21. helmikuuta 2017

Satu Grünthal - Säkeilyvaara




Googlailumaniasta on toisinaan paljonkin hyötyä. Etsiessäni tietoa Juhani Karilasta, osuin tähän maanmainioon tietokirjaan, joka lisää uskallusta lähestyä runoutta. Kirjan idea on loistava: seitsemän kirjailijaa ja runoilijaa ovat itse valinneet runot, joista kirjoittavat pienoisesseen. Näissä esseissään he avaavat runojen heissä herättämiä ajatuksia - pitäytymättä liian tiukasti pelkän runon analysointiin. Heti johdannossaan kirjan toimittanut Grünthal helpottaa runouden lukijan oloa sanoen:

Monien mielestä runouden - varsinkin uuden runouden - ymmärtäminen tuntuu vaativan erityisiä erittelyn ja tulkinnan taitoja, joita ilman ei runouden pariin ole asiaa. Runouteen on kuitenkin monia teitä, ja ne ovat kaikki sekä mahdollisia että luvallisia. Runoudesta saa puhua ja kirjoittaa muillakin tavoin kuin piirre piirteeltä, säe säkeeltä analysoiden. Sen äärellä saa muistella, eläytyä, hurmaantua, harhailla ja viipyillä.

Kirjassa on 43 runoa ja 44 pienoisesseetä (yhdestä on kaksi). Mukana on suomalaista runoutta 1700-luvulta 2010-luvulle, aikamoinen aikahaarukka ja kattaus. Runouden laajaa kirjoa edustavat Kanteletar, iskelmä- ja rap-sanoitukset, meidän runoilijaklassikot ja nykyrunoilijat. On Chisua, Hellaakoskea, Leinoa, P. Mustapäätä, L. Onervaa, Sarkiaa, Tiihosta, Saloa, Kangaskoskea... Kirjoittajien lyhyt esittely lienee paikallaan, aakkosjärjestyksessä takakannesta:

Satu Grünthal (s. 1961) on kirjallisuudentutkija ja opettajakouluttaja
Silvia Hosseini (s. 1982) on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, esseisti ja laululyriikan väitöskirjatutkija
Vilja-Tuulia Huotarinen (s. 1977) on kirjailija ja kriitikko
Juhani Karila (s. 1985) on kirjailija ja kriitikko
Kirsti Mäkinen (s. 1939) on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, tietokirjailija ja kouluneuvos
Pauli Tapio (s. 1986) on kääntäjä ja kriitikko
Ilpo Tiihonen (s. 1950) on runoilija ja näytelmäkirjailija

Jokaisen kirjoittajan valitsemat runot ja heidän pienoisesseissään esittämät näkökohdat olivat todella kiinnostavia, uusia ajatuspolkuja avaavia, jopa humoristisia. Runouden äärellä ei tarvitse pitää tiukkaa pipoa! Poimin tässä nyt maistiaisiksi kirjoittajakohtaisesti muutaman minua koskettaneen runon ja esseen:

Juhani Karila
Runoilija mulkoilee meitä rivien välissä: Toisinaan runoilija rakentaa riveistä häkin itselleen ja sitten se pimahtaa. Runoilija on söpöimmillään silloin, kun se mesoaa omassa runossaan.  
- Risto Ahti, Runoaapinen, 2005

Älä koskaan sano runoa tylsäksi: Runo on tylsä. Ei kierrellä selvää asiaa! Lintu pönöttää kivellä talvella. Kääntelee päätään ja mölisee jotain.  
- Aaro Hellaakoski, Nimettömiä lauluja, 1918

Entä jos runo osuu kasvoihin: Runokirjaan pitäisi suhtautua kuin käsiaseeseen. Uusien ohjeiden mukaan kirjakauppiaan olisi hyvä nojata molemmin käsin tiskiin ja luoda painokas silmäys asiakkaaseen, joka haluaa hankkia itselleen runokirjan.  
- V. S. Luoma-Aho, Kronologi, 2013

Silvia Hosseini
Mielenrauhanlintu: Asan sanoituksen rap-siivekäs (...) muistuttaa, että murheiden kanssa voi oppia olemaan ja että "kevät kyllä tulee". Sellaisen korpin toivoisi lehahtavan partsille moikkaamaan aina, kun on paha olla.  
- ASA, Foetida - Use your illusion III, 2012

Kyllä sillä on merkitystä: Säkeet irtoavat runosta, leikkaavat ilmaa kuin veitset. Syöksyvät silmien läpi aivoihin, aivorunkoon ja putoavat selkärankaa pitkin alas.  
- Matti Kangaskoski, Tältä sinusta nyt tuntuu, 2012

Juopumuksen dekadentti autuus: Runon tunnelma on unenomainen ja elegantin nuhjuinen. Kuvittelen puhujan yksikseen jonnekin hämärään nurkkaukseen, jossa on kulunut puupanelointi ja pölyisiä gobeliineja.  
- L. Onerva, Absintisti, Runoja, 1908

Pauli Tapio
Runouden alkutekijä: Mitä runous antaa kielelle? Mitä runous antaa ihmisen tajunnalle? Cajanus on ymmärtänyt, että kielemme taipuvaisuus antaa erinomaiset mahdollisuudet eri sanamuodoilla soinnuttelulle. Se on myös niin selkeä-äänteinen, että sanojen tavuja voi käyttää kuin rummun iskuja musiikissa.  
- Juhana Cajanus, Yxi hengellinen weisu, Vanha virsikirja 1701

Ilpo Tiihonen
Aina kesken kaiken: Olen aina ajatellut että joo kyllähän proosaa kelpaa lueskella sohvalla makoillen, mutta runonlukijan on oltava jalkeilla, joka hetki valmiina astumaan askel johonkin suuntaan.  
- Hannu Kankaanpää, Pengerkadun madonna, Goodyear, 1982

Mannisen mutkat: Runon tekemiseen voi kuvitella työkalun. Yksi ehkä käyttää moottorisahaa, kun toinen ohuilee mitä hienoimmalla kaivertimella. Joku on kirjoittaessaan timpuri, toinen kelloseppä.  
- Otto Manninen, Säkeitä II, 1910

Satu Grünthal
Tuulen sylissä: Tämä proosaruno vyöryy eteenpäin, ja sen lukeminen hengästyttää. Mennään asioiden ja maisemien yli, läpi, pitkin, myötä ja ohi, ja kuva nousee kuvan jälkeen, maisema maiseman jälkeen esiin.  
- Saila Susiluoto, Auringonkierto, 2005

Säkeilyvaara on aivan ihana runoutta avaava kirja. Luin sen kerran, mutta palaan vielä uudestaan ennen kuin kirja on palautettava kirjastoon. Kirjassa on toki paljon muitakin kiinnostavia runoja ja niistä kirjoitettuja pienoisesseitä. Minua ihastutti mm. yksi hullun hurmaava Ilpo Tiihosen runoparodia, jota hän itse ruotii esseessään aikasten kovin sanoin. Mieleni hinkuu omaksi kirjoja harvoin, mutta tätä lukiessa halu heräsi. Suosittelen!

Kuvakertomus Ilpo Tiihosen pienoisesseeseen ja runoon Kesäillan kevyt käsitteellisyys.

Runohaasteeseen lisää 43 runoa, total 340

Ajatuksia muualla: Kannesta kanteenKiiltomato

Satu Grünthal
Säkeilyvaara, runouden käyttöopas
Wsoy 2016
*****
Kirjastosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit & kiitos kommentista!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...