Jouni Teittinen - Sydäntasku #runosunnuntai

Sydäntasku on Jouni Teittisen (s. 1982) esikoisrunokokoelma. Teoksen nimi tuo mieleeni kivitaskun, joka pomppii iloissaan rannalla kiveltä kivelle. Runominän muistikin pomppii lapsuuden haalenevissa muistikuvissa. Vai tarkoittaisiko nimi sitä, että sydämemme säilöö kaiken meille tapahtuneen, merkityksellisen? Runojen tunnelma on kaihoisa ja rauhallinen, kohtaloonsa tyytyvä: lapsuus on iäksi mennyt, mutta jättänyt meihin hiljaisuutensa ja hapertuvat muistonsa.

Runominän mieleen nousee paljon muistikuvia lapsuuskesistä, mutta oikeastaan hän ei tiedä ovatko ne ’omia’ muistoja, vai onko hänelle näin kerrottu. Muistikuvissa hän on eri-ikäinen: kolmen, neljän, ja loikoilee usein viltillä aikuisten puuhatessa omiaan tai kykkii rannalla ja huuhtoo rakkaita kiviään. Lapsen mielikuvitus on rajaton ja Teittisen runokuvat kertovat hellästi ja osuvasti lapsen kuvittelukyvystä. Runominä ei muista aivan tarkkaan, sillä hänen on täytynyt nukahtaa - mutta aina joku on pitänyt huolta pienestä nukkuvasta.

Naiset heittävät varjonsa hiekkaan, 
juoksevat nauraen pitkin rantaa

ja minä istun viltillä, hyräilen, olen löytänyt
uuden kiven ja ruokin sitä hajamielisesti kuin kalaa.

Sitten on välähdyksiä kaupungin korttelipihalta, hiekkalaatikolta ja keinuilta. On aika, jolloin hiekkalaatikko on lapsen koko maailma eikä mitään hiekkaleluja tärkeämpää ole. Hiukan isompana muistellessaan runominä tuntuu kaipaavan sydäntäsärkevästi kutsua pihalta syömään. Se että huudetaan kotiin syömään, merkitsee että joku välittää, että kuuluu joukkoon. Useimmat meistä ovat kokeneet, kuinka ajan kulku muuttaa vääjäämättä lapsuuden leikkipaikkoja: Teittisen runoissa vain hylätty, liikkumaton keinu kertoo vaisusti entisen eloisan kotipihan tarinaa.

Kesän päättyessä suljettiin aurinko
muiden aurinkojen kanssa pussiin ja laskettiin mereen
ja äänesi särkyi pitkin sinua kuin heinikossa maannut lasi.
Lapset unohtavat auringon yhtä nopeasti kuin kaiken muun,
sanottiin, se on kuitenkin vain lapsuutta.

Runominän mieleen putkahtaa myös säröisiä ja häiritseviä muistoja. Perhealbumin valokuvissa hän ei aina ole mukana, ja jos on, ei ainakaan hymyile. Aikuisten äänikin kuuluu joskus jostain kaukaa ja vähättelevänä: Mistä se tietää, että jotain on tulossa? Mitä sille on kerrottu? Tietääkö se itse edes odottavansa? Totta on, että me usein suhtaudumme lapsuuteen vain välivaiheena, joka ei ole vielä 'oikeaa elämää', vasta aikuisuus on. Kunpa me osaisimme päästä eroon Sitten kun -ajatuksesta, koska se heittää hukkaan paljon ainutkertaisia hetkiä. Jotkut runominän muistot ovat hyvin haaleita ja fragmentaarisia, niistä ei millään muodostu kunnon kuvaa. Visuaalisesti tämä on kokoelmassa tuotu esiin haalistuvalla tekstillä, josta ei saa selvää. Yksi teksteistä tuntuu listaavan mm. lapsuuden leluja, mutta runominä ei saa muistosta kokonaan kiinni ja puuskahtaa: Tätä esineiden mahtia! Aikuisuus tunkee itsensä lapsuusmuistojen väliin uutisista: porot kulkevat laumana kohti tuhoaan ja Marsissa käyneet astronautit eivät ehkä muistaisi edes käyneensä siellä. Muistaako ihminen käyneensä lapsuudessa? Joka tapauksessa sydämemme säilöö kaiken meille tapahtuneen, vaikka tietoinen mielemme ei saa mennyttä esiin.

Olen lukenut Sydäntaskua pitkään saadakseni kiinni Teittisen hienovaraisesta ja arvoituksellisesta tavasta sanoa.  Haasteellisuudestaan huolimatta nautin runoista. Kokoelman tunnelma on herkkä, viipyilevä ja hauras, utuinen niin kuin lapsuusmuistomme. Runot herättävät helliä tunteita runojen pientä poikaa kohtaan: miten turvallista on sittenkin ollut, sillä aina kun on herännyt joku on kantanut sänkyyn. Yksi oma lapsuudenmuistoni on se, että uitan jotain sadevesitynnyrissä, minulla on paljaat varpaat ja päällä punaruutuinen essumekko. Muistan edelleenkin tuon ruostuneen sadevesitynnyrin jännittävän tuoksun kuumana kesäpäivänä. Tätini puki lapsuuttani sanoiksi: Nukkejansa Malla heijaa, perhosena leijaa. Teittisen runot liikuttivat minua leijaillessaan ihanassa ja nostalgisessa lapsuusajassa keveinä kuin perhoset.

Jouni Teittinen - Sydäntasku

Kansi Olli-Pekka Tennilä

Poesia 2019

Kustantajalta - kiitos!

_______________

Jouni Teittinen (s. 1982) on Jyväskylässä kasvanut ja Turussa asuva kirjoittaja, kirjallisuudentutkija ja runouslehti Tuli&Savun entinen päätoimittaja. Vuonna 2013 hän oli yksi Nuoren Voiman”Debytoi runoilijana” -kilpailun voittajista. Lisäksi hänen runojaan on julkaistu Reviiri-antologiassa.

Kirjailijan kuva Poesia.

Jouni Teittinen tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

lauantaina klo 17.30, Töölö