Eeva Kilpi - Punainen muistikirja

Ei minulla täällä ole ainoastaan luonto, on myös taivas, 

koko taivaan avaruus, valtavuus, koko olevaisuus!

Punaisen muistikirjan merkinnät ovat kesältä 2014, jonka Eeva Kilpi vietti yksin rakkaalla kesämökillään Piskolassa. Hän on aikaansa seuraava ja minusta yllättävän rohkea 86-vuotias nainen. Hän sanoo tarvinneensa tätä yksinäisyyttä ja eristäytymistä, ja erityisesti unta ja lepoa. Turvana toki on kännykkä ja läheiset ovat tavoitettavissa, mutta silti joskus kirjailijan mieleen hiipii ajatus: entä jos. Entä jos tuupertuisi luonnontilaisen mökin pitkään heinikkoon? Hän herää aikaisin, kävelee luonnossa ja tarkkailee lintuja ja kasveja: kuka on tuo taitava laulaja, kumpi pääsee voitolle, horsma vai vuohenputki?

On kuin en osaisi olla täällä kirjoittamatta. Minulla ei ole mitään virkaa, kun en kirjoita. Kaikki väsyttää minua.

Välistä olo Piskolassa tuntuu oudolta, kun ei ole kirjaa työn alla. Uransa kiivaimpina vuosina hän työsti teoksiaan siellä, ja usein deadlinet lähenivät uhkaavasti. Nyt on vain tämä päiväkirjanpito, ei sitä oikein kirjalliseksi työksi voi laskea. Runoilija syö yksinkertaisesti ja välttää kauppaan menoa viimeiseen asti. Suomen suvi vuosimallia 2014 ei näytä kauniita kasvojaan: alkuun on hirvittävän kylmä ja sataa melkein joka päivä. Sitten kesä äityy helteiseksi ja vie voimat.

On paljon, mikä jää pois, kun voimat loppuvat. Mutta paljon on yhä jäljellä. Paljon muuttuu. En ollut valmistautunut siihen. Tämä kesä oli erityisen kuuma. Se vei voimia. Ehkei vielä kaikkia. Täytyy miettiä asioita helpommiksi, että voi yhä olla luonnossa ja hiljaisuudessa ellei vielä kuole.

Varsinkin kesän lopulla Eeva Kilpi on helteen uuvuttama. Olo on heikko eikä jaksa tehdä kaikkea sitä mitä haluaisi. Ei varsinkaan sitä, mitä jaksoi ennen. Omien voimien väheneminen tuo väistämättä mieleen elämästä luopumisen ja hyödyttömyyden tunteita. Mutta kauniisti ja koskettavasti Kilpi kirjoittaa. Luonto ja luonnonsuojelu ovat aina olleet hänelle tärkeitä. Toki itselläkin oli vilu, mutta alkukesän sateet surettivat häntä eniten eläinten ja pikkulintujen ja niiden poikasten puolesta. Luonnosta lumoutuu kirjailija nytkin, saapa se hänet tytönheitukkana tokaisemaan:

Missä, oi missä viipyy jalo ritarini, joka ratsastaisi tänne folkkarillaan ja tekisi mökkielämyksestäni huikaisevan sadun!
...

... mutta muistin heti herättyä, että minua tervehti niityllä solakka, siro punaruskea kruunupää prinssi, joka viipyi kukkien keskellä pitkään, kävi välillä lepäämään, nousi taas jaloilleen, katseli, katseli usein tänne taloon päin heinää suussaa, päässään tuo upea siro korvien ja lyhyitten sarvien muodostama kruunu. Odotan hänen ilmaantuvan tänäänkin, koska täällä on rauhallinen, kaunis niitty käytettävänä - ja koska on niin kaunis ilma!

Tämä uljas prinssi ilmaantuu runoilijan iloksi kedolle monena iltana horsman latvoja syömään, ja se on aina odotettu ja kaivattu vieras. Minusta oli hurmaavaa, että hän käytti peuraprinssistä sanaa hän! Eeva Kilpi kirjoittaa avoimesti myös fyysisistä vaivoistaan: on sydämentykytystä - vanha vaiva jo - joka tulee ja menee ja valvottaa öisin. Helle heikottaa ja aiheuttaa hengenahdistusta. Hän ei jaksa laittaa mökillä paikkoja kuntoon, vaan se jää nuoremmille... 

Ulkomaailman uutisia tiedottaa vanha rämä radio, ja kauheita kuuluukin: tapetilla on mm. Ukraina ja alas ammuttu matkustajakone, nuorten kuolonkolari ja kahden suomalaisen avustustyöntekijän surmat. Näistä Eeva Kilpi juttelee siskonsa Ritvan kanssa. Hän lukee puolisonsa Mikon suomennosta Thoreaun teoksesta Elämää metsässä ja Suomen kohtalonvuosista, mutta sanoo, että tunteellisena ei ymmärrä faktoja. Kaikki sotauutiset kavahduttavat häntä, niin syvän jäljen evakkous on häneen jättänyt. 

Tavattoman runollisesti Eeva Kilpi kirjoittaa luontohavainnoistaan ja yksinolon tärkeydestä itselle. Vaikka Piskolassa päivät sulautuvat toisiinsa, epävarmuus ei millään lailla vaivaa ilmaisua. Minulle tulee Eeva Kilvestä aina mieleen Kesä ja keski-ikäinen nainen, ja se runo jossa hän kylvettää itseään, pitää itseään hyvänä. Punaisen muistikirjan nimi voisi olla myös Kesä ja vanha nainen. Vanha tai vanhus, Eeva Kilpi ei käytä kiertoilmaisuja. Punainen muistikirja on kaunis pieni kirja runoilijan kesäpäivistä rakkaassa Piskolassa. Se on ainoa paikka, jossa hän osaa rentoutua. Yksinolo ja lepo luonnon ympäröimänä ovat olleet hänelle aina luovuuden edellytys, voimaa antava, elähdyttävä kokemus loppujen lopuksi nytkin.

Ihailen vain, kiitollisin mielin...

Eeva Kilpi - Punainen muistikirja
Wsoy 2019
Kirjastosta
_______________

Aiemmat bloggaukseni Eeva Kilven teoksista:
Sininen muistikirja, Laulu rakkaudesta, Kootut novellit

Lukija kulkee runoilijan matkassa läpi toisiinsa sulautuvien kesäisten päivien, sateiden odotuksen, luonnon ihmeiden. Kilpi taltioi olemisen lumon hellästi ja aistivoimaisesti. Hänen tapansa katsoa ikääntymistä suoraan tekee vaikutuksen ja lohduttaa. - Kustantaja