Jenni Räinä - Suo muistaa

Suo muistaa on palkittuna tietokirjailijana tunnetun Jenni Räinän esikoisromaani, joka kertoo utopistisesta ekoyhteisöstä pohjoisen aapasuon laidalla. Räinän palkituista tietokirjoista - Metsä meidän jälkeemme, Reunalla ja Kulkijat - olen lukenut vain jälkimmäisen ja pidin siitä erittäin paljon.

Erilaisen uran kuin bisnesmaailmassa menestynyt isänsä valinnut Juho ostaa perintörahoillaan suon laidalla sijaitsevan vanhan kansakoulun ja perustaa sinne samanhenkisten ihmisten kanssa ekoyhteisön. Tarkoitus on elää omavaraisesti, ennallistaa alueen soita ja auttaa luonnon monimuotoisuuden paluuta. Aloitetaan innostuneina ja suurin toivein, mutta työ on raskasta ja turhauttavaa, rahaa kuluu. Vähitellen ristiriidat ja rahahuolet kärjistyvät yhteisössä. Samanaikaisesti kylään saapuu maailmalla menestynyt luontokuvaaja Hellä tyhjentämään vastikään kuolleen vaarinsa taloa. Hellä jää kylään pitkäksi aikaa ja tutustuu ekoyhteisöön.

Kirjan parasta antia oli tieto soista ja niiden ennallistamishankkeista, joista voi lukea vaikka tästä Ylen jutusta. Muuten juoni ei oikein vetänyt odottamallani tavalla. Vastaavanlaisista utopiayhteisöistä olen lukenut ennenkin, ja useimmat niistä ovat romahtaneet omaan idealistisuuteensa. Tässäkin tarinassa rahat loppuvat, takapakkia tulee eikä Juho kestä kritiikkiä. Hän loukkaantuu verisesti, kun yhteisöön saapunut pätevä ja toimelias nuori nainen ottaa ohjat käsiinsä ja varastaa hänen unelmansa.

Jenni Räinä - Kulkijat ****

Jenni Räinä - Suo muistaa
Gummerus 2022
Äänikirjan lukijat Ville-Veikko Niemelä, Anna Paavilainen
___________________

Jenni Räinä (s. 1980) on tietokirjailija ja toimittaja. Hän kuuluu tekijänelikkoon, jonka teos Metsä meidän jälkeemme voitti Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2019. Räinän ja valokuvaaja Vesa Rannan teos Reunalla (2017) sai Botnia-kirjallisuuspalkinnon, oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana ja ehdokkaana Bonnierin journalistipalkinnon vuoden kirja -kategoriassa. 

Anu Rinkinen - Metallivaahto

"Itsensä parantava betoni" ja metalli yhtä "kuohkea kuin kermamousse" voivat kuulostaa fantasialta tai tieteissepitteeltä mutta ovat kouriintuntuvaa todellisuutta. Ne ovat tämän maailman kalustoa siinä missä salaperäiset neutriinot tai salamyhkäiset valokuidut älykkääksi tai epäluuloiseksi saatetun maankamaran alla. Mitä ne meistä tekevät ja mitä me teemme niillä?

Tällaisiin kysymyksiin johtaa älykäs mutta koskettava ja tuokioittain suorastaan puistattava uusi säetaideteos. Se tarkkaa luonnollisia prosesseja ja teknisiä järjestelmiä, jotka ympäröivät ja jäsentävät elämäämme milloin sitä mahdollistaen ja helpottaen, milloin uhaten ja yksiulotteistaen.

METALLIVAAHTO käyttää toistoa eri tavoin yhtenä pääasiallisista runokeinoistaan mutta virtaa eteenpäin ihmeteltävän kauniisti. Sen rakkauslaulut kaikuvat jostain kosmoksen ja maailman valtajärjestelmien rusentavien mahtien, rakenteiden ja käytäntöjen aukoista.

Olen lukenut kokoelman Budapest on konvehti, josta pidin todella paljon. Rinkisen runo(ja) myös Kiamars Baghbanin toimittamassa antologiassa Rajattomia kuvitelmia.

Anu Rinkinen - Metallivaahto

Ntamo 2022
____________________

Erimerkkiset ionit vetävät toisiaan puoleensa. 
Samanmerkkisesti varautuneet ionit 

hylkivät toisiaan.

Metallivaahto keskittyy enimmäkseen ihmisettömiin olemisiin ja tulemisiin. Luonnon makro- ja mikrotapahtumien tai teknologisten prosessien tutkiminen sujuu kuitenkin vääjäämättä inhimillisin mittapuin, niiden kuvaaminen meidän kädellislajimme merkkijärjestelmin, eikä meitä tai kokemuksiamme saa irtikään aineen jäsentymisestä ja voimien yhteisvaikutuksista.

Rinkinen tavoittaa kolmannessa alkuperäisrunokokoelmassaan enimmäkseen toteavan mutta paikoin kammottavan äänilajin. Teknisen hallinnan ja sen riskien asiayhteydet kasvavat hetkittäin kuin varkain pelkistä kiteytymisen tai liukenemisen ilmiöistä. Tuloksena on maata järistävää runoa, jossa teot ja kaipaukset limittyvät tutkimus- ja tuotekehittelybulletiinien puhuntaan. Rinkinen on kirjoittanut hurjimman ja kauneimman teoksensa, joka omillaan virratessaankin uudistaa säetaiteen kriittistä relevanssia. 

Esikoiskokoelmaa Nainen on irrottautunut maasta (Enostone 2002) seurasi toimitettu ja suomennettu valikoima sisilialaista nykyrunoutta: Valkosoihtujen tasangolle (2004/2012). Toinen originaalirunoteos Budapest on konvehti arvioitiin Parnassossa ”arkailemattomaksi” ja ”virkistäväksi” sekä ”poltetta ja lumoa” ynnä ”suoraa puhetta” sisältäväksi kirjaksi. 

Uudellamaalla ja Sisiliassa asuvan runoilijan tekstejä on ilmestynyt myös antologioissa Sanojen saloilla (Uudenmaan kirjoittajat 1994), Runon viiniä (Gummerus 2000), Mot Mot Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja (WSOY 2001), Tulevaisuuden kuiskaavat tuulet. Runoja parhaaseen nuoruuteen (Katharos 2003), Kiilan albumi (2005), Rajattomia kuvitelmia (Caisa 2010) ja Olet täyttänyt ruumiini tulella. Eroottisen runouden antologia (WSOY 2017). Lisäksi Rinkisen kirjoituksia on julkaistu Tuli&Savu-, Lumooja-, Kulttuurivihkot- ja Nuori Voima -lehdissä. Hän on suomentanut runoja myös koonnoksiin Italian runoutta 1900-luvulta (Lauttasaari Press 2004) ja Miten paljon teistä täältä näkyy. Italialaista nykyrunoutta 1960--2000 (Nihil Interit 2006). 

Petra Rautiainen - Meren muisti

Tänään näin miekkavalasemon ja sen poikasen, mustan pienen puikulan. Ne tulivat pintaan hengittämään ilmaa. Valaanpoikaset syntyvät juuri ennen kaamosyötä, iltaruskon viimeisillä minuuteilla. Ne syntyvät täysin mustina. Mietin, todistinko minä juuri poikasen ensimmäisen hengenvedon. Kuollessaan se lakkaa hengittämästä ja uppoaa pohjaan. Meillä kaikilla on nuo kaksi hetkeä.

 

Petra Rautiaisen toisinkoinen Meren muisti on yksi syksyn vaikuttavimmista romaaneista, joka vie Pohjoiselle jäämerelle 80-luvulle sekä takaumissa aina 50-luvun lopulle, jolloin kirjan päähenkilö Aapa oli vielä lapsi. Aikuiseksi vartuttuaan ja rakkaan äitinsä menetettyään tyttö karisti Ruijan pölyt ja kveenijuurensa ja muutti Yhdysvaltoihin. Hänestä tuli amerikkalainen ja suuren öljy-yhtiön tiedottaja. Nyt nainen palaa kotiin kahdestakin syystä. Hänen isoäitinsä, rakas ämmi, on kuolemaisillaan ja hän haluaa jättää tälle henkilökohtaisesti hyvästit. Toiseksi nainen haluaa kuvata öljyteollisuudelle ja öljynporaamiselle myönteisen dokumenttifilmin entisissä kotimaisemissaan.

Ämmin ja täti Eddan koti on entisellään, ja sinne Aapa majoittuu. Hän vihaa sydänverellään äitinsä ystävää Henrikiä, joka ei saanut pelastettua äitiä valasonnettomuudelta. Sattui näet niin, että 50-luvun lopulla ilmeni useita tapauksia, joissa valaat käyttäytyivät aggressiivisesti ja aiheuttivat onnettomuuksia kalastajille. Meribiologin urasta haaveillut äiti lähti tutkimaan yhtä tuollaista omituisesti käyttäytyvää, vaarallista valasta ja menehtyi. Kaksikymmentä vuotta Aapa on kantanut kaunaa ja vihannut, kovettanut itsensä kylmäksi ja tylyksi. Mutta Aapan toinen silmä on vahingoittunut ja kasvoja rumentaa iso arpi. Hän ei muista, mistä vammat ovat tulleet eikä halua puhua niistä.

Kuvausryhmän kesken on jännitteitä siitä, miltä kantilta öljynporauksesta, luontotuhoista ja valaista kerrotaan. Huijataanko entinen öljyporari Henrik Larsson ja tämän poika, arvostettu meribiologi Arvid, antamaan öljynporausta puoltava lausunto, joka sitten editointivaiheessa leikattaisiin pois? 80-luvun nykytason rinnalla seurataan jonkun merentutkimusalueella Ruijaan matkaavan henkilön meripäiväkirjaa 2000-luvulta. Päiväkirjan kirjoittajan yllättävä henkilöllisyys paljastuu vasta kirjan lopussa, mikä oli hieno ja kiehtova juonenkäänne!

Rautiainen vie lukijan armottomalle ja myrskyävälle Pohjoiselle jäämerelle, jonka pinta nousee uhkaavasti jäätiköiden sulaessa ja jonka eliöstö voi huonosti happikadon lisääntyessä. Valaiden vihamielisen ja oudon käyttäytymisen syyksi paljastui jo 50-luvun lopulla niiden kuulon vahingoittuminen, josta voi lukea vaikka tästä Ylen jutusta. Öljylähteiden etsinnässä käytettyjen seismisten testien aiheuttama merenalainen tärinä vie niiltä kuulon ja ilman omaa tutkaansa valaat eivät pysty suunnistamaan, löytämään ruokaa eivätkä kenties lisääntymään. Kirja on myös tarina kveeneistä, suomalaisten jälkeläisistä Ruijassa, Norjan Finnmarkissa, ja heidän kokemastaan pakkonorjalaistamisesta. Se on myös tarina siitä, miten syvälle koettu trauma voi koteloitua ja vääristää muistot. 

 

Kannella kuuntelimme kuinka ryhävalaat lauloivat. Melodia muuttui koko ajan, ja tuntui kuin aina uusi valas olisi yhtynyt siihen. Kun valaiden äänet hävisivät, minun tuli yhtäkkiä ikävä. Minun tuli ikävä sinua. Miksi sinä katosit minulta niin kokonaan ja niin täysin?

Meren muisti oli häikäisevä ja vakuuttava kuvaus ilmastonmuutoksesta, öljynporauksesta ja sen vahingollisuudesta meren eliöstölle. Romaani on kieleltään upea ja  kuvaa taitavasti ihmisen taloudellisen hyödyn tavoittelua ja totuuden manipulointia. Kirjan kauniin kannen on suunnitellut Tuomo Parikka. Kuvassani kannen kiiltävän kupariset öljyvirrat ja teksti eivät valitettavasti tule oikeuksiinsa. Vaikuttava kansi vaikuttavalle kirjalle. Meren muistin käännösoikeudet myytiin heti elokuussa Norjaan, Italiaan, Hollantiin ja Tanskaan. Onnittelut! 

Petra Rautiainen - Tuhkaan piirretty maa

 

Petra Rautiainen - Meren muisti

Kansi Tuomo Parikka
Otava 2022
Äänikirjan lukija Laura Malmivaara
____________________

Kirjakaapin kummitus
Kirjasähkökäyrä

Kaisa Kurki - Harhan akatemia

Saako Saarnaaja koskaan rangaistusta kauhukuvistaan, joita paisutteli kuin pullataikinaa, herkutteli ylenmäärin ja tarjoili viattomille hyväuskoisille? Eikä kokoussalin ovessa ollut edes K18-varoitusta! Minä haluan tietää nyt erilaisista elämänkatsomuksista, itse tutkia niitä. Siinähän se on, se synti. ITSE AJATELLA. ITSE PÄÄTTÄÄ.

Kaisa Kurki on pseudonyymi, josta oli vaikea löytää tietoa. Sain selville, että hän on päijäthämäläinen taiteilija, jonka runot käsittelevät useimmiten hengellistä väkivaltaa pienen lapsen näkökulmasta. Hän on esiintynyt Ruusu Open mic- sekä muissakin runotapahtumissa Helsingissä ja Lahdessa. Runokirjasta Herätetty yö - Pahan prinsessan päiväkirja (Mediapinta 2017) löytyy blogiarvio täältä.  Raija Hautalan bloggaus tuosta runokirjasta pukee sanoiksi myös kaikki minun tunteeni tästä runoa ja proosaa taitavasti ja arvoituksellisesti yhdistelevästä romaanista Harhan akatemia:

"Kyseessä on ilmiselvästi omaelämäkerrallinen runoteos, jota lukiessani jouduin niin syviin vesiin etten ikinä. Sisimmässäni vuorottelivat raivo ja epäusko, viha ja turhautuminen. Miten ja miksi tällaista pääsee tapahtumaan. Pieni tyttö alistetaan jo varhain lahkon sääntöjen mukaiseen elämään, jossa kaikki on kiellettyä, kaikki on syntiä, aivan kaikki.”

Romaanin päähenkilö on keski-ikäistyvä nainen, joka on eronnut lahkosta ja lahkouskovaisesta väkivaltaisesta miehestään jo kaksikymmentä vuotta sitten, mutta lahkon ja Saarnaajan opit pitävät hänestä kiinni takiaisen lailla. Lahko ja kokoukset täyttivät hänen lapsenelämänsä ja hän jäi lapsena ja nuorena niin paljosta paitsi, kaikesta sellaisesta, mikä lahkoon kuulumattoman mielestä on kivaa, normaalia ja hyvää. Koulukaverit karttoivat, televisio oli syntiä, samoin rock-musiikki, jossa oli Saarnaajan mukaan yhdynnän rytmi. Hän ei tunne Juicea, Juha Tapiota eikä Abbaa; hän ei ole ikinä käynyt elokuvissa eikä matkalla. Työpaikan saatuaan hän ihmettelee ensimmäisiä palkkarahojaan ja kulkee ymmällään uusien työ- ja kämppäkavereidensa vanavedessä. Viron matkalla ravintolapöydät notkuvat houkuttelevina ja herkullisina, mutta mieltä kalvaa, että kaikki tämä on syntiä ja vie suoraa päätä helvettiin.

Sitten nainen rakastuu. Naisen Tähtisilmäksi nimeämä mies on nuori, poninhäntätukkainen boheemi, joka ei käy töissä.  Mies uskoo maailmankaikkeuden huolenpitoon ja sanoo, ettei vääriä tekoja rangaista, kuten Saarnaaja opetti. Nainen ei ajattele ikäeroa eikä Bestiksensä kehotusta jättää tuo tyhjäntoimittaja. Hän rakastaa, vihdoinkin, ensimmäistä kertaa elämässään, hän on löytänyt sukulaissielunsa. Mutta sitten mies matkustaa pois, jonnekin trooppiseen maahan, josta soittaa harvakseltaan ja kertoo buddhalaisista ashrameista ja elämän ihanuudesta. Nainen odottaa ja kaipaa. Parin vuoden päästä mies palaa Suomeen, jolloin kaikki unelmat romahtavat rumasti pirstaleiksi. Mies kuuluu vanhan gurun kulttiin, jossa seksi on vapaata ja huumeet hyväksyttyjä.

Minut on sidottu

olen X:n muotoinen

exä on sitonut ranteista sängyn kulmiin

ja panee

katsoo touhua eteisestä irrottamastaan peilistä

jalkani ovat nilkoista kiinni

haarat auki

olen sidottu

ristin muotoisena makaan

kädessä kanyyli ja tippaletku

Naisen sisimpään on iskostunut iilimadon lailla lapsuuden minä, Lohikäärmeen tyttö, joka sabotoi kaikkia normaalin elämän yrityksiä. Lohikäärmeen tyttö jankuttaa synnistä ja maailmallisuudesta kuin pikkupiru tai saatanan demoni, ja haluaa naisen pitävän kiinni Saarnajan opeista, eristäytyvän lahkon ulkopuolisesta maailmasta ja odottavan maailmanloppua ja tosiuskovaisten tempausta taivaaseen. Vaivalla ja vähitellen nainen oppii jättämään Lohikäärmeen tytön saarnat vähemmälle huomiolle ja pitämään oman päänsä, ajattelemaan itse. Hän löytää itselleen uskaliaan burleskitanssiharrastuksen, mutta kumppania hän ei löydä rinnalleen. Jopa mielikuvitusmies jättää.

Nykypäivän tarinan rinnalla kulkee legenda 1400-luvun prinsessasta, joka rakastuu vaeltavaan ritariin. Prinsessalle avautuu uusi ja avara, suorastaan säkenöivä linnan ulkopuolinen maailma, mutta sehän ei tietysti käy päinsä, koska prinsessa halutaan naittaa isäkuninkaan valitsemalle vanhalle miehelle. Jumalan ja helvetinpelko on keskiajalla samaa kuin nykypäivän lahkossa.

Johdattaako Jumala minua vai maailmankaikkeus? Päätänkö itse asioistani vai sattuma? Vai kummatkin yhdessä? // Onko elämä niin suuri kärsimys, että pitää kuvitella se harhaksi? Odottaa nirvanaa tai taivaaseen pääsyä niin kuin äiti?

En varmasti kaikkia salattuja viittauksia ymmärtänyt, joten kovin syvällisiin tulkintoihin en uskalla mennä, mutta Harhan akatemia järkytti sydänjuuria myöten. Teksti on arvoituksellista, runoa ja proosaa taitavasti yhdistelevää; runollisen kauniit kuvat vuorottelevat rumien ja brutaalien kanssa. Naisen ajatuksista talvisessa mökkimaisemassa paljastuu kaikki se käsittämätön paha, jota hän on lapsena kokenut: alituista helvetin pelkoa ja ahdistusta, pedofiilista lähentelyä läheisen aikuisen taholta. Jos haluat tietää, mitä lahko voi lapsessa ja nuoressa ihmisessä saada aikaan, tutustu tähän kirjaan!

Kaisa Kurki - Harhan akatemia

Books on Demand 2022
____________________

Laura Pollari - Täällä jokainen on tähti

Naisella oli musta sähäkän kihara tukka, tumma hipiä ja isot kärpäsaurinkolasit. Päällään hänellä oli hiekanvärinen trenssitakki, jonka alta vilkkui tyköistuva musta farkkuhame. Jalassaan naisella oli vitivalkoiset kangastennarit. Kaulalla roikkui kultainen aakkoskaulakoru, jonka strassein koristellut kirjaimet muodostivat sanan Angel. Sairaanhoitajalta hän ei näyttänyt. - novellista Priscilla

Tanskassa asuvan Laura Pollarin esikoisteos, maagisen realismin sävyttämä novellikokoelma, Täällä jokainen on tähti nostaa tähtien tuikkeeseen monenikäisiä naisia ympäri maailmaa ja eri vuosikymmeniltä, 1960-luvulta 2030-luvulle. Kokoelman nimessä on hienoisesti jotain chicklitmäistä, mutta kokoelma tarjoaa aivan muuta: terävyyttä, yllätyksellisyyttä ja mainioita & pirskahtelevia dialogeja. Lukija ei voi tietää, mihin novellissa päädytään, sillä niissä tapahtuu paljon maagista ja järjenvastaista. Pollarin kirjoitustyyli on vetävää ja lennokasta, kieli tuoretta, ajassa kiinni olevaa. Pidin kovasti kokoelman monipuolisuudesta ja kansainvälisyydestä, sillä me naiset kohtaamme sukupuolemme asettamia haasteita ja vähättelyä niin Los Angelesissa kuin Kaarinassa, niin Hampurissa ja Kööpenhaminassa kuin Pariisissa.

Jokaisen kymmenen novellin päähenkilö on nainen, joka on enemmän tai vähemmän haasteellisessa elämäntilanteessa. Tällöin hän kohtaa jonkun solidaarisen sisaren - toisen naisen, suojelusenkelin tai doulan - joka auttaa häntä näkemään tilanteensa toisin silmin ja muuttamaan rohkeasti elämänsä suuntaa. Novellissa Kolmas silmä espanjankielinen, ehkä puertoricolaissyntyinen, Alma Cruz aloittaa Los Angelesissa pohjalta: johtaja Thorpen tylyttämänä juoksutyttönä hän saa potkut yhden vaivaisen kirjoitusvirheen takia. Kymmenen vuotta myöhemmin Alma on tomaatinpunaiseen jakkupukuun sonnustautunut tj, 45-vuotias eronnut nainen, jolla on rahaa kuin roskaa, mutta joka edelleen tuntee itsensä huijariksi. Hurumeediokin väittää, että hänen kolmas silmänsä on sulkeutunut ja että hän on kirottu - uran tuho odottaa vääjäämättä. Oppiiko Alma ymmärtämään, että hän on hyvä ja kelpaava ja etteivät timantinkova johtajuus ja kultainen sydän sulje pois toisiaan?

Almasta oli tullut menestyjä. Muhkeajakkuinen moniosaaja, jolta löytyi älliä, tukkaa ja tilannetajua; it-alan ikioma Chaka Khan, kiharapehkoinen voimanainen. 

Novelli 12 tuntia on yksi mielikuvituksellisimmista. Siinä Femi lentää rakkauden perässä maapallon toiselle laidalle, mutta huonosti käy: uuden puolison henkinen ja fyysinen väkivalta yltyvät tuhoisin seurauksin. Pakomatkalla lentokoneessa suulaan lippalakkinaisen vertaistuki avaa Femin silmät: entisestä on opittava, jotta osaa tulevassa elämässä tehdä parempia valintoja.

Femi toivoi, että vaarallinen valssi kaltoin kohtelevilta käsivarsilta seuraaville loppuisi vielä joskus. Että koittaisi päivä, jona hän saisi olla vain oma itsensä. Käyttää ääntään, kehoaan ja älyään itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Että rinnalta löytyisi joku, joka kohtelisi häntä arvokkaana yksilönä, ei emotionaalisena tikkataulunaan.

Novellissa Laskettu aika tavataan Hampurissa asuva Agnes ja se tavallinen tarina: deittipalvelun hurmaava mies häipyy ja Agnes jää odottamaan vauvaansa yksin. Hänen tuekseen saapuu turkkilaissaksalainen doula, joka viis välittää siitä, ettei vauvansänkyä ole hankittu eikä isä ole mukana kuvioissa. Mutta synnytyksen soittolista on ehdottomasti laadittava ja Agnes aikookin kuunnella Sufjan Stevensiä ponnistaessaan lasta maailmaan!

"En keksi mitään parempaa kuin kaksi yhteen hiileen puhaltavaa naista”, doula sanoi. ”Siinä saattaa jopa piillä menestyksen salaisuus. Siis meidän naisten."

Riemukkain novelli minusta oli Maailman eristynein kaupunki, jossa tavataan häitään suunnitteleva naispari Valpuri ja Mirka Suomen Kaarinasta. 2030-luvulla ilmastonmuutos on tosiasia ja eletään sen mukaisesti, vähäpäästöisesti ja hiilineutraalisti. Mutta unelmiensa saastuttavasta häämatkasta Valpuri ei halua tinkiä: hänen on ehdottomasti päästävä Australiaan katsomaan sukupuuttouhan alla olevaa lyhythäntäkengurua!

Toivottavasti näiden muutamien novellien avaaminen kertoo siitä hurmaavasta kirjosta, jota Pollarin novellit pitävät sisällään. Kuunteleminen oli riemastuttavaa ja naisena voimaannuttavaa. Pidin Pollarin reippaasta ja värikkäästä kielestä ja suosittelen tätä persoonallista novellikokoelmaa ilomielin kaikille naisille iästä riippumatta. Täällä jokainen on tähti löytyy äänikirjana ja e-kirjana, ei fyysisenä kirjana. Kannattaa kuunnella myös Pollarin haastattelu Takakansi Podcastista. Mielelläni lukisin Pollarilta lisää, niin hyvin viihdyin näiden novellien parissa.

Kokoelmasta Laura Pollarin nettisivulla

Kirjakaapin kummitus, haastattelu Takakansi-podcastissa

Laura Pollari - Täällä jokainen on tähti

Saga Egmont 2022

Äänikirjan lukija Kati Tamminen

___________________________

Laura Pollari on 35-vuotias pitkän linjan ulkosuomalainen copywriter ja esikoiskirjailija. Hän on asunut ja työskennellyt Pariisissa, New Yorkissa ja Kööpenhaminassa viimeiset 15 vuotta.

Naisten on puhallettava yhteen hiileen pärjätäkseen, oli ympäristönä sitten Hampuri, Manhattan tai vaikka Suomen Kaarina. Laura Pollarin novellit kertovat oman äänen löytämisestä naisena eri vuosikymmenillä ja eri puolilla maailmaa. Kirjan värikkäät naishahmot nousevat surkeista sivurooleista oman elämänsä tähdiksi. Avuksi tarvitaan toisia naisia, enkeleitä ja sisältä kumpuavaa rohkeutta.

Leena Parkkinen - Neiti Steinin keittäjätär

Minun tehtäväni on olla nero. Alice hoitaa kaiken muun. 

- Gertrude Stein

Leena Parkkisen uunituore romaani Neiti Steinin keittäjätär vie 1900-luvun alun Paraisille ja 1930-luvun Pariisiin. Parkkinen kertoo kontrastisesti kahdesta naisesta, joiden sosiaaliset lähtökohdat ovat hyvin erilaiset, mutta jotka kumpikin päätyvät palvelemaan Gertrude Steinia. Kyllä, Alice B. Toklas oli Steinille monta - rakastettu, emännöitsijä, kokki, puhtaaksikirjoittaja, kustannustoimittaja ja kustantaja, mutta palkaton palvelija myös, sillä kaikki omaisuus oli Steinin nimissä, mikä oli ongelma Steinin kuoltua. Alice löysi Steinissa elämänsä rakkauden ja intohimon, mutta myös uhrautuvan tarkoituksen. 

Mutta ehkä tärkeintä Gertrudessa on, että hän lahjoitti minulle tarkoituksen. Roolin, jota palvella elämässä. Gertrude tarvitsee minua. Hänen kirjoittamisensa tarvitsee minua. Minä en ole ehkä nero, mutta minunkaltaiseni voivat mahdollistaa nerouden.

Pari on asunut vuokralla Rue de Fleurus'n hurmaavassa talossa jo kolmekymmentä vuotta, mutta keittäjättäret tulevat ja menevät, ja taas on pestattava uusi. Alice vastaa suomalaisen Margitin lehti-ilmoitukseen ja pestaa tämän Steinin keittäjättäreksi. Alicea kiehtoo Margitin arvoitus. Miten ja miksi ranskaa paremmin kuin hän puhuva, paljon lukeva ja sivistyneen oloinen suomalaisnainen on päätynyt Ranskaan? Neron vaimona Alice on yksinäinen ja jää parisuhteessaan taustalle. Steinin ja Alicen vuorokausirytmit ovat aivan erilaiset eikä 1000 sivua vuodessa (pääasiassa öisin) kirjoittavaa Steinia voi häiritä. Margit ja Alice lähentyvät ja juttelevat, suunnittelevat suurenmoisia päivällisiä Pariisin avantgarden kermalle ja kokkaavat yhdessä. He ovat kaksi eri-ikäistä maahanmuuttajaa - toinen juutalainen, toinenkin ei-arjalainen - 30-luvun Pariisissa, jonka ilmapiiriä alkaa kiristää Euroopassa nouseva fasismi.

Alice B. Toklas kertoo osuuksissaan nuoruudestaan varakkaan juutalaisperheen tyttärenä San Franciscossa. Äidin kuolema oli keskeyttänyt hänen pianonsoiton opiskelunsa, ja tyttö palasi kotiin ja hoiti vuosikausia isänsä ja pikkuveljensä  Clarencen taloutta. Köyhän Margitin menneisyyttä Paraisilla valottaa tohtori Martinlaaksolle osoitetuissa pitkissä kirjeissä Gröndahlin kartanon iäkäs puutarhuri Ulriikka. Margitin osuuksissa tulee korostetusti esiin köyhän luokan ja säätyläisten syvä juopa. Espanjantaudin jälkimaingeissa vuonna 1919 Margit ja sisarensa Astrid saapuvat piioiksi kartanoon. Ulriikan kirjeet ovat pitkiä ja runsaasti kartanon elämää kuvailevia, mutta mysteeri säilyy aivan romaanin lopulle. Vasta silloin selviää, mikä oli Margitin Suomesta pois ajanut tragedia. Mainittakoon, että Steinilla oli oikeastikin Margit-niminen suomalainen keittäjätär, sillä Alice mainitsee hänet monesti keittokirjassaan. Paitsi nimi, kaikki muu Margitiin liittyvä on Parkkisen mielikuvitusta.

Margitin osuuden runsaus ja jännärimäisyys hieman hämmensivät minua ja lähtökohtaisesti olinkin kiinnostuneempi kuulemaan Alicen ja Steinin suhteesta ja heidän elämästään Pariisissa. Romaani on fiktiota, mutta Parkkinen sanoo lukeneensa massiiviset määrät parista kertovaa kirjallisuutta ja että lopullisen inspiraation toi Alice B. Toklasin keittokirja (1954, suom. 2004). Stein piti itseään nerona, mutta ei ollut saanut julkaistua juuri mitään ja elettiin kädestä suuhun. Ironista oli, että vasta Steinin Alicen äänellä kirjoittamat Alice B. Toklasin muistelmat (1933, suom. 1980) osoittautui huimaksi menestykseksi, toi paljon rahaa ja poiki heille tuottoisan luennointikiertueen Yhdysvaltoihin. Alice rakastaa ja uhrautuu, mutta tuumii romaanissa kuitenkin näin:

Hän kirjoitti muotokuvia kaikista ystävistämme. Ja lopulta hän kirjoitti kirjan minusta. Hän otti sen mikä oli minussa yksityisintä ja kipeintä, minun äidinikäväni, ja teki siitä kokonaisia kappaleita Adaan. Hän kertoi miten me nauroimme ja teimme sanapelejä puutarhassa. Hän kirjoitti minun lapsuudestani niin kuin se olisi ollut hänen omansa.

//

Kaikki yhteiset ystävämme sanoivat, että minun pitäisi olla imarreltu. Että minä olin Gertruden muusa. Hän halusi kirjoittaa minusta, koska välitti minusta niin paljon. Ja että se oli kirja. Kirjojen vuoksi sai tehdä mitä hyvänsä. Taide oikeutti kaiken. Mutta mitä vanhemmaksi minä tulen, sitä enemmän minä ajattelen, että taide ei oikeuta kaikkea. Se ei oikeuta sitä, että käyttäytyy huonosti. Taide ei ole kaikki.

Steinin ja Alicen elämästä oli tavattoman mielenkiintoista lukea ja romaani sai taas kerran miettimään rakkauden olemusta ja rakkauden nimissä uhrautumista. Romaani on myös keittotaidon ja kulinarismin ylistystä. Alice oli jo San Franciscon aikoinaan ollut taitava kokki ja jalosti taitojaan Pariisin vuosinaan.

Stein suhtautui yllättävän huolettomasti Hitlerin ja natsismin nousuun eikä uskonut sodan mahdollisuuteen. Suureksi järkytyksekseen hän ei kuitenkaan saanut uusittua Rue de Fleurus'n vuorasopimusta juutalaisuutensa vuoksi, mutta ei silti noudattanut monen kehoitusta paeta Yhdysvaltoihin. Stein kuoli sodan jälkeen, vuonna 1946, Alice 89-vuotiaana vasta vuonna 1967. Onhan heidän rakkaustarinansa huikea, aikana jolloin homous oli salattua, vaiettua ja rikos. Parkkinen sanoo Ylen Areenan haastattelussa haluavansa tuoda romaaneissaan esiin myös homoseksuaalista rakkautta, sillä se oli 1900-luvun alkuvuosikymmenilläkin luultua yleisempää.

Bloggaukseni Parkkisen kirjoista:

Sinun jälkeesi, Max

Säädyllinen ainesosa

Leena Parkkinen - Neiti Steinin keittäjätär

Kansi Jussi Karjalainen
Otava 2022
____________________

Leena Parkkinen (s. 1979) on palkittu kirjailija, jonka historiaa ja monisyisiä ihmissuhteita upeasti käsittelevät romaanit ovat keränneet ylistystä niin lukijoilta kuin kriitikoilta. Parkkinen on julkaissut sekä aikuisten romaaneja että lastenkirjoja. Hänen kirjojaan on julkaistu 12 maassa.

Johanna Elomaa - Kenelle naakat laulavat

Jyrkällä paanukatolla naakat raakkuivat ja ilmassa puhalsi viilenevän syksyn viima. Viimeiset vaahteranlehdet irtosivat elämänlähteestään. Ne lensivät ilmassa hetken hulluina vapaudesta. Laskeutuivat sitten maahan maatumaan.

//

Seison joen läntisellä puolella, Näsinmäen juurella, mistä näkee Porvoon kauneimmillaan. Ranta-aitat ja rinteeseen rakennetut puutalokorttelit, keskiaikainen tuomiokirkko ja sen kellotorni. Postikorttien kansallismaisema.

Johanna Elomaan kiehtovassa romaanissa Kenelle naakat laulavat ikään kuin yhdeksi päähenkilöksi asettautuu Porvoon vanha kaupunki. Romaanissa on sekä juonen - kinkkisiä parisuhteita ja valtapelejä - että miljöön vuoksi uhkan tuntua, ja tekstin lomaan puikahtaa usein välähdyksiä Porvoon lukuisista kummitus- ja aavelegendoista. Kaupunkia tuntevalle henkilöhahmojen kotien sijainnit ja kävelyreitit, kaupungin kahvilat ja maamerkit varmasti syventävät lukukokemusta entisestään.

Elomaa kuvaa useamman eri-ikäisen naisen elämänkohtaloita ja tekee sen taitavasti ja hiotulla kielellä. Tylyttävän pomon alaisuudessa aikakauslehden toimituksessa Helsingin Pasilassa töissä oleva nelikymppinen Miriam on muuttanut taiteilijamiehensä kotiin Porvooseen lyhyen seurustelun jälkeen. Mies suunnittelee suurta Porvoo-aiheista valokuvanäyttelyä, on narsistinen ja suuri egoltaan. Suhde on kaukana tasa-arvoisesta ja terveestä, mutta mies on komea ja ihana ja koti kuin sadusta. Ikkunasta Miriam näkee vastapäisessä talossa asuvan teini-ikäisen Jennan viiltelevän itseään joka ilta klo 19.00. Pitäisikö puuttua, vai antaa olla?

Kermanväristä posliiniroskaa on kaikkialla. Erimallisia ja kokoisia paloja pitkin valkoista puulattiaa. Aivan jalkojeni juuressa on puolikas lautanen, ja ajattelen tilanteeseen sopimattomasti, että kenties sen saisi liimattua puolikkaansa kanssa yhteen. Mies astuu hitaasti alas jakkaralta ja ensimmäistä kertaa koskaan pelkään, että hän löisi minua. 

//

Sun täytyy juosta nainen, Annabella tokaisee mietittyään kertomustani eilisillasta. - Juosta niin kuin treenaisit triathloniin. Ennen kuin on liian myöhäistä ja kisat käyty.

Riia on vähän päälle nelikymppinen joogaohjaaja, jonka mies pyörittää omaa suunnittelutoimistoa. Kaikki on ihanaa ja täydellistä joka maanantaisia upeita kukkakimppuja myöten, mutta lasta mies ei halua. Mutta Riian biologinen kello tikittää. Naapuri Ullan biologinen kello ei vielä tikitä, mutta hän toivoo epätoivoisesti lasta. Annabella on rempseä seksuaaliterapeutti ja tiukka feministi, joka ei kuitenkaan osaa vetää rajoja omassa parisuhteessaan. Romaanissa tavataan myös Riian isän naisystävä Raija, jonka öisessä käytöksessä on jotain kummallista.

 

Pidin romaanista kovasti ja Sanna Majurin ääni istui hienosti tarinan painostavaan tunnelmaan. Se mitä kukin nainen on aiemmin elämässään kokenut, mitä traumoja kantaa ja mitä vyyhtiä selvittää nyt, paljastuu vähitellen. Yhteisessä joogaretriitissä naiset vastaavat kysymykseen Mikä minua valvottaa öisin? ja se oli avointa ja koskettavaa luettavaaa. Elomaa kuvaa terävällä psykologisella otteella naisiaan alistavien miesten julmaa käytöstä. Kirjan lopussa kurkistetaan tulevaisuuteen, vuoden päähän. Oli hienoa, että sieltä löytyi selviytymistä ja toivoa. Suosittelen.

Johanna Elomaa - Kenelle naakat laulavat

Otava 2022
Äänikirjan lukija Sanna Majuri
_____________________

Johanna Elomaa on kirjailija ja vapaa toimittaja. Hän on työskennellyt useissa eri mediataloissa toimittajana, vastaavana tuottajana sekä uutispäällikkönä. Aiemmat romaanit: Säästä ajatuksesi eläviä varten (2016), Kaipuun väri on sininen (2018), Sinä päivänä kun synnyin (2021).

Tommi Kinnunen - Pimeät kuut

Kuin kuumaa vettä valuisi selkää pitkin. Miten pääsin tänne veneen perätuhdolle asti? Konttaamalla kai, mutta en sitä muista. Istun ja pidän kaksin käsin kiinni istuinlaudasta, etten kaatuisi. Polvea vihloo. On vaikea hengittää. Aurinko sattuu silmiin, mutta jos suljen ne, näen Sallin ojentuneen kouran vaatimassa talon lämmitykseen rahaa, jota minulla ei ole. Yritän katsoa varjopaikkoihin: vettä, vastarantaa ja rinteen takana nousevia uusien talojen kattoja. Ajatukset harhailevat. Sinä nouset mieleeni Niilo, vaikka en tahtoisi.

Uudessa romaanissaan Pimeät kuut Tommi Kinnunen eläytyy ansiokkaasti opettajatar Elna Suorajärven nahkoihin. Sodan jälkeen opettajista on kova pula, koska paljon miesopettajia kaatui sodassa tai menetti järkensä. Kuusikymppinen Elna saa lukuvuodeksi 1947-48 paikan syrjäiseltä Niemen koululta, läheltä Neuvostoliiton rajaa. Tietä ei perille ole, vaan koululle on matkattava venekyydllä.

Romaani alkaa hurjalla kohtauksella, jossa siskopuoli Salli heittää Elnan ulos yhteisestä talosta kirkonkylällä. Elna on fyysisesti hyvin huonossa kunnossa, sillä hän sairastaa oirekuvaltaan aaltoilevaa sairautta, joka vie lihasvoimat. Perillä ns. koulu on saksalaisilta jäänyt homehtunut parakki keskellä metsää: yksi luokkahuone plus pienempi hatara huone opettajalle. 

Kun koulun pitäisi alkaa, mitkään koulutarvikkeet eivät ole saapuneet, eivät kirjat, kynät eikä vihkot. Koululautakunnan herrat ovat uutta opettajatarta kohtaan nyreitä, sillä he haluaisivat vaikeana pidetystä naisesta eroon. Sisukas Elna tarttuu kuitenkin toimeen ja tekee kolmenkymmenen vuoden kokemuksellaan tuntisuunnitelmia olemattomin varustein. Hänen kuntonsa on niin huono, että hänen on vietävä hetekansa luokkahuoneeseen ja opetettava makuultaan. Koululautakunnan paikalle pyytämä koulutarkastaja ei kuitenkaan löydä Elnan toiminnasta moitittavaa, koululautakunta sen sijaan saa paljonkin nuhteita.

Kinnunen piirtää todentuntuisen ajankuvan sodanjälkeisestä köyhästä Suomesta, naisopettajien olemattomasta arvostuksesta ja maan olemattomasta sosiaaliturvasta. Elnan elämäntarina keriytyy vähitellen auki tarinan edetessä. Kirjailija luo Elnasta opettajan kutsumukseensa vihkiytyneen ja peräänantamattoman naisen, joka puree hammasta ja menee eteensä paiskattujen harmaiden kivien läpi. Etukäteen Elna kavahti Niemen koulun syrjäisyyttä ja tulevan talven yksinäisyyttä, mutta lukuvuoden edetessä hän tottuu ja rauhoittuu. Pitkinä talvi-iltoina nainen miettii mennyttä elämäänsä: arvostettuja opettajanvirkojaan isoissa kouluissa lännempänä, äitiä, kiivasta Sallia, Niiloa. Oman osansa elämän ja sodan tragedioista hänkin on saanut. 

Nykylukija voi samastua eläkeikää lähestyvän Elnan epätoivoiseen tilanteeseen: vaikea sairaus, ei kotia, ei säästöjä. Hän yrittää päästä eläkkeelle nojaten kolmenkymmenen vuoden työuraansa, mutta turhaan. Hän yrittää järjestää itselleen uuden viran tulevaksi lukuvuodeksi, mutta turhaan. Tulevaisuus tuntuu umpikujalta. Kevään tullen aaltoileva sairaus on kuitenkin paremmassa vaiheessa ja Elna saa järjestettyä oppilailleen hienon kevätjuhlan. Hän on tyytyväinen työhönsä ja löytänyt sisimmästään uutta puhtia ja sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja. 

Romaanin tapahtumat rajataan Niemen koululle ja kerronta keskittyy Elnan elämän ja ajatusten sekä päivittäisen koulutoiminnan kuvaukseen. Jostain luin, että Elnan hahmo perustuu löyhästi kirjailijan omaan isotätiin. Kinnunen on kirjoittanut syväluotaavan naiskuvan ja vakuuttavan aikalaiskuvauksen sodanjälkeisen opettajantyön haasteista ja naisopettajien asemasta. 

Ei kertonut katuvansa blogissa.

Tommi Kinnunen - Pimeät kuut

Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2022
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
____________________

Hanna Meretoja - Elotulet

Tänä viikonloppuna tulten nauha valaisee saaristoa ja rannikkoa, joten Hanna Meretojan esikoisromaani Elotulet istuu teemaltaan ajankohtaan hyvin. Romaanin tarinassa kyseessä ei ole vain haikea hyvästijättö kesälle eikä pitkäaikaisten ystävien tapaaminen pandemian eristyneisyyden jälkeen. Illan emäntä, kirjallisuudentutkija Elea haluaa kertoa ystävilleen järkyttävät uutisensa: hän on sairastunut aggressiiviseen hormonaaliseen rintasyöpään. Hän, terveellisiä elintapoja noudattava perusterve nainen.

Paraisten sukumökillä on tietysti koko Elean perhe: filosofiaa suomeksi kääntävä elämäntaiteilija Otto ja heidän varhaisteini-ikäiset lapsensa Iiris ja Elliot. Vieraiksi saapuvat elämänkumppaninsa Veeran pandemialle menettänyt marokkolaissyntyinen Salma ja tytär Aida sekä lastenlääkäri Matias taiteilijavaimonsa Auran kanssa. Yhdenpäivänromaani seuraa illan ja yön tapahtumia ja sitä, miten kukin ottaa vastaan Elean uutisen. Meretoja antaa eniten tilaa Elean omalle shokille, pohdinnoille ja hädälle, mutta uutinen saa jokaisen muunkin aikuisen kelaamaan omaa elämäänsä ja suhdettaan Eleaan.

Nämä viisi ovat menestyneitä nelikymppisiä ja ystävyksiä jo opiskeluajoilta, jolloin heillä oli oma lukupiiri. Nytkin jokaisen on määrä kertoa joku kirjallisuuden meritarina. Elean kerrottua uutisensa sama hätä ja epäusko nielevät ystävätkin ja karkottavat kaikki lohdun sanat. Matias valahtaa valkoiseksi, sillä hän on rakastanut Eleaa salaa jo parikymmentä vuotta; vaimo Aura hätääntyy, mutta myöntää kokevansa myös jonkinlaista vahingoniloa kohtalon tasatessa osia. Eleahan on saanut elämässään kaiken: hän on menestynyt tutkijan työssään ja hänellä on kaksi fiksua ja kaunista lasta. Illan edetessä Aura avautuu lapsettomuutensa syistä, joista puolisokaan ei tiennyt mitään. Illan edetessä Elea suuttuu verisesti tapojensa vastaisesti, Otto käyttäytyy typerästi ja vaarallisesti ja herkkä Elliot epäilee päänsärkynsä vuoksi aivokasvainta. Illan edetessä sekä Otto että Matias muistelevat sielunhaavoja aiheuttanutta lapsuuttaan.

Meretoja sanoittaa tavattoman hyvin ja todentuntuisesti syöpään sairastuneen Elean tunnot. Eikä kai muutoin voisi ollakaan, onhan hän itse ollut samassa tilanteessa. Pidin myös ystäväjoukon inhimillisyydestä, sillä heidän virheettömän kiiltokuvapintansa alla piileksi ei niin yleviä tunteita. Romaanissa yhdistyy hienolla tavalla kolme ajankohtaista, lamaannuttavaa hätää aiheuttavaa asiaa. Syöpään sairastuminen on shokki niin potilaalle kuin läheisille. Hoitojen onnistumisesta huolimatta syöpä ei ikinä lopu, etenkään hormonaalinen rintasyöpä. Ilmastonmuutos tekee pahojaan eikä senkään eteneminen näytä hidastuvan. Pandemiakin on tullut jäädäkseen. Veera kuoli koronavirukseen ollessaan New Yorkissa ja Meretoja sanoittaa muistiimme takaisin kaupungin tuolloisen kaamean todellisuuden.

Romaani olisi voinut olla hiukan lyhyempi ja kirjallisuusviitteitä olisi voinut olla vähemmän, mutta Elotulet oli kuulaasti ja sujuvasti kirjoitettu raskaasta aiheestaan huolimatta. Tuona muinaistulien yönä ystävykset seilasivat tunnelmasta toiseen, mutta Elean kriisi sitoi heidät entistä tiukemmin yhteen. Naistensaunan kuvaus henki lujaa solidaarisuutta ja välittämistä. Elea toteaakin, ettei hän ole koskaan tuntenut itseään niin rakastetuksi kuin tuona iltana. Uskon, että romaani toimii hyvänä vertaistukena niin vakavasti sairastuneelle kuin hänen läheisilleen.

Hanna Meretoja - Elotulet

Kansi Anna Makkonen
Wsoy 2022
Äänikirjan lukija Krista Kosonen
____________________

Kirjakaapin kummitus, Kirjaluotsi, 

Hanna Meretoja (s. 1977) on yleisen kirjallisuustieteen professori Turun yliopistossa. Hän on tutkinut mm. kulttuurisia kertomuksia, kirjallisuuden filosofisia kytköksiä, vesikirjallisuutta sekä trauman ja sairauden tarinallistamista. Elotulet on Meretojan kaunokirjallinen esikoisteos. Kirjan yhtenä lähtökohtana on Meretojan oma syöpään sairastumisen kokemus, jota hän tutkii fiktion keinoin.

Henri Hirvenoja - Venus ja Jupiter. Lapsuuden ja nuoruuden runot

Pilvet ovat jäätyneet.

Aurinko lähtenyt etelään.

Syksy, on hiljaista.

Isänsä kuolinpesää siivotessaan Henri Hirvenoja (s. 1970) löysi aarteen - pahvilaatikon täynnä runovihkoja sekä irrallisia liuskoja, jotkut käsin, jotkut koneella kirjoitettuja. Näistä lapsuuden ja nuoruuden runoista on koottu tämä nostalginen runokokoelma Venus ja Jupiter, jossa on runoja kahdenkymmenen vuoden ajalta, vuosilta 1975-1995. Alkusanoissa Hirvenoja sanoo, ettei tuntunut oikealta lähteä korjailemaan runoja, siksi niitä ei ole oleellisesti muutettu. Kokoelman osiot on jaoteltu vuosilukujen alle, jolloin lukija voi hahmottaa, minkä ikäisen runoilijan kynästä runot ovat. Ensimmäisen runonsa Hirvenoja saneli isoäidilleen 5-vuotiaana, kouluikäisestä kirjoitti ne jo itse. Lapsuusajan runoja on julkaistu eri antologioissa ja menestystä tuli aikoinaan lasten ja nuorten kirjoituskilpailuissa.

Taas yhä pidempi maisema.

Ylihiljaista.

Puhelinlangoilta putoaa lunta.

Vähitellen, säännöllisesti, että

se on katsottava tahalliseksi.

Varhaisimmista runoista välittyy syvä rakkaus luontoon ja sydäntäsärkevällä tavalla hätä eläinten puolesta. Pieni runopoika kieltää metsästäjää ampumasta eläimiä ja ehdottaa tälle ryhtymistä vaikka biologiksi tai luonnonsuojelijaksi. Nuori runoilija kulkee luonnossa ja metsissä, tarkkailee ja havannoi lintuja ja kukkia eri vuodenaikoina. Lapsen ihastuttavalla mielikuvituksella poika kehittelee kullekin kukalle sopivan ammatin ja aseman kukkakunnassa. Mutta sitten yhtäkkiä hän muuttuu avaruuden kultakuukuninkaaksi - pitelemätöntä!

Ei minulla ole ystäviä.

Eläimet, lintu ja luonto,

ovat ystäviäni.

Ja tuulen kanssa voin jutella,

se kulkee etelään asti.

Koulu haittaa runosuonen sykintää ja matematiikka täyttää aivot. Silti runoja syntyy, parhaiten varhain aamulla, jolloin unen rauha vielä täyttää mielen. Pieni runoilija tuntee itsensä yksinäiseksi, onhan hän erilainen kuin luokkakaverinsa. Teini-iässä säkeisiin ilmaantuu nenäkkyyttä ja näsäviisautta. Runoilija miettii Jumalaa, sanoo yskää mummon tavaramerkiksi ja yrittää hillitä omaa teini-iän uhoaan - Kuules! Tytöt mietityttävät ja testosteroni hyökyy, sillä teini-ikä on rankkaa aikaa: esitetään coolia ja kovista, mutta yöllä itketään kissankyyneleitä. Nuoren työelämässä olevan runoilijan säkeistä kuultaa elämän, ajan ja sen kulumisen ihmettely, itsen ja oman tien etsintä ja vihaisuuskin. Hän toteaa osuvasti: tämän laivan kurssi on jo ajat sitten ollut kirjoitettuna jokaiseen ilmansuuntaan.

Mistä tämä maailma

on saanut sellaisen

työpuhdin, että

minunkin ajatukseni kaatuvat?

Kokoelman syntyhistorian vuoksi tiettyä tyylillistä yhtenäisyyttä ei ole, mutta runojen stilisoimatta jättäminen oli oikea valinta. Ne tarjoavat autenttisen aikamatkan runoilijan kehitykseen, lapsuuteen ja nuoruuteen. Matkalla lukija voi muistella myös omaa elämäänsä noilla vuosikymmenillä. Runoja lukiessa mietin omaa esikoispoikaani, joka hänkin oli nörtti, erilainen ja yksinäinen lapsi.  Varhaislapsuuden runot menivätkin sieluun asti. Runoista löytyy paljon huumoria ja yllättäviä kielikuvia. Olen ripotellut näistä otteita irrallisina blogitekstin lomaan. Pidin kokoelmasta kovasti - kiitos!

Hirvenoja lukee runoja tästä kokoelmasta Runokuun OFF-tapahtumassa perjantaina 26.8.

Olen aiemmin lukenut Hirvenojan kokoelman Crescendo.

Eihän huolia pitäisi olla

kun pisarat nuolevat ikkunaa.

Bussi kehrää miltei melodisesti.

Maisema on leikkautunut kiinni

kuin filminpätkä kameraan.

Henri Hirvenoja - Venus ja Jupiter. Lapsuuden ja nuoruuden runot. 1975-1995.

Basam Books 2022
____________________

Venus ja Jupiter on Henri Hirvenojan (s. 1970) kuudes runokokoelma. Teos sisältää lapsena ja teini-ikäisenä kirjoitettuja runoja alkuperäisessä muodossaan. Mennyt maailma näyttäytyy havaintojen, pohdintojen sekä itseironian kautta. Runokirja on aikamatka, jossa päähenkilö yrittää ymmärtää sekä hallita tietään kohti aikuisuutta. Samalla hän sanoittaa tiensä kohti tuntematonta.

Kirjailijan kuva Manu Rautakoura.

Vera Vala - Italialainen peli, Salla Kotka #1

Vera Valan uutuusdekkarissa Italialainen peli sarjamurhaajat siirtelevät ihmisiä kuin shakkimestari nappuloita shakkilaudalla. Uuden dekkarisarjan tähti on vaalea ja kaunis Salla Kotka, jonka menneisyydessä on paljon outoja asioita. Hän on kasvanut äitinsä kanssa Como-järven rannalla Leccossa ja äidin ja tyttären menneisyydestä löytyy salaperäinen venäläinen palkkasotilas Ivan. Äiti on tehnyt itsemurhan, niin ainakin Sallalle on kerrottu, mutta äidin opettamat shakkisiirrot ja luvut rauhoittavat Sallaa hädän hetkellä.

Nyt Salla on Milanossa ja tähtää profiloijaksi, ja käy samanaikaisesti psykiatrin juttusilla selvittelemässä menneisyytensä pimeitä aukkoja. Salla pääsee töihin kuuluisan rikosasianajajan Segren leipiin ja mukaan  sarjamurhaajatapauksen selvittelyyn. Prostituoituja eliminoinut Kihlaaja on onneksi jo saatu telkien taakse, mutta nyt Harlekiiniksi nimetty sarjamurhaaja tappaa taas prostituoituja. Ihmisten autoja rikotaan kaduilla ja heille lähetetään uhkausviestejä. Pelon ilmapiiri tihenee.

Salla on henkisestä painolastistaan huolimatta terävä ja ripeäotteinen. Hänen on luovittava yläluokkaisen pomonsa liepeillä ja skismaa aiheuttaa firman kovaotteinen entinen poliisi, joka kuulemma erotettiin virastaan. Salla tekee työtä myös naistentalolla, joka auttaa ahdingossa olevia naisia ja prostituoituja.

Juonesta kehittyy liiankin monimutkainen ja monisyinen. Sarjan avausosan ollessa kyseessä taustoitus on tietysti ymmärrettävää, mutta minulle sivupolkuja oli liikaa juonen vetävyyden kustannuksella. Italialaisten ihmisten arki tulee eläväksi ja oman roolinsa saavat myös korruptoituneet virkamiehet. Tarina selkiytyi ja parani loppua kohden ja lopusta löytyi selvä suuntaviitta sarjan seuraavaan osaan. Luulen, että Salla suuntaa seuraavaksi lapsuusmaisemiinsa Leccoon ja yrittää selvittää, mitä hänen äidilleen oikeasti tapahtui. Kaunis ja vaalea kun on, italialaiset miehet kiinnnittävät huomiota Sallaan. Hivenen romanttista peliä onkin ilmassa. Italialainen peli oli ensi kosketukseni Vera Valan dekkareihin ja harmikseni tämä eteni raskassoutuisesti liian monien nyanssien vuoksi. Mutta uskon, että sarja paranee edetessään, kun lukuisat kysymykset saavat vastauksen.

Vera Vala - Italialainen peli
Wsoy 2022
Äänikirjan lukija Anniina Piiparinen
____________________

Vera Vala on asunut Italiassa 25 vuotta. Hän rakastaa vaikeita arvoituksia, tiedon hankkimista, shakkia ja laitesukellusta. Vera opiskelee psykologiaa yliopistossa Milanossa, jossa hän asuu perheensä kanssa.

Nilla Kjellsdotter - Kivipuiston tyttö #1 & I rättvisans blod

Pseudonyymillä Nilla Kjellsdotter kirjoittava Oravaisissa asuva Pernilla Österberg (s. 1987) livahti Ruotsin dekkarimarkkinoille ryminällä. Esikoisdekkari I rättvisans blod (2021) nousi Ruotsissa myyntimenestykseen ja pian suuret ruotsalaiset kustantajat kilpailivat suomalaisesta esikoisdekkaristista. Seurasi tarjouskilpailu ja kustantaja vaihtui Norstedtsiin. Nillalla on nyt taskussaan sopimus kolmesta dekkarista, jotka Gummerus julkaisee suomeksi. Ilmeisesti itsenäisenä pidetty esikoisdekkari ei ole julkaisuohjelmassa. Murhia Pohjanmaalla -sarjan avaa juuri ilmestynyt Kivipuiston tyttö, seuraavat kaksi ilmestyvät ruotsiksi 2023 / Himmelsgården ja 2024 / Tills natten är slut.

Sarjan etsivä on vajaa nelikymppinen rikoskonstaapeli Mija Wadö, joka on sinkku ja erakkomainen työnarkomaani. Hän ei ehdi hoitaa arkisia asioitaan eikä ostaa ruokaa jääkaappiin. Mija on kuitenkin ripeä otteissaan ja inhimillinen, eikä voi sille mitään, että kymmenen vuotta nuorempi Ronnie vetää seksuaalisesti. Ei todellakaan pitäisi sekaantua nuoreen alaiseen! Sitäpaitsi Ronnie on lähtenyt Tampereelle vuoden kestävään poliisikoiraohjaajakoulutukseen ja myös Mijalle tärkeä Hasse, entinen työpari, on pitkällä sairaslomalla. Muutokset henkilökunnassa painavat Mian mieltä ja nuuskaa kuluu.

On alkusyksy, lunta tuiskuttaa ja pakastaa. Oravaisten Kivipuistosta löytyy luurangonlaiha teini-tyttö, joka on pahasti kylmettynyt. Puolialaston tyttö ei kerro mitään itsestään psykiatrisella osastolla eikä poliiseillekaan. Kukaan ole ilmoittanut häntä myöskään kadonneeksi. Tytön ranteissa tosin näkyy pitkäaikaisen sitomisen merkkejä, joten jotain julmaa nälkiintynyt tyttö on varmasti joutunut kokemaan.

Toinen tragedia liippaa dramaattisesti myös varakasta Heseliuksen sukua., sillä toinen tunnetuista diabetestutkijaveljeksistä, keski-ikäinen David Heselius, löytyy kotoaan kuolleena. Kuolema vaikuttaa ensisilmäyksellä luonnolliselta, mutta outoa on se, että miehen koti on siivottu kliinisen puhtaaksi. Eikä se lopulta luonnollinen kuolema olekaan, vaan harkittu murha.

Kjellsdotter pitää kerronnallaan ja hyytävällä juonellaan lukijan tiukasti hyppysissään! Paikallisväriä on paljon ja seutua tuntevalle dekkari tarjoaa varmasti runsaasti tapahtumapaikkojen bongaushetkiä. Kivipuistosta löytyneen tuntemattoman tytön kohtalo järkyttää Mijaa ja tuo mieleen omia traumaattisia muistoja. Hänellä on syynsä heittää roskiin äidin lähettämät postikortit. 

Useimmissa dekkareissa naiset ja nuoret tytöt ovat uhreja, tässäkin heitä on. Minua kuvotti, mitä kaikkea varakkaat, sairaiden viettiensä viemät yhteiskunnan tukipilarit ovat kykeneviä tekemään. Nilla Kjellsdotter on hyvin kiinnostava uusi dekkaristituttavuus, sillä pidin kovasti kirjailijan otteesta. Tässä oli jännittävästi kansainvälistä tuntua.  Mijankin persoona syventynee seuraavissa osissa ja ehkä hän oppii vähän höllentämään työnarkomaniaansa. Mijan nuuskaaminen kyllä pisti silmään, mutta tapa oli ilmeisesti tarttunut häneen Ruotsissa vietetystä lapsuudesta.

Kuuntelin ruotsiksi myös Kjellsdotterin ihka ensimmäisen esikoisen, I rättvisans blod (Lind & Co 2021). Se tarjosi jonkun verran taustaa Mijan, Ronnien ja Hassen henkilöistä, mutta ei mitään sellaista mikä olisi pakko tietää.  Dekkarin murhatutkinta alkaa kun pienten lasten äiti löytyy murhattuna kotipihaltaan. Epäilyksenalaiseksi päätyy aviomies, jonka kaikki tietävät pahoinpitelevän vaimoaan. Pian toinenkin samaa ikäluokkaa oleva nainen löytyy murhattuna. Onko liikkeellä sarjamurhaaja, entä tuleeko uhreja lisää? Mikä on mahdollisesti näitä naisia yhdistävä tekijä? 

Kysymyksiä on paljon ja Mija kollegoinen painii visaisen tapauksen kanssa. Kjellsdotter sanoittaa viiltävän upeasti karmivia kotiväkivaltatilanteita, joilla dekkari alkaa. Tapauksen juurisyyt juontuvat kaukaa menneisyydestä. Jännittävä ja hyvin rakennettu, mutta minusta Kivipuiston tyttö oli paljon parempi, ja se on lupaavaa se!

Gummerus kertoo kirjasarjan julkaisusta

Nilla Kjellsdotter - Kivipuiston tyttö #1

Alkuteos Flickan i Stenparken
Suomentanut Anna Heroja
Gummerus 2022
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
____________________

Laura Kolbe - Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen

Vanhenemista ei voi välttää, ja vanhetessaan joutuu pohtimaan, miten oma mieli mukautuu fyysisiin muutoksiin. Vanhana osaa toivottavasti jo vastata siihen, "miten minusta tuli minä". Jotta tuo olisi mahdollista, on pakko käsitellä kaikenlaisia tunteita, elämässä koettua iloa ja surua, ylpeyttä ja häpeää, pettymyksiä ja pärjäämistä. On kohdattava sisäiset demoninsa, mielensä varjopuolet, kielteiset ajatukset, vihan ja katkeruuden tunteet.

Kaikista tunnemaailman piirteistä minua on jo varhain kiinnostanut etenkin häpeän tunne, koska aistin sitä ympärilläni ja yhteiskunnassa - häpeää omasta historiasta, luokkataustasta, perheestä, juurista, häpeää omasta kehosta ja riittämättömyyden tunteita omien valintojen edessä. Häpeä haavoittaa ja on merkittävä ihmistä ohjaava voima. Minua ovat kiinnostaneet ihmisenä ja tutkijana ilmiöt, jotka luovat häpeää ja sen myötä vaikenemista ja puhumattomuutta. Kyse on tällöin aina myös yhteiskunnallisesta normistosta ja kulloisenkin aikakauden käsityksistä siitä, mikä on sopivaa ja sopimatonta, hyväksyttävää ja tuomittavaa.

Euroopan historian professorina Helsingin yliopistossa toimivan Laura Kolben (s. 1957) teos Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen on henkilökohtaista ja avointa kerrontaa kirjan nimen teemoista. Loppusanoissa Kolbe sanoo, että on kirjoittanut kirjan lähinnä lapsilleen ja mahdollisille tuleville lapsenlapsilleen. Kolbe ei häpeä sanoa, että on hyväosainen, urbaani, sivistynyt ja porvarillista elämäntapaa arvostava. Erilaisesta koti-, koulutus- ja luokkataustasta tuleva lukija voi silti peilata omaa elämäänsä ja elämänkulkuaan Kolben ajatuksiin. Jo pelkästään alun pitkässä sitaatissa mainittujen asioiden ja omien häpeän tunteiden pohtimisessa eri ikäkausina riittää loputtomasti työsarkaa.

Olen Laura Kolben kanssa suunnilleen samaa ikäluokkaa ja siksi minusta oli kiinnostavaa peilata omia lähtökohtiani ja työuraani hänen vastaaviin. Lähtökohdissamme on paljon eroja, vaikkapa esimerkiksi kodin varallisuus ja vanhempien koulutus tai maaseutu vs kaupunki. Mutta silti nuoruutemme aikakauden asenteista löytyi paljon samaa, konkreettisena asiana esimerkiksi tietty onnellisuusmuuri. Toisin sanoen ikävät asiat pidettiin vain perhepiirissä, mikä edisti vaikenemisen ja puhumattomuuden kulttuuria. Tunnistan tämän hyvin. Kolben perheessä vaiettiin mm. isän naissuhteista ja äidin juomisesta, meillä muusta. Onnellisuusmuuri muokkasi hänestä (ja minustakin) omista asioistaan aikuisenakin vaikenevan henkilön.

Kolbe puhuu myös naisen kehohäpeästä. Useimmat meistä naisista ovat jossain elämänvaiheessa hävenneet lihavuuttaan tai muuten ulkonäköään. Onneksi vanhempana nämä asiat eivät ole niitä elämän tärkeimpiä, terveys ja toimintakyky ovat. Kuitenkin peiliin katsoessaan vanheneva nainen ei voi olla huomaamatta ryppyjään, roikkuvia leukaperiään tai ruttuista kaulaansa. Nuoruutta ihannoivassa yhteiskunnassa rapistuva ulkonäkö voi olla häpeän aihe. En ole lukenut Kolben mainitsemaa Nora Ephronin teosta En voi mitään kaulalleni (suom. 2008). Varmaan pitäisi!

Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen tarjosi miellyttäviä ja humoristisiakin kuunteluhetkiä, ja lukijan Hannamaija Nikanderin ääni oli seesteinen ja rauhallinen. Kovin jäsentynyttä kuvaa kirjan sisällöstä ei mieleeni kuitenkaan jäänyt, koska teemat tuntuivat poukkoilevan sinne tänne. Kolbe sanoo aikovansa tehdä mm. sukututkimusta eläkkeelle jäätyään. Tulevia polvia varten hän on tehnytkin tässä  kadehdittavan työn, sillä harvalla tulevaisuuden sukututkijalla on näin tarkkaa, yhteiskunnan kehitykseen nivoutuvaa, selvitystä isoäitinsä ja esivanhempiensa elämästä.

Tämä kirja on kirjoitettu lapsiani ja mahdollisia lapsenlapsia ajatellen. Olen koettanut valaista perheeni ja sukuni monia juonteita siten kuin itse ne olen hahmottanut, hieman ranskalaisen historiasarjan La vie quotidiennen hengessä: Sellaista oli elämäni. Tunnustan avoimesti, että itsekäsitykseni ja maailmankuvani ankkuroituu tiettyyn sosioekonomiseen taustaan, mutta en osaa enkä halua hävetä hyväosaisuuttani.

//

Yleistavoitteena on koettaa hahmottaa kaupungistuvan ja keskiluokkaistuvan yhteiskunnan vaikutusta yhteen mikromaailmaan, minuun ja perheeseeni. Kyseessä on historiantutkimuksen perustavoite, yleisen historian suurten sävyjen tavoittaminen yksityisten ihmisten kokemuksen kautta. 

 

Laura Kolbe - Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen

Kirjapaja 2022
Äänikirjan lukija Hannamaija Nikander
___________________

Laura Kolbe on Euroopan historian professori Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut lukuisia teoksia historian ja kulttuurin aihepiireistä, mm. Koti, katu, kortteli (2018) ja Nykyajan nainen (2016) sekä yhdessä Katriina Järvisen kanssa mm. Sopivia ja sopimattomia (2019) ja Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (2007).

Juttu Iltasanomissa Laura Kolben lapsuuden perheestä.

Sanna Tahvanainen - Mitä perhoset tekevät sateella?

Mitä perhoset tekevät sateella? 

Ne taittavat siipensä selkänsä päälle ja odottavat hiljaa parempia aikoja.

Ruotsiksi kirjoittavan Sanna Tahvanaisen romaani Mitä perhoset tekevät sateella? vie kesäisiin saaristotunnelmiin Ahvenanmaalle ja Källskäriin. Göteborgissa asuva, yhteispohjoismaisessa Itämeren tutkimuksessa työskentelevä meribiologi Li Holtz saapuu viikoksi Källskärin taiteilijaresidenssiin lääkärisiskonsa Karenin kanssa. Ruotsalaisen kreivi Göran Åkerhielmin aikoinaan omistama Källskär on turistien suosiossa, onhan se nähtävyys puutarhoineen kaikkineen, klik. 

34-vuotiaan Lin hyvin organisoitu ja säntillinen elämä muuttuu ratkaisevasti hänen tavatessaan lähinnä merimetsoja maalaavan lintumaalari Jack Karlssonin. Miehen maskuliinisuus ja boheemisuus herättävät naisessa sellaisen intohimon, jota hän ei ole koskaan ennen kokenut. Jack toimii kesäisin Källskärissä tavallaan talonmiehenä ja huolehtii residenssin asukkaista, talvisin hän asuu Ahvenanmaan mantereella vanhassa meijerissä ja maalaa. Jack tulee kuin pyörremyrsky tai demoni Lin elämään ja hän jää Källskäriin miehen luo residenssiviikon päätyttyä. Hyvin pian Jack osoittautuu impulsiiviseksi ja itsekkääksi narsistiksi, joka tekee kaiken oman päänsä mukaan. Lin palattua työhönsä Göteborgiin Jackista ei kuulu kuukausiin mitään, mutta kun mies pyytää naista luokseen, tämä lähtee kuin koulutettu koiranpentu. Tosin Li miettii usein mielessään, miksi seksi Jackin kanssa on epätyydyttävää, vaikka hän on tähän syvästi rakastunut.

Lillä on kelppimetsien ja liikakalastuksen tutkimuksen ohella toinenkin iso projekti. Hän on taitava pianisti, joka aikoinaan pyrki Sibelius-Akatemiaankin ja esiintyisi nyt tanskalaisen hotellimiljonäärin Oliver Andersenin rahoittamalla kiertueella eri Euroopan maissa jousiorkesterin säestyksellä. Oliver on vakavasti sairas, mutta antaa Lille sitä hellyyttä, jota Jackilta ei heru. Kun Jack kuulee Lin kiertueesta, hän sanoo ylimalkaisesti vain: soitellaan sitten kiertueen jälkeen. On-off suhdetta kestää kuukausikaupalla eikä Li pääse miehestä irti. Jack manipuloi manipuloimasta päästyään ja päättää kaikesta. He menevät Ahvenanmaalla naimisiin ja Li muuttaa saarelle. Kuitenkaan Jackilla ei ole aikaa tuoreelle vaimolleen, vaan hän maalaa ateljeessaan kuin vimmattu suunnitellen mittavaa yksityisnäyttelyä. Li tuntee itsensä eristyneeksi ja yksinäiseksi Jackin ostamassa hulppeassa kartanossa, jossa ei ole mitään Lin omaa.

Lin ja Jackin toksinen rakkaustarina on loistoesimerkki siitä, miten taitavasti narsisti kietoo uhrinsa. Li on lahjakas mutta herkkä nainen, jonka vatsa reistailee usein ja hän tarvitsee rauhoittavaa lääkitystä voidakseen nukkua. Jackin kaltaisen pyörremyrskyn kumppanuus on naiselle myrkkyä ja lopulta Li romahtaakin, joutuu hetkeksi sairaalaan ja pitkälle sairaslomalle. 

Mitä perhoset tekevät sateella? oli chicklitmäisyydestään huolimatta kiinnostavaa ja viihdyttävää kesäistä kuunneltavaa ja äänikirjan lukijan Elena Leeven ääni istui hyvin tarinaan. Oli mukava eläytyä Ahvenanmaan elämään ja tutustua Källskäriin ja kreivin elämäntarinaan. Kiinnostavaa romaanissa oli myös tietty kansainvälisyys pohjoismaisin piirtein - Ruotsi ja Lin tanskalainen, Kööpenhaminassa asuva isä. Myös Lin ja sisko Karenin lapsuutta valotettiin, sekä äiti Fannyn floristintyötä.Helsingissä.

Bloggaukseni Pikkumustasta

Sanna Tahvanainen - Mitä perhoset tekevät sateella

Alkuteos Vad gör fjärilar när det regnar? 2022

Suomentanut Jaana Nikula

Otava 2022

Äänikirjan lukija Elena Leeve

____________________

Sanna Tahvanainen (s. 1975) on suomalainen ruotsiksi kirjoittava kirjailija. Hän toimi Hufvudstadsbladetin kolumnistina 1998–2004. Tahvanainen on opiskellut kirjallisuutta Åbo Akademissa sekä tanskalaista kirjallisuutta ja naistutkimusta Aarhusin yliopistossa. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri kirjallisuustieteestä.

Annelin lukuvinkit, Svenska Yle