Kirjaneuroosin ääripäistä

Kirjailoa à la Milli

Muitakin neurooseja varmasti löytyy, mutta nyt ajattelin vähän valottaa kirjaneuroosini tilaa. Vähänkään minua tuntevat ja blogiani seuraavat tietävät, että kirjaneuroosini hipoo maanisuutta. Luen kaiken liikenevän vapaa-ajan, joka päivä. En pysty nukahtamaankaan jollei alla ole edes parikymmentä luettua sivua. Toisaalta joku kiinnostava ja jännittävä kirja voi valvottaa pikkutunneille. Luen noin 150 kirjaa vuodessa, riippuen kirjojen paksuudesta. Onhan siinä.

Lukemiseni oli huipussaan myös teini-iässä, mutta hiljeni sitten vuosiksi. Opiskelujen, perheen ja työn lomassa aika ei vaan riittänyt. Nyt kun olen vapautunut työelämän paineista, lukeminen on taas riistäytynyt käsistä. Mutta onhan tämä aika ihana ja vaaraton addiktio! Hyvää vertaistukea olen löytänyt kirjabloggarikollegoilta ja erilaisista somen kirjallisuusryhmistä. On ollut ihanaa todeta, etten mikään friikki ja kummajainen olekaan.

Kirjaneuroosin toista ääripäätä edustaa ystäväni Milli, joka ei lue kaunokirjallisuutta. Ollenkaan.
Milli on kertonut minulle kuinka hän muistaa jo alakoulusta niiden lukutuntien paniikin, jolloin opettaja luetutti Tuhannen ja yhden yön tarinoita. Kylmä hiki nousi otsaan kun iso vitriinikaappi avattiin: siellä ne olivat, paksut ja pelottavat tarinakirjat! Pieni Milli tuskaili ja taaplasi, luki sanan kerrallaan, mutta ei ymmärtänyt tarinasta mitään. Kun opettaja kyseli mitä hän oli lukenut, Milli ei tiennyt mitä vastata.

Hän kertoo aikuisena ostaneensa tuon satukirjan ajatuksenaan kerrata mitä silloin lapsena tuli luettua. Mutta ensimmäistä satua pidemmälle hän ei ole päässyt, koska ei saa mitään irti, vieläkään. Milli väittää, että Harry Potterin kokoiseen kirjaan ei hänen ikänsä riittäisi. Tarina ei vaan hahmotu, ja kun usein päähenkilöitten nimetkin ovat vieraskielisiä, sekaisinhan siinä menee: että oliko "Danglarsenson Erksolnvieafcitz nyt roisto vai se hovimestari?"

Minun tekemäni kollaasi, innoittajana tätini

Voidaanko me arvottaa ja kauhistella?
Paljon lukevien mielestä on aivan kamalaa jos ihminen ei lue. Kaikkien pitäisi lukea, nuorison ja kaiken ikäisten. Mutta eikö me voitaisi hyväksyä erilaisuus? Millillä saattaa olla pieni lukihäiriö, joka estää häntä hahmottamasta lukemaansa. Mutta jos se ei muuten elämää hankaloita So what? Milli on mielestäni täysin visuaalinen tyyppi, hänen vahvuutensa on siinä. Lukevilta voi puolestaan visuaalinen hahmotus puuttua melko tyystin. Vaikka lukeminen on olematonta, Milli on aina ollut ahkera kirjaston käyttäjä: kaikki käsityö-, askartelu- ja valokuvauskirjat hän sanoo tutkineensa. "Kuvat kertovat minulle paljon enemmän!", Milli sanoo.

Otan toiseksi Millin tapaiseksi esimerkiksi edesmenneen tätini. Hän oli kansakoulunopettaja ja innokas amatöörimaalari. Ikinä en nähnyt hänen kädessään muita kuin taidekirjoja. Täti oli luova, ja taiteessaan monipuolinen: maalasi öljyväreillä, kaiversi puupiirroksia tai muuta taidegrafiikkaa, teki reliefejä ja pienoisveistoksia. Täti eli täyttä elämää - ilman kirjoja.

Kevätbanneri à la Milli. Ihana fontti on myös hänen löytämänsä.

Me ääripäät hupaisasti kirjabannerien kimpussa!
Kirjabloggaamiseeni kuuluu lukuneuroosin ohella bannerineuroosi. Ehkä joku on kummastellen huomannutkin, että bannerini vaihtuvat tuon tuostakin. On niitä varmaan kymmenkunta parin vuoden aikana ollut. Tänä keväänä bannerineuroosini on ollut huipussaan siitä yksinkertaisesta syystä, että omat ideat olivat tyystin loppu. Kokeilin sitä ja tätä, mutta mikään ei tuntunut hyvältä. Ja sitten minulla välähti - kysynpä apua Milliltä! Kirjoitin pienen briefin tapaisen, mutta annoin aika vapaat kädet. On ollut valtavan hienoa seurata, miten toisella syntyy erilaisia ideoita kuin itsellä. Aivan parasta tiimityötä!

Milli totesikin, että kerrankin hänellä oli kirjoista iloa - niitä kuvatessaan ja banneri-ideoita kehitellessään. Hän sanoo huomanneensa, että kirjat ovat oivaa materiaalia myös askarteluun, riittoisaa ja moneksi taipuvaa - hirveää pyhäinhäväistystä monen mielestä varmaan... "Aikuisten oikeasti, on ollut kivaa kun kerrankin olen nauttinut kirjoista - valokuvaamalla!"

Blogin ensimmäinen banneri alkuvuodesta 2016. Tämän jälkeen on ollut monta.

Kiitos Milli kivasta ja luovasta yhteistyöstä! Kirjabloggarihan ei voi olla suosittelematta kirjoja - ratkaisu voisi löytyä selkokirjoista! Selkokeskuksen sivuilta voit kurkata mitä selkona löytyy. Itse olen lukenut selkoksi Tuija Takalan runokirjan Onnen asioita ja Eppu Nuotion Peiton paikan selkomukautuksen. Linkissä myös enemmän tietoa selkokielestä. Jos selkokaan ei innosta, ole huoleti Milli - visuaalinen lahjakkuus on aivan yhtä arvokas juttu!

_____

Vaivaako joku neuroosi vailla visuaalista ratkaisua? Milli voisi ehkä auttaa.
Hänet löytää instragramista nimellä @millinmaa ja kuvia galleriasta Millisesti.