Sergei Dovlatov - Matkalaukku, Meikäläiset & Haarakonttori

1970-luvun lopulla Yhdysvaltoihin emigroituneen venäläisen Sergei Dovlatovin pienoisromaanit / novellikokoelmat ovat kaikki enemmän tai vähemmän omaelämäkerrallisia. Usein minäkertojan nimikin on Dovlatov, joskus joku muu, mutta päähenkilö on selvästi kirjailija itse. Maaliskuussa luin jo minua kovasti ihastuttaneen Ulkomuseon, nyt loput suomennetut. Aivan samaan ihastuksen asteeseen en nyt päässyt, mutta kyllä näissä ansionsa oli ja suositan. Erittäin mielenkiintoisesti Dovlatov avaa Neuvostoliiton oloja ja ihmisten elämää itse tuon yhteiskunnan kokeneena. Dovlatovin teokset antavat eittämättä enemmän sellaiselle lukijalle, joka tuntee tarkemmin venäläisiä kirjailijoita ja politiikan henkilöitä nimeltä. Henkilögalleriaa avaavat onneksi suomentajan selitykset.

Kustantaja Idiootti (2012 - 2014)
Suomentanut Pauli Tapio
Graafinen suunnittelu Varpu Eronen

_______________

Matkalaukku / 2012

Alkup. ilmestymisvuosi 1986
Novellikokoelma
***
Muualla: Luettua elämää, Oksan hyllyltä, Täällä toisen tähden alla

Dovlatov emigroitui Yhdysvaltoihin 36-vuotiaana mukanaan vain yksi matkalaukku. Siinä olikin koko hänen siihen asti keräämänsä maallinen omaisuutensa. Matkalaukku hautautui New Yorkissa komeron perukoille moneksi vuodeksi, kunnes sitten Yhdysvalloissa syntynyt Dovlatovin poika löysi sen. Neuvostoliiton aikainen elämä piirtyy hurjana ja värikkäänä matkalaukun tavaroiden valossa.

Tarinoista huokuu ironia ja absurdius, nuoren ja boheemin toisinajattelijan vodkanhuuruinen elämä. Matkalaukussa hän kutsuu naisystäväänsä nimellä Asja, Haarakonttorissa nimellä Tasja. Asja oli vaativa nainen ja hänen kanssaan seurustelu vaati rahaa, mutta sitähän ei köyhällä opiskelijanuorukaisella ollut. Hän panttasi vähäiset tavaransa mutta sekään ei riittänyt, vaan velat sen kuin kasvoivat. Pelastukseksi koitui mustanpörssin kauppa, jonka surkuhupaisista kommelluksista kertoo novelli Suomalaiset kreppisukat. Bisneksen piti olla huimaavan tuottoisaa, mutta sitten Neuvostoliiton suunnitelmatalous teki temput ja tuotti samaan aikaan markkinoille neuvostovalmisteisia kreppisukkia - halvalla. Mustanpörssin porukalle jäi käsiin 720 paria herneenvärisiä suomalaisia kreppisukkia, joita lahjoitettiin kaikille tutuille, mutta sukat vainosivat kirjailijaamme vielä Yhdysvalloissakin. Ainoa lohtu oli Made in Finland -lätkä.

Novelli Popliinitakki kertoo hirtehisesti Dovlatovin ja hänen vaimonsa Lenan eli Jelenan tarinan. Suhde on ollut alusta asti värikäs ja riitaisa, mutta heidät on pitänyt yhdessä kirjailijan mukaan välinpitämättömyys. Dovlatov ei todellakaan vaikuta hyvältä aviomiesainekselta: hän on aina pukeutunut kuin pahainen hampuusi ja viettänyt vodkanhuuruisia ryyppäjäisiä toisinajattelijaystäviensä kanssa. Yksi hulvattomimmista novelleista Autonkuljettajan hansikkaat kertoo Dovlatovin lyhyeksi jääneestä elokuvatähteydestä. Omalaatuinen kollega Schlippenbach valitsi hänet esittämään Pietari Suurta dokumenttifilmissään. Massiivinen nyrkkeilijän lihaksikkuus ja 194 sentin pituus riittivät rooliin, näyttelijänlahjoja ei tarvittu. Juonen idea oli tämä: tsaari Pietari Suuri saapuu perustamaansa Leningradiin eikä ymmärrä yhtikäs mitään: ympärillä levittäytyy ankea neuvostotodellisuus, loivennusta hakevien juoppojen jonot kiemurtelevat kaljakioskeilla sunnuntaisin ja miliisi pitää vainoharhassaan Pietaria vakoojana.

______________

Meikäläiset / 2012

Alkup. ilmestymisvuosi 1983

Novellikokoelma

***

Muualla: Kirjan pauloissa, Luettua elämää, Nannan kirjakimara

Meikäläiset kertoo hirtehisesti Dovlatovin oman suvun vaiheista. Isän suku oli kotoisin kaukaa Vladivostokista, äidin Georgiasta (aik. Gruusia). Täti toimi kustannustoimittajana, äiti oikolukijana, isä oli näyttelijä. Kun lukee näiden varsin erikoisten tyyppien edesottamuksista, ymmärtää miksi pikku Sergeistä tuli isona toisinajattelija ja boheemi. Hurjaa oli lukea hänen kasvuvuosistaan, jolloin KGB vainosi, elämä oli äärimmäisen surkeaa ja meluisaa yhteisasuntoloissa ja Stalinin puhdistukset olivat yleisessä tiedossa; isänisä myös menetti niissä henkensä.

Kirjassa on 12 lukua ja 13. esittää lyhyen kiteytyksen loppusanoissa: 23. joulukuuta 1981 New Yorkissa syntyi poikani. Hän on amerikkalainen. Yhdysvaltojen kansalainen. Häntä kutsutaan - voitteko kuvitella - nimellä Mister Nicholas Dowly. Tähän on tullut minun perheeni ja meidän synnyinmaamme.

_______________

Haarakonttori / 2014

Alkup. ilmestymisvuosi 1990
Pienoisromaani

***

Muualla: Annelin kirjoissa, HS / Tomi Huttunen, Jorma Melleri

Haarakonttorissa Dovlatov kutsuu päähenkilöään Dalmatoviksi. Tämä on viisissäkymmenissä oleva venäläisemigrantti, joka asuu New Yorkissa ja on radiotoimittaja. Nyt kutsuu työtehtävä Los Angelesiin suureen venäläisemigranttien symposiumiin, jonka aiheena on Venäjän tulevaisuus. Sinänsä jo itse kongressi on vauhdikas ja värikäs kirjavien ja temperamenttisten osanottajiensa vuoksi, mutta Dalmatovin kongressipäivät saavat aivan uuden absurdin piirteen kun nuoruudenrakastettu Tasja ilmaantuu hotelliin ja lyöttäytyy reportterimme huoneeseen alivuokralaiseksi.

Dalmatoville muistuu kaihoisasti mieleen nuoruus ja se miten Tasja sai aikoinaan hänen elämänsä täysin sekaisin: opiskelut jäivät kesken, hänet erotettiin yliopistosta ja armeijakin oli käytävä. Mies huomaa että Tasja ei ole muuttunut tippaakaan kolmessakymmenessä vuodessa, vaan hän on sama arvaamaton nainen jolta voi odottaa ihan mitä tahansa. Mutta Dalmatovin rakkaus ei ole mihinkään kadonnut. Jos Tasja koukistaisi pikkusormeaan, vaimo Lena ja tytär & poika häipyisivät mielestä. Mutta Tasja hillitsee itsensä, ostaa  sen sijaan nuoruudenrakastetulleen muistoksi koiranpennun.

_______________

"Sergei Dovlatovin (1941-90) äiti oli armenialainen ja isä puolijuutalainen. Hän opiskeli suomea Leningradin yliopistossa 1950-60-luvun taitteessa; asui Virossa 1972-75, ja palattuaan Leningradiin julkaisi kertomuksia epävirallisesti samizdatissa, myös lännessä. Tästä koitui ongelmia, ja Dovlatov emigroitui New Yorkiin 1978. Dovlatovin teoksia on julkaistu Venäjällä vasta kuoleman jälkeen 1990-luvulla. Nyt hän on venäläisen nykyproosan kiistaton klassikko." - HS, Tomi Huttunen, lyhennetty

Sergei Dovlatov - Ulkomuseo

Moottori on kunnossa. Harmi, ettei jarruja ole. 

Minä pysähdyn vasta ojan pohjalla.

Sergei Dovlatovin Ulkomuseo vie 70-luvun Neuvostoliittoon, jossa olot olivat köyhät, turvallisuuspoliisi vahti ja sensuuri oli säälimätön. Päähenkilö on Dovlatovin itsensä oloinen mies - kirjailija Boris Alihanov, jonka yksikään teos ei läpäise tiukkaa neuvostosensuuria. Mies on pennitön, juoppo ja renttu. Vaimo Tatjanan kanssa on tullut ero, ja suhteesta syntynyt tytär asuu äitinsä luona. Työtä pitäisi löytää, mutta näkymät ovat heikot.

Täällä kaikki elää ja hengittää Puškinia, Galina sanoi. - Kirjaimellisesti jokainen oksa ja ruohonkorsi. Joskus sitä aivan odottaa, että tuolta polunmutkasta hän pian ilmestyy. Tuttu profiili, silinterihattu ja viitta.

Yks kaks kirjailijamme Boris keksii oppaan hommat Puškinin ulkomuseossa. Bussiin vaan Leningradissa ja menoksi Pihkovaan. Perillä venäläisen kulttuuri-idolin tiluksilla mies joutuu tulevien naispomojensa tiukkaan syyniin. Rakastatteko Puškinia? Jos kyllä, niin miksi? Ärsyynnyttyään työhaastattelussa melkoisesti ja tiuskittuaankin mies saa kuitenkin paikan ja asunnoksi löytyy huone kylän suurimman juopon Mihail Ivanovitšin talosta. Katto repsottaa ja päivä vilkkuu lattialautojen välistä; ryysykasoja, löyhkää ja tupakantumppeja kaikkialla. Mutta asunto on käytännössä ilmainen, maksaa vain muutaman ruplan päivässä, jotta Ivanovitš saa päivittäisen ryyppynsä.

Rehellisesti sanottuna järkytyin hieman. Olisi pitänyt kieltäytyä jämerästi, mutta ilmeisesti olen liian intelligentti tekemään niin. Sanoin jotain lyyristä, kuten: - Antaakohan ikkuna etelään?

Kirjailija Boris panee myös korkin kiinni ympärillä olevista houkutuksista huolimatta. Kädet lakkaavat tärisemästä ja järjenjuoksu kirkastuu. Pystyypä hän myös kirjoittelemaan jonkun verran. Hiuksenhieno tasapaino järkkyy, kun vaimo Tatjana ilmaantuu paikalle. Vaimo haluaa muuttaa Amerikkaan ja viedä tyttären mukanaan. Tätä varten isä Boriksen on kirjoitettava todistus, annettava lupa. Niinhän siinä käy, että vaimo lähtee ja sankarimme tipahtaa  11 vuorokauden ryyppyputkeen.

Minun kertomanani tämä hurja tragikomediallinen satiiri ei vaikutusta tehne, mutta Dovlatovin tapa kertoa neuvostoajan surkuhupaisuuksista on kerrassaan loistava, aivan mahtava herkku. Hänen lauseensa ovat lyhyitä, nasevia ja ytimekkäitä; turhia ei jaaritella eikä selitellä. Särmää löytyy niin päähenkilö Boriksesta kuin myös Pihkovan museon liepeillä asuvista kylän resuisista ja omalaatuisista tyypeistä. Tekstissä vilahtelee piilotettuja heittoja, joita suomalainen lukija ei heti huomaa. Suomentajan, Pauli Tapion selitykset kirjan lopussa avaavat nimigalleriaa.

Tässä tarinassa on paljon yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään: hänkään ei saanut julkaistuksi käytännössä mitään Neuvostoliitossa ja yhteiskunnan kritisoijana  turvallisuuspoliisi oli kimpussa. Vähän ennen emigranttiuttaan Dovlatov työskenteli itsekin Puškinin ulkomuseossa Mihailovskojessa. Venäjällä hänen tuotantoaan on julkaistu postuumisti 90-luvulta alkaen, meillä aivan viime vuosina. Suomeksi ovat ilmestyneet seuraavat Pauli Tapion suomentamat romaanit: Meikäläiset 2012, Matkalukku 2012, Haarakonttori 2014 ja Ulkomuseo 2016. Oli tämä sen verran ilotteleva, terävä ja sarkastinen stoori, että taidan lukaista nuo muutkin!

...

Sergei Dovlatovin (1941-90) äiti oli armenialainen ja isä puolijuutalainen. Hän opiskeli suomea Leningradin yliopistossa 1950-60-luvun taitteessa; asui Virossa 1972-75, ja palattuaan Leningradiin julkaisi kertomuksia epävirallisesti samizdatissa, myös lännessä. Tästä koitui ongelmia, ja Dovlatov emigroitui New Yorkiin 1978. Dovlatovin teoksia on julkaistu Venäjällä vasta kuoleman jälkeen 1990-luvulla. Nyt hän on venäläisen nykyproosan kiistaton klassikko. - HS, Tomi Huttunen, lyhennetty

Sergei Dovlatov

Ulkomuseo 

Suomentanut Pauli Tapio

Graafinen suunnittelu Varpu Eronen

Idiootti 2016

Alkup. ilmestymisvuosi 1983

****

Kirjastosta
_______________

Kirjailijasta kustantaja Idiootti

Muissa blogeissa: Annelin kirjat / Sanat / Anita Konkka
Runsaasti kuvia Puškinin ulkomuseosta
Puškin Wikipediassa