8. marraskuuta 2017

Finlandia-ehdokkaani


Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat julkistetaan perjantaina klo 10.00. Omat ehdokkaani ovat tässä. Ylärivin kolme kirjaa olen lukenut ja niistä blogannut. Tristania on luettu, bloggaus kirjoitettu, mutta se odotta julkaisuvuoroaan. Lahtarit on kesken ja Everstinna vielä aloittamatta, mutta olen kuunnellut näitä kirjailijoita eri tilaisuuksissa ja vakuuttunut teosten upeudesta.

Selja Ahava - Ennen kuin mieheni katoaa ***** Gummerus 
Luin Ahavan kirjan kesällä ennen kuin paljastukset ilmestyivät lehdistössä. En tiennyt omakohtaisuudesta mitään. Teksti oli taidokasta ja taiteellista. Kirjan jättämä jälki on edelleen kirkas.Tekstiin uppoutuu, se vie, se hurmaa, se ihmetyttää ja herättää suurta ihailua. Ajatella, että Ahava osaa; ajatella että Ahava uskaltaa avata suuren kriisinsä maailmalle. Hän luo fantastista ja runollista kerrontataidetta omakohtaisesta traagisesta aiheestaan. Taidetta suurella alkukirjaimella. Ehkä tämän vuoden kaunein ja taiteellisin lukemani.

Anni Kytömäki - Kivitasku ***** Gummerus 
Kivitasku on uskomattoman hieno tarinakudelma saman suvun jäsenten kohtaloista liki 200-vuoden ajalta. Teos saa meidät nykyihmiset ajattelemaan juuriamme ja menneitä sukupolvien ketjuja, jotka ovat meihin perimänsä jättäneet. Kytömäen kirjailijuus on tunteen, tiedon ja mielikuvituksen mahtava liitto. Hänen tekstinsä on tuoretta, persoonallista ja mukaansatempaavaa; kirjailijan laaja ja omintakeinen sanavarasto herättää ihailua; henkilöhahmot ovat eläviä; itse tarina koukuttava ja yllätyksellinen.

Sanna Karlström - Multaa sataa, Margareta ***** Otava 
Multaa sataa, Margareta on hyvin vaikuttava runollinen romaani, hengeltään hyvin noir. Vain 157 sivua, mutta niihin kirjailija saa mahtumaan henkilöiden ja kiristävän tilanteen luonnehdinnat. Karlströmin teksti vangitsi ja meni traagisuudessaan luihin ja ytimiin.

Marianna Kurtto - Tristania***** Wsoy / blogattu 9.11.
Kirja on luettu, mutta jonottaa bloggausvuoroaan: Tristania on kertomus rakkaudesta ja erehdyksistä; kirvelevistä epäilyistä ja mustasukkaisuuden yllyttämästä kostosta; romaanissa kuuluu isänsä hylkäämän pienen pojan vetoava ääni. Tristania osoittaa myös miten vahva ihminen sittenkin on: vaikka trauma tuntuu musertavan ja elämä romahtavan kerta kaikkiaan, se kuitenkin jatkuu. Kurton teksti on pehmeää ja tuudittavaa kuin meren aallot; se on väliin viiltävää kuin merilintujen kirkaisut.

Anneli Kanto - Lahtarit ***** Gummerus / blogattu 12.11.
Anna Kortelaisen juontama ohjelma Helsingin kirjamessuilla oli aivan loistava. Hurmaava kirjailija Kanto kertoi tästä vaikeasta aiheestaan elävästi ja kiinnostavasti. Kortelaisen lukemat kohdat olivat suurta kirjallisuutta ja ihanan juurevaa murretta. Vastikään hain Lahtarit kirjastosta ja olen lukemassa!

Rosa Liksom - Everstinna, Like 
Syyskuun Kirja vieköön! -tapahtumassa kuuntelin Liksomia livenä: Upeisiin turkooseihin saapikkaisiin sonnustautunut Liksom kertoili, että halusi Everstinnan yhden yön monologissaan tutkia natsismia ja fasismia sekä niihin aina liittyvää (väki)valtaa. Everstinna muistelee kasikymppisenä elämäänsä 1900-luvun natsien eliittipiireissä, Lapissa, Helsingissä ja eri Euroopan kaupungeissa. Liksom halusi kertoa, että Everstinna on sittenkin vahvan naisen selviytymistarina mottona: Kaikesta voi selvitä. Jonotan kirjaa kirjastosta!

EDIT
Menin täysin metsään. Yksikään veikkauksistani ei osunut oikeaan 
enkä ole lukenut yhtään Finlandia-ehdokaskirjaa, vaikka luenkin paljon.

Hanna Hauru: Jääkansi (Like)
Juha Hurme: Niemi (Teos)
Tommi Liimatta: Autarktis (Like)
Miki Liukkonen: O (WSOY)
Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat (Otava)
Jaakko Yli-Juonikas: Jatkosota-extra (Siltala)

Linkissä teosten lyhyet luonnehdinnat.

11 kommenttia:

  1. Esitin myös juuri toivomuslistani omassa blogissa! :) Kivitasku, Tristania ja Lahtarit olivat myös mulla. Ahavan olen lukenut, ja huoh, pidin siitä kirjallisessa mielessä, mutta muttia ja ristiriitaisuksia on kertynyt kirjan suhteen niin paljon, että... siitä on tullut tosi vaikea tapaus mulle. Karlströmin kirjaa luen parhaillaan, eilen illalla aloitin, ja vaikuttaa lupaavalta kielensä ja tunnelmansa osalta. Everstinna on yöpöydällä mutta omaksi ostettuna, niin en ole pitänyt sen kanssa vielä kiirettä, vaikka odotan paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu niin paljon siitä, mitä raati hakee. Olen seurannut Ahavan kirjan saamia ristiriitaisia kannanottoja, mutta minusta se kuvasi hienosti naisen hukassa oloa. Halusin listata nämä molemmat runoilijoiden esikoisromaanit, sillä pidin niistä paljon. Saapa nähdä.

      Poista
  2. Everstinna, Kivitasku ja Tristania löytyvät myös minun top kolmosesta. Kiva, että olit ottanut tähän myös sellaisia, joita et ole vielä lukenut. Joskus jostain kirjasta vaan tietää, että se on loistava, ennen kuin lukeekaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan bloggaustasi Tristaniasta, se teki minuun suuren vaikutuksen.

    Minä kuuntelin Kantoa Turun kirjamessuilla ja Lahtarit alkoi kovasti kiinnostaa. Karlström oli uusi tuttavuus, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kait nämä pitäisi olla kokonaan luettu ennen kuin listaa ehdokkaaksi. Mutta nyt tein näin, sillä sekä Kanto että Liksom ovat tehneet vahvan vaikutuksen. Tristania oli niin hieno, että siitä oli jopa vaikea kirjoittaa. Karlströmiltä luin kesällä yhden runokokoelman ja ihastuin sen minimalistisuuteen. Margareta liikkuu synkissä vesissä, mutta vei mukanaan.

      Poista
  3. Ahavan, Kytömäen ja Liksomin kirjat olen lukenut, joten jokainen ansaitsisi paikkansa ehdokkaiden joukossa. Ulkopuolelle jää iso joukko kuumia nimiä ja kirjoja.

    VastaaPoista
  4. Kiitos sinun Riitta, olen Ahavan ja Kytömäen kirjat olen lukenut. Aloittelen juuri Karlssonin. Everstinna on tilauksessa. Näistä kahdesta kokonaan lukemastani, jos on pakko valita yksi, kallistun Kivitaskuun.

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti Everstinna ja varmaan myös Lahtarit, jos olisin sen lukenut. Kanto on vahva kirjoittaja. Liksom kyllä taitaa nyt vetää täyspotin, sillä sitä ei mahdu 13 tusinaan.

    <3

    VastaaPoista
  6. Elämme jännittäviä aikoja. Olen lukenut listaltasi vain kaksi kirjaa: Lahtarit ja Ennen kuin mieheni katoaa. Molemmista pidin paljon. Everstinnahan on ihan pakko lukea myös ja Kytömäen kirja odottaa tuossa lukuvuoroaan.

    VastaaPoista
  7. Aika monta samaa valintaa meillä on! Hienoja kirjoja on tänä vuonna ilmestynyt. Minä poimin viisi varmaa ja neljä ekstraa. Pidin kovasti Kuton romaaista ja Karlströmin kirjassa kihelmöitti monet asiat, mutta runsaudenpulassa niiden edelle kiilasi muita. On tämä kiinnostavaa tämä kirjavuoden perkaus (vaikka vuosi on vielä kesken).

    VastaaPoista
  8. Kytömäki, Liksom ja Kurtto nousivat minunkin listalleni! Ahava jäi pois, oli niin monta hyvää, mistä valita. Lahtarit sain juuri kirjastosta, tarkoitus olisi lukea lähiaikoina... Juttuni Finlandia-kuusikostani tulee blogiini vielä tänään, jahka saan naputeltua valmiiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikille kommenteista <3 Jännää on. Niin paljon ehdokkaaksi sopivia!

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.