11. kesäkuuta 2016

Katja Kettu - Kätilö


Minulla on ollut kirjasivistyksessä Kätilön mentävä aukko. Kirjahan ilmestyi jo 2011, mutta vasta nyt pääsin sitä lukemaan. Kaltaisiani myöhäislukijoita on näköjään paljon edelleen, koska kirjaston varausjono oli noin 8 kuukauden pituinen. Ketun Yöperhosen luin keväällä ja pidin siitä, erityisesti kielestä ja Marinmaan tapojen ja uskonnon kuvauksesta.

Kätilö on traaginen rakkaustarina sodan kauhujen keskellä lappilaisen kätilön ja SS-upseeri Johannes (Johann) Angelhurstin välillä. Johanneksen Villisilmäksi kutsuma kätilö rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään, sielunsa palolla ja ruumiinsa intohimolla.

Voidakseen pysyä Johanneksen lähellä Villisilmä hankkiutuu saksalaisten palvelukseen Titovkan Zweilager Stalag 322:een. Vankileirin olot ovat kauheat, mutta Villisilmällä on kunnioitettu Fräulein Schwesterin asema - kunnes Neuvostoliitto ja Suomi solmivat välirauhan, saksalaiset muuttuvat vihollisiksi ja Villisilmä itse vangiksi ja koston kohteeksi.

Mietteitäni kirjasta
  • Juoni tuntui aika sekavalta, oli vaikea hahmottaa kokonaiskuvaa, koska kerronta pomppi  aikatasosta toiseen. Tarinaan oli hyvin vaikea päästä sisään.
  • Kirjassa tapahtui paljon. Tuntui, että Kettu uuvuttaa lukijan lukuisiin, ehkä epäolennaisiinkin yksityiskohtiin.
  • Ketun kirjasta ei voi puhua tarkastelematta kieltä. Yöperhosessa sain Ketun tyylistä jo esimakua, ja pidin. Kätilön kieli on vieläkin vahvempaa, suorastaan eläimellistä ja erittäin seksuaalissävytteistä. Kerronta on hätkähdyttävää monine julmine yksityiskohtineen. Rajuja, rujoja ja alatyylisiä ilmauksia vilisee. Olen siistikielinen etelän kasvatti eikä kosketuspintaa pohjoisiin murteisiin ole. En minä vähästä järkyty enkä järkyttynyt ylenmäärin nytkään, mutta silti heräsi ajatus eikö vähempi olisi riittänyt. Roisin rajoilla oltiin.
  • Juoni ja teksti selkeni ja rauhoittui kirjan edetessä. Alkumetreillä olin monta kertaa vähällä jättää kesken. Intoa jatkamiseen etsiessäni googlailin, mitä muut ovat tästä sanoneet. Joku bloggari totesi olleensa alkuun myös hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa, mutta että kirja selkeni ja parani loppua kohden. Näin kävi.
Kyllähän tämä melkoinen hyökyaalto mieleen oli. Ketun kerronta ja kieli olivat niin vahvoja, että olin hautautua niiden alle. Ei voi ymmärtää millaisiin julmuuksiin ihminen äärioloissa pystyy. Tämä oli vaikuttava kirja, joskin itse jäin ristiriitaisiin tunnelmiin.

Sotavuodet olivat sekasortoista aikaa ja jälkipuinti inhimillisine seurauksineen kesti vuosikymmeniä. Henkilötasolla jatkunee vieläkin monen perheen kohdalla. Saksalaisille sotilaille syntyi mm. satoja lapsia. Itse olen Karjalan evakkojen jälkeläinen, Lapin ihmisten traumat ovat itselleni jääneet etäisemmiksi. Kätilön ansioksi lasken myös sen, että kiinnostuin ottamaan näistä asioista selvää.

Sekasortoinen saksalaisten Lappi & Lapin sota - historiaa yksinkertaistetusti

Jatkosodan / II maailmansodan aikaan Suomi oli liittoutunut Saksan kanssa ja taisteli yhdessä Neuvostoliittoa vastaan. Lapissa oli 200 000 saksalaista sotilasta, kun suomalaista väestöä oli 150 000. Aikamoisen poikkeukselliset olot. Saksalla oli Lapissa lukuisia sotavankileirejä, joista yksi oli Titovkassa. Kun Suomi ja Neuvostoliitto solmivat välirauhan, aiemmat aseveljemme saksalaiset muuttuivat vihollisiksi. Välirauhansopimus määräsi heidät karkotettaviksi Lapista erittäin lyhyellä varoitusajalla. Syttyi Lapin sota, syyskuu 1944 - huhtikuu 1945.

Tämän ovat lukeneet 'kaikki'. Nopealla haulla löysin nämä bloggaukset: Kirsi ja Elina


Katja Kettu
Kätilö
Wsoy 2011
★★★✩ Vähän sekava ja hiukan liian roisi.
Kirjastosta.

4 kommenttia:

  1. En ole itsekään tuota lukenut, en tiedä mikä siinä hidastaa...enkä tiedä luenko vieläkään. :)Minulla on sellainen tapa että kun näen alkusivun ja jos se ei ole mukaansa jo vetävä tahtoo jäädä lukematta,ehkä tapa on vääräkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin kesken kirjoja jätän Esther. Halusin tämän nyt katsoa loppuun, sinnitellen. En pitänyt. Tuon verran tähtiä kuitenkin, onhan Kettu loistava kirjailija. Tämä tarina ei minua kaapannut, elämyksittä jäin.

      Poista
  2. Ketun kieli ja kuvaus on väkevää. Minä jaksoin tämän, mutta Piippuhyllyssä, jonka Kettu kirjoitti Kätilöstä ylijääneestä materiaalista - ainakin siltä tuntui - minulla tuli raja vastaan. Sen lopunovelli on ihan pornoa.
    Yöperhosta en ole lukenut. Pidin Ketun esikoisesta Surujenkerääjä, jonka kieli on runsasta ja persoonallista, mutta ei niin roisia kuin sitä seuraavissa teoksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut Ketulta vain Yöperhosen ja Kätilön.Jotenkin oli sääli, että Kätilössä tämän rivouden ja roisiuden alle hukkuivat kirjan muut ansiot - onhan Kettu sanataiturina omaa luokkaansa. Ja toki Villisilmän rakkaus oli yli-inhimillisen suurta. Mutta, mutta... Juuri nyt ei ole hinkua lukea kirjailijalta lisää.

      Kiitos kommentista Marjatta.

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...