31. lokakuuta 2017

Lokakuun top 5



Lokakuun saldo mukavasti 14 kirjaa. 1918-haasteeseen kaksi kirjaa - Heidi Köngäksen Sandra ja Mervi Kaarnisen Punaorvot. Tuijatan Taiteilijaromaanihaasteeseen yksi - Hanna-Reetta Schreckin Minä maalaan kuin jumala. Kaikki tänä vuonna lukemani kirjat löytyvät kuukausittain tuosta ylhäältä Luetut 2017 sivulta. Valitsin viisi kuukauden elämyksellisintä - tässä lukujärjestyksessä esitettyinä lyhyin luonnehdinnoin.

Toni Hill - Los amantes de Hiroshima ***** Debolsillo 2014
Tämä oli valtavan hyvä ja jännittävä dekkari, joka piti otteessaan loppuun asti. Taaskin Hill eksytti taitavasti ja loi todella dramaattisen loppuhuipennuksen. Huumoriakin löytyi. Hienoa kerrontaa ja runsaasti uskottavilta tuntuvia juonenkäänteitä. Vahva suositus espanjaksi lukeville ja toivottavasti tämä saadaan myös suomeksi. Ja kaiken keskellä sykkii Barcelona, joka kirjan sivuilla näyttää siis myös rumat puolensa: köyhyyden, maahanmuuttajat, talouskriisin, työttömyyden, vehkeilijät, prostituoidut ja parittajat, alamaailman ja mielenosoitukset.

Anni Kytömäki - Kivitasku ***** Gummerus 2017 
Kivitasku on uskomattoman hieno tarinakudelma saman suvun jäsenten kohtaloista liki 200-vuoden ajalta. Kytömäen teksti on ilmaisuvoimaista ja omintakeista. Ei voi kuin ihailla hänen lauseitaan, tapaansa sanoa ja loputonta sanavarastoaan, missä ei ole yhtään kikkailun makua. Kivitasku saa meidät nykyihmiset ajattelemaan juuriamme ja menneitä sukupolvien ketjuja, jotka ovat meihin perimänsä jättäneet.
Kytömäen kirjailijuus on tunteen, tiedon ja mielikuvituksen mahtava liitto
- hänen tekstinsä on tuoretta, persoonallista ja mukaansatempaavaa 
- kirjailijan laaja ja omintakeinen sanavarasto herättää ihailua
- henkilöhahmot ovat eläviä
- itse tarina koukuttava ja yllätyksellinen

Sanna Karlström - Multaa sataa, Margareta ***** Otava 2017
Hyvin vaikuttava runollinen romaani, hengeltään hyvin noir. Vain 157 sivua, mutta niihin kirjailija saa mahtumaan henkilöiden ja kiristävän tilanteen luonnehdinnat. Ehkä tuossa isossa talossa leijui jännitteitä jo Alanin eläessä. Tai ehkä mies oli silotteleva liima, joka piti kaiken koossa. Joka tapauksessa hänen kuolemansa jälkeen kaikki pinnanalaiset räjähtivät ilmoille. Margareta vihaa sekä vanhaa äitiään että tytärtään; Linnea vihaa Margaretaa, mutta rakastaa onneksi pientä Eloisaa. Eloisa yrittää saada äitinsä huomion ja rakkauden siinä onistumatta. Sääliksi kävi pientä tyttöressua. Alkoholisoituva Margareta on itseensä käpertynyt ja täyttynyt vihalla ja katkeruudella, jotka hän pukee karkeiksi sanoiksi.


Antti Tuomainen - Palm Beach Finland ***** Like 2017
Palm Beach Finland - Pampits Vinlant oli hulvattoman hauska irrottelu. Jo alkuasetelmana bisnesidea rantalomakohteesta hyisessä ja sateisessa Suomen kesässä on riittävän absurdi. Siihen kun lisätään pikkukonnien möhläykset ja unelmien ja parisuhteiden mutkat ja karikot, nautittavaa jälkeä syntyy. Chico ja Robin herättivät sympatiani toikkaroinnillaan ja tyhmyydellään, mutta myös kaiken kestävällä lujalla ystävyydellään. Pidin Tuomaisen reippaasta verbaliikasta ja tavasta kirjoittaa. Hahmot olivat luonnikkaasti luonnehditut ja kerrassaan mainioita. Tarinassa oli ronskia otetta, mutta vastapainoksi myös kilttejä symppispiirteitä.


Hanna-Reetta Schreck - Minä maalaan kuin jumala ***** Teos 2017
Tämä oli lumoava ja perusteellinen tietokirja! Alla ote Ellenin kirjeitten hauskasta kielten sekamelskasta. Tämän hän kirjoitti Gordon Craigille - on siinä Schreckillä ollut selvittämistä!
Dear You 18.1.1920 Quelquefois je pense - chi cosa if I could see you working and hear you talk - perhaps I could have some courage de vivre ancora... Dites moi can on respire in Italia - is the sun strong? I think I have all forgotten. And your written drama - how? And your living drama how? Pour moi tante la vie est una drama sans commence... et sans fin - how could there existe un finito? You think?

29. lokakuuta 2017

Kirjamessuilla - sunnuntain ärsytykset & ilot

Esa Mäkijärvi ja Rauha Kejonen

Messut on messuiltu ja monta kokemusta rikkaampana kotiuduin. Ärsytyskynnykseni ylittyi keskustelussa, jonka otsikko oli Kirjallisuuskritiikin kapeneva tila. Venla Hiidensalo juonsi keskustelua, johon osallistuivat lavalla Rauha Kejonen ja Esa Mäkijärvi, molemmat sekä kriitikoita että kirjailijoita. Tässä, kuten niin monessa muussakin messukeskustelussa, valitettiin kirjojen medianäkyvyyden kutistumista ja sitä että lukijan on vaikea ylipäätään saada tietoa kirjoista.

Nyt keskityttiin kritiikkiin otsikon mukaisesti. Esa Mäkijärvi totesi, että kirjablogeissa ei pääsääntöisesti kirjoiteta tasokkaita juttuja. Emme kenties kirjoita ammattikriitikon tasoisesti tai hänen vaatimallaan tavalla, mutta Suomessa on liki 200 kirjablogia, jotka lukevat ja bloggaavat aktiivisesti laajalla skaalalla palvellen tavallista lukijaa ja monessa genressä. Reader why did I marry him -blogin Omppu julkaisi asiasta juuri erinomaisen postauksen. Allekirjoitan kaiken hänen sanomansa. Käy lukemassa, turha minun on toistaa tässä. 

Ilahduin keskustelijoiden sanonnasta, että kriitikolla (tulkitsen että myös kirjabloggareilla) on oikeus ilmaista mielipiteensä, kirjailijan ei auta kuin kestää. Jätän tuoreen Granta-tapauksen sen enempiä ruotimatta.

Anja Erämaja, Olli Heikkonen ja Sinikka Vuola

Sunnuntai alkoi osaltani Runousaamiaisella, ja olikin ihana aloittaa messupäivä aamu-unisena runojen äärellä. Kuvasta puuttuu tummiin aurinkolaseihin verhoutunut Miki Liukkonen, jonka runosta jäi mieleeni lause Puuhevoset itkevät Rasputinin haudalla... En muuten ymmärrä käsitystä, että runous olisi siivottu messuilta pois. Koko päivähän oli runosunnuntaita!


Runoilijoiden esikoisromaaneista olivat keskustelemassa Risto Oikarinen (Nälkämaan laulu 2016) ja Sinikka Vuola (Replika 2016), juonsi Saara Henriksson. Keskustelua oli mielenkiintoista seurata ja molemmat totesivat, että proosan kirjoitusprosessi on erilainen. On esimerkiksi hyväksyttävä tekstin epätäydellisyys aluksi päästäkseen ylipäätään eteenpäin. Flaneeraus metsässä ei kuulemma riitä (what?) eikä kokeellisia juttuja voi päälleliimata. Surrealismi esim Replikassa tarkoittaa sananmukaisesti realismin yläpuolella / sur realism, totesi Vuola.


Kuuntelin kaksi Baba Lybeckin vetämää haastattelua
Toisessa hurmaava Mauri Kunnas kertoi Koiramäen historiasta. Kirja on ollut työn alla vuodesta 2008, pitkä projekti siis ja siinä kerrotaan nuijasodat, noitavainot ja Viaporit, yhteensä 13 historiamme tarinaa. Youtubesta löytyy kuulemma video kuvituksen työstövaiheista, pitää käydä kurkkaamassa. Toinen Baban haastateltava oli elegantti ja tuottelias Raija Oranen. Kreivin aikaan on jo hänen 30. romaaninsa ja uusi romaanikin on jo työn alla. Työnimellä Marsalkan ruusu kulkeva kirja kertoo Mannerheimista ja sen on määrä ilmestyä ensi vuoden elokuussa.

Anneli Kanto ja Lahtarit, haastattelijana Anna Kortelainen ❤︎
Ohjelmaosuus oli aivan loistava ja hurmaava kirjailija Kanto kertoi tästä vaikeasta aiheestaan elävästi ja kiinnostavasti. Kortelaisen lukemat kohdat olivat suurta kirjallisuutta ja ihanan juurevaa murretta!

Arkistoista romaanihenkilöksi, Katja Kallio ja Anna Kortelainen, haastatteli Venla Hiidensalo
Kortelaisen romaaneja en ole lukenut, mutta Kallion koskettavan Yönkantajan kyllä. Kirjailijat kertoivat työskentelystään arkistoissa, joissa arkiston henki puhuu. Kallio sanoi halunneensa antaa hulluksi ja arvottomaksi leimatulle Amandalle arvostusta ja että häntä on ilahduttanut se, että mm. monet kirjabloggarit ovat kirjoittaneet Amandasta arvostavasti.

Sinikka Vuola, Harri Hertell ja Susinukke Kosola

Lavarunousilmiöstä Susinukke Kosola ja Harri Hertell, haastatteli Sinikka Vuola
Näinpähän Susinuken livenä, ihanaa ❤︎, sillä pidin kovasti hänen runokirjastaan Avaruuskissojen leikkikalu! Runokuun aikana kävin Kansallisen Lavaklubilla kuuntelemassa ja ihastuin ikihyviksi. Yhteenkään Poetry slamiin en vielä ole ehtinyt, mutta kenties piakkoin. Harri Hertell on julkaissut Lavaruno-oppaan / Savukeidas. Keskustelijoiden mukaan lavarunoudessa on tärkeää yhdessä tekeminen, yhteisöllisyys ja lämminhenkisyys - ilman pönötystä. Slamin ensikertalaisen on hyvä muistaa, että hän on tervetullut ja yleisö on aina esiintyjän puolella.

Venla Hiidensalo, Mila Teräs ja Kati Tervo

Kuinka todellisista ihmisistä kirjoitetaan, Kati Tervo ja Mila Teräs, haastatteli Venla Hiidensalo
Kirjailijat kertoivat niistä moninaisista tavoista, joilla he pyrkivät tavoittamaan henkilönsä äänen. Teräksen ihana Jäljet kertoo Helene Schjerfbeckistä, Tervon Iltalaulaja Ellen Thesleffistä. Käytössä ovat olleet tietysti taiteilijoiden työt ja runsas kirjeenvaihto, aikalaisromaanit, lehtikirjoitukset ja jo tehdyt tutkimukset. Molemmat kirjailijat halusivat korostaa sitä, että heidän romaaninsa ovat fiktioita ja heidän tulkintansa näistä hienoista taiteilijoista. Myös sitä, että kumpaankaan taiteilijaan ei sopinut epiteetti naisrukka, vaan he olivat päämäärätietoisia vahvoja naisia, eivät mitään ressukoita.


Olihan sitä päivää tässäkin.
Pahoittelen jos kaikki sanamuodot eivät ole viimeisen päälle viilattuja - ei jaksa.
Kiitos kaikille bloggarikollegoille ja kirjailijoille, joita oli ilo tavata!

28. lokakuuta 2017

Kirjamessuilla - lyriikan ja Liukkosen lauantai

Kännykällä voisin heittää vesilintua, mutta näillä mennään. Lauantain kuunneltuihin osui paljon runoutta, vampyyrejä, kirjallisuuden surkeaa medianäkyvyyttä & vaikka mitä.


Suomalaisen runon maisemasta - Katso pohjoista taivasta 
Lavalla Jenni Haukio, Anja Salokannel ja Vilja-Tuulia Huotarinen, haastattelijana ihana Anna Kortelainen. Tunnin ohjelmaosuus oli ihastuttava. Keskusteltiin tämän antologian rakenteesta, synnystä ja suomalaisesta runomaisemasta. Siteerattiin myös muutamia koskettavia runoja:

Joku oli sinun tähtesi täällä. - Mirkka Rekola
Missä on raskain mieli, siellä on myös satakieli - Aaro Hellaakoski

Luettiin myös Sirkka Seljan kauneista kaunein rakkausruno Olen kanssasi rintamalla, mutta en löytänyt valitettavasti sen tekstiä netistä.
Vilja-Tuulia toimittaa netissä Jano-runouslehteä ja hänen sanoistaan voisi ottaa oppia jokainen runoutta vierastava: Ei ole oikeaa tai väärää, lukijan tulkinta on aina oikea. Runous on tavallaan demokraattinen asia. Jos jonkun runoilijan teksti tuntuu liian oudolta, voi laittaa kirjan sivuun ja todeta rauhallisesti: tämä tapa ei sovi minulle. Hän sanoi myös, että koska runous on Suomessa ollut pitkään suullista tai laulettua, on tärkeää että runoja luetaan tänäkin päivänä ääneen.


Runouden uudet valtatiet - Mistä lukija löytää runoutta, mistä runoilija löytää kustantajan?
Vinkkejä antamassa Mikael Brygger, Tuija Välipakka, reipas & rempseä Tapani Kinnunen ja Vilja-Tuulia Huotarinen
Suomessa runous elää valtavaa nousukautta: 50-luvulla ilmestyi 10 runokirjaa vuodessa, 70-luvulla 100, nyt noin 500. Runoja löytää kirjastoista, netistä: Tuija Välipakan Suomi on runo, Jano; painettu Tuli & Savu, erikoistuneet kustantamot Poesia, Kolera... Runoutta myös 'jalkautetaan' tapahtumiin, ravintoloihin ja klubeille. Taas Vilja-Tuulia totesi, että runous vaatii vain hiukan totuttelua, koska se on erilaista kuin proosa. Runous on yllätyksellistä, tunnelma muuttuu äkistikin. Runo on lyhyt, ytimekäs, täynnä merkityksiä.

Marianna Kurtto on julkaissut 5 runokokoelmaa ja nyt esikoisromaaninsa Tristanian
Bloggariaamiaisella Kurtto kertoi tehneensä taustatyötä lukemalla 15 Tristan da Cunchan saaresta kertovaa tietokirjaa. Hän kertoi, että proosan kirjoittaminen oli konstikasta henkilöhahmoineen runoon verrattuna. Tarkastelun kohteena Tristaniassa on kaipuu, syyllisyys ja välimatkat. Kirjaa on kiitetty kaikissa lukemissani arvioissa, sekä lehdistössä että blogeissa.

A. W. Yrjänä - Joonaanmäen valaat
Kirjailijan esikoisromaani on kuulemma runollinen, sadun ja myyttien elementtejä tihkuva, mieltä hivelevän vanhanaikainen seikkailutarina kaikenikäisille. En tiedä mitä tuleman pitää, mutta kirjaa vilkuiltuani näyttää proosarunolta. Bloggariaamiaisella A. W. Yrjänä oli energinen ja pulpahteli huumoria! Meitä naisia hän kiitteli sanomalla Naiset toimii, miehet toheloi; äijät vaahtoo, naiset hoitaa asian. Niinpä.

Tapaus Miki Liukkonen - O
Nyt on tunnustettava, että minulla on sivistyksessä Liukkosen kokoinen aukko. O:sta Helsingin Sanomat. Kirjamessujen lavalla hän oli kerrassaan valovoimainen esiintyjä ❤︎, joten jossain välissä on hänen tuotantoonsa tutustuttava. Liukkonen kuittasi huolen nykynuorten ja erityisesti poikien lukemattomuudesta toteamalla, että hän on tavannut nuoria, jotka ovat tiedonjanoisia, sillä nuorista ei ole yhtään siistiä olla tyhmä!

BLOGGARIAAMIAISELLA KUUNNELTUA LISÄKSI
Heikki Valkama - Pallokala. Tämä kirjailijan esikoisdekkari vaikutti todella mielenkiintoiselta. Luvassa japanilaisuutta ja ruokakulttuuria.
Roope Sarvilinna - Osuma. Tämän siviiliammatiltaan olkakirurgin haasteellinen romaani on lehdistössä määritelty sanoin Postmoderni on liian kulunut määritelmä.
Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittajan Suomi
Joonas Konstig - Vuosi herrasmiehenä

Kustannusala murroksessa
Tilannetta tuulettivat Sofi Oksanen, Martti Anhava ja Karo Hämäläinen
Kirjallisuuden mediatila vähenee vuosi vuodelta, samoin lehtien kritiikit. Mistä kuluttaja saa tiedon. Esim. pienemmillä paikkakunnilla ei ole enää kirjakauppoja, marketeissa valikoima on rajattu. Kirjakaupan ketjuuntuminen yksipuolistaa tarjontaa entisestään. Missä klassikot? Oksanen peräänkuulutti myös pokkareiden ja käännöskirjallisuuden tärkeyttä: me ei voida eristäytyä, me tarvitaan kääntäjiä!

5 tietokirjailijaa sai tietokirjapalkinnot, heidän joukossaan myös Karo Hämäläinen.
Ehkä Alex pitää sittenkin lukea!
Vampyyreistä kertoilivat Pasi Ilmari Jääskeläinen, Henry Aho ja Anne Leinonen.
Vampyyrit eivät oikeastaan ole minun juttuni, mutta keskustelu oli hauska ja rönsyilevä.
Ahon Minivampyyrit-lastenkirjasarja saa jossain vaiheessa jatkoa, kuvitus Harri István-Mäki.
Dave Lindholmin uusi Sanat sisältää noin 230 suomen kielisen laulun sanat,
ruotsiksi ja englanniksi sanoituksia lienee toinen mokoma. Uskomaton elämäntyö!


Täysi päivä. Tapasin myös bloggarikollegoita. 
Kivaa oli - ehkä myös sivistyin? 

27. lokakuuta 2017

Kirjamessuilla - perjantain parhaat


Nopea yhteenveto tästä päivästä. Puolesta päivästä jotain klo 18.00 asti tuli kuunneltua monenlaista huippukiinnostavaa tarjontaa:

Suomennos slam - päivän paras!
Idea oli lainattu Poetry slamista ja lavalle astuivat konkarikääntäjät Kersti Juva ja Juhani Lindholm. Slamin juonsi Poetry Connectionin Kasper Salonen, itsekin kääntäjä (englannintaja) ja myös lavarunoilija. Salonen on tehnyt gradunsa Arto Mellerin runojen englanninnoksista ja kääntää etupäässä runoja.

Kaikki kolme olivat kääntäneet etukäteen pätkän Paul Bowlesin novellista Call at Corazón. Novelli on vuodelta 1946 eikä sitä ole suomennettu aiemmin. Kukin luki ensin ääneen oman käännöksensä ja sitten ruodittiin muutamia kohtia. Kirjasin yhden lauseen kolmena käännöksenä.  Se, josta puhutaan oli jonkun sortin apina. Mitäs tuumaatte:

Juva: Sen kädet olivat ristissä ja otsa rypyssä, ilme murheellisen odottava.
Lindholm: Sillä oli kädet puuskassa ja otsa murheellisessa rypyssä.
Salonen: Sen kädet olivat ristissä ja otsa surumielisen epäilevässä kurtussa.

Kääntäjät totesivat, että helppoja tekstejä ei ole olemassakaan ja dialogit ovat aina kaikkein vaikeimpia. Oli aivan ihana kuunnella näiden kolmen ammattilaisen mielipiteidenvaihtoa ja kuinka perusteellisesti ja pontevasti he paneutuivat tekstiin. Jos vastaisuudessa on mahdollisuus vastaavaa slamia kuunnella, se on ehdottomasti kyllä!


Marianna Kurtto & Tristania
Tristania kiinnostaa kovasti, mutta en ole vielä ehtinyt lukea. Runoilija sai idean tähän esikoisromaniinsa Tristan da Cunchan tulivuorisaaresta, joka on pieni eristynyt yhteisö keskellä ei mitään.

Kiinnostavaa selkokirja-asiaa
Sesam-palkinto jaetaan joka toinen vuosi selkokirjallisuuden edistämisestä. Nyt se myönnettiin Avain kustantamolle. Sesam-pirunnyrkin ja kukkaset ottivat vastaan Avaimelta Tiina Aalto ja Lumiomenan Katja Jalkanen. Onnea! Kirjailija Eppu Nuotio on ollut selkokirjakummi, jonka romaanin Peiton paikka on selkoksi mukauttanut Johanna Kartio.  Seuraava selkokummi on Tuomas Kyrö ja ensimmäinen mielensäpahoittaja ilmestyy selkomukautuksena parin vuoden päästä.


Hurmaava Anni Kytömäki
Selkeäsanaista ja -äänistä Kytömäkeä oli taas ihana kuunnella. Hän oli sonnustautunut tilaisuuteen pallograniittihenkisellä puserolla!

Sitten tein erehdyksen ja jouduin saksankieliseen ohjelmaan!
Goethe-instituutilla on jonkunlaista kirjailijavierailutoimintaa. Saksani on erittäin kesäterässä, mutta tilaisuudessa oli kaksi saksalaiskirjailijaa, jotka viettävät Suomessa neljä viikkoa. Kumpikin kirjailija luki yhden tekstinsä ja ne löytyvät myös Goethe-instituutin sivuilta. Ulrike Draesnerin tekstistä sain jopa hiukan selvää, mutta Kathrin Schmidtin ääntämys oli minulle aivan liian vaikeaa. Kunhan ehdin, kurkkailen mitä rouvat Suomesta ovat mieltä!


Sanaiset kansiot - suomen kielen myyteistä Ville Eloranta & Jaakko Leino / Gaudeamus
Tämä kirja kiinnostaa kovasti ja tekijät ovat sekä vekkuleita että kielenhuollon ja suomen kielenkärkinimiä:
Ville Eloranta, FM, on Helsingin Sanomien toimittaja ja kielenhuoltaja sekä suomen kielen lautakunnan jäsen kaudella 2015–2018.
Jaakko Leino, FT, on Helsingin yliopiston suomen kielen professori ja Suomen kielitieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja. Leino on suomen kielen lautakunnan puheenjohtaja kaudella 2015–2018.



Koristelin bloggaustani pääasiassa messukuvilla, koska kännykkäni kuvaa luokatonta laatua. 
Tässäpä tämä messupäivä, mitenhän sitä huomenna jaksaa?

Kirjamessuilla - poimintoja torstailta


Märkä lumikaaos valtasi Helsingin ja jalat kastuivat, koululaisjoukot ja kirjanystävät valtasivat Messukeskuksen... Tätä näin ja koin. Nopea vilkaisu.

Kääntäjäkeskustelu -  Outi Menna ja Helene Bützov kertoivat kääntäjän työstään
Menna on suomentanut pohjoismaisia dekkaristeja, mm. Jo Nesbøta ja Camilla Läckerbergiä, Bützov mm. Don Delillon teoksia ja kaikki Kazuo Ishiguron teokset. Kääntäjä pyrkii tulkitsemaan alkuperäisen teoksen äänen suomeksi. Joitain pieniä virheitä voi oikaista ja elossa olevilta kirjailijoilta tarkistaa epäselviä kohtia, mutta pääsääntöisesti käsikirjoituksesta ei voi poiketa. Bützoville käännettävät jäävät mieleen ja tulevat joskus uniinkin, Menna siirtyy ajatuksineen seuraavaan työhön. Molemmat totesivat, että huono kirja on vaikein kääntää, semmoiseen ei pääse kunnolla sisään eikä se innosta. Todettiin vielä, että kirjan nimen valinta jää kustantajan päätettäväksi, kääntäjä voi tosin tehdä omia ehdotuksia. Kääntäjillä on hyvä yhteishenki, ja he auttavat toisiaan kiperissä kysymyksissä.

Heidi Köngäs teoksestaan Sandra, haastatteli Kirsi Tähjänjoki
En halua kirjoittaa loivia ja laimeita kirjoja, totesi Köngäs. Sandra on fiktiota, mutta Sandran esikuva on kirjailijan oma rakas isoäiti, joka kuoli kirjailijan ollessa seitsemän. Hän halusi kirjoittaa naisten näkökulmasta, eräänlaisen sisätilakokemuksen. Sandrahan oli sisällissodan keskellä, mutta näki vain sen mitä klasista näkyi. Kirjailija kertoo myös nykyisyydestä: se mitä Sandralle ja Lyytille tapahtui Suomessa 100 vuotta sitten, on monen naisen todellisuutta tänäkin päivänä.


Ishiguron Haudattu jättiläinen & Helene Bützov
Bützov on ikääntynyt yhtä matkaa Ishiguron kanssa, sillä ensimmäinen suomennos on jo 80-luvun lopulta. Hän ylisti kirjailijan kaunista kieltä, kykyä luoda tunnelmia ja tapaa jättää sanomatta; sitä että Ishigurolla on sanomisen puhtaus, hänen kerrontansa on tyventä ilman kuorrutuksia ja kirjailija osasi jo nuorena kuvata taitavasti vanhoja ihmisiä. Työn alla on syksyksi uusi teos, olikohan työnimi Surullinen pianisti... Itse jonotan Haudattua jättiläistä kirjastosta.

1917 Kansa itsenäisyyden kynnyksellä
Teemu Keskisarja, Markku Kuisma, Kai Häggman, Jukka Kukkonen
Ehdin kuuntelemaan keskustelua hiukan kesken, mutta kiinnostuin kirjasta jo Wsoy:n uutuusluettelossa. Erittäin kiinnostavalta vaikuttaa!
Kiehtovasti kirjoitettu ja harvinaisin valokuvin kuvitettu 1917 sukeltaa kadunmiehen, talouden voimahahmojen ja kulttuurin merkkihenkilöiden kautta syvälle itsenäistyvään Suomeen ja tuo näkyviin myös itsenäistymistä seuranneeseen sisällissotaan johtaneet juonteet. Teoksen kuvatoimituksen on tehnyt vanhojen valokuvien parissa tehdystä elämäntyöstä palkittu erikoistutkija Jukka Kukkonen.

Sitten kävin jo haukkaamassa huikopalaa ja tapaamassa bloggarikollegoita Boknäsin osaston bloggaripisteellä. Kiitos kaikille seurasta!


Uskonnollisen yhteisön vallassa / Terhi Törmälehto ja Ben Kalland
Kallion lukiolaiset haastattelivat kirjailijoita ja minua ilahduttivat kovin Mirjamin ja Viljamin upeat tulkinnat teosten teksteistä. Molemmat hienoja kirjoja, jos et ole lukenut, suosittelen.

Finlandia-lähettiläiden julkistus
Suomen Kirjasäätiö on valinnut kuusi Finlandia-lähettilästä, kaksi kuhunkin palkintokategoriaan. Mielenkiintoista nähdä miten lähettiläät somessa tulevat toimimaan. Onnittelut kaikille valituille!

Kaunokirjallisuus:
Anun ihmeelliset matkat / Anu Hirsiaho & Lukupino  / Simo Sahlman 
Tietokirjallisuus:
Kirjamies / Esko Juhola &  Kirjat kertovat / Satu Järvinen 
Lasten- ja nuortenkirjallisuus:
Lue meille äitikulta / Tiia Aaltonen & Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen


Ensimmäinen messupäivä oli antoisa, 
pää oli kaaoksessa kotiin tullessa - aivan kuin luminen kaupunkikin.

25. lokakuuta 2017

Mervi Kaarninen - Punaorvot


Sisällissota jätti jälkeensä noin 15.000 sotaorpoa, joista suurin osa oli punaorpoja. Täysorpoja arvioidaan olleen noin tuhat. Tilanne säilyi epätarkkana ja muuttuvana kauan, sillä vankileireillä kuoli runsain määrin lasten isiä ja jotkut punavangit vielä odottivat tuomiotaan. Näiden lasten huolto oli valtava haaste elintarvike- ym. pulasta kärsivässä, kahtia jakautuneessa ja sekasorron valtaan joutuneessa maassa. 

Kaarnisen teos Punaorvot on tarkka tutkielma ja kattava tietoteos runsain lähdeluetteloin punaorpojen olosuhteista ja huollon järjestämisestä. Kirjassa on runsaasti tilastoja ja aktiivisten toimijoiden nimiä. Mm. tuleva presidentin puoliso Ester Hällström, sittemmin Ståhlberg, toimi vuosia punaorpokysymyksen parissa. Kaarninen keskittyy Tampereen alueeseen, joskin punaorpotilannetta valotetaan koko maassa. Punaorpojen huollon järjestämisestä saivat alkunsa monet vielä nykyäänkin toimivat avustusjärjestöt mm. Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Pelastakaa lapset ry. Vuosien mittaan perustettiin runsaasti lastenkoteja, joille koulutettiin henkilökuntaa. Punaorpokysymys edisti osaltaan oppivelvollisuuslain ja monien muiden lakien laatimista.

Kirja on mielenkiintoinen ja yksityiskohtainen. Siinä on paljon sellaista tietoa mistä minulla ei ollut aavistustakaan. Kaarninen seuraa muutamien orpojen elämää 1940-luvun lopulle saakka. Päätin ottaa bloggauksessa esille niitä asioita, jotka minua liikuttivat ja kiinnostivat, tai pöyristyttivät.

Lapset kerjuulla
Tuhansia lapsia liikkui kerjuumatkoilla ympäri Suomea. Lapset kertoivat isän kuolleen kapinassa ja äidin olevan kotona sairaana. Kerjäävien orpolasten ongelmaan herättiin jo keväällä 1918 sodan vielä jatkuessa. Nälkäänäkevät lapset etsiytyivät myös juniin ja matkustivat pitkiäkin matkoja. Kerjääminen koettiin ongelmaksi, koska pelättiin kerjäämisen ja kiertelyn johtavan pysyvästi huonoon elämäntapaan ja turmelevan lapsen luonteen. Viranomaisten muistissa olivat vielä hyvin 1860-luvun suuret nälkävuodet, jolloin nälkäiset ihmismassat lähtivät liikkeelle.

Kapinallisten lapset vs sankarisoturien lapset
Euroopassa oli I maailmansodan jälkeen miljoonia sotaorpoja, mutta Suomen tilanne oli erilainen. Meillä orvot jaettiin tiukasti kahteen ryhmään, joille oli omat avustusjärjestelmänsä. Kaikki valkoiset orvot ja myös valkoisten sankarivainajien lesket saivat eläkettä; punaorvot köyhäinapua, mutta sitäkin vain siinä tapauksessa että olivat vaarassa kuolla nälkään. Punaleskille eläke myönnettiin vasta 1943.

Punalesket = punainen vaara / asenneilmasto
Vielä on suuri vaara punaisten naisissa. He ovat osoittautuneet useimmissa tapauksissa kauhistuttaviksi hirviöiksi ja pedoiksi. He ovat olleet kamaloita ilmiantajia ja murhiin yllyttäjiä. He ovat riehuneet ase kädessä ja tehneet kammottavia murhia. Suurelta osin noiden naisten kodit ja niissä annettu kasvatus on syynä hirvittävän kauheaan sisällissotaamme. ... Yhteiskunnan ehdoton velvollisuus tästä lähtien on oleva, etteivät tällaiset hirviöt saa enää lapsia kasvattaa ja niihin istuttaa julkeaa raakuuttaan sekä kalvavaa vihaansa, joka saastuttaa lasten sielunelämän. - Kotimaa 1918


Operaatio Pohjanmaa
Punaorpojen sijoittaminen kasvatuskoteihin tuli kunnille halvemmaksi kuin lastenkotien perustaminen. Äideille ei aluksi annettu muuta vaihtoehtoa kuin luopua lapsistaan: jos tarvitsit köyhäinapua, lapsi/lapset oli luovutettava sijoitukseen, ja saman perheen lapset joutuivat yleensä eri koteihin. Maaseudulla oli parempi ruokatilanne, mutta sijoitus oli myös ideologinen kysymys: haluttiin varmistaa, että lapset saavat kristillisen ja oikeana pidetyn poliittisen kasvatuksen. Jo vuonna 1920 oli löydetty 1600 kasvatuskotia, suurin osa Pohjanmaalta.

Äänioikeuden menetys ja huoltosopimukset
Henkilö joka vastaanotti köyhäinapua menetti äänioikeutensa sekä kunnallisissa että valtiollisissa vaaleissa. Parannus tähän saatiin vasta 1944. Kun siirryttiin koteihin annettaviin avustuksiin, tämä tiesi huoltosopimuksen määräämiä kontrolleja. Sopimuksessa äitejä velvoitettiin monin pykälin, joiden toteuttamista tarkastajat kotikäynneillään valvoivat. Äitien siveellisyyttä valvottiin myös.

Punainen leima otsassa
Tampereella vuonna 1918 lapset elivät sodan keskellä, kokivat ja näkivät sodan julmuuden. Myös nuoria jopa alle 15-vuotiaita lapsia oli värväytynyt sotaan. Sota jatkui myöhemmin lasten leikeissä. Valkoiset ja punaiset kävivät vuosikausia sotaa Tampereen pihoilla. Lapset leikkivät raunioissa, kulkivat etsimässä isää ja norkoilivat vankileirien läheisyydessä. Kuukausia odotettiin tuomioita vankileireiltä, odotettiin puolison, isän, veljen paluuta tai tietoja kohtaloista. Monet joutuivat elämään leimattuina ja syrjittyinä vuosia ja vuosikymmeniä.
Asuinpaikasta riippuen leima oli isompi tai pienempi. Esim. Tampereen punaorvot olivat 'onnellisessa' asemassa: kouluissa suurin osa lapsista oli kaltaisiaan. Maaseudulla pienemmillä paikkakunnalla lasten leimaaminen ja syrjintä olivat pahempia.

Kaarnisen Punaorvot valottaa osaltaan Suomen kaaosmaista tilannetta sisällissodan jälkeen. Ruokapula oli vaikea ja vihat, kaunat ja katkeruudet velloivat. Tätä taustaa vasten on arvioitava myös kirjassa siteerattuja yltiöpäisen ideologisia lausumia ja lehtiartikkeleita. Mutta silti on vaikea ymmärtää että sotaorvot jaettiin näin tiukasti kahteen eriarvoiseen ryhmään. Eiväthän pienet lapset olleet syyllisiä vanhempiensa poliittiseen ideologiaan millään tavalla.


Kirjamessuilla sadan vuoden takainen Suomi ja sisällissota aiheena puhuttaa monena päivänä.
Valitse ohjelmasi täältä.

Liitän Punaorvot 1918-lukuhaasteeseen.

Mervi Kaarninen
Punaorvot
Minerva 2008, 2. uudistettu laitos 2017
****
Lukukappale kustantajalta - kiitos

24. lokakuuta 2017

Hanna-Reetta Schreck - Minä maalaan kuin jumala


Ei teorioita, ei muotoja - vain väri.

Minä maalaan kuin jumala vie pyörryttävälle matkalle Ellen Thesleffin (1869 - 1954) elämään ja taiteeseen. Thesleffistä väitöskirjaa valmisteleva Schreck on tehnyt valtavan työn paneutuessaan mm. taiteilijan noin 1000 kirjeen jäämistöön. Kirja on muhkea, liki nelisataasivuinen sukellus 1800-1900 lukujen taide- ja kulttuurielämän ismeihin ja maailmanpoliittisiinkin kehyksiin. Bloggauksessa voi vain raapaista pintaa. Kukin lukija poimii itseään kiinnostavat asiat tämän hengästyttävän kirjan annista, tässä muutamia omia huomioitani. Käytän taiteilijasta vain etunimeä Ellen kuten tekee kirjassa myös Schreck.

Kuva: Antonia Ringbom/ Svenska Litteratursällskapet, Helsingfors.

Uhmakas nuori Ellen
Ellenillä oli kaksi sisarta, Gerda ja Thyra, sekä kaksi veljeä, Rolf ja Eynar. Perhe oli varakas säätyläisperhe ja hyvin kulturelli: joukolla harrastettiin musiikkia ja laulua, ja isä kannusti tytärtään taiteen tielle. Koko Thesleffin perhe oli hyvin kansainvälinen. Veli Rolf toimi suurlähettiläänä monissa maissa ja Thyran 2. puoliso Gunnar Castrén oli merkittävä kirjallisuusmies. Aikansa sovinnaistapoja uhmaten Ellen leikkasi hiuksensa lyhyiksi ja kuljeskeli miesten vaatteissa perheen Muroleen huvilan maisemissa. Hän oli pienikokoinen ja hento ja kävi lippalakkisena pojasta. Uhmakas ilme ja omapäisyys ilmensivät päättäväisyyttä jo varhain. Taide oli Ellenille kaikki kaikessa ja hän halusi ammattimaalariksi, joka elättää itsensä taiteellaan. Tuo päätös piti, vaikka ajoittain oli tiukkojakin aikoja.

Äiti, Gerda, Ellen ja Thyra

Kosmopoliitit ismien pyörteissä
Schreck kuvaa yksityiskohtaisesti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kuohuvaa ilmapiiriä. Euroopassa eli suuri, eri kansallisuuksia edustava taiteen, kirjallisuuden ja kulttuurin edelläkävijöiden joukko, joka etsi henkistä kotiaan mm. Pariisista, Münchenistä ja Firenzestä - heidän joukossaan myös paljon suomalaisia. Luku Firenzeen majoittuneista kosmopoliiteista oli kerrassaan lumoava. Epäsovinnaisuus ja yhteisöllisyys kukoistivat; elettiin kuumia homoseksuaalisiakin rakkaussuhteita ja kolmiodraamoja; ja kaiken kuohuvan keskellä hengitettiin uusia virtauksia ja tehtiin lujasti taidetta.

Firenze ja Gordon Craig (1872 - 1966)
Ellen kulki koko elämänsä Suomen ja Italian väliä, vaikka matkustaminen tuolloin oli hidasta ja vaivalloista. Hän asui vuosia Firenzessä, moneen eri otteeseen. Italiassa mukana olivat usein myös molemmat siskot ja äiti, viimeisinä vuosina vain Gerda. Ellen ei ollut kaunotar, hän ei vetänyt miehiä puoleensa kuten kaunis Thyra. Mutta teatterimies Gordon Craigissa Ellen löysi sukulaissielunsa ja kohteen rakkaudelleen. Tämä intohimoisesti teatteritaiteelleen, marioneteilleen ja puupiirroksilleen omistautunut mies oli myös parantumaton naissankari: suhteita siellä ja täällä (myös Isadora Duncanin kanssa) sekä monilukuinen lapsilauma ympäri Eurooppaa. Ellen on hävittänyt mieheltä saamiaan kirjeitä, mutta omista säilyneistä kirjeistä rakastuminen käy selvästi ilmi. He tekivät Firenzessä yhdessä töitä ja edistivät toistensa uraa myöhempinä vuosina. Läheinen ystävyys, henkinen yhteys ja kirjeenvaihto kestivät vuosikymmenet, Ellenin elämän loppuun asti. Alla ote Ellenin hauskasta kielten sekamelskasta - on siinä Schreckillä ollut selvittämistä!

Dear You 18.1.1920 Quelquefois je pense - chi cosa if I could see you working and hear you talk - perhaps I could have some courage de vivre ancora... Dites moi can on respire in Italia - is the sun strong? I think I have all forgotten. And your written drama - how? And your living drama how? Pour moi tante la vie est una drama sans commence... et sans fin - how could there existe un finito? You think?

Parahin Sinä 18.1.1920 Joskus ajattelen - entä jos voisin nähdä sinut työskentelemässä ja kuulla sinun puhuvan - ehkä saisin hieman rohkeutta elää vielä... Kertokaa minulle, voiko Italiassa hengittää - onko aurinko vahva? Minusta tuntuu, etä olen unohtanut kaiken. Entäpä sinun kirjoitettu draamasi - kuinka? Entäpä sinun elämändraamasi, kuinka. Minulle elämä on draama ilman alkua... ja ilman loppua - kuinka siinä voisikaan olla: loppu? Mitä olet mieltä?

Omakuva 1894 - 1895

Aluksi Ellen maalasi hyvin askeettisella väriasteikolla. Tästä esimerkkinä omakuva vuodelta 1894 - 1895  Jo tuolloin taiteilijaa kiinnosti henkisyys ja symbolismi sekä niihin liittyvät okkultismi ja spiritismi, nuo ilmassa tuolloin leijailevat ismit. Schreck heittää ilmoille ajatuksen, että kuva olisi maalattu transsissa? Katse on läpitunkeva, kaikki huomio on kasvoissa, ruumis häivytetty pois.
Vaikka Omakuvan nuoren naisen katse on pehmeä, siinä on samaan aikaan myös jotain kapinallista, suoraa ja paljastavaa. Siinä ei ole jälkeäkään tuona aikana naisilta vaadituista häveliäisyydestä, kainoudesta tai vaatimattomuudesta.

Koristeellinen maisema 1910

Värien ryöpsähdys
Oleskelu Münchenissä ja tutustuminen venäläiseen Wassily Kandinskyyn (1866 - 1944) vei Ellenin askeesista väriin. Musta ja tummat sävyt loistavat poissaolollaan, värit putosivat hehkuvina ja väreilevinä sateenkaaresta Ellenin kankaalle. Tämä värien väreily ja myöhemmin myös liike ilmenivät myös Suomessa maalatuissa töissä. Ellen oli villi ja värikäs fauvisti Henri Matissen (1869 - 1944) ja Paul Gauguinin (1848 - 1903) tapaan. Hän oli omanlaisensa ja edelläkävijä Suomen taiteessa, jota miehet johtivat, valitettavasti. Naisena ei ollut helppoa taiteen alalla.

Tytöt niityllä 1906, maalattu Muroleessa

Häkissä sodan jaloissa
Ellen oli yksin Firenzessä kun I maailmansota syttyi vuonna 1914 ja hän pääsi vasta seuraavana kesänä Suomeen. Matka sotaakäyvän Euroopan läpi oli raskas ja vaarallinen. Suomessakin pelättiin, vaikka sota ei meille tullutkaan, mutta sisällissota tuli aikanaan. Schreck kuvaa koskettavasti Ellenin tunnelmia tuolta ajalta: ruokapula oli valtava, pelko samoin. Ystäväperheen, Pekkalan kartanon omistaja  Alexander Aminoff ammuttiin epäselvissä olosuhteissa, Rolf-veljen koti Muroleen lähellä tuhottiin, mutta oma Casa Bianca onneksi säästyi. Tämä on kuin mustimmasta yöstä. Me vapisemme.

Naistaiteilijan vaikea asema
20-luvulla sisällissodan jälkeen naistaiteilijoiden asema huononi jälleen. Nuori valkoinen tasavalta kiinnitti huomionsa maskuliiniseen ja kansalliseen kuvastoon. Mielenkiintoista oli se, että syksyllä 1917 sekä Ellen että Helene Schjerfbeck olivat pitäneet hyvin menestyneet yksityisnäyttelyt. Mutta nyt haluttiin miesten taidetta ja naisten oli vaikeampi saada töitään esille ja myydyiksi.

Maalaustaiteen muusa 1946, omistettu Gerda-siskon muistolle

Köyhinä Firenzessä 30-luvulla
Ellenin kaipuu Firenzeen oli alituinen. Ymmärrän hyvin hänen surunsa, kun varojen ja apurahojen puutteessa ei päästy matkustamaan. Äidin kuoleman jälkeen kaksistaan asuvat siskokset kävivät Firenzessä vielä muutamia kertoja. Mutta kaupunki ei ollut enää sama hurmaava idylli kuin ennen: monet vanhat ystävät olivat poissa, kaikki oli kallistunut ja kaupunki muuttunut meluisaksi. Kotiin Suomeen oli palattava pikemmin kuin haluttiin. Vuonna 1933 Ellen ja Gerda pääsivät onnekseen asumaan juuri valmistuneeseen Lallukan taiteilijakotiin. Kädestä suuhun eläminen helpotti ja elämään tuli uutta toivoa. Rakas Gerda-sisko menehtyi muutamaa päivää ennen talvisodan syttymistä 1939, Ellen jäi yksin.

Tekstien läpi avautunut ihminen osoittautui viisaaksi ja taitavaksi kiteyttämään ajatuksensa. Huumorintajuinenkin hän oli. Hauska. Rakastettava. Itsekäs. Piikikäs. - Hanna-Reetta Schreck

Minä maalaan kuin jumala on tarkka ja upea tietoteos, kunnianosoitus Ellen Thesleffille ja hänen taiteelleen. Ellen oli omapäinen ja päättäväinen ja niin itsenäinen kuin nainen hänen aikanaan voi olla. Hän oli nuorena läheinen ystävä avoimesti homoseksuaalin Magnus Enckellin  (1870 - 1925) kanssa. Jotain säröä syntyi myöhemmin, mutta nämä kaksi olivat tekemisissä Enckellin kuolemaan asti. Ellen kirjoitti paitsi hurmaavia kirjeitä myös runoja. Tämän Enckellin muistolle:

Minun nuoruuteni sinä.
Yö saapuu - ja hän, joka kaikki tähdet sytytti
hän sammuttaa hehkun sinun rinnastasi
ja piirtää kristalliruusun
minun jäätyneeseen ikkunaruutuuni.

Kirjamessut sunnuntaina 29.10.
16.30 Minna Canth: Minä maalaan kuin jumala - Hanna-Reetta Schreck, haastattelee Anna Kortelainen

Muualla: Kirjasta kirjaan, Leena LumiTuijata

Täällä kaikki taide-tagilla varustetut bloggaukseni, niitä on nyt kymmenen. Myös Riitta Konttisen tänä vuonna ilmestynyt upea Täältä Tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa.
Tuijatan Taiteilijaromaanit-haasteeseen ensimmäinen kirja.

Hanna-Reetta Schreck
Minä maalaan kuin jumala, Ellen Thesleffin elämä ja taide
Teos 2017
*****
Lukukappale kustantajalta - kiitos

23. lokakuuta 2017

Antti Tuomainen - Palm Beach Finland


Ensi alkuun on kommentoitava Palm Beach Finlandin visuaalista ilmettä. Kun kirja tulla tupsahti yllättäen kotiin Tuomaisen omistuskirjoituksella varustettunna, tupsahti hymykin huulille. Heti kiiltävänpinkistä flamingosta, nimen typografiasta ja ideaan istuvista pinkeistä sivujen reunoista kääntyivät mielikuvat ylelliseen Las Vegasiin ja sen yökerhoihin. Mutta sinne ei tietystikään päädytty vaan lumihiutaleiden viestimään kylmään suomalaiseen lomakylään - Pampits Vinlantiin. En löytänyt kannen suunnittelijan nimeä, mutta tarkkaan harkittu ja ironialla höystetty kokonaisuus!

Jossain Etelä-Suomessa tämä karkkimakea ilmestys sijaitsee. Piskuiset lomamökit loistavat shokkipinkkeinä, neonvihreinä ja muissa häkellyttävissä pastellisävyissä. Atmosfäärin kruunaavat kylmässä puhurissa huojuvat muovipalmut. Lomakylän uusi johtaja, jokaikisestä huokosestaan hikeä valuttava, seksistisen kehoituksen nimeensä kätkevä Jorma Leivo myhäilee ja unelmoi: kyllä tästä jotain huikeaa syntyy, mitäs siitä että likviditeetistä ei voi puhuakaan. Hänen silmissään siintävät vanhassa huvilassa asuvan Olivia Kosken rannat. Ne on saatava kaapattua, ja mitä halvempaan hintaan sen parempi.

Tässä tontinkaappausprojektissa Leivon apureina koheltaa pikkukonnakaksikko Chico ja Robin, mutta heiltä menee Olivian pelottelu mönkään ja ruumiita syntyy. Keskusrikospoliisi lähettää asiaa tutkimaan peitetehtäväexpertin Jan Nymanin, joka nyt esiintyy peitenimellä Kaunisto. Matematiikanopettajaksi tekeytyen mies saa ensi kosketuksensa surffauksen saloihin hyisellä rannalla - ja hukkuu Olivian ruskeisiin silmiin. Mutta kuka oikein on tuo rahoillaan vasikoimaan houkutteleva  mustalla BMW:llä ajeleva Holma, Esa, Markus tai ties kuka lie?

Palm Beachilla pyörivien ja kapeaa leipäänsä antsaitsevien poppoota yhdistää pennittömyys. Jokaisella on omat isommat tai pienemmät unelmansa: uuteen kukoistukseen remontoitu suvun röttelöhuvila, kerrankin kunnon kitara tai tuo ihana ja seksikäs fitnesstyttö Neea. Mutta unelmat pysyvät unelmina jos ei ole rahaa. Holman sinne tänne lupaama kymppitonni saa ihmiset toimimaan. Se on iso raha, sillä ostaa melkein maailman.

Palm Beach Finland oli hulvattoman hauska irrottelu. Jo alkuasetelmana bisnesidea rantalomakohteesta hyisessä ja sateisessa Suomen kesässä on riittävän absurdi. Siihen kun lisätään pikkukonnien möhläykset ja unelmien ja parisuhteiden mutkat ja karikot, nautittavaa jälkeä syntyy. Chico ja Robin herättivät sympatiani toikkaroinnillaan ja tyhmyydellään, mutta myös kaiken kestävällä lujalla ystävyydellään. Pidin Tuomaisen reippaasta verbaliikasta ja tavasta kirjoittaa. Hahmot olivat luonnikkaasti luonnehditut ja kerrassaan mainioita.  Tarinassa oli ronskia otetta, mutta vastapainoksi myös kilttejä symppispiirteitä.

Kirjailijan aikaisempaan tuotantoon en voi verrata, koska tämä oli ensi kosketukseni Tuomaiseen - ja todella positiivinen sellainen. Kotimaisia dekkaristeja tunnen minimaalisesti, mutta harvojen lukemieni kotimaisten dekkareitten joukossa tämä pinkki ilottelu loistaa ehdottomasti vetävimpänä. Koukuttavuudesta todistavat parit menetetyt yöunetkin... Viihdyttävä & hurtilla huumorilla ryyditetty; reipas & ronski. Mutta taustalla kurkkii elämänikäisen ystävyyden ylistys, rakkauden ja toiselta saadun tunnustuksen muutosvoima. Näillä Casablancasta lainatuilla sanoilla yksi ystävyys lujittui ja elämä muuttui:

Minusta tuntuu, että tämä on alku kauniille ystävyydelle.
I think this is the beginning of a beautiful friendship.

Muualla: Kirja hyllyssäRakkaudesta kirjoihinTuijata,

Antti Tuomainen
Palm Beach Finland
Like 2017
*****
Kiitos lukukappaleesta kustantajalle ja Antti Tuomaiselle omistuskirjoituksesta ❤︎

22. lokakuuta 2017

Suomalaisia saunanovelleja - Vesa Tompuri toim.


Jos ei viina, terva ja sauna auta, 
niin sitten kaivetaan hauta.

Ennen vanhaan saunassa synnyttiin ja saunassa kuoltiin. Saunassa lemmittiin ja saunassa puhdistuttiin. Harva suomalainen haluaa nykyäänkään elää ilman saunan rentouttavaa vaikutusta. Sauna, kesämökki ja järvi - siinä nykysuomalaisenkin unelma. Aviador on koonnut yksiin kansiin kahdenkymmenen suomalaisen kirjailijan saunanäkemykset. Tyylillisesti rikas ja aikajänteeltään pitkä teos kuvaa elävästi sitä syvää ja koko elämän kattavaa suhdetta, mikä suomalaisilla on saunakulttuuriinsa. 

Lukiessa mietin, että novellikokoelmaa, etenkin antologiaa tulisi lukea eri tavalla kuin romaania. Valita maksimissaan pari kolme novellia kerrallaan, sillä niin erilaisiin tunnelmiin novellistit esimerkiksi tässä antologiassa lukijansa vievät. Tämä moninaisuus on vahvuus, mutta ehkä myös heikkous. Kattaus tuntui hiukan hajanaiselta, mutta päätin keskittyä novelliin kerrallaan. Minä kiitän Suomalaisia saunanovelleja seuraavista asioista:

  • Kiinnostavia nykykirjailijoita & useimmat novellit ovat ennen julkaisemattomia. 
  • Lukijaa palvelee hienosti kunkin kirjailijan lyhyt esittely. Löysinkin itselleni monta uutta nimeä, joita en tuntenut entuudestaan ja joiden tuotantoon voin tutustua myöhemmin. 
  • Jännittävä valinta oli myös ruotsiksi kirjoittavan Johanna Holmströmin novellin Inte ensam kääntämättä jättäminen. Luin tämän maagisenmystisen novellin kyllä, vaikka ounastelen että hienosta tyylistä jäi varmaan jotain ymmärtämättä. 
  • Mielenkiintoinen tuttavuus oli myös perulaissyntyinen, espanjaksi kirjoittava Tanya Tynjälä mystisellä novellillaan Rituaali, suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä. 
  • Näiden kahden ohella monikielistä Suomea edustaa myös Alexandra Salmela, joka kirjoittaa sekä suomeksi että slovakiksi. Hänen novellinsa Palaa, kaunokaiseni paljastaa mitä tähän huimaan lauseeseen kätkeytyy: Tarjan ihana kroppa oli menettänyt entiset muotonsa. Hänen oikea jalkansa valui Juhan olkapäältä. 

Vanhemmista novellisteista minua puhutteli eniten Pentti Haanpään Savotan suuri kylpyurheilija. Novellista löytyy jääräpäinen miehinen uho ja kilpailu siitä, kuka sietää kovimmat löylyt. Jotenkin niin suomalaista - muistiini tulee lehtiotsikoita onnettomasti päättyneistä saunomisen maailmanmestaruuskilpailuista...

Outi-Illuusia Parviaisen lyhyt novelli Ykkössauna oli mainio proosadebyytti ja toi hymyn huulille. Mikko Rimminen oli oma itsensä huikealla verbaaliakrobatiallaan novellissa Ruumiinpesijät. Hänen kykyään muodostaa omaperäisiä uudissanoja ei voi kuin ihailla. Novellissaan Hai saappaat Hannu Luntiala käytti todella jännittävää ja haasteellistakin ilmaisua.

Ehkä eniten minua puhutteli Sari Vuoriston traaginen ja koskettava novelli Saako heittää *****. Siinä eri tavoin kohtalon ja elämän kolhimat naiset istuvat paljaina ja alasti uimahallin saunassa. Vain 17 sivulla kirjailija saa kerrottua koskettavasti luonnehtien neljän naisen, Saijan, Kirstin, Joannen ja Katariinan syvimmät tunnot ja elämän tragediat.

Lattiaa tuijottavan naisen vieressä istui vanha nainen, ryppyinen kuin norsu, ne olivat yleensä pahimpia. Mummo, mummi, ämmi, pehmeitä sanoja koville ihmisille, jotka sivalsivat katseillaan ja joskus nousivat mielenosoituksellisesti ylös jos hän erehtyi istumaan niiden viereen.

Suomalaisia saunanovelleja lunastaa hyvin paikkansa Suomi100 -julkaisujen joukossa. Sauna on olennainen osa suomalaista identiteettiämme ja oli mielenkiintoista tutustua eri aikakausien kirjailijoitten sauna-ajatuksiin. Luin novellit kertaalleen, mutta varmasti tulen palaamaan mieluisimpiin uudemmankin kerran.

Antologian 20 novellistia: Juhani Aho, Outi Alm, Tapani Bagge, Pentti Haanpää, Johanna Holmström, Atik Ismail, Maria Jotuni, Lea Kalenius, Pauliina Lindholm, Hannu Luntiala, Jukka Pakkanen, Outi–Illuusia Parviainen, Mikko Rimminen, Hannu Salama, Alexandra Salmela, Tanya Tynjälä, Johanna Venho, Maarit Verronen, Kustaa Vitikainen ja Sari Vuoristo. 

Novellihaaste 2

Suomalaisia saunanovelleja
Toimittanut Vesa Tompuri
Aviador 2017
***
Lukukappale kustantajalta - kiitos

20. lokakuuta 2017

Tilastojen kertomaa - luetuimmat bloggaukset

Blogger sallii monenlaisten tilastojen kurkkimisen, ja onhan se toki mielenkiintoista. Niinpä etsin 10 suosituinta bloggausta vajaan kahden vuoden blogitaipaleeni ajalta. Mukana on vain yksi bloggaus vuodelta 2016 (Tuula-Liina Variksen Huvila) ja kolme bloggausta jotka eivät ole varsinaisia kirjamielipiteitä. Luetuimmat bloggaukset ovat alkuvuodelta 2017.

Mitähän johtopäätöksiä tästä voisi tehdä? Tietysti sen, että uutuudet kiinnostavat ja että kirjablogeja luetaan ja kommentoidaan aktiivisimmin talviaikaan. Hyvin monentyyppiset kirjat kiinnostavat - myös tietokirjat. Plus että myös kuvitetut jutut kiinnostavat lukijoita. Tästä huikeana esimerkkinä Kalevalan päivänä julkaisemani, omilla luontokuvillani kuvittama Ilpo Tiihosen Kesäillan kevyt käsitteellisyys -runo. Tämän postauksen suosio ilahdutti minua kovin, sillä runohan on aivan mahtavaa kielellä leikittelyä!


1. Hanya Yanagihara - Pieni elämä **** Tammi 2017  / maaliskuu 2017
2. Terhi Törmälehto - Vaikka vuoret järkkyisivät **** Otava 2017 / tammikuu 2017
3. Ilpo Tiihonen - Kesäillan kevyt käsitteellisyys / helmikuu 2017
4. Kirja vei ja lumosi / helmikuu 2017
5.Sanna Karlström - Multaa sataa, Margareta ***** Otava 2017/ lokakuu 2017



6. Tanja Kaarlela - Lasissa on tyttö ***** Reuna 2017 / helmikuu 2017
7. Lari Kotilainen - Kielen elämä ***** Siltala 2016 / tammikuu 2017
8.  Lenita Airisto - Elämäni ja isänmaani ***** Bazar 2017 / maaliskuu 2017
9. Tuula-Liina Varis - Huvila **** Wsoy 2016 / lokakuu 2016
10. Teemana Barcelona: Tuulen varjon reiteillä / syyskuu 2017


Goodreads-tähdistä
Minulla on käytössä Goodreads-tähtiluokitus. Koen sen toki välillä hankalaksi,
sillä on hankala tähdittää keskenään niin erilaisia kirjoja.
 Mutta omat tähteni kertovat ensisijaisesti lukukokemuksestani, miten kirjan koin.
Päätin poistaa yhden tähden käytöstä, koska yksikään kirja ei ansaitse sellaista tylytystä.
Tämänhetkinen tähtitilanne:
4 tähteä (106) 5 tähteä (79) 3 tähteä(73) 2 tähteä (45)


Näköjään suosin naisia:
 mies(137) nainen(178) 

Kotimainen kirjallisuus on kärjessä, muista maista suosin espanjaa
suomi (141) espanja (39) luettu espanjaksi(45)


Syyslomaviikko jatkuu vielä viikonlopun yli karvalasten ehdoilla:
❤︎ Ananas & Sissi ❤︎

Mukavaa viikonloppua!