Suruttoman kaupungin jazztytöt

Suruton kaupunki (Wsoy 2016) on nimeltään sekä Mikko-Olavi Seppälän kirjoittama hieno tietokirja että hänen käsikirjoittamansa laaja näyttely Hakasalmen huvilassa. Molemmat valottavat monipuolisesti elämää 20-luvun iloisessa ja riehakkaassa Helsingissä. Näyttelyyn ehtii metsästämään elämyksiä vielä koko elokuun. Luin kirjan pari vuotta sitten - klik - ja nyt pääsin tutustumaan myös näyttelyyn. Naistenviikon kunniaksi pieni kurkistus sekä kirjan että näyttelyn välittämään nuoren jazztytön elämäntyyliin 20-luvun Helsingissä.

Seppälän lisäksi näyttelyn taustalla on aivan mahtava tiimi! Näyttelyarkkitehtuuri on Tarja Kunttusen käsialaa ja tyylikkään, art déco -henkisen graafisen ilmeen on luonut Samppa Ranta. Näyttelyä elävöittävät lukuisat vanhat elokuvakatkelmat sekä videoteokset, jotka on tehnyt Ilkka Pitkänen. Vaikuttava, seinän kokoinen Helsingin vanhoja taloja ja mennyttä katukuvaa esittelevä videoteos tervehtii kävijää ensimmäiseksi. Wau!

"Mielikuvissa 1920-luvun Helsinkiä luonnehtivat kieltolaki, jazzin jytke ja lyhyiden helmojen huiske. Kaiken uuden, iloisen ja muodikkaan alle peittyi kuitenkin menneestä muistuttavia ristiriitoja. Tarinassa painottuvat aikalaisten kokemukset ja jännitteisen ajan moniäänisyys.” - Hakasalmen huvila

Vaikuttaa siltä, että uusi vuosikymmen pani koko kaupungin pyörryksiin. Sisällissodasta oli selvitty ja suuren maailman virtaukset saapuivat vääjäämättä meillekin.  Maassa oli kieltolaki, mutta alkoholi ei koskaan loppunut. Reseptillä sai apteekista konjakkia, viskiä ja viinejä ja salakuljetus kukoisti. Salakapakat vetivät väkeä ja ravintolat tarjosivat huomaamattomasti kovaa teetä. Raittiusvalvojat vetivät useimmiten vesiperän. Näyttelyssä voi kuunnella salakapakan humalaista ja riehakasta mekastusta, ja todeta myös valokuvasuurennoksista, että moderni 20-luvun helsingitär juhli ja joi siinä kuin mieskin. Kaikki tämä oli vastakkaista 1800-luvun lopun hillityille kristillisille arvoille.

Elämänrytmi oli kiihkeää, oli koettava ja elettävä; raha ja kulutus nousivat tärkeiksi. Musiikki, teatteri ja elokuvat muuttivat koko huvielämän kartan. Tanssiravintoloita ilmaantui kuin sieniä sateella, samoin tanssikouluja. Charlestonia, shimmyä, tangoa - nuoret miehet ja naiset ottivat kaupungin haltuun ja huvittelivat kuin viimeistä päivää. Raittius- ja rouvasväki oli huolissaan naisten joutumisesta hunningolle, olihan nuorten naisten ihanteena tasavertaisesti miesten rinnalla juhliva ja tanssiva poikatyttö, garçonne. Huoli moraalin rappeutumisesta ei ollut liioiteltu, sillä rikollisuus kääntyi nousuun ja prostituoiduilla riitti asiakkaita. Lainsäätäjä vastasi muuttuneisiin oloihin: salavuoteus poistui rikoslaista 1926, mutta jos toinen osapuoli oli naimisissa, kyse oli edelleen rangaistavasta huorinteosta. Vuoden 1929 avioliittolaki lakkautti aviomiehen edusmiesaseman vaimoonsa nähden ja julisti puolisot oikeudellisesti tasavertaisiksi.

Naisten muoti muuttui vapautunutta aikaa kuvastavaksi. Hiukset leikattiin polkkaan tai singlattiin niskasta aivan lyhyiksi, helma kohosi nilkasta polveen ja tyylikkyyden kruunasi imukkeen päässä keikkuva savuke. Juhlimaan lähtiessä glamourista ei tingitty. Jazz oli rantautunut Suomeen 20-luvun alussa, ja kirjassa Seppälä omistaa koko ensimmäisen luvun naisille otsikolla Jazztyttö ja Helsingin tanssiravintoloiden kartta piirtyy seikkaperäisesti, nimineen ja osoitteineen.

Oma lukunsa olivat 'viettelysten pesät’. Salongit olivat jonkun henkevän seurapiirinaisen 
kotona kokoontuva intiimi keskustelukerho, jossa keskusteltiin kirjallisuudesta ja 
politiikasta gramofonin soidessa ja viskiä tai kokaiinia naukkaillen.
 Ehkä Minna Graucherin salonki näytti tältä? Muodissa oli eksotiikka ja rehevät värit. 
Kuva: Maija Astikainen

Näyttelyssä on mielenkiintoisesti muutama erityyppinen, fiktiivinen helsinkiläinen, jotka kertovat elämästään. Modernia nuorta naista edustaa 25-vuotias Elsa, jolle kaikenlainen kulttuuri on tärkeää ja joka asuu Töölön uusissa kerrostaloissa. ”On tämä pirteä kaupunki. Teatterissa, taidesalongeissa ja konserteissa saa vallan ravata. Tosin suomalaisuudella riittää täällä vielä työsarkaa.” 65-vuotias leskirouva Alli on niitä, joille kieltolaki oli unelmien täyttymys ja joka ei riehakkaasta menosta pidä ollenkaan. ”Minua niin surettaa kaupungin hävitys. Entiset idylliset puistot ja istutukset on tärvelty, rauha on kadonnut. Röyhkeät reklaamit ovat vastassa joka puolella."

Näyttelyssä oli vanhoja gramofonilevyjä, joista kävijä voi valita ja kuunnella. Jazz tuli Suomeen Berliinin kabareitten kautta, mikä antoi sille hiukan saksalaista marssitatsia. Max Kuttner levytti tämän koomisen ja vähän riskaabelinkin kappaleen vuonna 1925: Ich hab’ das Fräulein Helen baden seh'n! - Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä, ihanaa! M. A. Nummisen tulkintana Helga-neiti oli iso hitti 70-luvulla.

Näyttely oli kokonaisuudessaan hieno. Nostalgia pursui vanhoista julisteista, katukilvistä ja naiskuva näkyi myös mainoksista. Tuntuu kuin ilmassa olisi ollut jonkinlainen ennakkoaavistus tulevista synkistä ajoista. Wall Streetin pörssiromahdus 1929 tuntui Euroopassakin, ja sittenhän oli kaikkea synkkää tullakseen. Hienoa, että ihmiset ehtivät iloita vähän.

Osallistun tällä postauksella Tuijan Naistenviikon haasteeseen.
Suositan lämpimästi sekä kirjaa että näyttelyä!

Filosofian tohtori Mikko-Olavi Seppälä (s. 1975) on tietokirjailija ja dosentti Helsingin yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsitteli Suomen teatterihistoriaa, jota hän myös opettaa yliopistolla. Sittemmin Seppälä on kirjoittanut useita kulttuurihistoriallisia teoksia. Vuonna 2013 Seppälä julkaisi kiitetyn elämäkerran omasta isoäidistään runoilija Aale Tynnistä. Teoksen Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu hän kirjoitti yhdessä äitinsä Riitta Seppälän kanssa.

Viehättävä Hakasalmen huvila, Aurora Karamzinin koti Oodia vastapäätä 

ja Musiikkitalon ja Finlandiatalon välissä loi tietenkin loistavat puitteet tälle näyttelylle. 

Kontrasti menneen ja nykyisen välillä oli jännittävä.

Mikko-Olavi Seppälä - Suruton kaupunki

Kiitän Marikaa tästä loistavasta lukuvinkistä, sillä Suruttoman kaupungin sivuilla 1920-luvun Helsinki todella heräsi eloon. Ehkei Helsinki niin iloinen ollut, mutta kuohuva se kyllä oli. Sisällissota oli takana, kaupunki kehittyi valtavin harppauksin ja ihmiset imivät itseensä kiihkeästi kaikki maailmalta rantautuvat virtaukset. Tämä kymmenluku on kiehtonut kirjailijoita: Kjell Westön Missä kuljimme kerran on edelleen vahvasti mielessäni ja Suruton kaupunki vahvisti värikästä aikakauden kuvaa. Myös Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarja ajoittuu 20-luvulle, samoin Nina Hurman Noir-dekkarit.  Oli hienoa saada lukea lisää tuon ajan maailmankuvasta ja ilmiöistä.

Kieltolaki saa paljon tilaa kirjassa, piinasihan se helsinkiläisten ja koko maan elämää pitkään ja hartaasti. Sanonta taskumatti ilmeisestikin juontaa juurensa kieltolain isäksi tituleeratusta Matti Helenius-Seppälästä... Kiivas polemiikki puolesta ja vastaan vyöryi lehdistössä, kirjallisuudessa ja kupleteissa. Salakapakat täyttyivät illasta toiseen ja riehakas meno kovaa teetä juoden  sai ihmiset valtoihinsa. Raittiusvalvojien keinot olivat surkuhupaisan heikot. Samanaikaisesti apteekit jakoivat laillisesti tuhansia pulloja huippukonjakkia, laatuviinejä ja virolaista pirtua. Aikamoista menoa!

Raittiusvalvojat nuuskii ja tonkii, Suomenlahdella uistaa ja onkii
ja heittävät pitkää siimaa, näin etsivät kanisterimiinaa.
- Tatu Pekkarinen 1919 -

Jazz ja kupletit valtasivat kaupungin. Salakapakoissa juhlittiin, juovuttiin ja tanssittiin aamuun asti, kokaiiniakin kaupungissa tavattiin. Naisten helmat lyhenivät ja savuke ilmaantui holkkiin, elokuvissa lumouduttiin Rudolf Valentinosta. Moderneja jazztyttöjä ja meikkaavia jazzpoikia halusivat olla nuoret ja dekadentit!

Sukupuolten välinen kanssakäyminen vilkastui ja seksuaalimoraali löystyi, ja se näkyi myös rikoslaissa. Vuonna 1926 poistettiin rikosluettelosta salavuoteus eli esiaviolliset suhteet. Jos toinen osapuoli oli naimisissa, kyse oli edelleen rangaistavasta huorinteosta.

Autojen määrä kasvoi, liikennesääntöjä rustattiin, katuverkosto oli kovilla ja jalankulkijat vaarassa. Suuri nimistöntarkistus saatiin päätökseen 1928, jolloin melkein kaikki Venäjään viittaavat kadunnimet muutettiin suomalaisiksi. Kadunnimien muutosinto oli saanut alkunsa Kallion Linjojen nimien muutosvaatimuksesta, mutta ne jäivät ennalleen.

Mainonta otti ensiaskeleitaan ja reklaamit loistivat talojen julkisivuissa. Hotelli Torni ja Stockmann valmistuivat, Stadionia suunniteltiin. Taide, teatteri ja kirjallisuus olivat ajassa mukana, Tulenkantajat jäsenineen näkyivät yhteiskunnassa. Kirjassa vilisee tuon ajan kirjailijoita ja kulttuuripersoonia. Yksi josta oli pakko hakea lisää tietoa oli Minna Craucher, joka piti salonkia Freesenkadulla, toimi Lapuanliikkeessä ja oli vuosia Olavi Paavolaisen rakastajatar...

Pohjolan valkea kaupunki
Tämä vielä tänäänkin käytössä oleva Helsingin iskulause oli Suomen Kuvalehden tunnuslausekilpailun satoa vuodelta 1930.


Suruttoman kaupungin sivuilla 20-luvun Helsinki kuohuu ja sykkii. Tuntuu tapahtuvan todella paljon lyhyessä ajassa, Helsinki ei ole enää mikään syrjäinen maailmankolkka vaan osa Eurooppaa ja maailmaa. Kirjan runsas kuvitus on upeaa ja aikakautta elävöittävää. Erityisen hienoa minusta olivat runsaat viitteet ja sitaatit tuon ajan kirjallisuudesta. Sille joka haluaa tietää enemmän tuon ajan kirjailijapolvesta, Suruton kaupunki tarjoaa kiintoisia välähdyksiä ja mm. kattavan aikalaiskirjallisuuden lähdeluettelon. Hieno ja runsaasti faktaa sisältävä tietokirja Helsingin historiaan. Mika Tuomisen suunnittelema kirjan visuaalinen ilme kansineen ja otsikkofontteineen kuvaa erinomaisesti tuota aikakautta.

Mikko-Olavi Seppälä - Suruton kaupunki - 1920-luvun iloinen Helsinki

Wsoy 2016

Kirjastosta
_______________

Kirjan on lukenut myös Mai / Kirjasähkökäyrä

Filosofian tohtori Mikko-Olavi Seppälä (s. 1975) on tietokirjailija ja dosentti Helsingin yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsitteli Suomen teatterihistoriaa, jota hän myös opettaa yliopistolla. Sittemmin Seppälä on kirjoittanut useita kulttuurihistoriallisia teoksia. Vuonna 2013 Seppälä julkaisi kiitetyn elämäkerran omasta isoäidistään runoilija Aale Tynnistä. Teoksen Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu hän kirjoitti yhdessä äitinsä Riitta Seppälän kanssa.