Petina Gappah - Pimeydestä loistaa valo

#naistenviikko

Tuijata. Kulttuuripohdintoja haastaa jo kuudetta kesää lukemaan ja postaamaan naisteemalla. 

Tässä ensimmäisessä naistenviikon postauksessani afrikkalainen naiskirjailija Petina Gappah

 luo hienon ja realistiselta tuntuvan henkilökuvan Halimasta, Livingstonen kokista. 

Millaista oli elää 1800-luvun lopun Afrikassa orjana ja toivoa vain vapautta?

Petina Gappahin Pimeydestä loistaa valo kertoo värikkäästi eläytyen, miten Livingstonen retkikunta kuljetti Chitambon suoalueella kuolleen Livingstonen ruumiin Sansibariin ja edelleen haudattavaksi Westminster Abbeyhin. Suolatun ja kuivatun ruumiin uskomattomaan kuljetukseen osallistui koko 69-henkinen ryhmä, eivät pelkästään Susi ja Chuma. Gappah eläytyy loistavasti Livingstonen kokin Haliman nahkoihin. Toinen kertojaääni on Bombayssa koulutetun ylemmyydentuntoisen ja hurskastelevan Jacob Wainwrightin. Retkikunta pähkäili pitkään, mitä tehdä kun Livingstone kuoli. Sitten päätettiin haudata Livingstonen sydän puun alle, kuivata ruumis ja uskaltautua pitkälle 2500 km:n pituiselle ja vaaralliselle matkalle, joka kesti viisi kuukautta.

Kun bwana Daudi murehti kauan sitten kaikkia Nyangwessa teurastettuja ihmisiä, sanoin hänelle, että et saa mitenkään heitä takaisin. Sinulle on annettu tämä yksi elämä, ja senkin jälkeen kun olet jättänyt sen taaksesi, ihmisiä syntyy ja kuolee ja heitä teurastetaan samalla lailla, ja Niili nousee ja laskee ja virtaa riippumatta siitä, onko sen lähdettä löydetty vai ei. - Halima

Halima oli Livingstonen naispuolinen kokki, älykäs ja tarkkaavainen nainen. Hän on aivan uskomaton suupaltti, jolla on sanottavaa asiasta kuin asiasta. Ihailin Gappahin loistavaa mielikuvitusta ja eläytymiskykyä. Halima kertoo retkikunnan jäsenistä, juoruja sen muista naisista ja mukana kulkevista lapsista. Hän piti yhtä vahvan, mutta väkivaltaisen miehen Amoden kanssa, mutta ymmärsi olevansa vain miehen reissunainen. Haliman sydän läpätti Susille, mikä johti usein Amoden kuritustoimiin. Haliman elämänhaave oli vapaus ja oma talo.

Se oli hyvin lannistavaa. Olin ajatellut, että tämä mies olisi tulvillaan Vapahtajan valoa, että hän olisi vakaa kuin kallio ja levittäisi ympärilleen pelastuksen säteitä. Mutta hänpä vain paritti naisia miehilleen. - Jacob

Jacob Wainwrightin ääni on toisenlainen. Mies on ylemmyydentuntoinen ja fanaattinen kristitty. Jacobin suurin halu on saada pappisvihkimys Englannissa ja toimia sen jälkeen lähetyssaarnaajana. Niin hurskas kristitty kuin onkin, liha on heikko ja hän himoitsee seurueen kaunista Ntaoékaa, mutta tulee karvaasti petetyksi. Mies moittii kovin sanoin myös Livingstonea, joka hänen näkemyksensä mukaan veljeili orjakauppiaiden kanssa eikä saanut montaa sielua käännytettyä. Wainwrightin matkalla pitämät päiväkirjat julkaistiin 2019, mutta Gappahin kirja oli silloin jo valmis.

Petina Gappah rakentaa Livingstonen palvelijoiden ruumissaatosta huikean, moniäänisen kudelman, joka on yhtä aikaa suuri seikkailu ja kriittinen näkökulma löytöretkiin ja kolonialismiin.

Tuohon kustantajan lausumaan on helppo yhtyä. Pimeydestä loistaa valo teki yli sadan vuoden takaisen Afrikan todellisuuden eläväksi. Orjakauppiaiden valta ja kaamea toiminta saivat tuntemaan häpeää länsimaisuudesta. Tuohon aikaan Afrikassa oli eri heimojen hallitsemia alueita, joissa retkikunta joutui taistelemaan ja moniin vaaroihin. Kuolonuhreilta ei vältytty. Mutta kaiken seikkailun, suuren tehtävänsä ja vaarojen keskellä retkikunnan jäsenet olivat inhimillisiä tunteineen ja toiveineen. Gappah loi heille kaikille elävät persoonat ja minusta Anna Saksmanin ääni istui loistavasti teokseen.

Luin hiljattain myös Gappahin Muistojen kirjan.

Petina Gappah - Pimeydestä loistaa valo

Alkuteos Out of Darkness, Shining Light 2019

Suomentanut Aleksi Milonoff

Tammi 2019

Äänikirjan lukija Anna Saksman

________________

Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjaluotsi
Lumiomena
Oksan hyllyltä

Osallistun tällä postauksella Tuijatan Naistenviikko-haasteeseen.

Petina Gappah - Muistojen kirja

Muistojen kirja on zimbabwelaisen Petina Gappahin esikoisromaani. Kirjailijalta on suomennettu myös novellikokoelma Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta sekä David Livingstonen ruumiin matkasta kertova Pimeydestä loistaa valo. Englanninkielisen alkuteoksen nimi on moniselitteinen ja hienosti valittu, The Book of Memory. Kyse on Memoryn eli Mnemosynen (kreikkalaisessa mytologiassa muistin jumalatar) elämäntarinasta ja hänen muistoistaan, mutta samalla myös tutkielma muistojen epäluotettavuudesta, jopa virheellisyydestä.

Kirjan nykytasossa nuori albiinonainen Memory istuu Hararen pahamaisessa naisvankilassa Chikurubissa niskassaan kuolemantuomio valkoisen kasvatti-isänsä Lloydin murhasta. Vankilakuukausina täyttyy muistivihko toisensa jälkeen naisen kelatessa muistojaan ja elämäänsä. Hän kirjoittaa amerikkalaiselle toimittajalle tapahtumista toiveena, että hänen selvityksensä auttaisi kuolemantuomion muuttamisessa elinkautiseksi tai johtavan peräti armahdukseen.

Pigmentin puuttuminen ihosta teki pienestä Memorysta kummajaisen, hyljeksityn ja eristäytyneen lapsen. Zimbabwen polttavan auringon alla hänen ihonsa paloi rakkuloille ja tulehtui jatkuvasti. Köyhien, slummissa asuvien ihmisten keskuudessa eli vahvana taikausko, usko esi-isien kiroukseen ja sovittamattomien syntien taakkaan. Kirouksesta albinismikin johtui, uskottiin. Järkevä ja rakastava isä vei tytärtään lääkäriin, eri lahkoihin hurahtava äiti henkiparantajille. Vasta teoksen lopussa selviävät ne dramaattiset syyt, jotka johtivat Memoryn muuttamiseen valkoisen Lloydin kartanomaiseen taloon sekä se, miten Lloyd kuoli ja miksi Memory tuomittiin miehen murhasta. Gappah pitää lukijaa taitavasti pimennossa ja juoksuttaa Memoryn muistoja köyhän lapsuusperheen oloista, sisaruksista ja myöhemmästä elämästä Lloydin kanssa.

Täysi varmuuteni siitä, että vanhempani myivät minut, perustui ainoastaan siihen, että raha vaihtoi omistajaa.

Tuo tapaus muutti Memoryn elämän. Tyttö näki äidin ottavan vastaan Lloydin setelit ja tulkitsi vanhempien myyneen ja hyljänneen hänet. Memory oli vasta yhdeksän kun kaikki entinen ja tuttu jäi taakse; se oli shokki ja repäisy irti juurista. Varakas Lloyd pystyi maksamaan Memorylle hyvän ihonhoidon ja koulutuksen, mutta asetelma oli silti outo sikäläisessä yhteiskunnassa. Ihmettelin miksei Lloyd tytön vartuttua kertonut asioiden oikeaa laitaa. Puhumalla ja ilman salailua koko draama olisi voitu välttää - vai oliko sittenkin kyseessä kohtalo, sattuma tai pahojen henkien, ngozien, kosto?

Memoryn traagisen elämäntarinan taustalla velloo Zimbabwen historia ja poliittinen epävakaisuus. Kirjan kirjoittamisen aikaan Robert Mugabe oli vielä vallassa. Vaalit olivat yleensä lumevaaleja eikä mikään oikeasti muuttunut. Gappah kertoo kolonialismista ja mustien sorrosta, mikä myöhemmin kääntyi päälaelleen: valkoisten maatiloja vallattiin ja tilanomistajia murhattiin. Kaiken tämän Memory todisti palattuaan kymmenen maailmalla vietetyn vuoden jälkeen takaisin kotimaahan. Välirikkoon Lloydin kanssa johtanut mustasukkaisuus pystyttiin tuolloin jättämään taakse ja hetken oudon isä-tytärparin elämä oli seesteistä ja rauhallista.

Suomesta käsin Afrikan epäoikeudenmukaisuudet ja sekasortoiset olot jäävät helposti uutisotsikoitten tasolle. Memoryn perheen tragedia liikutti. He olivat köyhyyden, kulttuuristen tapojen, taikauskon ja eri uskonlahkojen uhreja. Myös valkoisen Lloydin kohtalo oli traaginen: hän eli yhteisössä, jossa homoseksuaalisuus oli rikos ja visusti salattava asia. Oli onnetonta, että hän ja Memory rakastuivat samaan mieheen, mikä johti välirikkoon ja nuoren Memoryn julmaan kostoon, jota hän myöhemmin katui.

Ymmärrän nyt, miksi Lloyd adoptoi minut. Hän oli yhtä erilainen kuin minä, ja hän tiesi mitä erilaisuus merkitsee. Minä en ymmärtänyt, että hänen elämänsä oli täynnä tuskaa ja pelkoa.

Zimbabwen karuista vankilaoloista ja oikeudenkäyntien puolivillaisuudesta Gappah juristina kertoo elävästi ja asiantuntevasti. Naisvangit muodostivat tiiviin yhteisön, joka piti yhtä ja pani hanttiin väkivaltaisille(kin) vartijoilleen, joista heilläkin oli omat salaisuutensa. Memoryn lapsuudessa albiinolapsi ja hänen vanhempansa olivat täydellisen yksin, mutta Zimbabwen albiinoyhdistys, Zimbabwe Albino Association perustettiin 1996. Siteeraan tuolta nettisivulta muutaman lauseen:

In hospitals and clinics, healthcare providers often have to educate people who believe albinism is caused by the mother having relations with evil spirits, or that the parents are being punished by their god for bad deeds. Because of the stigma associated with the condition, many children with albinism are brought up by single mothers, as the father often leaves.

Köyhä albiinolapsi eli yleensä lyhyen elämän ja sairastui ihosyöpään, koska varaa aurinkosuojavoiteisiin ja hyvään ihonhoitoon ei ollut. Albiinojen asema oli yksi kiinnostava ja tärkeä asia, jonka Gappah toi esiin. Muistojen kirjan juoni on taitavasti rakennettu, sillä lukijan kiinnostus pysyy yllä loppuun asti. Muisti, muistaminen ja muistot ovat kiehtovia asioita ja kirjan lopulla nousee kysymys: Miten rakentaa loppuelämänsä, jos siihen astinen elämä on perustunut virheellisesti tulkituille muistoille?

Petina Gappah - Muistojen kirja
Alkuteos The Book of Memory 2015
Suomentanut Tero Valkonen
Kansi Evaliina Rusanen
Tammi 2017
Kirjastosta
_______________

Elämä on ihanaa
Kirjaluotsi
Kirjojen kuisketta
Lumiomena

Petina Gappah (s. 1971) on zimbabwelainen kirjailija, jolla on oikeustieteen tutkinto Cambridgen, Grazin ja Zimbabwen yliopistoista. Hänen novellejaan ja esseitään on julkaistu kahdeksassa maassa. Hän asuu poikansa Kushin kanssa Genevessä ja työskentelee organisaatiossa, joka avustaa kehitysmaita kansainvälisessä kauppaoikeudessa.