Jenny Erpenbeck - Päivien loppu

Jenny Erpenbeck ottaa teoksessaan Päivien loppu teemakseen koko kuohuvan 1900-luvun ilmiöt ja ismit, ja löytyyhän noilta sadalta vuodelta ammennettavaa. Monisäikeinen romaani tarkastelee ihmisyyttä, kohtaloa ja Eurooppaa 1900-luvulla muovanneita tapahtumia: ensimmäinen ja toinen maailmansota, juutalaisten pogromit ja kohtalo natsismin aikana, kommunismi, DDR ja Neuvostoliitto. Kirjailija leikkii kaikkivaltiasta ja osoittaa, miten pienestä elämän käänteet voivat olla kiinni. Mitä jos tapahtuukin näin eikä noin? Näillä käänteillä hän luo samalle juutalaiselle naiselle viisi erilaista elämän kulkua, romaanin viisi eri ’kirjaa'. Niiden välissä olevilla intermezzoilla hän kääntää historian ja henkilönsä elämän kulun.

Todellinen henkilö, joka piiloutuu näiden naisenelämien taustalle on Erpenbeckin oma isoäiti, juutalaiseen sukuun syntynyt Hedda Zinner (1905-1994). Romaanin naiset kulkevat elämissään isoäidin reittiä Brodysta Berliiniin, sitten Wieniin, Moskovaan ja taas Berliiniin. Ensimmäisessä kirjassa juutalaiselle äidille ja kristitylle isälle syntyy tyttölapsi vuonna 1902 Brodyssa Lembergin lähellä. Vanhempien eri uskonnot aiheuttavat jo tuolloin suuria vaikeuksia: on pogromia ja silmitöntä juutalaisvihaa. Tyttö kuolee kahdeksan kuukauden vanhana ja surun murtama äiti suree häntä juutalaisin menoin. Isä ei kestä surua ja tapahtunutta, vaan lähtee siirtolaiseksi Amerikkaan, kuten moni Euroopasta tuolloin. Erpenbeck kuvaa hienosti, miten karusti ja lihakarjana siirtolaisia kohdeltiin Ellis Islandilla.

Mutta entä jos tyttö olisikin jäänyt eloon? Toisessa kirjassa tytön perhe asuu Wienissä ja tyttö kuolee 17-vuotiaana ensimmäisen maailmansodan lopulla väkivaltaisesti. Kolmannessa kirjassa hänestä tulee Moskovaan natseja paennut kommunisti ja kirjailija, joka kirjoittaa kommunalkassa selontekoaan stalinisteille ja on epätoivoisen tietämätön jo vangitun aviomiehensä kohtalosta. Nainen pidätetään ja karkotetaan Siperiaan työleirille, jossa kuolee. Neljännessä kirjassa ollaan taas DDR:ssä ja viidennessä nainen kuolee iäkkäänä vanhainkodissa yhdistynyttä Saksaa ihmetellen.

Kuuntelin kirjan äänikirjana, mutta vyöryviä tapahtumia oli äänikirjalle liikaa. Meri Nenonen luki hienosti ja selvästi, mutta minusta tämä pitäisi lukea kirjana, jotta voisi rauhoittua välillä ja palata tekstiin. Romaanin idea saman naisen vaihtoehtoisista elämistä on varsin jännittävä ja Erpenbeck kertoo oman sukunsa tarinaa ja kuvaa omaa DDR:äänsä sisältäpäin. Vakuuttavasti ja vimmalla. Jo aiemmin kirjailijalta lukemassani teoksessa Mennä, meni, mennyt päähenkilö Richard on hyvin hämmentynyt muurin murruttua ja elämän muututtua radikaalisti. Tässäkin päähenkilö ihmettelee länttä ja yhdistynyttä Saksaa. Miten on mahdollista, että koko yli 40 vuotta toiminut valtio lakkautettiin ja kaikki mihin oli ikänsä uskonut mitätöitiin?

Erpenbeck kirjoittaa minusta tässäkin jämptin saksalaisesti ja todella napakkaa ja huolellista tekstiä, ja suomennos tuntui laadukkaalta. Intermezzoissa kirjailija osoittaa ne pienet, mitättömiltä tuntuvat seikat, joilla voi olla valtava vaikutus yhden ihmisen - ja miksei koko kansakunnankin kohtaloon. Päivien loppu on vaikuttava teos, vaikka tarinan vauhti oli kova ja poliittiset yksityiskohdat tuntuivat paikoin liian monimutkaisilta.

Jenny Erpenbeck - Päivien loppu
Alkuteos Aller Tage Abend 2012
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
Äänikirjan lukija Meri Nenonen
Tammi 2020
_______________

Jenny Erpenbeckiä (s. 1967 Itä-Berliini) on luonnehdittu yhdeksi aikamme ajankohtaisimmista kirjailijoista. Erpenbeck on syntyisin Itä-Berliinistä, ja hän on opiskellut kirjansidontaa ja musiikkiteatteria. Kirjailijantyön lisäksi hän on toiselta ammatiltaan oopperaohjaaja. Mennä, meni, mennyt -romaanista tunnettu Erpenbeck on voittanut lukuisia saksalaisia ja kansainvälisiä kirjallisuuspalkintoja.

Jenny Erpenbeck - Mennä, meni, mennyt

Koko Eurooppa oli pakolaiskriisin takia täysin sekaisin kun Jenny Erpenbeckin teos Gehen, ging, gegangen - Mennä, meni mennyt ilmestyi vuonna 2015. Pakolaiskriisi oirehti jo edellisenä vuonna. En tiedä kuinka kauan Erpenbeckillä tämä teos oli työn alla, mutta ilmestymisen ajoitus oli napakymppi.

Kirjan päähenkilö on eläköitynyt klassisten kielten professori Richard. Hän on syntynyt ja kasvanut Itä-Berliinissä ja edelleenkin, 25 vuotta muurin murtumisen jälkeen, miehellä on vaikeuksia suhtautua länteen ja yhdistyneeseen Saksaan - hän tuntuu olevan yhtä eksyksissä kuin afrikkalaiset turvapaikanhakijat, joihin hän kohta tutustuu. Vaimo on kuollut, nuori rakastajatar hylännyt ja mies elelee yksin talossaan järven rannalla. Kaupungilla Richard näkee afrikkalaisten pakolaisten nälkälakon eikä tapahtumaa suuremmin huomioi. Sitten myöhemmin Richard törmää heidän protestileiriinsä Oranienplatzilla. Turvapaikanhakijoilla on ollut leirinsä keskellä kaupunkia jo kaksi vuotta ja Richard alkaa käyttää aikaansa heidän jututtamiseensa. Itse asiassa hän suorittaa eräänlaista tutkimusta näiden miesten kotimaista, menneisyydestä ja pakolaisuuden kulusta - ja huomaa oman tietämättämyytensä, niin sivistynyt mies kuin onkin.

Erpenbeck on itsekin syntynyt Itä-Berliinissä (1967) ja itä jotenkin menneisyyteen jämähtäneen Richardin silmin oli todella kiinnostavaa luettavaa. Mutta en voi sanoa pitäneeni Richardista. Hän on mies, joka on elänyt elämänsä ottamatta kantaa mihinkään, kulkenut silmälaput silmillä ja elänyt kaiken ulkopuolella omalla saarekkeellaan. Nuoren rakastajattarensa mies mainitsee hyvin usein, pitkän avioliiton ongelmat jäävät rivien väliin lukijan tulkittaviksi. Vaimo joi ja haastoi riitaa; aivan kirjan lopussa syy tähän selviää Richardin ällistyttävästä puheenvuorosta.

Richard uppoaa monen afrikkalaisen turvapaikanhakijan elämään, haastattelee heitä, opettaa yhdelle pianonsoittoakin, opettaa heille saksaa ja hoitaa heidän kanssaan jopa paperisotaa. Hienosti Erpenbeck rinnastaa hyvin toimeentulevan eurooppalaisen ja afrikkalaisen, joka ei todellakaan voi miettiä mihin kulutushyödykkeisiin rahaa käyttäisi. Afrikkalaisella rahaa ei ylipäätään ole. Turvapaikanhakijoiden toivoton tilanne tulee hyvin selväksi. Vaikka Saksassa on avoimia työpaikkoja vaikka kuinka, ilman työlupaa turvapaikanhakijoita ei voida palkata. Useimpia heitä odottaa maastakarkotus, vaikka väliaikainen oleskelulupa olisi myönnettykin: heidät karkotetaan työttömyyden riivaamaan Italiaan, sillä sinne heistä useimmat ensimmäiseksi päätyivät.

Richardin kiinnostus turvapaikanhakijoiden tilanteeseen erottaa muka ystävät oikeista ystävistä. Yksi elämänikäinen ystäväpariskunta menettää ystävästatuksensa, mutta jäljelle jää monia, jotka tarjoavat afrikkalaisille turvapaikanhakijoille katon pään päälle, vaikkakin väliaikaisen. Erpenbeckin kerronta tuntui minusta jotenkin hyvin jämptiltä ja hyvin saksalaiselta. Olisin toivonut enemmän tunnetta traagisiin kohtaloihin. Ehkä sitä oli, mutta minuun se ei yltänyt. Kieltämättä ajatuksia herättävä teos - eikä EU:ssa pakolaiskysymystä olla vieläkään ratkaistu.

Jenny Erpenbeck - Mennä, meni, mennyt
Alkuteos Gehen, ging, gegangen 2015
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
Kansi Laura Lyytinen
Tammi 2019
Kirjastosta
_______________

Kirjaluotsi, Mummo matkalla, Kirsin Book Club