Silvia Avallone - Teräs

Italialainen Silvia Avallone on vuonna 1984 syntynyt, Bolognassa asuva kirjailija. Hänen kiitetty, palkittu ja menestynyt esikoisteoksensa Teräs vie kuumuutta hehkuvaan Italian kesään, Piombinon rannikkokaupunkiin. Köyhien, vuokrakasarmeissa asuvien ja taantuvan terästehtaan varjossa elävien kaupunkilaisten ainoa ylellisyys on ranta, sillä Välimeren aallot kutsuvat vain kadun ylittämällä.

Annafrancesca - Anna ja Francesca - tytöt kuin paita ja peppu, saman ankean ja meluisan kivikolossin eri kerroksista. He ovat 13-vuotiaita, solakoita ja kauniita, juuri naisiksi puhkeavia nuoria tyttöjä. He ovat huumaantuneita uusista naisellisista muodoistaan, he haluavat näyttäytyä bikineissä, tulla katsotuiksi ja ihailluiksi. Tytöt ovat kulkeneet tiiviisti yhdessä leikki-ikäisistä, he ovat toisilleen tärkeimmät ihmiset maailmassa.

Francesca oli nähnyt Annan kasvot nupullaan, hyväillyt niitä ja auttanut puhkeamaan kukkaan. Hän oli elänyt niitten ilon ja surun ilmeet, kuullut ensimmäiset sanat, lauseet ja unelmat, jotka niiden sisältä olivat nousseet ilmoille.

Molempien kotona on omat ristinsä ja pimeytensä. Francescan isä Enrico on peri-italialainen macho, yksinkertainen mies, mutta vahva kuin härkä. Hän vahtii teini-ikäistä tytärtään epäterveellä tavalla ja todistaa miehuuttaan hakkaamalla vaimoaan Rosaa ja tytärtään. Annan isä Arturo on haihattelija ja taivaanrannanmaalari, peliriippuvainen, jonka tili lentää muutamassa hetkessä taivaan tuuliin. Mutta vaimo Sandra rakastaa silti. Arturoa houkuttaa helppo raha ja rikoksen polut. Tytöt ovat kurkkuaan myöten isiään täynnä ja halajavat muualle, pois, pois, pois.

Francescan silmät värähtivät, aivosolujen merkkivalo vilkkui rytmikkäästi yhtä ainoaa sanaa: kuole, kuole, kuole, kuole, kuole.

Ankeassa koti- ja kasvuympäristössä tyttöjä kannattelee heidän ystävyytensä sekä unelmansa. Vastapäätä, merellä vain lyhyen laivamatkan päässä kimmeltää Elban saari - täysin toisenlainen maailma, jossa vain harva Piombinon asukas on käynyt.

Kaiken kestävää ystävyyttä on myös nuoren mieskolmikon väleissä. Annan veli Alessio, avioton nuori isä Cristiano ja lain väärälle puolelle varhaisteininä eksynyt Mattia muodostavat toisiinsa hitsautuneen kolmikon. Riidellään rajusti, tapellaan myös nyrkein, mutta kun sovitaan, riitoja ei muistella. Kirjan lopun traagisissa kohtauksissa Avallone itketti poikien lujan ystävyyden kuvauksellaan.

Annan ja Francescan ystävyys on elämää suurempaa. Siihen väliin ei kukaan saa tulla. Mustasukkaisuus synnyttää kuukausia kestävän välirikon. Francesca ottaa uudeksi ystäväkseen ruman ja lihavan Lisan,  mutta korvike on aina korvike.

Avallone kuvaa tarkkanäköisesti nuoruutta näköalattomassa ympäristössä. Nuorilla ei ole mitään järkevää tekemistä, vaan he hilluvat rannalla, kaahaavat mopoilla ja autoilla, käyvät baareissa. Huumeet ovat monen kohdalla luontevaa arkipäivää. Jokainen unelmoi paosta, pois ahdistavasta Piombinosta, paremmasta elämästä.

Teräs oli minusta alussa vain tavallinen hyvä romaani, mutta sitten juoni ja kerronta kohosivat huikeiksi. Tämä oli hieno kertomus nuorten uskomattomasta ystävyydestä ankeissa ja ahdistavissa  elinolosuhteissa. Surullista ja todentuntuista kerrontaa syrjäytyneistä ihmisistä, jotka vain vähän päälle kolmikymppisinä juuttuvat sumein pilleripöhnäisin silmin televisioittensa ääreen, kaikki unelmat karilla.

Rankkaa oli myös lukea perheväkivallasta ja naisten alistetusta asemasta italialaisessa macho-yhteiskunnassa. Tyypillinen salailukuvio, vaiettu, joskin kaikkien tietämä salaisuus ja peittely. Avallone kuvaa loistavasti tuota jähmettävää pelon ilmapiiriä, odotusta, koska ja miksi isä taas räjähtää. Järkyttävä ilmapiiri sekä Francescan äidille että tytölle itselleen.

Piombinon paahteinen pätsi ja terästehtaan myrkkyhöyryt pehmensivät päätäni. Mieleni liikuttui näiden ihmisten kohtaloista. Hienoa kuvausta ja tragiikkaa globaalin markkinatalouden viedessä tuotannon alempien kustannustasojen maihin ja romahduttaessa ihmisten unelmat. Mutta lohdullista on, että ystävyys säilyy ja kantaa.

Teräksestä ovat bloganneet mm. Omppu ja Leena Lumi

Silvia Avallone

Acciaio 2010

Teräs

Suomentanut Taru Nyström

Minerva 2014

★★★★✩

Kirjastosta.

New to me Reading Challenge nr 4