Lyhyesti: Sydänmuuri, Piti vielä sanoa & Luostarien hiljaisuus

Sanna Puutonen - Sydänmuuri **** Otava 2021

Kansi Jussi Karjalainen

Äänikirjan lukija Johanna Kokko

Sanna Puutosen (s. 1989) esikoisteos Sydänmuuri on mielikuvituksellinen lyhytproosakokoelma, jonka teksteissä arkkitehtuuri ja sen termit näyttelevät suurta osaa. Tämä oli hulvaton ja riehakas arkkitehtuuria tuntevan kirjoittajan ilotulittelu! Pidin kovasti, joskin maallikkoa oudot termit jonkun verran rasittivat. Tunnistin teksteistä mm. Aino S:n (Puiden synty) ja Tapio R:n (Kuolemattomat), joiden elämästä Puutonen kertoo aivan omalla tavallaan. Kaikkein hulvattomin oli ehkä teksti Aukion lait, jossa erään aukion laidoilla matit, timot, annat ja liisat kenties kohtasivat ja asettuivat omiin asemiinsa - mikä pitelemätön mielikuvitus! Avaruuden prinssin pilleritalo riemastutti myös. Se oli kuin Matti Suurosen Futuro, jota voi ihailla WeeGeen pihalla.

Keskimääräinen matti kykenee vaivatta muodostamaan käsityksen aukiosta, jonka levein mitta on enintään sata metriä. Kun matti kulkee tällaisen aukion poikki, sijaitsevat kiveyksellä loikkivat timot siitä keskimäärin noin kahdenkymmenenviiden metrin päässä. Tältä etäisyydeltä matti voi nähdä ovatko timot kiireisiä, väsyneitä, ahdistuneita, hyväntuulisia, kyllästyneitä, odottavaisia vai täysin omissa ajatuksissaan. Jos käy niin että matin ja timon välillä on kolme metriä, ne tervehtivät toisiaan ja aloittavat keskustelun.

...

Jukka Behm, Katariina Hakaniemi - Piti vielä sanoa *** Docendo 2021
Äänikirjan lukijat Leena Nuora, Ilkka Villi

Mies ja nainen ovat tuttuja opiskeluvuosilta, olipa heillä jonkun verran sutinaakin tuolloin. Nyt 20 vuotta myöhemmin nainen on terapeutti, eronnut lapsettomasta liitosta ja uudessa pitkäaikaisessa parisuhteessa. Kirjailijamies eli pitkään kahden naisen loukussa, mutta jätti lopulta vaimonsa ja lapsensa. Ex vaimo kuoli syöpään puoli vuotta sitten, poika on jo omillaan, mutta aikuistuva tytär kaipaa isän tukea. Uusi nainen ei ymmärrä miehen omistautumista tyttärelle eikä mies voi avautua tälle syyllisyydentunteistaan.

Rauha, Sakari, rauha. Olet sekaisin. Yhtä sekaisin kuin kirjeenvaihtomme alussa. Luulin jo, että olit päässyt jonkinlaiseen balanssiin entisten ja nykyisten naistesi kanssa.

Asetelma on kutkuttava: jättäjä ja jätetty, mies ja nainen. Kirjeenvaihto on aluksi korrektia ja pinnallista, mutta muuttuu ajan myötä teräväksi ja yhä syvällisemmäksi. Kumpikin paljastaa hyvin raadollisia puolia itsestään ja kirjeenvaihtoa kuunnellessa voi miettiä omia parisuhteitaan ja erojaan. Mies on ollut naisten perään koko ikänsä. Minua huvitti se, miten hämmästynyt mies oli siitä, ettei uusi naisystävä hihkunut ilosta hänen tarjotessaan tälle kuolleen ex vaimonsa vaatteita!

...

 

Alicia Giménez Bartlett - El silencio de los claustros *** Planeta audio 2021
Äänikirjan lukija Rosa Guillén

Romaani olisi suomennettuna Luostarien hiljaisuus. Olen kuunnellut nyt monta Petra Delicado -dekkaria, koska pidän työparista Petra & Fermín. Joku osa on jäänyt välistä, sillä yllätyksekseni tässä molemmat ovat solmineet avioliiton. Fermínin vaimo Beatrice pitää hyvää huolta miehestään: yrittää saada tätä syömään terveellisemmin ja pukeutumaan nuorekkaammin. Petran uusperhe on paljon esillä kirjassa. Arkkitehti Marcoksella on neljä lasta kahdesta aiemmasta liitostaan. Vanhin Federico opiskelee ulkomailla, mutta 12-vuotiaat kaksospojat Theo ja Hugo sekä 6-vuotias Marina asuvat osin myös Petran ja Marcoksen luona. Lapset ovat erittäin kiinnostuneita äitipuolensa poliisintyöstä ja perhe-elämän kuvaus on pirteää ja riemastuttavaa. 

Tutkittava rikos on monimutkainen ja visainen: naisluostarissa pyhää muumiota tutkiva munkki kalautetaan kuoliaaksi ja myöhemmin myös koditon Eulalia, joka näki kahden miehen lastaavan ao. muumion kuorma-autoon. Vaikuttaa, että murhaaja on joku uskonnollinen fanaatikko, joka kenties kostaa vuoden 1909 Semana Trágican tapauksia (ks. Wikipedia). Tuolloin, ja myös sisällissodan aikana, useita luostareita poltettiin maan tasalle. Petralla on työtä ympäri vuorokauden, uusperheen elämä kärsii ja Petra on aikasten suivaantunut katoliseen Espanjaan.

Najat El Hachmi - El lunes nos querrán

El lunes, lunes, lunes...

Sekä katalaaniksi että espanjaksi kirjoittava Najat El Hachmi syntyi Marokossa vuonna 1979, mutta muutti perheensä kanssa Barcelonan lähelle 8-vuotiaana. Premio Nadal 2021 -kirjallisuuspalkinnolla palkittu teos El lunes nos querrán (Maanantaina meitä rakastetaan) kertoo marokkolaistaustaisten muslimityttöjen pitkästä ja vaikeasta tiestä itsenäisen aikuisen naisen elämään. Tarina on tunteikas, paljas ja rankka. Tytöt ovat marginaalissa sekä sukupuolensa, sosiaaliluokkansa että syntyperänsä vuoksi. Ollakseen oman elämänsä päähenkilöitä heidän on rikottava rajoja, uhmattava perhettään ja sukuaan, yhteiskuntaakin.

Tarina alkaa kun kertoja on 17-vuotias ankaran muslimi-isänsä ja ympäristönsä vahtima tyttö. Miljöönä on maahanmuuttajien asuttama pieni kaupunki Barcelonan lähellä. Talot ovat korkeita, mutta asunnot matalia ja ahtaita. Perheen ainoalla tyttärellä on viisi veljeä, jotka saavat mennä miten tahtovat. Muslimikulttuurissa tyttöjen siveyttä vahditaan ja valvotaan järkyttävän pakkomielteisesti. Puseron tulee peittää takamus ja huivin hiukset. Tärkein vaalittava asia on tietenkin neitsyys, jonka voisi vaarantaa jopa uiminen tai telinevoimistelu. Seksuaalisuus on heräämässä ja tyttö lukee salaa romanttista kirjallisuutta ja naistenlehtiä, joiden esittelemää naisihannetta hän alkaa tavoitella hölkkäämällä ja vähentämällä syömistään. Äiti on marokkolaisnaisten tapaan lihava eikä tyttö halua sellaiseksi tulla. Hallitakseen edes jotenkin elämäänsä, tyttö kirjoittaa päiväkirjaa ja tekee listoja. Aina maanantaisin  / el lunes, lunes, lunes... alkaa uusi elämä.

Naapurustoon palaa Marokosta ’pilalle mennyt’ tyttö, joka toisin sanoen on menettänyt neitsyytensä eroon päättyneen lapsiavioliiton vuoksi. Hänen vanhempansa ovat vapaamielisempiä muslimeja ja näistä kahdesta tytöstä tulee sydänystävät. Molemmat haikailevat romanttisen rakkauden perään, mutta tytöt myös opiskelevat ja pyrkivät ammattiin. Kumpikin solmii nuorena avioliiton ja saa lapsen, mutta aluksi onnellisilta näyttävät liitot päättyvät eroon. Tytöt pakenevat yhdessä ahdasmielisestä kotilähiöstä Barcelonaan, vapauteen.  Elämä on kovaa ja rahasta on puute. 'Pilalle menneen' tytön kampaamoyrittäjän haaveet romuttuvat ja molemmat päätyvät alipalkatuiksi tehdassiivoojiksi. Kertoja kuitenkin jaksaa jatkaa kirjoitusharrastustaan ja saa tekstejään julki, ystävän kohtalo on karumpi.

Tämän kirjan lukeminen oli aikamoinen kulttuurisokki. Tapahtumat ajoittuvat 1990-luvulle, ja oletettavasti teoksessa on paljon kirjailijan itse nuorena kokemaa. Kertojatytön äiti eli käytännössä vankina neljän seinän sisällä ja tunsi nahoissaan miehensä sairaalloisen mustasukkaisuuden. Nuoria tyttöjä naitettiin Marokossa vielä asuville pojille, jotta nämä pääsisivät avioliiton avulla Espanjaan. Kertojatytöstä tuli kirjailija, joka kirjoitti musliminaisten asemasta ja sukupuolten tasa-arvosta. Nämä nuoret naiset olivat ahnaita elämälle, mutta joutuivat sovittautumaan kahden maailman väliin:  Barcelonassa he meikkasivat ja pukeutuivat naisellisesti ja modernisti, mutta kotipuolessa hiukset oli peitettävä huivilla ja asu vaihdettava peittävään.

Maanantaina meitä rakastetaan on koskettava nuorten naisten kasvukertomus ja hieno ystävyyden kuvaus. El Hachmi kirjoittaa mukaansatempaavasti ja tavoittaa hyvin nuorten naisten elämänilon ja sitkeyden.  Myös lukijan äänestä kuului nuoruuden ilo ja innostus. Miten vähällä tuella näiden tyttöjen olikaan pinnistettävä eteenpäin? Romanttisia haaveita oli paljon ja seksi mietitytti, mutta ymmärrettävästi kielletty ja tabu kiehtoivat mieltä. On järkyttävää ajatella, että tänäkin päivänä monet nuoret tytöt elävät yhtä alistettuina ja riistettyinä miesten armoilla muslimikulttuureissa. 

Wikipedia kertoo, että marokkolaissyntyisiä maahanmuuttajia tai heidän jälkeläisiään asuu Espanjassa yli 800 000, suurin osa Barcelonan lähistöllä. Heitä kutsutaan halventavalla nimellä moro. Islaminuskoiset maurithan hallitsivat Espanjaa vuosina 700-1000. Espanjan pienten kuningaskuntien yhdistyessä 1400 - 1500 -lukujen taitteessa maurit karkotettiin, minkä jälkeen maurimerirosvot terrorisoivat Espanjan rannikoita. Nykyäänkin käytetään sanontaa No hay moros en la costa / Ei näy maureja rannikolla, mikä tarkoittaa, että kaikki on hyvin, ei vaaraa. Kirjassa tulee hyvin esiin marokkolaissyntyisiin (ja muihin maahanmuuttajiin) kohdistuva rasismi. Kertojalla oli yliopistotutkinto ja loistavat avosanat, mutta jokainen työpaikkahakemus kariutui siinä vaiheessa, kun hän joutui ilmoittamaan nimensä. 

Najat El Hachmi - El lunes nos querrán

Planeta Audio 2021, Destino 2021
Äänikirjan lukija Noemí Bayarri
_______________

PREMIO NADAL 2021

Najat El Hachmi es autora de novelas tan conocidas como El último patriarca (Premio Ramon Llull, Prix Ulysse y finalista del Prix Mediterranée étranger), traducida a diez idiomas, La cazadora de cuerpos, La hija extranjera (Premio Sant Joan de narrativa) y Madre de leche y miel, los dos últimos editados en Ediciones Destino. En 2019 publicó el manifiesto Siempre han hablado por nosotras, que tuvo una gran repercusión en los medios y entre los lectores. Actualmente colabora en El País.

Alicia Giménez Bartlett - Mensajeros de la oscuridad

Mensajeros de la oscuridad - Petra Delicado ja vaaran viestit, dekkarisarjan kolmas osa, on hirtehinen ja hilpeä. Teemasta johtuen liikutaan verbaalisesti pikkutuhmalla alueella ja lukija oppii kirosanoja ja alatyylistä seksisanastoa. Petra päätyy tämän omituisen rikossarjan keskeiseksi hahmoksi siitä syystä, että hän esiintyy poliisin edustajana televisiossa. Eräänä päivänä mitään aavistamaton Petra kokee kauhun hetken postia avatessaan: paksusta kirjekuoresta pulpahtaa irtileikattu penis.

Peniksiä saapuu lisää ja jokaiselle niistä tehdään ’ruumiinavaus’ ja tarkka oikeuslääketieteellinen tutkimus. Eräästä peniksestä löytyy kynttilävahaa, toisesta outo pieni kivi. Tutkinnan suorittanut oikeuslääkäri päättelee, että penikset kuuluvat nuorille miehille ja että operaatiot on suoritettu kirurgin välinein ja ammattitaidolla. Outoa on se, että nuoria miehiä ei ilmoiteta kadonneiksi eikä ruumiita löydy. Ovatko nämä nuoret miehet siis elossa? Miksi he eivät ilmoita kauheasta kastraatiostaan?

Kynttilävaha johdattaa Petran ja Fermínin outojen lahkojen jäljille. Niiden jäsenet ovat yleensä nuoria keskiluokkaisia, hyvin koulutettuja miehiä, joilla on joku tunne-elämän ongelma. Lahkojen toimintatapoihin kuuluvat mm. kiristys, kidnappaukset, prostituutio ja aivopesu. Monista lahkoista esiin nousevat Skientologia ja Arco Iris (Sateenkaari). Arco Iris toimii Tarragonan lähellä ja tutkimukset kohdistuvat siihen.

Peniksettömiä ruumiitakin alkaa ilmaantua, ja molemmat vainajat olivat lääketieteen opiskelijoita. On ilmeistä, että jäljet johtavat lääketieteelliseen tiedekuntaan, niinpä päätetään soluttaa nuori poliisi Miguel opiskelijoiden joukkoon. Outoa kiveä jäljittäessään työpari törmää venäläiseen Rasputinin näköiseen ja oloiseen Sergei Ivanoviin, joka hoitaa Espanjassa Tarragonan lähellä venäläisen mafian luksusrakennushanketta. Miehestä lisätietoja saadakseen on lennettävä Moskovaan.

Viikko Moskovassa on vodkanhuuruista ja intohimon täyttämää. Petra lankeaa venäläisen poliisin Alexander Recoffin karhumaiseen syliin. Tiedustelut johtavat ikivanhan kielletyn lahkon jäljille, jonka tärkein piirre on puhtauden vaatimus - eli seksistä pidättäytyminen ja rituaaliset kastraatiot.

Mensajeros de la oscuridad on minusta toistaiseksi sarjan paras osa, vaikka aihe onkin groteski. Petran ja Fermínin dialogit ovat hillittömän hauskoja. Feministipomonsa edessä ja kaiken arkaluontoisuuden keskellä Fermín menee täysin pois tolaltaan tuntien, että hänen miehisyytensä on vaarassa. Silti hän pystyy huvittamaan Petraa tiukoissa paikoissa hupaisilla penislauluillaan, jotka rimmaavat loppusointuineen kaikkineen. Saadakseen syyllisen tunnustamaan, Petra tarttuu itsekin kirurginveitseen obduktiolääkärin silmien edessä. Moskovan arktinen kylmyys oli jäätää Petran, mutta intohimoinen rakastelu Leninin mausoleumissa arkun kupeessa lämmitti ja jätti pysyvät muistot. Venäjä istui myös ajankohtaisesti tähän päivään - kukapa pystyisi Venäjän pimeyttä ja nykyistäkään politiikkaa ymmärtämään.

Alicia Giménez Bartlett - Mensajeros de la oscuridad

Suom. Petra Delicado ja vaaran viestit, 2014

Planeta audio 2020

Äänikirjan lukija Rosa Guillén

_______________

Petra Delicado -sarjassa on ilmestynyt 12 osaa, joista neljä on suomennettu. Planeta audio julkaisee näitä juuri parhaillaan äänikirjoina. Tänään ilmestyi äänikirjana osa 8. Nämä ovat todella viihdyttävää kuunneltavaa, pidän kovasti.

#1 Ritos de muerte, 1996 / Petra Delicado ja merkityt tytöt, 2012
#2 Día de perros, 1997 / Petra Delicado ja vihaiset koirat, 2013
#3 Mensajeros de la oscuridad, 1999 / Petra Delicado ja vaaran viestit, 2014
#4 Muertos de papel, 2000
#5 Serpientes en el paraíso, 2002
#6 Un barco cargado de arroz, 2004 / Petra Delicado ja kodittomat, 2016
#7 Nido vacío, 2007
#8 El silencio de los claustros, 2009
#9 Nadie quiere saber, 2013
#10 Crímenes que no olvidaré, 2015

#11 Mi querido asesino en serie, 2017

#12 Sin muertos, 2020

Alicia Giménez Bartlett - Día de perros

Tämä Petra Delicado -sarjan kakkososa on suomennettu nimellä Petra Delicado ja vihaiset koirat. Petran ja Fermínin ensimmäisestä casesta on kulunut jo kaksi vuotta, jonka he ovat taas viettäneet tylsissä arkistohommissa. Vihdoin he saavat tutkittavakseen uuden jutun: kadulta löytyy henkihieveriin mukiloitu laitapuolen kulkija, joka kuolee myöhemmin vammoihinsa. Ei nimeä, ei papereita, ei johtolankoja. Mutta pian tulee ilmoitus jossain asunnossa yksin ulvovasta koirasta. Olisiko se mukiloidun miehen?

Koira johdattaa isäntänsä jäljille. Mies on nelikymppinen Lucena Patriot, jonka surkeasta asunnosta löytyy nälkiintynyt sekarotuinen koira. Asunnosta löytyy myös omituisia kirjanpitovihkoja, joissa alkuun summat ovat pienehköjä, mutta kohta jo huomattavia. Kunnallisen koiratarhan kaameaksi havaittuaan, Petra säälii rumaa koiraa ja ottaa sen kotiinsa asumaan. Hän antaa sille nimeksi Espanto, Kauhu ulkomuodon mukaan. 

Koiratarvikkeita ostaessaan Petra tutustuu lähellä toimivaan eläinlääkäriin. Mies on oikea komistus ja rakkausjuttuhan siitä kehkeytyy. Fermíniinkin iskee voimalla kuudenkympin villitys: hän pyörittää samanaikaisesti kahta naista! Toinen on eläinaiheisten kirjojen kirjakauppaa pitävä Angela, toinen suojelukoirien kouluttaja Valentina. Hullaantunut Fermín ostaa molemmille naisille samanlaiset sydänkaulakorut ja pitää heille erikseen tupaantuliaiset uudessa asunnossaan. Kyllä, Fermín on vihdoin muuttanut asuntolan huoneesta omilleen.

Koirien ystävälle tämä osa on sekä kiinnostava että ahdistava. Tapausta tutkiessaan Petra ja Fermín tutustuvat Barcelonan alamaailmaan, jossa koirilla tehdään säälimätöntä bisnestä. Katukoiria toimitetaan eläinkokeisiin laboratorioihin ja suojelukoirarotujen (mm. rotweiler, saksanpaimenkoira, dobermanni, buldoggi) kasvattajilta varastetaan nuoria uroskoiria. Miksi? Laittomiin koiratappeluihin, joisa pyörii iso raha. Koirien kuvaus teoksessa on erittäin asiantuntevaa ja niitä kävi sääliksi. Espanton hillitön pelko toista koiraa kohtaan tuli iholle.

Giménez Bartlett on luonut kerrassaan mainiot henkilöhahmot - ties kuinka monta miljoonaa lukijaa ympäri maailman Petran ja Fermínin keskinäinen sanailu on hurmannut! Kun avaa Petra Delicado -kirjan, tuntuu kuin tulisi kotiin tai ainakin kuin sinut otettaisiin avosylin vastaan. 

Alicia Giménez Bartlett - Día de perros

Suom. Petra Delicado ja vihaiset koirat, Tammi 2013

Planeta audio 2020

Äänikirjan lukija Rosa Guillén

________________

Petra Delicado -sarjassa on ilmestynyt 12 osaa, joista neljä on suomennettu. Planeta audio julkaisee näitä juuri parhaillaan äänikirjoina. Nämä ovat todella viihdyttävää kuunneltavaa, pidän kovasti.

#1 Ritos de muerte, 1996 / Petra Delicado ja merkityt tytöt, 2012
#2 Día de perros, 1997 / Petra Delicado ja vihaiset koirat, 2013 
#3 Mensajeros de la oscuridad, 1999 / Petra Delicado ja vaaran viestit, 2014 
#4 Muertos de papel, 2000
#5 Serpientes en el paraíso, 2002 
#6 Un barco cargado de arroz, 2004 / Petra Delicado ja kodittomat, 2016 
#7 Nido vacío, 2007
#8 El silencio de los claustros, 2009
#9 Nadie quiere saber, 2013
#10 Crímenes que no olvidaré, 2015 

#11 Mi querido asesino en serie, 2017

#12 Sin muertos, 2020

Alicia Giménez Bartlett - Ritos de muerte

Tämä barcelonalaisen Alicia Giménez Bartlettin Petra Delicado -sarjan ensimmäinen osa on suomennettu nimellä Petra Delicado ja merkityt tytöt. Ennen blogiaikaa olen lukenut sarjasta yhden tai kaksi dekkaria, mutta en muuta muistanut kuin Petran työparin Fermínin ja että pari kävi usein tuulettamassa päätään ja rauhoittumassa lähikapakka Kultaisessa Kannussa. Dekkari toi mukavasti mieleen Barcelona-muistoja ja avasi tämän kipakan naiskomisarion mennyttä elämää. Positiivista oli myös se, ettei väkivallalla mässäilty. Tärkeässä asemassa oli kahden eri-ikäisen ja erilaisista oloista tulevan poliisin hitsautuminen tuloksekkaaksi tiimiksi. Giménez Bartlett tuo esiin myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Entinen huippuasianajaja, nykyinen poliisi Petra työskentelee tylsissä arkistohommissa Barcelonan poliisilaitoksella. Kun koko miesvahvuus on kiinni muissa vaativissa tehtävissä, nainen saa johdettavakseen raiskaustutkinnan. Työpariksi ilmaantuu 57-vuotias viiksekäs ja antiikkinen Fermín, joka on kaukana siitä työparista, jonka Petra olisi toivonut itselleen. Henkilökemiat eivät aluksi kohtaa ollenkaan - Petra on rääväsuinen, kiroileva ja kipakka nainen, Fermín rauhallinen ja korrekti mies, joka ei kyseenalaista ylemmän tahon määräyksiä.

Kaupungissa riehuu raiskaaja, joka valitsee uhreikseen vaikeissa oloissa eläviä nuoria tyttöjä. Kaikilla kolmella raiskatulla on omituinen pyöreä leimasinjälki käsivarressaan. Neljäs uhri on hyvän perheen tyttö, jonka isä nostaa hirveän haloon, kaupungin kermaan kun kuuluu. Juttu mutkistuu ja pitkittyy,  eikä johtolankoja löydy. Kaiken huipuksi ilmaantuu kaksi kuolonuhriakin. Petra ja Fermín kiertävät kaupungin kuppiloita ja haastattelevat uhrien lähiomaisia, mutta aina on seinä vastassa. Paikallinen lehdistö toimii kyseenalaisesti, revittelee juttua ja mollaa Petraa jatkuvasti lööpeissään. Pari kertaa työpari hyllytetään jutusta. He saavat kahden jäsenen tiimiinsä ylimielisen vahvistuksen ulkopuolelta, mutta lopulta kuitenkin Petran ja Fermínin useiden kuukausien uurastus selvittää syyllisen.

Tutkittava juttukin on toki monimutkainen, mutta parasta minusta oli Petran ja Fermínin yhteistyön kuvaus. Tiivis yhteistyö jutun parissa ja monet yhteiset tuopit saavat työparin avautumaan toisilleen myös yksityiselämästään. Nelikymppinen Petra on kahdesti eronnut, kuuttakymppiä lähestyvä Fermín leski, jonka pitkä avioliitto tuntuu olleen onnellinen - mutta oliko sittenkään? Petra jätti ensimmäisen aviomiehensä Hugon, koska ei sietänyt tämän päsmäröintiä enää. Sitten Petra heittäytyi villiksi ja nai itseään yli 10 vuotta nuoremman Pepen, mutta väsyi lopulta miehen äitinä olemiseen. Fermínin mielestä avioliitto solmitaan iäksi. Hiljattain Petra on ostanut pienen talon Poblenousta, mutta kiivaan tutkinnan aikana purkamattomat muuttolaatikot pölyttyvät nurkissa ja pelakuut kuolevat. Salamancasta muuttanut Fermín sen sijaan vuokraa huonetta asuntolasta.

Kaikkeen mukautuneeseen Fermíniin ilmaantuu särmää, mutta hänellä on kyky hillitä temperamenttista pomoaan. Sinunkaupoista on puhe usein, mutta teitittelystä ei päästä. Silti näiden kahden yksinäisen kesken sukeutuu lämmin ja arvostava ystävyys - mitähän seuraava osa tuo tullessaan. Listasin loppuun sarjan dekkarit, joista nähdäkseni neljä on suomennettu.

Alicia Giménez Bartlett - Ritos de muerte 

Suom. Petra Delicado ja merkityt tytöt 2012

Planeta audio 2020

Äänikirjan lukija Rosa Guillén

_______________

 

Barcelonalainen Alicia Giménez Bartlett (s. 1951) on yksi Espanjan tunnetuimpia kirjailijoita. Suositusta Petra Delicado -hahmosta hän on kirjoittanut vuodesta 1984 alkaen, ja kirjojen perusteella on tehty myös tv-sarja. Vuonna 2015 Giménez Bartlettille myönnettiin Planeta-palkinto, joka on arvoltaan maailman suurin kirjallisuuspalkinto. 

Petra Delicado -sarjassa on ilmestynyt 12 osaa, joista neljä on suomennettu. Planeta audio julkaisee näitä juuri parhaillaan äänikirjoina. Nämä ovat todella viihdyttävää kuunneltavaa, pidän kovasti.

#1 Ritos de muerte, 1996 / Petra Delicado ja merkityt tytöt, 2012
#2 Día de perros, 1997 / Petra Delicado ja vihaiset koirat, 2013 
#3 Mensajeros de la oscuridad, 1999 / Petra Delicado ja vaaran viestit, 2014 
#4 Muertos de papel, 2000
#5 Serpientes en el paraíso, 2002 
#6 Un barco cargado de arroz, 2004 / Petra Delicado ja kodittomat, 2016 
#7 Nido vacío, 2007
#8 El silencio de los claustros, 2009
#9 Nadie quiere saber, 2013
#10 Crímenes que no olvidaré, 2015 

#11 Mi querido asesino en serie, 2017

#12 Sin muertos, 2020

Juan del Val - Candela

Tengo estrías, celulitis y una perra fea que se llama Chelo. 

Al principio era bonita, pero cuando creció se le ensanchó el culo.

 Lo mismo que me pasó a mí, salvando las distancias…

Näin alkaa Juan del Valin romaani Candela, joka voitti vuonna 2019 Premio Primavera de Novela -palkinnon. Palkintoraadin mukaan romaani kertoo tuoreella tavalla ja osuvalla huumorilla nykyelämästä ja sen henkilöhahmot on elävästi piirrettyjä. Romaanin minäkertoja on nelikymppinen sinkkunainen Candela, joka pitää äitinsä ja isoäitinsä kanssa lähiökuppila El Cancerberoa Madridissa. Candela on yksinäinen ja tarkkaileva syrjästäkatsoja, mutta suhtautuu hurtilla huumorilla elämäänsä, josta ei tragikoomisia piirteitäkään puutu.

Lapsuudessa Candela oli kaikkien silmätikku, koska hänen äidillään oli lasisilmä. Äidin silmä sokeutui lähisuhdeväkivallan seurauksena ja tapahtuma on tietenkin vaikuttanut Candelan miessuhteisiin. Hän on seurustellut oikeastaan vain yhden kerran eikä seksi ole koskaan ollut hyvää. Yksinäisen Candelan perheen muodostavat baarin työntekijät ja sen vakituiset asiakkaat. On vanha Fermín, joka ulkoiluttaa hänen koiraansa; on läheisen poliisilaitoksen lounastamassa käyvät poliisit, Matías ja poliisipäällikkö Cifuentes; on äidin paras ystävä, seksikkäästi pukeutuva Loli ja poikansa Iván sekä tämän tyttöystävä Lorelai.

Elämän yksitoikkoisuus ei masenna Candelaa. Hän on lämminsydäminen nainen, joka innostuu herkästi ja tyytyy tyynesti arkipäiväiseen elämäänsä, mutta unelmoi silti suurista. Äiti kuolee tragikoomisesti pudottuaan jakkaralta ripustaessaan verhoja baarin ikkunaan ja Candela säilyttää äidin lasisilmän ja juttelee sen kanssa kaikesta eteen tulevasta. Konstaapeli Matíaksen kanssa on mitätön seksisuhde. Ei ihme, sillä mies paljastuu homoksi, joka löytääkin elämänsä rakkauden ja menee tämän kanssa naimisiin Valenciassa. Mutta poliisipäällikkö Cifuentes herättää Candelan uinuvan seksuaalisen intohimon Toledossa, jonne vie kaikki valloituksensa. Suhde kestää vain hetken, mutta se avaa estyneen Candelan seksin iloille.

Romaanin Candela on sympaattinen ja suora nainen, jolle toivoo kaikkea hyvää - ja onneksi elämä tuntuu sitä hänelle suovankin. Joskus unelmien prinssi vaikuttaa ensi tapaamisella valjulta, kuten charmikkaasti harmaantunut Tomás, mutta hänen kanssaan Candela löytää vihdoin jotain pysyvämpää. Del Valin Candela oli hurmaava, viihdyttävä ja lämminhenkinen, mutta ei ollenkaan liian makea. Pidin kovasti.

Juan del Val - Candela

Planeta 2019
Äänikirjan lukija Marta Martín Jorcado

__________________

Premio Primavera de Novela 2019

Juan del Val (s. 1970) on työskennellyt sanomalehdissä ja aikakauslehdissä sekä radiossa ja televisiossa ohjaajana, tuottajana, käsikirjoittajana ja juontajana. Tällä hetkellä hän on yksi talkshow El Hormigueron käsikirjoittajista.

Carlos Ruiz Zafón - Marina

Carlos Ruiz Zafónin nuortenkirja Marina on ilmestynyt suomeksikin jo 2013, mutta kun löysin sen äänikirjana, päätin kuunnella. Ja kyllä kannatti, sillä kuuntelukokemus oli kiehtova ja jännittävä. Kirjan nykytason tapahtumat sijoittuvat 70-80-lukujen vaihteeseen, mutta Zafón penkoo Barcelonan historian pimeää, fiktiivistä menneisyyttä aina 1900-luvun alkuun saakka.

16-vuotias Óscar opiskelee jossain ylhäällä Sarriàn tienoilla sijaitsevassa sisäoppilaitoksessa. Hän on yksinäinen eikä koulu oikein kiinnosta. Joka päivä oppituntien jälkeen hän lähtee kuleksimaan kaupunginosan pimeille kujille. Erään hylätynoloisen huvilan ikkunoista kantautuu lumoava ooppera-aaria, joka rahisee antiikkisella levylautasella. Óscar näkee pian pyöräänsä taluttavan ilmestyksen eikä mikään ole enää entisensä. Ilmestys on valkoisiin pukeutunut Marina, joka asuu iäkkään Gérman isänsä ja kissansa Kafkan kanssa tuossa rappion runtelemassa isossa huvilassa. Nykyään Sarrià on varakkaiden asuinalue, mutta vielä tuolloin se oli paljolti rakentamaton ’aavikko’, jossa oli metsiköitä ja rapistuvia huviloita, joiden villiintyneissä puutarhoissa patsaat sammaloituivat ja suihkulähteet kuivuivat.

Marina vie Óscarin uskomattomaan seikkailuun, joka alkaa Sarriàn hautausmaalta. He näkevät mustiin verhoutuneen, huppupäisen naisen laskevan punaisen ruusun nimettömälle haudalle, jota koristaa siipensä levittänyt musta perhonen. Kuka on tuo nainen, joka näyttää liitelevän pari vaaksaa maan pinnalla?

Yksinäinen Óscar ystävystyy myös Marinan isän kanssa ja kokee heidän kotinsa melkein omakseen. Nuoret pääsevät groteskien tapausten ja traagisten ihmiskohtaloiden jäljille ja joutuvat itsekin suureen vaaraan henkilöitä jäljittäessään. Zafón luo hurjan ja mystisen, trillerimäisen tarinan, joka kieppuu onnettomissa ihmiskohtaloissa ja Barcelonan synkässä historiassa. Romaanissa on kolme elämää suurempaa rakkaustarinaa: Marinan isän ja äidin, oopperalaulaja Eva Irinovan ja tsekkisyntyisen Mijail Kolvenikin sekä tietysti Óscarin ja Marinan välillä. Óscarista tuli isona kirjoittava arkkitehti, sillä hän kirjoitti valmiiksi Marinan kanssa kokemansa uskomattoman seikkailun.

Zafón sanoo kirjan saatesanoissa, että jokaisella kirjailijalla on, myönsipä tai ei,  suosikkinsa omien teosten joukossa ja hänellä se on Marina. Zafónista tuntui, että Marina päätti jonkun elämänvaiheen ja ettei hän enää kirjoittaisi nuortenkirjoja. Tämä teos oli tavallaan kokeilu, jossa hän testasi Tuulen varjon maailman toimivuutta. Kuuntelukokemus oli lumoava - kiehtova ja hyvin mystinen. 

Carlos Ruiz Zafón - Marina
Planeta 1999, ilmestynyt suomeksi 2013 Otavan kustantamana
Äänikirjan lukija Marcel Navarro
_________________

Reader why did I marry him? -blogin hieno kirjoitus
Zafonin englanninkielinen haastattelu Marinan tiimoilta, 2016

Paseando por Sarriá de Marina

Carmen Amoraga - Basta con vivir

Riittää että elää sijoittuu Miravalin kylään Valencian lähelle. Päähenkilöinä ovat kuuttakymppiä lähestyvä vanhapiika Pepita eli Pepa ja nuori romanialaistyttö Crina, tyttökaupan uhri. Pepa on katkeroitunut ja inhoaa elämäänsä. Hän on ikänsä kulkenut suu mutrussa ja valittanut kaikesta. Naisen mielestä syypää hänen onnettomaan elämäänsä on ensiksi äiti, toiseksi sulhanen Ramón, joka hylkäsi hänet yli 30 vuotta sitten. 

Prostituoitu Crinalla olisi paljonkin valittamista, mutta ei hän uskalla: hän pelkää - hän yrittää vain selvitä hengissä. Crina ei tiedä varmasti kuinka monta vuotta hänen elämänsä on ollut yhtä suihinottoa ja maatuksi tulemista. La Mama näet pitää tyttönsä vankeina, täysin eristettyinä ulkomaailmasta. Hän piilottaa ruokaan & juomaan huumeita, jotta tytöt muuttuvat eloisammiksi ja asiakkaille haluttavammiksi, mutta vie heiltä todellisuudentajun. Sen Crina muistaa, että hänelle on tehty kaksi aborttia. Nyt hän on kolmatta kertaa raskaana, ja epäilee että rinki aikoo myydä hänen vauvansa.

Pepa on niin äkäinen ja paha suustaan, että pomo passittaa hänet pakkolomalle. Joutenolo saa Pepan miettimään elämäänsä ja havahtumaan yli 30 vuotta kestäneestä horroksestaan. Hän kävelyttää kadulla uutta koiraansa, värjää tukkansa ja hankkii jopa uusia vaatteita; ja tottelee äitiään kun tämä passittaa hänet psykiatrille. Pepa suostuu vastahakoisesti, mutta havaitsee pian että psykiatrista on apua. Koiranulkoilutuskävelyillä hän huomaa yksinäisen ja surkean, raskaana olevan tytön, jota vanha rähjäisen näköinen nainen ja musta mies vahtivat. Kylän vanha leipuri ja Pepa ottavat tytön pelastamisen elämäntehtäväkseen.

Amoraga kirjoittaa hyvin ja luo etenkin kärttyisästä Pepasta mainion ja humoristisen henkilöhahmon. Pepan mietteitä elämästään, entisestä sulhasestaan ja äidistään oli nautittavaa lukea. Tosin Pepan toipuminen vuosikymmenten katkeruudesta ja masennuksesta tuntui mielestäni liian optimistiselta. Söihän hän masennuslääkkeitä, mutta silti. Uutta sisältöä elämään toi ajatus romanialaistytön pelastamisesta epärealistisinekin toiveineen.

Espanjalaisesta yhteiskunnasta kertoi se, että veljet edellyttivät naimattoman Pepan hoitavan leskeksi jäänyttä, pahasti masentunutta äitiä Josefaa. Niinpä Pepa irtisanoutui töistä ja keskittyi kokopäiväisesti 13 vuoden ajan hoitajan rooliin - heitti oman elämänsä täysin sivuun. Kiitokseksi sisarelleen veljet tosin luopuivat perintöoikeudestaan. Aiemmin vastaavanlainen uhrautuva omaishoitajuus lienee ollut hyvinkin yleistä, tämän päivän tilannetta en tunne.

Crinan tilanteesta oli ahdistavaa lukea, Sofi Oksasen Puhdistus tuli monestikin mieleen. Tyttökaupparinki piti tytöt vallassaan pelolla: oli pakko tehdä mitä vaadittiin, muuten omaiset kotimaassa joutuisivat julman koston kohteiksi. Kirjan loppusanoissa Amoraga antaa tilastoja: YK:n mukaan ihmiskaupan kohteeksi joutuu vuosittain yli 40.000 ihmistä, useimmat naisia ja lapsia, ja heistä 60% päätyy prostituoiduiksi. Espanjassa prostituution 'arvo' on 3.700 miljoonaa euroa vuodessa, 8,3 miljoonaa  per päivä. Vuonna 2015 paljastui 42 ihmiskauppaa harjoittavaa rinkiä ja melkein 500 henkilöä pidätettiin. Samana vuonna liki 14.000 henkilöä oli vaarassa joutua näiden rinkien verkkoihin.

Tilastot ovat kauhistuttavan karuja ja Amoragan kuvaus näiden muista maista valheellisin lupauksin houkuteltujen tyttöjen elämästä lohdutonta. Pepan hahmo oli samalla sekä humoristisen korni että liikuttava ja toivoa herättävä. Amoraga halusi osoittaa, että missä iässä tahansa elämänlaatu voi kohentua: on syytä elää eikä hautautua katkeriin muistoihin neljän seinän sisälle. Meidän muistomme ovat monesti myös vääristyneitä, alamme voida paremmin jos muutamme käsitystä menneistä tapahtumista. Kirjailija halusi myös herättää meidät huomaamaan ympärillämme marginaaliin joutuneita, joista niin mieluusti käännämme katseemme pois. Pienet epäuskottavat juonenkäänteet eivät vieneet kirjan viihdyttävyyttä. Pidin kovasti kirjailijan pirteästä tyylistä.

Carmen Amoraga on syntynyt 1969 Valencian lähellä Espanjassa. Kirjastosta löytyy kolme muutakin kirjaa häneltä: La vida era eso 2014 - Premio Nadal,  El tiempo mientras tanto 2010 & Algo tan parecido al amor 2007.

Kurkkaa Hyönteisdokumentin Frau, Signora & Bibi -lukuhaasteen koosteeseen: Naiskirjailijoiden teoksia 19 eri alkuperäiskielellä, 58 kirjailijaa, 70 teosta - paljon suomeksi myös.

Carmen Amoraga

Basta con vivir - Riittää että elää

Ei suomennettu

Planeta 2017

****

Kirjastosta

Teemana Barcelona: Manuel Vázquez Montalbán - Los mares del sur

Casa Batlló, arkkitehdit Antoni Gaudí ja Josep Maria Jujol, Unescon maailmanperintökohd.
Talo on rakennettu 1877 ja uudistettu 1905-1907.
1900-luvun alun katalonialainen modernismi oli tavattoman koristeellista:
koukeroita, mielikuvituksellisia muotoja ja mosaiikkeja.
Yllä mainittujen lisäksi suunnan arkkitehteja olivat mm.
Lluís Domènech i Montaner (Palau de la música catalana) ja Josep Puig i Cadafalch.

Etelän kutsun alkuperäinen julkaisuvuosi on 1979, mutta siitä on juuri otettu uusintapainos. Tätä pidetään yleisesti Manuel Vázquez Montalbánin (1939-2002) kuuluisimpana dekkarina hahmonaan yksityisetsivä Pepe Carvalho. El Mundo valitsi tämän 1900-luvun 100 parhaan kirjan listalleen, ja se voitti julkaisuvuonnaan Premio Planeta -palkinnon.

Casa Amatller, Casa Batllón vieressä, arkkitehti Josep Puig i Cadafalch

Tarina sijoittuu Barcelonaan, aikaan juuri Francon kuoleman jälkeen, ja kertoo Carlos Stuart Pedrell nimisestä, vaikutusvaltaisesta, keski-ikäisestä liikemiehestä, joka oltuaan vuoden kadoksissa löytyy yllättäen kuoliaaksi puukotettuna rakennustontilta huonomaineisesta lähiöstä. Carvalhon ystävä, asianajaja Viladecans palkkaa Carvalhon ottamaan selvää, mitä Pedrell puuhasi tuon vuoden aikana. Hänen oli nimittäin määrä jättää kaikki taakseen ja lähteä ihannoimansa Paul Gauguinin jalanjäljissä Polynesiaan, mutta ilmeisestikään ei päässyt edes matkaan. Vainajan taskusta löytyy italiaksi kirjoitettu lause: Enää kukaan ei voi viedä minua etelään. Se on ainoa johtolanka, mutta mitähän se tarkoittaa?

Casa Milà / La Pedreira, Unescon maailmanperintökohde, rakennettiin vuosina 1905–1907,
jonka jälkeen Gaudí omistautui Sagrada Familia -katedraalin toteutukselle.

Carvalho haastattelee vainajan leskeä, kylmää ja suvun mainetta tarkasti vartioivaa Mimaa. Tämä ei kaipaa miestään, haluaa vain varmistaa ettei kukaan tule jakamaan miehensä jättämää muhkeaa perintöä.  Kokaiinipöllyissä viihtyvä tytär Yes ripustautuu Carvalhoon etsien tästä isähahmoa - tosin myös seksiä. Vainajan liikekumppanit Isidro Planas ja markiisi de Munt ovat omituisia, koko ajan vitsailevia tyyppejä, joita ei herra Pedrellin kuolema tunnu vähääkään vaivaavan. Oma maine ja pyrkyryys merkitsevät heille enemmän. 

2 vuotta sitten avattu Gaudí-museo löytyy Barrio Góticosta. Aivan mahtava, suosittelen, olin haltioissani.

Legendan mukaan ritari Sant George, Katalonian suojeluspyhimys, tappoi miekallaan lohikäärmeen,
 joka uhkasi viatonta neitoa. Barcelonasta löytyykin lukemattomia lohikäärmeitä,
sekä Gaudín että muiden arkkitehtien töissä.
Tämä Parc Güellin lohikäärmeen replika löytyi Gaudí-museosta.
Parc Güell on myös Unescon maailmanperintökohde.

Carvalho saa selville, että Pedrell on liikekumppaneineen tehnyt tuottoisia maakauppoja ja rakentanut upouuden lähiön, San Magínin. Slogan Uusi lähiö, uusi elämä lupaa auvoisia mielikuvia, mutta lähiö on rähjäinen kuin slummi asukkainaan köyhiä, osattomia ja maahanmuuttajia. Outoa on se, että vainaja on itse asunut kuukausia tuossa surkeassa, huonosti rakennetussa lähiössä valenimen turvin. Hänellä oli siellä nuori naisystävä, Ana Briongos joka on nyt raskaana. Ana on köyhä, nuori ja punainen; hänen monilapsinen perheensä on köyhä ja yksinkertainen; veli, isän syrjähypyn hedelmä, on saanut isän kädestä pienestä pitäen. Alueella liikkuu huoria, huumeita ja veitsijengejä.

Carvalhon lähipiiriin kuuluu butler Biscuter, joka tekee maittavia ruokia herkkusuuisännälleen. Carvalholle tuntuukin valkoviini maistuvan, ja hyvä ruoka on pakkomielle. Ilotyttö Charon kanssa etsivämme on pitänyt yhtä jo kahdeksan vuotta, mutta hyppää auliisti muittenkin naisten sänkyyn. Hetken mielijohteesta Carvalho ostaa itselleen myös pienen tyttökoiran, jonka nimeää Bledaksi. 

Tätä Gaudín Colonia Güelliin suunnittelemaa kappelia ei koskaan rakennettu.
Tuhoutuneiden piirustuksen rippeistä eri yliopistot, Itävallan yliopiston johdolla
ovat luoneet pienoismallin ja 3D-kuvat. Upeita!

Carvalho on kovaksikeitetty antisankari. Lukiessani mieleeni tulikin Humphrey Bogart  Philip Marlowena tai Sam Spadena. Montalbán esittää kärjekästä yhteiskuntakritiikkiä aikana, jona Espanja otti ensi askeleitaan demokratian tiellä. Hänen kirjoitustapansa on hyvin chandlermainen, pisteliäs ja pureva. Varmasti kirjailijan yhteiskuntakritiikki puhuttelee ja viehättää espanjalaisia paremmin kuin minua, joka en historian yksityiskohtia tunne. Montalbán on hyvin arvostettu kirjailija Espanjassa ja hänen tuotannostaan on suomennettu ainakin viisi kirjaa.

 Palau de la música catalana, arkkitehti Lluís Domènech i Montaner, Unescon maailmanperintökohde

Runsaasti tietoa kirjailijasta ja hänen teoksistaan - DekkariNetti
Pepe Carvalhosta ja Montalbánin tuotannosta englanniksi, Wikipedia

Manuel Vázquez Montalbán
Los mares del sur 1979
Planeta 2017
***
Omasta hyllystä

Etelän kutsu
Suomentaja Jyrki Lappi-Seppälä
Loki-kirjat 1999

Almudena Solana - Efectos secundarios

Almudena Solana on madridilainen kirjailija, jota ei ole suomennettu. Lähtökohta tähän romaaniin Efectos secundarios - Sivuvaikutuksia on mielenkiintoinen. Hän väittää, että 10 eniten myytyä lääkettä ovat kuin läpileikkaus yhteiskunnasta. Se mitä lääkkeitä syömme, kertoo millaisia olemme. En tiedä mistä listasta Solana on nämä lääkkeet napannut, sillä mukana ei ole happosalpaajia ja statiineja, jotka näyttävät keikkuvan listan kärkipäässä. Lääkkeitten kauppanimet ovat Espanjassa toiset kuin Suomessa. Vain muutama oli tuttu: Ventolin, Voltaren sekä Paracetamol. Mukana on niiden lisäksi pari kipulääkettä, silmien kosteustipat, antibiootti, pari bentsodiatsepiinia sekä veritulppia ehkäisevä lääke.

Solana nimeää romaaninsa henkilöt näitten 10 lääkkeen mukaan. Hän kutoo myös mutkikkaan  ja taidokkaankin verkon, jossa näiden lääketyyppien elämät sivuavat toisiaan. Juonen kulkua ohjaa poliisi S (veritulpan estolääke, Sintrom), joka on valtavan innosunut lääkkeitten ihmisiä kuvaavista ominaisuuksista. Poliisilla on sisko V (silmätipat, Viscofresh) ja vanhusten palvelutalossa asuva äiti P (Paracetamol). Isänsä henkilöllisyyttä poliisi ei tiedä.

Palvelutalon johtaja O (rauhoittava Orfidal) on stressaantunut, samoin kuin lääkäri L (rauhoittava Lexatin). Palvelutalossa käy esiintymässä saksofonisti V (ventolin), joka onnettomuudekseen sairastaa astmaa. Palvelutalon asukkaana on myös ikääntynyt entinen suosittu ja turhamainen filmitähti Tom eli herra V, joka on koukussa antiage-käsivoiteeseen ja Voltaren-geeliin.

Aikamoinen soppa siis, lääkkeitä riittää. Idea on hauska ja kiinnostava, mutta toteutus ei aivan vastannut odotuksia. Lääketieteellisten syiden vuoksi toki tarvitaan lääkkeitä, mutta Solana olisi mielestäni voinut syventyä enemmän esim. bentsodiatsepiinien addiktoivaan luonteeseen, lääkekoukkuun. Jonkun verran henkilöt toki käyttivät lääkkeitään kainalosauvoina, sillä pilleri napattiin hetimmiten pienenkin kivun tai ahdistuksen tuntuessa.

Eniten minua miellytti poliisin siskon puheenvuoro. Todella reipas ja sarkastinen ääni tällä sairaalloisen lihavalla Barajasin lähtöselvityksessä Madridissa työskentelevällä lentoemännällä. Vanhuuden ja Alzheimer-potilaan kuvaus oli myös koskettavaa. Aikoinaan töykeän elokuvanäyttelijä herra Voltarenin kaltoin kohtelema nainen sai yllättävän kostonsa, poliisi sai selville isänsä nimen ja sai yhteyden siskoonsa, muutama muukin löysi sielunkumppaninsa. Sen pituinen se.

Liitän tämän Frau, Signora & Bibi -haasteeseen. Hdcanis / Hyönteisdokumentti luki Solanalta englanniksi käännetyn El curriculum vitae de Aurora Ortiz.

Almudena Solana
Efectos secundarios (Sivuvaikutuksia)
Planeta 2013
Saatavissa vain espanjaksi
**
Kirjastosta

Carlos Ruiz Zafón - El laberinto de los espíritus

Uudenuutukainen ja muhkea, yli 900-sivuinen El laberinto de los espíritus - Henkien labyrintti päättää Zafónin neliosaisen Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan. Tähän sivumäärään mahtuu paljon, kenties jopa liikaakin sivujuonia ja uusia henkilöitä.

Eletään aivan 50-luvun loppua ja Zafón yllättää taas. Kun odottaa saavansa lukea tutuista Semperen kirjakaupan ihmisistä, teos alkaakin dekkarijuonella: Francon kulttuuriministeri, Montjuicin vankilan ex johtaja Mauricio Valls on kadonnut, luultavasti kidnapattu. Näyttämölle astuu salaisen poliisin nuori agentti Alicia Gris, parinaan kokenut kapteeni Vargas. Kaunis Alicia on mystinen ja kiehtova persoona, ja myös päällikkönsä Leandron tiukassa talutusnuorassa - syystä joka ei minulle selvinnyt. Alician ja Fermínin tiet ristesivät parikymmentä vuotta aiemmin sisällissodan vuosina Mussolinin pommien jyrätessä Barcelonaa. Pieni Alicia loukkaantui pommituksissa vakavasti.

Ministeri Vallsin katoamistapauksen ympärillä leijuu menneitä hirmutekoja, vankien säälimätöntä kohtelua ja kylmäpäistä eliminointia sekä häikäilemätöntä oman edun tavoittelua. Poliisikunnan keskinäisissä välienselvittelyissä myös uhkaavat kolleegat eliminoidaan silmää räpäyttämättä. Zafón ottaa jännittäväksi sivujuoneksi Francon diktatuurin aikana varastetut lapset, joita on eri lähteiden mukaan kymmeniä tuhansia. Netistä löytyy paljon asiasta kertovia artikkeleita. 

Vasta puolen välin paikkeilla sivuille palaavat aiemmista kirjoista tutut Semperen kirjakaupan henkilöt: Daniel ja vaimonsa Bea, Fermín ja hänen Bernardansa. Mystiset kirjailijat Victor Mataix, David Martín ja Julian Caraix pujahtavat myös kirjan sivuille. Zafónin Barcelona on edelleen synkkä, mystinen ja goottinen. Sumu ja kalpea valo leijailevat pimeillä kujilla, joiden varrella synkät ja rappeutuneet palatsit kohoavat. 

Sivumäärästä huolimatta Zafón onnistui pitämään jännitystä yllä ja tuomaan aina lisää uutta kerrottavaa. Mutta mielestäni tarina oli liiaksi venytetty, kirjailija ei malttanut karsia vaan uuvutti lukijaa liioilla yksityiskohdilla ja toisiaan toistavilla kohtauksilla. Tuntui että tähän oli tupattu jokikinen pöytälaatikossa lojuva juonentynkä. El laberinto de los espíritus ei viehättänyt minua niin paljon kuin aiemmat osat. Mutta tottakai tämä oli luettava ja saatava sielulle rauha - nyt tiedän mitä henkilöille tapahtui! Zafón kertookin heidän elämäntarinoitaan aina 1990-luvulle asti ja monet salaisuudet paljastuvat ja epäselvyydet selviävät. Aivan aukoton Zafón ei kerronnassaan ole, sillä montakin seikkaa jäi edelleen hämärän peittoon.

Zafónilla on kaksoiskansalaisuus ja
hän jakaa aikana Barcelonan ja Los Angelesin  kesken

Zafón on paininut tämän sarjan kanssa 15 vuotta. Ilmeisestikin on esitetty ajatuksia kirjasarjaan perustuvasta elokuvasta tai tv-sarjasta, mutta kirjailija torjuu nämä ajatukset jyrkästi. Hän sanoo kirjasarjan olevan kunnianosoitus kirjallisuudelle ja lukemiselle, filmi olisi pyhäinhäväistys. Mielenkiinnolla jään odottamaan mihin Zafón tarttuu seuraavaksi. Itse toivoisin saavani lukea lisää kiehtovan Alicia Grisin elämänvaiheista.

Aiemmat postaukseni Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjasta.

Carlos Ruiz Zafón

El laberinto de los espíritus

Planeta 2016 (marraskuu)

***

Omasta hyllystä

Ei vielä suomennettu

Carlos Ruiz Zafón - El prisionero del cielo

El prisionero del cielo - Taivasten vanki jatkaa kirjasarjan lumoavan mystistä linjaa vieden lukijan Tuulen varjon jälkeiseen aikaan, vuoteen 1958. Barcelona on edelleen synkkä ja mystinen kaupunki, se on kirottujen ja hävinneiden kaupunki. Daniel Sempere on kasvanut aikuiseksi, on aviossa ja pienen pojan isä. Kirjakauppa Sempere & Hijos toimii edelleen Santa Analla, mutta on taloudellisissa vaikeuksissa. Vanhan herra Semperen lisäksi, kaupassa auttelee Fermín Romero de Torres, jonka kokemuksiin Francon diktatuurin hirveillä ensi hetkillä vuonna 1940 Zafón pitkälti tässä kirjassa keskittyy.

Joulun alla Semperen kirjakauppaan saapuu pahaenteinen ontuva mies, mies kuolleista. Hän on Salgado, sellitoveri ajalta jolloin Fermín oli Francon diktatuurin poliittisena vankina synkässä Montjuicin linnassa. Fermín pelkää ja laihtuu, sillä hänellä on iso ongelma: hän on menossa naimisiin ja morsian Bernarda haluaa kirkkohäät, mutta Fermínillä ei ole henkilöpapereita - hän on virallisesti kuollut. 

Lopulta Fermínin on pakko kertoa nuorelle Daniel Semperelle synkistä vankila-ajoistaan. Espanjan sisällissotahan (1936-1939) oli tavattoman traaginen ja kansan kahtia jakava. Se päättyi nationalistien voittoon ja Francon terroriin ja diktatuuriin. Hävinneen osapuolen edustajia pakeni tuhatmäärin maasta, koska kotimaassa odotti melkein varma kuolema. Wikipedian mukaan Franco eliminoi 100 - 150 000 vastustajaansa, saman verran kuoli vankiloissa ja pelkästään vankilana toimineessa Montjuicin linnassa menehtyi 4000 poliittista vankia.

Francon vastustajana Fermín päätyi vangiksi Montjuiciin. Olot olivat epäinhimilliset ja kidutus pöyristyttävää ja jokapäiväistä. Enkelipelistä tuttu kirjailija David Martín, Danielin äidin Isabellan sydänystävä oli sattumalta vankina viereisessä sellissä - miksi, ei minulle selvinnyt. Vankilanjohtaja Mauricio Valls vehkeili häikäilemättömästi, omia etujaan ajaen eikä kaihtanut murhia eikä jälkiensä peittelemistä. Melko sarkastista ja surkuhupaisaa oli, että Zafón antoi tuon sotarikoksiin syyllistyneen Vallsin edetä kirjassa Espanjan kulttuurielämän ykköseksi, eturivin kustantajaksi ja jopa kulttuuriministeriksi. Ehkä tapauksella on esikuva oikeassa elämässä, en osaa sanoa.

Fermín onnistuu kuin ihmeen kaupalla pakenemaan ja täyttää nyt Montjuicin vankilassa kirjailija David Martínille antamaansa lupausta pitää huolta Isabellan äidittömäksi jääneestä pojasta. Äiti Isabella Sempere nimittäin kuoli äkisti pojan ollessa vasta neljän vanha ja hänen kuolemaansa liittyy rikos. Äitinsä kuolemaan liittyvistä epäselvyyksistä Daniel Sempere oli täysin tietämätön, mutta nyt viha ja kostonhalu alkavat kiehua hänen päässään.

Zafón loihtii mestarillisesti kuvaa Francon ajan terrorista ja julmuuksista, ei ihme että teossarja on ollut Espanjassa huikea menestys. Olen monta muutakin Francon aikaa käsittelevää teosta lukenut, mutta tämä oli yksi vakuuttavimmista. Tarina on juoneltaan loistava, kerronta samoin. Tämä on kertomus sisällissodan häviäjäpuolen raa'asta kohtelusta ja kovista kohtaloista; tämä on ystävyyden ja välittämisen ylistystä.

Kielellisesti kirjan espanja oli paikoin hyvinkin haastavaa, sillä huumorintajunsa kokemuksistaan huolimatta säilyttänyt Fermín leukaili ja vitsaili puhekielellä ja slangilla. Oli mahdotonta ymmärtää nyansseja, mutta kirjan mestarillinen tunnelma vei mukanaan. Taivasten vanki päättyi hyvin kutkuttavasti, jään malttamattomana odottamaan neljännen osan ilmaantumista kirjastoon.

Toisaalla blogeissa: Järjellä ja tunteella, Rakkaudesta kirjoihin, 

Carlos Ruiz Zafón

El prisionero del cielo

Planeta 2011

****

Kirjastosta

Suomeksi nimellä Taivasten vanki, Otava 2012, suomentanut Antero Tiittula

Vaikka nämä sarjan teokset ovat itsenäisiä osia, minua haittasi jonkun verran se, etten enää kovin hyvin muistanut Tuulen varjon tapahtumia. Lukujärjestys olisi mielestäni paras kronologisesti: Enkelipeli > Tuulen varjo > Taivasten vanki.

Carlos Ruiz Zafón - El juego del ángel

Zafónin Unohdettujen Kirjojen hautausmaa -sarjaan kuuluu neljä romaania: La sombra del viento - Tuulen varjo 2001, El juego del ángel -  Enkelipeli 2008, El prisionero del cielo - Taivasten vanki 2011 ja marraskuussa 2016 ilmestynyt El laberinto de los espíritus (Henkien labyrintti). Sarja on ollut huikea menestys kotimaassaan ja käännösoikeuksia on myyty noin 50 maahan. Toivottavasti viimeisinkin saadaan pian suomeksi.

Enkeli pitää peliään 1920-30-lukujen Barcelonassa. Tapahtumat pyörivät  tietysti vanhojen kirjojen ja kirjoittamisen ympärillä. Maagista realismia mystisine ja yliluonnollisine piirteineen on sekoittamassa pakkaa. David Martín on köyhä, puoliorvoksi jäänyt nuorukainen, joka rakastaa kirjoja ja kirjoittamista. Hän on päässyt töihin Teollisuuden ääni -nimiseen lehteen ja ylennyt kirjoittamaan Kirottujen kaupunki / Ciudad de los malditos -teemalla jatkokertomussarjaa. Menestys on hieno, mutta työtoverien kateus vie häneltä työpaikan. Seuraa pseudonyymillä kirjoittamista, taloudellista ahdinkoa ja  riistosopimuksia. 

Varakas Pedro Vidal näyttäytyy Davidin suojelijana, mutta menee naimisiin nuoren Christinan kanssa, johon nuori kirjailija on rakastunut - siinäpä kosolti kolmio- ja rakkausdraaman aineksia. Nuoren kirjailijan elämää seuraa myös mystinen pariisilainen kustantaja Andreas Corelli, jolta kirjailijanalku saa tuon tuostakin yhteistyötarjouksia. Riistosopimuksen ja sairauden uuvuttamalla Davidilla on vaihtoehdot vähissä: lopulta hän hyväksyy Corellin tarjouksen kirjoittaa uuden uskonnon oppi. Tästä hetkestä alkaa hänen elämäänsä vyöryä jatkuvalla syötöllä mystisiä asioita: kustantajaroistojen tilat palavat maan tasalle, kotina olevasta tornitalosta alkaa löytyä omituisia juttuja ja vyyhteen sekaantuu joukko rikollisia sekä korruptoituneita poliiseja.

Davidin tuki ja turva on lapsuudesta asti ollut vanha herra Sempere, joka pitää ujon poikansa kanssa lumovaa kirjakauppaa Santa Analla, Barcelonan vanhassa kaupungissa. Vanha herra Sempere arvostaa Davidin kirjallisia töitä, vaikka kaikki muut ne teilaavat, häneltä liikenee välittämistä ja huolenpitoa ja hän paljastaa suojatilleen myös Unohdettujen kirjojen hautausmaan  salaisuuden.

Antauduin Zafónin vietäväksi. Kuuntelin hänen soljuvaa kieltään ja mukaansa tempaavaa tarinointiaan. Zafón kuvaa todella kauniisti Barcelonan taivaan värejä, miltä se näyttää aamuisin auringon noustessa tai miten auringonlaskun oranssi hämärä värjää kaupungin siluetin. Tunnistin kirjasta myös lukuisia espanjankielisiä sanontoja ja sananlaskuja, mikä lisäsi paikallisväriä ja autenttisuutta omaan lukukokemukseeni.

El juego del ángel äityi jossain puolivälissä hyvin trillerimäiseksi, kuten teki Tuulen varjokin. Genre suorastaan vaihtui enkä oikeastaan pitänyt tästä näin rajusta vaihdoksesta. Hyvin Zafón vauhdikkaan juonenkuljetuksen ja jännityksen nostatuksen toki hallitsi. Seurasin herpaantumatta mielikuvituksellisia ja hurjia juonenkäänteitä, vaikka tunsin eksyneeni eri kirjaan. Pidin myös kirjan huumorista, sillä sitäkin löytyi. Davidin ja hänen ystäväkseen etsiytyneen, kirjoittamisesta innostuneen Isabellan dialogit olivat monin paikoin mahtavan nautittavaa luettavaa.

Isabella:
Ei teidän pidä suuttua. Minulta vain puuttuu inspiraatio.
David:
Inspiraatio saapuu kun liimaat kyynärpääsi pöytään, takamuksesi tuoliin ja alat hikoilla. Valitse teema, joku idea, ja pinnistele aivoillasi kunnes sattuu. Tätä on inspiraatio.*

Mystinen ja synkkä, sadan vuoden takainen Barcelona heräsi henkiin - teleférico kulki korkeuksissa, Pedralbesin luostari piirtyi kaupungin yllä ja lohikäärme vartioi Park Güellin portilla silloin niinkuin nytkin. 667 sivua oli paljon, jonkun verran olisi voinut tiivistää. Nautin täysillä kirjan alkuosasta, mutta olin hiukan hämmentynyt genren vaihdoksesta. Loppu oli kaunis ja mielikuvituksellinen. Lainattuna odottaa Zafónin El prisionero del cielo.

Blogeissa toisaalla: Hurja Hassu Lukija, Kirjaneidon tornihuone, Jokken kirjanurkka 

Carlos Ruiz Zafón

El juego del ángel

Planeta 2008

****

Kirjastosta

* oma suomennos
Suomennettu nimellä Enkelipeli, Otava 2009, suomentaneet Tarja Härkönen ja Anu Partanen

Laura Restrepo - Hot sur

Minulla on näköjään joku masokistinen mieltymys tiiliskiviin. Tämä Laura Restrepon kirja Hot sur - Kuuma etelä on 600-sivuinen. Kirja kertoo amerikkalaisen unelman nurjista puolista ja haihtumisesta savuna ilmaan latinomaahanmuuttajien silmin.

Kirja alkaa sairaalla initaatioriitillä ja heti perään Restrepo kuvaa järkyttävää rituaalimurhaa. Lukemiseni oli tyssätä tähän shokkiin, mutta päätin kuitenkin lukea hiukan eteenpäin. Onneksi, sillä   kirja oli vauhdikas, jännittävä ja todella koukuttava.

Valkoihoiset isä ja poika Rose, Ian ja Cleve, asuvat Catskill-vuoristossa New Yorkin osavaltiossa. Lähellä sijaitsee suuri ja synkkä Manninpoxin naisvankila. Poika Cleve toimi vankilan kirjallisuuspiirin vetäjänä, mutta sitten hänen tuntinsa lakkautettiin yhtäkkiä. Ja kotvan kuluttua hän kuoli mystisessä moottoripyöräonnettomuudessa. Eräänä päivänä isä Rose vastaanottaa painavan postipaketin. Kuolleelle pojalle osoitetusta lähetyksestä löytyy laaja muistelmakäsikirjoitus, jonka on laatinut kolumbialainen María Paz, Manninpoxin vanki. 

Kirjaa rytmittävät näiden kolmen päähenkilön kirjoitukset: 

• María Paz kuvaa monikymmensivuisissa tarinoissaan opettajalleen Clevelle elämäänsä ennen ja jälkeen vangitsemistaan. Manninpoxin vankilaan on sullottu 2000 naista keskelle metsää mahtipontiseseen Draculan linnaan. Vain pieni osa vangeista on valkoisia. María kertoo lapsuudestaan Kolumbiassa, äidistään Boliviasta, työstään gallupien kyselijänä, toiveistaan, unelmistaan ja myös uskottomuudestaan: hänellä oli suhde lankonsa kanssa. 

• Cleve Rosen päiväkirjoista huokuu ihastuminen ja rakastuminen. Luovan kirjoittamisen tunneilla Cleve ja María löysivät yhteyden, ja Marían päästyä ehdolliseen vapauteen Cleve jopa piilotteli tätä huoneissaan kotinsa ullakolla, turvassa väkivaltaiselta rakastajaltaan. 

• Isä Ian Rose, luettuaan Marían tarinat ja poikansa kuoleman ahdistuksessa, ryhtyy ottamaan selkoa Maríasta ja auttaa tätä myöhemmin monin tavoin. Hän haluaa selvittää poikansa kuoleman yksityiskohdat ja kostaa.

Amerikkalaisesta unelmasta
Miljoonien kaltaistensa tavoin amerikkalaista unelmaa lähti aikoinaan tavoittelemaan Marían äiti Bolivia, kahden lapsen avioton äiti. Tyttäret María ja Violeta jäivät Kolumbiaan odottamaan matkalippua. Viiden vuoden raatamisen jälkeen rahat olivat vihdoin koossa ja toisistaan vieraantuneet äiti ja tyttäret pääsivät saman vaatimattoman katon alle. Bolivia onnistui myös saamaan green cardin. Äiti kuoli aika pian ja nuori María joutui huolehtimaan vakavasti autistisesta siskostaan.

María ei saanut green gardia. Töitä saadakseen hän käytti väärennettyjä papereita, mikä oli epäilyttävää mutta pakon sanelemaa. Hän meni naimisiin itseään 30 vuotta vanhemman ex poliisin Gregin kanssa, pääasiallisesti saadakseen oleskelu- ja työluvan. Mutta sitten Greg murhataan ja siitä alkaa Marían via dolorosa. Aviomies oli sotkeutunut laittomiin asekauppoihin, joiden jäljiltä oli kadoksissa suuri summa rahaa. Syytöntä Maríaa pidetään syyllisenä miehensä murhaan ja rahojen anastamiseen. FBI:n agentit pahoinpitelevät häntä julmasti. María teljetään Manningpoxin vankilaan, aviomiehen murhakin selviää hänelle vasta viikkojen kuluttua.

Tämä oli hieno ja dramaattinen kirja - ja myös aikamoinen trilleri. Laittomat latinot kokivat ainaista pelkoa maasta karkottamisesta, kurjuutta ja turvattomuutta; kärsimystä ja surua. Kaiken keskellä heissä riitti  ihmeteltävää sitkeyttä ja jaksamista; välittämistä ja lämpöä - sekä iloista huumoria. Restrepo on taitava kirjailija, pidin kovasti tekstistä. Kaikkien kolmen henkilön kirjoitelmissa oli avoin ja vilpitön ote ja ne valottivat tapahtumien kulkua hienosti kolmesta näkökulmasta. Tosin minua kuvotti  lukea (liian) pitkiä selostuksia Marían langon Sleepy Joen persoonasta. Hän oli uskonnollinen fanaatikko, äärimmäisen väkivaltainen, psykopaatti ja liki 10 ihmisen sarjamurhaaja. Mutta kyllä Restrepo ihailtavasti tämänkin homman hallitsi.

Restrepo kritisoi kovin sanoin amerikkalaista yhteiskuntaa, vankilajärjestelmää ja amerikkalaista unelmaa, jota miljoonat latinotkin tavoittelevat. Suurin osa laittomista latinomaahanmuuttajista saapuu maahan Meksikon kautta. Espanjaa äidinkielenään puhuvat ovat tänä päivänä Yhdysvaltojen toiseksi suurin väestöryhmä, liki 20 %. Laittomia latinosiirtolaisia on liki 9 miljoonaa, ilman kansalaisoikeuksia. Maahanmuuttajilla ja marginaaliryhmillä ei ole helppoa sielläkään.

Laura Restrepo
Hot sur 2013
Planeta
(Kuuma etelä) Ei suomennettu.
★★★★★
Kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:
9 / luettu vieraalla kielellä, 25 / kirjassa yli 500 sivua, 47 / eteläamerikkalainen kirjailija

Francisco Gonzáles Ledesma - No hay que morir dos veces

Francisco González Ledesma (1927 - 2015) oli tuottelias barcelonalainen kirjailija. Viimeisinä vuosinaan hän keskittyi dekkareihin. Mielenkiintoista on se, että hän on kirjoittanut lukuisilla nimimerkeillä - Silver Kane, Enrique Moriel, Taylor Nummy, Silvia Valdemar, Fernando Robles ja Rosa Alcázar. En löytänyt suomennettuja teoksia Ledesma-nimellä, nimimerkkejä en tutkinut.

No hay que morir dos veces - Riittää kun kuolee kerran kuuluu kirjailijan 11 teosta käsittävään Méndez-sarjaan. Päähenkilö on piakoin eläköityvä, omapäinen etsivä Méndez, joka rakastaa Barcelonansa katuja, niitten elämää ja ihmisiä. Méndez ei juuri koskaan noudata esimiehensä Monterden käskyjä, mutta tästä huolimatta herrat arvostavat toisiaan ja heidän yhteistyönsä tuottaa tulosta. Méndezin ja Monterden väliset dialogit sisälsivät paljonkin hurttia huumoria.

Tapahtumapaikka on tämän päivän Barcelona, ihmisten, aatteiden ja tapahtumien hullunmylly. Ledesma tutustuttaa meidät pedofiilien uhriin, down-tyttö Nadiaan, islamistien terroristien aikeisiin, traagiseen morsiameen, vaimonsa puolesta uhrautuneeseen mieheen...

Tämä ei ollut mikään leppoisa dekkari. Ledesma kuvaa varsin realistisesti ihmisen alhaisuutta, pedofiilien kuvottavuutta ja raakoja murhia. Kyllä tämä hyvä dekkari oli, joskin itse pidän enemmän esim. Fred Vargaksen leppoisasta tyylistä.

Francisco González Ledesma
No hay que morir dos veces
Planeta 2009, dekkari
Ei suomennettu (Riittää kun kuolee kerran)
****
Lainattu kirjastosta