Anu Rinkinen - Metallivaahto

"Itsensä parantava betoni" ja metalli yhtä "kuohkea kuin kermamousse" voivat kuulostaa fantasialta tai tieteissepitteeltä mutta ovat kouriintuntuvaa todellisuutta. Ne ovat tämän maailman kalustoa siinä missä salaperäiset neutriinot tai salamyhkäiset valokuidut älykkääksi tai epäluuloiseksi saatetun maankamaran alla. Mitä ne meistä tekevät ja mitä me teemme niillä?

Tällaisiin kysymyksiin johtaa älykäs mutta koskettava ja tuokioittain suorastaan puistattava uusi säetaideteos. Se tarkkaa luonnollisia prosesseja ja teknisiä järjestelmiä, jotka ympäröivät ja jäsentävät elämäämme milloin sitä mahdollistaen ja helpottaen, milloin uhaten ja yksiulotteistaen.

METALLIVAAHTO käyttää toistoa eri tavoin yhtenä pääasiallisista runokeinoistaan mutta virtaa eteenpäin ihmeteltävän kauniisti. Sen rakkauslaulut kaikuvat jostain kosmoksen ja maailman valtajärjestelmien rusentavien mahtien, rakenteiden ja käytäntöjen aukoista.

Olen lukenut kokoelman Budapest on konvehti, josta pidin todella paljon. Rinkisen runo(ja) myös Kiamars Baghbanin toimittamassa antologiassa Rajattomia kuvitelmia.

Anu Rinkinen - Metallivaahto

Ntamo 2022
____________________

Erimerkkiset ionit vetävät toisiaan puoleensa. 
Samanmerkkisesti varautuneet ionit 

hylkivät toisiaan.

Metallivaahto keskittyy enimmäkseen ihmisettömiin olemisiin ja tulemisiin. Luonnon makro- ja mikrotapahtumien tai teknologisten prosessien tutkiminen sujuu kuitenkin vääjäämättä inhimillisin mittapuin, niiden kuvaaminen meidän kädellislajimme merkkijärjestelmin, eikä meitä tai kokemuksiamme saa irtikään aineen jäsentymisestä ja voimien yhteisvaikutuksista.

Rinkinen tavoittaa kolmannessa alkuperäisrunokokoelmassaan enimmäkseen toteavan mutta paikoin kammottavan äänilajin. Teknisen hallinnan ja sen riskien asiayhteydet kasvavat hetkittäin kuin varkain pelkistä kiteytymisen tai liukenemisen ilmiöistä. Tuloksena on maata järistävää runoa, jossa teot ja kaipaukset limittyvät tutkimus- ja tuotekehittelybulletiinien puhuntaan. Rinkinen on kirjoittanut hurjimman ja kauneimman teoksensa, joka omillaan virratessaankin uudistaa säetaiteen kriittistä relevanssia. 

Esikoiskokoelmaa Nainen on irrottautunut maasta (Enostone 2002) seurasi toimitettu ja suomennettu valikoima sisilialaista nykyrunoutta: Valkosoihtujen tasangolle (2004/2012). Toinen originaalirunoteos Budapest on konvehti arvioitiin Parnassossa ”arkailemattomaksi” ja ”virkistäväksi” sekä ”poltetta ja lumoa” ynnä ”suoraa puhetta” sisältäväksi kirjaksi. 

Uudellamaalla ja Sisiliassa asuvan runoilijan tekstejä on ilmestynyt myös antologioissa Sanojen saloilla (Uudenmaan kirjoittajat 1994), Runon viiniä (Gummerus 2000), Mot Mot Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja (WSOY 2001), Tulevaisuuden kuiskaavat tuulet. Runoja parhaaseen nuoruuteen (Katharos 2003), Kiilan albumi (2005), Rajattomia kuvitelmia (Caisa 2010) ja Olet täyttänyt ruumiini tulella. Eroottisen runouden antologia (WSOY 2017). Lisäksi Rinkisen kirjoituksia on julkaistu Tuli&Savu-, Lumooja-, Kulttuurivihkot- ja Nuori Voima -lehdissä. Hän on suomentanut runoja myös koonnoksiin Italian runoutta 1900-luvulta (Lauttasaari Press 2004) ja Miten paljon teistä täältä näkyy. Italialaista nykyrunoutta 1960--2000 (Nihil Interit 2006).