Näytetään tekstit, joissa on tunniste francon aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste francon aika. Näytä kaikki tekstit

18. tammikuuta 2021

Almudena Grandes - La madre de Frankenstein


Espanjalaiselta Almudena Grandesilta (s. 1960) olen lukenut jo aiemmin pari muhkeaa romaania, ja tämä uusin La madre de Frankenstein (2020) on sivumäärältään samaa luokkaa. Grandes penkoo Espanjan historiasta ja erityisesti Francon diktatuurin ajoilta epäkohtia, ottaa mukaan muutaman todellisen henkilön, lisää fiktiivisiä hahmoja ja kutoo fiktionsa todellisten tapahtumien ympärille.

Tässä yksi lähtökohtahenkilö on Aurora Rodrígues Carballeira, vainoharhainen skitsofreenikko, joka ampui tyttärensä Hildegartin vuonna 1933. 50-luvun alussa Aurora on potilaana Ciempozuelosin naisten mielisairaalassa Madridin lähellä. Sairaalan uusi psykiatri on kolmikymppinen Germán Velázquez, joka palaa 15 vuotta kestäneen maanpakolaisuuden jälkeen Sveitsistä. Hänen isänsä kuoli vankilassa ja poika pääsi pakenemaan Espanjasta 1939, koska Francon voitto tiesi punaisille armotonta sortoa ja hengenvaaraa.

Germán oli Sveitsissä tehnyt uraauurtavaa työtä skitsofreenikkojen hoidossa uudella lääkkeellä,  klooripromatsiinilla. Kun yksityiselämäkin oli sotkussa, Germán päätti ottaa vastaan tarjotun viran Madridissa, asuivathan äiti ja sisko edelleen siellä. Tällä uudella lääkkeellä saatiin sensaatiomaisia tuloksia ja se korvasi sähköshokit ja lobotomiat. Germánin potilaiden tila kohentui merkittävästi, kunnes Francon lääkintöhallitus kielsi äkkiä ja selittelemättä lääkkeen käytön - potilaille tuhoisin seurauksin. Pääasiallisin kiellon syy tuntui olevan, että punainen Germán saisi liikaa kiitosta.

Apuhoitajana Ciempozuelosissa työskentelee nuori María, joka on koko ikänsä asunut sairaalan alueella. Hänen äitinsä menehtyi hirvittävässä massamurhassa Malagan ja Almerian välisellä tiellä 1937. Isoäiti oli kertonut Marialle, että punaiset surmasivat hänen äitinsä ja vasta Germán kertoi totuuden. Grandesin tekstissä tulee esiin myös fasistis-katolisen diktatuurin suhtautuminen homoseksuaaleihin. Heitä yritettiin ’parantaa’ sähköshokkien ja lobotomioiden avulla. Yksi sivujuonne kertoo myös siitä, kuinka Francon diktatuuri toteutti rodunjalostusta mm. varastamalla vastasyntyneitä heidän punaisilta tai muuten epätoivotuilta vanhemmiltaan ja antamalla heidät Francon kannattajien kasvatettaviksi. Näitä varastettuja lapsia arvellaan olevan jopa 300 000.

Los nazis experimentaron con la eugenesia para crear una raza superior. El franquismo lo hizo con los bebés robados con la idea de formar un español moralmente superior. Una paternidad espiritual que el controvertido psiquiatra franquista y ultracatólico, Antonio Vallejo-Nágera, trajo a España en 1938 desde Alemania con el objetivo de “liberar la sociedad de una plaga tan temible como el libertinaje y del ‘gen rojo’”.

La madre de Frankenstein on muhkea lukuromaani, jossa kirjailija paneutuu lukuisten hahmojensa elämäntragedioihin. Germán asui Sveitsissä isänsä ystävän, psykiatri Samuel Goldsteinin perheessä, joka oli päässyt juutalaisvainoja pakoon Berliinistä. Kaikki kolme Goldsteinien tytärtä olivat turvassa, mutta nuori huoleton muusikkopoika halusi jäädä Berliiniin. Vasta vuosia sodan päättymisen jälkeen pojan kohtalo selvisi ja syöksi perheen epätoivoon. Goldsteinien nuorin tytär Rebecca rakastui saksalaiseen Kurtiin Neuchâtelissa. Mutta miten hän voisi rakastaa saksalaista sotilasta? Natsithan olivat tappaneet hänen veljensä ja tuhonneet miljoonia juutalaisia! Rebecca luopui rakkaudestaan ja nai Germánin, mutta liitto korvikeaviomiehen kanssa oli tuomittu epäonnistumaan.

50-luvun puritaaninen ja pelokas Espanja esittäytyy kaikessa karmeudessaan kirjan sivuilla. Romaanin juoni pitää kyllä hyvin hyppysissään, joskin useita sivujuonteita olisi voinut lyhentää roimasti. Mutta olihan tämä viihdyttävä ja kiinnostava perinteinen romaani, joka ei kerronnan erikoisuuksilla kikkaillut. Luin myös tekstiä, mutta pääosin kuuntelin Storytelistä löytyvää äänikirjaa. Los pacientes del doctor García (2017) oli minulle viiden tähden kirja, samoin El corazón helado, tämä ei aivan yltänyt samaan. Kirjan lopun pitkissä kiitoksissa Grandes kertoo, että aihe on ollut hänellä mielessä 30 vuotta ja luettelee monia Aurora Rodrígues Carballeiraa käsitteleviä aiempia julkaisuja.

Almudena Grandes - La madre de Frankenstein
Tusquets 2020
Äänikirjan lukijat Carles Sianes, Laura Monedero, Lourdes López
_______________

11. helmikuuta 2019

Almudena Grandes - Los pacientes del doctor García


Madridissa vuonna 1961 syntynyt Almudena Grandes on loistava espanjalainen kirjailija, jolta olen aiemmin lukenut kolme teosta espanjaksi. Tietääkseni vain yksi hänen teoksistaan, Lulu, on suomennettu ja se on edelleen itsellä lukematta. Los pacientes del doctor García - Tohtori Garcían potilaat palkittiin 2018 Premio Nacional de Narrativa -palkinnolla. Tämä on osa #4 sarjassa Episodios de una guerra interminable - Loputtoman sodan episodeja. Muut osat ovat Inés y la alegría, El lector de Julio Verne y Las tres bodas de Manolita, mitään näistä en ole lukenut. 

Romaani sijoittuu Espanjan sisällissodan aikaan ja sen jälkeisiin diktatuurin ja kylmän sodan vuosiin; pieni kurkistus tehdään 60-luvun lopullekin. Päähenkilöt ovat kaksi ystävystä: varakkaan perheen lääkäripoika Guillermo, joka varakkuudestaan huolimatta on republikaani sekä äärimmäisen kurjan lapsuuden kokenut Manuel, joka köyhyydestään huolimatta opiskelee stipendien turvin asianajajaksi ja päätyy maailmalle punaisten vakoojana ja soluttautuu toisen maailmansodan jälkeen natsien verkostoon, joka auttaa natseja ja muita sotarikollisia pakoon Perónin hoiviin Argentiinaan.

Romaani alkaa Madridin hurjan tuhon ja sekasorron kuvauksella. Kun syksyllä 1936 falangistit alkavat pommittaa Madridia Hitlerin lahjoittamilla lentokoneilla ja pommeilla, Guillermo joutuu varsinaiseen helvettiin: sairaala tulvii sekä haavoittuneita siviilejä että taistelijoita rintamalta eikä ketään voida haudata kunnollisin menoin. Naapurina asuu kaunis, mutta oikutteleva lapsuudenystävä Amparo, joka falangistina pelkää tasavaltalaisten hallitsemassa Madridissa. Yksin asuva Guillermo ottaa tytön luokseen asumaan, parin eroottinen jännite on vahva ja sisällissodan kestävä rakkaussuhdehan siitä kehittyy.

Sisällissodan jälkeen Guillermon on elettävä väärän henkilöllisyyden turvin ja pelättävä paljastumista koko ajan. Siitä huolimatta hän toimii Francon vastaisessa maanalaisessa liikkeessä lääkärinä ja päätyy myöhemmin auttamaan ystäväänsä Manuelia Francon hallituksen natsisympatioiden paljastamisessa. Heitä kahta ja sodan hävinneitä republikaaneja elättää toivo, etä Franco saataisiin syöstyä vallasta - turhaan.

Grandesin teksti on vetävää ja elävillä kuvauksilla ja takaumilla ryyditettyä. Hän luo hienon faktan ja mielikuvituksen kudelman, joka on jännittävä kuin trilleri ja jossa vilisee todellisia historian henkilöitä. Grandes on koulutukseltaan historioitsija ja se näkyy taitavuudessa ja asiaan perehtyneisyydessä. Fiktiivinen Guillermo on kirjan alussa nuori, 22-vuotias. On hurjaa ajatella mikä mielettömyys, pelko ja sekasorto Madridissa ja Espanjassa vallitsi sisällissodan ajan ja koko Francon elinajan. Myös Manuel on fiktiivinen hahmo, joka otti mielettömiä riskejä, hänkin monen väärän henkilöllisyyden turvin, ja uhrasi elämästään kaksikymmentä vuotta Francon syrjäyttämiseen.

Joitakin todellisia henkilöitä googletin. Heitä oli mm. kanadalainen Norman Bethune (1890-1939), joka keksi liikuteltavan verensiirtoyksikön, mikä pelasti tuhansia henkiä Espanjan sisällissodassa. Myös saksalais-espanjalainen natsi Clara Stauffer (1904-1984) auttoi todellisuudessakin satoja natseja pakoon Argentiinaan - ja nautti Francon suojelusta koko elämänsä ajan. Huiman liikemiehen uran Francon Espanjassa tehneen natsi Otto Skorzenyn (1908-1975) voisin mainita myös... Tuon ajan espanjalaisia poliitikkoja esiintyy romaanissa paljon. Kirjan lopun kattavasta henkilögalleriasta näkee kuka on fiktiivinen hahmo, kuka ei.

Tohtori Garcían potilaat on yli 700-sivuinen romaani, mutta todella vetävä ja vauhdikas. Aikaa lukeminen vei, mutta kertaakaan ei tullut tuskastumista ja toivetta teoksen loppumisesta. Loistava romaani, hyvä juoni ja inhimilliset ja hiotutt henkilöhahmot. Suosittelen espanjaksi lukeville ja historiasta kiinnostuneille. Bloggauksen lopusta löytyy linkki kirjailijan haastatteluun ja tarkempi juonikuvaus espanjaksi.

Almudena Grandes
Los pacientes del doctor García
Tusquets 2017
*****
Kirjastosta
_______________

Kirjailijan kuva: InfoLibre
Kirjailijasta lisää englanniksi Wikipedia


Helmet-haaste: 1 (ihmiskasvot),  7 (olen käynyt Madridissa), 18 (eurooppalainen kirjailija), 30 (kaupunkimaisema), 32 (kirjan nimessä ammatti), 44 (kertoo Berliinistä), 
Seinäjoen kaupunginirjaston maahaste: Espanja
Kirjailijan haastattelu - InfoLibre

Tras la victoria de Franco, el doctor Guillermo García Medina sigue viviendo en Madrid bajo una identidad falsa. La documentación que lo libró del paredón fue un regalo de su mejor amigo, Manuel Arroyo Benítez, un diplomático republicano al que salvó la vida en 1937. Cree que nunca volverá a verlo, pero en septiembre de 1946, Manuel vuelve del exilio con una misión secreta y peligrosa. Pretende infiltrarse en una organización clandestina, la red de evasión de criminales de guerra y prófugos del Tercer Reich que dirige desde el barrio de Argüelles una mujer alemana y española, nazi y falangista, llamada Clara Stauffer. Mientras el doctor García se deja reclutar por él, el nombre de otro español se cruza en el destino de los dos amigos. Adrián Gallardo Ortega, que tuvo su momento de gloria como boxeador profesional antes de alistarse en la División Azul, para seguir luchando como voluntario de las SS y participar en la última defensa de Berlín, malvive en Alemania, ignorando que alguien pretende suplantar su identidad para huir a la Argentina de Perón.

GRANDESILTA LUKEMANI
Estaciones de paso, 2005 - novellikokoelma, ei bloggausta
El corazón helado, 2007 - kahden suvun sukusaaga 30-luvulta nykypäiviin
Los besos en el pan, 2015 - tarinoita Espanjan talouskriisistä

EPISODIOS DE UN GUERRA INTERMINABLE
#1 Inés y la alegria, 2010
#2 El lector de Julio Verne, 2012
#3 Las tres bodas de Manolita, 2014
#4 Los Pacientes del Doctor García, 2017


27. joulukuuta 2016

Carlos Ruiz Zafón - El laberinto de los espíritus


Uudenuutukainen ja muhkea, yli 900-sivuinen El laberinto de los espíritus - Henkien labyrintti päättää Zafónin neliosaisen Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan. Tähän sivumäärään mahtuu paljon, kenties jopa liikaakin sivujuonia ja uusia henkilöitä.

Eletään aivan 50-luvun loppua ja Zafón yllättää taas. Kun odottaa saavansa lukea tutuista Semperen kirjakaupan ihmisistä, teos alkaakin dekkarijuonella: Francon kulttuuriministeri, Montjuicin vankilan ex johtaja Mauricio Valls on kadonnut, luultavasti kidnapattu. Näyttämölle astuu salaisen poliisin nuori agentti Alicia Gris, parinaan kokenut kapteeni Vargas. Kaunis Alicia on mystinen ja kiehtova persoona, ja myös päällikkönsä Leandron tiukassa talutusnuorassa - syystä joka ei minulle selvinnyt. Alician ja Fermínin tiet ristesivät parikymmentä vuotta aiemmin sisällissodan vuosina Mussolinin pommien jyrätessä Barcelonaa. Pieni Alicia loukkaantui pommituksissa vakavasti.

Ministeri Vallsin katoamistapauksen ympärillä leijuu menneitä hirmutekoja, vankien säälimätöntä kohtelua ja kylmäpäistä eliminointia sekä häikäilemätöntä oman edun tavoittelua. Poliisikunnan keskinäisissä välienselvittelyissä myös uhkaavat kolleegat eliminoidaan silmää räpäyttämättä. Zafón ottaa jännittäväksi sivujuoneksi Francon diktatuurin aikana varastetut lapset, joita on eri lähteiden mukaan kymmeniä tuhansia. Netistä löytyy paljon asiasta kertovia artikkeleita. 

Vasta puolen välin paikkeilla sivuille palaavat aiemmista kirjoista tutut Semperen kirjakaupan henkilöt: Daniel ja vaimonsa Bea, Fermín ja hänen Bernardansa. Mystiset kirjailijat Victor Mataix, David Martín ja Julian Caraix pujahtavat myös kirjan sivuille. Zafónin Barcelona on edelleen synkkä, mystinen ja goottinen. Sumu ja kalpea valo leijailevat pimeillä kujilla, joiden varrella synkät ja rappeutuneet palatsit kohoavat. 

Sivumäärästä huolimatta Zafón onnistui pitämään jännitystä yllä ja tuomaan aina lisää uutta kerrottavaa. Mutta mielestäni tarina oli liiaksi venytetty, kirjailija ei malttanut karsia vaan uuvutti lukijaa liioilla yksityiskohdilla ja toisiaan toistavilla kohtauksilla. Tuntui että tähän oli tupattu jokikinen pöytälaatikossa lojuva juonentynkä. El laberinto de los espíritus ei viehättänyt minua niin paljon kuin aiemmat osat. Mutta tottakai tämä oli luettava ja saatava sielulle rauha - nyt tiedän mitä henkilöille tapahtui! Zafón kertookin heidän elämäntarinoitaan aina 1990-luvulle asti ja monet salaisuudet paljastuvat ja epäselvyydet selviävät. Aivan aukoton Zafón ei kerronnassaan ole, sillä montakin seikkaa jäi edelleen hämärän peittoon.
Zafónilla on kaksoiskansalaisuus ja
hän jakaa aikana Barcelonan ja Los Angelesin  kesken

Zafón on paininut tämän sarjan kanssa 15 vuotta. Ilmeisestikin on esitetty ajatuksia kirjasarjaan perustuvasta elokuvasta tai tv-sarjasta, mutta kirjailija torjuu nämä ajatukset jyrkästi. Hän sanoo kirjasarjan olevan kunnianosoitus kirjallisuudelle ja lukemiselle, filmi olisi pyhäinhäväistys. Mielenkiinnolla jään odottamaan mihin Zafón tarttuu seuraavaksi. Itse toivoisin saavani lukea lisää kiehtovan Alicia Grisin elämänvaiheista.

Aiemmat postaukseni Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjasta.

Carlos Ruiz Zafón
El laberinto de los espíritus
Planeta 2016 (marraskuu)
***
Omasta hyllystä
Ei vielä suomennettu

14. joulukuuta 2016

Carlos Ruiz Zafón - El prisionero del cielo



El prisionero del cielo - Taivasten vanki jatkaa kirjasarjan lumoavan mystistä linjaa vieden lukijan Tuulen varjon jälkeiseen aikaan, vuoteen 1958. Barcelona on edelleen synkkä ja mystinen kaupunki, se on kirottujen ja hävinneiden kaupunki. Daniel Sempere on kasvanut aikuiseksi, on aviossa ja pienen pojan isä. Kirjakauppa Sempere & Hijos toimii edelleen Santa Analla, mutta on taloudellisissa vaikeuksissa. Vanhan herra Semperen lisäksi, kaupassa auttelee Fermín Romero de Torres, jonka kokemuksiin Francon diktatuurin hirveillä ensi hetkillä vuonna 1940 Zafón pitkälti tässä kirjassa keskittyy.

Joulun alla Semperen kirjakauppaan saapuu pahaenteinen ontuva mies, mies kuolleista. Hän on Salgado, sellitoveri ajalta jolloin Fermín oli Francon diktatuurin poliittisena vankina synkässä Montjuicin linnassa. Fermín pelkää ja laihtuu, sillä hänellä on iso ongelma: hän on menossa naimisiin ja morsian Bernarda haluaa kirkkohäät, mutta Fermínillä ei ole henkilöpapereita - hän on virallisesti kuollut. 

Lopulta Fermínin on pakko kertoa nuorelle Daniel Semperelle synkistä vankila-ajoistaan. Espanjan sisällissotahan (1936-1939) oli tavattoman traaginen ja kansan kahtia jakava. Se päättyi nationalistien voittoon ja Francon terroriin ja diktatuuriin. Hävinneen osapuolen edustajia pakeni tuhatmäärin maasta, koska kotimaassa odotti melkein varma kuolema. Wikipedian mukaan Franco eliminoi 100 - 150 000 vastustajaansa, saman verran kuoli vankiloissa ja pelkästään vankilana toimineessa Montjuicin linnassa menehtyi 4000 poliittista vankia.

Francon vastustajana Fermín päätyi vangiksi Montjuiciin. Olot olivat epäinhimilliset ja kidutus pöyristyttävää ja jokapäiväistä. Enkelipelistä tuttu kirjailija David Martín, Danielin äidin Isabellan sydänystävä oli sattumalta vankina viereisessä sellissä - miksi, ei minulle selvinnyt. Vankilanjohtaja Mauricio Valls vehkeili häikäilemättömästi, omia etujaan ajaen eikä kaihtanut murhia eikä jälkiensä peittelemistä. Melko sarkastista ja surkuhupaisaa oli, että Zafón antoi tuon sotarikoksiin syyllistyneen Vallsin edetä kirjassa Espanjan kulttuurielämän ykköseksi, eturivin kustantajaksi ja jopa kulttuuriministeriksi. Ehkä tapauksella on esikuva oikeassa elämässä, en osaa sanoa.

Fermín onnistuu kuin ihmeen kaupalla pakenemaan ja täyttää nyt Montjuicin vankilassa kirjailija David Martínille antamaansa lupausta pitää huolta Isabellan äidittömäksi jääneestä pojasta. Äiti Isabella Sempere nimittäin kuoli äkisti pojan ollessa vasta neljän vanha ja hänen kuolemaansa liittyy rikos. Äitinsä kuolemaan liittyvistä epäselvyyksistä Daniel Sempere oli täysin tietämätön, mutta nyt viha ja kostonhalu alkavat kiehua hänen päässään.

Zafón loihtii mestarillisesti kuvaa Francon ajan terrorista ja julmuuksista, ei ihme että teossarja on ollut Espanjassa huikea menestys. Olen monta muutakin Francon aikaa käsittelevää teosta lukenut, mutta tämä oli yksi vakuuttavimmista. Tarina on juoneltaan loistava, kerronta samoin. Tämä on kertomus sisällissodan häviäjäpuolen raa'asta kohtelusta ja kovista kohtaloista; tämä on ystävyyden ja välittämisen ylistystä.

Kielellisesti kirjan espanja oli paikoin hyvinkin haastavaa, sillä huumorintajunsa kokemuksistaan huolimatta säilyttänyt Fermín leukaili ja vitsaili puhekielellä ja slangilla. Oli mahdotonta ymmärtää nyansseja, mutta kirjan mestarillinen tunnelma vei mukanaan. Taivasten vanki päättyi hyvin kutkuttavasti, jään malttamattomana odottamaan neljännen osan ilmaantumista kirjastoon.


Carlos Ruiz Zafón
El prisionero del cielo
Planeta 2011
****
Kirjastosta
Suomeksi nimellä Taivasten vanki, Otava 2012, suomentanut Antero Tiittula

Vaikka nämä sarjan teokset ovat itsenäisiä osia, minua haittasi jonkun verran se, etten enää kovin hyvin muistanut Tuulen varjon tapahtumia. Lukujärjestys olisi mielestäni paras kronologisesti: Enkelipeli > Tuulen varjo > Taivasten vanki.

6. helmikuuta 2016

Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo


Carlos Ruiz Zafón syntyi Barcelonassa 1964. Tuulen varjoa on myyty miljoonia eri kielillä ja se sai ilmestymisvuonnaan 2001 Premio Planeta -palkinnon. Vuonna 2008 ilmestyi Zafónin Enkelipeli, hänen toinen aikuisten romaaninsa. Näitä ennen hän on kirjoittanut useita nuortenkirjoja.

Tuulen varjon alkusivut saivat minut suorastaan haltioitumaan. Niin kaunista kuvausta, niin runollista kieltä. Tempauduin heti kirjaan mukaan, useinhan kirjaan sisällepääsy on hidasta ja vaivalloista. Tunsin että nyt olen löytänyt vuosikymmenen kirjan!

Tuona sunnuntaina pilvet olivat liuenneet taivaalta ja kadut uponneet polttavankuumaan utumereen, niin että lämpömittarit seinällä hikoilivat.
...
Sähköä kipinöivä musta pilvi ratsasti mereltä. Olisin pinkaissut pakoon uhkaavaa kaatosadetta, mutta muukalaisen sanat alkoivat kantaa hedelmää. Käteni vapisivat ja tahtoni seurasi perässä. ... Myrsky huohotti niskaani ja yritin kiirehtiä askeleitani, mutta levottomuus painoi sisälläni niin ankarana, että jalkani olivat kuin lyijyä.

Mutta sitten haltioitumiseni haihtui ja satumaiset kielikuvat hävisivät monimutkaisiin juoniin ja hyvin väkivaltaisiin tapahtumiin. Tämä oli lähinnä dekkari, ja dekkaria en yhtään osannut odottaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Barcelonan hämärille kujille. Sisällissodan kaiut kuuluvat vielä, voitetut eivät saa töitä, on köyhyyttä, elämää hylkiöinä kaduilla ja Francon virkamiehinä häikäilemättömiä lain omiin käsiinsä ottavia opportunisteja.

Barrio Viejossa piilossa sijaitsee salainen Unohdettujen kirjojen hautausmaa. Kirjakauppias Sempere vie sinne 10-vuotiaan poikansa Danielin. Daniel valitsee itselleen Julián Caraxin kirjan Tuulen varjo, johon suorastaan rakastuu. Hän alkaa selvittää kuumeisesti kirjailijan kohtaloa. Seuraa monimutkaisia juonenkäänteitä, hyvin paljon henkilöitä, hyvin mielikuvituksellisia kohtaloita ja uskomattomia rakkaustarinoita.

Minulla on jotenkin pettynyt olo, koska en odottanut dekkaria. Mutta Barcelonan kuvaus oli hienoa ja oli jotenkin haikeaa lukea ihmisistä, joille kirjat olivat koko elämä. Kirjan loppu oli kaunis. Kohtalo toistui - kuitenkin nyt valoisammissa ja luottavaisemmissa puitteissa. Lopuksi vielä lainaus, jonka tunnen hyvinkin omakseni, aamuyön tunteina.

Sivu sivun jälkeen annoin tarinan ja sen lumoavan maailman kietoutua ympärilleni, kunnes aamunsarastuksen hyväillessäni ikkunaani väsyneet silmäni liukuivat viimeistä sivua pitkin. Ojentauduin pitkäkseni aamun sinertävässä valossa kirja rinnan päällä ja kuuntelin, kuinka nukkuvan kaupungin kohina haipui purppuranpunaisiksi värjäytyneihin kattoihin. Uni ja väsymys koputtivat ovelleni mutta en suostunut antamaan periksi. En halunnut vielä herätä tarinan synnyttämästä lumouksesta ja sanoa näkemiin sen henkilöille.

Carlos Ruiz Zafon
La sombra del viento 2001
Tuulen varjo 2004
Otava
Suomentanut Tarja Härkönen
★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:
6 / kirjastosta kertova kirja, 8 / minulle uusi kirjailija, 25 / kirjassa yli 500 sivua

8. tammikuuta 2016

Jordi Sierra i Fabra - Seis días de diciembre


Kuusi joulukuun päivää kuuluu espanjalaisen Jordi Sierra i Fabran 6-osaiseen Mascarell-sarjaan. Muut sarjasta lukemani dekkarit ovat: Yhdeksän huhtikuun päivää, jonka blogitekstissä kerron kirjailijan ja Mascarellin taustoista enemmän sekä Neljä tammikuun päivää.

Eletään Barcelonan joulukuuta 1949. 65-vuotias Miquel Mascarell on jo naimisissa toisen vaimonsa Patron kanssa. Nainen on entinen prostituoitu ja miestään yli 30 vuotta nuorempi. Kirjassa on kaunista ja kotoisaa kuvausta heidän rakkaudestaan, kahden kovia kokeneen ihmisen yllättävästä ja suuresta onnesta.

Tarina alkaa kun taskuvaras Lenin vie englantilaiselta mieheltä upean nahkasalkun. Pettymys on suuri, kun salkusta ei löydy rahaa, ainoastaan omatekoinen taidekatalogi. Lenin haluaa kuitenkin saada edes löytöpalkkion ja yrittää palauttaa varastamansa, mutta tuo englantilainen murhataan. Hätäännyksissään Lenin etsii Mascarellilta apua, sillä arvelee sotkeutuneensa johonkin tosi isoon juttuun.

Ja niinpä toden totta onkin. Käy selville, että katalogin taulut ovat natsien toisen maailmansodan aikana takavarikoimia ja edelleen teillä tietymättömillä. Miljoonien potti. 16 taulun jäljet johtavat Barcelonaan. Murhattu englantilainen kuului Monuments Men -organisaatioon, joka jahtaa ja etsii ympäri maailmaa noita tuhansia natsien takavarikoimia mittaamattoman arvokkaita tauluja.

Tämä oli kiva leppoisa dekkari, joka sisälsi paljon huumoria. Parivaljakon Lenin & Mascarell dialogit olivat eläviä ja kerrassaan huvittavia. Näin aivan elävästi silmieni edessä tuon luihun hyypiön, joka puhua pajattaa taukoamatta. Leninin vaimo ja kaksi lasta joutuivat myös muuttamaan muutamaksi päiväksi turvaan Mascarellin kotiin, mistä tietysti seurasi koko joukko hupaisia tilanteita. Viihdyttävä eikä liian väkivaltainen.

Jordi Sierra i Fabra
Seis días de diciembre, dekkari
Plaza & Janés 2014
Ei suomennettu (Kuusi joulukuun päivää)
★★★
Lainattu kirjastosta.

HelMet-lukuhaasteen luokat:
9 / luettu vieraalla kielellä, 37 / nimi viittaa vuodenaikaan & 44 / kirjassa joku kuolee

27. joulukuuta 2015

Joaquín M. Barrero - La tierra dormida


Joaquín M. Barrero on Madridissa vuonna 1939 syntynyt espanjalainen kirjailija. Hän on kirjoittanut useammankin teoksen, jossa esiintyy etsivä Corazón Rodríguez: El tiempo escondido - Piilotettu aika, Una mañana de marzo - Maaliskuun aamu ja Detrás de la lluvia - Sateen takana. Hän on asturialaisista sukujuurista lähtöisin ja vietti Venezuelassa siirtolaisena 4 vuotta, oikealta ammatiltaan kemisti ja julkaisi ensimmäisen kirjansa vasta 66-vuotiaana.

La tierra dormida - Uinuva maa tapahtuu kahdessa aikatasossa. Vuonna 1955 joukko espanjalaisia maanviljelijöitä lähti siirtolaisiksi diktaattori Trujillon hallitsemaan Dominikaaniseen tasavaltaan. Trujillo ihaili Espanjan Francoa ja diktaattorit olivat sopineet tästä siirtolaisuudesta keskenään. Trujillon tarkoituksena oli edistää maanviljelystä, mutta myös lisätä maansa valkoista väestöä mustan Haitin puristuksessa. Näiden siirtolaisten joukossa oli kaksi asturialaista veljestä, Martín ja Polín. Kirja on kertomus heidän ja heidän perheensä kohtaloista Trujillon diktatuurissa. Vuonna 2015 etsivä Corazón Rodríguez saa Espanjassa monimutkaisten sattumusten johdosta kimppuunsa ammattitappajat ja ryhtyy tutkimaan tapausta.

En erityisemmin innostunut tästä dekkarista, mutta luin sen tämän uskomattoman juonen takia. Se perustuu todellakin tositapahtumiin: nelisentuhatta köyhää espanjalaista matkusti Trujillon kustannuksella Dominikaaniseen tasavaltaan. Heille luvattiin hedelmällistä maata ja kunnon talot. Mutta lupaukset eivät pitäneet paikkaansa. Epävakaissa diktatuurin oloissa oli muutakin vaikeutta ja suunnilleen puolet palasikin myöhemmin takaisin Espanjaan.

Olihan tässä mielenkiintoisia juonenkäänteitä, mutta en saanut oikein otetta. Melkein jätin kesken, mutta sinnittelin. Voi olla myös, että jouluruuat ja takkatulen lämpö olivat vieneet aivoista terän :) Loppu oli jännittävä, pakko myöntää. Toisaalta tutustuin köyhään Asturian maakuntaan Luoteis-Espanjassa ja opin historiasta tämmöisenkin jutun, josta olin täysin tietämätön!

Dekkareilla(kin) on sivistävä vaikutus!

Joaquín M. Barrero
La Tierra dormida
Ediciones B 2014
Ei suomennettu (Uinuva maa)
**
Lainattu kirjastosta.

22. joulukuuta 2015

Jordi Sierra i Fabra - Nueve días de abril


Jordi Sierra i Fabra on vuonna 1947 syntynyt barcelonalainen kirjailija. Hän kirjoittaa sekä katalaaniksi että espanjaksi. Minulla on tapana googlata itselleni uudet kirjailijat, mutta Sierra i Fabrasta ei löydy riviäkään suomeksi. Tämä on hyvin hämmästyttävää ottaen huomioon hänen tavattoman runsaan ja palkitun tuotantonsa. Riittää kun vilkaisee Wikipediaan: lasten- ja nuortenkirjoja, pop-musiikkia, elämänkertoja ja romaaneja.

Nueve días de abril - Yhdeksän huhtikuun päivää on dekkari. Tapahtumakehys on huhtikuu 1950 Francon diktatuurin aikaa. En missään romaanissa ole tavannut näin selkeästi esiintuotua vastakkainasettelua Francon kannattajat vs vastustajat, voittaneet vs hävinneet.

Päähenkilö on Miquel Mascarell, entinen hävinneen osapuolen poliisi. 65-vuotias Mascarell vietti 8,5 vuotta vangittuna Kaatuneiden laaksossa pakkotyössä (El valle de los caídos, jonne on haudattu Franco ja liki 40.000 tasavaltalaista). Saatuaan armahduksen Mascarell palasi Barcelonaan ja meni naimisiin 30-vuotiaan entisen prostituoidun Patron kanssa. He ovat vastikään hankkineet nappikaupan.

Mascarellin teloitetun ystävän poikaa Agustín Mainatia syytetään espanjalaisen diplomaatin murhasta. Poika tavattiin verekseltään murhapaikalta. Mascarell ei kuitenkaan usko pojan syyllisyyteen, vaan ryhtyy tutkimaan asiaa. Tämä on hänelle itselleen hyvin vaarallista, sotkeutua nyt diktatuurissa valtaapitävien asioihin. Tapahtumat kuljettavat lukijan pitkin Barcelonan katuja. Esiin tulevat myös USAN ja Neuvostoliiton valtapeli ja vakoojat.

Pidin dekkarista hirmuisesti. Dekkari oli raikas tuulahdus kaiken haasteellisen lukemani välissä. Ja koska tunnen jonkun verran Barcelonaa, myös sisällissodan jälkeinen Barcelona kiehtoi. Niinpä varasin kirjastosta loputkin kaikkiaan 6 Mascarell-dekkarista: Neljä tammikuun päivää ja Kuusi joulukuun päivää. Sarjaan kuuluvat vielä Seitsemän heinäkuun päivää, Viisi lokakuun päivää ja Kaksi toukokuun päivää, mutta näitä ei kirjastosta löydy.

Toivottavasti joku kustantaja ottaa asiakseen julkaista Sierra i Fabran tuotantoa!

Jordi Sierra i Fabra
Nueve días de abril
Plaza & Janés 2015, dekkari
Yhdeksän huhtikuun päivää, ei suomennettu
****
Lainattu kirjastosta.

16. joulukuuta 2015

Bienvenido Llopus - La censura franquista en el cartel de cine


Francon diktatuuri Espanjassa kesti 40 vuotta, 1936 - 1975. Sensuuri toki höllensi otettaan Francon kuoltua, mutta vasta joulukuussa 1977 astui voimaan sensuurin poistava Real Decreto. Diktatuuri vahti ja valvoi herkeämättä jokaista yhteiskunnan tahoa: lehdistöä, toimittajia, mainontaa, oppikirjoja, kirjailijoita, elokuvia... Monet kirjailijat ja taiteilijat pakenivat Espanjasta poliittisten näkemystensä vuoksi. On arvioitu, että näitä eri syistä maasta lähtijöitä (exiliados) oli yli 500.000.

La censura franquista en el cartel de cine on upea isokokoinen katselukirja. Kirjan toimittaja Bienvenido Llopis on itse kerännyt elokuvajulisteita ja käsiohjelmia yli 30 vuotta, joten hän tietää mistä puhuu. Sensuuri näkyi elokuva-alalla mm. näissä kohdissa:


Visuaalinen erotiikka
Katolisen kirkon valta Espanjassa on suuri. Liika seksi ja erotiikka oli karsittava, pidettävä sielut ja omatunnot puhtoisina ja synnittöminä. Sensuurin luupin alla oli lähinnä naisten paljas iho: himoa herättävät avonaiset kaula-aukot, paljaat olkapäät ja käsivarret. Näiden alueiden ihon peittämisessä mentiin suorastaan naurettavuuksiin.


Myöskään säärtä ei sopinut liikaa näyttää.
Kansainvälisten elokuvayhtiöiden toimittama mainosmateriaali jouduttiin hyväksyttämään ja muuttamaan sensuurin määräysten mukaiseksi. Tuon ajan elokuvajulisteet olivat upeaa julistetaidetta, jonka taidokas graafisuus tärveltiin monesti tökerösti muokkailemalla. Mainosmateriaalin parissa työskenteli joukko julistetaiteilijoita, joista useimmin kirjassa mainitaan taiteilija nimeltä Jano. Voi vain kuvitella sitä työn ja turhautumisen määrää. Ei ollut tietokoneita, ei kuvankäsittelyohjelmia, vaan kaikki loputtomat muutokset tehtiin käsin.


Vastaavia tapauksia on lukemattomia: rintavako peittoon!

Elokuvien nimet
Nimet käännettiin liki sataprosenttisesti espanjaksi, elokuvat myös dubattiin. Tabuja olivat uskottomuus, kolmiodraamat, avioero, aviottomat äidit, alkoholismi, homoseksuaalisuus...  Tässä muutama esimerkki sensuurin muuttamista nimistä:
  • This woman is mine USA 1941 - Tämä nainen on minun > Merten kuningas
  • Incendiary Blonde USA 1945 - Tulinen blondi > Tulitukkainen blondi
  • Love is a many splendored thing USA 1955 - Miten ihanaa on rakkaus! > Jäähyväisten kukkula
  • Middle of the night USA 1959 - Hänen elämänsä toinen rakkaus > Keskellä yötä
  • Palm Springs Weekend USA 1963 - Hillitön nuoruus > Miljonääriä etsimässä

Ohjaajat ja näyttelijät
Francon hallintoa vastustavien kansainvälisten filmitähtien ja ohjaajien nimet poistettiin julisteista, mutta heidän kasvonsa saivat kylläkin näkyä. Persona non gratoja olivat mm. Errol Flynn, John Ford, Charlie Chaplin, Joan Crawford, Robert Montgomery ja Bette Davis. Jopa espanjalainen Luis Bunuelkin oli jonkin aikaa maanpaossa Meksikossa. Sensuuri myös kielsi kokonaan muutamia elokuvia, liian seksin, poliittisten näkemysten tai katolisuuteen sopimattomuuden vuoksi.

Elokuvateatterin leima peittää viattoman poskisuudelman.

Paikallinen sensuuri
Koomista oli se, että valtakunnallisen sensuurin ohella esiintyi myös paikallista sensuuria. Tämä, usein uskonnollinen tuplasensuuri sensuroi siis jo kerran sensuroitua! Burgosin arkkipiispan aloitteesta sikäläinen elokuvateatteri Cordón joutui peittämään logollaan erään julisteen syntisen kohdan...  Ja tämä synti koostui siitä, että julisteessa Errol Flynn antoi viattoman suukon liian lähelle Olivia de Havillandin korvaa! Vastaavia tapauksia on useita.

Sensuuri ei ollut aukoton
Useita pahoja lapsuksia pääsi läpi, niin visuaalisuudessa kuin teksteissä. Sensuuri toimi myös epäjohdonmukaisesti, joissain materiaaleissa salli, joissain ei. Muutama esimerkki elokuvien nimistä:

  • She done him wrong USA 1933 - Syntynyt syntiseksi
  • Douce RANSKA 1943 - Pikkutyttö leikki rakkaudella
  • Once upon a time USA 1944 - Ikuinen kosija
  • Daisy Kenyon USA 1947 - Rakkauden ja synnin puristuksessa

Uskomatonta että tämä läpäisi sensuurin!

Kurittomuutta
Melko rohkea veto taiteilija Montalbánilta tehdä vuonna 1964 punainen juliste Francosta kertovalle elokuvalle!

Kirjassa on paljon katseltavaa ja mielenkiintoiset lyhyet selostukset. On vaikea ajatella, että vielä 1970-luvulla Francon diktatuuri ja sensuuri hallitsivat noin tiukasti Espanjaa. Yli 500.000 maasta paennutta, arviolta 200.000 teloitettua tai kadonnutta. Ihmisten pelko  ja alistuvuus on ymmärrettävää. Muuta ei diktatuurissa voinut.

Lopuksi vielä kuva häveliäisyydestä vuodelta 1983. Artikkeli La on sijoitettu strategiseen paikkaan.


Bienvenido Llopus
La censura franquista en el cartel de cine 2013
Notorious Ediciones S. L.
***
Omasta hyllystä.