Raymond Carver - Runoja

Innostuin Carverin novelleista sen verran, että halusin tutustua myös hänen runoihinsa. Lainasin kirjastosta kaksi hänen runokokoelmaansa, joilla on eri suomentajat ja eri kustantaja. Käsittelen näitä teoksia samassa postauksessa, koska niissä on myös samoja runoja.

Raymond Carver

Sateisten päivien jälkeen

Suomentaneet Juha Rautio ja Arto Lappi

Sammakko 2013

****

Kirjastosta

Sateisten päivien jälkeen on paksu teos. Se sisältää kustantajan mukaan 2/3 Carverin julkaistusta tuotannosta. Kokoelman 193 runoa on valittu ja esitetään kronologisessa järjestyksessä neljästä kokoelmasta, jotka on julkaistu vuosina 1983 - 1989: Fires 1983, Where water comes together with other water 1985, Ultramarine 1986 & A new path to the waterfall 1989.

Carverin runot ovat proosamaisia runoja, jotkut hyvin lyhyitä aforismin omaisia. Tekstissä kuultaa eletty elämä ja omaelämäkerrallisuus. Aiheet löytyvät läheltä arkipäivästä tai muistoista, nuoruudesta ja tehdyistä matkoista. Välittyvä kuva on yhtä ankean realistinen ja alkoholinhuuruinen kuin hänen novelleissaan. Arjen pieniä ja tarkkoja havaintoja, mutta hiukan myös onnen ja rakkauden tunteita. Carver mainitsee molemmat vaimonsa, Maryannin ja Tessin nimeltä.

Monet runot koskettivat. Erityisesti mieleeni jäi isän hätähuuto: runot, joissa hän raitistuneena alkoholistina puhuu alkoholisoituneelle tyttärelleen. Haruki Murakamille omistetussa runossa Carver ja Murakami keskustelevat Carverin Japanin suosiosta ja tuotannossa kuultavasta nöyryytyksestä. Poikansa kanssa Carver kiertelee Pariisin Montparnassen hautausmaalla kuuluisten kirjailijoiden haudoilla. Carver jättää paljon sanomatta, antaa lukijan omille ajatuksille tilaa. Kyllä nämä proosarunot viehättivät ja liikuttivat, olivat hyvinkin tutustumisen arvoisia. Loppuosan runoissa Carver on jo vakavasti sairas ja kuoleman ajatukset valtaavat mielen. Viimeinen runo Myöhäinen katkelma on kuulemma kaiverrettu hänen hautakiveensä:

Entä saitko elämältäsi

mitä halusit, kuitenkin?

Sain.

Ja mitä halusit?

Kutsua itseäni rakastetuksi, tuntea itseni

rakastetuksi tässä elämässä.

Raymond Carver
Rivi riviltä, lyönti lyönniltä
Suomentaneet Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen
Wsoy 1994
****
Kirjastosta

Tämän kokoelman 52 runoa on poimittu viidestä kokoelmasta ajalta 1983 - 1989. Edellisen kirjan neljään alkuperäiskokoelmaan on lisätty In a marine light 1987.

Tämän kirjan lopussa on Carverin kirjoittama mielenkiintoinen essee Kirjoittamisesta. Hän toteaa, että romaanin kirjoittamiseen vaadittava pitkäjänteisyys katosi häneltä elämän melskeissä, siksi hänestä tuli novellisti ja runoilija. Hän ihaili Anton Tšehovia ja kuuluttaa kirjailijan omaa tyyliä:

On kyse tyylistä, mutta ei yksin siitä. Kaikessa mitä kirjailija kirjoittaa, tulee olla hänelle ominainen ja kiistaton leima. Hänen maailmansa, ei kenenkään muun. Tämä erottaa kirjailijat toisistaan. Ei lahjakkuus. Sitä kyllä riittää. Mutta kirjailija, jolla on erityinen näkökulma ja kykenee tämän esittämään taiteellisessa muodossa; tällainen kirjailija saattaa päästä pitkällekin.

Carver ei myöskään pidä kikkailusta. Ei kikkoja. Piste. Hän toteaa myös, että usein aloittaessaan kirjoittaa, hän ei tiedä mihin tarina tulee viemään, usein vasta ensimmäinen lause on hänelle valjennut. Hän sanoo pitävänsä siitä, että novellissa on pelon tuntua tai uhkaa, ja tekstin tulee olla tarkkaa ja täsmällistä.

Kun nyt sattui käsiin mahdollisuus vertailla eri suomentajien tulkintoja, tuli selväksi miten valtavan tärkeää ja haasteellista kaunokirjallisuuden ja varsinkin runouden suomentajan työ on. Olikin jännittävää tutkiskella eri suomentajien näkemyksiä. Siteeraan tähän loppuun parin saman runon eri versiot, jotta näet mistä puhun. Itsellä on selvä suosikki näitten suomennosten suhteen, mikähän on sinun? Toki nämä lyhyet runot eivät anna tarpeeksi näkemystä, mutta luettuani kirjat kokonaan suosikki selkiytyi. Englannin kielistä alkuperäisrunoa ei ole käytettävissä.

Lappi & Rautio / Hiljaiset yöt
Menen nukkumaan yhdellä rannalla,
herään toisella.

Köyttänsä vasten riuhtoo
vene täysissä varusteissa.

Otonkoski & Virtanen / Hiljaiset yöt
Eräällä rannalla vaivun uneen,
toisella herään.

Liekaansa tempoo
matkaan varustettu vene.

Lappi & Rautio / Talvinen unettomuus

Mieli ei asetu levolle, valvoo vain

ja märehtii, kuulee lumen kasautuvan

kuin lopulliseen rynnäkköön.

Se toivoo, olisipa Tsehov täällä,

määräisi jotain - kolme tippaa valeriaanaa, lasin

ruusuvettä - mitä vain, kunhan jotakin.

Mieli tahtoisi ulos,

lumen luo. Se haluaisi juosta

pitkäkarvaisten eläinten laumassa, paljastetuin hampain,

kuutamossa, lumen yli, jättämättä

jälkiä tai merkkejä, mitään jälkeensä.

Tänä yönä mieli sairastaa.

Otonkoski & Virtanen / Talvinen insomnia

Ei osaa nukkua mieli, valvoo vain ja

märehtii, kuulee lumen kinostuvan

kuin viimeiseen rynnäkköön.

Tulisipa Tšehov ja määräisi

jotakin - kolme tippaa valeriaanaa, lasillisen

ruusuvettä - mitä vain, ei olisi väliä.

Pois haluaisi mieli ulos

lumelle. Haluaisi rynnätä

takkuisten eläinten laumassa, yhtä hammasta,

kuutamossa, yli lumen, ei merkkiä

ei jälkeä, ei mitään jää.

Tänä yönä mieli sairastaa.

Rivi riviltä, lyönti lyönniltä: Hyönteisdokumentti, Onko kaunosieluista kyborgeiksi?, Mustemaailmani

Carver-bloggaukset blogissani. Runohaasteeseen lisää 200 runoa, en jaksa tutkia mitkä luin kahteen kertaan! Total 540