22. toukokuuta 2022

Julien Sandrel - Toinen elämäni & Unelmien lista


Julien Sandrel (s. 1980) on sympaattisen näköinen ranskalaiskirjailija, jonka teos Unelmien lista nosti hänet kuuluisuuteen. Kuuntelin sen lisäksi Sandrelin uusimman suomennetun teoksen Toinen elämäni, joka vie Pariisiin ja Marseilleen. Molemmat ovat hyvin lyhyitä kirjoja ja niissä on paljon epäuskottavuutta. Ehkä näitä voisi kutsua aikuisten hyvän mielen saduiksi.

Julien Sandrel - Toinen elämäni ***
Alkuteos La vie qui m’attendait 2019
Suomentanut Lotta Toivanen, kansi Emmi Kyytsönen
Tammi 2022, äänikirjan lukija Talvikki Eerola

39-vuotias sinkkunainen Romane on yksityisvastaanottoa Pariisissa pitävä lääkäri. Hän on tunnollinen ja sosiaalisesti vetäytyvä; isä elää, äiti on kuollut tytön ollessa vuoden ikäinen. Eräänä päivänä yksi vakituinen potilas kysyy Romanelta, mitä tämä teki Marseillessa. Nainen väittää nähneensä lääkärinsä siellä, vaikka tämä ei ole ikinä kaupungissa käynyt. Romanella alkaa loma ja hän lähtee tutkimaan, mistä on kysymys. Ilmetty kaksoisolento löytyy kuin löytyykin! Juliette on kirjakauppias ja hänellä on pieni tytär.

Naiset ovat päivänselvästi identtiset kaksoset. Mutta miten tämä on mahdollista? Miksi toinen asuu Pariisissa ja toinen Marseillessa eivätkä he ole tienneet toisistaan mitään? Romane ja Juliette juttelevat  ja kertovat toisilleen elämästään, ja löytävät toisistaan sukulaissielun. Juliette avautuu siskolleen vakavista terveyshuolistaan: hänen on mentävä sairaalaan tutkimuksiin ja pyytää Romanea sijaistamaan häntä kirjakaupassa ja tyttären äitinä, koska ei halua turhaan huolestuttaa omaisiaan. Juliette preppaa Romanea ja niin sijaisuus alkaa.

Toinen elämäni on hellyttävä ja herttainen tarina erotettujen siskosten välille kehkeytyvästä ystävyydestä, epäuskottavuuksistaan huolimatta. Se, miksi identtiset kaksoset erotettiin toisistaan on suuren draaman seurausta, ja yhteinen isä on siitä vastuussa. Hyvittääkseen tyttärilleen tekemänsä päätöksen isä antaa toiselle lahjaksi elämän. Introvertti Romane saa itselleen eläväisen perheen ja löytää elämänilon.

Muissa blogeissa: Kirjahilla, Kirjavinkit

____________________________________________________________

Julien Sandrel - Unelmien lista ***
Alkuteos La chambre des merveilles 2018
Suomentanut Lotta Toivanen
Tammi 2021, äänikirjan lukija Krista Kosonen

Thelma on työssään markkinointitehtävissä erittäin menestynyt ja kiireinen pariisilainen yksinhuoltaja, jonka poika Louis on fiksu ja liikkuvainen 12-vuotias. Eräänä päivänä tapahtuu äidin pahin painajainen: poika kaatuu skeittilaudallaan, jää rekan alle ja joutuu koomaan. Surusta sekaisin oleva Thelma istuu poikansa sairaalavuoteen ääressä ja ottaa etäisyyttä työhönsä ja lipevään pomoonsa, jonka pompoteltavana on vuosikaudet ollut.

Kaukaa viisas nainen on nauhoittanut tukun pomonsa seksuaalista häirintää sisältäviä puheita ja saa firmalta satumaisen korvauksen. Rahalla on merkitystä siinä, mitä Thelma pian tekee. Lääkärit eivät anna paljonkaan toivoa pojan heräämisestä, ja jos Louis ei kuukauden kuluessa heräisi, kaikki toivo olisi mennyttä.

Äiti tutkii hädissään poikansa huonetta ja löytää sieltä Louisin unelmien listan, johon poika on kirjoittanut paikkoja ja tapahtumia, jotka hän haluaisi elämässään nähdä ja kokea. Thelma saa idean toteuttaa poikansa unelmat, videoida ja äänittää kokemansa, jotka sitten soittaa koomassa olevalle pojalleen, sillä hän uskoo pojan kuulevan. Saamansa suuren korvauksen turvin hän voi jättää työnsä ja matkustaa mm. Japaniin, jonne seuraksi saapuu myös etäinen äiti.

Sandrel on keventänyt raskasta teemaa laittamalla Louisin puhumaan ajatuspuhetta koomastaan huolimatta. Tämähän ei tietysti mitenkään voisi vastata todellisuutta, mutta Louisin kirkasta pojan ääntä oli ihana kuunnella. Viimeinen Louisin toive on kirjoittaa itselleen visio siitä, millainen toivoisi elämänsä olevan kymmenen vuoden kuluttua. Niinpä Thelma kirjoittaa tulevalle itselleen kirjeen, jossa kuvailee elämäänsä kymmenen vuoden kuluttua - Louis on terve, valmistunut ammattiin ja elää täyttä elämää, niin kuin hän itsekin.

Muissa blogeissa: Annelin lukuvinkitRautalampi-lehti

Julien Sandrel (s. 1980) on eteläranskalainen kirjailija, joka omistautui kirjoittamiselle työskenneltyään viisitoista vuotta yritysmaailmassa. Perheenjäsenten välinen rakkaus kiehtoo häntä aiheena. Sandrelin esikoisromaani Unelmien lista nousi nopeasti kansainväliseksi bestselleriksi, ja se on palkittu Ranskassa. Kirjailijan omaan perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta.

21. toukokuuta 2022

Kate Morton - Hylätty puutarha


Olin lukenut Kate Mortonilta tätä ennen vain yhden kirjan Salaisuuden kantajaenkä siitä kovin innostunut. Tiesin siis entuudestaan Mortonin yksityiskohtaisen kerrontatavan ja pitkät tarinat. Hylättyä puutarhaa on moni minulle suositellut, joten päätin ottaa riskin. Tarina on pitkä ja polveileva, täynnä suku- ja muita salaisuuksia, ihmiskohtaloita ja draamaa. Kerronta tapahtuu muutamassa aikatasossa: 1900-luvun alkuvuosina sekä vuosina 1975 ja 2005.

Vuonna 2005 australialainen Cassandra saa isoäidiltään Nelliltä yllätysperinnön, pienen talon tiluksineen Cornwallista. Miksi isoäiti oli ostanut maailman toiselta laidalta itselleen talon? Cassandra lähtee paikan päälle tutustumaan perimäänsä mystiseen Cliff Cottageen, joka on vuosikymmenten kuluessa rappeutunut ja sen puutarha villiintynyt. Kauppakirjasta selviää, että Nell osti talon 1975 käydessään Englannissa. Paikallisilta selviää myös, että Nellin oli tarkoitus muuttaa Cornwalliin pysyvästi, mutta jotain tuli suunnitelman esteeksi. Se este oli pieni Cassandra, jonka epävakaa äiti jätti tytön isoäitinsä huomaan.

Sitten kurkistetaan vuoteen 1913, jolloin sataman virkamies löytää yksinäisen pienen tytön laiturilta. Mies vie tytön kotiinsa ja koska kukaan ei tunnu etsivän tyttöä, kasvattaa tytön - Nellin - omanaan. Vasta kuolinvuoteellaan isä paljastaa, että Nell on löytölapsi ja antaa tälle myös lapsuuden matkalaukun. Sieltä paljastuu kaunis kuvitettu satukirja, josta Nell ryhtyy onkimaan tietoja. Ennen internetin aikaa tietojen hankkiminen on työlästä, mutta sitkeä Nell saa vahvan epäilyn siitä kuka hän on - hän on englantilainen tyttö, jota on luultu kuolleeksi yli 60 vuotta.

Hylätty puutarha on viihdyttävä naisten lukuromaani, joka kulkee 1900-luvun alun Lontoon köyhälistön todellisuudesta Blackhurstin kartanon ylellisiin saleihin ja Australian kuumuuteen. Mountrachetien aristokraattisuus piilotti kulisseihin monenlaista draamaa: epäsäätyisiä avioliittoja, lapsen hylkäämistä, kateutta ja ahneutta, sisaren sairasta palvontaa ja suuria salaisuuksia. Pienen orpotytön Eliza Makepeacen todellisuus Lontoossa ilkeän vuokraemäntärouvan käskyttämänä oli kovaa, mutta sitten tapahtui sadun ihme: upeat hevosrattaat noutivat tytön Blackhurstin kartanoon, koska kartanonherra Linus niin tahtoi. Onneton Linus näki punatukkaisessa Elizassa rakastetun siskonsa, jonka oli iäksi menettänyt. Vaimo Adeline ei kasvattityttärestä pitänyt, mutta Eliza sai pelastettua hyvin sairaalloisena pidetyn ja varjellun serkkunsa Rosen normaaliin elämään. Nellin vanhempien rakkaustarina ja kohtalo selviävät myös.

Ei tätä voi moittia kuin pituutensa puolesta, 20 tuntia kuunneltavaa on paljon. Hylätty puutarha on hyvin kirjoitettu genrensä edustaja, joka koukuttaa juonellaan lukijan. Saatan myöhemmin kesällä kuunnella kolmannenkin Morton-tarinan, kun kaipaan huoletonta viihdettä. Mietin näitä kahta australialaista bestselleristiä, Kate Mortonia ja Liane Moriartya. Sattumaako vain, vai onko australialaisuudella jotakin tekemistä muhkeiden ja pitkien tarinoiden kanssa?

Kate Morton - Hylätty puutarha
Alkuteos The Forgotten Garden 2008
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Otava 2014 / 2021
Äänikirjan lukija Sara Welling
_____________________

Australialaisen Kate Mortonin (s. 1976) kirjat ovat saaneet kriitikot ja lukijat polvilleen, ja niitä on julkaistu yhteensä 42 maassa. Mortonin teokset ovat kuin ystävä, joka tekee mieli ottaa joka paikkaan ja joka kertoo aina parhaat jutut.

18. toukokuuta 2022

T. J. Klune - La casa en el mar más azul


Kuuntelin helmikuussa T. J. Klunen uusimman fantasian Under the Whispering Door. Uppoutumista siihen haittasi lukijan ärsyttävä ääni. Päätin epäröinneistäni huolimatta kuunnella hänen bestsellerinsä Talo taivaansinisellä merellä / La casa en el mar más azul - ja tässä espanjankielinen lukija olikin erinomainen.

Linus Baker on Maagisten nuorten huolenpito-osaston ohjekirjan pykäliä tiukasti noudattava nelikymppinen sosiaalityöntekijä. Hän pukeutuu nuhruiseen pukuun ja on lihavahko, mikä hävettää häntä kovin. Linus asuu yksin kissansa Calliopen kanssa, ystäviä ei juuri ole ja kotikaupungissa sataa aina. Hän viettää yksitoikkoista ja ankeaa elämää siis. Linuksen työnä on valvoa orpokotien toimintaa, raportoida virastolle tarkoin ongelmista ja näyttää toiminnalle vihreää valoa tai sulkea ne.

Eräänä päivänä Linus saa hyvin salaisen toimeksiannon: hänen on lähdettävä kuukaudeksi kaukaisella Marsyasin saarella sijaitsevaan orpokotiin, jossa asuu kuusi maagista lasta ja nuorta. He ovat niin eriskummallisia ja oletettavasti vaarallisiakin, että heidät on päätetty pitää erossa muusta yhteiskunnasta. Linus ottaa kissansa mukaan ja ajaa saarelle, jossa hän tapaa mm. äärimmäisen älykkään kuusivuotiaan antikristus Lucyn, kaksisataavuotiaan pullean puutarhatonttu Talian, Pomeraniaksi säikähtäessään muuttuvan Salin, puutarhurointia rakastavan metsänhenki Pheen ja orpokotia johtavan hurmaavan Arthurin. Saarelaiset suhtautuvat hyvin kylmästi ja torjuvasti orpokodin outoihin lapsiin ja kärhämää on tuon tuostakin. Vallitsee isoveli valvoo -mentaliteetti ja jättimäiset katukyltit kehottavat ilmoittamaan kaikesta oudosta.

Klune luo mahtavan upean ja värikkään fantasiamaailman ja haluaa kirjallaan sohia erilaisuuden pelkoamme. Hänen luomansa maagiset hahmot ovat persoonallisuuksia joka ikinen. Ehkä eniten minua ihastutti ja huvitti Lucy, joka varsin usein äityi mahtailemaan kyvyillään ja pelottelemaan Linusta ja muita lapsia maailmanlopun uhkakuvilla. Äänikirjan lukija eläytyi upeasti Linuksen puuskahduksiin! Sympaattinen tyyppi oli myös puutarhatonttu Talia, joka puhui puutarhatonttujen kieltä ja tarjosi Linukselle lohdutusta ja vertaistukea pulleuteen. Ihana tyyppi oli myös puutarhaan hurahtanut Phee, jonka viherpeukalo sai kaikki kasvit kukoistamaan.

Klunen kirjan ollessa kyseessä mukana on myös queer-rakkautta: Linuksesta ja Arthurista tulee rakastavaiset. Nössö Linus rohkaistuu kirjan kuluessa kyseenalaistamaan viraston toimintaa eikä katso enää hyvällä sen päätöksiä. On itse asiassa älytöntä kutsua Marsyasin saaren orpokotia orpokodiksi. Orpokoti on lapsille väliaikainen paikka, josta lapset adoptoidaan perheisiin - mutta kukaan ei adoptoi ikinä näitä omituisia lapsia. Linus ja Arthur rakastavat näitä lapsia ja heidän on löydettävä lasten tulevaisuudelle kestävä ja onnellinen ratkaisu - ja sen he tekevät.

Olihan tämä maaginen kirja, joka piti otteessaan, täynnä värikkäitä hahmoja ja tunteisiin meneviä kohtauksia. Yksinäinen Linus koki rakkautta ja hyväksyntää ensimmäisen kerran elämässään ja lapset osoittautuivat lapsiksi omituisesta ulkonäöstään ja ihmeellisistä kyvyistään huolimatta. Ei voi kuin ihailla Klunen mielikuvitusta ja tarinankerronnan lahjaa!

Kirjaa on luettu mm. näissä blogeissa:  Kasoittain kirjoja,  Kirsin kirjanurkka &  Yöpöydän kirjat

T. J. Klune - La casa en el mar más azul
Alkuteos The House in the Cerulean Sea 2020 / Talo taivaansinisellä merellä, Otava 2021
Planeta audio 2022
Äänikirjn lukija Marc Gómez
____________________

Lumoava fantasia oman paikkansa löytämisestä sekä ennakkoluuloista ja niiden murenemisesta Orpokodissa asustaa kuusi maagista lasta: maahinen, metsänhenki, traakki, tunnistamaton vihreä otus, ihmissylikoira ja Antikristus. Linuksen tehtävä on selkeä: hänen on arvioitava, voivatko lapsoset saada aikaan maailmanlopun.

17. toukokuuta 2022

Anneli Vehkoo - Se kesä Pariisissa


Entinen elämä kiristää uimahatun alla. Se joka joskus olin. Se mitä me joskus olimme, luottavaisia, tavalliseen mukavaan elämään asettuneita. Alussa rakastuneita ja onnellisia, sitten arkionnellisia, enemmän tai vähemmän tyytyväisiä. Oli nousuja ja laskuja, niitten välissä pitkiä tasankoja ja toisiinsa puuroutuvia päiviä.

Anneli Vehkoo on Pariisissa asuva ja työskentelevä kirjailija ja toimittaja ja siksi hänen lyhyt romaaninsa Se kesä Pariisissa henkiikin hurmaavaa ja aidolta tuntuvaa pariisilaistunnelmaa. Tekstissä vilahtelevat mercit ja bonjourit, ärrät sorahtelevat ja miljöön kuvaus vie lukijan pariisilaiseen elämänmenoon. Päähenkilö Sinin matkan aihe ei kuitenkaan ole iloinen turismi rakkauden kaupunkiin, vaan yritys saada kiinni radikaalisti muuttuneesta elämästä. Sini on näet viisikymppinen jätetty nainen, juuri eronnut kahdenkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Menetetty Kallion koti, ex-mies Eero ja tytär Ida pyörivät mielessä, sormukseton nimetön ja oma muuttunut identiteetti oudostuttavat. Pieni kalustettu ullakkohuone Sacré Coeurin lähellä tuo mieleen vuosien takaiset opiskeluajat. Opiskelee Sini nytkin, Alliance Françaisen kesäkurssilla ranskaa.

Koronakriisi on siirtänyt maailman uuteen aikaan mutta kaupunki on paikoillaan, tunnelma kuin ryppyisessä postikortissa. Eiffel-tornit ja Louvren pyramidit kimmeltävät matkamuistoliikkeiden ikkunoissa, tulipunaiset ruusut kukkivat puistikossa itkupajujen alla kuin romantiikan ajan maisemamaalauksissa.

Avio- ja identtikriisin lisäksi on koronakriisi. Maailma on muuttunut eikä mikään entinen päde. Sini kelaa ahdistuneena tapahtunutta: merkkejä oli ollut, mutta ne oli helppo jättää huomiotta. Kahden itsenäisen aikuisen liitossa tultiin ja mentiin eikä toista vahdittu. Keväällä Eero oli sanonut rakastuneensa toiseen ja toivonut siistiä eroa. Tytär Ida sai tarpeekseen kodin jäätävästä ilmapiiristä ja muutti poikaystävänsä luo Ouluun. 

Pariisi on hiljaisempi koronakriisin puristuksessa eikä viidentoista neliön kuumassa huoneessa voi paljoa tehdä. Sini on keksinyt uimahallin, jossa tutustuu Juliette Binochen näköisen naiseen ja he ryhtyvät juttusille. Bretagnesta kotoisin oleva Elise on myös eronnut ja tekee kotona käännöstöitä. Elisen kesäjuhlissa Sini tutustuu tämän serkkuun Yanniin, nelikymppiseen herkänoloiseen mieheen. Seuraa kiihkeä ja kuuma suhde, sillä mieskin on eroamassa. Suhde ja upea seksi paikkaavat Sinin itsetuntoa, mutta suhteen jatkuvuus on epävarmaa, onhan Sini vain käymässä oleva turisti ja miehellä paljon selvitettävää eronsa suhteen. 

Masennuksen, Idan lähdön ja kodin menetyksen, Eeron välinpitämättömyyden, unettomien öitten, yksinäisten lakanoitten ja koko kuluneen vuoden pandemiahelvetin nimissä annan mennä. Otan kaiken irti näistä tähtihetkistä ja Yannin kovasta kauneudesta, keskusteluista peiton alla ja öistä miehen vierellä, tämä on balsamia haavoille, tämä on revanssi, vyöryköön koko laava!

Vehkoo sanoittaa todella hienosti jätetyn keski-ikäisen naisen tunnot. Itsetunto ja oma naisellisuus ovat saaneet kolauksen, mutta viisikymppinen ei ole valmis asettumaan senioriksi, vaan kaipaa läheisyyttä, rakkautta ja seksiä. Miten ihmeessä osaa toimia muuttuneilla parisuhdemarkkinoilla tinderien ym. maailmassa? Keski-ikäisen sinkkunaisen haasteita Sini pallottelee avoimesti ranskalaisen uuden ystävänsä Elisen ja suomalaisen Lauran kanssa, mikä oli antoisaa.

Kuuntelin kirjan äänikirjana ja pidin kuulemastani. Vehkoo kirjoittaa älykkäästi ja ajankohtaisesti. Teksti ei pyöri yksinomaan parisuhteissa, vaan kiinnittyy ympäröivään maailmaan. Kirjaa voin suositella erokriisiään poteville, sillä Sinin pohdintojen avulla voi tutkailla omia tuntojaan. Kirjaa suosittelen myös Pariisia rakastaville, sillä oli kiintoisaa ja lumoavaa kulkea Sinin matkassa Pariisin kaduilla ja kokea Pariisin kesä, vaikka se erilainen olikin pandemian keskellä.

Anneli Vehkoo - Se kesä Pariisissa
Otava 2022
Äänikirjan lukija Mervi Takatalo
____________________
 
Herkkä ja aistillinen kuvaus elämänvaiheesta, jossa vanha on jo mennyttä mutta uudesta suunnasta ei ole vielä tietoa.
 
Anneli Vehkoo on Pariisissa asuva ja työskentelevä kirjailija ja toimittaja. Hän on asunut Pariisissa vuodesta 1990 ja työskennellyt siellä Ylen kulttuurikirjeenvaihtajana 1990–1998. Vehkoon esikoisromaani G-piste (2007) käsittelee naisen seksuaalista yksinäisyyttä. Toinen romaani Kaikki ne hetket kun olet yksin (2020) kuvaa avioliiton sudenkuoppia ja elämän kaipuuta.

16. toukokuuta 2022

Anna-Maria Eilittä - Tämäkin hämärä katoaa


Anna-Maria Eilittän Tämäkin hämärä katoaa on pienoisromaani, jonka lyhyeen muotoon Eilittä saa mahdutettua paljon koskettavaa inhimillistä elämää ja elämän kipupisteitä: on sukupolvien kuilua,  huolta lapsista, salattua rakkautta, syvää ystävyyttä, sairautta ja menetyksiä, pitkää parisuhdetta. Keskiössä ovat Lapissa asuvat kahdeksankymppiset Vuokko ja Eino sekä heidän elämäntarinansa. He elävät vaatimatonta elämäänsä pärjäillen vielä kahdestaan vanhan koiransa Tuhman kanssa pienessä kotitalossaan, lapset ovat lähteneet etelään. Heidän elämänsä ystävä on auttavainen Valo, joka on hiljattain jäänyt leskeksi.

Pariskunnan tytär Lotta on kouluttautunut ekonomiksi ja luonut itselleen huikean uran pörssimeklarina Helsingissä, aviomies Riku on niinikään menestyjä ja kiireinen työssään. Eletään ruuhkavuosia, jolloin parisuhteen hoitamiselle ei ole aikaa. Heidän merellinen keskusta-asuntonsa on iso ja ylellinen vanhempien silmissä, jotka saapuvat junalla pääkaupunkiin lastenvahdeiksi likottamaan päiväkoti-ikäistä Almaa ja vähän vanhempaa Aatosta. Lotta ja Riku sanovat tarvitsevansa parisuhdelomaa, mutta lennähtävät silti eri kaupunkeihin, toinen Roomaan, toinen Berliiniin. Romaani etenee lyhyin luvuin, joiden otsikot ilmoittavat, kuka kolmesta kertojasta on kulloinkin äänessä.

Valo niitti heinää, hänen selkänsä kimalteli hiestä ja kultaisista auringonsäteistä. Kostean tukkansa hän oli sukinut taakse, niin että korkea, voimakas otsa paljastui. Silmien vaalea sini kilpaili taivaan kanssa. Hän lauloi, hän jutteli ja hauskutti, ja aika kiisi. // Minä naurahdin, käänsin katseeni pääskyjen kaarroksiin, en tiennyt, olivatko ne kesyttäneet tuulen vai tuuli ne. Ajatukseni löivät tyhjää, sydänkin lepatti aloillaan.

Minua liikuttivat etenkin Einon ja Vuokon puheenvuorot, sillä heidän avautumisistaan kävi ilmi pääpiirteissään heidän elämänsä kulku. Pitkä liitto on opettanut ymmärtämään toista hyvine ja huonoine puolineen, antamaan toiselle tilaa olla oma itsensä. Kummallakin on ristinään elämää haittaavia ja elämänilon vieviä vaikeita sairauksia. Hyvin koskettavana koin kummankin rakkauden Valoon, tuohon iloiseen ja auttavaiseen, nuorena silmiinpistävän komeaan mieheen. Tulkitsin, että Einon tunteissa oli ollut enemmänkin kuin ystävyyttä nuoruuden päivinä, kuten myös Vuokonkin sisimmässä, mutta he olivat pitäneet Valon ja tämän hiljattain kuolleen vaimon Saaran ja heidän tyttärensä parhaimpina ystävinään kaikki elämän vuodet.

Pidin siitä, että kolmen päähenkilön puheenvuoroissa teksti liikkui sujuvasti menneessä ja nykyisessä eikä seuraamisessa ollut mitään ongelmaa. Helsingissä Vuokko ja Eino ihmettelevät tyttären hulppeaa asuntoa, pääkaupungin elämänmenoa ja näkevät tämän parisuhdeongelmien peittelyn läpi. Pienen haasteellisen Almankin kanssa tullaan lopulta hyvin toimeen. Ne muutamat kuukaudet, joista romaani kertoo, merkitsevät suurta kriisiä, muutosta ja luopumista kaikkien elämässä: Valo sairastuu ja alkanut pandemia eristää toisistaan nämä kolme sydänystävää. Työhönsä ja rahan ansaitsemiseen keskittynyt Riku päättää hypätä oravanpyörästä eikä ison työkriisin kokeneen Lotan auta muu kuin seurata. Pandemia ja elämänkriisi merkitsevät kenties Lotalle ja hänen perheelleen paluuta pehmeämpiin elämänarvoihin, Vuokolle ja Einolle jotain muuta.

Maisema kerää sittenkin itseensä syksyn kaikki sävyt. Saamme nähdä ne vielä. Kuljemme Einon kanssa käsikynkkää pihalla, mutta emme vaivaudu leikkaamaan syyshortensioiden kukintojakaan. Emme suojaa enää marjapensaitakaan verkoilla - pitäköön juhlansa, ne jotka osaavat antaa arvon juurille ja oksille. // Varjot ovat pidenneet, ja tummuneet. Näin elämässä kai tapaa käydä. Se ei silti tee asian hyväksymisestä helpompaa. 

Kuuntelin kirjan äänikirjana, jossa Vuokon ja Einon hurmaava Lapin murre hiveli korvaa. Iso kiitos siis äänikirjan lukijalle Elsa Saisiolle! Kirjan lukijalle suositan herkällä kuulolla olemista, jolloin Eilittän monet koskettavat yksityiskohdat paljastuvat. Kirjaa kuunnellessa ajattelin omia edesmenneitä karjalaisia vanhempiani, sillä varmasti hekin olivat ihmeissään Helsingin kodistani ja perheeni elämäntyylistä siellä. Tämäkin hämärä katoaa oli minusta herkkä pieni helmi, tarkasti havainnoiva ja koskettava.

Kirjasta on kirjoittanut myös Anun ihmeelliset matkat.

Anna-Maria Eilittä - Tämäkin hämärä katoaa
Atena 2022
Äänikirjan lukija Elsa Saisio
____________________

Anna-Maria Eilittä (s. 1975) on helsinkiläinen kirjailija ja teologian maisteri. Hän on syntyjään Keminmaalta. Hänen esikoisromaaninsa Kun olen poissa keräsi ihastuneen vastaanoton vuonna 2019.

Hän arvostaa perhettä, ystäviä, tavallista arkea, hyvää kahvia ja mielenkiintoisia keskusteluja. Eilittä harrastaa lukemista, hyötyliikuntaa, joutenoloa ja unelmointia sopivassa suhteessa. Hän haaveilee, että saisi vanheta miehensä kanssa ja nähdä poikansa aikuisina miehinä ja kirjoittaa vielä monta kirjaa.

11. toukokuuta 2022

Laura Baldini - Uuden ajan opettaja


Kirjailijan nimi Laura Baldini tuo mieleen Italian, mutta se on yksi itävaltalaiskirjailija Beate Malyn pseudonyymeistä. Uuden ajan opettaja on fiktiivinen tarina italialaisen Montessori-pedagogiikan perustajan Maria Montessorin (1870-1952) lapsuudesta, nuoruudesta ja elämäntragediasta, perustanaan elämäkertafaktat. Lukija saa seurata Marian opiskeluvuosia ja lukea siitä, mitä valtavia lasikattoja opiskelevan ja ammatissa toimivan naisen oli 1900-luvun alussa rikottava. Harmikseni Baldini oli rajannut Montessorin elämän aikaikkunan nuoruuteen, sillä minusta olisi ollut kiinnostavaa lukea myös hänen myöhemmistä vuosistaan.

Kaunis, tumma Maria oli lääketieteellisessä tiedekunnassa ainoa naisopiskelija ja miespuolisten kurssitovereidensa alituisen kiusan kohde. Sopivaisuussäännöt olivat tiukat: esim. ruumiinavausharjoitukset Maria joutui tekemään yksin iltamyöhällä, koska ei ollut sopivaa, että miehet ja naiset leikkelisivät yhdessä alastomia ihmisruumiita. Mutta Maria oli kurssinsa etevimpiä ja väitteli tohtoriksi 25-vuotiaana. Hän sai runsaasti julkisuutta ja oli kiinnostunut psykiatriasta ja vierailu Ostian mielisairaalassa muutti hänen elämänsä. Oli rankkaa lukea, miten heikkolahjaisia ja mielisairaita lapsia ’hoidettiin’ - eristystä, pakkopaitaa, julmuutta, hakkaamista ja sähköshokkeja. Maria valmistutti lapsille monia erilaisia puupalapelejä ja lapset keksivät monen ihmeeksi niiden idean. Maria näki myös, millaisen kotiväkivallan uhreja Rooman slummien naiset olivat ja alkoi tehdä hyväntekeväisyyttä köyhissä kortteleissa.

Luigin pääkoppaa ei saanut enää järjestykseen. Jatkuva pelossa eläminen oli tuhonnut hänen aivonsa jo ajat sitten. Pian kaikki hänen muistonsa olisivat mennyttä. Hän ei kykenisi enää ajattelemaan eikä kokemaan pelkoa. Luultavasti kuolema tuntui samanlaiselta. Niin järjetöntä kuin se olikin, ajatuksessa oli jotain lähes lohdullista.

Montessorin uraauurtavat aikaansaannokset ovat pääosin suurelle yleisölle tuttuja. Viime vuonna lukemani, montessoriohjaaja Riikka Helle-Kotkan runokokoelma Auringonpilkuttaja avasi kiehtovasti runon keinoin tämän Italian ensimmäisen naislääkärin elämää. Montessori sai kasvatusmenetelmillään hyviä tuloksia heikkolahjaisiksi diagnosoitujen lasten parissa ja perusti Montessori-kouluja ympäri maailman ja työskenteli väsymättä köyhien ja hylättyjen lasten hyväksi. 

Yhdessä komean lääkärin Giuseppe Montesanon kanssa Maria johti Roomassa koulua ja heidän välilleen syttyi rakkaussuhde. Giuseppe olisi halunnut naimisiin, mutta Maria oli vastahakoinen eikä Giuseppe kovin hyvin kestänyt Marian menestystä. Mies alkoi vältellä Mariaa ja ryhtyi tapaamaan muita naisia. Maria ei taipunut avioliittoon silloinkaan, kun huomasi olevansa raskaana. Hänen elämänsä tragedia oli se, että tuona aikana naimisissa oleva nainen ei voinut toimia ammatissa. Maria ei halunnut heittää hukkaan sitkeydellä saavuttamaansa lääkärin ammattia ja asemaansa, vaan luopui Giuseppesta ja rakkaudestaan ja antoi aviottoman poikansa Marion muiden kasvatettavaksi. Pojan syntymätodistuksessa äiti on tuntematon, isäksi on merkitty Giuseppe. Mario syntyi 1898 (Baldinin mukaan vasta 1902) ja asui maalla Firenzen lähellä erään perheen hoivissa, jossa Maria kävi poikaa usein katsomassa tekeytyen tämän tädiksi. Äitinsä Renilden kuoltua Maria otti pojan luokseen asumaan ja he tekivät myöhemmin yhteistyötä Montessori-koulujen tiimoilta. Täältä voit lukea englanniksi Marion ja hänen äitinsä yhteistyöstä.

Maria Montessorin yksityiselämän tragedia osoittaa selvästi sen, miten kapea liikkumavara koulutetuilla naisilla oli. Joko ammatti tai äitiys, kun taas nykyisin nainen voi saada molemmat. Baldini kirjoittaa sujuvasti ja eläytyvästi Marian elämästä ja tuon ajan sovinistisesta yhteiskunnasta.

Laura Baldini - Uuden ajan opettaja
Alkuteos Lehrerin einer neuen Zeit
Suomentanut Helinä Kangas, Sara Ristolainen
Bazar 2022
Äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen
____________________

Itävaltalainen Beate Maly (s. 1970) on tuottelias kirjailija, joka kirjoittaa historiallisia romaaneja ja rikosromaaneja. Hän julkaisee myös pseudonyymeillä Laura Baldini ja Lina Jansen. 

 Oppimisvaikeuksista kärsivät lapset nähdään viallisina ja heidät suljetaan erilaisiin laitoksiin pois yhteiskunnan silmistä. Lasten surulliset ja lannistuneet katseet kohdatessaan Maria päättää, että asioiden täytyy muuttua. Hän alkaa innostaa lapsia antamalla heille leluja oppimisen tueksi, ja pian Marian oppilaat alkavat edistyä niin huimaa vauhtia, että hänen työnsä kiinnittää koko opetusmaailman huomion. Yhtäkkiä koko maailma haluaa kuulla lisää tästä uudesta tavasta opettaa ja Marian elämä mullistuu peruuttamattomasti.

9. toukokuuta 2022

Christina Wahldén - Älä puhu kuolleista, Darwin #1


Ruotsalaisen Christina Wahldénin Darwin-dekkarisarjan aloitusosa Älä puhu kuolleista oli Ruotsissa ehdolla vuoden parhaaksi rikosromaaniksi 2020, mitä en yhtään ihmettele. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja syviä, ja juoni taidokas. Lisäksi tapahtumien miljöö, Australian trooppisen Pohjoisterritorion pääkaupunki Darwin ja aboriginaalien ongelmat on kiinnostavasti ja asiantuntevasti kuvattu. Wahldén on opiskellut Australiassa ja sen jälkeenkin reissannut maata ristiin rastiin, joten hän tietää mistä puhuu. Jälkisanoissa hän sanoo mm.:

Kaikista maista, joissa asuu alkuperäisväestöä, Australiassa kaikkien kansalaisten yhdessä elämiseen ja yhdenvertaisiin elinoloihin liittyvät asiat on hoidettu huonoimmin. Haluan ulkopuolisena kuvailla aboriginaaleihin kohdistuvaa painostusta ja sitä, millaisia seurauksia sillä on koko yhteiskunnalle, ei vähiten naisille ja lapsille. // On melkoista tasapainottelua kuvailla Australian alkuperäisväestöä kaunokirjallisuudessa, jos ei kuulu siihen itse. Joidenkin mielestä se ei ole mahdollista eikä toivottavaa.

Kerron summittaisesti, mistä on kyse menemättä juonipaljastuksiin. Darwinissa viettää välivuotta Ruotsalainen taideopiskelija Greta, joka halusi kauas kotimaastaan jättääkseen hirvittävän perhetragedian taakseen. Hän asuu kimppakämpässä tietokonenörtti Lizin ja nuoren poliisiharjoittelija Jessin kanssa. Aamulenkillään Greta löytää rannasta naisen ruumiin, jonka ilmeisesti krokotiili on tappanut ja paloitellut. Ruumiinavauksessa selviää kuitenkin, että alkuperäiskansaan kuulunut nainen ei hukkunut, vaan hänet on surmattu muualla.

Tutkintaa johtaa parimetrinen ja punatukkainen Bluey, jonka intohimona on Abba. Hän tietää yhtyeestä pienimmätkin yksityiskohdat ja soittaa Abbaa täysillä autossaan. Ja kun hän haastattelee ruumiin löytänyttä Gretaa, sydän hypähtää: nainenhan on ilmetty Agnetha Fältskog! Blueyllä on aikuinen tytär Cat ja takanaan muutama epäonnistunut naissuhde. Viina on jäänyt ja mies on nyt raitis - poikkeus sekä Darwinissa että genren etsivien joukossa. Dekkarin alussa Bluey ottaa hoiviinsa orvoksi jääneen vallabin pennun, jonka nimeää Mangoksi, miten herttaista. Blueyn nuori kollega Jess kuuluu alkuperäisväestöön ja on harvinaisuus Darwinin poliisivoimissa. 

Voi että olikin timanttinen dekkari! Tarina imaisi mukaansa ja oli kiinnostavaa lukea Australian aboriginaalien synkästä ja sorretusta menneisyydestä. Heidän lapsiaan otettiin huostaan vielä 1970-luvullakin ja annettiin valkoisten kasvatettaviksi, mitä sittemmin hallitus on pyytänyt anteeksi. Haulla Stolen Generation löytyy paljon osumia, tässä yksi. Tässä dekkarissakin on yksi fiktiivinen  aboriginaalityttöjen nuorisovankila, Banksia House, jonka seinien sisälle on kaameaa katsoa. Sarjan toinen osa Syklonivaroitus ilmestyy syksyllä. Jännittävää nähdä, miten Bluey tulee sykloniin suhtautumaan, sillä hänen perheensä koki kovia vuoden 1974 hirveässä Tracy-syklonissa, joka tuhosi koko Darwinin kaupungin.

Inkeri Markkula käsittelee Kanadan alkuperäiskansojen sortoa ja Sixties Scoopia upeassa teoksessaan Maa joka ei koskaan sula.

Christina Wahldén - Älä puhu kuolleista Darwin #1
Alkuteos Nämn inte de döda
Suomentanut Jänis Louhivuori
Minerva 2022
Äänikirjan lukija Hannamaija Nikander
____________________

Christina Wahldén (s. 1965) on ruotsalainen kirjailija ja journalisti. Hän on kirjoittanut niin lapsille kuin aikuisille ja saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja, mm. Ruotsin vuoden parhaan lasten- ja nuortendekkarin palkinnon. Toimiessaan vuosia Svenska Dagbladetin rikostoimittajana hän raportoi ennen kaikkea naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta rikollisuudesta, parisuhde- ja nk. kunniaväkivallasta sekä ihmiskaupasta. Australiaan Wahldén tutustui opiskellessaan dramaturgiaa Sydneyn yliopistossa.

6. toukokuuta 2022

Viola Ardone - Lasten juna


Äitini Antonietta ei ole koskaan myynyt minua, 
ei tähän mennessä.

Historialliset tositapahtumat sodanjälkeisestä Italiasta ovat innoittaneet napolilaista Viola Ardonea kirjoittamaan teoksen Lasten juna. Jo ennen sotaa varallisuuserot köyhän etelän ja vauraan pohjoisen välillä olivat suuret, mutta sota köyhdytti etelää lisää; asukkaat elivät armottomassa köyhyydessä ja näkivät nälkää. Kommunistipuolue sai idean osoittaa solidaarisuuttaan Napolin ja lähialueiden köyhille lähettämällä laihoja ja sairaita lapsia vauraampiin oloihin Pohjois-Italiaan. Ensimmäinen lasten juna starttasi tammikuussa 1946 ja operaatio vei kaikkiaan noin 70.000 lasta parempiin oloihin. Jotkut palasivat, jotkut eivät.

Tarinaa kertoo kirkkaalla lapsenäänellään köyhä napolilaispoika Amerigo Speranza (= Toivo), joka tarinan alkaessa on seitsenvuotias. Kotina on yksi huone kapealla ja meluisalla kujalla ja äiti Antonietta yrittää viedä kaksikkoa eteenpäin päivästä toiseen. Amerigon isä on äidin mukaan lähtenyt Amerikkaan ja rakas esikoispoika Luigi on kuollut ennen Amerigon syntymää. Poika viettää päivänsä kaduilla, kulkee paljain jaloin tai toisilta perityissä rikkinäisissä ja hiertävissä kengissä. Amerigo kerää myös lumppuja, jotka annetaan naapuruston Capa ’e fierron myytäviksi. Mies tuo äidille mustan pörssin kahvipaketteja ja hänen vierailujensa ajaksi pojan on lähdettävä ulos. Amerigo unelmoi, että isä palaa Amerikasta rikastuneena ja ajaa Capa ’e fierron pois äidin kimpusta.

Kommunistien junahanke synnyttää vallan hurjia huhuja: he vievät lapset Venäjälle, leikkaavat heiltä kädet, jalat ja kielet tai paistavat heidät isossa uunissa. Amerigoa pelottaa hirveästi, mutta ei auta. Onneksi matkaan lähtee myös paras kaveri Tommassino ja junassa mukana oleva ystävällinen naiskommunisti Maddalena rauhoittaa ja lohduttaa. Perillä Bolognassa Amerigo kokee hylkäämisen ja arvottomuutensa: häntä ei näytä huolivan kukaan ja hänet palautetaan varmasti kelpaamattomana kotiin. Lopulta ilmaantuu sinkku Derna, jolla ei itsellään ole lapsia, mutta lähellä asuvalla Rosa-serkulla on kolme poikaa: Revo, Lucio ja Nario = revolucionario. Benvenutin perheen isä Alcide on pianonvirittäjä ja Amerigo saa häneltä lahjaksi viulun ja kannustusta soittamiseen.

Ensimmäistä kertaa elämässään Amerigo tuntee, että häntä rakastetaan ja että hänestä välitetään, ja ruokaa saa syödä mielin määrin. Poika on osa lämmintä ja turvallista perhettä, mutta tulee kotiinlähdön aika ja paluu Napolin köyhiin oloihin.  Vauraiden kuukausien jälkeen paluu kurjuuteen on shokki. Äiti ja Napoli ovat entisellään, köyhyys ja nälkä ovat entisellään. Kaikki tuntuu sietämättömälle sen jälkeen kun on nähnyt muuta. Tapahtuu jotain hyvin kuohuttavaa ja epäoikeudenmukaista, ja Amerigo tekee valintansa. Tehty päätös ja syyllisyys siitä leimaavat Amerigon koko loppuelämää. Kirjan neljännessä luvussa siirrytään äkisti vuoteen 1994, jolloin menestynyt Amerigo palaa käymään synnyinkaupungissaan Napolissa ja lukija saa tietää, mitä Amerigon elämässä myöhempinä vuosina tapahtui.

Ardone on tavoittanut hyvin vilkkaan ja kaikkea ihmettelevän ja kaiken huomioivan pikkupojan äänen. Poika pälpättää huomioitaan kuin papupata, mutta aikuisena Amerigosta tulee eristäytyvä ja vähäsanainen. Ardone kuvaa riipaisevastii kurjuudessa elävän lapsen osaa: hengissä selviämistä päivästä toiseen, unelmat eivät kanna. Lasten junan lasten kohtaloissa on paljon samaa kuin Suomen sotalasten kohtaloissa. Suomesta lähti noin 80.000 lasta sotaa pakoon, lähinnä Ruotsiin. Wikipedian mukaan noin 15.000 heistä ei palannut ja monella palanneella oli sopeutumisvaikeuksia. Nyt Ukrainasta lähtee satojatuhansia lapsia turvaan muihin maihin, monet ilman läheistä. Voi vain arvata, miten syvät traumat ja identiteettihäiriöt heille tästä jää.

Treni della felicità / Happiness trains, juttu englanniksi.
Kirjasta ovat bloganneet myös Donna Mobilen kirjat & Kirja ja keittiö


Viola Ardone - Lasten juna
Alkuteos Il treno dei bambini 2019
Suomentanut Laura Lahdensuu
Aula & Co 2022
____________________

Tositapahtumiin perustuva Lasten juna on unohtumaton romaani rikkomattomista perhesiteistä, taiteilijuudesta ja itsetuntemuksesta ja perheen merkityksestä ja siitä, mitä ja miten muistamme. Joskus on luovuttava kaikesta, jotta voi löytää itsensä.

Viola Ardone (s. 1974) on napolilainen kirjailija ja opettaja. Lasten juna on hänen läpimurtoteoksensa ja se on käännetty 25 kielelle.

5. toukokuuta 2022

Ulla-Maija Paavilainen - Jukka Rintala. Elämänviiva


En ole syntynyt kultalusikka suussa, mikä on oikeastaan onni.
Kaikki on pitänyt tehdä itse.

Muotisuunnittelija Jukka Rintala täytti huhtikuun 9. päivänä 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi on ilmestynyt Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittama elämäkerta Jukka Rintala. Elämänviiva, joka valottaa Rintalan tietä kuvataiteilijaksi ja yhdeksi Suomen eturivin suunnittelijoista. Lähes jokainen tietää Rintalan upeat juhla-asut, joita hän on suunnitellut itsenäisyyspäivän vastaanotoille, mutta esim. minä en tiennyt paljoakaan hänen aiemmista suunnitteluvuosistaan tai yksityiselämästään. Kirjassa on nelivärikuvaliitteitä, laaja henkilöhakemisto ja Rintalan huikea ura pähkinänkuoressa. Kerrassaan kiehtovaa luettavaa miehestä brändin takana. Kirjan alussa on välähdys kesän 2020 Haminan näyttelyn avajaisista:

Rintala pitää tervetuliaispuhetta samppanjalasi kädessä. Hiukset ovat pysyneet vaaleina, suorina ja puolipitkinä nuoruudesta saakka. Hänellä on yllään valkoinen paita, punaiset housut ja musta pikkutakki. Kaulaa kiertää punainen huoleton solmuke ja housujen vyötäröä punainen vyö. Tämän kaltaisesta asusta on muodostunut hänelle univormu ja tavaramerkki, vain hattu puuttuu.

Lapsuus Porissa 50-luvulla oli kuin kenen tahansa työläislapsen lapsuus, mutta pieni Jukka oli perinyt luovuuden geeneissään ja häntä kiinnostivat muoti ja vaatteiden suunnittelu jo tuolloin. Euromuotikilpailusta 1970 se sitten lähti. Rintala sijoittui viiden finalistin joukkoon ja hänet kutsuttiin Helsinkiin mallistoaan esittelemään. Koulu jäi kesken ja Rintala pääsi Taideteolliseen korkeakouluun toisella yrittämällä. Lopputyö oli uudenlainen miesten nahka-asu ja Rintala napattiin vuosiksi Friitalalle. Friitalan aika oli hyvin merkittävä sekä nuorelle suunnittelijalle että Suomen vaatetusteollisuudelle. Friitala ja Suomen vaatetusteollisuus elivät kukoistuskauttaan 1970- ja 1980-luvuilla, joita seurasivat Venäjän kaupan romahdus, halpatuonti ja 90-luvun lama. 

Yksityiselämässä tapahtui. 80-luvun puolivälissä nuoruudenrakkaus ja pieni poika jäivät taakse ja Poriin, Rintala muutti Helsinkiin. Hän oli rakastunut karjalaiseen Mattiin ja he ovat olleet siitä lähtien pari sekä työ- että yksityiselämässä,  yli 40 vuotta. Somistaja ja visualisti Matti Vaskelainen ja heidän upea yhteistyönsä saavat kirjassa paljon huomiota, mutta Rintala on kirjan tähti, sanoo Paavilainen. Homosuhde oli heidän suhteensa alkuaikoina tabu, joten sitä ei paljonkaan avattu lehtijutuissa. Onneksi ajat ovat muuttuneet. Ennen Rintalaa Suomen vaateteollisuuden suunnittelijat olivat nimettömiä, mutta Rintala loi itsestään brändin.

Noihin aikoihin kukaan ei rakentanut brändiä. Kukaan ei ostanut pr-palveluita eikä tiedotusta. Kukaan ei luonut Rintalalle uraa tai taustaa. Hän loi sen itse olemalla Jukka. Hän ei kertonut itsestään, menneisyydestään tai lapsuudestaan, Porista eikä Ulvilasta. Hän oli vain hätkähdyttävä iso mies, jolla oli komea tukka. Hän oli hiukan poissaoleva hahmo, jalassa hienosti drapeeratut kiiltävät nahkahousut, olkapäillä alas putoava nahkaliivi tai kelsiturkki. Beesiä, mattakultaa, haaleaa vaaleansinistä. Miehen olemus ja kokonaisuus hohtivat antiikkikultaa. - Jaakko Selin


Yrittäjä Kaija Pöysti Linnan juhlissa vuonna 1996 Rintalan suunnittelemassa puvussa.
– Siitä alkoi designereiden aikakausi Linnan juhlissa. Rintala oli tuolloin jo tunnettu suunnittelija, mutta Pöystin puvun myötä hänestä tuli myös Linnan juhlien uraa uurtava pukusuunnittelija.
- Sami Sykkö 

Kirjassa piirtyy suomalaisen vaateteollisuuden kukoistus ja romahdus Idänkaupan hiipumisen vanavedessä ja sivuilla esiintyvät lukuisat muotinimet: Mic Macin Eila Salovaara, Lenita Airisto, Kirsti Paakkanen, monet muotilehtien toimittajat. Ensimmäisen puvun itsenäisyyspäivän juhliin Rintala suunnitteli 80-luvun lopulla Kyllikki Virolaiselle. Tulevina vuosina seurasivat lukuisat julkkisnaiset mm. yrittäjä Kaija Pöysti, Leena Harkimo (kaikkiaan 11 Rintalan pukua!), Riitta Uosukainen, Kirsti Paakkanen etc. 90-luvun laman vuosina Rintalan elämään astui Marimekon ostanut Kirsti Paakkanen ja Karjalan marjat -mallisto oli sensaatio. Seurasi 17 vuotta yhteistyötä, kunnes Paakkanen myi Marimekon Mika Ihamuotilalle. Rintala sai potkut, tylysti puhelimitse. Karjalan marjat oli innoittanut myös Susanna Rahkamon ja Petri Kokon esiintymisasut, mitä en muistanutkaan.

Elämänviiva oli kiinnostavaa luettavaa myös minunlaiselleni muotia seuraamattomalle naiselle ja Paavilainen elävöittää Rintalan elämää ja uraa monin kiinnostavin anekdootein. Ennen kaikkea elämäkerta valottaa, mitä brändin takaa löytyy: lahjakkuutta, sitkeyttä, suurta ahkeruutta ja työteliäisyyttä. Jos Jukka Rintala olisi syntynyt vaikka ranskalaiseksi, hän olisi varmasti maailmankuulu nimi. Suomessa hän on tehnyt uskomattoman uran vaateteollisuuden pitkien ja työteliäiden vuosien kautta maan ykkössuunnittelijaksi glamourin ja ateljeepukujen saralla.

Jukka Rintalan 70-vuotisjuhlanäyttely Unelmien matkassa Haminassa Aladinin kaupunkipalatsissa 1.7. - 13.8.2022. Kesien 2020 ja 2021 näyttelyt Haminassa jäivät minulta näkemättä, toivottavasti nyt pääsen paikalle. Marjon matkassa -blogin upeasta kuvagalleriasta voit ihailla kesän 2020 Unelmien tanssiaiset -näyttelyn pukuloistoa. Sieltä myös alla oleva kuva.

Rintalan ura vain jatkuu. Häntä ei pysäytä muotitalojen romahtaminen, ei se, että niiden johto vaihtuu. Kun Jukka ja Matti ovat paikalla omalla osastollaan, kaikkien messujen taso nousee hiukan. Hän luo tsaarinajan kauneutta tuotuna tähän päivään huovutettujen hattujen ja kudottujen sukkien keskelle. Hän on tarpeellinen tälle maalle. - Sami Sykkö


Ulla-Maija Paavilainen - Jukka Rintala. Elämänviiva
Graafinen suunittelu Tiina Palokoski
Otava 2022
____________________

Ulla-Maija Paavilaiselta olen lukenut myös Kirsti Paakkasen elämäkerran Suurin niistä on rakkaus.

4. toukokuuta 2022

Liane Moriarty - Omena ei kauas putoa


Tennisvanhemmat ovat oma lajinsa.

Sidneyssä asuva Liane Moriarty on kansainvälinen bestselleristi ja Omena ei kauas putoa on hänen kahdeksas suomennettu teoksensa. Itse olen lukenut Moriartyltä aiemmin vain Tavalliset pikku pihajuhlat enkä siitä kovin innostunut. Maailmantilanteen takia kaipaan tänä keväänä kuitenkin enemmän viihdettä, joten päätin ottaa tämän tiiliskiven kuunteluun - yli viisisataa sivua ja 17 tuntia kuunneltavaa!

Minua kiinnostaa ATP-tennis ja seuraan kisoja ja rankingejä, joten se että kirja pyörii tenniksen ympärillä oli tervetullut juttu. Keskiössä on Delaneyn tennisperhe, jonka elämää tennis on värittänyt aina. Seitsemänkymppinen Joy Becker (ei sukua Borikselle!) oli ennen avioitumistaan lupaava tennistähti, joka siirtyi valmentamiseen avioiduttuaan Stan Delaneyn kanssa. He perustivat oman tennisakatemian, jossa kaikki neljä omaa lastakin harjoittelivat ja tähtäsivät huipulle. Akatemian kovin pelaaja oli Harry Hadard, joka Delaneyltä lähdettyään voitti mm. Wimbledonin ja US Openin kaksinpelimestaruudet. 

Nyt seitsemänkymppiset Joy ja Stan ovat myyneet yrityksensä ja yrittävät totutella eläkeläisen elämään, joka kiihkeitten yritys- ja valmennusvuosien jälkeen on äärettömän tylsää. Eräänä iltana heidän ovelleen ilmestyy hento ja laiha Savannah, joka sanoo paenneensa väkivaltaista poikaystäväänsä. Delaneyt ottavat parikymppisen tytön suojelukseensa ja luokseen asumaan ja etenkin Joysta on ihanaa kun Savannah vapauttaa hänet ruuanlaitosta. Neljän nuoren tennispelaajan perheessä se olikin ollut vuosikaudet uuvuttavaa.

Aikuiset, jo tahoillaan asuvat, lapset Amy, Troy, Logan ja Brooke suhtautuvat epäilevästi tyttöön ja ryhtyvät urkkimaan tästä tietoja. He tuntevat mustasukkaisuutta, sillä äiti tuntuu kehuvan Savannahia enemmän kuin heitä, ostaa tälle koruja ja vaatteitakin. Seuraa iso kriisi, jonka seurauksena Savannah muuttaa pois, mutta sitten yhtenä kauniina päivänä äiti Joy katoaa jäljettömiin. Joyn puhelinkin löytyy sängyn alta eikä äidin sekopäinen tekstiviesti selvennä yhtikäs mitään. Lopulta tehdään katoamisilmoitus ja poliisi alkaa tutkia asiaa.

Romaani on siis muhkea ja sivuilla ehtii tapahtua vaikka mitä eikä perhe siloisen kuorensa alla ole aivan ongelmaton. Sisaruksilla on kaikenlaista sanottavaa toisistaan ja Joyn ja Stanin välilläkin on ristiriitoja. Naapurin valvontakamera näyttää Stanin kantavan talosta isoa pakettia, Joyn ruumista mitä ilmeisimmin, ja hänestä tulee vaimonsa murhassa pääepäilty. 

Moriarty kuvaa perheenjäsenten välisiä suhteita todella herkullisesti ja huumorilla. Erityisesti mieleeni jäi isänpäiväjuhlat Delaneyn kodissa, jolloin raa’at totuudet lentelivät. Sisarusten välillä kyti pinnan alla kaikkea sekä menneestä että nykyisyydestä juontuvaa. Kukaan heistä ei onnistunut parisuhteissaan ja Joy haikaili turhaan lapsenlapsia. Omena ei kauas putoa oli viihdyttävä tennismaailmaan sijoittuva romaani. Sen iso miinuspuoli minulle oli sen pituus, sillä keskittymiseni herpautui tuon tuostakin lukemattomien sivujuonien parissa ja sinnikkyyttä todella tarvittiin.

Liane Moriarty - Omena ei kauas putoa
Alkuteos Apples Never Fall
Suomentanut Helene Bützow
Wsoy 2022
Äänikirjan lukija Sanna Majuri
_____________________

Liane Moriarty (s. 1966) on Australian menestyneimpiä kirjailijoita, jonka huippusuosittuja teoksia on myyty maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa kappaletta. Moriarty on mustan huumorin ja terävän itseironian taituri, joka osaa käsitellä vakavia aiheita kepeällä otteella: kirjoja lukiessa virtaavat sekä nauru että kyyneleet. Hyvä aviomies nousi Moriartyn läpimurtoteokseksi ja Big Little Lies -tv-sarja sinkautti hänet kansainvälisesti tunnetuksi kirjailijaksi. Omena ei kauas putoa on Moriartyn kahdeksas suomennettu romaani. Liane Moriarty asuu Sydneyssä miehensä ja kahden lapsensa kanssa.

3. toukokuuta 2022

Ann-Luise Bertell - Ikävän jälkeen


Dear Lidia

Minä kävelin usein pitkin joenvartta. Joki kiemurteli halki maiseman. Se oli minun ystäväni. Saatoin puhua joen kanssa melkein kaikesta, joskus kuulin sen vastaavan. Puhuin sille itsestäni, kerroin että sitä joka uskoi kaikista hyvää ei enää ollut. Tunnustin että olin muuttunut toiseksi, sellaiseksi jota ei liikuttanut mikään, joka seurasi kaikkea hälyä vähän sivusta.

Ann-Luise Bertell kirjoittaa Botnia-trilogiassaan fiktiota isovanhempiensa elämästä. Finlandia- ja Runeberg-palkintoehdokkaana ollut kakkososa Oma maa on saanut inspiraationsa kirjailijan isänisän elämästä. Nyt ilmestynyt ykkösosa Ikävän jälkeen ja ensi syksynä ilmestyvä päätösosa Ikuinen kaipuu ovat saaneet inspiraationsa Bertellin äidinäidin Maria Alina Ohlisin (1911-1999) elämästä, mutta tarina on kirjailijan mukaan täysin fiktiivinen, sillä äidinäiti pysyi koko elämänsä vaiti Kanadan vuosistaan eikä häneltä jäänyt kirjeitäkään.

En odottanut siirtolaisuuskuvausta, vaikka eihän se mikään varsinainen yllätys ollut. Amerikan siirtolaisuus oli suurinta nimenomaan Pohjanmaalta 1800-luvun lopulta lähtien. Jo pilkotut tilat eivät elättäneet, syntyvyys oli suurta eikä teollisuutta juuri ollut. Siirtolaisuuteen ajoi ennen kaikkea toive paremmasta toimeentulosta, mutta myös seikkailunhalu. Bertellin romaanin keskushahmo Maria lähti isoveljensä Haraldin perässä Kanadaan 20-luvun lopulla vain 16-vuotiaana ja palasi sieltä Pohjanmaalle vuonna 1948 20 vuoden jälkeen toisen miehensä Rikardin kotitaloon mukanaan kaksoset Marlene ja Susanne.

Elämänsä ehtoolla vuosia sitten leskeksi jäänyt Maria elää yksin Vöyrillä. Ikää on pitkälti yli 80 vuotta ja dementoituva mieli tekee tepposia. Marialla on hätä lehmistään ja vasikoistaan, vaikka karjasta on luovuttu vuosia sitten ja hänen luonaan vierailevat lähinnä kuolleet sukulaiset ja Dallasin J. R. Mariaa on koko elämänsä painanut syyllisyys Lidiasta, vanhimmasta tyttärestään, jonka hän jätti Kanadaan.  Viimeisinä hetkinään hän haluaa selittää tyttärelleen miksi ja kertoa tälle elämäntarinansa.

Tätä minä en ole kertonut sinulle, Lidia. En ole uskaltanut kirjoittaa sinulle, miten kovasti minä halusin jäädä sinne. Minä kirjoitin vain, että kaikki on hyvin. Mutta sinun kuuluu tietää, nyt ennen kuin minä kuolen, että se oli minun elämäni erehdys. Tavallaan minä halusin sitä, mutta kaduin heti että olin muuttanut pois sinun luotasi, toiselle puolelle maapalloa.

Marian kirjeistä Lidialle näkyy koskettavasti elämää muuttavien päätösten kanssa elämisen vaikeus, katumus, kaipuu ja tuska.  Muisteloista piirtyy 1900-luvun alkupuolen kova elämä sekä Pohjanmaalla että Kanadassa. Toimeentulo oli niukkaa ja miehet tekivät rankkaa fyysistä työtä maataloudessa tai kaivoksissa, ryyppäsivät ja olivat väkivaltaisia vaimojaan ja lapsiaan kohtaan. Marian ja isoveli Haraldin lapsuusvuodet olivat sysimistä ja koettelemuksia täynnä. Pienenä tyttönä Maria todisti omin silmin, miten perheen Konsta-hevonen vauhkoontui ja isä loukkaantui kuolettavasti. Kaunis äiti Margareeta oli vain 24-vuotias leskeksi jäädessään. 

Rakkaudeton avioliitto kylän vanhapojan Augustin kanssa takasi niukan leivän, mutta onnea se ei taannut. Mustasukkainen isäpuoli höykytti vaimonsa lapsia ja vammaisen oman pojan syntyminen kiristi kodin tunnelmaa. Pikku Jakobin onnettomuus tuhosi uusperheen lopullisesti ja etenkin syyllisyyttä kantavan Haraldin mielessä alkoi siintää siirtolaisuus kullanhohtoisena. Äiti synnytti Augustille vielä toisen pojan Axelin, jota Augusti myös karttoi, mutta joka oli hyvin rakas Marialle.

Harald lähti Kanadaan niin kuin niin monet Pohjanmaalta. Muutaman vuoden perästä veli lähetti Mariallekin matkarahat, mutta ei sisko veljestään uudessa maailmassa paljon tukea saanut. Harald oli aina ollut laiha ja sisäänpäinkääntynyt, mutta nyt veli oli rähjäinen ja alkoholisoitunut. Uuteen alkuun uskova Maria oli tutustunut laivamatkalla elämäniloiseen ja reippaaseen Elleniin, jonka kanssa käytiin siirtolaisten tansseissa ja unelmoitiin. Pian Maria tutustui Eddieen ja rakastui, mutta äidin kohtalo toistui, sillä väkivaltaisen Eddien kanssa elämä kävi mahdottomaksi.

Siirtolaiskuvaukset kiinnostavat minua, sillä poikieni isoisoäidin sisaruksista moni lähti Amerikkaan Kauhavalta.  Tutkiessani heidän siirtolaisuuttaan Ancestry.comissa mieleeni jäi ikuisesti tämä maininta Ellis Islandin maahantulokirjoissa: Albertina, 42 vuotta, mukana 40 dollaria, matkalla miehensä Eliaksen luokse. Traagista tässä oli se, että Elias oli lähtenyt Amerikkaan 10 vuotta aiemmin. Bertell eläytyy hienosti siirtolaisten elämään Kanadassa ja hänen tekstinsä on ilmaisuvoimaista ja koskettavaa.  Siirtolaiskuvauksista mieleeni tulevat Eeva Vuorenpään Kaksi rantaa ja Colm Tóibinin Brooklyn.

Mutta Suomi ei näyttänyt toivottavan meitä tervetulleeksi. Se oli harmaa ja rikki raastettu. Ihmiset seisoivat asemalaitureilla eksyneen ja surullisen näköisinä. Heillä oli sisällään suuri huuto joka pyrki ulos. Sota oli loppunut, mutta haavoista valui yhä sekä verta että mätää. Ja he kaikki katsoivat minun punaista hattuani.

Ann-Luise Bertell - Ikävän jälkeen
Alkuteos Vänd om min längtan 2016
Suomentanut Vappu Orlov
Kansi Sanna Mander
Tammi 2022
____________________


Ann-Luise Bertell - Ikuinen kaipuu / syyskuu
Botnia-trilogian vaikuttava päätös.

Pohjanmaan lakeudet ovat kahdeksanvuotiaalle kanadansuomalaiselle Marlenelle ja hänen kaksoselleen Susannelle tuttuja vain vanhempien puheista, kunnes siirtolaisperhe palaa koti-Suomeen. Paluu Vöyrille on yhtä katkeransuloinen kuin lähtö Atlantin toiselta puolen, eikä elämä suju kuten suunniteltiin. Ikuinen kaipuu on nuoren Marlenen kasvutarina ja sisarteos Ikävän jälkeen -romaanille, jossa näkökulma on Marlenen äidin. Bertellin proosa vangitsee siirtolaiskokemuksen ja vaikenevien ihmisten tunnot ilmavin virkkein ja kysyy, miten sokea ihminen voi lähimmilleen olla.