Nuori Petronella Oortman on naitettu 17-vuotiaana köyhältä maaseudulta rikkaaseen Amsterdamiin nelikymppisen Johannes Brandtin puolisoksi. Hääseremonia kotipuolessa oli koruton eikä hääyökään toteutunut, sillä tuoreen aviomiehen oli kiirehdittävä liikematkoilleen. Nella saapuu suurin toivein uuteen komeaan kotiinsa Amsterdamiin, mutta pettymys on suuri kun Johannes ei olekaan häntä vastassa. Tylystä vastaanotosta vastaavat puolison sisar Marin sekä palvelijat Otto ja Cornelia.
Muutaman päivän kuluttua Johannes saapuu tuoden nuorikolleen häälahjaksi upean 9-huoneisen nukkekotikaapin. Nella ottaisi mieluummin hellyyttä, halauksia ja vihdoinkin hääyön, mutta hän saa vain kaapin, jonka ympärille tarina alkaa kehittyä.
Burton raottaa vähä kerrassaan talon asukkaitten menneisyyttä ja jättää jännitteitä roikkumaan ilmaan. Ilmapiiri on synkkä, pinnan alla salaisuuksia ja uhkan tuntu. Juoni kuorruttuu pikku hiljaa melko hätkähdyttävilläkin seikoilla: Otolla on kiehtova ulkonäkö ja menneisyyden tarina; Cornelian taustalla on orpoutta ja nykyisyydessä kaihottuja tunteita; siveä ja uskonnollinen Marin on sittenkin kokenut elämässään rakkautta; Johanneksen salatut retket sinetöivät lopulta hänen kohtalonsa. Monimutkaisten henkilösuhteiden taustalla leijailee mystisen miniatyristin haamu, jonka oma-aloitteisesti Nellalle lähettämät miniatyyrinuket ovat kuin voodoon välikappaleita ja tuntuvat ennustavan tulevaa hätkähdyttävällä tarkkuudella.
Itseäni kiehtoivat romaanin miniatyyrit ja nuket, koska olen itsekin aikoinani harrastanut nukkekoteja. Nukkekodit ovat yleensä suhteessa 1:12, mutta kirjan mielettömän taitavat miniatyyrit olivat erittäin pieniä, ehkä suhteessa 1:24, luultavasti vielä pienempiä. Googlatessa löysin kirjan päähenkilön esikuvan, todellisen 1600-luvulla eläneen Petronella Oortmanin, jonka nukkekoteja löytyy Rijksmuseumista. Mielenkiintoista eikö vaan!
Burton raottaa vähä kerrassaan talon asukkaitten menneisyyttä ja jättää jännitteitä roikkumaan ilmaan. Ilmapiiri on synkkä, pinnan alla salaisuuksia ja uhkan tuntu. Juoni kuorruttuu pikku hiljaa melko hätkähdyttävilläkin seikoilla: Otolla on kiehtova ulkonäkö ja menneisyyden tarina; Cornelian taustalla on orpoutta ja nykyisyydessä kaihottuja tunteita; siveä ja uskonnollinen Marin on sittenkin kokenut elämässään rakkautta; Johanneksen salatut retket sinetöivät lopulta hänen kohtalonsa. Monimutkaisten henkilösuhteiden taustalla leijailee mystisen miniatyristin haamu, jonka oma-aloitteisesti Nellalle lähettämät miniatyyrinuket ovat kuin voodoon välikappaleita ja tuntuvat ennustavan tulevaa hätkähdyttävällä tarkkuudella.
Itseäni kiehtoivat romaanin miniatyyrit ja nuket, koska olen itsekin aikoinani harrastanut nukkekoteja. Nukkekodit ovat yleensä suhteessa 1:12, mutta kirjan mielettömän taitavat miniatyyrit olivat erittäin pieniä, ehkä suhteessa 1:24, luultavasti vielä pienempiä. Googlatessa löysin kirjan päähenkilön esikuvan, todellisen 1600-luvulla eläneen Petronella Oortmanin, jonka nukkekoteja löytyy Rijksmuseumista. Mielenkiintoista eikö vaan!
 |
| Petronellan nukkekotikaappi, kuva: Rijksmuseum |
Kiltojen hallitsema Amsterdam piirtyi tapoineen hienosti esiin. Elämä 1600-luvun lopulla, kaukomaiden kaupankäynti, hopeaseppien killan upea juhla, kodin sisustus ja vaatetus - lukija saa kurkistaa kaikkeen tuohon historiallisesti mielenkiintoiseen. Aikakausi on todella kiinnostava etenkin flaamilaisen taiteen kannalta. Odotinkin enemmän tarinaa taiteesta, mutta ehkä kirjailija säästi Rembrandtit, Halsit ja Vermeerit seuraavaan teokseensa. Burton on hyvä kirjoittaja jo tässä esikoisteoksessaan. Kieli on kaunista ja onnistuneesti miljöötä kuvailevaa.
Juonellisesti Burton olisi voinut pitää napakamman otteen kokonaisuudesta. Tuntui että hän malttamattomana kasasi esikoisromaaniinsa liikaa ja vähän kaikenlaista. Petronellan rakkaus Johannekseen tuntui minusta epäuskottavan lojaalilta, kaiken se kesti.... Myös Cornelian rakkaus Ottoon pyyhkäisi petoksen pois - tuosta vain! Noiden kolmen naisen, Nellan, Marinin ja Cornelian, keskinäinen ystävyys kehittyi kauniiksi. He olivat aluksi niin koleita ja tuomitsevia toisiaan kohtaan, lopulta lämpimiä, auttavia ja hyväksyviä. Yllättävää oli se, että Petronellasta kasvoi kaiken kokemansa jälkeen rauhallisesti tulevaisuuteen katsovaksi itsenäiseksi naiseksi. Olisin pikemminkin odottanut draamaa ja suurta romahdusta.
Jessie Burton (s. 1982) on lontoolainen kirjailija ja näyttelijä. Hän on opiskellut Oxfordin yliopistossa ja Central School of Speech and Dramassa. Nukkekaappi on hänen esikoisromaaninsa.
Jessie Burton
The Miniatyrist 2014
Nukkekaappi
Suomentanut Markku Päkkilä
Otava 2017
**
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle
Minä haluaisin lukea tarinasta tehdyn jatkokirjan, sillä tämä jäi kutkuttamaan kovasti mielikuvitusta.
VastaaPoistaTodella mielenkiintoinen aikakausi. Oma Amsterdamin matka ikuisesti mielessä - siitä pitää huolen matkamuistoni, Vermeerin juliste! Kyllä lukisin minäkin lisää mielelläni.
PoistaKevätkatalogeja selaillessani kiinnitin tähän huomiota, mutta nyt tuntuu, että on niin paljon muuta luettavaa, että tämä jää ainakin tällä erää sivuun. Tuleeko vuoro joskus, saa nähdä.
VastaaPoistaAika ei riitä kaikkeen. Luin koska Amsterdam, flaamilainen taide ja nukkekodit kiinnostavat. Kiitos kommentista Jonna!
PoistaLuen tätä juuri ja on vaikuttanut ainakin tähän asti hyvältä ja vetävältä kirjalta:)
VastaaPoistaOn tässä puolensa, silti en täysillä innostunut. Liikaa epäuskottavia uskomattomia juttuja. Tai mikäs minä olen sanomaan miten naiset 300 vuotta sitten ajattelivat ja toimivat :)
PoistaMinäkin pidin! Vähän kauhulla aloin lukemaan, kun tiesin ettei moni bloggari ole tykännyt.
VastaaPoistaKiitän wiki-linkistä, en yhtään tiennyt että kirjalla on pientä todellisuuspohjaa.
Melkein jokainen kirja saa minut googlaamaan jotain, ja se on aika hieno juttu!
PoistaTodella hieno tarjonta tänä vuonna, mistä valita luettavansa. Pidin Nukkekaapin tarinasta, sen tuoreudesta ja erilaisuudesta.
VastaaPoistaOnpa mielenkiintoista että Petronellalla oli esikuva! Kiitos, että linkitit hänet. Luulen, että lukisin Nukkekaappia eri tavalla, jos nyt aloittaisin sen.
VastaaPoistaKirjasta olen aika samaa mieltä: kiehtova monin tavoin, mutta romaanina siinä on vähän liikaa kaikkea. Jännityskään ei kanna kunnolla. Hienointa oli Amsterdam- ja interiöörikuvaus.