, rakas ämmi, on kuolemaisillaan ja hän haluaa jättää tälle henkilökohtaisesti hyvästit. Toiseksi nainen haluaa kuvata öljyteollisuudelle ja öljynporaamiselle myönteisen dokumenttifilmin entisissä kotimaisemissaan.

Ämmin ja täti Eddan koti on entisellään, ja sinne Aapa majoittuu. Hän vihaa sydänverellään äitinsä ystävää Henrikiä, joka ei saanut pelastettua äitiä valasonnettomuudelta. Sattui näet niin, että 50-luvun lopulla ilmeni useita tapauksia, joissa valaat käyttäytyivät aggressiivisesti ja aiheuttivat onnettomuuksia kalastajille. Meribiologin urasta haaveillut äiti lähti tutkimaan yhtä tuollaista omituisesti käyttäytyvää, vaarallista valasta ja menehtyi. Kaksikymmentä vuotta Aapa on kantanut kaunaa ja vihannut, kovettanut itsensä kylmäksi ja tylyksi. Mutta Aapan toinen silmä on vahingoittunut ja kasvoja rumentaa iso arpi. Hän ei muista, mistä vammat ovat tulleet eikä halua puhua niistä.

Kuvausryhmän kesken on jännitteitä siitä, miltä kantilta öljynporauksesta, luontotuhoista ja valaista kerrotaan. Huijataanko entinen öljyporari Henrik Larsson ja tämän poika, arvostettu meribiologi Arvid, antamaan öljynporausta puoltava lausunto, joka sitten editointivaiheessa leikattaisiin pois? 80-luvun nykytason rinnalla seurataan jonkun merentutkimusalueella Ruijaan matkaavan henkilön meripäiväkirjaa 2000-luvulta. Päiväkirjan kirjoittajan yllättävä henkilöllisyys paljastuu vasta kirjan lopussa, mikä oli hieno ja kiehtova juonenkäänne!

Rautiainen vie lukijan armottomalle ja myrskyävälle Pohjoiselle jäämerelle, jonka pinta nousee uhkaavasti jäätiköiden sulaessa ja jonka eliöstö voi huonosti happikadon lisääntyessä. Valaiden vihamielisen ja oudon käyttäytymisen syyksi paljastui jo 50-luvun lopulla niiden kuulon vahingoittuminen, josta voi lukea vaikka tästä Ylen jutusta. Öljylähteiden etsinnässä käytettyjen seismisten testien aiheuttama merenalainen tärinä vie niiltä kuulon ja ilman omaa tutkaansa valaat eivät pysty suunnistamaan, löytämään ruokaa eivätkä kenties lisääntymään. Kirja on myös tarina kveeneistä, suomalaisten jälkeläisistä Ruijassa, Norjan Finnmarkissa, ja heidän kokemastaan pakkonorjalaistamisesta. Se on myös tarina siitä, miten syvälle koettu trauma voi koteloitua ja vääristää muistot. 

 

Kannella kuuntelimme kuinka ryhävalaat lauloivat. Melodia muuttui koko ajan, ja tuntui kuin aina uusi valas olisi yhtynyt siihen. Kun valaiden äänet hävisivät, minun tuli yhtäkkiä ikävä. Minun tuli ikävä sinua. Miksi sinä katosit minulta niin kokonaan ja niin täysin?

Meren muisti oli häikäisevä ja vakuuttava kuvaus ilmastonmuutoksesta, öljynporauksesta ja sen vahingollisuudesta meren eliöstölle. Romaani on kieleltään upea ja  kuvaa taitavasti ihmisen taloudellisen hyödyn tavoittelua ja totuuden manipulointia. Kirjan kauniin kannen on suunnitellut Tuomo Parikka. Kuvassani kannen kiiltävän kupariset öljyvirrat ja teksti eivät valitettavasti tule oikeuksiinsa. Vaikuttava kansi vaikuttavalle kirjalle. Meren muistin käännösoikeudet myytiin heti elokuussa Norjaan, Italiaan, Hollantiin ja Tanskaan. Onnittelut! 

Petra Rautiainen - Tuhkaan piirretty maa

 

Petra Rautiainen - Meren muisti

Kansi Tuomo Parikka
Otava 2022
Äänikirjan lukija Laura Malmivaara
____________________

Kirjakaapin kummitus
Kirjasähkökäyrä

Kjell Westö, Mårten Westö - Vuodet

Piha jolla leikin lapsena vain

villiintyy, puksipuu ja orapihlaja ovat

nyt pujoa ja raitaa, liuskekivilaatat

ovat halkeilleet, minä harmaannun

ja pelkään solujen kapinaa…

Vuodet on Westön veljesten, Kjellin (s. 1961) ja Mårtenin (s. 1967), nostalginen kirjeenvaihto- ja esseekirja, joka tutustuttaa lukijan veljesten lapsuuteen, tärkeisiin muistoihin ja ajatuksiin hyvin monelta osa-alueelta. Suku on kotoisin Pohjanmaalta, mutta veljekset kasvoivat helsinkiläisiksi, juuriaan unohtamatta. Munkkivuori ja Munkkiniemi olivat heidän lapsuusmaisemaansa ja kasvuvuosina raja suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä oli tiukka. Haukkumanimi hurri raikui tuon tuostakin ja turpaan tuli helposti, jos aukoi päätään vääränkielisessä porukassa. Nyt kaksikielinen Helsinki on muisto vain. Isällä oli hyvä toimi Fazer Musiikilla ja perhe oli hyvin toimeentuleva porvarisperhe, joskin elämää varjosti äidin pitkäkestoinen masennus.

Kun kuljeskelen lapsuuteni kortteleissa nykyään, voin edelleen muistaa minua silloin kalvaneen huolen, huolen joutumisesta väärään paikkaan, väärälle reviirille, jossa oli riski joutua tappeluun koska puhui väärää kieltä. - Mårten

Veljeksistä Mårten on jäänyt suomenkieliselle lukijakunnalle, ainakin minulle, vieraammaksi. Hän on julkaissut novelli- ja runokokoelmia sekä toimii kääntäjänä. Kjellin romaaneista olen itsekin lukenut lähes kaikki, osan ennen blogiaikaa. Usein sanotaan, että saman perheen lapset muistavat lapsuutensa eri tavoin, niin on Mårtenin ja Kjellin tapauksessakin. Ainakin jos tarkastelee niitä aiheita, joita he haluavat ottaa tärkeinä esiin ja muutenkin heidän erilaiset luonteensa kuultavat tekstistä läpi. Elämässämme tapahtuu hirveän paljon ja monet tapahtumat ja muistot painuvat unholaan. Kjell puhuu tihentyneistä hetkistä, jolloin ajan lineaarisuus hälvenee, jolloin salama ikään kuin välähtää, ja vuosien tai vuosikymmenten erottamat näyt ovat yhtäkkiä mielessäni sa­manaikaisia. Jotkut näistä ajan tihentymistä säilyvät muistoissamme kristallinkirkkaina ja juuri näitä hetkiä molemmat ovat esseisiinsä valinneet.

Kuuden vuoden ikäero oli suuri teini-iässä ja veljekset sanovatkin tutustuneensa toisiinsa paremmin vasta aikuisina. Mårten näyttäytyy rauhallisemmalta ja harkitsevammalta ja minusta oli mukava lukea hänen kokkaus- ja puutarhaintohimoistaan. Kjell oli nuorena sanojensa mukaan temppuja tekevä ’ilveilijä’ ja keräsi vihamiehiäkin (Hufvudstadsbladetin case!),  mutta iän karttuessa isoveli on Mårtenin mukaan rauhoittunut. Yhteistä veljille oli / on rakkaus jalkapalloon ja muuhun urheiluun sekä musiikkiin, minkä olen saanut todistaa monista Kjellin romaaneista - viimeksi Tritoniuksesta. Molemmilla on kesäpaikka Nauvossa ja luonto on tärkeää: Kjell kalastaa, Mårten puutarhuroi.

Mikä minua oikein riivasi siihen aikaan, paitsi ilmiselvä narsismi? Lähtikö käytökseni epävarmuudesta sen suhteen, kuka oikeastaan olin? Hyvin mahdollista, sillä identiteettini oli horjuva monella tärkeällä akselilla - ujo-ekstrovertti, ylimielinen-nöyrä, jätkämäinen-androgyyni, porvarillinen-antiporvarillinen ja niin edespäin. - Kjell

Jo tuotantonsa perusteella koen Kjellin olevan ensisijaisesti vahva Helsingin kuvaaja. Itse muutin Helsinkiin vuonna 1969 ja oli kiinnostavaa lukea veljesten nuoruuden Helsingistä. Löysin monia omia muistoja, mutta vanhaa Fredriksbergiä en muista. Kavahdan sen nykyistä betonista mammuttimaisuutta, ja niin tuntuu tekevän Kjellkin.

Pasilan ruotsinkielinen nimi oli ennen Fredriksberg, nyt se on Böle. Jäljellä on vain muutama puutalo ilman puutarhaa, talot kyyhöttävät hytisten yl­leen kohoavien virastojen ja toimistorakennusten varjossa. // Pasilasta kirjoittaessani käytän tunteellista retoriikkaa, joka on ehkä tyypillistä nykyaikaistamisen ja purkamisvimman luvatun vuosikymmenen alussa eli vuonna 1961 syntyneelle ihmiselle. Kerron maalailevasti Pasilasta ja sen villiintyneistä puutarhoista ja vinoista katoista kuin kadonneesta ihmisenkokoisesta idyllistä…

Veljesten rakastama Helsinki on muuttunut, vanhaa on purettu, uutta rakennettu ja kaksikielisestä kaupungista on tullut monikielinen. He kirjoittavat kauniisti äidistään ja tomerasta mummustaan, rakkaudesta ja lapsista. Itsestäänselvästi myös kirjoittamisen ihanuudesta ja tuskasta sekä kirjailijapiirien keskinäisestä kateudesta (kustantamon Finlandia-tilaisuus 2006!). He kirjoittavat matkoista, Berliinin muurin murtumisesta ja miten he ovat kokeneet monet historian tapahtumat. Kirja oli mielenkiintoinen, avoimen ja rehellisen tuntuinen ja haikeakin kuvaus muistoista, elämän kulusta ja lähihistoriasta. Kannattaa kuunnella myös äänikirjaa, sillä kirjailijat lukevat tekstinsä itse.

Kjellin kirjat blogissa:

Tritonus

Westö & Itkonen - Levottoman ajan kirjeitä

Westö & Claire Aho - Helsinki 1968

Rikinkeltainen taivas

Kjell Westö, Mårten Westö - Vuodet
Alkuteos Åren
Suomentanut Laura Beck
Kannen kuva Tuuli Juusela
Otava 2022

Äänikirjan lukijat Kjell Westö, Mårten Westö
____________________

Esseen, kronikan ja novellin välimaastossa liikkuvissa teksteissään Kjell ja Mårten nostavat menneiltä vuosilta muistoja, niin yksityisiä kuin kollektiivisia, ja peilaavat niitä nykyhetkeemme ja sen kriiseihin ja vaatimuksiin.  

Leena Parkkinen - Neiti Steinin keittäjätär

Minun tehtäväni on olla nero. Alice hoitaa kaiken muun. 

- Gertrude Stein

Leena Parkkisen uunituore romaani Neiti Steinin keittäjätär vie 1900-luvun alun Paraisille ja 1930-luvun Pariisiin. Parkkinen kertoo kontrastisesti kahdesta naisesta, joiden sosiaaliset lähtökohdat ovat hyvin erilaiset, mutta jotka kumpikin päätyvät palvelemaan Gertrude Steinia. Kyllä, Alice B. Toklas oli Steinille monta - rakastettu, emännöitsijä, kokki, puhtaaksikirjoittaja, kustannustoimittaja ja kustantaja, mutta palkaton palvelija myös, sillä kaikki omaisuus oli Steinin nimissä, mikä oli ongelma Steinin kuoltua. Alice löysi Steinissa elämänsä rakkauden ja intohimon, mutta myös uhrautuvan tarkoituksen. 

Mutta ehkä tärkeintä Gertrudessa on, että hän lahjoitti minulle tarkoituksen. Roolin, jota palvella elämässä. Gertrude tarvitsee minua. Hänen kirjoittamisensa tarvitsee minua. Minä en ole ehkä nero, mutta minunkaltaiseni voivat mahdollistaa nerouden.

Pari on asunut vuokralla Rue de Fleurus'n hurmaavassa talossa jo kolmekymmentä vuotta, mutta keittäjättäret tulevat ja menevät, ja taas on pestattava uusi. Alice vastaa suomalaisen Margitin lehti-ilmoitukseen ja pestaa tämän Steinin keittäjättäreksi. Alicea kiehtoo Margitin arvoitus. Miten ja miksi ranskaa paremmin kuin hän puhuva, paljon lukeva ja sivistyneen oloinen suomalaisnainen on päätynyt Ranskaan? Neron vaimona Alice on yksinäinen ja jää parisuhteessaan taustalle. Steinin ja Alicen vuorokausirytmit ovat aivan erilaiset eikä 1000 sivua vuodessa (pääasiassa öisin) kirjoittavaa Steinia voi häiritä. Margit ja Alice lähentyvät ja juttelevat, suunnittelevat suurenmoisia päivällisiä Pariisin avantgarden kermalle ja kokkaavat yhdessä. He ovat kaksi eri-ikäistä maahanmuuttajaa - toinen juutalainen, toinenkin ei-arjalainen - 30-luvun Pariisissa, jonka ilmapiiriä alkaa kiristää Euroopassa nouseva fasismi.

Alice B. Toklas kertoo osuuksissaan nuoruudestaan varakkaan juutalaisperheen tyttärenä San Franciscossa. Äidin kuolema oli keskeyttänyt hänen pianonsoiton opiskelunsa, ja tyttö palasi kotiin ja hoiti vuosikausia isänsä ja pikkuveljensä  Clarencen taloutta. Köyhän Margitin menneisyyttä Paraisilla valottaa tohtori Martinlaaksolle osoitetuissa pitkissä kirjeissä Gröndahlin kartanon iäkäs puutarhuri Ulriikka. Margitin osuuksissa tulee korostetusti esiin köyhän luokan ja säätyläisten syvä juopa. Espanjantaudin jälkimaingeissa vuonna 1919 Margit ja sisarensa Astrid saapuvat piioiksi kartanoon. Ulriikan kirjeet ovat pitkiä ja runsaasti kartanon elämää kuvailevia, mutta mysteeri säilyy aivan romaanin lopulle. Vasta silloin selviää, mikä oli Margitin Suomesta pois ajanut tragedia. Mainittakoon, että Steinilla oli oikeastikin Margit-niminen suomalainen keittäjätär, sillä Alice mainitsee hänet monesti keittokirjassaan. Paitsi nimi, kaikki muu Margitiin liittyvä on Parkkisen mielikuvitusta.

Margitin osuuden runsaus ja jännärimäisyys hieman hämmensivät minua ja lähtökohtaisesti olinkin kiinnostuneempi kuulemaan Alicen ja Steinin suhteesta ja heidän elämästään Pariisissa. Romaani on fiktiota, mutta Parkkinen sanoo lukeneensa massiiviset määrät parista kertovaa kirjallisuutta ja että lopullisen inspiraation toi Alice B. Toklasin keittokirja (1954, suom. 2004). Stein piti itseään nerona, mutta ei ollut saanut julkaistua juuri mitään ja elettiin kädestä suuhun. Ironista oli, että vasta Steinin Alicen äänellä kirjoittamat Alice B. Toklasin muistelmat (1933, suom. 1980) osoittautui huimaksi menestykseksi, toi paljon rahaa ja poiki heille tuottoisan luennointikiertueen Yhdysvaltoihin. Alice rakastaa ja uhrautuu, mutta tuumii romaanissa kuitenkin näin:

Hän kirjoitti muotokuvia kaikista ystävistämme. Ja lopulta hän kirjoitti kirjan minusta. Hän otti sen mikä oli minussa yksityisintä ja kipeintä, minun äidinikäväni, ja teki siitä kokonaisia kappaleita Adaan. Hän kertoi miten me nauroimme ja teimme sanapelejä puutarhassa. Hän kirjoitti minun lapsuudestani niin kuin se olisi ollut hänen omansa.

//

Kaikki yhteiset ystävämme sanoivat, että minun pitäisi olla imarreltu. Että minä olin Gertruden muusa. Hän halusi kirjoittaa minusta, koska välitti minusta niin paljon. Ja että se oli kirja. Kirjojen vuoksi sai tehdä mitä hyvänsä. Taide oikeutti kaiken. Mutta mitä vanhemmaksi minä tulen, sitä enemmän minä ajattelen, että taide ei oikeuta kaikkea. Se ei oikeuta sitä, että käyttäytyy huonosti. Taide ei ole kaikki.

Steinin ja Alicen elämästä oli tavattoman mielenkiintoista lukea ja romaani sai taas kerran miettimään rakkauden olemusta ja rakkauden nimissä uhrautumista. Romaani on myös keittotaidon ja kulinarismin ylistystä. Alice oli jo San Franciscon aikoinaan ollut taitava kokki ja jalosti taitojaan Pariisin vuosinaan.

Stein suhtautui yllättävän huolettomasti Hitlerin ja natsismin nousuun eikä uskonut sodan mahdollisuuteen. Suureksi järkytyksekseen hän ei kuitenkaan saanut uusittua Rue de Fleurus'n vuorasopimusta juutalaisuutensa vuoksi, mutta ei silti noudattanut monen kehoitusta paeta Yhdysvaltoihin. Stein kuoli sodan jälkeen, vuonna 1946, Alice 89-vuotiaana vasta vuonna 1967. Onhan heidän rakkaustarinansa huikea, aikana jolloin homous oli salattua, vaiettua ja rikos. Parkkinen sanoo Ylen Areenan haastattelussa haluavansa tuoda romaaneissaan esiin myös homoseksuaalista rakkautta, sillä se oli 1900-luvun alkuvuosikymmenilläkin luultua yleisempää.

Bloggaukseni Parkkisen kirjoista:

Sinun jälkeesi, Max

Säädyllinen ainesosa

Leena Parkkinen - Neiti Steinin keittäjätär

Kansi Jussi Karjalainen
Otava 2022
____________________

Leena Parkkinen (s. 1979) on palkittu kirjailija, jonka historiaa ja monisyisiä ihmissuhteita upeasti käsittelevät romaanit ovat keränneet ylistystä niin lukijoilta kuin kriitikoilta. Parkkinen on julkaissut sekä aikuisten romaaneja että lastenkirjoja. Hänen kirjojaan on julkaistu 12 maassa.

Johanna Elomaa - Kenelle naakat laulavat

Jyrkällä paanukatolla naakat raakkuivat ja ilmassa puhalsi viilenevän syksyn viima. Viimeiset vaahteranlehdet irtosivat elämänlähteestään. Ne lensivät ilmassa hetken hulluina vapaudesta. Laskeutuivat sitten maahan maatumaan.

//

Seison joen läntisellä puolella, Näsinmäen juurella, mistä näkee Porvoon kauneimmillaan. Ranta-aitat ja rinteeseen rakennetut puutalokorttelit, keskiaikainen tuomiokirkko ja sen kellotorni. Postikorttien kansallismaisema.

Johanna Elomaan kiehtovassa romaanissa Kenelle naakat laulavat ikään kuin yhdeksi päähenkilöksi asettautuu Porvoon vanha kaupunki. Romaanissa on sekä juonen - kinkkisiä parisuhteita ja valtapelejä - että miljöön vuoksi uhkan tuntua, ja tekstin lomaan puikahtaa usein välähdyksiä Porvoon lukuisista kummitus- ja aavelegendoista. Kaupunkia tuntevalle henkilöhahmojen kotien sijainnit ja kävelyreitit, kaupungin kahvilat ja maamerkit varmasti syventävät lukukokemusta entisestään.

Elomaa kuvaa useamman eri-ikäisen naisen elämänkohtaloita ja tekee sen taitavasti ja hiotulla kielellä. Tylyttävän pomon alaisuudessa aikakauslehden toimituksessa Helsingin Pasilassa töissä oleva nelikymppinen Miriam on muuttanut taiteilijamiehensä kotiin Porvooseen lyhyen seurustelun jälkeen. Mies suunnittelee suurta Porvoo-aiheista valokuvanäyttelyä, on narsistinen ja suuri egoltaan. Suhde on kaukana tasa-arvoisesta ja terveestä, mutta mies on komea ja ihana ja koti kuin sadusta. Ikkunasta Miriam näkee vastapäisessä talossa asuvan teini-ikäisen Jennan viiltelevän itseään joka ilta klo 19.00. Pitäisikö puuttua, vai antaa olla?

Kermanväristä posliiniroskaa on kaikkialla. Erimallisia ja kokoisia paloja pitkin valkoista puulattiaa. Aivan jalkojeni juuressa on puolikas lautanen, ja ajattelen tilanteeseen sopimattomasti, että kenties sen saisi liimattua puolikkaansa kanssa yhteen. Mies astuu hitaasti alas jakkaralta ja ensimmäistä kertaa koskaan pelkään, että hän löisi minua. 

//

Sun täytyy juosta nainen, Annabella tokaisee mietittyään kertomustani eilisillasta. - Juosta niin kuin treenaisit triathloniin. Ennen kuin on liian myöhäistä ja kisat käyty.

Riia on vähän päälle nelikymppinen joogaohjaaja, jonka mies pyörittää omaa suunnittelutoimistoa. Kaikki on ihanaa ja täydellistä joka maanantaisia upeita kukkakimppuja myöten, mutta lasta mies ei halua. Mutta Riian biologinen kello tikittää. Naapuri Ullan biologinen kello ei vielä tikitä, mutta hän toivoo epätoivoisesti lasta. Annabella on rempseä seksuaaliterapeutti ja tiukka feministi, joka ei kuitenkaan osaa vetää rajoja omassa parisuhteessaan. Romaanissa tavataan myös Riian isän naisystävä Raija, jonka öisessä käytöksessä on jotain kummallista.

 

Pidin romaanista kovasti ja Sanna Majurin ääni istui hienosti tarinan painostavaan tunnelmaan. Se mitä kukin nainen on aiemmin elämässään kokenut, mitä traumoja kantaa ja mitä vyyhtiä selvittää nyt, paljastuu vähitellen. Yhteisessä joogaretriitissä naiset vastaavat kysymykseen Mikä minua valvottaa öisin? ja se oli avointa ja koskettavaa luettavaaa. Elomaa kuvaa terävällä psykologisella otteella naisiaan alistavien miesten julmaa käytöstä. Kirjan lopussa kurkistetaan tulevaisuuteen, vuoden päähän. Oli hienoa, että sieltä löytyi selviytymistä ja toivoa. Suosittelen.

Johanna Elomaa - Kenelle naakat laulavat

Otava 2022
Äänikirjan lukija Sanna Majuri
_____________________

Johanna Elomaa on kirjailija ja vapaa toimittaja. Hän on työskennellyt useissa eri mediataloissa toimittajana, vastaavana tuottajana sekä uutispäällikkönä. Aiemmat romaanit: Säästä ajatuksesi eläviä varten (2016), Kaipuun väri on sininen (2018), Sinä päivänä kun synnyin (2021).

Sanna Tahvanainen - Mitä perhoset tekevät sateella?

Mitä perhoset tekevät sateella? 

Ne taittavat siipensä selkänsä päälle ja odottavat hiljaa parempia aikoja.

Ruotsiksi kirjoittavan Sanna Tahvanaisen romaani Mitä perhoset tekevät sateella? vie kesäisiin saaristotunnelmiin Ahvenanmaalle ja Källskäriin. Göteborgissa asuva, yhteispohjoismaisessa Itämeren tutkimuksessa työskentelevä meribiologi Li Holtz saapuu viikoksi Källskärin taiteilijaresidenssiin lääkärisiskonsa Karenin kanssa. Ruotsalaisen kreivi Göran Åkerhielmin aikoinaan omistama Källskär on turistien suosiossa, onhan se nähtävyys puutarhoineen kaikkineen, klik. 

34-vuotiaan Lin hyvin organisoitu ja säntillinen elämä muuttuu ratkaisevasti hänen tavatessaan lähinnä merimetsoja maalaavan lintumaalari Jack Karlssonin. Miehen maskuliinisuus ja boheemisuus herättävät naisessa sellaisen intohimon, jota hän ei ole koskaan ennen kokenut. Jack toimii kesäisin Källskärissä tavallaan talonmiehenä ja huolehtii residenssin asukkaista, talvisin hän asuu Ahvenanmaan mantereella vanhassa meijerissä ja maalaa. Jack tulee kuin pyörremyrsky tai demoni Lin elämään ja hän jää Källskäriin miehen luo residenssiviikon päätyttyä. Hyvin pian Jack osoittautuu impulsiiviseksi ja itsekkääksi narsistiksi, joka tekee kaiken oman päänsä mukaan. Lin palattua työhönsä Göteborgiin Jackista ei kuulu kuukausiin mitään, mutta kun mies pyytää naista luokseen, tämä lähtee kuin koulutettu koiranpentu. Tosin Li miettii usein mielessään, miksi seksi Jackin kanssa on epätyydyttävää, vaikka hän on tähän syvästi rakastunut.

Lillä on kelppimetsien ja liikakalastuksen tutkimuksen ohella toinenkin iso projekti. Hän on taitava pianisti, joka aikoinaan pyrki Sibelius-Akatemiaankin ja esiintyisi nyt tanskalaisen hotellimiljonäärin Oliver Andersenin rahoittamalla kiertueella eri Euroopan maissa jousiorkesterin säestyksellä. Oliver on vakavasti sairas, mutta antaa Lille sitä hellyyttä, jota Jackilta ei heru. Kun Jack kuulee Lin kiertueesta, hän sanoo ylimalkaisesti vain: soitellaan sitten kiertueen jälkeen. On-off suhdetta kestää kuukausikaupalla eikä Li pääse miehestä irti. Jack manipuloi manipuloimasta päästyään ja päättää kaikesta. He menevät Ahvenanmaalla naimisiin ja Li muuttaa saarelle. Kuitenkaan Jackilla ei ole aikaa tuoreelle vaimolleen, vaan hän maalaa ateljeessaan kuin vimmattu suunnitellen mittavaa yksityisnäyttelyä. Li tuntee itsensä eristyneeksi ja yksinäiseksi Jackin ostamassa hulppeassa kartanossa, jossa ei ole mitään Lin omaa.

Lin ja Jackin toksinen rakkaustarina on loistoesimerkki siitä, miten taitavasti narsisti kietoo uhrinsa. Li on lahjakas mutta herkkä nainen, jonka vatsa reistailee usein ja hän tarvitsee rauhoittavaa lääkitystä voidakseen nukkua. Jackin kaltaisen pyörremyrskyn kumppanuus on naiselle myrkkyä ja lopulta Li romahtaakin, joutuu hetkeksi sairaalaan ja pitkälle sairaslomalle. 

Mitä perhoset tekevät sateella? oli chicklitmäisyydestään huolimatta kiinnostavaa ja viihdyttävää kesäistä kuunneltavaa ja äänikirjan lukijan Elena Leeven ääni istui hyvin tarinaan. Oli mukava eläytyä Ahvenanmaan elämään ja tutustua Källskäriin ja kreivin elämäntarinaan. Kiinnostavaa romaanissa oli myös tietty kansainvälisyys pohjoismaisin piirtein - Ruotsi ja Lin tanskalainen, Kööpenhaminassa asuva isä. Myös Lin ja sisko Karenin lapsuutta valotettiin, sekä äiti Fannyn floristintyötä.Helsingissä.

Bloggaukseni Pikkumustasta

Sanna Tahvanainen - Mitä perhoset tekevät sateella

Alkuteos Vad gör fjärilar när det regnar? 2022

Suomentanut Jaana Nikula

Otava 2022

Äänikirjan lukija Elena Leeve

____________________

Sanna Tahvanainen (s. 1975) on suomalainen ruotsiksi kirjoittava kirjailija. Hän toimi Hufvudstadsbladetin kolumnistina 1998–2004. Tahvanainen on opiskellut kirjallisuutta Åbo Akademissa sekä tanskalaista kirjallisuutta ja naistutkimusta Aarhusin yliopistossa. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri kirjallisuustieteestä.

Annelin lukuvinkit, Svenska Yle

Anneli Vehkoo - Se kesä Pariisissa

Entinen elämä kiristää uimahatun alla. Se joka joskus olin. Se mitä me joskus olimme, luottavaisia, tavalliseen mukavaan elämään asettuneita. Alussa rakastuneita ja onnellisia, sitten arkionnellisia, enemmän tai vähemmän tyytyväisiä. Oli nousuja ja laskuja, niitten välissä pitkiä tasankoja ja toisiinsa puuroutuvia päiviä.

Anneli Vehkoo on Pariisissa asuva ja työskentelevä kirjailija ja toimittaja ja siksi hänen lyhyt romaaninsa Se kesä Pariisissa henkiikin hurmaavaa ja aidolta tuntuvaa pariisilaistunnelmaa. Tekstissä vilahtelevat mercit ja bonjourit, ärrät sorahtelevat ja miljöön kuvaus vie lukijan pariisilaiseen elämänmenoon. Päähenkilö Sinin matkan aihe ei kuitenkaan ole iloinen turismi rakkauden kaupunkiin, vaan yritys saada kiinni radikaalisti muuttuneesta elämästä. Sini on näet viisikymppinen jätetty nainen, juuri eronnut kahdenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Menetetty Kallion koti, ex-mies Eero ja tytär Ida pyörivät mielessä, sormukseton nimetön ja oma muuttunut identiteetti oudostuttavat. Pieni kalustettu ullakkohuone Sacré Coeurin lähellä tuo mieleen vuosien takaiset opiskeluajat. Opiskelee Sini nytkin, Alliance Françaisen kesäkurssilla ranskaa.

Koronakriisi on siirtänyt maailman uuteen aikaan mutta kaupunki on paikoillaan, tunnelma kuin ryppyisessä postikortissa. Eiffel-tornit ja Louvren pyramidit kimmeltävät matkamuistoliikkeiden ikkunoissa, tulipunaiset ruusut kukkivat puistikossa itkupajujen alla kuin romantiikan ajan maisemamaalauksissa.

Avio- ja identtikriisin lisäksi on koronakriisi. Maailma on muuttunut eikä mikään entinen päde. Sini kelaa ahdistuneena tapahtunutta: merkkejä oli ollut, mutta ne oli helppo jättää huomiotta. Kahden itsenäisen aikuisen liitossa tultiin ja mentiin eikä toista vahdittu. Keväällä Eero oli sanonut rakastuneensa toiseen ja toivonut siistiä eroa. Tytär Ida sai tarpeekseen kodin jäätävästä ilmapiiristä ja muutti poikaystävänsä luo Ouluun. 

Pariisi on hiljaisempi koronakriisin puristuksessa eikä viidentoista neliön kuumassa huoneessa voi paljoa tehdä. Sini on keksinyt uimahallin, jossa tutustuu Juliette Binochen näköisen naiseen ja he ryhtyvät juttusille. Bretagnesta kotoisin oleva Elise on myös eronnut ja tekee kotona käännöstöitä. Elisen kesäjuhlissa Sini tutustuu tämän serkkuun Yanniin, nelikymppiseen herkänoloiseen mieheen. Seuraa kiihkeä ja kuuma suhde, sillä mieskin on eroamassa. Suhde ja upea seksi paikkaavat Sinin itsetuntoa, mutta suhteen jatkuvuus on epävarmaa, onhan Sini vain käymässä oleva turisti ja miehellä paljon selvitettävää eronsa suhteen. 

Masennuksen, Idan lähdön ja kodin menetyksen, Eeron välinpitämättömyyden, unettomien öitten, yksinäisten lakanoitten ja koko kuluneen vuoden pandemiahelvetin nimissä annan mennä. Otan kaiken irti näistä tähtihetkistä ja Yannin kovasta kauneudesta, keskusteluista peiton alla ja öistä miehen vierellä, tämä on balsamia haavoille, tämä on revanssi, vyöryköön koko laava!

Vehkoo sanoittaa todella hienosti jätetyn keski-ikäisen naisen tunnot. Itsetunto ja oma naisellisuus ovat saaneet kolauksen, mutta viisikymppinen ei ole valmis asettumaan senioriksi, vaan kaipaa läheisyyttä, rakkautta ja seksiä. Miten ihmeessä osaa toimia muuttuneilla parisuhdemarkkinoilla tinderien ym. maailmassa? Keski-ikäisen sinkkunaisen haasteita Sini pallottelee avoimesti ranskalaisen uuden ystävänsä Elisen ja suomalaisen Lauran kanssa, mikä oli antoisaa.

Kuuntelin kirjan äänikirjana ja pidin kuulemastani. Vehkoo kirjoittaa älykkäästi ja ajankohtaisesti. Teksti ei pyöri yksinomaan parisuhteissa, vaan kiinnittyy ympäröivään maailmaan. Kirjaa voin suositella erokriisiään poteville, sillä Sinin pohdintojen avulla voi tutkailla omia tuntojaan. Kirjaa suosittelen myös Pariisia rakastaville, sillä oli kiintoisaa ja lumoavaa kulkea Sinin matkassa Pariisin kaduilla ja kokea Pariisin kesä, vaikka se erilainen olikin pandemian keskellä.

Anneli Vehkoo - Se kesä Pariisissa

Otava 2022

Äänikirjan lukija Mervi Takatalo

____________________

 

Herkkä ja aistillinen kuvaus elämänvaiheesta, jossa vanha on jo mennyttä mutta uudesta suunnasta ei ole vielä tietoa.

 

Anneli Vehkoo on Pariisissa asuva ja työskentelevä kirjailija ja toimittaja. Hän on asunut Pariisissa vuodesta 1990 ja työskennellyt siellä Ylen kulttuurikirjeenvaihtajana 1990–1998. Vehkoon esikoisromaani G-piste (2007) käsittelee naisen seksuaalista yksinäisyyttä. Toinen romaani Kaikki ne hetket kun olet yksin (2020) kuvaa avioliiton sudenkuoppia ja elämän kaipuuta.

Ulla-Maija Paavilainen - Jukka Rintala. Elämänviiva

En ole syntynyt kultalusikka suussa, mikä on oikeastaan onni.

Kaikki on pitänyt tehdä itse.

Muotisuunnittelija Jukka Rintala täytti huhtikuun 9. päivänä 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi on ilmestynyt Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittama elämäkerta Jukka Rintala. Elämänviiva, joka valottaa Rintalan tietä kuvataiteilijaksi ja yhdeksi Suomen eturivin suunnittelijoista. Lähes jokainen tietää Rintalan upeat juhla-asut, joita hän on suunnitellut itsenäisyyspäivän vastaanotoille, mutta esim. minä en tiennyt paljoakaan hänen aiemmista suunnitteluvuosistaan tai yksityiselämästään. Kirjassa on nelivärikuvaliitteitä, laaja henkilöhakemisto ja Rintalan huikea ura pähkinänkuoressa. Kerrassaan kiehtovaa luettavaa miehestä brändin takana. Kirjan alussa on välähdys kesän 2020 Haminan näyttelyn avajaisista:

Rintala pitää tervetuliaispuhetta samppanjalasi kädessä. Hiukset ovat pysyneet vaaleina, suorina ja puolipitkinä nuoruudesta saakka. Hänellä on yllään valkoinen paita, punaiset housut ja musta pikkutakki. Kaulaa kiertää punainen huoleton solmuke ja housujen vyötäröä punainen vyö. Tämän kaltaisesta asusta on muodostunut hänelle univormu ja tavaramerkki, vain hattu puuttuu.

Lapsuus Porissa 50-luvulla oli kuin kenen tahansa työläislapsen lapsuus, mutta pieni Jukka oli perinyt luovuuden geeneissään ja häntä kiinnostivat muoti ja vaatteiden suunnittelu jo tuolloin. Euromuotikilpailusta 1970 se sitten lähti. Rintala sijoittui viiden finalistin joukkoon ja hänet kutsuttiin Helsinkiin mallistoaan esittelemään. Koulu jäi kesken ja Rintala pääsi Taideteolliseen korkeakouluun toisella yrittämällä. Lopputyö oli uudenlainen miesten nahka-asu ja Rintala napattiin vuosiksi Friitalalle. Friitalan aika oli hyvin merkittävä sekä nuorelle suunnittelijalle että Suomen vaatetusteollisuudelle. Friitala ja Suomen vaatetusteollisuus elivät kukoistuskauttaan 1970- ja 1980-luvuilla, joita seurasivat Venäjän kaupan romahdus, halpatuonti ja 90-luvun lama. 

Yksityiselämässä tapahtui. 80-luvun puolivälissä nuoruudenrakkaus ja pieni poika jäivät taakse ja Poriin, Rintala muutti Helsinkiin. Hän oli rakastunut karjalaiseen Mattiin ja he ovat olleet siitä lähtien pari sekä työ- että yksityiselämässä,  yli 40 vuotta. Somistaja ja visualisti Matti Vaskelainen ja heidän upea yhteistyönsä saavat kirjassa paljon huomiota, mutta Rintala on kirjan tähti, sanoo Paavilainen. Homosuhde oli heidän suhteensa alkuaikoina tabu, joten sitä ei paljonkaan avattu lehtijutuissa. Onneksi ajat ovat muuttuneet. Ennen Rintalaa Suomen vaateteollisuuden suunnittelijat olivat nimettömiä, mutta Rintala loi itsestään brändin.

Noihin aikoihin kukaan ei rakentanut brändiä. Kukaan ei ostanut pr-palveluita eikä tiedotusta. Kukaan ei luonut Rintalalle uraa tai taustaa. Hän loi sen itse olemalla Jukka. Hän ei kertonut itsestään, menneisyydestään tai lapsuudestaan, Porista eikä Ulvilasta. Hän oli vain hätkähdyttävä iso mies, jolla oli komea tukka. Hän oli hiukan poissaoleva hahmo, jalassa hienosti drapeeratut kiiltävät nahkahousut, olkapäillä alas putoava nahkaliivi tai kelsiturkki. Beesiä, mattakultaa, haaleaa vaaleansinistä. Miehen olemus ja kokonaisuus hohtivat antiikkikultaa. - Jaakko Selin

Yrittäjä Kaija Pöysti Linnan juhlissa vuonna 1996 Rintalan suunnittelemassa puvussa.

– Siitä alkoi designereiden aikakausi Linnan juhlissa. Rintala oli tuolloin jo tunnettu suunnittelija, mutta Pöystin puvun myötä hänestä tuli myös Linnan juhlien uraa uurtava pukusuunnittelija.

- Sami Sykkö 

Kirjassa piirtyy suomalaisen vaateteollisuuden kukoistus ja romahdus Idänkaupan hiipumisen vanavedessä ja sivuilla esiintyvät lukuisat muotinimet: Mic Macin Eila Salovaara, Lenita Airisto, Kirsti Paakkanen, monet muotilehtien toimittajat. Ensimmäisen puvun itsenäisyyspäivän juhliin Rintala suunnitteli 80-luvun lopulla Kyllikki Virolaiselle. Tulevina vuosina seurasivat lukuisat julkkisnaiset mm. yrittäjä Kaija Pöysti, Leena Harkimo (kaikkiaan 11 Rintalan pukua!), Riitta Uosukainen, Kirsti Paakkanen etc. 90-luvun laman vuosina Rintalan elämään astui Marimekon ostanut Kirsti Paakkanen ja Karjalan marjat -mallisto oli sensaatio. Seurasi 17 vuotta yhteistyötä, kunnes Paakkanen myi Marimekon Mika Ihamuotilalle. Rintala sai potkut, tylysti puhelimitse. Karjalan marjat oli innoittanut myös Susanna Rahkamon ja Petri Kokon esiintymisasut, mitä en muistanutkaan.

Elämänviiva oli kiinnostavaa luettavaa myös minunlaiselleni muotia seuraamattomalle naiselle ja Paavilainen elävöittää Rintalan elämää ja uraa monin kiinnostavin anekdootein. Ennen kaikkea elämäkerta valottaa, mitä brändin takaa löytyy: lahjakkuutta, sitkeyttä, suurta ahkeruutta ja työteliäisyyttä. Jos Jukka Rintala olisi syntynyt vaikka ranskalaiseksi, hän olisi varmasti maailmankuulu nimi. Suomessa hän on tehnyt uskomattoman uran vaateteollisuuden pitkien ja työteliäiden vuosien kautta maan ykkössuunnittelijaksi glamourin ja ateljeepukujen saralla.

Jukka Rintalan 70-vuotisjuhlanäyttely Unelmien matkassa Haminassa Aladinin kaupunkipalatsissa 1.7. - 13.8.2022. Kesien 2020 ja 2021 näyttelyt Haminassa jäivät minulta näkemättä, toivottavasti nyt pääsen paikalle. Marjon matkassa -blogin upeasta kuvagalleriasta voit ihailla kesän 2020 Unelmien tanssiaiset -näyttelyn pukuloistoa. Sieltä myös alla oleva kuva.

Rintalan ura vain jatkuu. Häntä ei pysäytä muotitalojen romahtaminen, ei se, että niiden johto vaihtuu. Kun Jukka ja Matti ovat paikalla omalla osastollaan, kaikkien messujen taso nousee hiukan. Hän luo tsaarinajan kauneutta tuotuna tähän päivään huovutettujen hattujen ja kudottujen sukkien keskelle. Hän on tarpeellinen tälle maalle. - Sami Sykkö

Ulla-Maija Paavilainen - Jukka Rintala. Elämänviiva

Graafinen suunittelu Tiina Palokoski
Otava 2022

____________________

Ulla-Maija Paavilaiselta olen lukenut myös Kirsti Paakkasen elämäkerran Suurin niistä on rakkaus.

Laura Andersson - Kuolema Kulosaaressa #1

Laura Anderssonin esikoisteos Kuolema Kulosaaressa aloittaa uuden Lili Loimola ratkaisee -dekkarisarjan. Tapahtumien kehyksenä on ankea, sodasta toipuva Helsinki vuonna 1946. Lili on 38-vuotias, Yhdysvalloissa sotavuodet kotiapulaisena palvellut nainen, joka palaa Suomeen tuoreen aviomiehensä kanssa. Laivalla Lili nimittäin tutustui komeaan Riku Loimolaan, sirkuksessa jonglöörinä toimineeseen mieheen. He ovat pennittömiä, lyöttäytyvät yhteen ja muuttuvat salamannopeasti aviopariksi. Suuresta rakkaudesta ei ole kyse, enemmänkin yya-sopimuksesta ja puolisot nukkuvatkin eri huoneissa.

Laivalla Lili ja Riku olivat ratkaisseet käden käänteessä yhden kiristystapauksen ja siitä innostuneena Lili päättää ryhtyä yksityisetsiväksi. Hän saakin ensimmäisen toimeksiannon ja lähtee tekemään tutkimuksia kulosaarelaiseen yläluokkaiseen taloon, jonne sadonkorjuujuhliin oli saanut kutsun Rikun avulla. Utelias Lili törmää huvilassa nuuskiessaan itkeskelevään palveluspoikaan, jonka mukaan palvelustyttö Eevi on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Rohkeana naisena Lili marssii Helsingin rikospoliisiin ja rikostarkastaja Elias Huhdan juttusille. Ja niin uskomatonta kuin se onkin, rikostarkastaja Huhta lähtee Lilin kanssa selvittämään Eevin tapausta ja avautuu myöhemminkin monimutkaistuvan jutun käänteistä Lilille.

Kulosaaressa upeassa kivilinnassa asuvat Aaltokosket ovat kartuttaneet varallisuutensa autobisneksellä ja nuorella Henryllä on ollut mitä ilmeisemmin suhmurointia natsien kanssa sota-aikana, joskaan tätä ei enempää avata. Hän oli sodan aikana kuitenkin jatkuvasti liikematkoilla ja jätti isoäitinsä Helenan yksin suremaan kuollutta miestään. Sodan aikana isoäiti sai tulipalossa pahoja vammoja kasvoihinsa, mutta tuntuu nyt sodan päätyttyä heränneen eloon: Helena pukeutuu näyttävästi, järjestää upeita juhlia ja istuu juhlien kuningattarena rullatuolissaan stilettikorot jalassa.

Pidin kovasti sodanjälkeisestä Helsingistä tapahtumien paikkana. Sodanjälkeisistä vuosista irtoaa varmasti paljon Lilin seuraaviin seikkailuihin ja ajankuvaa oli kivasti ripoteltu elävöittämään kerrontaa: elintarvikkeiden säännöstely on edelleen voimassa ja huoneenvuokralautakunta pakkosijoittaa asunnontarvitsijoita perheisiin. Läsnä on monen perheen suru sodassa menetetyistä tai vammautuneista perheenjäsenistä eikä sodasta palaavien rintamamiesten asema ole helppo. Pommitusten jäljet kaupungilla muistuttavat kuluneista tuhon vuosista. Iltahämärillä monet homomiehet etsivät seuraa Tähtitorninmäellä ja Esplanadin puistosta Ruotsalaisen teatterin takana. Riku Loimolakin siellä käyskentelee ja kohtaa yllätyksekseen ilmeisesti homojen ratsiaa suunnittelevan rikostarkastaja Huhdan.  Tämä on hetki isolla H:lla.

Dekkarin tarina etenee seikkaperäisesti ja liikkuu eri puolilla Helsinkiä. Tulee kaksi ruumista ja kaksi murhayritystä ennen kuin kaikki langat loksahtavat paikoilleen. Dramaattinen loppunäytös käydään Aaltokoskien hulppeassa huvilassa Kulosaaressa. Kuolema Kulosaaressa oli sujuvasti kirjoitettu, mutta olisin kuitenkin kaivannut vähän enemmän jännitystä ja huumoria. Rikostarkastaja Huhdan mietteet  dekkarin lopussa vihjaavat kiinnostavin koukuin seuraaviin osiin. Vaikuttaisi siltä, että Lilin ja Rikun yksityisetsiväbisnes tulee kasvamaan ja kukoistamaan Helsingin rikospoliisin suopealla siunauksella. 

Kirjasta on blogannut myös Kirsin kirjanurkka.

Laura Andersson - Kuolema Kulosaaressa #1

Otava 2022

Äänikirjan lukijat Elena Leeve, Mikko Kauppila

____________________

Laura Andersson on kirja-alan ammattilainen ja syntyperäinen helsinkiläinen. Hän rakastaa Agatha Christietä ja 1930–40-lukujen screwballkomedioita, jotka ovat inspiroineet Lili Loimola ratkaisee -sarjaa. Kuolema Kulosaaressa on Anderssonin esikoisromaani.

Lukuviikolla ruotsalaisia naiskirjailijoita

Lukemalla parempi maailma on teemana tämän vuoden lukuviikolla, jota vietetään 4. - 10.4. 2022. Me suomalaiset iloitsemme lukutaidostamme ja pidämme itsestään selvänä sitä, että suomen kielellä on saatavissa oppikirjoja ja muuta kirjallisuutta. Näin ei kuitenkaan ole maailman lasten laita. Esimerkiksi Ukrainasta on paennut satojatuhansia kouluikäisiä lapsia muihin maihin ja vie aikansa ennen kuin heille saadaan äidinkielisiä oppikirjoja. Yle kirjoitti asiasta pari päivää sitten - Ukrainankieliset lasten- ja nuortenkirjat viedään käsistä.

Lukukeskus sanoo julisteessaan, että maailmassa joka seitsemäs aikuinen ei osaa lukea ja että lukutaito on ihmisoikeus ja mahdollistaa demokratian. Suomessakin 11 %:lla aikuisista on heikko lukutaito, mikä haittaa elämää monin tavoin.

Nostan tässä esiin kolmen ruotsalaisen naiskirjailijan teokset, jotka olen kuunnellut. Kuunteleminen ei ole sama asia kuin lukeminen, mutta silti äänikirjoilla on oma maailmaa avartava paikkansa.

Marianne Fredriksson - Anna, Hanna ja Johanna ***

Suomentanut Laura Jänisniemi
Otava 1998, Storyside 2021
Äänikirjan lukija Kati Tamminen

Marianne Fredriksson (1927-2007) on rakastettu ruotsalainen kirjailija, jonka upean teoksen Simon kuuntelin vastikään. Sukupolviromaani Anna, Hanna ja Johanna on ilmestynyt äänikirjana viime vuonna ja se kertoo kolmen saman suvun naisen elämänkohtaloista. Isoäiti Hanna syntyy Taalainmaalla Ruotsin ja Norjan rajalla vuonna 1871. Edellisen vuosikymmenen nälkävuodet ovat ihmisten muistissa ja elämä karussa vuoristoisessa kylässä on kovaa eikä ihmisillä ole muuta vaihtoehtoa kuin tyytyä kovaan kohtaloonsa. Hanna saa monta lasta, mutta vain yhden tyttären, Johannan, josta kasvaa kaupunkilainen, uuden vuosisadan nainen. Iäkkäänä Johanna dementoituu ja istuessaan äitinsä vuoteen vieressä ainoa tytär Anna alkaa etsiä juuriaan. Hän haluaa kirjoittaa heidän elämästään ja sukupolvien ketjusta.

Kuuntelin sydän sykkyrällä Hannan osuutta ja hänen traagista kohtaloaan, jossa oli paljon samaa kuin tuon ajan suomalaistenkin köyhien naisten elämässä. Suhde äitiin oli kylmä ja Hanna joutui lapsena piiaksi herraskaiseen taloon, jonka hunsvottipoika raiskasi hänet äärimmäisen väkivaltaisesti. Vain kolmetoistavuotiaana Hanna synnytti ensimmäisen lapsensa Ragnarin ja sai huoran leiman otsaansa. Onneksi kylään etelästä muuttanut vanhempi mylläri John otti Hannan vaimokseen ja adoptoi pojan. Syntyi lisää poikia ja isänsä silmäterä Johanna, jota äiti ei kuitenkaan osannut rakastaa. Hanna osasi vain surra tyttären osaksi tulevaa naisen raskasta elämää: työtä ja raadantaa, alistumista miehen seksuaalisille haluille ja kivulla synnyttämistä. 

Hannasta kertova osuus oli hyvin koskettavaa ja karua kuunneltavaa, kirjan parasta antia. Minun on tunnustettava, että en oikein päässyt sisään Johannan ja Annan osuuksiin. Harmi, sillä Hannan osuus oli niin loistava *****. Kirja oli saatavissa vain äänikirjana, joten en voinut paneutua myöhemminkään tarkemmin tekstiin.

_____________________________________________________________

Sara Osman - Kaikki mikä jäi sanomatta ****

Alkuteos Allt vi inte sa

Suomentanut Sirje Niitepōld

Like 2022

Äänikirjan lukija Mimosa Willamo

Sara Osmanin (s. 1992) esikoisromaani Kaikki mikä jäi sanomatta vie sitten nyky-Ruotsiin ja kurkistaa menestyvien tukholmalaisnaisten fasadien taakse paljastaen heidän ystävyytensä säröt. Terävää kritiikkiä valuu myös ruotsalaisen kansankodin niskaan. On kolme ystävätärtä: bilehile Amanda, somalitaustainen juristi Sofia ja oikeustieteen opinnot kesken jättänyt somevaikuttaja Caroline. 

Amandan ja Carolinen varakkaat vanhemmat ovat ostaneet tyttärilleen keskusta-asunnot, mutta Amandan elämänotteen on vienyt veljen nuorena tekemä itsemurha: hän syö ja juo liikaa, käyttää huumeita ja harrastaa irtosuhteita. Sofia on köyhästä kodista ja tehnyt luokkahypyn akateemisen koulutuksensa ansiosta. Hän on seurustellut jo monta vuotta juristikollegansa kanssa, mutta ei halua muuttaa tämän kanssa yhteen, vaan säästää omaa asuntoa varten. Caroline on ulkonäkökeskeinen ja tykkäyksiin koukuttunut twitteristi, joka luo nuorille seuraajilleen epärealistisia hoikkuusihanteita.

Ystävyyden pinnan alla kytee. Kaikki kolme naista puhuvat selän takana toisistaan purevan ilkeästi. Valheiden ja petosten verkko nousee pintaan kosteissa juhannusjuhlissa Carolinen perheen kesähuvilalla. Tapahtuu kauheita ja kaikki mikä on jäänyt sanomatta päästetään ilmoille. Osman tavoittaa terävästi nykyelämän pinnallisuuden ja someilmiöt. Hän kirjoittaa terävästi taloudellisesta eriarvoisuudesta ja mukaystävyydestä, mutta henkilöhahmot jäivät etäälle ja heidän elämäntapansa oli minulle vierasta ja kylmää. Lähimmäs tuli Sofia, joka kamppaili syntyperänsä, uskontonsa ja rasismin kanssa. Uskon, että romaani puhuttelee samastuttavammin itseäni nuorempia naislukijoita, jotka painivat työelämän suorituspaineiden kanssa.

_____________________________________________________________

Karin Smirnoff - Lähdin veljen luo **** & Viedään äiti pohjoiseen ***

Suomentanut Outi Menna

Tammi 2021 & 2022

Äänikirjan lukija Satu Paavola

Karin Smirnoffin (s. 1964) trilogian kaksi ensimmäistä osaa ovat olleet sensaatioita ja niistä on varmaan sanottu jo kaikki. Rajussa realistisuudessaan ja kurjuuskuvauksessaan Kippon albiinokaksosista kertovat teokset ovat hurjia, joissain kohdissa jopa pöyristyttäviä ja kuvottavia: alkoholismia, väkivaltaa, insestiä ja pedofiliaa - sitä oli Janan ja Brorin helvetillinen lapsuus. Ensimmäisen osan alkaessa vajaa nelikymppiset Jana ja Bror ovat taas yhdessä surkealla kotitilallaan Smalångerissa Västerbottenin läänissä, äitimuori on halvaantuneena hoivakodissa. Jana palasi pääsiäisen alla hurjassa lumipyryssä veljensä luo, joka on ryyppäämässä itseään hengiltä ja saa yllättäen paikan kiertävänä kodinhoitajana, koska aiempi kodinhoitaja, enkelimäinen, kaunis ja salaperäinen Maria on kuollut.

Kaksosten lapsuutta väritti äärimmäinen paha taaton eli isän hahmossa ja lahkouskovainen äiti sulki silmänsä siltä, mitä mies teki lapsille. Navetan maitohuone oli Janan piinahuone, josta ei päässyt pakoon ja piti tehdä kaikki, mitä kuvottava ja isomahainen taatto vaati. 13-vuotiaana Jana yritti ratkaista tilanteen talikolla, mutta vasta pari vuotta myöhemmin Bror onnistui saamaan heidän kiusaajansa hengiltä. 

Lasten lapsuus oli kuin pahinta painajaista, jota väritti piinaava pelko ja taaton käsittämätön julmuus, joka kohdistui vaimoon ja lapsiin ja kaikkeen heille rakkaaseen. Smalånger on edelleen ankea ja kurja kylä, jossa lapsuudenaikaiset aikuiset ovat dementoituneita vaippapotilaita. Jana on seksuaalinen nainen ja etsiytyy himokkaasti autiotalossa asuvan rujon Johnin sänkyyn. Johnilla on omat rankat lapsuustraumansa ja mies on yllättävässä väkivaltaisuudessaan tikittävä aikapommi, joka pelottaa Janaa.

Ensimmäiseen osan lopussa Marian arvoitus selviää, ja myös se, että äiti osasi meän kieltä ja oli kotoisin Kukkojärveltä Ylitorniosta.  Toisessa osassa Jana ja Bror lähtevät hautaamaan äitiä tämän kotikonnuille. Siiri Rahannin vaiettu aikaisempi elämä uskonlahkossa alkaa paljastua ja kiivas uskonyhteisö saa Brorin valtaansa. Janan elämään astuu uusi mies, serkkupoika Jussi Rahanni. 

Omaan makuuni toisessa osassa oli liikaa tapahtumia ja sekasortoista menoa enkä vaikuttunut aivan yhtä paljon kuin ensimmäisestä osasta. Mutta onhan tämä imussaan pitävä ja karmiva kurjuuskertomus. Äänikirjaa kuunnellessa Smirnoffin tapa kirjoittaa ei tule tietenkään esiin, mutta Smirnoff ei käytä isoja alkukirjaimia ja kirjoittaa nimet yhteen - janakippo, brorkippo. Hurjaa ja vimmaista vuodatusta & järkyttävä tarina, jossa on myös paljon hurttia huumoria. Trilogian kolmas osa Sen for jag hem  ilmestynee suomeksi syksyllä.

Janakippo lämnar Smalånger för att delta i en utställning i Stockholm. Där kommer hennes förflutna åter en gång i kapp henne, samtidigt som nya möjligheter öppnar sig. Kanske innebär det en chans till ett värdigt liv. Med kärleken och konsten som kraft. Om det inte vore för john bror diana och de andra som kallar från norr. 

Lukutaito on yksi elämän ihanista asioista.

Kirjallisuus vie muihin kulttuureihin ja antaa sanomattoman paljon.

Katariina Vuori - Kasvun paikka

Hyväilen neulavehkan kimmoisaa vartta ja ravistelen kumipuuta niin, että sen lehdiltä varisee kastepisaroita päälleni. Philodendron pink princessin puikkomaisella rullalla ollut upouusi lehti on raottanut kääröään. Nostan päätäni ja yllän juuri ja juuri nuolaisemaan uuden lehden kärkeä. Olisiko siinä jo enemmän vaaleanpunaista kuin edellisissä lehdissä? Ja onko kiinanruusun varressa oleva pieni roso uuden oksanhaaran merkki? Hyväilen sitä sormenpäälläni ja tunnen kuinka se vastaa kosketukseeni.

Katariina Vuoren romaani Kasvun paikka kertoo valloittavasti totaalisesta viherkasvihurahduksesta. Silvia on yksinäinen ja pullantuoksuinen kotiäiti, jolla on kaksi kouluikäistä tytärtä ja jonka aviomies tienaa teollisuudessa leivän pöytään. Kaikki alkaa hyvin viattomasti: lasten kanssa piilotetaan avokadon, mangon ja karambolan siemeniä multaan. Kasvavathan ne aluksi, mutta ei niistä pitkäaikaisiksi menestyjiksi ole.

Hulluus alkaa, kun Silvia ostaa Ikeasta huonokuntoisen neulavehkan, Rhaphidophora tetrasperma. Kasvin lehdet ovat kuin peikonlehden, mutta ne eivät ole sukua keskenään. Tetrasperma kasvaa ja kukoistaa Silvian hoidossa ja siitä se sitten lähtee. Ruokaostosten yhteydessä Silvia alkaa viihtyä marketin viherkasviosastolla, jossa avulias Risto jakaa viherkasvi-iloa ja tietämystään. Pikkuhiljaa omakotitalon ison ikkunan alle syntyy oikea viidakko, jota aviomies ei voi sietää. Hurahduksen edetessä Silvia liittyy somen lukuisiin viherkasviryhmiin, joista saa sekä vertaistukea että sadoittain pistokkaita.

Kuilu puolisoiden välillä kasvaa ja mies tuntuu viihtyvän paremmin veikkaus- ja totoporukoissaan. Tulee väistämättömäksi, että mies ottaa etäisyyttä ja muuttaa kotoa pois. Mutta onko poismuuttoon joku muukin syy kuin mullan, lecasoran ja suihkutettavien kasvien valtaama kylpyhuone?

Kasvun paikka on humoristinen ja hauska tarina Silvian viherkasvihurahduksesta, joka vie naisen koko käden ja kaiken huomion. Maaniseen yltynyt hurahdus valtaa kaiken alleen, mutta ei se oikeasti sen kummempaa ole kuin mikä tahansa intohimoinen harrastus. Silvia oppii satojen viherkasvien tieteelliset nimet - ja niitä riittää! - erikoiset lajit, variegatat ja kunkin kasvin parhaat kasvuolosuhteet. Hän rakastaa kasvejaan, saunookin niiden kanssa, jotta ne saisivat riittävästi kosteutta. Hänestä kehkeytyy Riston kaltainen asiantuntija, mikä auttaa Silviaa saamaan myöhemmin unelmiensa työpaikan. Silvia oppii että jostain on luovuttava ja on valittava se, mitä tahtoo eniten.

Viherkasveihin hurahtanut lukija saa Kasvun paikasta oivaa vertaistukea. Koin kuitenkin, että kerronta eteni verkkaisesti, mutta oli tässä herkulliset hetkensä. Suositan kirjaa ihan opinkin kannalta viherkasveja rakastaville. Itse en ole ollut hurahtanut viherkasveihin, mutta puutarhakasveihin kyllä. Hurahduksen ollessa kiivaimmillaan posti toi ja vei pistokkaita, osallistuin siemenketjukirjeisiin ja hain kolmensadan kilometrin päästä yhden puutarhakasvin juurakoita. Vieläkin muistan keneltä minkäkin kasvin olen saanut.

Katariina Vuori - Kasvun paikka

Otava 2022
Äänikirjan lukija Ella Pyhältö
____________________

Katariina Vuori (s. 1971) on kirjailija ja sanataideohjaaja. Vuori on koulutukseltaan fysioterapeutti, arkeologi ja kirjallisuusterapiaohjaaja. 

Silvia on huolehtinut lapsista ja kodista miehen tehdessä uraa. Nyt lapset ovat jo koulussa, mutta Silvia jatkaa puuduttavia rutiinejaan. Vapaudenkaipuu ja oman tilan etsiminen alkavat kuitenkin tunkea pintaan. Millainen on paras mahdollinen kasvualusta ihmiselle? Silvian holtittomasti versova huonekasviharrastus saa kiemurtelemaan naurusta ja katsomaan uusin silmin kasveja ja ihmisiä ympärillämme. 

Rachell Wells - Alfie #2 & #3: Samettitassuinen ystävä & Alfie and George

Englantilaisen Rachel Wellsin bestseller-sarjassa Alfie-kissasta on ilmestynyt jo useita osia. Viime vuonna ilmestyi suomeksi ensimmäinen, Kissa kynnyksellä ja nyt on ilmestynyt sarjan toinen osa, Samettitassuinen ystävä. Ei ole koronaa, mutta riittävän ikävää tämä ylähengitystieinfektio on ilmankin. Kaipasin siis hyvän mielen viihdettä enemmänkin, siksi kuuntelin vielä englanniksi sarjan kolmannen osan Alfie and George.

Alfie #2 - Samettitassuinen ystävä

Alkuteos A Cat Called Alfie

Suomentanut Elina Lustig

Otava 2022

Äänikirjan lukija Annu Valonen

Sarjan ensimmäisestä osasta luimme, että komea, harmaaturkkinen Alfie jäi kodittomaksi kun hänen iäkäs omistajansa Margaret-rouva kuoli. Katukissaksi päätynyt Alfie koki kovia, mutta tutustui onneksi moniin häntä auttaviin kissoihin. Erityisen paljon häntä auttoi ystävällinen Tiikeri-niminen tyttökissa, joka vei Alfien omalle kotikadulleen Edgar Roadille. Siellä Alfie hankki itselleen useamman kodin, joissa vierailee vuorotellen asukkaittensa elämää järjestelemässä ja sulostuttamassa. Alfien kotiväkeä ovat Edgar Roadilla Claire & Jonathan ja Polly & Matt sekä hiukan etäämmällä asuva puolalainen ravintoloitsijaperhe Francesca ja Tomaz.

Nyt Edgar Roadille on muuttanut uusi, oudosti käyttäytyvä perhe, ja naapurusto ihmettelee heidän vetäytyvää käytöstään. Erityisen ikävästi Snellin perheeseen suhtautuvat ilkeän Lohi-kissan omistajat Goodwinit, jotka väittävät heidän olevan rikollisia ja yrittävät häätää heidät pois alueelta. Mutta Alfie rakastuu sydämensä täydeltä Snellien ihanaan Lumipalloon ❤︎ Kuitenkaan Alfie ei saa vastakaikua ja hän joutuu panemaan itsensä alttiiksi tosi nolosti voittaakseen tuon lumivalkoisen kissakaunottaren sydämen ja saadakseen kotikadulla aikaan sovun ja hyvän yhteishengen.

Wells asettuu upeasti kertoja-Alfien kissamaiseen mieleen ja kuvaa osuvasti kissojen elkeitä. Alfie puhuu vain kissaa, mutta ymmärtää ihmisten puhetta, lukea hän ei osaa. Ilmeisesti Lontoon esikaupungissa sijaitseva Edgar Road on rauhallinen katu, sillä kadun kissat kulkevat ulos kotiensa kissanluukuista tapaamaan toisiaan ja seuraamaan ympäristön tapahtumia. Tässä osassa kerrotaan paljon lapsista koulukiusaamista myöten, joten kirja sopii lasten kanssa luettavaksi. Sattuu näet niin, että puolalaisperheen Aleksia kiusataan koulussa, mutta kun Alfie ottaa homman hoitaakseen, pojasta tulee luokkakavereidensa suosikki - saavathan he silitellä suloista Alfieta.

Rakastunut Alfie kokee tässä osassa paljon draamaa: Lumipallo eksyy ja löytyy huonossa kunnossa ja Alfie suostuu viiksikarvankaan värähtämättä maailman häpeällisimpään juttuun - siihen että palokunta pelastaa hänet puusta! Mutta mitä ei rakastunut kollipoika tekisi valloittaakseen rakkauden kohteensa sydämen. Edgar Roadin asukkaat ovat paljosta kiitollisuudenvelassa neuvokkaalle ja hoksaavaiselle Alfielle, joka liittää sydämiä yhteen, hoitaa eripurat ja piristää alakuloiset. Samettitassuinen ystävä on hellyttävä hyvän mielen kirja ehdottomasti.

Tästä on blogannut myös Elämä on ihanaa.

Alfie #3 - Alfie and George

Avon 2016

Äänikirjan lukija Edward Killingpack

Tämä osa alkaa hurmaavalla näyllä: rakastuneet Alfie ja Lumipallo juoksentelevat niityllä metsästäen perhosia ja lekottelevat väliin kukkien keskellä. He ovat perheittensä kanssa maaseudulla lomalla ja tekevät tuttavuutta myös pelottavien lehmien kanssa. Kotiin palattua synkät pilvet alkavat kerääntyä umpirakastuneiden onnen ylle: Lumipallon perhe on muuttamassa pois Edgar Roadilta herra Snellin työpaikan vuoksi. Kun Lumipallo ja Alfie ymmärtävät tulevan eronsa, he nukkuvat kerällä kainalokkain Alfien korissa ja ihmisistäkin tuntuu pahalta.

Lumipallon lähdettyä Alfie potee sydänsuruja ja on masentunut eikä ruokakaan maita, mutta kekseliäs Claire keksii keinon, joka ärsyttää ensin, mutta auttaa pidemmän päälle. Taloon tulee kissanpentu George, jonka isäksi ja kasvattajaksi Alfie ryhtyy. Georgen vahtiminen on Alfielle rankkaa puuhaa, sillä pieni kissavintiö on aina pulassa ja keksii mitä hurjimpia juttuja.

Tässä osassa on paljon (minulle vähän liikaakin) Alfien kolmen perheen ihmissuhdedraamaa. Yhdellä on liikaa töitä, toinen jää työttömäksi ja kolmannet miettivät adoptiota. Edgar Roadilla tapahtuu myös kummia: kissat ihmettelevät lyhtypylväisiin liimattuja kadonneista kissoista kertovia julisteita. Katoamiset eivät voi olla sattumaa, koska kadonneita kissoja on niin paljon. Kuka kidnappaa alueen kissoja ja mitä heille tapahtuu?

Alfie on hellyttävä adoptioisän roolissa ja pikku George tietysti suloinen. Tukea vanhemmuuteen Alfie saa maailman parhaalta ystävältään Tiikeriltä, joka on aina rakastanut Alfieta Lumipallosta huolimatta. Alfie onnistuu selvittämään kaikkien perheittensä tunnesotkut ja onni palaa Edgar Roadille. Pidin erittäin paljon äänikirjan lukijasta, jonka miesääni sopi mainiosti Alfielle. Tässä oli myös naukumista tarinaa elävöittämässä - hurmaavan kissamaista!

Alba de Céspedes - Kielletty päiväkirja

Elena Ferranten esikuvaksi sanottu Alba de Céspedes tuli aikoinaan tunnetuksi Italian feministisen liikkeen pioneerina. Kielletty päiväkirja on de Céspedesin kansainvälisesti tunnetuin teos. Se kertoo perheenäidistä, joka kirjoittaa puolen vuoden ajan salaista päiväkirjaa ja havahtuu sen kautta huomaamaan oman elämänsä pettymyksiä ja ristiriitoja. 

Naistenpäivän kirjaksi sopii hyvin italialaisen Alba de Céspedesin jo 50-luvulla ilmestynyt Kielletty päiväkirja, joka kuvaa italialaista perhe-elämää ja naisen kapeaa asemaa sodanjälkeisinä vuosina. Italia oli köyhä ja naiset elivät sovinnaisuussääntöjen puristuksessa, avioeroa ei tunnettu. Kirjan päähenkilö on 43-vuotias Valeria, joka on ollut naimisissa Michelensä kanssa yli kaksikymmentä vuotta. Puoliso on huonosti ansaitseva pankkitoimihenkilö ja lapset Mirella ja Riccardo opiskelevat jo yliopistossa lakia. Kun lapset kasvoivat, Valeria meni töihin ansaitakseen eikä hänellä sen jälkeen ole ollut juurikaan yhteistä kotiäiteinä pysytelleiden, hienostelevien ystävättäriensä kanssa. Elämä on puuduttavaa arkea, mutta sitähän se on kaikilla. Vai onko?

Janoan lämpöä, tunnen olevani aivan jäässä. Päivä alkaa jo sarastaa ja ikkunasta virtaa aamun ensimmäistä kylmää valoa. Olen vastahakoinen aloittamaan aivan uudenlaista elämää, vaikka tämänhetkinen harmaa yksinäisyys saakin minut tuntemaan, että minulla on kiire. Vuodet muodostuvat päivistä, jotka seuraavat toisiaan nopeina kuin silmänräpäykset, ja minä haluaisin vielä ehtiä olla onnellinen. Tähän vihkoon on koko muille uhrattu elämäni tiivistetty aivan käsin kosketeltavaan muotoon, näihin sivuihin, jotka tiheä käsialani on täyttänyt.

Valeria on ollut päällisin puolin tyytyväinen elämäänsä, kunnes ostaa itselleen mustan vihon ja alkaa kirjoittaa päiväkirjaa. Hän säikähtää omia raadollisia tunteitaan ja kapinoivaa mieltään, siksi päiväkirja on piilotettava visusti perheeltä. Se onkin piilossa milloin missäkin, esim. likapyykkikorissa. Valeria odottaa kiihkeästi yötä, jolloin muu perhe nukkuu ja hän pääsee päiväkirjansa pariin. Hän on ollut perhettään passaava italialainen mamma, mutta nyt elämä tuntuu tylsältä  ja ankealta, Valeria haluaa jotain enemmän. Hän huomaa, että suhde puolisoon on ajat sitten väljähtynyt eikä heillä ole juuri mitään muuta yhteistä kuin lapset, jotka aiheuttavat äidilleen paljon huolta.

Tytär Mirella on seurustellut salaa häntä neljätoista vuotta vanhemman, naimisissa olevan asianajajan kanssa. Valeria kauhistuu tyttärensä maineen takia ja tapaa tämän miehen tarkoituksena lopettaa suhde, vaan kuinka käykään. Riccardokin aiheuttaa äidilleen huolta. Poika suunnittelee lähtevänsä Argentiinaan, jossa on paremmat työmahdollisuudet. Pojasta on aivan selvää, että raskaana oleva tyttöystävä voi jäädä pariksi vuodeksi lapsuuskotiin odottamaan häntä!

Entä puoliso sitten. Michele on jo vuosia kutsunut Valeriaa ärsyttävästi mammaksi. Perheelle avautuu mahdollisuus parantaa toimeentuloaan, sillä Michele on kirjoittanut elokuvakäsikirjoituksen, jota tarjoaa Valerian ystävättärelle, tyylikkäälle elokuvatuottajalle Claralle. Michele alkaa viihtyä Claran kanssa, Valeria jää yksin ja kuvittelee kaikenlaista. Hänen sydämensä alkaa sykkiä korrektille, naimisissa olevalle pomolle Guidolle, jonka kanssa hän tekee lauantaisin töitä kaksistaan ja tapaa salaa kahviloissa.

Kielletty päiväkirja piti koukuttavasti otteessaan ja vei upeasti 50-luvun italialaisen perheenäidin tuntoihin. Oli niin paljon sellaista, mikä ei ollut sopivaa tai sallittua. Oli asioita, joita ei saanut edes ajatella, mutta Valeria ajattelee ja säikähtää itseään ja ’rohkeita’ ajatuksiaan. Minusta tämä oli kerrassaan loistava romaani, vaikka kertoikin hyvin arkisista asioista.

Leena Lumin bloggaus kirjasta.

Alba de Céspedes - Kielletty päiväkirja

Alkuteos Quaderno Proibito 1952

Suomentanut Anna Louhivuori

Otava 1956 / 2022

Äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen

_____________________

Italialais-kuubalainen Alba de Céspedes (1911–1997) oli journalisti ja italialaisen feministisen liikkeen pioeeri, joka tarkasteli tuotannossaan naisen asemaa ja toimijuutta, ja hänen hahmoilleen oli tyypillistä oman toimintansa kriittinen tarkastelu. Uudelleen löydetty italialainen kulttiromaani naisen salaisista ajatuksista on sekä aikansa kuva että häkellyttävän ajankohtainen. Kirjatessaan arkisia havaintojaan ylös Valeriasta tuntuu kuin hän näkisi perheensä ja itsensä ensimmäistä kertaa todella. Itsestäänselvästä tulee ristiriitaista, pienestä suurta ja mullistavaa.

Helena Sinervo - Merirequiem

Jos sielu vaeltaa, se on vaeltanut

juuri tähän, Sinulle.

Helena Sinervon 12. runokokoelma Merirequiem on aistivoimainen ja kiihkeä runokokoelma, joka yhdistää huolen maailmasta ja rakkauden. Keskeisenä ideana on ollut rakentaa kokoelma ikään kuin katolinen kuolinmessu eri osineen. Kokoelmassa runot on jaettu näiden osioiden alle:

Introitus  - Suojelualue

In Purgatorio - Satama-amataS

In Paradiso - Iloisen delfiinitytön inventio

Lacrimosa - Kyyneltinktuuraa

Offertorium - Ilma on tiheänään sinua

Dies irae - Demonien kynsissä

Benedictus - Elpyminen

Communio - Maagiset pilvet

Runonpuhuja tarkkailee merta ja luontoa suojelualueella (= turvassa, paratiisissa) ja antautuu meren kiihkeään syleilyyn kuin kivet ja heittäytyy luonnon pieneksi osaseksi. Sitähän ihminen on: eläinlaji, iso nisäkäs, jolla on eläimen vietit. Kokoelmassa on runsain mitoin erotiikkaa, nuolevaa tuulta ja loiskuvaa merta. Runoissa kieli on anatominen ja eroottinen osa meitä, mutta kielestä alkaa myös runous. Halun ja himon myrskyjen ohella se soittaa kuolinmessua maapallolle ja sen luonnolle, jossa monet lajit ovat hävinneet tai häviämässä sukupuuttoon ja valtameret ovat täynnä muovijätettä, joka vaarantaa sen eliöstön. Orankivauvan kotimetsä itkee meissä. Sotkanpojan puuttuva illallinen itkee meissä ja voimattomat kvartsit itkevät meissä. Runot sanoittavat upeasti runonpuhujan yhteyden, oikeastaan sulautumisen, luontoon, koskettavasti myös ihmisen julmuuden eläimiä kohtaan.

Tiirat putoilevat äkkiä kuin veden imaisemina.

Ehkä vesi ojentelee näkymätontä ilmakouraa, jolla se kiskaisee niitä

yhden kerrallaan varastaakseen suudelman

sille vieraan elementin keveimmiltä taitureilta?

Haluaisin kovasti olla veden pantavana, meren haluvarastossa

edestä ja takaa himojen hämärässsä.

Liikoja ymmärrystäni kyseenalaistamatta antauduin Sinervon kiihkeään ja elinvoimaiseen imuun nauttien hänen oudoista ja omaperäisistä sanoistaan ja vahvasta ilmaisustaan. Ismale, huippo, pörpötin, lootsain, ostelma? En keksinyt, miten nämä lukuisat sanat ovat muotoutuneet tai onko niillä joku merkitys, vai palvelevatko ne vain runoilmaisua. Runoihin Sinervo on saanut innoitusta myös mm. Sylvia Plathilta, Charles Baudelairelta ja Virginia Woolfilta, joilta on sitaatit muutaman runon alussa. Kokoelman lopussa Sinervo sanoo kokeilleensa  parissa osiossa ”kolmiäänistä polyfonista satsia mielessäni J. S. Bachin fuugat. Jokaisen typografialtaan samanlaisen äänen voi ikäänkuin lukea perinteiseen tapaan alusta loppuun.” Tämä oli jännittävää ja eri fonteilla painettuja säkeitä lukiessa runojen tunnelma oli eri. Kokoelmassa on paljon huumoria ja villiä ilottelua runonpuhujan leikitellessä ajatuksilla ja sanoilla (iloinen delfiinityttö in paradiso!). 

Ikkunan ääressä tuli holotna, kuu irvisteli,

näytti kuin se olisi vahingossa nielaissut etikkasäilykkeen,

vaikka kurotteli suuhunsa taivaallista klitorista,

avaruusvirtauksissa ajelehtivaa suurta kretliiniä pioninumpua.

Olen iloinen, että tutustuin Merirequiemiin, joka löytyy myös äänikirjana Sinervon itsensä lukemana. Moniulotteisia, koskettavia, ilkamoivia ja rempseitä runoja, jotka haluavat uskoa, että me ihmiset opimme lopulta kunnioittamaan luontoa ja että uhanalaiset lajit voivat elpyä. Jokainen lukija löytää tietysti itseä puhuttelevat runot. Minulle yksi niistä oli tämä arkisen rakkauden kuvaus:

Kun istun basilikantaimien vieressä ikkunalaudalla,

huomaan että suolasirotin on tyhjenemässä,

elämän eittämätön sunnuntaisuus kallistumassa

mäntyjen ja merenlahden yli iltaa kohti

//

suuhun kielen lävitse tunkeutuu

viilenevän maaston hätyyttämä

maaginen pilvi.

Helena Sinervo - Merirequiem

Kansi Piia Aho

Otava 2022
____________________

Helena Sinervon runokokoelma on aistikas sielunmessu merelle ja riepotteleville tunteille. Runojen meri on sekä suojelukohde että eroottisen rakkauden elementti. Runoteos rakentuu klassisen sielunmessun, requiemin, eri osastoille, mutta Sinervo leikkii rakenteella. Musiikki tuntuu fyysisesti runoissa: vesi eri muodoissaan nuolee ja hyväilee, liikuttelee tavuja ja luo uutta. Kihelmöivän kaunis kokoelma katsoo rohkeasti kohti rakastumista, se kuljettaa ihmistä luonnossa, puiden ja veden syissä. 

Helena Sinervo (s. 1961) on runoilija, kirjailija ja suomentaja. Sinervo on voittanut muun muassa Finlandia-palkinnon, arvostetun Tanssiva karhu -runopalkinnon kahdesti ja hänelle on myönnetty Aleksis Kiven rahaston elämäntyöpalkinto. Sinervon runoja on käännetty yli 30 kielelle.