Marisha Rasi-Koskinen - REC

Kertomus kuolemasta oli Lucaksen ja Colen ensimmäinen yhteinen dokumenttielokuva. Cole oli alusta alkaen varma, että he saisivat aikaan jotain suurta. Jotain ainutkertaista, aitoa ja rohkeaa, ei sepitettä vaan täyttä totta.

Marisha Rasi-Koskisen REC on 600-sivuinen ja vangitseva, teos joka vaatii lukijaltaan paljon keskittymistä ja aikaa. Heti ensimmäisiltä sivuilta valkenee, että taas Rasi-Koskinen kutoo mysteerin, joka kieputtaa lukijaa miten tahtoo. Mikä on totta, mikä ei? Onko fiktiossa yleensäkään mikään totta? Jo kirjan sisällysluettelon vilkaisu antaa osviittaa tulevasta pyörityksestä ja painostavista, jopa painajaismaisista tunnelmista. Olen lukenut kaikki kirjailijan teokset, ja niissä on paljon samaa: tumma ja epätodellinen tunnelma maagisen realismin, fantasian ja dystopian vivahtein. REC on sitä kaikkea: mielikuvituksellinen ja yllätyksellinen tarinakudelma, jossa aika ja hahmot linkittyvät jännittävästi menneeseen, nykyiseen ja toisiinsa. Rasi-Koskisen psykologin koulutus kuuluu. Hän osaa asettua hahmonsa nahkoihin ja kuvata tämän mielenliikkeitä, usein sekaisia ja vääristyneitä, upealla tavalla. Mystisyys lainehtii lukijan ympärillä epätodellisena ja uhkaavana, dekkarimaisen jännittävänä. 

Some ja internet sekä valokuvaaminen ja sen keinot ovat teoksen keskeisiä teemoja. Valokuvan katsoja ei tiedä mitä on rajattu kuvan ulkopuolelle eikä taitavaa kuvankäsittelyä aivan heti huomaa. Tarinan kertoja valitsee mitä kertoo kuulijalle. Näin ollen totuus muuttaa radikaalisti luonnettaan, ja oikeastaan koko käsitteen voi viskata romukoppaan. REC:issä on traaginen juonikuvio, mutta runsaasti  visuaalisia, irrallisilta tuntuvia näkyjä tai selostuksia valokuvanäyttelyistä tai videoteoksista. Ja sitten ovat nämä tarinan nautittavat sivuhenkilöt ja heidän kiehtovat tarinansa! 

Oikeasti. Elämä on pyöreä pallo. Niin kuin maapallo. Minne tahansa kävelee päätyy lopulta samaan paikkaan josta lähti. Tapahtumat eivät seuraa toisiaan. Tapahtumat ovat siinä missä ovat. Koko ajan tapahtuu. Tapahtuu ja on. Ei ole alkua tai loppua. Kaikki on koko ajan. On äsken ja on nyt. On nyt ja on kohta.

Yllä oleva sitaatti selittää REC:in maailmaa. Kirjoitin aluksi, että kirjan nykytasossa 33-vuotias valokuvaaja Lucas on matkalla jossain Itä-Euroopan maassa, ehkä Balkanilla. Mutta tavanomaisessa merkityksessä REC:issä ei nykytasoa ole. Joka tapauksessa Lucas on yhdessä kohtaa tarinaa turistien suosimassa kaupungissa Z, jossa kuvattiin osa kuolemaa käsittelevästä dokumentista. Hän on menossa tapaamaan henkilöä, jota ei ole nähnyt vuosiin. Nuorena Lucas oli yksinäinen avioerolapsi ja aivan tavallinen poika, joka piti itseään näkymättömänä - sen olivat hänen empiiriset havaintonsa todistaneet. Lucaksesta kehittyi ytimeltään valokuvaaja, joka hahmottaa ympäristönsä kuvina. Hän katsoo maailmaa kameran linssin läpi ja rajaa koko ajan kaikkea näkemäänsä, vaikka kamera ei olisikaan mukana.

Kolmetoistavuotissyntymäpäivänsä korvilla Lucas näkee ’poikapatsaita’ yhden ei-kenenkään talon pihalla. Talo vetää Lucasta kuin magneetti ja niin hän tutustuu merkilliseen ja manipuloivaan Coleen, jossa on jotain maanista ja pahaenteistä. Poikien välille kehittyy symbioottinen ystävyys, joka jatkuu on-off. Colen ansiosta Lucaksesta tulee jotain erityistä ja he sulautuvat toisiinsa kuin kaksoset ja kokevat, että heidän alitajuntansakin on yhteinen. He viettävät aikaansa Huoneessa suunnitellen tulevia tekemisiään ja perustavat nettiin Gallerian kuvilleen ja videoilleen.

Colella on identtinen kaksoisveli Nik, vai onko sittenkään? Onko Nik vain roolihahmo, kuviteltu kaksoisolento vai sittenkin todellinen? Mutta Eve on, taatusti on. Hän on kuolemasta kertovan dokumentin tähti. Kaupungissa Z tapahtuu outoja: väitetään että keskusta vajoaa, väitetään että terrori-iskuja on ollut. Huhut vellovat, mutta valtava ruuhka on todellista, ja siihen juuttuu yksi tarinan sivuhenkilöiksi joutuva perhe asuntovaunuineen. Muutama muukin kaupungin outoon ilmapiiriin eksynyt turisti päätyy sivuhenkilöksi Lucaksen tarinaan. Heitä ovat mm. matkablogia pitävät Ray ja Gabriel sekä kaupungin huvipuistossa painajaiseen päätyvä Anita. Katulapsi kertoo mitä he tekevät länsimaalaisille perkeleille. Nämä itsenäiset, sivuhenkilöistä kertovat tarinat kuin lyhytelokuvat olivat loistavia. Irrallisuuden tuntu on hämäävää, sillä Rasi-Koskinen punoo ne taidokkaasti kokonaisuuteen. 

REC on alati pyörivä tarinakudelma, hyvin mystinen ja hyvin taidokas. Luin teosta hitaasti nauttiakseni vaivattomasti virtaavasta tekstistä. Kaikki mysteerit eivät minulle avautuneet, mutta lukukokemus oli upea. REC kätkee sivuilleen monia tärkeitä teemoja: syvän ystävyyden merkitys niin hyvässä kuin pahassa, ensirakkauden unohtumattomuus, luovuuden lumo ja kiihko,  erityisyyden ja merkityksellisyyden etsiminen, turismin rumemmat kasvot. Jussi Karjalaisen kaunis kansi kuvaa kahta tärkeää tapahtumaa sekä kirjan alusta että lopusta. Marisha Rasi-Koskisen taitavuutta ei voi kuin ihailla.

Minä etsin hänet ja jos en löydä, minulla on valo jonka hän heijasti.

Romaani on Runeberg-palkintoehdokas 2021. Onnea!

Marisha Rasi-Koskinen - REC

Kansi ja taitto Jussi Karjalainen
Schildts & Söderströms 2020
Kustantajalta
______________

Reader why did I marry him?

Marisha Rasi-Koskisen luomat maailmat pakenevat arkihavaintoa. Hän on aiemmin julkaissut viisi palkittua ja kiitettyä kaunokirjallista teosta. Nuorten romaani Auringon pimeä puoli (WSOY) voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2019.

Auringon pimeä puoli
Valheet

Katariina

Eksymisen ja unohtamisen kirja

Vaaleanpunainen meri

Marisha Rasi-Koskinen - Auringon pimeä puoli

Ihailen suuresti Marisha Rasi-Koskisen tyyliä ja terävää psykologista silmää. Olen lukenut ihastuneena koko hänen aiemman tuotantonsa, mutta silti arkailin ottaa tätä lasten- ja nuortenkirjallisuuden tuoretta Finlandia-voittajaa lukuun. Scifi ja fantasia eivät ole minun genrejäni ollenkaan enkä tiedä niistä juuri mitään. Kuten ounastelin, Auringon pimeän puolen haasteellisuus hyökyi heti alussa vastaan ja upposin sekavilta tuntuviin taustoituksiin ja sivupolkuihin. Sinnikkyys palkittiin, sillä teos osoittautui kiehtovaksi ja jännittäväksi monine mielikuvituksellisine käänteineen.  

Teini-ikäinen Emilia asuu isoisänsä kanssa vanhassa puutalossa, joka on jäänyt reliikkinä korkeiden kerrostalojen keskelle. Aurinko ei yllä talon puutarhaan, jossa on aina hämärää ja kosteaa eikä mikään kasva. Voiton Kaivos on totalitäärisesti johdettu autonominen yhteisö, joka on eristetty täysin ulkomaailmasta: internetliikenne muualle on suljettu ja kielletty; kaupungin asukkaat tottelevat aivopestyinä johtajaansa Voitto Valoa ja ahertavat muurahaisina tämän suuruudenhullujen ideoiden hyväksi. Sensuuri on kieltänyt muun maailman kirjat ja historian, sillä kaupunki kirjoittaa omaa historiaansa, joka sopii Johtajan tarkoituksiin.

Emilia elää eristettynä, sillä hän ei käy Kaivoksen koulua eikä kuulu sen Valittuihin asukkaisiin. Tytöllä on vain yksi ystävä, samanikäinen Mitek, jonka kanssa hän tutkii kummitäti Miiman salakuljettamia kiellettyjä kirjoja. Miima oli äidin ystävä, mutta Emilian uteluista huolimatta ei kerro paljonkaan nuoruudestaan eikä tytön äidistä. Eräänä päivänä Emilia saa naiselta tekstiviestin kiellettyyn älypuhelimeensa: auta minua, tule kaivokseen. Mitek ja Emilia lähtevät auttamaan Miimaa, mutta sattuu ekokatastrofi ja kaivoksen tunneleihin vyöryy vesi tsunamin lailla. Mitek katoaa, hukkuu kenties, mutta Emilia putoaa madonreiän kautta aikaan ennen syntymäänsä.

Menneisyydessä Emilia tutustuu teini-ikäiseen äitiinsä Alisaan, joka kuoli synnytykseen - niin hänelle on kerrottu. Hän tutustuu myös tämän poikaystävään Kristianiin, jota pitää isänään. Rannalla teltassa majailevasta ja salaperäisestä Joelista tulee tuki ja turva, tärkeä ja rakas ystävä. Emilia päättää tehdä kaikkensa pelastaakseen äitinsä kuolemalta. Mutta voiko kerran tapahtunutta historiaa muuttaa?

Minulle tarinan polveilut olivat monimutkaisia, mutta varmastikin scifin ja fantasian faneille selviä kuin pläkki. Tunnelma on dystooppinen, painostava ja uhkaava. Ekokatastrofin uhka leijuu ilmassa. Voiton Kaivoksen ja sen ideologian kuvaus oli jäätävää ja loistokasta; natsitervehdyksineen ja massiivisine johtajan kuvineen mieleen tulvi kaikuja sekä menneestä historiasta että nykymaailmasta. Mielipuolisia johtajia on nähty ja nähdään sekä Euroopassa että Aasiassa.

Aavistelin kirjan mojovinta käännettä ennakolta, ja tunsin sympatiaa Emiliaa kohtaan, jolle totuus isästä ja omista sukujuurista oli valtava sokki. Auringon pimeä puoli oli minulle sukellus täysin vieraaseen genreen enkä varmasti teoksen kaikkia nyansseja ja hienouksia huomannut tai osannut arvostaa. Rasi-Koskinen kirjoittaa huoliteltua ja kaunista proosaa. Arvostan sitä, että hän on antautunut mielikuvitukselleen ja YA-genrelle tarjoten dystopioiden ja scifin nuorille ystäville kotimaista laatuproosaa. Hienoa, että myös kustantaja on panostanut teoksen viimeistelyyn ja ulkoasuun. Sanna Reeta Meilahden suunnittelema kansi on yksi vuoden kauneimpia. 

Marisha Rasi-Koskinen - Auringon pimeä puoli
Kansi Sanna Reeta Meilahti
Wsoy 2019
Kirjastosta
_______________

Kirjaluotsi  /  Kirsin kirjanurkka  /  Kirjasählökäyrä.

Emilia asuu Kaivoksen kaupungin suljetussa yhteisössä isoisän kanssa. Pihan perällä oleva kesähuone on ollut lukittuna kuusitoista vuotta, siitä päivästä lähtien, kun Emilia syntyi ja hänen äitinsä kuoli. Kun Emilia rikkoo lukon, hän löytää mökistä valokuvantarkan vanhan piirroksen - ja kuvassa on hän itse. Emilia tempaistaan pyörteeseen, joka vie hänet kaivoksen kammottavien salaisuuksien äärelle ja omaan menneisyyteensä. Hänen elämänsä vaihtuu toiseksi, kun hän sukeltaa kaivoksen mustaan veteen.Auringon pimeä puoli on ajan ja muistojen mysteeri, joka leikittelee scifillä ja suhteellisuusteorian arvoituksilla. Samaan aikaan se on huikea seikkailu ja jännitystarina.

Olen Rasi-Koskisen fani ja lukenut nämä aikuisten teokset:

• Katariina (2011)
• Valheet (2013)
• Vaaleanpunainen meri (2014)
• Eksymisen ja unohtamisen kirja (2017)

Onnea Finlandia-palkituille vm 2019!

Onnitteluni tuoreille Finlandia-voittajille!

Itse olen lukenut tähän mennessä Finlandia-palkintoehdokkaita todella huonosti. Kaunokirjallisuuden ehdokkaista olin lukenut vain kaksi, onneksi Bollan myös. Iloitsen erittäin paljon sympaattisen Pajtim Statovcin voitosta ❤︎ Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkitusta Marisha Rasi-Koskisesta iloitsen myös, sillä kaikki hänen aiemmat, hieman mystiset aikuisten kirjansa ovat minut lumonneet. Olenpa ollut hassu kun olen jättänyt Auringon pimeän puolen lukematta. Metsä meidän jälkeemme alkoi kiinnostaa, tekijät ovat pohjoisesta ja kirjassa on kuulemma myös kaunis kuvitus.

LASTEN- JA NUORTENKIRJALLISUUS
Marisha Rasi-Koskinen - Auringon pimeä puoli

Yllätystentäyteinen mysteeriromaani nuoren naisen matkasta omaan historiaansa. Ajan rajat ylittävä jännityskertomus eristetystä kaivoskaupungista pitää lukijan otteessaan viimeiselle sivulle saakka.

Emilia asuu Kaivoksen kaupungin suljetussa yhteisössä isoisän kanssa. Pihan perällä oleva kesähuone on ollut lukittuna kuusitoista vuotta, siitä päivästä lähtien, kun Emilia syntyi ja hänen äitinsä kuoli. Kun Emilia rikkoo lukon, hän löytää mökistä valokuvantarkan vanhan piirroksen - ja kuvassa on hän itse. Emilia tempaistaan pyörteeseen, joka vie hänet kaivoksen kammottavien salaisuuksien äärelle ja omaan menneisyyteensä. Hänen elämänsä vaihtuu toiseksi, kun hän sukeltaa kaivoksen mustaan veteen.Auringon pimeä puoli on ajan ja muistojen mysteeri, joka leikittelee scifillä ja suhteellisuusteorian arvoituksilla. Samaan aikaan se on huikea seikkailu ja jännitystarina. - Wsoy

⭐️⭐️⭐️

Tässä yhteydessä haluan nostaa esiin Rasi-Koskisen aiemman tuotannon. Olen lukenut kaikki neljä hänen aiempaa teostaan ja ne ovat kerassaan lumoavia - Katariina 2011, Valheet 2013, Vaaleanpunainen meri 2014 & Eksymisen ja unohtamisen kirja 2017.

TIETOKIRJALLISUUS
Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen & Jenni Räinä - Metsä meidän jälkeemme

Suomalainen metsä elää kohtalonhetkiään. Metsistämme valtaosa on talousmetsää, joissa hakkuut ovat ennätysmäisen suuria. Miten tähän on tultu? Mitä voitaisiin tehdä, jotta metsäluonto säilyisi seuraaville sukupolville? Journalistisella otteella kirjoitettu teos tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen. Se ehdottaa vaihtoehtoja ”puupelloille” ja pohtii yhdessä metsänkäyttäjien ja tutkijoiden kanssa, millaista suomalainen metsä voisi olla tulevaisuudessa – sellainen metsä, josta hyötyvät niin kansantalous kuin helmipöllökin.

Metsä meidän jälkeemme -kirjan kirjoittajat ovat pohjoissuomalaisia nuorenpolven journalisteja. Nelikossa on tietokirjailijoita, tuoreita metsänomistajia ja eräharrastajia. Upeat kuvat ovat Lapin Kansan valokuvaajan Anssi Jokirannan. - Like

KAUNOKIRJALLISUUS
Pajtim Statovci - Bolla

Kansainvälisen tähtikirjailijan lumoava romaani sokeasta rakkaudesta, sodasta, kodittomuudesta ja kaipauksesta.

Arsimilla on vaimo, mutta kun hän tapaa Pristinan yliopistolla lääketiedettä opiskelevan Milošin, hän ei voi kuin ottaa tavaransa ja seurata. Heidän välilleen syttyy kiihkeä suhde, joka jatkuu, kunnes sota ajaa Arsimin perheineen maanpakoon. Kun Arsim vuosia myöhemmin palaa yksin sodan runnomaan Pristinaan, alkaa epätoivoinen etsintä. Mitä Milošille, ja mitä heille, oikein tapahtui? Yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen teos häikäisee kiihkeydellään, fyysisyydellään sekä huimaavalla kielellisellä kauneudellaan. Samalla se on armoton avioliittokuvaus sekä hurja kertomus ihmisestä oikeuskoneiston hampaissa. - Otava

- HS-haastattelu, oma bloggaukseni Bollasta

Marisha Rasi-Koskinen - Valheet

Valheet alkaa lyhyellä ingressillä Sade, joka määrittää millaisessa dystooppisen tuntuisessa maailmassa ihmiset elävät. Sade on pysyvä tila, se ei ala eikä lopu. Aina on hämärää, synkkää ja harmaata; aurinkoa ei ole näkynyt ikuisuuksiin, kosteus kastelee ja homehduttaa vaatteet; raikas hengitysilma on muisto vain: ihmiset vetävät keuhkoihinsa homeenhajuista tihkua.

Kaupunki, jonka asukkaat valheitaan tai omia totuuksiaan kertovat ei vaikuta suomalaiselta. Puhutaan numeroiduista kaupunginosista pariisilaisittain, mutta ristiriitaisesti esim. monet nuorisojoukon nimimerkit ovat supisuomalaisia. Kaupungissa kulkee metro ja sitä ympäröi kehäteitten verkko.

Rasi-Koskinen on niputtanut henkilögalleriaansa joukon eri-ikäisiä, enemmän tai vähemmän vinksahtaneita hahmoja, joilla kaikilla on kolhuinen ja yksinäinen menneisyytensä tai nykyisyytensä. Kirjailija on löytänyt jokaiselle hahmolleen erottuvan, oman äänen. Tunnelma on synkkä, pahaenteinen ja mystinen. Mutta huumoriakaan ei ole unohdettu.

Rasi-Koskisen tyyli on totutun tehokasta ja vangitsevaa. Pidin kaikista eri kertojaäänien osuuksista, viimeisestä Natalien osuudesta vähiten. Romaani alkaa upeasti äidin pakomatkapuheenvuorolla: hän on tyttärineen matkalla pohjoiseen, rajan yli; hän haluaa antaa tyttärelleen syntymäpäivälahjaksi auringon ja vapauden. Yhdessä episodissa nuorisojoukko villiintyy ja tekee kolttosiaan, mutta sitten iskee paniikki ja hätä. Pelon lisääntyminen tässä nuorten porukassa oli loistavasti kuvattu!

Pidin paljon myös ex koulukanslistin, nykyisen markettityöntekijän osuudesta. Tämä aikuinen mies etsiytyi töihin ostoskeskuksen markettiin, koska rakastui siellä asioivaan ja varastelevaan kauniiseen Nikkiin. Rakkaudesta mies tuumii paljonkin, mm. näin:

Elokuvissa se olisi me nnyt näin: Olisin avannut käsivarteni ja juossut häntä vastaan. Hitain askein. Hiukset lämpöpuhaltimien voimasta hulmuten. Kirjoissakin niin olisi tapahtunut, ainakin niissä, joita olin selannut kirjastossa. Olisimme syleilleet toisiamme. adeLiukuovet olisivat sulkeutuneet takanamme. Niin olisi voinut myös tapahtua, jos se olisi yhä ollut unta. 

Myös Ystävä ja poika -yrittäjän bisnesfilosofia oli aikamoinen; sokeaksi tekeytyvä vanha rouva  samoin. Mistä ihmeestä Rasi-Koskinen keksiikin kirjoihinsa kaikki nämä oudot tyypit! Lukiessa iski pienoinen vainoharha: minunkin ympärilläni saattaa elää vastaavia omituisia ja sairaita ihmisiä. Pidin kovasti näistä sävyltään tummista ja mustalla huumorilla kuorrutetuista tarinoista. Nyt on kaikki neljä Rasi-Koskisen teosta luettu. Varsin tuottelias hän on ollutkin: neljä loistavaa teosta ajalla 2011-2017. Uskomaton suoritus!

   

Marisha Rasi-Koskinen
Valheet
Kansi Marjaana Virta
Wsoy 2013
****
Kirjastosta
_______________

Muualla: Kirjainten virrassa, Lumiomena

Valheet on arvoituksellinen romaani ihmisistä, jotka etsivät valoa. He uskovat kulkevansa suoraan, mutta päätyvät sinne mistä lähtivät. Jokaisen myötä tarina muuttuu, eikä mikään ole sitä miltä aluksi näytti. Ja kaiken yllä lepää sade.

Marisha Rasi-Koskinen - Katariina

Katariina (2011) on Rasi-Koskisen esikoisromaani, ja upea esikoinen onkin. Aiemmin kirjailijalta olen lukenut novellikokoelman Vaaleanpunainen meri ja romaanin Eksymisen ja unohtamisen kirja.  Rasi-Koskisen tyyli ja tapa kirjoittaa viehättävät minua valtavasti. Aiemmin lukemani perusteella tiesin jo mitä odottaa: kaunista sanontaa ja hiottua kieltä, tarkkaa psykologiaa sekä mystistä unenomaisuutta.

Katariina on isän tyttö, siitä yksinkertaisesta syystä että äidillä ei ole hänelle aikaa. Vastuullinen työ toisella paikkakunnalla - ironisesti lastensuojelutyössä - tuntuu omaa tytärtä tärkeämmältä. Katariinan isä rakentaa taloja. Paras kate saadaan kun uudessa talossa asutaan vain kaksi vuotta ja sitten taas muutetaan. Tytön nuoressa elämässä on ollut jo monta eilistaloa, aina on rakenteilla huomistalo ja sen jälkeen odottaa tyhjä tontti. Juurtua ei ehdi minnekään ja kouluun tupsahdetaan kesken lukuvuotta. Pysyvää on vain Margareetta.  Mutta onko hän ystävä vai pikkusisko, Katariina ei tiedä varmasti.

Sadan vuoden kuluttua hän palaa Ruususen linnaan. Tuuli kahisuttaa paviljongin kangasta. Kaikkea peittää ohut pölykerros kuin utu, avaamattomia lahjapaketteja ja kirjekuoria eteispöydällä, koskemattomina kuivuvia kuivakakkuja, pikkuleipiä, joiden sisällä on siivilöityä vadelmahilloa ja päällä kultainen lyyra. Kaikkea peittää utu.

Rasi-Koskinen kutoo novellinomaisista episodeistaan vangitsevan kokonaisuuden, jota lukee kuin jännäriä henkeään pidätellen. Eri episodit luovat kokonaiskuvaa siitä, miksi Katariinan ylioppilasjuhlat jäivät juhlimatta. Jotain hyvin traagista tapahtui, mikä romahdutti sekä isän että äidin. Jotain traagista tapahtui myös Katariinan ystäville Jaakobille ja Jonille. Yhden episodin kautta tarinan kokonaisuuteen liittyvät vielä itseään rankaiseva Anna ja kymmenvuotias Jarek, joka joutuu huolehtimaan pikkusiskostaan, koska äiti vain nukkuu, pilleriunta.

Kerron tässä ympäripyöreitä, jotta jokaisella lukijalla olisi ilo uppoutua tämän mystisen ja dramaattisen romaanin tunnelmiin puhtaalta pöydältä. Rasi-Koskinen on loistava rikkinäisten lasten kuvaaja. Kaikkien näiden lasten ja nuorten kodeissa oli jotain enemmän tai vähemmän pielessä. Vanhemman jatkuva poissaolo on kuin hylkäämistä. Miten juurtua jos ei asetu kunnolla minnekään? Miten uskonnollisten liikkeiden piirissä kasvavat lapset kestävät niiden tiukat normistot ja kavereiden ivat? Kamalinta luettavaa oli vanhemman vastuun siirtyminen pienelle lapselle.

Hullaannuin Rasi-Koskiseen heti ensimmäisestä lukemastani teoksesta alkaen - eikä se miksikään muutu. Valtavan hieno esikoisromaani, mystinen, jännittävä ja vangitseva. Aiemmissa postauksissani olen kertonut Rasi-Koskisesta enemmän ja kiitellyt häntä vuolaasti. Sen teen ilomielin tässäkin: loistava lukuelämys!

Marisha Rasi-Koskinen
Katariina
Avain 2011
****
Kirjastosta
_______________

Muualla: Kiiltomato / Tapio Salomaa, Lukuisa, Lumiomena,

Marisha Rasi-Koskinen - Eksymisen ja unohtamisen kirja

Eksymisen ja unohtamisen kirja on hengeltään yhtä maaginen, mystinen ja unenomainen kuin hiljattain minua ihastuttanut Rasi-Koskisen novellikokoelma Vaaleanpunainen meri. Tarinan keskiössä on kaksi lasta ja yksi nuori nainen, jotka yrittävät ottaa selvää ympärillään tapahtuvasta ja pärjätä sen kaiken kanssa; usein on pakko selittää liian kipeät asiat uniksi jotka eivät oikeasti ole totta. Rasi-Koskisen psykologin koulutus kuuluu tämänkin teoksen tekstissä. Hän osaa astua lapsihahmojensa ajatuksiin ja kuvata lapsen mielenliikkeitä upealla ja todentuntuisella tavalla. Kerronta maagisen realismin vivahtein on taitavaa ja vangitsevaa. Kolmen nuoren päähahmon traagiset kohtalot kietoutuvat toisiinsa jännittävällä tavalla. Tosin varsin pitkään saa lukea, ennen kuin kuvio alkaa avautua.

Martina on kotoisin jostain entisen itäblokin maasta. Hän on vasta 22-vuotias, mutta hänellä on jo viisivuotias lapsi. Rajat ovat avautuneet ja houkuttelevan elämän rikkaassa lännessä tarjoaa netistä löytynyt sulho. Lähteminen vaatii rajun riuhtaisun, jonka aiheuttama tuska piinaa Martinan mieltä uudessa elämässä, mikä sekään ei auvoista onnea tuo. Mutkien kautta Martina päätyy kielitaidottomana maahanmuuttajanaisena piilottelemaan, ja paperittomana pimeän työn tekijäksi, heiteltäväksi sinne sun tänne. 

Kahdeksanvuotiaalla Julialla on isä ja äiti, mutta kaikki ei ole perheessä hyvin. Kodin irtain häviää vähitellen ja äkäisiä ääniä ja koputuksia kuuluu öisin ulko-ovelta. Yhtenä päivänä pakataan, lastataan auto ja lähdetään huviretkelle. Huviretkeksi isä ja äiti päämäärätöntä ajelua sanovat, mutta mikään oikea retki se ei ole: kotiin ei voi palata, rahaakaan ei ole, niinpä varastetaan sekä bensaa että kaupoista ruokaa. Julia näkee unia ja aavistelee tulevia; mennyt, nykyisyys ja tuleva muodostavat hänen mielessään sotkuisen kimpun. Pääsee helpommalla kun ei ajattele. Se on vain unta, äitikin sanoo.

Jan on kolmetoistavuotias ja matemaattisesti huippulahjakas, mutta koulu ei siltikään suju. Hän turvautuu numeroihin ja lukujonoihin pitääkseen maailmansa kasassa, sillä nuoren Janin maailma on vaihtunut dramaattisesti jo monta kertaa. Vanhemmilla on komea talo maalla, varallisuutta ja niin päin pois, mutta ystäviä Janilla ei ole. Siksi vanhemmat passittavat pojan pohjoiseen eräleirille sosiaalistumaan ja miehistymään. Poikajoukon harmittomalla jekulla on hurjat seuraukset sateisen sään ja erämaan armoilla.

Unohtamisen ja eksymisen kirja oli kiehtova, maaginen ja traaginen lukukokemus. Koin että Rasi-Koskisen irrationaalisuus pysyi itselleni juuri ja juuri sopivalla tasolla, vaikka eksyksiin toki välillä jouduin. Pienen Janin kohtalo tuntui läheisimmältä ja koskettavimmalta: sääli, suru, myötätunto ja liikutus täyttivät mieleni kun ajattelin poikaa lukujonojensa kanssa. Voi miten paljon samanlaisia pikkupoikia ympäri maailmaa onkaan! Osattomat pienet lapset yrittävät selvitä ja järkeillä parhaan kykynsä mukaan, omin neuvoin, sillä vanhemmat eivät aina käyttäydy vastuullisen aikuisen tavoin. Kirjan tunnelma oli hiljainen ja melankolinen. Hienon hieno teos, mutta surullinen olo jäi.

Marisha Rasi-Koskinen
Eksymisen ja unohtamisen kirja
Kansi Jussi Karjalainen
Wsoy 2017
****
Kirjastosta
_______________

Muualla: Kiiltomato / Hannele Puhtimäki, Kirjaluotsi, Kirjojen kuisketta, Luettua elämää

Tähän loppuun esimerkki yhdestä Janin maailmaa kasassa pitävistä lukujonoista. Hänellä on niitä monta ja jokaisella numerolla on oma merkityksensä:

1994, 8, 10, 24, 851, 145, 35, 10, 55, 13, 140, 137

1994 syntymävuosi / 8, & 10 & 24: ikä 8 vuotta, 10 kuukautta, 24 päivää / 851 päivää tässä paikassa / 145 senttiä pituutta / 35 kengännumero / 10 leuanvetoa / 55 punnerrusta / 13 raivonpuuskaa / 140 ÄO / 137 kerättyä pullonkorkkia.

Marisha Rasi-Koskinen - Vaaleanpunainen meri

Vaaleanpunainen meri on seitsemän novellin kokoelma, joka vie tummiin ja epätodellisiin tunnelmiin. Rasi-Koskisen tyylissä on maagisen realismin, fantasian ja dystopian vivahteita. Kauas oman realistisen maailmani ulkopuolelle novellit joka tapauksessa vievät. Yhteisiä tekijöitä tarinoissa ovat jonkinlaisessa kriisissä kipuilevat perheet, vaihtelevasti lapsen tai vanhemman näkökulma sekä hurja yllätyksellisyys - novellin saa lukea loppuun asti nähdäkseen miten käy. Aika linkittyy usein jännittävästi menneeseen ja nykyisyyteen. Kerronta on taitavaa, mystistä ja vangitsevaa.

Rasi-Koskisen psykologin koulutus kuuluu novelleissa. Hän osaa asettua hahmonsa nahkoihin ja kuvata tämän mielenliikkeitä, usein sekaisia ja vääristyneitä, upealla tavalla. Mystisyys lainehtii lukijan ympärillä epätodellisena ja uhkaavana. Usein lopussa tulee vastaan odottamaton huojentava käänne, jonka kirjailija esittää hyvin lyhyesti. Synkkyys ja dramatiikka pitivät dekkarimaisesti otteessaan. Onneksi viimeinen novelli tarjosi sympaattisen, kotoisan ja huumorintäyteisen huipennuksen. Muutama sana kolmesta novellista:

Suru äidistä
Luin tätä pienen Sallan tarinaa aivan sydän syrjälläni. Perheen isä on surun murtama, vaimo on lähtenyt ja perheessä on tapahtunut muutakin traagista. Tapahtumat ovat järkyttäneet pientä Sallaa syvästi; hänen mielensä on kaaoksessa, muistot Lenni-veljestä ja ajatukset äidistä kietoutuvat hurjaksi vyyhdeksi. Novellissa on taianomainen ja dramaattinen tuntu, vesi uhkaa hukuttaa lukijankin.

Viimeinen

Isä on lähtenyt ja äiti on linnoittautunut lapsen kanssa taloon. Maailma talon seinien ulkopuolella on uhkaava ja paha, jotain on maailmalle tapahtunut. Kuva on dystooppinen ja karu. Lapsi ei pääse koskaan ulos: vintillä hänellä on keinu, taivaana sisäkatto jolle on maalattu pilviä, seinät kangassuikaleilla muodostettu metsä. Ulos ei ole lupa mennä, ennen kuin on pakko.

Mehiläiskuninkaan neljä vuodenaikaa
Novelli kertoo perheestä ja perheenisän innostuksista. Isä on mies, joka hurahtaa aina johonkin - täysillä. Nyt hurahduksen kohde on mehiläisten hoito. Mehiläispesät lisääntyvät lisääntymistään, mehiläisiä pörrää kaikkialla ja villi pesä pelottelee rivitaloaluetta. Lopulta mehiläistarvikkeet, lingot, kennot ja ämpärit täyttävät koko kodin - sen täyttää myös äidin pimahdus ja huuto! Rasi-Koskinen on tässäkin uskollinen tyylilleen: lopussa seuraa tragikoominen ja absurdi käänne. Kerronnaltaan herkullinen, huumoria isolla H:lla!

En ole aivan varma ymmärsinkö novellien epätodellisuuksia oikein. Painajaisunia vai alitajunnan mustia syövereitä? Kaikitenkin mielettömän hyviä ja vangitsevia novelleja, joskin tuntui huojentavalta palata niiden maailmasta omaan tavalliseen arkeen.

Kuva kustantaja / Laura Malmivaara

Marisha Rasi-Koskinen
Vaaleanpunainen meri
Kansi Jussi Karjalainen
Wsoy 2014
*****
Kirjastosta
_______________

Tämän ovat lukeneet myös mm. Kannesta kanteen, Kirjan pauloissa, Reader why did I marry him?

Vaaleanpunainen meri on Marisha Rasi-Koskisen kolmas kaunokirjallinen teos. Hänen edellinen teoksensa Valheet voitti vuoden 2013 Tiiliskivi-palkinnon ja sitä kiitettiin erityisesti hätkähdyttävästä rakenteestaan. Marisha Rasi-Koskisen tuotannolle on tunnusomaista poikkeuksellinen sisäisten maailmojen kuvaus, monitulkintaisuus ja yhteiskunnallinen tarkkanäköisyys. Psykologina työskentelevä Rasi-Koskinen harrastaa valokuvausta.