Adam pakenee pienen tyttärensä kanssa kauas Uuteen-Seelantiin, ja tytär, sävellystyöt ja musiikki täyttävät hänen elämänsä. Kotina on ollut ihana talo Waiheken paratiisisaarella jo yhdeksäntoista vuotta. Mutta vuosi sitten traaginen menetys suisti miehen sumuun, värit haalistuivat ja sävelet katosivat. Vuoden surtuaan Adam huomaa palaavansa pikku hiljaa elävien kirjoihin. Juuri ennen tragediaa hän oli nähnyt Aucklandin holokaustimuseossa valokuvan nuoresta juutalaismiehestä nimeltä Adam Lipski. Adam tiesi, että äidin tyttönimi oli ollut Lipski eikä tämä outo nimien yhteneväisyys jätä häntä rauhaan. Kauan emmittyään Adam soittaa Adam Lipskin sisarelle Clara Friedille, joka asuu hänkin Uudessa- Seelannissa.
Tapaamisesta alkaa omien juurien selvittely ja Adam päätyy Krakovaan iäkkään shakkimestarin Moishe Spiewakin puheille ja originelliin kotiin. Miesten välille syntyy vahva ystävyys ja menneisyyden mysteeri alkaa selvitä. Rohkaistuneena Adam rohkenee matkustaa myös Ruotsiin tapaamaan rakastamaansa naista - yhdeksäntoista vuoden jälkeen.
Olsson kirjoittaa pakahduttavan tunteikkaasti ja kaunista tekstiä. Kirjan alkupuolella minäkertojana toimii Adam, ja hänestä piirtyykin myötätuntoa herättävä henkilökuva - ja juutalaisten kaamea kohtalo ansaitsee aina vaan tulla muistetuksi. Loppupuolella minäkertoja vaihtuu Ceciliaan, joka kertoo elämästään ja rakkaudestaan Adamiin. Cecilia elää liki erakkona isältään perimässään huvilassa jossain Tukholman ulkosaaristossa. Adamin osuus ja kerronta oli kaunista ja koskettavaa, ja Krakovan juutalaisvanhukset olivat kerrassaan hurmaavia. Mutta jostain syystä en pitänyt Cecilian äänestä. Hänen puheenvuoroistaan selvisi lapsena koettu järkyttävä trauma, ja ymmärrän toki, että Cecilia oli rikki, mutta en sittenkään ymmärtänyt tyttäreen Miriamiin liittyviä ehdottomia ehtoja. Minusta tämä juoniosuus, siis Miriamia koskeva, ei tuntunut ollenkaan uskottavalle ja kirjan lumo lässähti pahemman kerran.
Juristiksi opiskellut Olsson (s. 1948) ryhtyi kirjailijaksi vasta kypsällä iällä. Hänen esikoisteoksensa Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (ilm. suomeksi 2009 ja 2018) oli valtava myyntimenestys. Muutettuaan perheineen vuosikausia maasta toiseen, Olsson on asettunut pysyvästi Uuteen-Seelantiin. Sieltä kaikki kotipaikkatuntemuksella kerrottu olikin hyvin mielenkiintoista. En yhtään ihmettele, että Sonaatti Miriamille ja kirjailijan tyyli yleensäkin vetoaa laajasti naislukijoihin, mutta teos ei yltänyt lukusuosikkieni joukkoon.
Linda Olsson - Sonaatti Miriamille
Alkuteos Sonata for Miriam 2008
Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Gummerus 2010
Kirjastosta
_______________
Lumiomena, Kirjasähkökäyrä, Hannan kirjokansi
Bloggaukseni teoksesta Sisar talossani
Minulle tämä oli upea lukukokemus <3
VastaaPoistaTiedän Mai ja kiitän sinua lukuvinkistä, sainpahan Helmet-haasteeseen näkövammaisen henkilöhahmon. Pidin kovasti kirjan alkuosasta, mutta en pitänyt ollenkaan Cecilian osuudesta. Mutta näinhän se menee, erilaisuus on elämän suola! Mukavaa viikkoa sinulle.
PoistaOlipa kiva, että sait lukuvinkin Helmet-haasteeseen.
PoistaMukavaa viikkoa :)
Minun on ihan pakko lukea tämä. Kun olen solmussa omien juurieni kanssa haluan edes lukea kirjoja, joissa menneisyyden mysteerit selviävät. Minusta myös Laulaisin sinulle lempeitä lauluja vetosi nimenomaan naislukijoihin.
VastaaPoistaOlsson kuvaa hienosti Adamin juurettomuutta ja miltä tuntuu kun ei tiedä mistä tulee. Ei sukulaisia, ei menneisyyttä. Adamia koskeva ja Puolassa käynti olivat kirjan parasta antia.
PoistaEn voi ymmärtää, miltä sinusta tuntuu Kirsti 💛