19. kesäkuuta 2016

Fred Vargas - Hyisiä aikoja


Tutustuin ja ihastuin Fred Vargasiin muutama vuosi sitten. Olen lukenut useita hänen Adamsberg-dekkareitaan espanjaksi. Casa del Librossa pokkarit ovat edullisia, joten olen voinut laittaa ne kiertoon luettuani. Syksyllä kirjoitin Vargasista yleisjutustelun. Juuri suomeksi ilmestynyt Hyisiä aikoja on ensimmäinen suomeksi lukemani, ja tartuinkin siihen innolla.

Komisario Adamsbergiä ja hänen alaisiaan askarruttavat tällä kertaa itsemurhat, jotka sittenkin osoittautuvat murhiksi. Ensimmäinen johtolanka vie 10 vuoden takaiseen Islannin matkaan, jolloin pieni seurue joutui eristyksiin syrjäiselle saarelle ja kaksi mukana ollutta kuoli. Kaksi nyt murhatuista oli tuolla matkalla. Tältä kuulosti Adamsbergin tiukka leväkerä jutun alussa:
Yksi vainaja Chevreusen laaksossa. Kuulusteluja, hermoileva poika joka oli nätti kuin tyttölapsi, supermuistilla varustettu miessihteeri, hevostila jota johtaa raakimus, metsämökissä majaileva nainen, villisika, paikallinen majatalo, Ludvig XVI:n giljotiini, noiduttu torni täynnä variksenkakkaa. Kaikki tämä paikassa, jota kutsutaan Le Creux ja jota ei ole kartassa. (...) Juttu ei oikein avaudu.
Leväkeräänsä kuoriessa Adamsberg hylkää hetkeksi Islannin. Tilalle tulee Robespierre-fanaatikkojen liki 700 jäseninen salaseura. Se järjestää 'autenttisia' Ranskan vallankumouksen kansalliskokouksia aitoine puheineen ja asuineen. Neljä murhaa lyhyen ajan sisään, kaikki Robespierre-seuran jäseniä. Pelätään yhä uusia uhreja.

Vargas ei mässäile väkivallalla eikä raaoilla kuvauksilla. Toki murhia tapahtuu, onhan genre dekkari. Vargasin viehätys piilee hiljaisessa huumorissa, loistavassa dialogissa ja omituisessa henkilögalleriassa. Tuntuu että Adamsbergin alaisiksi ovat kasautuneet kaikki Pariisin poliisikunnan omituiset tyypit.

Tässä heistä vähän esittelyä:
  • Itse komisario Jean-Baptiste Adamsberg, Pyreneiltä kotoisin, Pariisissa itsensä hiukan ahdistuneeksi tunteva. Ei välitä pukeutumisestaan tippaakaan, kulkee vaikka T-paita nurin. Kukaan alaisista ei näe häntä koskaan työpöytänsä ääressä tapausta analysoimassa. Adamsberg kävelee, harhailee ja haahuilee - ja piirtää. Näillä keinoin hän saa ajatuksensa virtaamaan. Takana monimutkainen rakkauskuvio, yksi aikuinen poika, joka on muuttanut isänsä luo 27 vuotiaana.
  • Adrien Danglard, isokokoinen  ja ruma valkoviinisieppo. Kävelevä tietosanakirja. Kysy mitä vaan, Danglard vastaa ja pitää aiheesta esitelmän. Hän kompensoi rumaa ulkomuotoaan siisteillä puvuilla ja kalliilla englantilaisilla kengillä. Oli 5 lapsen yksinhuoltaja, nyt enää yksi lapsi asuu isänsä kanssa.
  • Violette Retancourt. Herkästä nimestään huolimatta Violettessa ei ole mitään naisellista ja herkkää: pituutta 184 cm, painoa 110 kg. Hänet otetaan aina mukaan kun tarvitaan fyysistä voimaa. Ja Violettehan jyrää, kaatuu kuin puu riehuvien roistojen päälle ruhjoen heidät valtavalla itsellään.

25 henkisestä Adamsbergin kaartista mainittakoon vielä:
  • Froissy, ruuan loppumista pakkomielteisesti pelkäävä nainen, jonka työhuoneen kaappi pursuaa kaikkea syötävää, mutta joka on myös haka tietokoneasioissa
  • Estalère, märkäkorva pojankloppi, joka liimautuu silmät ymmyrkäisinä aina jonkun kantaan
  • Omatekoisia värssyjä joka väliin lausahteleva kirjavatukkainen Veyrenc
  • Narkolepsian tapaisesta uneliaisuusoireistosta kärsivä Mercadet, jonka on nukuttava työpaikallaankin kolmen tunnin välein
  • Saduista kaiken tietävä Mordent
  • Kaloihin ja lintuihin intohimoisesti suhtautuva Voisenet 
  • Kerä-niminen kissa, jolle pidetään seuraa sen syödessä ja jota kannetaan alituiseen kerrosten väliä, koska kissa itse ei suostu portaissa tepsuttelemaan

On selvää, että tämän porukan kesken sattuu ja tapahtuu sekä syntyy huipaisaa ajatustenvaihtoa. Tämä kirjava joukko ymmärtää toisiaan ja suojelee jäseniään, etteivät heidän omituisuutensa kantaudu johtoportaan korviin. Ja ihme kyllä, kinkkisimmätkin tapaukset ratkeavat.

Hihittelin itsekseni ja viihdyin loistavasti pitkästä aikaa Vargasin ja hänen tuttujen henkilöhahmojensa parissa. Pieniä huumorinkukkasia joka sivulla, Adamsbergin omituista ajatuksenjuoksua ja siltikin terävää havainnointia, joka vie vääjäämättä loppuratkaisuun. Rakastan tuota pientä miestä!

Kirjasta ovat bloganneet mm. Tuijata ja Kirsi

Fred Vargas
Temps glaciaires 2015
Hyisiä aikoja
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2016
★★★★
Kustantajalta, kiitoksin.

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa hyvältä, ja hahmoesittelysi olivat mahtavia! En jotenkin olen tätä ennen kiinnostunut tästä kirjasta, mutta nyt tämä on ehdottomasti laitettava lukulistalle. Kiitos Riitta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vargasin tyyppigalleria on melkeinpä parasta hänen dekkareissaan. Ajattelin jättää juonen vähemmälle tässä postauksessa ja kertoilla enemmän tuosta eriskummallisesta katraasta :)

      Hiukan hitaasti tämä kirja käynnistyi, mutta hitaammille ja leppoisimmillekin dekkareille on paikkansa. Ahmin näitä tosiaan kirjakaupalla muutama vuosi sitten...

      Kiva jos kiinnostuit Krista & kiitos kommentista!

      Poista
  2. Minulla on yksi Vargas hyllyssä, mutta en ole ehtinyt lukea. Kiinnostaa jonkin verran. Toivottavasti ei muistuta Leonia, sillä en saa niitä alas verkkaisuuden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leon ei ole minunkaan juttuni. Vargasin dekkareissa on hyvää huumoria ja kun nuo henkilöhahmot tulevat tutummiksi, heidän dialogeistaan löytää hykerryttäviä juttuja.

      En tietenkään voi taata viihtymistäsi Ulla :) Jokainen kokee lukemansa omalla tavallaan.

      Poista

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...