Teemana Barcelona: Ildefonso Falcones - La catedral del mar

Barcelonan Basilica Santa Maria del Mar on keskeisessä asemassa tässä romaanissa. Pitkin teosta kuvataan sen rakentamista, joka vei yli 50 vuotta ajalla 1329–1383. Barrio Góticossa sijaitseva basilica edustaa puhdasta katalonialaista gotiikkaa: se on selkeälinjainen ja sisältä varsin niukasti koristeltu moneen saman aikakauden katedraaliin verrattuna. Falconesin Meren katedraali kertoo tarkoin kuvauksin myös keskiajan Espanjan ja Barcelonan historiasta ja ihmisten elämästä sekä maaorja Arnau Estanyolin kohtalosta.

Tarina alkaa Arnaun vanhempien häistä Katalonian maaseudulla. Despoottinen feodaaliherra käyttää oikeuttaan ja raiskaa morsiamen hääjuhlassa. Myöhemmin hän ryöstää vauvan ja tämän äidin Francescan linnaansa kurjiin oloihin. Arnaun isä Bernat saa pelastettua henkihieverissä olevan poikansa ja pakenee tämän kanssa siskonsa luo Barcelonaan. Hänen mielessään siintää toivo, sillä kaupungissa on laki joka määrää, että jos maaorja kykenee asumaan kaupungissa vuoden ja yhden päivän, hän vapautuu orjan asemastaan. Bernat asettuu asumaan pienine poikineen lankonsa, vallanhimoisen savenvalaja Grau Puigin taloon. 

Sattuu traaginen onnettomuus: lasten ajattelemattomuuden vuoksi yksi Arnaun serkuista kuolee ja poika saa syyt niskoilleen. Hänet eristetään hyväosaisista serkuistaan isän laverille orjien joukkoon. Ystäväksi ilmaantuu Joanet niminen poika, josta tulee hänelle kuin veli. Yhdessä pojat seikkailevat kaupungilla mm. katsomassa rakenteilla olevan Basilica Santa Maria del Marin rakennustöiden edistymistä. Joanet antautuu myöhemmin katoliselle uskolle ja hänestä tulee julma matkainkvisiittori.

Keskiajan yhteiskunta näyttäytyy romaanissa köyhänä, luokkiin jakautuneena, rujona ja hirvittävän väkivaltaisena. Minua kylmäsi se, kun Arnau joutui pienenä poikana todistamaan itselleen rakkaan, kuin äidin, mauriorja Habiban ruoskimista kuoliaaksi. Joanetin ja tämän uskottoman äidin kohtalo kylmäsi myös, samoin nälkäisten mieltään osoittavien hirttäjäiset, joiden joukkoon kuului myös Arnaun isä.

Nyt 600-vuotta myöhemmin Basilica Santa Maria del Mar seisoo ylväänä ja yhä pystyssä. Harva turisti tulee ajatelleeksi miten sen suuret kivipaadet päätyivät paikalle: kivienkantajat kantoivat ne selässään yksi kerrallaan kilometrien päästä Montjuïcin kivilouhimoista. Tähän kovaan työhön myös Arnau isänsä kuoleman jälkeen päätyi.

Tuohon aikaan nuoret naitettiin hyvin nuorina, heidän mielipidettään kysymättä. Näin kävi Arnaullekin, vaikka hän oli rakastunut toiseen - eikä voinut vastustaa seksuaalista himoaan. Iberian niemimaan itsenäiset ruhtinaskunnat taistelivat keskenään ja myös Arnau lähti sotaan paetakseen sotkuisia naissuhteitaan. Palattuaan kotiin hän huomasi, että kaupungissa riehui rutto, joka niitti väkeä. Myös vaimo María menehtyi. Kaupunkilaiset syyttivät riehaantuneina juutalaisia ruton aikaansaamisesta ja sankarimme sai pelastettua lynkkaamiselta kolme viatonta juutalaislasta. Lasten isä oli varakas ja auttoi Arnaun rahanlainaajan tuottoisaan ammattiin. Hän menestyi ja rikastui.

Arnau onnistuu nevokkuudellaan pelastamaan Barcelonan Kastilian hyäkkäykseltä ja kiitokseksi tästä kuningas päättää naittaa vastahakoisen ja hämmentyneen, leskeksi jääneen Arnaun suojattinsa Elionorin kanssa. Paronin arvonimi seuraa jo ennestään upporikkaalle miehelle. Mutta nainen on kylmä, keinotteleva ja vallanhimoinen, eikä Arnau koske häneen, vaikka kirkko vaatii avioelämää ja lapsia. Niinpä Elionor keksii kostojuonen: miehen ottotytär, kaunis Mar on saatava pois kotipalatsista. Tässä viekas nainen saa avukseen katoliselle uskolle omistautuneen Joanetin. Eivätkä Elionorin viha ja kostonhalu tähän pääty: myöhemmin hän ilmiantaa miehensä myös inkvisitiolle.

Kouluja käymätön, syvästi uskonnollinen Arnau osoittautui älykkääksi, hyväksi ja oikeudentuntoiseksi mieheksi, joka piti aina köyhän kansan puolta. Katolinen usko inkvisitioineen ja juutalaisvastaisuuksineen oli hyytävää luettavaa. Mm. kuvaukset matkainkvisiittorin kuulustelumenetelmistä kylmäsivät sielua. Torppareilla eikä naisilla ollut mitään oikeuksia, vaan heidän elämästään ja hengestään päätti vallanhimoinen, ylellisyydessä elävä yläluokka. Tosin kostonhalu eli Arnaussakin, sillä hän ei voinut ikinä unohtaa Puigin perheen isälleen tuottamaa tuhoa.

Kirja on paksu, lähes 700 sivua, joten siihen mahtuu paljon tapahtumia ja juonenkäänteitä. Sotimiset luin puolihuolimattomasti, mutta muuten Falconesin kerronta viehätti ja piti tiukasti otteessaan, erityisesti kirjan loppupuoli oli jännittävä kuin dekkari. Historiaa, katolisuutta ja inkvisitiota, naisen asemaa ja huoria, intohimoa ja rakkautta, vehkeilyjä ja kostonhaluja sekä uskomattomia seikkailuja. Mitäpä sitä muuta voisi hyvältä lukuromaanilta odottaakaan! Aivan mahtava kirja.

Lopuksi on todettava vielä, että vaikka romaani on fiktiota se perustuu pitkälti Falconesin vankkaan historiantuntemukseen. Loppusanoissaan kirjailija valottaa mikä on fiktiota, mikä faktaa. Kaamea Katalonian inkvisitio juutalaisvainoineen on faktaa, jopa inkvisiittori Nicolau Eimeric on todellinen henkilö. Vuonna 1348 katolinen kirkko hyökkäsi kautta Euroopan juutalaisten asuttamiin kortteleihin (juderías) ruttoepidemian takia, niin myös Kataloniassa.

Tämä kuva netistä, muut omia.

Ildefonso Falcones (s. 1959) on barcelonalainen kirjailija ja asianajaja. Meren katedraalia kirjailija kirjoitti viisi vuotta, ja teoksen käännösoikeudet on myyty kymmeniin maihin. Kansainvälistä suosiota on saavuttanut myös Andalusian 1500-luvusta kertova romaani Fatiman käsi.

Muualla: Tiina Pasanen, Kirjanurkkaus, Yle

Ildefonso Falcones
La catedral del mar, ensi-ilm.  2006
Grijalbo 2016
*****
Kirjastosta

Meren katedraali

Suomentanut Satu Ekman

Bazar2008

Zafónin sanoin:

Tämä kaupunki on noiduttu, tiedätkö Daniel? Se menee ihon alle ja ryövää sielun, eikä sitä edes huomaa.

Tämä on viimeinen Barcelona-teemainen postaukseni tällä erää. Sekä Barcelonan historia että nykypäivä ovat todellakin innoittaneet kirjailijoita. Kiitän kaikkia teitä jotka olette viihtyneet matkassani ja toivotan mukavia lukuhetkiä syksyyn.

Albert Espinosa - Lo que te diré cuando te vuelva a ver

Mitä sanon sinulle kun näen sinut uudestaan -kirjan teini-iässä kuuroutunut, nyt jo nelikymppinen minäkertoja, kertoo elämästään, vanhempiensa avioerosta, äitinsä itsemurhasta ja sen syistä sekä isäsuhteestaan. Pojan isä on ammatiltaan eräänlainen yksityisetsivä, joka etsii kidnapattuja / kadonneita lapsia. Kirjassa poika lähtee vanhenevan ja sairaan isänsä avuksi Como-järvelle Italiaan etsimään 13-vuotiasta tyttöä, joka on lähettänyt koskettavan avunpyyntökirjeen tälle ainakin sata kadonnutta lasta löytäneelle, kuuluisalle miehelle.

Tytön kirje oli hyvin liikuttavaa ja surullista luettavaa: äiti kuollut, isä ei välittänyt ja 3 vuotta vanhempi veli käytti hyväkseen. Tytöllä ei ollut ketään jolle kertoa tai jolta pyytää apua. Sydänhän siinä meni syrjälleen. Sairautensa viimeisessä vaiheessa oleva isä ja poika löytävät skitsofrenia-diagnoosin saaneen tytön psykiatrisesta sairaalasta. Isän papereissa on tytön tapauksesta tarkat tiedot ja nyt tämä onneton nuori nainen pääsee omaistensa luo toipumaan.

Minäkertojan mielestä isä on välittänyt enemmän kadonneista lapsista kuin hänestä. Välit ovat olleet etäiset, mutta nyt viimeisillä hetkillä poika alkaa ymmärtää isäänsä ja tämän tärkeää työtä. Poika saa selville myös että isääkin oli lapsena käytetty hyväksi. Jokainen lapsi ansaitsee onnellisen lapsuuden, toteaa Espinosa.

Espinosalla on hyvin omintakeinen ja jutusteleva, minusta jotenkin naivistinen tyyli. Hän sijoittelee tekstinsä sekaan runsaasti elämänohjeitaan ja elämänfilosofiaansa. Viimeksi valittelin kirjailijan ärsyttävää tapaa päättää melkein kaikki lauseet kolmeen pisteeseen. Nyt tätä ei esiinny, mutta hän jakaa tekstinsä lyhyisiin kappaleisiin, joissa on iso väli. Kirjan tekstikin on kissankorkuista, mutta apua pyytäneen tytön kirje on painettu hankalasti luettavalla kirjoitusfontilla.

Vilkaisin espanjalaisten lukijoiden arvioita Goodreadsissa ja kirjasta oli enimmäkseen pidetty todella paljon. Ehkä lukijat ovat nuorempia, en tiedä. Tämä oli toinen Espinosani eikä tämäkään elämänohjeineen minua puhutellut. Kirjailijan omista kokemuksista johtunee, että kuvio on aina samantyyppinen: paljon sairautta ja itsehoito-oppaan (autoayuda) tyyliin elämänohjeita. Nyt käsiteltiin kuuroutta, syöpää, parkinsonin tautia, eutanasiaa, kuolemaa, pelkoja, keskitysleirejä, virran mukana kulkemista, luopumista... vaikka mitä. Minä en syttynyt, mutta varmastikin vastaavissa elämäntilanteissa eläville Espinosan teksti tuo lohtua ja siitä löytyy samastumispintaa.

Barcelonalainen, vuonna 1973 syntynyt Albert Espinosa on huippusuosittu Kataloniassa ja koko Espanjassa. Hän opiskeli insinööriksi, mutta kirjallisuus, elokuva ja käsikirjoittaminen veivät. Espinosa sairasti nuorena vuosikausia syöpää, mikä heijastuu vahvasti hänen teoksissaan. Espinosan teoksia on julkaistu yli 40 maassa ja hänen kirjojaan on myyty yli puolitoista miljoonaa kappaletta ympäri maailman.

Albert Espinosa

Lo que te diré cuando te vuelva a ver 

Grijalbo 2017

**

Kirjastosta

- El mundo amarillo 2008 - Keltainen maailma / Bazar 2014 - Sonjan bloggaus
- Todo lo que podríamos haber sido tú y yo si no fuéramos tú y yo 2010
- Si tú me dices ven lo dejo todo… pero dime ven 2011 /
  Pyydä luokses sun / Bazar 2014 - Kirjaluotsin bloggaus
- Brújulas que buscan sonrisas perdidas 2013 - oma bloggaukseni
- El mundo azul 2015
- Los secretos que jamás te contaron 2016
- Lo que te diré cuando te vuelva a ver 2017 - Kirjaluotsi

Albert Espinosa - Brújulas que buscan sonrisas perdidas

Barcelonalainen, vuonna 1973 syntynyt Albert Espinosa on huippusuosittu Kataloniassa ja koko Espanjassa. Hän opiskeli insinööriksi mutta kirjallisuus, elokuva ja käsikirjoittaminen veivät. Espinosa sairasti nuorena vuosikausia syöpää, mikä heijastuu vahvasti hänen teoksissaan. Suosittu tv-sarja Sairaan kaunis elämä perustuu hänen kokemuksiinsa ja käsikirjoitukseensa. Kirjailijalta on suomennettu kaksi teosta - Keltainen maailma ja Pyydä luokse sun. Tämän suomentamattoman kirjan nimi olisi Kompassit jotka etsivät kadotettuja hymyjä. Ovatko monisanaiset otsikot jotenkin muodissa vai vain Espinosan juttu? Kirjan luvut on myös otsikoitu pitkästi ja selittävästi.

Tarinassa on paljon sairautta, kuolemaa ja lähiperheessä solmuun menneitä ihmissuhteita. Minäkertoja, pari vuotta sitten leskeksi jäänyt Ekaitz on pienten kaksostyttöjen isä, ja paljon lapsena sairastanut. Hänen äitinsä on myös kuollut, samoin kaksi veljistä. Saman perheen kolmen nuoren aikuisen kuolema tuntui minusta ylimitoitetulta. Nyt isäkin, kuuluisa elokuvaohjaaja, on viimeisillään sillä hän sairastaa sekä alzheimeria että syöpää. Suhde isään on aina ollut huono ja täynnä vihaa, myös vielä elossa oleva vanhin veli on eristäytynyt vihan tunteisiinsa. Mutta Ekaitz antoi äitinsä kuolinvuoteella lupauksen huolehtia isästä, ja nyt on lupaus lunastettava. Hän palaa lapsuudenkotiinsa vuosien jälkeen, hyvin vastahakoisesti.

Ekaitzin lapsuuden traumat selviävät pikku hiljaa. Äidin pitkä sairastelu kaihertaa yhä, isän kylmyys herättää edelleen vihaa, eivätkä veljeksetkään koskaan selvittäneet teini-iän riitojaan. Kirjan parasta antia olivat isän ja pojan kohtaamiset herra Alzheimerin virnuillessa pöydän kulmalla.  Ajettiin 600 kilomerin päähän, syötiin pannukaupalla simpukoita, humalluttiin ja vihdoin koettiin sitä läheisyyttä, mitä ei ikinä ennen oltu koettu. Lääkäri selitti Ekaitzille että isän sairaudessa oli ollut menossa eräänlainen onnellinen viikko, jolloin potilas on yllättävän selkeä ja kiinni nykyhetkessä. Tämän jälkeen seuraa väistämätön romahdus ja putoaminen alzheimerin mustaan aukkoon.

Tiedätkö mikä on pahinta? Nähdä kaiken sulavan mustaan... Huomaan miten kaikki häviää... Huomaan sen ja pelkään kovasti... En halua unohtaa äitiäsi, en sinua, en elokuviani, en virheitäni, en omia pelkojani... Älä anna sen tapahtua... Älä anna kaiken hävitä, anna minun lähteä ennen...

Haluaisin että tutustuisit rakkauteeni... Elokuviini... Maailmaani... Te olette siellä... En tiedä voinko koskaan uudestaan katsoa elokuviani kanssasi... Nähdä reaktiosi olisi lahja... Lahja jota en ehkä ansaitse, mutta eivätkö kaikki hyvät lahjat ole sellaisia...? Joita ei ansaitse...

Yllä olevista sitaateista näkyy selvästi Espinosan ärsyttävä tapa kirjoittaa. Lauseet ovat erittäin lyhyitä ja jotenkin lapsellisen tuntuisia. Lisäksi enemmistö lauseista päättyy kolmeen pisteeseen. Rytminä toisteisesti tic, tic, tic ja kolme pistettä... tic, tic, tic ja kolme pistettä... En ymmärtänyt mikä oli tämän kolmen pisteen taktiikan takana.

Herttainen ja hellyttävä tarina, joka tuo lohtua läheisensä menettäneille tai heidän vakavaa sairauttaan sureville. Minusta tämä meni kuitenkin hiukan liikaa melodramaattisen nyyhkytarinan puolelle. Toki nostan hattua kirjailijalle, joka toisen jalkansa ja toisen keuhkonsakin menettäneenä on jaksanut saada otteen elämästä ja tuo lohtua kanssaihmisille. Vuosikausien vihanpito on niin hedelmätöntä, eikö voisi niellä ylpeytensä ja edes yrittää sovintoa? Hyviä elämänohjeita kenelle tahansa, mutta kaunokirjallisesti ei mikään huippu. En syttynyt tähän pateettisuuteen.

Albert Espinosa

Brújulas que buscan sonrisas perdidas

Grijalbo 2013

**

Kirjastosta

Suomennetut:

El mundo amarillo - Keltainen maailma / Bazar 2014 > Sonjan lukuhetket

Si tú me dices ven lo dejo todo... pero dime ven - Pyydä luokse sun / Bazar 2014 > Kirjaluotsi