Sergio Augusto Sánchez - Pikku avokadon tarina

Kolumbialaisen kirjailijan Sergio Augusto Sánchezin tunnen tähän mennessä vain novellistina. Hänen karu mutta upea novellikokoelmansa Sade piiskaa asfalttia ilmestyi suomeksi viime vuonna. Kirjailijalla on yhteys Suomeen, sillä hän on viettänyt vaihto-opiskelijavuoden Jyväskylässä. Lastenkirjalla Pikku avokadon tarina Sánchez siirtyy lasten herkkään maailmaan ja teoksen on kuvittanut hänen maanmiehensä Manuel García Plata.

Lyhyt tarina kertoo pienestä Laurasta, joka elää isänsä Julion kanssa. Äitiä ei perheessä ole. Eräänä päivänä he syövät ruuan kanssa avokadoja, joista Laura tykkää kovasti ja isän ehdottaessa avokadon siemenen idättämistä, ryhdytään toimeen. Isä näyttää tyttärelleen, miten avokadoja idätetään: siemeneen pistetään hammastikkuja, joiden avulla se pysyy juomalasin suulla niin että vain siemenen alaosa koskettaa vettä.

Laura saa avokadon oman huoneensa ikkunalle valoon ja tyttö huolehtii, että lasissa on aina riittävästi vettä ja jopa juttelee sille. Ilo on suuri kun siemenestä ilmaantuu pieni vihreä verso ja vedessä näkyy valkoisia vahvoja juuria. Isä ja Laura istuttavat avokadon maahan ja Laura alkaa malttamattomana odottaa sen tuottavan hedelmiä. Odotus on isän mukaan kuitenkin pitkä, vähintään viisi vuotta.

Joka päivä Laura käy tervehtimässä pientä avokadopuutaan. Se voi aluksi hyvin ja kasvaa vauhdilla, mutta sitten iskee hätä. Joku tuholainen nakertaa rakkaan pikkupuun lehtiä ja se muuttuu kaljuksi ennen pitkää. Eivät auta isän ja Lauran inkkaritanssit eivätkä suihkutukset. Puu on mennyttä ja Lauran suru pohjaton. Kuitenkin yhtenä päivänä Laura huomaa avokadopuussa pieniä uusia lehtiä - puu selvisi sittenkin ja taas odotetaan sen tuottamia hedelmiä. Pitkä odotus palkitaan ja isä ja Laura saavat vihdoin maistaa oman avokadopuun hedelmiä.

Kirja on lyhyt enkä osaa arvioida minkä ikäisille lapsille kirja on tarkoitettu. Mutta minusta se on herttainen ja inspiroiva, koska varsin monet lapset varmasti tykkäisivät kokeilla avokadon kasvattamista siemenestä. Oman kokemukseni mukaan avokado kasvaa hyvin ja tekee isoja vihreitä lehtiä. Suomen oloissa sitä ei tietenkään istuteta maahan, vaan ruukkuun ja hedelmistä lienee turha unelmoida. 

Pikku avokadon tarinan innoittamana voi kokeilla lapsen kanssa avokadon idättämistä ja kasvatusta. Näin lapsi oppii huolehtimaan omasta elävästä kasvistaan ja voi kokea kasvun ihmeen - ja myös elämän arvaamattomuuden. Kirjan kuvitus on keveä ja ilmava. Erityisesti pidin kuvasta, jossa Laura tanssii isänsä kanssa inkkarihenkisesti puun parantamistanssia ja sitä, jossa hän onnellisena halaa avokadopuutaan.

Täällä hyvät ohjeet avokadon kasvatukseen.

Näin sain ruksittua Helmet-haasteen kohdan nro 13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla. Helmet-haaste etenee muutenkin mukavasti.

Sergio Augusto Sánchez - Pikku avokadon tarina

Kuvittaja Manuel García Plata

Alkuteos La historia verde 2019

Suomentanut Sofia Perhomaa

Aviador 2022

____________________

Sergio Augusto Sánchezin kirjoittama ja Manuel García Platan kuvittama lastenkirja kertoo koskettavasti, miltä lapsesta tuntuu, kun hän on menettämäisillään jotain rakasta ja ainutkertaista. Samalla se kertoo toivosta ja riemusta, joka on ylimmillään silloin, kun on tietoinen elämän rajallisuudesta.

Sergio Augusto Sánchez - Sade piiskaa asfalttia

Palkitun nuoren kolumbialaisen kirjailijan Sergio Augusto Sánchezin novellikokoelma Sade piiskaa asfalttia oli karua ja järkyttävää luettavaa. Novellit kertovat vuosikymmeniä jatkuneen sisällissodan traumatisoimista köyhistä miehistä, naisista ja lapsista. Novelleissa kuuman ilmaston armottomuus ja yleinen toivottomuus tulevat liki. Ilma väreilee polttavassa kuumuudessa, bensiini ja pakokaasut haisevat ja vierellä jyrrää moottoritien loputon rekkaliikenne. Sadekaudella todella sataa, joet tulvivat ja penkereet sortuvat. Novelleissa ihmiset ovat tien päällä, tulossa tai menossa, pelastaakseen itsensä sodalta, etsimässä parempaa tai julma kosto mielessään. Novelleja on neljätoista ja ne kytkeytyvät jännittävästi toisiinsa muodostaen romaanimaisen kudelman.

Teoksessa on bogotalaisen kirjailijan ja professorin Marta Orrantian alkusanat, joissa hän pohtii, kuka on kirjailija. Täältä voi lukea kokonaan hänen arvionsa, joka selventää espanjaksi näiden novellien maantiedettä. Samaiselta sivulta löytyy myös Sánchezin novelli Kalastajat. Novellien tie on Ruta del Sol - valtaväylä, joka yhdistää Kolumbian sisämaan Karibian rannikkovyöhykkeeseen ja satamiin. Novellien joki on Magdalenajoki, joka virtaa maan länsiosan halki pohjoisesta etelään. "Tarinat tien päältä, toden ja fiktion hämärtyneet rajat sekä Kolumbian kauneus ja raakuus kyllästävät lukijan jättäen hänet shokkitilaan”, sanoo Orrenta.

Muutama välähdys kokoelman novelleista, joissa on ripaus ihmettä ja taikauskoa kolumbialaiseen tapaan.  Yhdessä Sánchezin novellissa lapseton aviopari ajaa pitkän ja vaivalloisen matkan halki pätsin tapaamaan wayuu-intiaanipäällikköä, sillä tämän miehen taikavoimat voisivat ainoina auttaa asiassa. Ja auttaahan hän, nälkäisiä lapsia Kolumbiassa riittää! Toisessa koskettavassa novellissa teinityttö päättää täyttää kuolleen isänsä toiveen - isä oli aina toivonut näkevänsä meren. Niinpä tyttö pakkaa isänsä tuhkat reppuunsa ja matkustaa salaa äidiltään läpi yön bussissa Ruta del Solia meren rantaan.

Auringon paahtaman taipaleen jatkuttua monta kilometriä suoraan eteenpäin vastassa on kylä tai hökkelirykelmä rannikolle johtavan tien varrella. Päivisin kuuma asfaltti turpoaa ja katot vääntyvät, öisin moskiitot valtaavat tienoon. Tällä tieosuudella lemuaa bensiini. Tällä etapilla myös murheet haiskahtavat siltä.

Luemme, kuinka laittomat bensiinin kanisterimyyjät ovat vieneet köyhältä huoltoasemanpitäjältä tienestit. Kaunis tyttöystävä Yesenia ilkkuu ja lähtee toisen matkaan. Koko kylän edessä nöyryytetty, ihonväriltään tumma ja murjaaniksi haukuttu mies, ottaa vähäiset tavaransa ja pyöränsä ja lähtee polkemaan merta kohti. Ennen lähtöään hän järjestää näytöksen, jossa koko kulmakunta taloineen ja ihmisineen leimahtaa tuleen.

Tapaamme myös sissiryhmän, jonka jäsenet eivät kavahda tehdä selvää johtajastaan. Selitykset tapoille luodaan uskottaviksi, sillä henki on halpa heidän maailmassaan. Sota ja sissit ovat vieneet yhden novellin aikuiset veljekset ahdinkoon, pois mailtaan hökkelikylään. He yrittävät pyytää kalaa Magdalenajoen rannalta (veneen vuokraan ei ole rahaa) ja joutuvat myymään ainoan lehmänsä voidakseen ostaa arkun toisen veljen kuolleelle teinipojalle. Joki tulvii ja sotilashelikopterin pommit sytyttävät kodin tuleen. Miehet pakenevat käyttäen kuolleen pojan arkkua veneenään.

Mitä tiedän Kolumbiasta? Sen mitä olen lukenut netistä: 50 vuotta kestänyt sisällissota, väkivalta, sissiliikkeet, köyhyys, korruptio ja huumekauppa. Olen lukenut Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden, Melba Escobarin Kauneussalongin ja pari Laura Restrepon kirjaa. Ennen blogiaikaa olen lukenut Juan Gabriel Vázquezin teoksen El ruído de las cosas al caer / Putoavien asioiden ääni, joka teki lähtemättömän vaikutuksen. Siinäpä minun kolumbialaiseni.

Sánchez luo tekstillään realistisia kurjuuden tunnelmia. Iloa ei juuri löydy, sitäkin enemmän elämän nurjaa puolta. Upein ja koskettavin oli minusta novelli Matkan varrella, jonka sisältöä en tässä halua avata. Kannattaa tutustua kokoelmaan, vaikka se järkyttävä onkin. Ironista oli se, että kaiken tämän köyhyyden ja toivottomuuden taustalla soivat kaiken aikaa iloiset ja tarttuvat vallenatot. Suomentaja Einari Aaltonen on kääntänyt Los Diablitos -yhtyeen vallenatosta Los caminos de la vida / Elämän tiet yhden säkeen:

Elämän poluilla siellä

on tarvottava, pysyttävä tiellä

joka askel on ansaittava hiellä.

Sergio Augusto Sánchez - Sade piiskaa asfalttia
Alkuteos Lluvia sobre el asfalto 2018
Suomentanut Einari Aaltonen
Kansi Satu Ketola
Aviador 2021
_______________

Kuva kirjailijan kotisivulta.

Uuden sukupolven kertojamestari Sergio Augusto Sánchez (s. 1984) tuo nyt suomalaisten lukijoiden ulottuville nyky-Kolumbian maaseudun ja kaupunkien juurettomien ihmisten kohtalot. Hänen teoksensa maailmaa asuttavat kaupunkilaislapset, ilotytöt, vanhukset, käärmeet ja vyötiäiset.

Romaanimaisessa novellikokoelmassa Sade piiskaa asfalttia ollaan paljon tien päällä – Jack Kerouacin hengessä. Oman säväyksensä Einari Aaltosen hienosti suomentamaan kirjaan tuovat kirjailijan Suomi-vaikutteet. Sánchez oli vaihto-opiskeiljana Jyväskylässä vuoden. Tuon ajan vaikutteet näkyvät muun muassa siinä, että kirjassa esiintyy sana taata – myös alkuteoksessa tässä samassa muodossa.

Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

#klassikkohaaste

"Kolumbia on maa, jossa tapahtuu eniten ihmeitä neliömetrillä. Kaikki taivaan neitsyet laskeutuvat maan päälle ja kaikki Kristus-patsaat vuodattavat kyyneleitä. On näkymättömiä lääkäreitä, jotka leikkaavat umpisuolia ja selvänäkijöitä, jotka tietävät lottonumerot. On päivänselvää, että meillä on suora yhteys tuonpuoleiseen eikä kansa tule toimeen ilman taikauskoaan.”

Yllä oleva sitaatti on kolumbialaisen Laura Restrepon (s. 1950) teoksesta Dulce compañía (1995). Kun edelleenkin tilanne on tämä, ymmärtää ehkä paremmin edellisen kirjailijapolven Gabriel García Márquezin (s. 1927) käsittämätöntä mielikuvitusta. Márquez syntyi ja kasvoi pienessä Acaratacan kaupungissa ja varttui isoäidin tarinoita kuunnellen. Luin, että kirja syntyi vajaassa kahdessa vuodessa, mikä on aivan käsittämätöntä. Kirjailija asui maanpaossa Meksikossa, ensimmäiseltä kustantajalta tuli hylky, mutta sitten onnisti. Käsikirjoitus kulki postitse kahdessa osassa, koska Márquezilla ei ollut rahaa postittaa sitä kerralla.

Sadan vuoden yksinäisyys kertoo omalaatuisen Buendíojen perheen seitsemän sukupolven hurjan tarinan. Sukusaagaan kirjailija ymppää taitavasti Kolumbian lähihistorian traagisia tapahtumia: edelleen jatkuvan väkivaltaisen sisällissodan ja työntekijöitä riistävät ja murhaavat ylikansalliset yritykset. Rankkasateet aiheuttavat edelleen mutavyöryjä, mutta Márquez rinnasti ne Raamatun vedenpaisumukseen. Taikausko kukoisti ja ihmeet koettiin luonnollisina elämään kuuluvina asioina.

Tästä kaikki alkaa: serkukset José Arcadio Buendía ja Úrsula Iguarán solmivat avioliiton, huolimatta pelosta että syntyy siansaparolla varustettuja lapsia - niin oli käynyt jo aiemmin. He päätyvät muutaman muun perheen kanssa keskelle viidakkoa, jonne perustetaan Macondo - ihana, idyllinen ja vihreä raamatullinen paratiisi. Syntyy kolme lasta José Arcadio, Aureliano ja Amaranta - ilman siansaparoa kaikki. Kiertävät mustalaiset Melquíadesin johdolla tuovat ihmeitä ja ulkomaailman tuulahduksia eristäytyneeseen yhteisöön.

Sisällissodan kumu saavuttaa myös Macondon. Aurelianosta tulee eversti, joka sotii 20 vuotta ja häviää kaikki taistelunsa. Sotaretkillään hän on siittänyt 17 nimeään kantavaa poikaa, jotka ilmaantuvat Macondoon. Vain yksi heistä selviää hengissä joukkomurhasta. Úrsula häärää hourulaksi ja hullunmyllyksi muuttuneessa taloudessa ja elää yli 120-vuotiaaksi.

En yritäkään kertoa suvun henkilöiden suhteita, koska menisin niissä taatusti sekaisin. Ne voi tarkistaa täältä suomeksi ja täältä espanjaksi Lukemiseni oli tuskaisaa kivireen vetämistä suunnilleen puoleen väliin, mutta sitten Márquezin tarinankerronta ja mielikuvitus veivät mennessään. On aivan käsittämätöntä miten runsailla ja kekseliäillä yksityiskohdilla hän tarinansa kuorruttaa. Buendíojen miespuoliset jäsenet ovat hyvin viriileitä eivätkä naisetkaan himoaan kainostele. Seksikuvaukset ovat varsin riehakkaita - ajatella, 60-luvulla ja katolisessa maailmassa!

Macondon alkava tuho neljä vuotta kestäneissä sateissa oli uskomattoman upeasti kuvattu. Emmehän me täällä kylmässä Pohjolassa voi ymmärtää, mitä kuuman tropiikin kosteassa viidakossa tapahtuu: kaikki mätänee, vihreä levä valtaa paikat, lieju vyöryy, kasvit valtaavat patiot ja huoneet, luonnonvaraiset eläimet ryntäävät sisätiloihin.

Noista Restreponkin mainitsemista ihmeistä ei loppua tullut: Melquíadesin sanskriitiksi kirjoitetut ennustukset pitivät täysin paikkansa, Remedios nousi taivaaseen kuin Neitsyt Maria, unettomuuden rutto oli rangaistus perisynnistä, Aureliano Babylonian isän Mauricion ympärillä lenteli aina parvi keltaisia perhosia, Fernandan leikkasivat näkymättömät lääkärit etc. Yllättävää ja hauskaa oli myös suvun viimeisten jäsenten opiskelu Euroopassa - Amaranta Úrsula Brysselissä ja Aureliano Roomassa,  paaviksi oli vaatimaton tavoite.

Maagisen realismin uranuurtaja, Sadan vuoden yksinäisyys oli neljäsataa sivua tarinankerronnan ja mielikuvituksen juhlaa; samannimisten Aurelianojen ja José Arcadiojen selkamelskassa haastavaakin, mutta olihan tämä uskomaton kokemus alun tahmeudesta huolimatta!

Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
Alkuteos Cien años de soledad 1967

Suomentanut Matti Rossi

Wsoy 1971

Kirjastosta

________________
Helmet-haaste: 8 (kuuluu yleissivistykseen), 16 (todellisen ja epätodellisen rajamailla), 20 (minulle vieras kulttuuri), 25 (uusi kirjailija),

Kirjailijasta espanjaksi

Osallistun tällä postauksella kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen,

jota tällä kerralla luotsaa Tuntematon lukija.

Melba Escobar - Kauneussalonki

Melba Escobarin trilleri Kauneussalonki näyttää kolumbialaisen yhteiskunnan ja etenkin liki 9 miljoonaisen Bogotán todellisuuden kaikessa nurjuudessaan ja väkivaltaisuudessaan. Toisaalla elää pieni etuoikeutettu yläluokka ylellisissä hienostokaupunginosissaan muurien, koirien ja vartijoiden suojaamana; toisaalla yhteiskunnan miljoonat vähäosaiset slummiutuneella kaupungin laidalla haisevissa taloissa ja väkivallan ja huumediilereiden keskellä. Yhteiskunta on mafiosojen ja machojen. Korruptio yltää yhteiskunnan ylimpiin portaisiin ja vallanhimossaan nämä silmäätekevät ovat valmiita uhraamaan jopa omat lapsensa.

Escobar kuvaa naisen elämää siinä pienessä rakosessa, jonka tämä erittäin seksistinen machojen maailma naiselle suo. Kerronta on kaunistelematonta ja rajua, raakaakin. Rikaskin nainen on vain miehen leikkikalu, esine jota sopii näyttää ja käyttää. Tärkeintä on ulkonäkö, ihon sileys, intiimialueen lapsensiloisuus, vyötärön kapeus ja seksikäs lantio. Naisten on alistuttava tähän seksismiin: hiukset suoristetaan, kroppaa hoidatetaan ja kulmia nypitään jatkuvalla syötöllä. Silti aviomies ottaa sen naisen jonka haluaa, vaikka väkisin. Yhtään mieshyvistä ei tarinassa ole.

Sen sijaan on monta naisuhria. On nuori sinisilmäinen teinityttö Sabrina Guzmán, joka luulee suuren onnen tulleen osakseen, onhan komea ministerinpoika ryhtynyt kuiskimaan hänelle helliä sanoja. On Karen Valdés, nuori kaunis musta nainen, jolla on sileäksi suoristetut hiukset ja valkoisen naisen nenä. Karen jättää kotikaupunkiinsa, rannikon Cartagenaan pienen Emiliano-poikansa ja suuntaa Bogotáan ansaitsemaan rahaa. Järkevän Karenin henkinen kantti romahtaa vuokraisännän väkivaltaiseen raiskaukseen ja tyttö ajautuu seuralaispalveluun helpon rahan äärelle.

Meidän kulmilla asui yksi kaunis musta tyttö, joka antoi hiustensa kasvaa afroksi. Mitä luulette, saiko hän töitä? Kaunis ja koulutettukin hän kyllä oli, muttei kukaan halua sellaista säkkärätukkaa toimistoonsa, firmaansa tai kauppaansa, ja aivan viimeiseksi kauneushoitolaan. Oletteko nähnyt oikein hyvään mittaan päässeen villiintyneen afron? Se on kuin pyörremyrsky tai tsunami.

Escobar sekoittaa lukijan päätä käyttämällä kertojaääninä  kahta vanhempaa naista, Lucíaa ja Clairea, jotka olivat kouluaikoinaan ystäviä. Lucía Ramelli on suostunut vuosikymmenet miehensä Eduardon elämäntapaoppaiden haamukirjoittajaksi; ummistanut silmänsä mielettömältä rahavirralta ja vain nauttinut osakseen tulleesta ylellisyydestä. Ranskassa suuren osan elämästään viettänyt psykoanalyytikko Claire Dalvard puolestaan ihastuu häntä kauneushoitolassa hellivään Kareniin ja tukee tyttöä monin tavoin. Mutta Claire tekee myös järkyttävän virheen, joka sinetöi Karenin kohtalon.

Kauneussalongin sivuilla Bogotán kurjuus, hurjuus ja väkivaltaisuus lävähtävät silmille. Yhteiskunnan kaksinaismoralismi, miesten valta ja korruptio olivat hurjaa luettavaa. Bogotalaisen naisen aseman ja korruptoituneen Kolumbian kuvauksena erinomainen, realistinen ja raju. Ai niin, kyllä tässä yksi murhakin tapahtui, ja muutama katutappo, mutta minusta kaikki Kolumbiaa käsittelevä oli kiinnostavampaa.

Melba Escobar
La Casa de la Belleza 2015
Kauneussalonki - manikyyrejä, mutanaamioita & murhia
Suomentanut Taina Helkama
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
Aula & Co 2018
****
Kirjastosta
_______________

Muissa blogeissa: Anun ihmeelliset matkat, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjarikas elämäni, Kirjarouvan elämää, Tuijata,

Melba Escobar (s. 1976) on kolumbialainen kirjailija ja toimittaja. Kauneussalonki palkittiin Kolumbiassa vuoden parhaana romaanina 2016. Escobar asuu Bogotássa, jossa hän viettää aikansa uppoutuen journalismiin ja kirjallisuuteen.

Laura Restrepo - Hot sur

Minulla on näköjään joku masokistinen mieltymys tiiliskiviin. Tämä Laura Restrepon kirja Hot sur - Kuuma etelä on 600-sivuinen. Kirja kertoo amerikkalaisen unelman nurjista puolista ja haihtumisesta savuna ilmaan latinomaahanmuuttajien silmin.

Kirja alkaa sairaalla initaatioriitillä ja heti perään Restrepo kuvaa järkyttävää rituaalimurhaa. Lukemiseni oli tyssätä tähän shokkiin, mutta päätin kuitenkin lukea hiukan eteenpäin. Onneksi, sillä   kirja oli vauhdikas, jännittävä ja todella koukuttava.

Valkoihoiset isä ja poika Rose, Ian ja Cleve, asuvat Catskill-vuoristossa New Yorkin osavaltiossa. Lähellä sijaitsee suuri ja synkkä Manninpoxin naisvankila. Poika Cleve toimi vankilan kirjallisuuspiirin vetäjänä, mutta sitten hänen tuntinsa lakkautettiin yhtäkkiä. Ja kotvan kuluttua hän kuoli mystisessä moottoripyöräonnettomuudessa. Eräänä päivänä isä Rose vastaanottaa painavan postipaketin. Kuolleelle pojalle osoitetusta lähetyksestä löytyy laaja muistelmakäsikirjoitus, jonka on laatinut kolumbialainen María Paz, Manninpoxin vanki. 

Kirjaa rytmittävät näiden kolmen päähenkilön kirjoitukset: 

• María Paz kuvaa monikymmensivuisissa tarinoissaan opettajalleen Clevelle elämäänsä ennen ja jälkeen vangitsemistaan. Manninpoxin vankilaan on sullottu 2000 naista keskelle metsää mahtipontiseseen Draculan linnaan. Vain pieni osa vangeista on valkoisia. María kertoo lapsuudestaan Kolumbiassa, äidistään Boliviasta, työstään gallupien kyselijänä, toiveistaan, unelmistaan ja myös uskottomuudestaan: hänellä oli suhde lankonsa kanssa. 

• Cleve Rosen päiväkirjoista huokuu ihastuminen ja rakastuminen. Luovan kirjoittamisen tunneilla Cleve ja María löysivät yhteyden, ja Marían päästyä ehdolliseen vapauteen Cleve jopa piilotteli tätä huoneissaan kotinsa ullakolla, turvassa väkivaltaiselta rakastajaltaan. 

• Isä Ian Rose, luettuaan Marían tarinat ja poikansa kuoleman ahdistuksessa, ryhtyy ottamaan selkoa Maríasta ja auttaa tätä myöhemmin monin tavoin. Hän haluaa selvittää poikansa kuoleman yksityiskohdat ja kostaa.

Amerikkalaisesta unelmasta
Miljoonien kaltaistensa tavoin amerikkalaista unelmaa lähti aikoinaan tavoittelemaan Marían äiti Bolivia, kahden lapsen avioton äiti. Tyttäret María ja Violeta jäivät Kolumbiaan odottamaan matkalippua. Viiden vuoden raatamisen jälkeen rahat olivat vihdoin koossa ja toisistaan vieraantuneet äiti ja tyttäret pääsivät saman vaatimattoman katon alle. Bolivia onnistui myös saamaan green cardin. Äiti kuoli aika pian ja nuori María joutui huolehtimaan vakavasti autistisesta siskostaan.

María ei saanut green gardia. Töitä saadakseen hän käytti väärennettyjä papereita, mikä oli epäilyttävää mutta pakon sanelemaa. Hän meni naimisiin itseään 30 vuotta vanhemman ex poliisin Gregin kanssa, pääasiallisesti saadakseen oleskelu- ja työluvan. Mutta sitten Greg murhataan ja siitä alkaa Marían via dolorosa. Aviomies oli sotkeutunut laittomiin asekauppoihin, joiden jäljiltä oli kadoksissa suuri summa rahaa. Syytöntä Maríaa pidetään syyllisenä miehensä murhaan ja rahojen anastamiseen. FBI:n agentit pahoinpitelevät häntä julmasti. María teljetään Manningpoxin vankilaan, aviomiehen murhakin selviää hänelle vasta viikkojen kuluttua.

Tämä oli hieno ja dramaattinen kirja - ja myös aikamoinen trilleri. Laittomat latinot kokivat ainaista pelkoa maasta karkottamisesta, kurjuutta ja turvattomuutta; kärsimystä ja surua. Kaiken keskellä heissä riitti  ihmeteltävää sitkeyttä ja jaksamista; välittämistä ja lämpöä - sekä iloista huumoria. Restrepo on taitava kirjailija, pidin kovasti tekstistä. Kaikkien kolmen henkilön kirjoitelmissa oli avoin ja vilpitön ote ja ne valottivat tapahtumien kulkua hienosti kolmesta näkökulmasta. Tosin minua kuvotti  lukea (liian) pitkiä selostuksia Marían langon Sleepy Joen persoonasta. Hän oli uskonnollinen fanaatikko, äärimmäisen väkivaltainen, psykopaatti ja liki 10 ihmisen sarjamurhaaja. Mutta kyllä Restrepo ihailtavasti tämänkin homman hallitsi.

Restrepo kritisoi kovin sanoin amerikkalaista yhteiskuntaa, vankilajärjestelmää ja amerikkalaista unelmaa, jota miljoonat latinotkin tavoittelevat. Suurin osa laittomista latinomaahanmuuttajista saapuu maahan Meksikon kautta. Espanjaa äidinkielenään puhuvat ovat tänä päivänä Yhdysvaltojen toiseksi suurin väestöryhmä, liki 20 %. Laittomia latinosiirtolaisia on liki 9 miljoonaa, ilman kansalaisoikeuksia. Maahanmuuttajilla ja marginaaliryhmillä ei ole helppoa sielläkään.

Laura Restrepo
Hot sur 2013
Planeta
(Kuuma etelä) Ei suomennettu.
★★★★★
Kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:
9 / luettu vieraalla kielellä, 25 / kirjassa yli 500 sivua, 47 / eteläamerikkalainen kirjailija

Laura Restrepo - Dulce Compañía

Sain kolumbialaisesta Laura Restreposta (s. 1950) vinkin Unelmien aika -blogista. Siellä blogattua Intohimon saarta (2015 / Fabriikki Kustannus) en ihmeekseni löytänyt kirjastosta espanjaksi, joten valitsin tämän suomentamattoman. Suomeksi löytyy lisäksi ainakin Houre (2007 / Like).

Mona on nuori toimittaja Somos-aikakauslehdessä. Eräänä maanantaiaamuna hän ajattelee inhoten, että pomo lähettää hänet taas tekemään juttua missikilpailuista. Mutta pomo haluaakin hänen tekevän juttua Bogotan lähiössä Galileassa nähdystä enkelistä.

Kolumbia on maa, jossa tapahtuu eniten ihmeitä neliömetrillä. Kaikki taivaan neitsyet laskeutuvat maan päälle ja kaikki Kristus-kuvat vuodattavat kyyneleitä. On näkymättömiä lääkäreitä, jotka leikkaavat umpilisäkkeitä ja selvänäkijöitä, jotka näkevät ennalta lottonumerot. On selvää että meillä on suora yhteys tuonpuoleiseen eikä kansakunta tule toimeen ilman suurta taikauskon määrää.

Mona ei ole uskonnollinen, vaan moderni nainen. Hän lähtee jäljittämään Galilean Enkeliä ja tapaa uskomattoman kauniin nuoren pojan. Viettää tämän kanssa illan ja rakkauden yön. Enkeli sanelee äidilleen Aralle pitkiä kirkollisia tekstejä. Niitä on 53 paksua vihkoa täynnä.

Enkeli ei puhu espanjaa, kreikkaa ja latinaa kylläkin. Hän saa kohtauksia. Epileptikko, autisti, skitsofreenikko vai sittenkin oikea enkeli? Epilepsia todetaan tutkimuksissa, mutta muuta selvää ei saada. Jopa Monan psykiatriystäväkin kallistuu enkelidiagnoosin kannalle. Väkivaltaisten tapahtumaketjujen jälkeen Enkeli joutuu seuraajineen pakenemaan.

Mona ei Enkeliään enää tapaa. Mutta hänelle jäävät lohdutukseksi nuo 53 enkelin vihkoa. Sekä tytär.

Pysyn sinussa, ja sinun puoleesi käännyn tämän syyskuun vaitonaisessa hiljaisuudessa. Minun aikani on vähissä, mutta tässä minä olen. Olen suojeleva varjo joka kiertää päiviäsi. Raikas vesi joka helpottaa pelon hetkiäsi. Uskollinen vahtikoirasi matkan varrella. Nuoli joka ilmoittaa minne ja milloin on sinun aikasi lähteä.

Luterilaiselle juoneltaan melko mielikuvituksellinen kirja. Mutta ensimmäinen sitaatti kertoo todellisuudesta katolisissa maissa. On taikauskoa, uskoa ihmeisiin ja miltei joka asialla on oma suojeluspyhimyksensä. Bogotan väkivaltaisuus tulee hyvin esille, kuin myös köyhien kaupunginosien ankeus.

Laura Restrepo - Dulce Compañía 
Alfaguara 1995, 2015
Ei suomennettu
★★½
Lainattu kirjastosta.

Sitaatit omia käännöksiäni.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:
8 / minulle uusi kirjailija, 9 / luettu vieraalla kielellä, 47 / eteläamerikkalainen kirjailija