Alice Feeney - Trillerivinkki x 3

Törmäsin kesällä äänikirjapalvelussa brittiläisen Alice Feeneyn trillereihin ja kuuntelin kaikki saatavilla olevat: Sometimes I Lie (2018), I Know Who You Are (2019), His & Hers (2020)  ja Rock Paper Scissors (2021). Trilleristä His & Hers kirjoitin blogipostauksen naistenviikolla ja se löytyy täältä. Feeneyltä näyttää ilmestyneen trilleri myös tänä vuonna, nimeltään Daisy Darker.

Kirjoitin bloggauksessani mm. näin: Feeney eksyttää ja kieputtaa lukijaa niin nerokkaasti, etten todellakaan arvannut murhaajan henkilöllisyyttä. Äänikirjan nautittavuutta lisäsivät huippulukijat, jotka sopivat rooleihinsa prikulleen. Nämä loistavat lukijat tekivät trilleristä todellisen kuuntelunautinnon! Richard Armitage on englantilainen televisio-, teatteri-, ääni- ja elokuvanäyttelijä, joka on kansainvälisesti tunnetuin roolistaan Thorin Tammikilpi elokuvatrilogiassa Hobitti. Stephanie Racine, on äänityöhön erikoistunut näyttelijä, joka on lukenut yli 80 äänikirjaa ja esiintynyt yli 40 radionäytelmässä. 

En ruodi sen tarkemmin näitä kolmea trilleriä, mutta haluan antaa kuuntelu- ja lukuvinkin pimeisiin syysiltoihin. Erinomaista jännitysviihdettä, joka pitää näpeissään ja vie loistavalla englannillaan.

SOMETIMES I LIE ****

Äänikirjan lukija Stephanie Racine

Nimeni on Amber Reynolds ja sinun pitäisi tietää minusta kolme asiaa. 
1. Olen koomassa 
2. Mieheni ei rakasta minua enää
3. Joskus valehtelen 

Amber herää sairaalassa. Hän ei voi liikkua, ei voi avata silmiään eikä pysty puhumaan. Mutta hän kuulee kaiken ympärillään puhutun eikä hänen ympärillään hyörivillä ole tästä aavistustakaan. Amber ei muista, miksi joutui sairaalaan ja on nyt koomassa, mutta epäilee aviomiehellään olleen jotain tekemistä asian kanssa. Lukija saa upota koomapotilaan ajatuksiin ja tutustua takaumissa päiviin ennen onnettomuutta sekä Amberin lapsuuden päiväkirjoihin. 

____________________________________________________________

I KNOW WHO YOU ARE ****

Äänikirjan lukija Stephanie Racine

Kaikkien tuntema näyttelijä Aimee Sinclair alkaa saada uhkausviestejä, joissa sanotaan: "Tiedän tarkalleen kuka sinä olet ja mitä olet tehnyt. Minä tarkkailen sinua."

Eräänä päivänä tultuaan kotiin Aimee huomaa aviomiehensä kadonneen. Hän on ymmällään eikä tunnu tietävän mitä tehdä tai miten toimia. Poliisi uskoo, että Aimee salaa jotain, ja totta se onkin. Mutta hän salaa ihan jotain muuta, mitä poliisit luulevat. Aimee yrittää säilyttää julkisivunsa, uransa ja mielensä tasapainon uhkausviesteistä ja pelosta huolimatta, mutta menneisyyden salaisuudet palaavat vaanimaan vaarallisina naisen nykypäivää. 

____________________________________________________________

ROCK PAPER SCISSORS ****

Äänikirjan lukijat Richard Armitage, Stephanie Racine

Kymmenen vuotta avioliittoa. 

Kymmenen vuotta salaisuuksia. 

Vuosipäivä, jota he eivät koskaan unohda. 

Adam ja Amelia Wright viettävät hääpäiväviikonloppua Skotlannin ylämailla. On talvi ja tuiskua, paikka on eristynyt. Miten on, voivatko he luottaa toisiinsa? Adam on työnarkomaaniksi tunnustautunut kirjailija, joka on kärsinyt kasvosokeudesta lapsesta asti. Hän ei tunnista ystäviä eikä perhettä, ei edes omaa vaimoaan. Joka hääpäivä Amelia taas kirjoittaa miehelleen pitkän kirjeen, mutta ei ikinä anna miehensä lukea sitä. Molemmilla on tunne, että tänä viikonloppuna sattuu jotain merkittävää tai uhkaavaa. Ja niin käy, sillä yksi heistä valehtelee.

Bloggaukseni trilleristä His & Hers.

Laura Pollari - Täällä jokainen on tähti

Naisella oli musta sähäkän kihara tukka, tumma hipiä ja isot kärpäsaurinkolasit. Päällään hänellä oli hiekanvärinen trenssitakki, jonka alta vilkkui tyköistuva musta farkkuhame. Jalassaan naisella oli vitivalkoiset kangastennarit. Kaulalla roikkui kultainen aakkoskaulakoru, jonka strassein koristellut kirjaimet muodostivat sanan Angel. Sairaanhoitajalta hän ei näyttänyt. - novellista Priscilla

Tanskassa asuvan Laura Pollarin esikoisteos, maagisen realismin sävyttämä novellikokoelma, Täällä jokainen on tähti nostaa tähtien tuikkeeseen monenikäisiä naisia ympäri maailmaa ja eri vuosikymmeniltä, 1960-luvulta 2030-luvulle. Kokoelman nimessä on hienoisesti jotain chicklitmäistä, mutta kokoelma tarjoaa aivan muuta: terävyyttä, yllätyksellisyyttä ja mainioita & pirskahtelevia dialogeja. Lukija ei voi tietää, mihin novellissa päädytään, sillä niissä tapahtuu paljon maagista ja järjenvastaista. Pollarin kirjoitustyyli on vetävää ja lennokasta, kieli tuoretta, ajassa kiinni olevaa. Pidin kovasti kokoelman monipuolisuudesta ja kansainvälisyydestä, sillä me naiset kohtaamme sukupuolemme asettamia haasteita ja vähättelyä niin Los Angelesissa kuin Kaarinassa, niin Hampurissa ja Kööpenhaminassa kuin Pariisissa.

Jokaisen kymmenen novellin päähenkilö on nainen, joka on enemmän tai vähemmän haasteellisessa elämäntilanteessa. Tällöin hän kohtaa jonkun solidaarisen sisaren - toisen naisen, suojelusenkelin tai doulan - joka auttaa häntä näkemään tilanteensa toisin silmin ja muuttamaan rohkeasti elämänsä suuntaa. Novellissa Kolmas silmä espanjankielinen, ehkä puertoricolaissyntyinen, Alma Cruz aloittaa Los Angelesissa pohjalta: johtaja Thorpen tylyttämänä juoksutyttönä hän saa potkut yhden vaivaisen kirjoitusvirheen takia. Kymmenen vuotta myöhemmin Alma on tomaatinpunaiseen jakkupukuun sonnustautunut tj, 45-vuotias eronnut nainen, jolla on rahaa kuin roskaa, mutta joka edelleen tuntee itsensä huijariksi. Hurumeediokin väittää, että hänen kolmas silmänsä on sulkeutunut ja että hän on kirottu - uran tuho odottaa vääjäämättä. Oppiiko Alma ymmärtämään, että hän on hyvä ja kelpaava ja etteivät timantinkova johtajuus ja kultainen sydän sulje pois toisiaan?

Almasta oli tullut menestyjä. Muhkeajakkuinen moniosaaja, jolta löytyi älliä, tukkaa ja tilannetajua; it-alan ikioma Chaka Khan, kiharapehkoinen voimanainen. 

Novelli 12 tuntia on yksi mielikuvituksellisimmista. Siinä Femi lentää rakkauden perässä maapallon toiselle laidalle, mutta huonosti käy: uuden puolison henkinen ja fyysinen väkivalta yltyvät tuhoisin seurauksin. Pakomatkalla lentokoneessa suulaan lippalakkinaisen vertaistuki avaa Femin silmät: entisestä on opittava, jotta osaa tulevassa elämässä tehdä parempia valintoja.

Femi toivoi, että vaarallinen valssi kaltoin kohtelevilta käsivarsilta seuraaville loppuisi vielä joskus. Että koittaisi päivä, jona hän saisi olla vain oma itsensä. Käyttää ääntään, kehoaan ja älyään itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Että rinnalta löytyisi joku, joka kohtelisi häntä arvokkaana yksilönä, ei emotionaalisena tikkataulunaan.

Novellissa Laskettu aika tavataan Hampurissa asuva Agnes ja se tavallinen tarina: deittipalvelun hurmaava mies häipyy ja Agnes jää odottamaan vauvaansa yksin. Hänen tuekseen saapuu turkkilaissaksalainen doula, joka viis välittää siitä, ettei vauvansänkyä ole hankittu eikä isä ole mukana kuvioissa. Mutta synnytyksen soittolista on ehdottomasti laadittava ja Agnes aikookin kuunnella Sufjan Stevensiä ponnistaessaan lasta maailmaan!

"En keksi mitään parempaa kuin kaksi yhteen hiileen puhaltavaa naista”, doula sanoi. ”Siinä saattaa jopa piillä menestyksen salaisuus. Siis meidän naisten."

Riemukkain novelli minusta oli Maailman eristynein kaupunki, jossa tavataan häitään suunnitteleva naispari Valpuri ja Mirka Suomen Kaarinasta. 2030-luvulla ilmastonmuutos on tosiasia ja eletään sen mukaisesti, vähäpäästöisesti ja hiilineutraalisti. Mutta unelmiensa saastuttavasta häämatkasta Valpuri ei halua tinkiä: hänen on ehdottomasti päästävä Australiaan katsomaan sukupuuttouhan alla olevaa lyhythäntäkengurua!

Toivottavasti näiden muutamien novellien avaaminen kertoo siitä hurmaavasta kirjosta, jota Pollarin novellit pitävät sisällään. Kuunteleminen oli riemastuttavaa ja naisena voimaannuttavaa. Pidin Pollarin reippaasta ja värikkäästä kielestä ja suosittelen tätä persoonallista novellikokoelmaa ilomielin kaikille naisille iästä riippumatta. Täällä jokainen on tähti löytyy äänikirjana ja e-kirjana, ei fyysisenä kirjana. Kannattaa kuunnella myös Pollarin haastattelu Takakansi Podcastista. Mielelläni lukisin Pollarilta lisää, niin hyvin viihdyin näiden novellien parissa.

Kokoelmasta Laura Pollarin nettisivulla

Kirjakaapin kummitus, haastattelu Takakansi-podcastissa

Laura Pollari - Täällä jokainen on tähti

Saga Egmont 2022

Äänikirjan lukija Kati Tamminen

___________________________

Laura Pollari on 35-vuotias pitkän linjan ulkosuomalainen copywriter ja esikoiskirjailija. Hän on asunut ja työskennellyt Pariisissa, New Yorkissa ja Kööpenhaminassa viimeiset 15 vuotta.

Naisten on puhallettava yhteen hiileen pärjätäkseen, oli ympäristönä sitten Hampuri, Manhattan tai vaikka Suomen Kaarina. Laura Pollarin novellit kertovat oman äänen löytämisestä naisena eri vuosikymmenillä ja eri puolilla maailmaa. Kirjan värikkäät naishahmot nousevat surkeista sivurooleista oman elämänsä tähdiksi. Avuksi tarvitaan toisia naisia, enkeleitä ja sisältä kumpuavaa rohkeutta.

Kjell Westö, Mårten Westö - Vuodet

Piha jolla leikin lapsena vain

villiintyy, puksipuu ja orapihlaja ovat

nyt pujoa ja raitaa, liuskekivilaatat

ovat halkeilleet, minä harmaannun

ja pelkään solujen kapinaa…

Vuodet on Westön veljesten, Kjellin (s. 1961) ja Mårtenin (s. 1967), nostalginen kirjeenvaihto- ja esseekirja, joka tutustuttaa lukijan veljesten lapsuuteen, tärkeisiin muistoihin ja ajatuksiin hyvin monelta osa-alueelta. Suku on kotoisin Pohjanmaalta, mutta veljekset kasvoivat helsinkiläisiksi, juuriaan unohtamatta. Munkkivuori ja Munkkiniemi olivat heidän lapsuusmaisemaansa ja kasvuvuosina raja suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä oli tiukka. Haukkumanimi hurri raikui tuon tuostakin ja turpaan tuli helposti, jos aukoi päätään vääränkielisessä porukassa. Nyt kaksikielinen Helsinki on muisto vain. Isällä oli hyvä toimi Fazer Musiikilla ja perhe oli hyvin toimeentuleva porvarisperhe, joskin elämää varjosti äidin pitkäkestoinen masennus.

Kun kuljeskelen lapsuuteni kortteleissa nykyään, voin edelleen muistaa minua silloin kalvaneen huolen, huolen joutumisesta väärään paikkaan, väärälle reviirille, jossa oli riski joutua tappeluun koska puhui väärää kieltä. - Mårten

Veljeksistä Mårten on jäänyt suomenkieliselle lukijakunnalle, ainakin minulle, vieraammaksi. Hän on julkaissut novelli- ja runokokoelmia sekä toimii kääntäjänä. Kjellin romaaneista olen itsekin lukenut lähes kaikki, osan ennen blogiaikaa. Usein sanotaan, että saman perheen lapset muistavat lapsuutensa eri tavoin, niin on Mårtenin ja Kjellin tapauksessakin. Ainakin jos tarkastelee niitä aiheita, joita he haluavat ottaa tärkeinä esiin ja muutenkin heidän erilaiset luonteensa kuultavat tekstistä läpi. Elämässämme tapahtuu hirveän paljon ja monet tapahtumat ja muistot painuvat unholaan. Kjell puhuu tihentyneistä hetkistä, jolloin ajan lineaarisuus hälvenee, jolloin salama ikään kuin välähtää, ja vuosien tai vuosikymmenten erottamat näyt ovat yhtäkkiä mielessäni sa­manaikaisia. Jotkut näistä ajan tihentymistä säilyvät muistoissamme kristallinkirkkaina ja juuri näitä hetkiä molemmat ovat esseisiinsä valinneet.

Kuuden vuoden ikäero oli suuri teini-iässä ja veljekset sanovatkin tutustuneensa toisiinsa paremmin vasta aikuisina. Mårten näyttäytyy rauhallisemmalta ja harkitsevammalta ja minusta oli mukava lukea hänen kokkaus- ja puutarhaintohimoistaan. Kjell oli nuorena sanojensa mukaan temppuja tekevä ’ilveilijä’ ja keräsi vihamiehiäkin (Hufvudstadsbladetin case!),  mutta iän karttuessa isoveli on Mårtenin mukaan rauhoittunut. Yhteistä veljille oli / on rakkaus jalkapalloon ja muuhun urheiluun sekä musiikkiin, minkä olen saanut todistaa monista Kjellin romaaneista - viimeksi Tritoniuksesta. Molemmilla on kesäpaikka Nauvossa ja luonto on tärkeää: Kjell kalastaa, Mårten puutarhuroi.

Mikä minua oikein riivasi siihen aikaan, paitsi ilmiselvä narsismi? Lähtikö käytökseni epävarmuudesta sen suhteen, kuka oikeastaan olin? Hyvin mahdollista, sillä identiteettini oli horjuva monella tärkeällä akselilla - ujo-ekstrovertti, ylimielinen-nöyrä, jätkämäinen-androgyyni, porvarillinen-antiporvarillinen ja niin edespäin. - Kjell

Jo tuotantonsa perusteella koen Kjellin olevan ensisijaisesti vahva Helsingin kuvaaja. Itse muutin Helsinkiin vuonna 1969 ja oli kiinnostavaa lukea veljesten nuoruuden Helsingistä. Löysin monia omia muistoja, mutta vanhaa Fredriksbergiä en muista. Kavahdan sen nykyistä betonista mammuttimaisuutta, ja niin tuntuu tekevän Kjellkin.

Pasilan ruotsinkielinen nimi oli ennen Fredriksberg, nyt se on Böle. Jäljellä on vain muutama puutalo ilman puutarhaa, talot kyyhöttävät hytisten yl­leen kohoavien virastojen ja toimistorakennusten varjossa. // Pasilasta kirjoittaessani käytän tunteellista retoriikkaa, joka on ehkä tyypillistä nykyaikaistamisen ja purkamisvimman luvatun vuosikymmenen alussa eli vuonna 1961 syntyneelle ihmiselle. Kerron maalailevasti Pasilasta ja sen villiintyneistä puutarhoista ja vinoista katoista kuin kadonneesta ihmisenkokoisesta idyllistä…

Veljesten rakastama Helsinki on muuttunut, vanhaa on purettu, uutta rakennettu ja kaksikielisestä kaupungista on tullut monikielinen. He kirjoittavat kauniisti äidistään ja tomerasta mummustaan, rakkaudesta ja lapsista. Itsestäänselvästi myös kirjoittamisen ihanuudesta ja tuskasta sekä kirjailijapiirien keskinäisestä kateudesta (kustantamon Finlandia-tilaisuus 2006!). He kirjoittavat matkoista, Berliinin muurin murtumisesta ja miten he ovat kokeneet monet historian tapahtumat. Kirja oli mielenkiintoinen, avoimen ja rehellisen tuntuinen ja haikeakin kuvaus muistoista, elämän kulusta ja lähihistoriasta. Kannattaa kuunnella myös äänikirjaa, sillä kirjailijat lukevat tekstinsä itse.

Kjellin kirjat blogissa:

Tritonus

Westö & Itkonen - Levottoman ajan kirjeitä

Westö & Claire Aho - Helsinki 1968

Rikinkeltainen taivas

Kjell Westö, Mårten Westö - Vuodet
Alkuteos Åren
Suomentanut Laura Beck
Kannen kuva Tuuli Juusela
Otava 2022

Äänikirjan lukijat Kjell Westö, Mårten Westö
____________________

Esseen, kronikan ja novellin välimaastossa liikkuvissa teksteissään Kjell ja Mårten nostavat menneiltä vuosilta muistoja, niin yksityisiä kuin kollektiivisia, ja peilaavat niitä nykyhetkeemme ja sen kriiseihin ja vaatimuksiin.  

Leena Parkkinen - Neiti Steinin keittäjätär

Minun tehtäväni on olla nero. Alice hoitaa kaiken muun. 

- Gertrude Stein

Leena Parkkisen uunituore romaani Neiti Steinin keittäjätär vie 1900-luvun alun Paraisille ja 1930-luvun Pariisiin. Parkkinen kertoo kontrastisesti kahdesta naisesta, joiden sosiaaliset lähtökohdat ovat hyvin erilaiset, mutta jotka kumpikin päätyvät palvelemaan Gertrude Steinia. Kyllä, Alice B. Toklas oli Steinille monta - rakastettu, emännöitsijä, kokki, puhtaaksikirjoittaja, kustannustoimittaja ja kustantaja, mutta palkaton palvelija myös, sillä kaikki omaisuus oli Steinin nimissä, mikä oli ongelma Steinin kuoltua. Alice löysi Steinissa elämänsä rakkauden ja intohimon, mutta myös uhrautuvan tarkoituksen. 

Mutta ehkä tärkeintä Gertrudessa on, että hän lahjoitti minulle tarkoituksen. Roolin, jota palvella elämässä. Gertrude tarvitsee minua. Hänen kirjoittamisensa tarvitsee minua. Minä en ole ehkä nero, mutta minunkaltaiseni voivat mahdollistaa nerouden.

Pari on asunut vuokralla Rue de Fleurus'n hurmaavassa talossa jo kolmekymmentä vuotta, mutta keittäjättäret tulevat ja menevät, ja taas on pestattava uusi. Alice vastaa suomalaisen Margitin lehti-ilmoitukseen ja pestaa tämän Steinin keittäjättäreksi. Alicea kiehtoo Margitin arvoitus. Miten ja miksi ranskaa paremmin kuin hän puhuva, paljon lukeva ja sivistyneen oloinen suomalaisnainen on päätynyt Ranskaan? Neron vaimona Alice on yksinäinen ja jää parisuhteessaan taustalle. Steinin ja Alicen vuorokausirytmit ovat aivan erilaiset eikä 1000 sivua vuodessa (pääasiassa öisin) kirjoittavaa Steinia voi häiritä. Margit ja Alice lähentyvät ja juttelevat, suunnittelevat suurenmoisia päivällisiä Pariisin avantgarden kermalle ja kokkaavat yhdessä. He ovat kaksi eri-ikäistä maahanmuuttajaa - toinen juutalainen, toinenkin ei-arjalainen - 30-luvun Pariisissa, jonka ilmapiiriä alkaa kiristää Euroopassa nouseva fasismi.

Alice B. Toklas kertoo osuuksissaan nuoruudestaan varakkaan juutalaisperheen tyttärenä San Franciscossa. Äidin kuolema oli keskeyttänyt hänen pianonsoiton opiskelunsa, ja tyttö palasi kotiin ja hoiti vuosikausia isänsä ja pikkuveljensä  Clarencen taloutta. Köyhän Margitin menneisyyttä Paraisilla valottaa tohtori Martinlaaksolle osoitetuissa pitkissä kirjeissä Gröndahlin kartanon iäkäs puutarhuri Ulriikka. Margitin osuuksissa tulee korostetusti esiin köyhän luokan ja säätyläisten syvä juopa. Espanjantaudin jälkimaingeissa vuonna 1919 Margit ja sisarensa Astrid saapuvat piioiksi kartanoon. Ulriikan kirjeet ovat pitkiä ja runsaasti kartanon elämää kuvailevia, mutta mysteeri säilyy aivan romaanin lopulle. Vasta silloin selviää, mikä oli Margitin Suomesta pois ajanut tragedia. Mainittakoon, että Steinilla oli oikeastikin Margit-niminen suomalainen keittäjätär, sillä Alice mainitsee hänet monesti keittokirjassaan. Paitsi nimi, kaikki muu Margitiin liittyvä on Parkkisen mielikuvitusta.

Margitin osuuden runsaus ja jännärimäisyys hieman hämmensivät minua ja lähtökohtaisesti olinkin kiinnostuneempi kuulemaan Alicen ja Steinin suhteesta ja heidän elämästään Pariisissa. Romaani on fiktiota, mutta Parkkinen sanoo lukeneensa massiiviset määrät parista kertovaa kirjallisuutta ja että lopullisen inspiraation toi Alice B. Toklasin keittokirja (1954, suom. 2004). Stein piti itseään nerona, mutta ei ollut saanut julkaistua juuri mitään ja elettiin kädestä suuhun. Ironista oli, että vasta Steinin Alicen äänellä kirjoittamat Alice B. Toklasin muistelmat (1933, suom. 1980) osoittautui huimaksi menestykseksi, toi paljon rahaa ja poiki heille tuottoisan luennointikiertueen Yhdysvaltoihin. Alice rakastaa ja uhrautuu, mutta tuumii romaanissa kuitenkin näin:

Hän kirjoitti muotokuvia kaikista ystävistämme. Ja lopulta hän kirjoitti kirjan minusta. Hän otti sen mikä oli minussa yksityisintä ja kipeintä, minun äidinikäväni, ja teki siitä kokonaisia kappaleita Adaan. Hän kertoi miten me nauroimme ja teimme sanapelejä puutarhassa. Hän kirjoitti minun lapsuudestani niin kuin se olisi ollut hänen omansa.

//

Kaikki yhteiset ystävämme sanoivat, että minun pitäisi olla imarreltu. Että minä olin Gertruden muusa. Hän halusi kirjoittaa minusta, koska välitti minusta niin paljon. Ja että se oli kirja. Kirjojen vuoksi sai tehdä mitä hyvänsä. Taide oikeutti kaiken. Mutta mitä vanhemmaksi minä tulen, sitä enemmän minä ajattelen, että taide ei oikeuta kaikkea. Se ei oikeuta sitä, että käyttäytyy huonosti. Taide ei ole kaikki.

Steinin ja Alicen elämästä oli tavattoman mielenkiintoista lukea ja romaani sai taas kerran miettimään rakkauden olemusta ja rakkauden nimissä uhrautumista. Romaani on myös keittotaidon ja kulinarismin ylistystä. Alice oli jo San Franciscon aikoinaan ollut taitava kokki ja jalosti taitojaan Pariisin vuosinaan.

Stein suhtautui yllättävän huolettomasti Hitlerin ja natsismin nousuun eikä uskonut sodan mahdollisuuteen. Suureksi järkytyksekseen hän ei kuitenkaan saanut uusittua Rue de Fleurus'n vuorasopimusta juutalaisuutensa vuoksi, mutta ei silti noudattanut monen kehoitusta paeta Yhdysvaltoihin. Stein kuoli sodan jälkeen, vuonna 1946, Alice 89-vuotiaana vasta vuonna 1967. Onhan heidän rakkaustarinansa huikea, aikana jolloin homous oli salattua, vaiettua ja rikos. Parkkinen sanoo Ylen Areenan haastattelussa haluavansa tuoda romaaneissaan esiin myös homoseksuaalista rakkautta, sillä se oli 1900-luvun alkuvuosikymmenilläkin luultua yleisempää.

Bloggaukseni Parkkisen kirjoista:

Sinun jälkeesi, Max

Säädyllinen ainesosa

Leena Parkkinen - Neiti Steinin keittäjätär

Kansi Jussi Karjalainen
Otava 2022
____________________

Leena Parkkinen (s. 1979) on palkittu kirjailija, jonka historiaa ja monisyisiä ihmissuhteita upeasti käsittelevät romaanit ovat keränneet ylistystä niin lukijoilta kuin kriitikoilta. Parkkinen on julkaissut sekä aikuisten romaaneja että lastenkirjoja. Hänen kirjojaan on julkaistu 12 maassa.

Johanna Elomaa - Kenelle naakat laulavat

Jyrkällä paanukatolla naakat raakkuivat ja ilmassa puhalsi viilenevän syksyn viima. Viimeiset vaahteranlehdet irtosivat elämänlähteestään. Ne lensivät ilmassa hetken hulluina vapaudesta. Laskeutuivat sitten maahan maatumaan.

//

Seison joen läntisellä puolella, Näsinmäen juurella, mistä näkee Porvoon kauneimmillaan. Ranta-aitat ja rinteeseen rakennetut puutalokorttelit, keskiaikainen tuomiokirkko ja sen kellotorni. Postikorttien kansallismaisema.

Johanna Elomaan kiehtovassa romaanissa Kenelle naakat laulavat ikään kuin yhdeksi päähenkilöksi asettautuu Porvoon vanha kaupunki. Romaanissa on sekä juonen - kinkkisiä parisuhteita ja valtapelejä - että miljöön vuoksi uhkan tuntua, ja tekstin lomaan puikahtaa usein välähdyksiä Porvoon lukuisista kummitus- ja aavelegendoista. Kaupunkia tuntevalle henkilöhahmojen kotien sijainnit ja kävelyreitit, kaupungin kahvilat ja maamerkit varmasti syventävät lukukokemusta entisestään.

Elomaa kuvaa useamman eri-ikäisen naisen elämänkohtaloita ja tekee sen taitavasti ja hiotulla kielellä. Tylyttävän pomon alaisuudessa aikakauslehden toimituksessa Helsingin Pasilassa töissä oleva nelikymppinen Miriam on muuttanut taiteilijamiehensä kotiin Porvooseen lyhyen seurustelun jälkeen. Mies suunnittelee suurta Porvoo-aiheista valokuvanäyttelyä, on narsistinen ja suuri egoltaan. Suhde on kaukana tasa-arvoisesta ja terveestä, mutta mies on komea ja ihana ja koti kuin sadusta. Ikkunasta Miriam näkee vastapäisessä talossa asuvan teini-ikäisen Jennan viiltelevän itseään joka ilta klo 19.00. Pitäisikö puuttua, vai antaa olla?

Kermanväristä posliiniroskaa on kaikkialla. Erimallisia ja kokoisia paloja pitkin valkoista puulattiaa. Aivan jalkojeni juuressa on puolikas lautanen, ja ajattelen tilanteeseen sopimattomasti, että kenties sen saisi liimattua puolikkaansa kanssa yhteen. Mies astuu hitaasti alas jakkaralta ja ensimmäistä kertaa koskaan pelkään, että hän löisi minua. 

//

Sun täytyy juosta nainen, Annabella tokaisee mietittyään kertomustani eilisillasta. - Juosta niin kuin treenaisit triathloniin. Ennen kuin on liian myöhäistä ja kisat käyty.

Riia on vähän päälle nelikymppinen joogaohjaaja, jonka mies pyörittää omaa suunnittelutoimistoa. Kaikki on ihanaa ja täydellistä joka maanantaisia upeita kukkakimppuja myöten, mutta lasta mies ei halua. Mutta Riian biologinen kello tikittää. Naapuri Ullan biologinen kello ei vielä tikitä, mutta hän toivoo epätoivoisesti lasta. Annabella on rempseä seksuaaliterapeutti ja tiukka feministi, joka ei kuitenkaan osaa vetää rajoja omassa parisuhteessaan. Romaanissa tavataan myös Riian isän naisystävä Raija, jonka öisessä käytöksessä on jotain kummallista.

 

Pidin romaanista kovasti ja Sanna Majurin ääni istui hienosti tarinan painostavaan tunnelmaan. Se mitä kukin nainen on aiemmin elämässään kokenut, mitä traumoja kantaa ja mitä vyyhtiä selvittää nyt, paljastuu vähitellen. Yhteisessä joogaretriitissä naiset vastaavat kysymykseen Mikä minua valvottaa öisin? ja se oli avointa ja koskettavaa luettavaaa. Elomaa kuvaa terävällä psykologisella otteella naisiaan alistavien miesten julmaa käytöstä. Kirjan lopussa kurkistetaan tulevaisuuteen, vuoden päähän. Oli hienoa, että sieltä löytyi selviytymistä ja toivoa. Suosittelen.

Johanna Elomaa - Kenelle naakat laulavat

Otava 2022
Äänikirjan lukija Sanna Majuri
_____________________

Johanna Elomaa on kirjailija ja vapaa toimittaja. Hän on työskennellyt useissa eri mediataloissa toimittajana, vastaavana tuottajana sekä uutispäällikkönä. Aiemmat romaanit: Säästä ajatuksesi eläviä varten (2016), Kaipuun väri on sininen (2018), Sinä päivänä kun synnyin (2021).

Tomi Kontio, Elina Warsta - Isäni on hipsteri

Joskus minusta tuntui, että oma äitini oli kuollut sata vuotta sitten. Ja minua suretti, etten muistanut äitiäni - tunsin vain jotain etäistä huminaa. Mutta kun katsoin tuota kuvaa, sydämeni täytti alakulo ja kaipaus, ja kuiskasin ääneti, vain huuliani liikuttaen: ”Äiti.”

Lämminhenkisessä lastenkirjassa Isäni on hipsteri Tomi Kontion teksti ja Elina Warstan kuvitus puhuvat hurmaavasti samaa kieltä. Kirja kertoo kahdesta yksinhuoltajaperheissä kasvavasta neljäsluokkalaisesta, jotka asuvat trendikkäässä Kalliossa. Nuutin isä Tuukka on pyöräilevä, pipopäinen partasuu, perheen äiti on kuollut kauan sitten ja isä ja poika surevat äitiä omilla tahoillaan osaamatta jakaa suruaan. Isä konmarittaa, blenderöi, tykkää vinyyleistään ja skandinaavisesta disainista. Koulukaveri Selma puolestaan asuu kaksistaan poliisiäitinsä Katin kanssa, koska isä on etä-isä, joka ei pidä yhteyttä tyttäreensä. 

Selman äiti on sanonut, että Nuutin isä on hipsteri ja siitä se Nuutin ja Selman yhteinen seikkailu sitten alkaa. He eivät tiedä, mikä hipsteri on - kenties jokin lintu, ehkä hipsteriäinen? He päättävät ottaa asiasta selvää ja alkavat kulkea koulumatkojaan yhdessä. Nuutin suora kysymys isälle ei tuo asiaan selvyyttä, ja niinpä he lintsaavat eräänä päivänä koulusta ja varjostavat agentti Mansikkana ja agentti Hillana Nuutin isää. 

Entä jos hipsteri on jokin laji? Tarkoittaako se sitä, että minäkin olen hipsteri? Hipsterinpentu. Oliko äiti ollut hipsteri? ajattelin. Ja silloin kyynel tuli silmäkulmaani. Ihan vahingossa. Se vain pulpahti siihen.

Miksi isä käy kahvilassa nimeltä &Appi, jonka eteen on parkkeerattu kummallisia tuunattuja polkupyöriä ja joka on täynnä isän näköisiä pipopäisiä partasuita? Omavaltainen vapaus houkuttaa ja lapset eksyvät Töölönlahdelle Linnunlaulun huviloiden luo ihastelemaan mustarastaan laulua ja keinumaan narukeinussa. Olo on kevyt ja huoleton, kunnes kännykkään tulee kummankin vanhemmalta viesti: äkkiä koululle siitä! Näsäviisasteltuaan jonkun aikaa opettajan kanssa kutsu rehtorinkansliaan odottaa. Ja sinne tulisivat myös Nuutin isä ja Selman äiti. 

Isäni on hipsteri on täynnä hykerryttävää huumoria, mainiota dialogia ja verbaliikkaa sekä lasten hämmästyttävää ajatuksenjuoksua.  Kirja käsittelee hienovaraisesti surua ja menetystä ja rohkaisee puhumaan omista tunteista. Teksti käy tunteisiin, olematta imelää. Minusta oli hienoa, että tarina kiertyi kahden sellaisen lapsen ympärille, joiden toinen vanhempi ei ole mukana arjessa. Nuutin ja hänen isänsä kotiin ja kotielämään oli kiva kurkistaa: heillä oli kodikasta, lämpöistä ja läheistä. Hellyttävää oli, että hipsteriongelmaa selvitellessään lapset ja heidän vanhempansa löysivät itselleen uudet ystävät ja uutta sisältöä elämäänsä.

Aiemmat bloggaukseni Tomi Kontion kirjoista:

Tomi Kontio - Saattaa, olla

Markku Kaskela, Tomi Kontio - Minun Italiani

Markku Kaskela, Tomi Kontio - Vaelluksia Italiassa

Tomi Kontio - Isäni on hipsteri
Kansi ja kuvitus Elina Warsta
Teos 2022
____________________

Tomi Kontio (s. 1966) on Suomen tunnetuimpia nykyrunoilijoita. Hänen ja Elina Warstan Koira nimeltään Kissa tapaa kissan (2019) oli ehdolla Finlandia Junior -palkinnon saajaksi. Kontion lastenkirja Keväällä isä sai siivet voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2000. 

Elina Warsta (s. 1979) on palkittu kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Hänelle myönnettiin Lastenkulttuurin valtionpalkinto vuonna 2016.

Tommi Kinnunen - Pimeät kuut

Kuin kuumaa vettä valuisi selkää pitkin. Miten pääsin tänne veneen perätuhdolle asti? Konttaamalla kai, mutta en sitä muista. Istun ja pidän kaksin käsin kiinni istuinlaudasta, etten kaatuisi. Polvea vihloo. On vaikea hengittää. Aurinko sattuu silmiin, mutta jos suljen ne, näen Sallin ojentuneen kouran vaatimassa talon lämmitykseen rahaa, jota minulla ei ole. Yritän katsoa varjopaikkoihin: vettä, vastarantaa ja rinteen takana nousevia uusien talojen kattoja. Ajatukset harhailevat. Sinä nouset mieleeni Niilo, vaikka en tahtoisi.

Uudessa romaanissaan Pimeät kuut Tommi Kinnunen eläytyy ansiokkaasti opettajatar Elna Suorajärven nahkoihin. Sodan jälkeen opettajista on kova pula, koska paljon miesopettajia kaatui sodassa tai menetti järkensä. Kuusikymppinen Elna saa lukuvuodeksi 1947-48 paikan syrjäiseltä Niemen koululta, läheltä Neuvostoliiton rajaa. Tietä ei perille ole, vaan koululle on matkattava venekyydllä.

Romaani alkaa hurjalla kohtauksella, jossa siskopuoli Salli heittää Elnan ulos yhteisestä talosta kirkonkylällä. Elna on fyysisesti hyvin huonossa kunnossa, sillä hän sairastaa oirekuvaltaan aaltoilevaa sairautta, joka vie lihasvoimat. Perillä ns. koulu on saksalaisilta jäänyt homehtunut parakki keskellä metsää: yksi luokkahuone plus pienempi hatara huone opettajalle. 

Kun koulun pitäisi alkaa, mitkään koulutarvikkeet eivät ole saapuneet, eivät kirjat, kynät eikä vihkot. Koululautakunnan herrat ovat uutta opettajatarta kohtaan nyreitä, sillä he haluaisivat vaikeana pidetystä naisesta eroon. Sisukas Elna tarttuu kuitenkin toimeen ja tekee kolmenkymmenen vuoden kokemuksellaan tuntisuunnitelmia olemattomin varustein. Hänen kuntonsa on niin huono, että hänen on vietävä hetekansa luokkahuoneeseen ja opetettava makuultaan. Koululautakunnan paikalle pyytämä koulutarkastaja ei kuitenkaan löydä Elnan toiminnasta moitittavaa, koululautakunta sen sijaan saa paljonkin nuhteita.

Kinnunen piirtää todentuntuisen ajankuvan sodanjälkeisestä köyhästä Suomesta, naisopettajien olemattomasta arvostuksesta ja maan olemattomasta sosiaaliturvasta. Elnan elämäntarina keriytyy vähitellen auki tarinan edetessä. Kirjailija luo Elnasta opettajan kutsumukseensa vihkiytyneen ja peräänantamattoman naisen, joka puree hammasta ja menee eteensä paiskattujen harmaiden kivien läpi. Etukäteen Elna kavahti Niemen koulun syrjäisyyttä ja tulevan talven yksinäisyyttä, mutta lukuvuoden edetessä hän tottuu ja rauhoittuu. Pitkinä talvi-iltoina nainen miettii mennyttä elämäänsä: arvostettuja opettajanvirkojaan isoissa kouluissa lännempänä, äitiä, kiivasta Sallia, Niiloa. Oman osansa elämän ja sodan tragedioista hänkin on saanut. 

Nykylukija voi samastua eläkeikää lähestyvän Elnan epätoivoiseen tilanteeseen: vaikea sairaus, ei kotia, ei säästöjä. Hän yrittää päästä eläkkeelle nojaten kolmenkymmenen vuoden työuraansa, mutta turhaan. Hän yrittää järjestää itselleen uuden viran tulevaksi lukuvuodeksi, mutta turhaan. Tulevaisuus tuntuu umpikujalta. Kevään tullen aaltoileva sairaus on kuitenkin paremmassa vaiheessa ja Elna saa järjestettyä oppilailleen hienon kevätjuhlan. Hän on tyytyväinen työhönsä ja löytänyt sisimmästään uutta puhtia ja sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja. 

Romaanin tapahtumat rajataan Niemen koululle ja kerronta keskittyy Elnan elämän ja ajatusten sekä päivittäisen koulutoiminnan kuvaukseen. Jostain luin, että Elnan hahmo perustuu löyhästi kirjailijan omaan isotätiin. Kinnunen on kirjoittanut syväluotaavan naiskuvan ja vakuuttavan aikalaiskuvauksen sodanjälkeisen opettajantyön haasteista ja naisopettajien asemasta. 

Ei kertonut katuvansa blogissa.

Tommi Kinnunen - Pimeät kuut

Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2022
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
____________________

Hanna Meretoja - Elotulet

Tänä viikonloppuna tulten nauha valaisee saaristoa ja rannikkoa, joten Hanna Meretojan esikoisromaani Elotulet istuu teemaltaan ajankohtaan hyvin. Romaanin tarinassa kyseessä ei ole vain haikea hyvästijättö kesälle eikä pitkäaikaisten ystävien tapaaminen pandemian eristyneisyyden jälkeen. Illan emäntä, kirjallisuudentutkija Elea haluaa kertoa ystävilleen järkyttävät uutisensa: hän on sairastunut aggressiiviseen hormonaaliseen rintasyöpään. Hän, terveellisiä elintapoja noudattava perusterve nainen.

Paraisten sukumökillä on tietysti koko Elean perhe: filosofiaa suomeksi kääntävä elämäntaiteilija Otto ja heidän varhaisteini-ikäiset lapsensa Iiris ja Elliot. Vieraiksi saapuvat elämänkumppaninsa Veeran pandemialle menettänyt marokkolaissyntyinen Salma ja tytär Aida sekä lastenlääkäri Matias taiteilijavaimonsa Auran kanssa. Yhdenpäivänromaani seuraa illan ja yön tapahtumia ja sitä, miten kukin ottaa vastaan Elean uutisen. Meretoja antaa eniten tilaa Elean omalle shokille, pohdinnoille ja hädälle, mutta uutinen saa jokaisen muunkin aikuisen kelaamaan omaa elämäänsä ja suhdettaan Eleaan.

Nämä viisi ovat menestyneitä nelikymppisiä ja ystävyksiä jo opiskeluajoilta, jolloin heillä oli oma lukupiiri. Nytkin jokaisen on määrä kertoa joku kirjallisuuden meritarina. Elean kerrottua uutisensa sama hätä ja epäusko nielevät ystävätkin ja karkottavat kaikki lohdun sanat. Matias valahtaa valkoiseksi, sillä hän on rakastanut Eleaa salaa jo parikymmentä vuotta; vaimo Aura hätääntyy, mutta myöntää kokevansa myös jonkinlaista vahingoniloa kohtalon tasatessa osia. Eleahan on saanut elämässään kaiken: hän on menestynyt tutkijan työssään ja hänellä on kaksi fiksua ja kaunista lasta. Illan edetessä Aura avautuu lapsettomuutensa syistä, joista puolisokaan ei tiennyt mitään. Illan edetessä Elea suuttuu verisesti tapojensa vastaisesti, Otto käyttäytyy typerästi ja vaarallisesti ja herkkä Elliot epäilee päänsärkynsä vuoksi aivokasvainta. Illan edetessä sekä Otto että Matias muistelevat sielunhaavoja aiheuttanutta lapsuuttaan.

Meretoja sanoittaa tavattoman hyvin ja todentuntuisesti syöpään sairastuneen Elean tunnot. Eikä kai muutoin voisi ollakaan, onhan hän itse ollut samassa tilanteessa. Pidin myös ystäväjoukon inhimillisyydestä, sillä heidän virheettömän kiiltokuvapintansa alla piileksi ei niin yleviä tunteita. Romaanissa yhdistyy hienolla tavalla kolme ajankohtaista, lamaannuttavaa hätää aiheuttavaa asiaa. Syöpään sairastuminen on shokki niin potilaalle kuin läheisille. Hoitojen onnistumisesta huolimatta syöpä ei ikinä lopu, etenkään hormonaalinen rintasyöpä. Ilmastonmuutos tekee pahojaan eikä senkään eteneminen näytä hidastuvan. Pandemiakin on tullut jäädäkseen. Veera kuoli koronavirukseen ollessaan New Yorkissa ja Meretoja sanoittaa muistiimme takaisin kaupungin tuolloisen kaamean todellisuuden.

Romaani olisi voinut olla hiukan lyhyempi ja kirjallisuusviitteitä olisi voinut olla vähemmän, mutta Elotulet oli kuulaasti ja sujuvasti kirjoitettu raskaasta aiheestaan huolimatta. Tuona muinaistulien yönä ystävykset seilasivat tunnelmasta toiseen, mutta Elean kriisi sitoi heidät entistä tiukemmin yhteen. Naistensaunan kuvaus henki lujaa solidaarisuutta ja välittämistä. Elea toteaakin, ettei hän ole koskaan tuntenut itseään niin rakastetuksi kuin tuona iltana. Uskon, että romaani toimii hyvänä vertaistukena niin vakavasti sairastuneelle kuin hänen läheisilleen.

Hanna Meretoja - Elotulet

Kansi Anna Makkonen
Wsoy 2022
Äänikirjan lukija Krista Kosonen
____________________

Kirjakaapin kummitus, Kirjaluotsi, 

Hanna Meretoja (s. 1977) on yleisen kirjallisuustieteen professori Turun yliopistossa. Hän on tutkinut mm. kulttuurisia kertomuksia, kirjallisuuden filosofisia kytköksiä, vesikirjallisuutta sekä trauman ja sairauden tarinallistamista. Elotulet on Meretojan kaunokirjallinen esikoisteos. Kirjan yhtenä lähtökohtana on Meretojan oma syöpään sairastumisen kokemus, jota hän tutkii fiktion keinoin.

Henri Hirvenoja - Venus ja Jupiter. Lapsuuden ja nuoruuden runot

Pilvet ovat jäätyneet.

Aurinko lähtenyt etelään.

Syksy, on hiljaista.

Isänsä kuolinpesää siivotessaan Henri Hirvenoja (s. 1970) löysi aarteen - pahvilaatikon täynnä runovihkoja sekä irrallisia liuskoja, jotkut käsin, jotkut koneella kirjoitettuja. Näistä lapsuuden ja nuoruuden runoista on koottu tämä nostalginen runokokoelma Venus ja Jupiter, jossa on runoja kahdenkymmenen vuoden ajalta, vuosilta 1975-1995. Alkusanoissa Hirvenoja sanoo, ettei tuntunut oikealta lähteä korjailemaan runoja, siksi niitä ei ole oleellisesti muutettu. Kokoelman osiot on jaoteltu vuosilukujen alle, jolloin lukija voi hahmottaa, minkä ikäisen runoilijan kynästä runot ovat. Ensimmäisen runonsa Hirvenoja saneli isoäidilleen 5-vuotiaana, kouluikäisestä kirjoitti ne jo itse. Lapsuusajan runoja on julkaistu eri antologioissa ja menestystä tuli aikoinaan lasten ja nuorten kirjoituskilpailuissa.

Taas yhä pidempi maisema.

Ylihiljaista.

Puhelinlangoilta putoaa lunta.

Vähitellen, säännöllisesti, että

se on katsottava tahalliseksi.

Varhaisimmista runoista välittyy syvä rakkaus luontoon ja sydäntäsärkevällä tavalla hätä eläinten puolesta. Pieni runopoika kieltää metsästäjää ampumasta eläimiä ja ehdottaa tälle ryhtymistä vaikka biologiksi tai luonnonsuojelijaksi. Nuori runoilija kulkee luonnossa ja metsissä, tarkkailee ja havannoi lintuja ja kukkia eri vuodenaikoina. Lapsen ihastuttavalla mielikuvituksella poika kehittelee kullekin kukalle sopivan ammatin ja aseman kukkakunnassa. Mutta sitten yhtäkkiä hän muuttuu avaruuden kultakuukuninkaaksi - pitelemätöntä!

Ei minulla ole ystäviä.

Eläimet, lintu ja luonto,

ovat ystäviäni.

Ja tuulen kanssa voin jutella,

se kulkee etelään asti.

Koulu haittaa runosuonen sykintää ja matematiikka täyttää aivot. Silti runoja syntyy, parhaiten varhain aamulla, jolloin unen rauha vielä täyttää mielen. Pieni runoilija tuntee itsensä yksinäiseksi, onhan hän erilainen kuin luokkakaverinsa. Teini-iässä säkeisiin ilmaantuu nenäkkyyttä ja näsäviisautta. Runoilija miettii Jumalaa, sanoo yskää mummon tavaramerkiksi ja yrittää hillitä omaa teini-iän uhoaan - Kuules! Tytöt mietityttävät ja testosteroni hyökyy, sillä teini-ikä on rankkaa aikaa: esitetään coolia ja kovista, mutta yöllä itketään kissankyyneleitä. Nuoren työelämässä olevan runoilijan säkeistä kuultaa elämän, ajan ja sen kulumisen ihmettely, itsen ja oman tien etsintä ja vihaisuuskin. Hän toteaa osuvasti: tämän laivan kurssi on jo ajat sitten ollut kirjoitettuna jokaiseen ilmansuuntaan.

Mistä tämä maailma

on saanut sellaisen

työpuhdin, että

minunkin ajatukseni kaatuvat?

Kokoelman syntyhistorian vuoksi tiettyä tyylillistä yhtenäisyyttä ei ole, mutta runojen stilisoimatta jättäminen oli oikea valinta. Ne tarjoavat autenttisen aikamatkan runoilijan kehitykseen, lapsuuteen ja nuoruuteen. Matkalla lukija voi muistella myös omaa elämäänsä noilla vuosikymmenillä. Runoja lukiessa mietin omaa esikoispoikaani, joka hänkin oli nörtti, erilainen ja yksinäinen lapsi.  Varhaislapsuuden runot menivätkin sieluun asti. Runoista löytyy paljon huumoria ja yllättäviä kielikuvia. Olen ripotellut näistä otteita irrallisina blogitekstin lomaan. Pidin kokoelmasta kovasti - kiitos!

Hirvenoja lukee runoja tästä kokoelmasta Runokuun OFF-tapahtumassa perjantaina 26.8.

Olen aiemmin lukenut Hirvenojan kokoelman Crescendo.

Eihän huolia pitäisi olla

kun pisarat nuolevat ikkunaa.

Bussi kehrää miltei melodisesti.

Maisema on leikkautunut kiinni

kuin filminpätkä kameraan.

Henri Hirvenoja - Venus ja Jupiter. Lapsuuden ja nuoruuden runot. 1975-1995.

Basam Books 2022
____________________

Venus ja Jupiter on Henri Hirvenojan (s. 1970) kuudes runokokoelma. Teos sisältää lapsena ja teini-ikäisenä kirjoitettuja runoja alkuperäisessä muodossaan. Mennyt maailma näyttäytyy havaintojen, pohdintojen sekä itseironian kautta. Runokirja on aikamatka, jossa päähenkilö yrittää ymmärtää sekä hallita tietään kohti aikuisuutta. Samalla hän sanoittaa tiensä kohti tuntematonta.

Kirjailijan kuva Manu Rautakoura.

Nilla Kjellsdotter - Kivipuiston tyttö #1 & I rättvisans blod

Pseudonyymillä Nilla Kjellsdotter kirjoittava Oravaisissa asuva Pernilla Österberg (s. 1987) livahti Ruotsin dekkarimarkkinoille ryminällä. Esikoisdekkari I rättvisans blod (2021) nousi Ruotsissa myyntimenestykseen ja pian suuret ruotsalaiset kustantajat kilpailivat suomalaisesta esikoisdekkaristista. Seurasi tarjouskilpailu ja kustantaja vaihtui Norstedtsiin. Nillalla on nyt taskussaan sopimus kolmesta dekkarista, jotka Gummerus julkaisee suomeksi. Ilmeisesti itsenäisenä pidetty esikoisdekkari ei ole julkaisuohjelmassa. Murhia Pohjanmaalla -sarjan avaa juuri ilmestynyt Kivipuiston tyttö, seuraavat kaksi ilmestyvät ruotsiksi 2023 / Himmelsgården ja 2024 / Tills natten är slut.

Sarjan etsivä on vajaa nelikymppinen rikoskonstaapeli Mija Wadö, joka on sinkku ja erakkomainen työnarkomaani. Hän ei ehdi hoitaa arkisia asioitaan eikä ostaa ruokaa jääkaappiin. Mija on kuitenkin ripeä otteissaan ja inhimillinen, eikä voi sille mitään, että kymmenen vuotta nuorempi Ronnie vetää seksuaalisesti. Ei todellakaan pitäisi sekaantua nuoreen alaiseen! Sitäpaitsi Ronnie on lähtenyt Tampereelle vuoden kestävään poliisikoiraohjaajakoulutukseen ja myös Mijalle tärkeä Hasse, entinen työpari, on pitkällä sairaslomalla. Muutokset henkilökunnassa painavat Mian mieltä ja nuuskaa kuluu.

On alkusyksy, lunta tuiskuttaa ja pakastaa. Oravaisten Kivipuistosta löytyy luurangonlaiha teini-tyttö, joka on pahasti kylmettynyt. Puolialaston tyttö ei kerro mitään itsestään psykiatrisella osastolla eikä poliiseillekaan. Kukaan ole ilmoittanut häntä myöskään kadonneeksi. Tytön ranteissa tosin näkyy pitkäaikaisen sitomisen merkkejä, joten jotain julmaa nälkiintynyt tyttö on varmasti joutunut kokemaan.

Toinen tragedia liippaa dramaattisesti myös varakasta Heseliuksen sukua., sillä toinen tunnetuista diabetestutkijaveljeksistä, keski-ikäinen David Heselius, löytyy kotoaan kuolleena. Kuolema vaikuttaa ensisilmäyksellä luonnolliselta, mutta outoa on se, että miehen koti on siivottu kliinisen puhtaaksi. Eikä se lopulta luonnollinen kuolema olekaan, vaan harkittu murha.

Kjellsdotter pitää kerronnallaan ja hyytävällä juonellaan lukijan tiukasti hyppysissään! Paikallisväriä on paljon ja seutua tuntevalle dekkari tarjoaa varmasti runsaasti tapahtumapaikkojen bongaushetkiä. Kivipuistosta löytyneen tuntemattoman tytön kohtalo järkyttää Mijaa ja tuo mieleen omia traumaattisia muistoja. Hänellä on syynsä heittää roskiin äidin lähettämät postikortit. 

Useimmissa dekkareissa naiset ja nuoret tytöt ovat uhreja, tässäkin heitä on. Minua kuvotti, mitä kaikkea varakkaat, sairaiden viettiensä viemät yhteiskunnan tukipilarit ovat kykeneviä tekemään. Nilla Kjellsdotter on hyvin kiinnostava uusi dekkaristituttavuus, sillä pidin kovasti kirjailijan otteesta. Tässä oli jännittävästi kansainvälistä tuntua.  Mijankin persoona syventynee seuraavissa osissa ja ehkä hän oppii vähän höllentämään työnarkomaniaansa. Mijan nuuskaaminen kyllä pisti silmään, mutta tapa oli ilmeisesti tarttunut häneen Ruotsissa vietetystä lapsuudesta.

Kuuntelin ruotsiksi myös Kjellsdotterin ihka ensimmäisen esikoisen, I rättvisans blod (Lind & Co 2021). Se tarjosi jonkun verran taustaa Mijan, Ronnien ja Hassen henkilöistä, mutta ei mitään sellaista mikä olisi pakko tietää.  Dekkarin murhatutkinta alkaa kun pienten lasten äiti löytyy murhattuna kotipihaltaan. Epäilyksenalaiseksi päätyy aviomies, jonka kaikki tietävät pahoinpitelevän vaimoaan. Pian toinenkin samaa ikäluokkaa oleva nainen löytyy murhattuna. Onko liikkeellä sarjamurhaaja, entä tuleeko uhreja lisää? Mikä on mahdollisesti näitä naisia yhdistävä tekijä? 

Kysymyksiä on paljon ja Mija kollegoinen painii visaisen tapauksen kanssa. Kjellsdotter sanoittaa viiltävän upeasti karmivia kotiväkivaltatilanteita, joilla dekkari alkaa. Tapauksen juurisyyt juontuvat kaukaa menneisyydestä. Jännittävä ja hyvin rakennettu, mutta minusta Kivipuiston tyttö oli paljon parempi, ja se on lupaavaa se!

Gummerus kertoo kirjasarjan julkaisusta

Nilla Kjellsdotter - Kivipuiston tyttö #1

Alkuteos Flickan i Stenparken
Suomentanut Anna Heroja
Gummerus 2022
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
____________________

Nellie Bly - Maailman ympäri 72 päivässä

Nellie Blyn nimi oli minulle tuttu, sillä hän oli yksi Mia Kankimäen yönaisista hurmaavassa teoksessa Naiset joita ajattelen öisin. Elizabeth Jane Cochrane (1864-1922), joka käytti toimittajan työssään pseudonyymiä Nellie Bly, oli yksi tutkivan journalismin uranuurtajista. 15-lapsisessa perheessä kasvanut Nellie oli aika pakkaus: rohkea, peloton ja sitkeä. Hän oli oleskellut Meksikossa, kirjoittanut kirjan mielisairaalasta ja työskennellessään sanomalehti The New York Worldissa sai huikean idean. Jules Verne oli julkaissut vuonna 1873 fiktiivisen romaanin Maailman ympäri 80 päivässä. Entä jos Nellie pystyisi pistämään paremmaksi?

The N.Y. World innostui asiasta ja Nellie lähti pikaisella aikataululla matkaan syksyllä 1890, mukanaan vain kuvista tuttu ruudullinen kävelypuku ja lääkärinlaukku - kun tuohon aikaan matkustava herrasnainen tarvitsi lukuisia matka-arkkuja! Nellie ylitti meriä höyrylaivoilla ja merenkäynti aiheutti odottamattomia viivästyksiä, mutta Nellie onnistui, päihitti Phileas Foggin ja käytti maailmanympärysmatkaansa 72 päivää. Matkaraportit julkaistiin Worldissa artikkeleina ja niistä koottiin myöhemmin tämä kirja. Alkusanoissa suomentaja Tuija Tuomaala sanoo, että suomennoksessa on pitäydytty mahdollisimman pitkälle alkuperäisessä tekstissä, ei korjattu esim. nykyisin poliittisesti epäkorrekteja ilmauksia.

Nellien matkakertomus on vetävä ja menevä. Hän on myös teräväsanainen ja naseva eikä kaihda kritiikkiä. Kirjasta saa hyvän kuvan yli sadan vuoden takaisesta tavasta matkustaa ja kanssamatkustajista höyrylaivoilla, jotka viikkoja yhdessä vietettyään myös ystävystyivät. Kirjan lopussa on kerrottu Nellien tarkka matkareitti ja hän kuvaa eri kohteissa näkemäänsä eloisasti ja värikkäästi. Toki 130 vuodessa kaukokohteissa on poliittisesti ja taloudellisesti paljon muuttunut, mutta olihan tämä lukijallekin kiinnostava maailmanympärimatka.

Kiina ja kiinalaiset saavat Nellieltä aikamoista tylytystä, ja melkein pahaa teki lukea kiinalaisten karmeista rangaistuskäytännöistä tuolloin. Liekö paljonkaan muuttunut? Japania ja japanilaisia Nellie sen sijaan ylistää ja kertoo paljon mm. japanilaisten naisten asuista ja kampauksista, maasta yleensäkin. Ceylon, nykyinen Sri Lanka, ihastutti Nellietä kovin upealla luonnollaan. Kirjan sivuilla meluavat Intian kadut ja raatavat riksat, toisaalla ylhäiset nauttivat matkastaan kantotuoleissa. Ostoksista pidättäytyvä Nellie ei voi vastustaa Singaporessa apinaa, joka aiheuttaa melkoista häslinkiä loppumatkasta.

Nellie tuli juhlittuna sankarina kotiin ja päihitti Phileas Foggin - ja myös sen toisen naistoimittajan, joka oli myös tekemässä samaista matkaa ja josta hänelle ei oltu kerrottu. Maailman ympäri 72 päivässä oli kiinnostavaa ja vauhdikasta kuunneltavaa, eikä aika ollut siihen juurikaan purrut. Lämmin suositus. Englantilaisesta Wikipediasta voi lukea lisää Nellien elämästä ja myöhemmistä vaiheista.

Nellie Bly - Maailman ympäri 72 päivässä

Alkuteos Around the World in 72 Days, 1890
Suomentanut Tuija Tuomaala
Saga Egmont 2021
Äänikirjan lukija Johanna Kokko
____________________

Nellie Bly oli aikansa tunnetuimpia toimittajia. Hän oli valmis ottamaan suuria riskejä tutkivan journalismin vuoksi. Bly kohtasi paljon ennakkoluuloja sukupuolensa takia, mutta hän ei niistä lannistunut.

Maailman ympäri 72 päivässä on ainutlaatuinen kuvaus Blyn kunnianhimoisesta juttukeikasta. Lehti lämpeni idealle – ja niin Bly lähti matkaan. Bly kirjoitti tiiviisti artikkeleita matkansa käänteistä ja lukijat odottivat innolla päivityksiä. 

Alyson Richman - Los amantes de Praga & Las horas de terciopelo

Olen nauttinut aivan mahtavista elokuun päivistä ja kuunnellut espanjaksi puolivaloilla pari yhdysvaltalaisen Alyson Richmanin (s. 1972) toiseen maailmansotaan ajoittuvaa romaania, jotka löytyvät siis tietenkin englanniksi myös. Lukija äänsi eteläamerikkalaisen pehmeästi ja sointuvasti, ja siksi arvelin, että äänikirja on eteläamerikkalaista tuotantoa. Valitettavasti en löytänyt lukijasta enempää tietoa.

Los amantes de Praga **** / alkuteos The Lost Wife 2012

Planeta audio 2020, äänikirjan lukija Alma Olguín

 

Los amantes de Praga / Prahan rakastavaiset on sydäntäsärkevä rakkaustarina. Romaanissa on kaksi kertojaa, Josef ja Lenka, jotka kertovat rakkaudestaan ja elämästään vuoroluvuin. He tapasivat Prahassa vuonna 1936 ja rakastuivat syvästi. Kolme vuotta myöhemmin natsien vallatessa Tšekkoslovakian he kiirehtivät naimisiin, jotta maasta poispääsy olisi helpompaa. Lähtö ei suju suunnitellun mukaan, sillä vain Josef lähtee, Lenka jää. Josef pystyy nimittäin hankkimaan viisumin vain tuoreelle vaimolleen, ei tämän vanhemmille ja siskolle, eikä Lenka suostu jättämään heitä. Sovitaan, että Josef matkustaa edeltä, Lenka seuraisi perässä.

Mutta kauhistunut Lenka lukee uutisista, että torpedo on osunut Josefin laivaan ja hän on tämän jälkeen pitänyt itseään leskenä. Lenka päätyy Teresienstadtin keskitysleirille, jonka taideosastolla taidetta opiskellut tyttö tekee postikortteja ja onnittelukortteja saksalaisille, mutta dokumentoi muiden kanssa myös salaa keskitysleirin käytänteitä. Taiteilijoita rangaistaan ja monet tapetaan suoraan tai lähetetään Auschwitziin. New Yorkissa Josefista tulee isänsä jalanjäljissä menestyvä synnytyslääkäri, joka uskoo Lenkan kuolleen sodan aikana. Josef menee kyllä naimisiin Amalian kanssa ja saa tämän kanssa lapsen, mutta suhde on ystävyyttä, ei oikeaa rakkautta. Ensirakkaus Lenkaan kestää polttavana läpi vuosikymmenten.

 

Josef ja Lenka kertovat rakkaudestaan ja elämästään vuoroluvuin, ja se oli sydäntäsärkevää kuunneltavaa se. Erityisesti pidin Josefin osuuksista. Kumpikin muistelee kaihoisasti ihanaa Prahaa, jossa elämä oli onnellista ja heidän tulevaisuutensa näytti valoisalta. Ensirakkauden muisto elää kauniina ja sen voimalla he jaksavat elää ja sopeutua. Myöhemmin myös Lenka päätyy Yhdysvaltoihin ja New Yorkiin, jossa vuosikymmeniä myöhemmin kaksi tuntematonta vanhusta tunnistaa toisensa yhdellä silmäyksellä. Kohtalo antaa rakastavaisille toisen mahdollisuuden. 

____________________________________________________________

Las horas de terciopelo **** / alkuteos The Velvet Hours 2016

Planeta audio 2020, äänikirjan lukija Alma Olguín

Those hours were like velvet to me. Stories spun of silken thread,

her own light and darkness, unabashedly drawn.

Richman sai idean romaaniinsa Las horas de terciopelo / Samettiset tunnit lehtijutusta, joka kertoi Pariisista löytyneestä toisen maailmansodan aikana hylätystä huoneistosta, joka oli upea kuin Prinsessa Ruususen koti. Huoneisto oli kuulunut Marthe De Florianille, joka oli aikanaan tunnettu näyttelijätär ja italialaisen taiteilijan Giovanni Boldinin muusa. Huoneistosta löytynyt Marthen muotokuva on ajoitettu vuoteen 1898.

Marthe syntyi ja kasvoi Pariisin köyhillä ja pimeillä kujilla. Tulevaisuus ei paljon luvannut, mutta tytöllä oli valttinaan satumainen sensuelli kauneus ja hänestä tuli lähes kymmeneksi vuodeksi varakkaan, naimisissa olevan Charlesin rakastajatar. Hän oli miehen elättämä demimonde / kurtisaani / puolimaailman nainen 1800-luvun lopun Pariisissa, kuten tuhannet kaltaisensa. Albert Edelfeltilläkin oli Virginiensä! Marthe eli Charlesille ja keräsi kiinalaista taidetta ja antiikkia miehen rahoilla.

Hyvin nuorena Marthe oli synnyttänyt aviottoman pojan, mutta antanut lapsen kasvatiksi. Aikuisena poika ei ole halunnut olla missään tekemisissä äitinsä kanssa, mutta juutalaisen vaimonsa kuoltua hän lähettää kirjailijan urasta haaveilevan 19-vuotiaan tyttärensä Solangen tuntemattomana pysyneen isoäidin luokse. Isoäiti kertoo jokaviikkoisissa tapaamisissa elämäntarinansa pojantyttärelleen, joka kirjaa sen ylös. Eletään jo toista maailmansotaa ja vanheneva Marthe sairastuu ja kuolee. Natsimiehitys uhkaa juutalaisia, ja Solangen on jätettävä isoäitinsä kaunis huoneisto ja paettava Yhdysvaltoihin. Aivan kaikki jää huoneistossa ennalleen, Marthen upeaa muotokuvaa myöten.

Solangen aarteita ovat äidiltä perityt juutalaiset kirjat, joiden joukossa on satumaisen arvokas kuvitettu barcelonalainen haggada 1300-luvulta. Sen rahallinen arvo selviää Solangelle juutalaisesta kirjakaupasta, jossa hän viettää aikaa ja jonka poikaan Alexiin rakastuu. Haggadan myynnistä saaduilla rahoilla Solange, Alex ja tämän isä pääsevät pois maasta.

Alyson Richman luo kekseliäästi mielikuvituksellaan lehtijutun perusteella tarinan ja nämä kaksi naista, hyvin epäsovinnaisen isoäidin ja nuoren pojantyttären, jotka yli vuoden kestävissä tapaamisissaan oppivat rakastamaan toisiaan. Tarinana The Velvet Hours on paikoin hyvin chicklitmäinen ja eroottinenkin, sillä Marthe suhtautui vakavasti demimonden ja kurtisaanin osaansa. Mutta onhan tässä mielikuvituksellinen juonenkehittely!

Olen lukenut Richmanin Pinochetin Chilestä kertovan romaanin Pohjoinen tango.