Alicia Giménez Bartlett - Día de perros

Tämä Petra Delicado -sarjan kakkososa on suomennettu nimellä Petra Delicado ja vihaiset koirat. Petran ja Fermínin ensimmäisestä casesta on kulunut jo kaksi vuotta, jonka he ovat taas viettäneet tylsissä arkistohommissa. Vihdoin he saavat tutkittavakseen uuden jutun: kadulta löytyy henkihieveriin mukiloitu laitapuolen kulkija, joka kuolee myöhemmin vammoihinsa. Ei nimeä, ei papereita, ei johtolankoja. Mutta pian tulee ilmoitus jossain asunnossa yksin ulvovasta koirasta. Olisiko se mukiloidun miehen?

Koira johdattaa isäntänsä jäljille. Mies on nelikymppinen Lucena Patriot, jonka surkeasta asunnosta löytyy nälkiintynyt sekarotuinen koira. Asunnosta löytyy myös omituisia kirjanpitovihkoja, joissa alkuun summat ovat pienehköjä, mutta kohta jo huomattavia. Kunnallisen koiratarhan kaameaksi havaittuaan, Petra säälii rumaa koiraa ja ottaa sen kotiinsa asumaan. Hän antaa sille nimeksi Espanto, Kauhu ulkomuodon mukaan. 

Koiratarvikkeita ostaessaan Petra tutustuu lähellä toimivaan eläinlääkäriin. Mies on oikea komistus ja rakkausjuttuhan siitä kehkeytyy. Fermíniinkin iskee voimalla kuudenkympin villitys: hän pyörittää samanaikaisesti kahta naista! Toinen on eläinaiheisten kirjojen kirjakauppaa pitävä Angela, toinen suojelukoirien kouluttaja Valentina. Hullaantunut Fermín ostaa molemmille naisille samanlaiset sydänkaulakorut ja pitää heille erikseen tupaantuliaiset uudessa asunnossaan. Kyllä, Fermín on vihdoin muuttanut asuntolan huoneesta omilleen.

Koirien ystävälle tämä osa on sekä kiinnostava että ahdistava. Tapausta tutkiessaan Petra ja Fermín tutustuvat Barcelonan alamaailmaan, jossa koirilla tehdään säälimätöntä bisnestä. Katukoiria toimitetaan eläinkokeisiin laboratorioihin ja suojelukoirarotujen (mm. rotweiler, saksanpaimenkoira, dobermanni, buldoggi) kasvattajilta varastetaan nuoria uroskoiria. Miksi? Laittomiin koiratappeluihin, joisa pyörii iso raha. Koirien kuvaus teoksessa on erittäin asiantuntevaa ja niitä kävi sääliksi. Espanton hillitön pelko toista koiraa kohtaan tuli iholle.

Giménez Bartlett on luonut kerrassaan mainiot henkilöhahmot - ties kuinka monta miljoonaa lukijaa ympäri maailman Petran ja Fermínin keskinäinen sanailu on hurmannut! Kun avaa Petra Delicado -kirjan, tuntuu kuin tulisi kotiin tai ainakin kuin sinut otettaisiin avosylin vastaan. 

Alicia Giménez Bartlett - Día de perros

Suom. Petra Delicado ja vihaiset koirat, Tammi 2013

Planeta audio 2020

Äänikirjan lukija Rosa Guillén

________________

Petra Delicado -sarjassa on ilmestynyt 12 osaa, joista neljä on suomennettu. Planeta audio julkaisee näitä juuri parhaillaan äänikirjoina. Nämä ovat todella viihdyttävää kuunneltavaa, pidän kovasti.

#1 Ritos de muerte, 1996 / Petra Delicado ja merkityt tytöt, 2012
#2 Día de perros, 1997 / Petra Delicado ja vihaiset koirat, 2013 
#3 Mensajeros de la oscuridad, 1999 / Petra Delicado ja vaaran viestit, 2014 
#4 Muertos de papel, 2000
#5 Serpientes en el paraíso, 2002 
#6 Un barco cargado de arroz, 2004 / Petra Delicado ja kodittomat, 2016 
#7 Nido vacío, 2007
#8 El silencio de los claustros, 2009
#9 Nadie quiere saber, 2013
#10 Crímenes que no olvidaré, 2015 

#11 Mi querido asesino en serie, 2017

#12 Sin muertos, 2020

Dan Brown - Alku

Tiede on uskon vastakohta.

Uskonnon aikakausi on päättymässä, tieteen aamu sarastaa.

En katso lukeutuvani Dan Brownin faneihin. Kyllä hänen teoksensa hyllystä löytyvät, koska puoliso on ne sinne hankkinut. Da Vinci -koodin muistan lukeneeni, muista en ole varma. Helsingin kirjamessuillakaan en mennyt kuuntelemaan tätä maailmanluokan kirjailijaa.  Olen siis heikoilla bloggaukseni kanssa. Ohjaankin lukijan kurkkaamaan Juhani Karilan kivaa ja sympaattista tekstiä Helsingin Sanomiin, sillä hän tunnustautuu kirjailijan faniksi. Yhdyn osittain tähän Karilan lausahdukseen:

KYLLÄ, Brown on kamala kirjoittaja. Mutta koukuttavien jännäreiden rakentajana hän on lyömätön.

Tästä on kyse
Maailmankuulu futuristi ja tunnettu ateisti Edmond Kirsch on järjestänyt Bilbaon Guggenheim-museoon komean presentaatiotilaisuuden, jossa aikoo paljastaa suuren löytönsä. Tuo löytö tulee ravisuttamaan ihmiskunnan ja kaikkien uskontojen perusteita. Harvardin yliopiston symbologian professori Robert Langdon on vip-vieraiden joukossa, sillä Kirsch on hänen entinen oppilaansa ja hyvä ystävänsä. Mutta niinhän siinä käy, että ennen kuin Kirsch saa fanaattisen puheensa päätökseksi sanottavansa julki, salamurhaaja osuu maaliin.

Kuvankaunis Ambra Vidal on Guggenheimin johtaja ja sattumoisin myös kruununprinssi Juliánin tuore kihlattu. Näyttää siltä, että kuninkaallisen sulhonsa pyynnöstä nainen on joutunut lisäämään vieraslistaan tappajan nimen. Illan järkyttävien tapahtumien jälkeen Guardia Real on saanut Madridin kuninkaallisesta palatsista käskyn tuoda sekä morsian että Langdon sinne turvaan. Vidal vaistoaa tässä jotain outoa, joten nämä kaksi säntäävät pakosalle. Heidän määränpäänään on Barcelona ja Kirschin koti, josta tämä suuri tiedelöytö on naisen mukaan löydettävissä.

Espanjan vetävimmissä turistikohteissa

Kirjan tapahtumapaikkana Espanja on minulle maan fanina erityisen kiinnostava. Siksipä innostuin kun parinsadan melko puuduttavan sivun jälkeen päädyttiin Barcelonaan. Brown tuo trillerissään esiin rakkautensa Espanjaan ja sen arkkitehtuuriin, erityisesti Antonio Gaudíin. Näissä linkeissä syyskuisen Barcelonan matkani tunnelmia ja vaikutelmia häkellyttävästä Casa Milàsta / La Pedrerasta ja Sagrada Familiasta. Brown kytkee trillerin hämäräperäisiin juonikuvioihin myös Francon ja hänen diktatuurinsa, ja puhuu myös Kaatuneiden laaksosta / El valle de los Caídos. Tuo Ylen linkki puhuu pelosta, joka vallitsee maassa edelleen. Jos meitä hiertää edelleen lyhyt sisällissotamme, miltähän tuntunee espanjalaisista verisen sodan ja kymmenien vuosien diktatuurin jälkeen? Mutta Espanja ei taida olla niin vanhoillinen, katolisuuden täyttämä maa kuin Brown antaa ymmärtää. Toki suuria haasteita on esim. Katalonian kysymyksessä.

Alku noudattaa Brownin menestysformaattia. Se on häkellyttävä sekoitus synkkää katolisuutta, ilmaan heitettyjä symboleja, salakähmäisiä salaliittoja, tulevaisuudentutkimusta tekoälyineen, kuningashuoneen salaisuuksia ja naivia romantiikaa. Omaan makuuni ehkä vähän liikaa kaikkea - sience fictionilla kuorrutettuna. Brown tuo kyllä loistavasti esiin teknologian kehittymisen ja somen/tiedotusvälineiden nopeuden ja vallan. Romaanin hauskin tyyppi oli ehdottomasti Winston, tuo tekoälyn ja Kirschin nerouden ilmentymä. Hilpeästi brittiaksentilla puhuva Winston pystyi pelottavaan oma-aloitteisuuteen, päättelyyn ja jopa pieniin inhimillisiin tunteisiin. 

  

Kyllä, kärsin Brownin ärsyttävästä ja kömpelöstä dialogista. Kyllä, kursiivitkin kyllästyttivät ja lainausmerkit ihmetyttivät. Mutta hattua nostan kirjailijalle menestymisestä ja tyylin säilyttämisestä! En ilmiselvästikään kuulu Brownin kohderyhmään, mutta eihän sillä yhtikäs mitään merkitystä olekaan. Kirjailija on maailmanlaajuisen fanikuntansa löytänyt.

Minua kiinnosti mitä mieltä espanjalaiset lukijat ovat olleet siitä kuvasta, jonka Brown antaa mm. Espanjan kuningashuoneesta. Todellakaan ikääntyneessä Juan Carloksessa ei ole mitään samaa kuin romaanin vanhassa kuninkaassa. Jo kruunattua poikaansa, nykyistä kuningasta Felipeä en niin tunne, mutta yhteistä lienee vain kaunis, ei-kuninkaallinen vaimo Letizia, entinen journalisti. Tässä muutama netistä löytämäni mielipide:

Joku Goodreads-lukija:

Y en este caso, está en nuestro país. Y aquí comienzan los problemas si uno no tiene la mente abierta. Muy, muy abierta. La representación que hace de España es, cuanto menos, irreal, y uno termina preguntándose si merece la pena que use este país para representarlo con ideas tan anticuadas y una monarquía con un príncipe llamado Julián tan peculiar.

Criticas líterarias Regina Irae:

El retrato de la monarquía española pertenece a un mundo paralelo sin duda. Si Dan B. fuera español entendería que es IMPOSIBLE que el príncipe heredero pida la mano de su prometida puesto de rodillas en un programa de entrevistas matutino en la televisión. También entendería que España no es un país tan anticuado como refleja en su obra, dominado por la religión y el franquismo (bueno, esto último podría conservar sus reductos, pero lo del carlismo, eso sí que es fuerte), y que a los reyes los protegen los policías y otros cuerpos de seguridad y no la Guardia Real.

Con todo, los inquietantes comentarios sobre el franquismo, el Valle de los Caídos y la transición española son lo único interesante o llamativo de esta novela. Es un poco penoso que la imagen de España en el extranjero sea la que se ve en el libro.

Alkua on jo luettu ja siitä tullaan bloggaamaan varmasti paljon, tässä kolme mielipidettä - ole hyvä:
Kirja hyllyssä
Kirjaluotsi
Kulttuuri kukoistaa

Dan Brown
The Origin 2017
Alku
Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen
Wsoy 2017
**
Omasta hyllystä

Osallistun tällä postauksella Tuijatan marrasjännitykseen.

Teemana Barcelona: Ildefonso Falcones - La catedral del mar

Barcelonan Basilica Santa Maria del Mar on keskeisessä asemassa tässä romaanissa. Pitkin teosta kuvataan sen rakentamista, joka vei yli 50 vuotta ajalla 1329–1383. Barrio Góticossa sijaitseva basilica edustaa puhdasta katalonialaista gotiikkaa: se on selkeälinjainen ja sisältä varsin niukasti koristeltu moneen saman aikakauden katedraaliin verrattuna. Falconesin Meren katedraali kertoo tarkoin kuvauksin myös keskiajan Espanjan ja Barcelonan historiasta ja ihmisten elämästä sekä maaorja Arnau Estanyolin kohtalosta.

Tarina alkaa Arnaun vanhempien häistä Katalonian maaseudulla. Despoottinen feodaaliherra käyttää oikeuttaan ja raiskaa morsiamen hääjuhlassa. Myöhemmin hän ryöstää vauvan ja tämän äidin Francescan linnaansa kurjiin oloihin. Arnaun isä Bernat saa pelastettua henkihieverissä olevan poikansa ja pakenee tämän kanssa siskonsa luo Barcelonaan. Hänen mielessään siintää toivo, sillä kaupungissa on laki joka määrää, että jos maaorja kykenee asumaan kaupungissa vuoden ja yhden päivän, hän vapautuu orjan asemastaan. Bernat asettuu asumaan pienine poikineen lankonsa, vallanhimoisen savenvalaja Grau Puigin taloon. 

Sattuu traaginen onnettomuus: lasten ajattelemattomuuden vuoksi yksi Arnaun serkuista kuolee ja poika saa syyt niskoilleen. Hänet eristetään hyväosaisista serkuistaan isän laverille orjien joukkoon. Ystäväksi ilmaantuu Joanet niminen poika, josta tulee hänelle kuin veli. Yhdessä pojat seikkailevat kaupungilla mm. katsomassa rakenteilla olevan Basilica Santa Maria del Marin rakennustöiden edistymistä. Joanet antautuu myöhemmin katoliselle uskolle ja hänestä tulee julma matkainkvisiittori.

Keskiajan yhteiskunta näyttäytyy romaanissa köyhänä, luokkiin jakautuneena, rujona ja hirvittävän väkivaltaisena. Minua kylmäsi se, kun Arnau joutui pienenä poikana todistamaan itselleen rakkaan, kuin äidin, mauriorja Habiban ruoskimista kuoliaaksi. Joanetin ja tämän uskottoman äidin kohtalo kylmäsi myös, samoin nälkäisten mieltään osoittavien hirttäjäiset, joiden joukkoon kuului myös Arnaun isä.

Nyt 600-vuotta myöhemmin Basilica Santa Maria del Mar seisoo ylväänä ja yhä pystyssä. Harva turisti tulee ajatelleeksi miten sen suuret kivipaadet päätyivät paikalle: kivienkantajat kantoivat ne selässään yksi kerrallaan kilometrien päästä Montjuïcin kivilouhimoista. Tähän kovaan työhön myös Arnau isänsä kuoleman jälkeen päätyi.

Tuohon aikaan nuoret naitettiin hyvin nuorina, heidän mielipidettään kysymättä. Näin kävi Arnaullekin, vaikka hän oli rakastunut toiseen - eikä voinut vastustaa seksuaalista himoaan. Iberian niemimaan itsenäiset ruhtinaskunnat taistelivat keskenään ja myös Arnau lähti sotaan paetakseen sotkuisia naissuhteitaan. Palattuaan kotiin hän huomasi, että kaupungissa riehui rutto, joka niitti väkeä. Myös vaimo María menehtyi. Kaupunkilaiset syyttivät riehaantuneina juutalaisia ruton aikaansaamisesta ja sankarimme sai pelastettua lynkkaamiselta kolme viatonta juutalaislasta. Lasten isä oli varakas ja auttoi Arnaun rahanlainaajan tuottoisaan ammattiin. Hän menestyi ja rikastui.

Arnau onnistuu nevokkuudellaan pelastamaan Barcelonan Kastilian hyäkkäykseltä ja kiitokseksi tästä kuningas päättää naittaa vastahakoisen ja hämmentyneen, leskeksi jääneen Arnaun suojattinsa Elionorin kanssa. Paronin arvonimi seuraa jo ennestään upporikkaalle miehelle. Mutta nainen on kylmä, keinotteleva ja vallanhimoinen, eikä Arnau koske häneen, vaikka kirkko vaatii avioelämää ja lapsia. Niinpä Elionor keksii kostojuonen: miehen ottotytär, kaunis Mar on saatava pois kotipalatsista. Tässä viekas nainen saa avukseen katoliselle uskolle omistautuneen Joanetin. Eivätkä Elionorin viha ja kostonhalu tähän pääty: myöhemmin hän ilmiantaa miehensä myös inkvisitiolle.

Kouluja käymätön, syvästi uskonnollinen Arnau osoittautui älykkääksi, hyväksi ja oikeudentuntoiseksi mieheksi, joka piti aina köyhän kansan puolta. Katolinen usko inkvisitioineen ja juutalaisvastaisuuksineen oli hyytävää luettavaa. Mm. kuvaukset matkainkvisiittorin kuulustelumenetelmistä kylmäsivät sielua. Torppareilla eikä naisilla ollut mitään oikeuksia, vaan heidän elämästään ja hengestään päätti vallanhimoinen, ylellisyydessä elävä yläluokka. Tosin kostonhalu eli Arnaussakin, sillä hän ei voinut ikinä unohtaa Puigin perheen isälleen tuottamaa tuhoa.

Kirja on paksu, lähes 700 sivua, joten siihen mahtuu paljon tapahtumia ja juonenkäänteitä. Sotimiset luin puolihuolimattomasti, mutta muuten Falconesin kerronta viehätti ja piti tiukasti otteessaan, erityisesti kirjan loppupuoli oli jännittävä kuin dekkari. Historiaa, katolisuutta ja inkvisitiota, naisen asemaa ja huoria, intohimoa ja rakkautta, vehkeilyjä ja kostonhaluja sekä uskomattomia seikkailuja. Mitäpä sitä muuta voisi hyvältä lukuromaanilta odottaakaan! Aivan mahtava kirja.

Lopuksi on todettava vielä, että vaikka romaani on fiktiota se perustuu pitkälti Falconesin vankkaan historiantuntemukseen. Loppusanoissaan kirjailija valottaa mikä on fiktiota, mikä faktaa. Kaamea Katalonian inkvisitio juutalaisvainoineen on faktaa, jopa inkvisiittori Nicolau Eimeric on todellinen henkilö. Vuonna 1348 katolinen kirkko hyökkäsi kautta Euroopan juutalaisten asuttamiin kortteleihin (juderías) ruttoepidemian takia, niin myös Kataloniassa.

Tämä kuva netistä, muut omia.

Ildefonso Falcones (s. 1959) on barcelonalainen kirjailija ja asianajaja. Meren katedraalia kirjailija kirjoitti viisi vuotta, ja teoksen käännösoikeudet on myyty kymmeniin maihin. Kansainvälistä suosiota on saavuttanut myös Andalusian 1500-luvusta kertova romaani Fatiman käsi.

Muualla: Tiina Pasanen, Kirjanurkkaus, Yle

Ildefonso Falcones
La catedral del mar, ensi-ilm.  2006
Grijalbo 2016
*****
Kirjastosta

Meren katedraali

Suomentanut Satu Ekman

Bazar2008

Zafónin sanoin:

Tämä kaupunki on noiduttu, tiedätkö Daniel? Se menee ihon alle ja ryövää sielun, eikä sitä edes huomaa.

Tämä on viimeinen Barcelona-teemainen postaukseni tällä erää. Sekä Barcelonan historia että nykypäivä ovat todellakin innoittaneet kirjailijoita. Kiitän kaikkia teitä jotka olette viihtyneet matkassani ja toivotan mukavia lukuhetkiä syksyyn.

Teemana Barcelona: Toni Hill - Los amantes de Hiroshima

Los amantes de Hiroshima - Hiroshiman rakastavaiset (ei suomennettu) on kolmas ja toistaiseksi viimeinen Héctor Salgado -dekkarisarjasta. En osaa sanoa johtuiko alkuperäiskielestä, mutta dekkari imaisi heti mukaansa. Hill aloittaa hyvin dramaattisella luvulla, joka viittaa tuleviin vaikeisiin tapahtumiin Salgadon ja hänen apurinsa Leire Castron elämässä.

Tästä on kysymys: Barcelonan El Pratin lentokentän kupeessa sijaitsevasta talonvaltaajien asuttamasta talosta löytyy vuonna 2011 kaksi ruumista, jotka ovat jo vanhoja ja murenemassa. Näky on makaaberi: ruumiit on aseteltu syleilemään toisiaan ja peitelty kukallisella muovilla. Pahoinpitelyn merkit näkyvät edelleenkin selvästi, ja paikalla olleesta repusta löytyy 10 000 euroa, ryöstö siis tuskin oli motiivi. Löytyy myös uhrien henkilöllisyystodistukset: muutkin tuntomerkit sopivat lähes seitsemän vuotta sitten kadonneisiin nuoriin, Cristinaan ja Davidiin. Aikaisemmista tutkintapapereista selviää, että nämä kaksi elivät kuumaa kolmiodraamaa Ferran nimisen pojan kanssa. Siksi Ferrania kuulusteltiin aikoinaan ystäviensä katoamisen yhteydessä, mutta todisteita hänen syyllisyydestään ei tuolloin löytynyt - eikä ollut ruumiitakaan. Parin itsemurhayrityksen jälkeen Ferran suljettiin psykiatriseen hoitolaitokseen ja juttu hyllytettiin.

Rakennustaiteellisesti Barcelonassa on vanhaa ja uutta - sulassa sovussa.

Caixa-pankin logo on barcelonalaisen Juan Miron suunnittelema.

Kirjan nimi Hiroshiman rakastavaiset vie tietysti ajatukset Japaniin ja atomipommiin, mutta Hiroshima oli myös Davidin rokkibändin nimi. Sen kolme muuta jäsentä olivat hyvän perheen poika Leo, narkkari Isaac ja orpo Hugo. Saamme tutustua myös poskessa olevan ison luomen merkitsemään Ninaan, joka oli kauniin ja valovoimaisen Cristinan kämppäkaveri. Hill raottaa luku luvulta ystävysten elämää ja menneitä tapahtumia. Ei mennyt hyvin seitsemän vuotta sitten, eikä mene hyvin nytkään. Elämässä oli rosoa ja riitaa, ongelmia vanhempien kanssa, haaveita bändin läpimurrosta ja kirjailijuudesta, ja pössyttelyä.

Hillin tapa kirjoittaa teki vaikutuksen. Pidin hänen dramaattisesta ja yllättävästä tavastaan tuoda uusissa luvuissa aina uusia hahmoja näyttämölle, ja hän pureutuu syvälle ihmissuhteisiin ja ryhmädynamiikkaan. Saamme lukea miten nuorten katoaminen yhdessä Espanjan talouskriisin kanssa romuttivat heidän perheidensä elämän. Mm. Davidin isä on pankkitoimihenkilö, joka päivittäin hoitaa maksukyvyttömäksi joutuneiden ihmisten häätöjä. Saamme kurkistaa edellä mainitun kolmikon, nykyhetkessä kolmikymppisten ystävien elämän vaikeuksiin. Hillin tarinaan liittyvät edelleen Espanjan varastetut vauvat ja diktatuurin mustat ja väkivaltaiset muistot.

Miro-museolta oli huikeat näkymät alas kaupunkiin.

Hiroshiman rakastavaisten tapauksen ohella kulkee Salgadon kadonneen ex vaimon Ruthin tapaus päätökseensä, varsin dramaattisin kääntein. Komisario Salgado tuli vihdoin liki ja tykästyin lopulta tähän komeaan ja kuumenevaan argentiinalaiseen. Nuorten rakastavaisten kohtalon selvittäminen ja traumatisoiva vaimo Ruthin tapaus lähensivät häntä myös poikaansa, vaikean vuoden kokeneeseen Guillermoon. Yh-äiti Leire Castro oli edelleenkin mainio ja valloittava henkilöhahmo, eikä nuori konstaapeli Roger Fort jäänyt pekkaa pahemmaksi. Laitoksella oli toki isot skismansa myös.

Hill tuo lukijan eteen Barcelonan ja tavalliset köyhät espanjalaiset. Talouskriisi on pysäyttänyt maan, vienyt työpaikat ja toimeentulon. Pienet perheyritykset menevät konkurssiin ja ruoka-apua haetaan. Mielenosoitukset hallitusta ja korruptiota vastaan meuhkaavat massailmiönä suurissa kaupungeissa. Huudetaan muutosta.

Salgadon 16-vuotias poika Guillermo saattaisi näyttää vaikka tältä hieman vartuttuaan...

Asunnottomia näkyi nukkumassa siellä täällä koirineen ja kapsäkkeineen,
jopa vilkkaalla Ramblalla.

Tämä oli valtavan hyvä ja jännittävä dekkari, joka piti otteessaan loppuun asti. Taaskin Hill eksytti taitavasti ja loi todella dramaattisen loppuhuipennuksen. Huumoriakin löytyi. Hienoa kerrontaa ja runsaasti uskottavilta tuntuvia juonenkäänteitä. Vahva suositus espanjaksi lukeville ja toivottavasti tämä saadaan myös suomeksi. Ja kaiken keskellä sykkii Barcelona, joka kirjan sivuilla näyttää siis myös rumat puolensa: köyhyyden,  mahanmuuttajat, talouskriisin, työttömyyden, vehkeilijät, prostituoidut ja parittajat, alamaailman ja mielenosoitukset.

Hyvine ja huonoine puolineen tästä oli tullut hänen kaupunkinsa, niin teeskentelevältä kuin se joskus tuntuikin. 'Barcelona on kuin Lumikin äitipuoli', Lola oli sanonut yhtenä päivänä heidän kävellessään Bornin kujilla. 'Se pitää itseään niin kauniina, että unohtaa ettei ole ainoa, että aika kulkee ja äkkiä, jos se ei pidä varaansa, syntyy kilpailu jonkun toisen vähemmän itserakkaan kaupungin kanssa'.

Katalonia kuohuu juuri nyt itsenäisyysäänestyksen jälkeen. Lehdistössä näkyi aiemmin kesällä juttua  myös marxilaisen Arran-ryhmittymän hyökkäyksistä turisteja kohtaan. Kysyin asiasta taksikuskilta, joka kohautti olkiaan ja piti asiaa mitättömänä. Hänen mukaansa se on pieni ryhmittymä, joka haluaisi juopottelevien turistien sijaan laadukkaampaa turismia. Barcelona vive del turismo y punto, hän sanoi minulle.

Toni Hill
Los amantes de Hiroshima
Ei suomennettu - Hiroshiman rakastavaiset
Debolsillo 2014
*****
Kirjastosta

Kirjailija käyttää  Toni-nimeä espanjan kielisssä teosversioissa, ulkomaisissa nimeä Antonio.

Teemana Barcelona: Enrique Moriel - La ciudad sin tiempo

Enrique Moriel on yksi barcelonalaisen kirjailijan Francisco González Ledesman (1927-2015) pseudonyymeistä. Muita ovat Silver Kane, Taylor Nummy, Rosa Alcázar, Fernando Robles ja Silvia Valdemar. Ledesma oli tavattoman tuottelias kirjailija: yli 1000 romaania! Ledesman nimellä julkaistuista olen aiemmin lukenut No hay que morir dos veces (Riittää kun kuolee kerran, ei suomennettu).

La ciudad sin tiempo - Kaupunki ilman varjoja on hyvin häkellyttävä ja synkkä, genret ylittävä romaani. Se on fantasiapainotteinen, mielikuvituksellinen seikkailu- ja vampyyritarina, mutta ennen kaikkea se kertoo Barcelonan historiasta tarkkoihin historiafaktoihin pohjautuen. Tarina kulkee kahdessa aikatasossa: keskiajasta ja inkvisition Barcelonasta lähtien halki vuosisatojen nykyajan moderniin kaupunkiin.

Päähenkilö on Ikuinen / Iätön / Ajaton -  keskiajalla porttolassa portolle syntynyt paholaisen poika, joka ei vanhene eikä kuole. Hän selviää myös inkvisition kidutuksista ja kertoo elämästään erilaisena olentona eri aikojen Barcelonassa. Se ettei vanhene tuottaa suunnattomia ongelmia Ikuiselle: ihmiset ympärillä tulevat epäluuloisiksi ja hän joutuu jatkuvasti pakenemaan ja muuttamaan henkilöllisyyttään ja ammattiaan. Tämän ikuisen olennon kasvot kummittelevat kautta vuosisatojen Barcelonan historiassa, häiritseepä hän elämänmenoa nykypäivänäkin.

Nykyajassa yhteen Barcelonan vanhoihin ja vauraisiin sukuihin kuuluva Guillermito Clavé kuolee mystisesti: ruumis on valkoinen ja veretön, ikäänkuin vampyyri olisi vienyt hänen verensä. Ruumiissa ei näy kuin pieni pistojälki kaulalla. Mutta eihän vampyyreitä oikeasti ole olemassa! Asiaa, suvun perintöä ja perunkirjoitusta hoitaa asianajaja Marcos Solana apunaan nuori upeasäärinen historiantutkija Marta Vives. Marta on kaupungin ja sen vanhojen sukujen historian expertti, liittyypä hänen omaankin sukuunsa mystisiä asioita.

Morielin romaanissa Barcelonan historia herää eloon. Hän kertoo kuinka kaupunki levittäytyi romaanisten ja keskiaikaisten muuriensa ulkopuolelle ja miten uutta on rakennettu vanhan päälle: monien nykyisten aukioiden alla sijaitsee esim. vanhoja hautausmaita. Saamme lukea miten inkvisitio toimi, miten se kidutti ja kuinka lääketiede kehittyi sen uhrien avulla. Morielin kerronta on paikoin ravistelevan brutaalia ja realistista, julmaa.

Naisen asema tässäkin kaupungissa on ollut surkea: jos ei ollut syntynyt ylhäiseen sukuun, nainen päätyi vääjäämättä huoraksi ilotaloihin tai orjaksi / piiaksi ja isäntäsä hyväksikäyttämäksi. Kirkon asema oli vahva, joskin opin puhtautta valvottiin tarkasti ja kerettiläiset ilmiannettiin inkvisitiolle.

Olin hiukan hukassa tämän kirjan kanssa, koska tarina seilasi sinne tänne. Onneksi loppupuolella tuli pelastus: nimittäin kolme hienoa tarinaa, joista yksi pallotteli katolista uskoa, Luojan ja Paholaisen välistä taistelua. Katolisen uskon kulmakiviä on tottelevaisuus, mitään ajattelua ei tarvita, kuuliaisuus riittää. Moriel väittää että paha voitti hyvän; riittää kun katsoo miten ihmiset elävät ja Kymmenen käskyäkin ovat päälaellaan: tapa, sodi, tee huorin etc.

Toinen luku kertoi Antonio Gaudísta, jonka rakenteilla olevassa Sagrada Familiassa Ikuinen oleskeli. Gaudín luonnehdinta varsin vaatimattomana, ryysyihin pukeutuvana miehenä ja syvästi katolisena osui oikeaan, mutta Moriel liitti hänen persoonaansa myös fantasian aineksia. Hän nimittäin väitti, että arkkitehti sai mielikuvituksellisia ideoitaan käyttämiensä hallusinogeenien ansiosta!

Kolmas minua koskettanut tarina kertoi Espanjan sisällissodasta ja siitä että Ikuinen, niin paholaisen poika kuin olikin, pystyi  kiintymään kovia kokeneeseen naiseen nimeltä Rita ja pieneen down-tyttöön. Molemmat saivat surmansa Francon pommituksissa ja vampyyrimme suoritti myöhemmin hyvän työn henkilölle jolle jäi kiitollisuuden velkaan.

Kirja oli haasteellinen hahmottaa, siihen oli vaikea suhtautua, mutta yllä mainitsemani loppuosan kolme tarinaa nostivat rankingiäni. Paikoin Barcelonan historiallista faktaa tulvi yli äyräiden, mutta silti historia oli kirjan parasta antia. Jos suunnittelee matkustavansa Barcelonaan, päällisin puolin kannattaa ehkä vilkaista. Eipä turisti osaa aavistaakaan, että esim. Plaza Real -aukiolla ja Boquerian tienoilla mestattiin ihmisiä!

Muualla: Morren maailma, Lumiomena, Rising Shadow, Ullan kirjat
Kirjailijasta: Wikipedia

Enrique Moriel / Francisco González Ledesma
La ciudad sin tiempo
Ediciones Destino 2007
****
Kirjastosta

Ajattoman kaupungin varjot
Suomentanut Satu Ekman
Bazar 2010

Teemana Barcelona: Antonio Hill - Kauniit kuolemat

Young, Free & Beautiful!
vai

Nuoria, vapaita ja ... vainajia?

Kauniit kuolemat jatkaa siitä mihin Hillin Salgado-sarjan ensimmäinen, Kuolleiden lelujen kesä puoli vuotta sitten päättyi. Salgadon ex vaimo Ruth on edelleen kateissa eikä ainoatakaan kunnon johtolankaa ole. Salgadon nuori ja välkky työtoveri Leire Castro on viimeisillään raskaana ja äitiyslomalla. Saadakseen aikansa kulumaan hän tutkii salaa Ruthin tapausta. Jotain pientä löytyykin.

Kadut täyttyivät lapsista ja heidän vanhemmistaan,
kun tämä meluisa jättiläishahmojen kulkue eteni keskustan kaduilla.

Salgadon itsensä pitää kiireisenä kosmetiikkayhtiö Laboratories Albanyn tapaus. Tätä melko mukavasti menestyvää perheyritystä johtavat vähän yli nelikymppiset sisarukset Silvia ja Victor. Henkilökunta on pääosin nuorta ja kaunista. Nuorille suunnattu kosmetiikkasarjakin on lanseerattu, jonka slogania lehdistö sitten vääntelee mielin määrin yrityksen imagoa tuhoavalla tavalla. Yritykseen nimittäin pesiytyy outo itsemurha-aalto. Sen aloittaa perhesurmalla juuri talouspäällikön viransijaiseksi ylennetty Gaspar: hän surmaa vaimonsa, pienen tyttärensä ja lopuksi itsensä. Lisää itsemurhia seuraa. Voiko yhteen ja samaan yritykseen kerääntyä näin monta itsemurha-altista työntekijää?

Leire näkee pienen kaksionsa parvekkeelta korkeuksiin kohoavat Sagrada Familian tornit.

Salgado on ymmällään. Selviää, että yrityksen kahdeksan työntekijää vietti tiimihengen nostatusviikonlopun maalla ennen kuin itsemurha-aalto iski. Löytyykö tuosta viikonlopusta selitys? Entä mikä rooli on karmaisevalla valokuvalla, joka esittää kolmea hirtettyä koiraa? Salgado ounastelee, että firman virkistysviikonloppuna tapahtui jotain kammottavaa, jonka peittelyyn koko porukka osallistuu.

Hill kieputtelee henkilöitään ja juonta tarjoten lukijalle irtonaisia ja eksyttäviä langanpäitä. Itse hämäydyin yhdestä koukusta, mutta ei juttu niin mennyt. Tapahtumien salattu kulku selvisi vasta viime metreillä - siitä iso plussa. Muuten alkuosa oli hitaanpuoleista kerrontaa, mutta onneksi loppua kohti jännitys tiivistyi. Henkilögalleria oli monipuolinen: homopari, sadomasokistista rakkautta, vietteleviä teinityttöjä ja terminaalivaiheen syöpää sairastava vaimo. Jonkun verran on mukana toteamuksia ja kritiikkiä nyky-Espanjan huonoon taloustilanteeseen, sekä viittaus 60-80-luvuilla varastettuihin vauvoihin, joista myös Zafón puhuu Henkien labyrintissä.

Mutta hetken kuluttua, katsellessaan kuinka lumihiutaleet saivat kaupungin muistuttamaan postikorttia tammikuun lopulla, hän ajatteli miten karmeaa olisi, jos sairaanhoitajan ystävällisten kasvojen takana olisikin ihminen, jonka huomasta lapsi katoaisi, joka sanoisi sen kuolleen ja myi sen sitten kuin esineen.

Näkymä Plaza de Españan suunnalta MNAC:iin.

Itse Salgadosta en vieläkään oikein saanut otetta. Komisario on ylityöllistetty eikä oikein ehdi olla isänä äiti Ruthin katoamisen jälkeen hänen luokseen muuttaneelle teini-ikäiselle pojalleen. Salgado on temperamenttinen ja nopeasti kuumeneva (ed. osan pahoinpitelyjuttu virantoimituksessa jäähyineen) ja höyryjä Poblenoun rantabulevardilla hölkäten päästelevä heppu. Lapsuutta Buenos Airesissa varjosti väkivaltainen isä. Tähän osaan löytyi nainen menneisyydestä, lehtinainen Lola.

Salgadomme lenkkimaisemia Poblenoussa.

Sen sijaan nuori, tuleva yh-äiti Leire on oikein virkistävä tapaus, jalat tukevasti maassa pitävä nykynainen. Raskaus alkoi muutaman viikonlopun hoidosta, mutta aborttia hän ei harkinnut. Tuleva isä on jollain lailla mukana kuvioissa, joskaan mitään takuita yhteiselämästä perheenä ei ole. Tulossa on poika, Abel, jolle äiti puhelee ja jota jo rakastaa.

Tiiviisti Barcelonaan sijoittuva leppoisa dekkari oli ok-lukukokemus. Ensimmäisen osan tavoin Hill heitti tässäkin mojovan koukun seuraavaan osaan. Hän paljasti nimittäin sen henkilön nimen, jonka Salgadon vaimo Ruth tapasi juuri ennen katoamistaan. Otaksun että seuraava osa Los amantes de Hiroshima - Hiroshiman rakastavaiset jatkaa sujuvasti tästä.

El País: Resultados de la consulta: 2.262.424 votos emitidos,
2.020.144 (90,09%) a favor del 'sí', 176.565 (7,87%) del 'no',
 en blanco 45.586 (2,03%) y 20.129 nulos (0,89%).

Financial Times: Catalonia's referendum has provoked a constitutional crisis.
No matter what, fixing Spanish unity will be difficult.

HS: Itsenäisyyden kannattajille murskavoitto – alueelle yleislakko verisen äänestyspäivän vuoksi.

Muualla: Rakkaudesta kirjoihin,  Hemulin kirjahylly

Sarjan ensimmäinen: Kuolleiden lelujen kesä

Antonio Hill

Los buenos suicidas 2012

Kauniit kuolemat

Suomentanut Taina Helkamo

Otava 2013

***

Kirjastosta

Kirjailija käyttää Toni-nimeä espanjan kielisissä teosversioissa.

Teemana Barcelona: Manuel Vázquez Montalbán - Los mares del sur

Casa Batlló, arkkitehdit Antoni Gaudí ja Josep Maria Jujol, Unescon maailmanperintökohd.
Talo on rakennettu 1877 ja uudistettu 1905-1907.
1900-luvun alun katalonialainen modernismi oli tavattoman koristeellista:
koukeroita, mielikuvituksellisia muotoja ja mosaiikkeja.
Yllä mainittujen lisäksi suunnan arkkitehteja olivat mm.
Lluís Domènech i Montaner (Palau de la música catalana) ja Josep Puig i Cadafalch.

Etelän kutsun alkuperäinen julkaisuvuosi on 1979, mutta siitä on juuri otettu uusintapainos. Tätä pidetään yleisesti Manuel Vázquez Montalbánin (1939-2002) kuuluisimpana dekkarina hahmonaan yksityisetsivä Pepe Carvalho. El Mundo valitsi tämän 1900-luvun 100 parhaan kirjan listalleen, ja se voitti julkaisuvuonnaan Premio Planeta -palkinnon.

Casa Amatller, Casa Batllón vieressä, arkkitehti Josep Puig i Cadafalch

Tarina sijoittuu Barcelonaan, aikaan juuri Francon kuoleman jälkeen, ja kertoo Carlos Stuart Pedrell nimisestä, vaikutusvaltaisesta, keski-ikäisestä liikemiehestä, joka oltuaan vuoden kadoksissa löytyy yllättäen kuoliaaksi puukotettuna rakennustontilta huonomaineisesta lähiöstä. Carvalhon ystävä, asianajaja Viladecans palkkaa Carvalhon ottamaan selvää, mitä Pedrell puuhasi tuon vuoden aikana. Hänen oli nimittäin määrä jättää kaikki taakseen ja lähteä ihannoimansa Paul Gauguinin jalanjäljissä Polynesiaan, mutta ilmeisestikään ei päässyt edes matkaan. Vainajan taskusta löytyy italiaksi kirjoitettu lause: Enää kukaan ei voi viedä minua etelään. Se on ainoa johtolanka, mutta mitähän se tarkoittaa?

Casa Milà / La Pedreira, Unescon maailmanperintökohde, rakennettiin vuosina 1905–1907,
jonka jälkeen Gaudí omistautui Sagrada Familia -katedraalin toteutukselle.

Carvalho haastattelee vainajan leskeä, kylmää ja suvun mainetta tarkasti vartioivaa Mimaa. Tämä ei kaipaa miestään, haluaa vain varmistaa ettei kukaan tule jakamaan miehensä jättämää muhkeaa perintöä.  Kokaiinipöllyissä viihtyvä tytär Yes ripustautuu Carvalhoon etsien tästä isähahmoa - tosin myös seksiä. Vainajan liikekumppanit Isidro Planas ja markiisi de Munt ovat omituisia, koko ajan vitsailevia tyyppejä, joita ei herra Pedrellin kuolema tunnu vähääkään vaivaavan. Oma maine ja pyrkyryys merkitsevät heille enemmän. 

2 vuotta sitten avattu Gaudí-museo löytyy Barrio Góticosta. Aivan mahtava, suosittelen, olin haltioissani.

Legendan mukaan ritari Sant George, Katalonian suojeluspyhimys, tappoi miekallaan lohikäärmeen,
 joka uhkasi viatonta neitoa. Barcelonasta löytyykin lukemattomia lohikäärmeitä,
sekä Gaudín että muiden arkkitehtien töissä.
Tämä Parc Güellin lohikäärmeen replika löytyi Gaudí-museosta.
Parc Güell on myös Unescon maailmanperintökohde.

Carvalho saa selville, että Pedrell on liikekumppaneineen tehnyt tuottoisia maakauppoja ja rakentanut upouuden lähiön, San Magínin. Slogan Uusi lähiö, uusi elämä lupaa auvoisia mielikuvia, mutta lähiö on rähjäinen kuin slummi asukkainaan köyhiä, osattomia ja maahanmuuttajia. Outoa on se, että vainaja on itse asunut kuukausia tuossa surkeassa, huonosti rakennetussa lähiössä valenimen turvin. Hänellä oli siellä nuori naisystävä, Ana Briongos joka on nyt raskaana. Ana on köyhä, nuori ja punainen; hänen monilapsinen perheensä on köyhä ja yksinkertainen; veli, isän syrjähypyn hedelmä, on saanut isän kädestä pienestä pitäen. Alueella liikkuu huoria, huumeita ja veitsijengejä.

Carvalhon lähipiiriin kuuluu butler Biscuter, joka tekee maittavia ruokia herkkusuuisännälleen. Carvalholle tuntuukin valkoviini maistuvan, ja hyvä ruoka on pakkomielle. Ilotyttö Charon kanssa etsivämme on pitänyt yhtä jo kahdeksan vuotta, mutta hyppää auliisti muittenkin naisten sänkyyn. Hetken mielijohteesta Carvalho ostaa itselleen myös pienen tyttökoiran, jonka nimeää Bledaksi. 

Tätä Gaudín Colonia Güelliin suunnittelemaa kappelia ei koskaan rakennettu.
Tuhoutuneiden piirustuksen rippeistä eri yliopistot, Itävallan yliopiston johdolla
ovat luoneet pienoismallin ja 3D-kuvat. Upeita!

Carvalho on kovaksikeitetty antisankari. Lukiessani mieleeni tulikin Humphrey Bogart  Philip Marlowena tai Sam Spadena. Montalbán esittää kärjekästä yhteiskuntakritiikkiä aikana, jona Espanja otti ensi askeleitaan demokratian tiellä. Hänen kirjoitustapansa on hyvin chandlermainen, pisteliäs ja pureva. Varmasti kirjailijan yhteiskuntakritiikki puhuttelee ja viehättää espanjalaisia paremmin kuin minua, joka en historian yksityiskohtia tunne. Montalbán on hyvin arvostettu kirjailija Espanjassa ja hänen tuotannostaan on suomennettu ainakin viisi kirjaa.

 Palau de la música catalana, arkkitehti Lluís Domènech i Montaner, Unescon maailmanperintökohde

Runsaasti tietoa kirjailijasta ja hänen teoksistaan - DekkariNetti
Pepe Carvalhosta ja Montalbánin tuotannosta englanniksi, Wikipedia

Manuel Vázquez Montalbán
Los mares del sur 1979
Planeta 2017
***
Omasta hyllystä

Etelän kutsu
Suomentaja Jyrki Lappi-Seppälä
Loki-kirjat 1999

Teemana Barcelona: Antonio Hill - Kuolleiden lelujen kesä

Minulle suositeltiin tätä dekkaria luettavaksi, kun pyysin vinkkejä Barcelonaan sijoittuvista kirjoista. Tuo Espanjan kaupungeista suosikkini tapahtumapaikkanaan Kuolleitten lelujen kesä esittelee Barcelonan nykypäivää ja yläluokan asuinseutuja mm. Sarriàa, epämääräistä Ravalia ja tietenkin merenrantaa. Englantilaisen kirjallisuuden kääntäjänä toimiva Antonio / Toni x) Hill (s.1966) aloitti tällä esikoiskirjallaan Héctor Salgadosta kertovan kolmiosaisen dekkarisarjan.

Sarriàssa on väljää, rauhallista ja vihreää, ei näy juuri graffiteja eikä
keskustan korvia huumaavasta metelistä ei ole tietoakaan.

Vauras Sarriàn kaupunginosa sijaitsee ylhäällä Tibidabo-vuoren rinteillä,
samalla suunnalla Pedralbesin luostarin kanssa.
Siellä on hulppeita yhden perheen taloja, mutta myös modernin nykyarkkitehtuurin edustajia.

Alkuun pieni henkilöesittely: komisario Héctor Salgado kasvoi Buenos Airesissa, mutta väkivaltainen espanjalaissyntyinen isä passitti hänet nuorena Espanjaan opiskelemaan. Löytyi vaimo Ruth, syntyi poika Guillermo ja Barcelona vei poliisimme sydämen. Nyt nelikymppinen Salgado on jo eronnut mies: vaimo lähti toisen naisen matkaan ja komisario on juuri palannut kuukauden jäähyltä Argentiinasta, jonne hän joutui pimahdettuan täysin ja mukiloituaan virantoimituksessa nigerialaistyttökauppaan sekaantuneen mustan miehen. Ohjelmassa on nyt myös keskusteluja psykologin kanssa. Läheisinä työtovereina ovat isällinen pomo Savall, luottonainen Martina Andreu sekä poliisilaitoksen uusi ja virkistävä nuori vahvistus Leire Castro.

Salgado ei voi sietää keskikaupungin korvia huumaavaa liikennemelua,
ja kyllä se aikamoista arkipäivänä olikin.

Barcelonassa on kuulemma eniten moottoripyöriä per capita koko Euroopassa.
Hurjalta näytti kaikenikäisten puikkelehtiminen kaamean liikennekaaoksen keskellä.
Ehkäpä Marc Castellskin huristeli tähän tapaan kavereittensa kanssa...

Salgadoon ja hänen lähipiiriinsä kohdistuu myös outoja asioita tuon nigerialaistyttötapauksen tiimoilta, jotain voodoo-tyyppistä ja pelkoa herättävää. Mutta päätutkimukseksi muodostuu Marc Castellsin tapaus: tämä parikymppinen hyvän perheen poika putosi kotinsa ullakkohuoneen ikkunalaudalla tupakoidessaan juhannusaattona. Kaikki viittaa puhtaaseen onnettomuuteen, mutta yhä lisää outoja asioita liittyy tapaukseen. Itsemurha, murha vai vain varomattomuutta?

Katolisuus on vahvasti läsnä myös tässä kirjassa.

Tämän dekkarin kulku oli melko leppoisaa, mikä ei suinkaan vähennä sen arvoa. Psykologian lisensiaatiksi opiskellut Hill kirjoittaa selkeästi ja tuntee kotikaupunkinsa. Tarinaan liittyy varakkaiden teinien hölmöyksiä, kokaiinikaupaakin, rakastumisia ja mustasukkaisuutta ja aika mehevä suhdekuviokin. Pohditaan myös katolisuutta vs ateistista elämänkuvaa. Marcin tapaukseen liittyy myös peitelty tragedia kaukaa menneisyydestä.

Pedralbesin luostarissa on edelleen muutama munkki, ja se sijaitsee Sarriàn suunnalla.

Dekkari ei tarjonnut mitään maata mullistavaa dramatiikkaa, mutta kosolti barcelonalaisia elämänkuvioita. Dekkari oli hyvin normaali, jos niin voi sanoa. Minua huvitti Salgadon kallonkutistajan istunnossa miettimä puuskahdus, jota ei koskaan lausunut ääneen:

Katsokaas tohtori, kun minun vaimoni jätti minut toisen typykän vuoksi... Kyllä, kuulitte aivan oikein. Että miltäkö minusta tuntuu? No jaa, onhan se nyt melkoinen isku munille. Niin kuin ne olisi täräytetty kertaiskulla lunastuskuntoon. Ja naamalle jää aika käsittämättömän pöljä ilme, kun on seitsemäntoista vuotta ollut ylpeä siitä, että on ollut hänelle melkein ensimmäinen, käytännössä ainoa mies, vaikka ainahan joku poikaystävän pahanen on ehtinyt edelle, joku josta sanotaan, että 'ei me tehty oikein mitään, älä ole hölmö'.

Salgado asuu ja hölkkää Poblenoun rantabulevardilla.

Tapaus ratkesi, yksi murhakin tuli lisää, mutta minua ilahdutti hyvä ja läheinen yhteistyö Salgadon ja hänen kahden naiskollegansa Martinan ja Leiren kanssa. Loppuun jätetään jännä koukku sarjan toiseen osaan Los buenos suicidas 2012 / suomennettu nimellä Kauniit kuolemat. Kolmas osa Los amantes de Hiroshima 2014 / Hiroshiman rakastavaiset löytyy Helmetistä vain espanjaksi. Kyllä ne Barcelonan lumon vuoksi tulee luettua myös!

Komisariomme ei voi sietää Ramblaa eikä ymmärrä ollenkaan sen maailmanmainetta.
Siksipä kuva vain Kolumbuksen patsaasta, joka kurottaa korkeuksiin Ramblan eteläpäässä.

Muualla: Oksan hyllyltä, p.s.. Rakastan kirjoja, Tarukirja

Antonio Hill

El verano de los juguetes muertos 2011

Kuolleiden lelujen kesä
Suomennos Taina Helkamo
Otava 2012

***

Kirjastosta

x) Kirjailija käyttää etunimeä Toni espanjan kielisissä teosversioissa.