Petra Rautiainen - Tuhkaan piirretty maa

Pitää vain odottaa ja kestää. Odottaa ja kestää. 

Keskiyö on pelkkää valoa.

Petra Rautiaisen esikoisteos Tuhkaan piirretty maa oli Helsingin Sanomain esikoiskirjapalkintoehdokkaana, ja vahva esikoinen se onkin. Kerronta liikkuu kahdessa aikatasossa: vuonna 1944 tapahtumapaikkana on Inari ja saksalaisten vankileiri ja vuosina 1947-50 ollaan Enontekiöllä, jossa sodan tuhoja korjataan ja Lappia jälleenrakennetaan. 

Natsi-Saksalla oli nykytiedon mukaan lähes 200 vankileiriä pohjoisessa. Wikipedia listaa niistä vain osan, mutta uutta tietoa asiaan toi Oula Silvennoisen väitöskirja: Salaiset aseveljet: Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944 (2008), johon myös Rautiainen sanoo tutustuneensa. Valpo toimi yhteistyössä Einsatzkommando Finnlandin kanssa ja asetti saksalaisten vankileireille suomalaisia vartijoita, tulkkeja ja kuulustelijoita, joiden tehtävänä oli seuloa sotavankien joukosta ideologiset viholliset ja rodullisesti huonot ainekset, joita yleensä odotti teloitus. Dokumentit tuhottiin kiireellä sodan päätyttyä, joten tutkimuksia aiheesta on ollut hankala tehdä.

Romaanissa sotavankileirin kertojaääni kuuluu nuorelle Väinö Remekselle, joka on tullut leirille tulkiksi. Hän on yliopistossa opiskellut kulttuurintutkija, joka kannattaa Akateemisen Karjala-Seuran jäsenenä Suur-Suomi -aatetta, mutta ei ole omien sanojensa mukaan natsi. Lyhyet päiväkirjamerkinnät kertovat koskettavasti leirin tapahtumista, sodan kulusta ja Natsi-Saksan häämöttävästä häviöstä. Yölliset sotavankien siirrot hämmentävät Väinöä. Vankien joukossa on myös ruumiita ja pelkkiä elimiä, joita lähetetään salaisiin rotututkimuksiin. Hän ihmettelee myös, miksi suomalaisella vangilla Kallella on niin paljon erivapauksia; ikään kuin Kalle ei vanki olisikaan. Epäinhimillisissä leirioloissa syttyy kaunis ja aistillinen rakkaus Väinön ja saamelaisen kupparin Saaran välille, mutta rakkaus herättää räjähdysherkän mustasukkaisuuden vanginvartijana toimivan hortonomi Olavin ja hänen välilleen.

Kun minä puraisen, hän ulvahtaa. Haluaisin nauhoittaa tuon äänen. Se äännähdys on minulle kaikki. Millään muulla ei ole väliä. Välillä minun on niin vaikea olla, että sattuu.

Sodan jälkeen lehtinainen ja valokuvaaja Inkeri asettuu asumaan Enontekiölle. Hän kirjoittaa juttuja Lapin jälleenrakennuksesta ja tutkii samalla sodan aikana kadonneen puolisonsa kohtaloa. Inkeri perii vanhalta saamelaisukolta Pieralta ostamansa talon mukana myös vuokralaisen, jolla mitä ilmeisemmin on jotain salattavaa. Enontekiölle rakennetaan poltettujen tilalle uusi kirkko ja koulu, jossa Inkeri alkaa opettaa lapsille kuvaamataitoa. Pieran pojantytär Bigga-Marja innostuu valokuvaamisesta ja alkaa kulkea mukana juttumatkoilla.

Rautiainen eläytyy taitavasti Väinön ajatuksiin ja kuvaa vankileirin kaameita oloja todentuntuisesti. Kaikki on pimeää, epäinhimillistä ja toivotonta. On kylmä, nälkä ja vatsataudit ja ripulit riehuvat nääntyneissä vankijoukossa. Kuolema on alati läsnä. Onneksi rankat kuvaukset vuorottelevat valoisamman tekstin kanssa niin, että lukukokemus ei muutu liian raskaaksi. Romaanissa tulee myös esiin tuolloinen suhtautuminen saamelaisiin, joita myös suomalaiset pitivät kantaväestöä huonompana aineksena. Arjalaisen rotuopin mukaan suomalaisetkin olivat alempiarvoista rotua, mutta saamelaiset ne vasta degeneroituneita olivatkin.

Oli kiinnostavaa saada tietoa saamelaisten tavoista ja perinnepuvuista sekä kuulla muutama repliikkikin saameksi, jotka Toni Kamula äänsi pehmeästi. Bigga-Marja mm. ei eronnut hetkeksikään komsiopallostaan, jonka uskotaan helinällään varjelevan lasta maahisten ja menninkäisten haltuun joutumiselta ja tuovan hyvää onnea. Sympaattinen yksityiskohta oli Pieran lemmikki, villisika Matilda, joka seurasi isäntäänsä kuin uskollinen koira.

Tuijan tavoin vierastin Inkerin afrikkalaista menneisyyttä. Hän oli asunut Keniassa miehensä kanssa tupakkaviljelmällä, harrastanut metsästystä ja opettanut sikäläisiä lapsia koulussa. Muuta moitittavaa ei minulla ole. Tuhkaan piirretty maa oli elävästi kerrottu ja juoneltaan jännittävä - tarina todella piti otteessaan.

Sota-ajan Lappia käsittelevät myös:

Heidi Köngäs - Dora, Dora

Katja Kettu - Kätilö

Tommi Kinnunen - Ei kertonut katuvansa

Anu Heiskanen - Salateitse Saksaan

Petra Rautiainen - Tuhkaan piirretty maa

Kansi Tuomo Parikka
Otava 2020
Äänikirjan lukija Toni Kamula
_______________

Jorman lukunurkka

Kirjakaapin kummitus

Kirjaluotsi

Kulttuuri kukoistaa

Petra Rautiainen (s. 1988) on kotoisin Lapinlahdelta Pohjois-Savosta. Hän on valmistunut filosofian maisteriksi historian alalta, työskennellyt toimittajana ja opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hän inspiroituu Lapin luonnosta ja on matkaillut arktisilla alueilla ympäri maailmaa.

Savonia-palkinto 2020. Onnittelut!