Liisa Rauhakoski - Niin vahva kuin olen

On olemassa globaaleja tarinoita. Ja kaikkiin tilanteisiin on kohtalotovereita.

Tutustuin Hollannissa asuvaan Liisa Rauhakoskeen alkuvuonna, kun hän tarjosi luettavakseni autofiktiivistä romaaniaan Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia. Nyt Liisalta on ilmestynyt toinen omaelämäkerrallinen teos Niin vahva kuin olen, joka pui kaoottista prosessia avioliiton kariutuessa miehen alkoholismin ja huumeidenkäytön takia. Ote takakansitekstistä:

Eroa puiva romaani suoraan dramaattisen tunnemyrskyn silmästä kuvattuna. Suomalainen nainen Hollannissa naimisissa saksalaisen kanssa. Aviomiehen päihteidenkäyttö riistäytyy käsistä. Ystävät ja arjen huumori pitävät toivoa yllä, kunnes kotiolojen synkkyys uhkaa sammuttaa viimeisetkin tähdet. ”Keski-Eurooppa, mitä sinä annat minulle? Jonas, mitä sinä annat minulle?” / Kuka auttaa, kuka hylkää, kuka lohduttaa? Missä moraali? / Tämän enempää ei oikein pohjalle pääse.”

Liisa tutustui saksalaiseen mieheensä opiskeluvaihdossa ja rakastui. Se tavallinen tarina. Pari päätti muuttaa Bonnista Vaalsiin, koska se on jännittävä ja kansainvälinen paikka Hollannin, Belgian ja Saksan risteyksessä. Eletään pätkätöillä ja juhlitaan kuten kaikki nuoret kolmikymppiset. Mutta vähitellen Jonas ei näe enää muuta kuin alkoholin ja huumeet. Hän makaa päivät aineissaan ja vaatii Liisaa kamanhakureissuille, itse kun ei pysty. Elämä on kaoottista nistin ehdoilla, joka käyttää yhteiset rahat huumeisiin.

Tarvitsisin ystäviä. Mutta en osaakaan toimia tässä ihmiskunnassa, jonka luulin löytäneeni. En tiedä, miten luodaan toimivia yhteyksiä. Ei se minulta onnistu. / Häpeää ja yliherkästi tuleva pelko, että roikun ihmisissä, jotka eivät halua minua.

...

Iltaisin odotan ja olen niin yksin. Tulisi Osman ja pelastaisi. Tulisi Osman ja veisi minut junatunnelille yksin yöllä. Tulisi Osman ja pelattaisiin biljardia. Tulisi ja pelastaisi minut. Tekisi palasen normaalielämää mahdolliseksi. Jonas vain yrjöää ja on aina kipeä. En jaksa.

Tilanne ahdistaa Liisaa, on päästävä ulos kotoa, ihmisten ilmoille. Pelastajaksi ilmaantuu alunperin miehen saksanturkkilainen ystävä Osman, joka tulee kylään ja jossa Liisa löytää sukulaissielun. Aivan kaikesta voidaan puhua, ihastutaan ja rakastellaan. Kun Liisa elämänvimmassaan ja sekavan eroprosessin keskellä päätyy sänkyyn myös Osmanin kaverin Sülin kanssa, seuraa hiljaisuus. Miesten ja naisten käyttäytymiseen on eri säännöt, Liisa jää yksin.

Minun mielestäni kukaan ei selviä pitkän parisuhteen loppumisesta tai avioerosta tyylikkäästi, vaikka niin väittäisi. Liisan tilanteessa draamaa lisäsi se, että hän oli yksin vieraalla maalla, ilman siskon ja suomalaisen suvun tukea. Yksitoista vuotta elämää oli haihtunut savuna ilmaan. Jonaksesta ja kaikesta yhdessä rakennetusta oli revittävä itsensä irti, hankittava asunto ja ajateltava elämää yksin eteenpäin. Eroprosessin kuvaus on raakaa ja avointa. Se oli rankka peiliinkatsomisen paikka ja Liisa sanoo miettineensä Suomeen paluuta. Mutta jostain voima ja elämänkipinä löytyivät. 

Ei minulla mitään jumalallista rakkautta ole ollut jaossa. / Ihmisriippuvuutta, ripustautumista, rakkausriippuvuutta, hyväksynnän hakemista muilta ihmisiltä, itsekkyyttä, vaatimuksia. Uskoa, että vain joku toinen voi pelastaa minut ja paniikinomaista hyvän olon hakemista toisista ihmisistä, kun omassa itsessä on niin paha olla.

Kaiken aviotragedian keskellä Liisaa kannatteli oma positiivisuus ja vahvuus sekä rempseä kansainvälinen työyhteisö. Hän teki pätkätöitä vuokrafirmalle milloin minkäkin firman laskuun. Joukossa oli italialainen, bosnialainen, turkkilainen, saksalainen, suomalainen ja kaitpa joku hollantilainenkin. Läppä lensi ja puhuttu kieli oli kaikkien kielten sekamelskaa. Lukija saa kurkistaa myös Maastrichtin karnevaaleihin, jotka saavat koko kaupungin sekoamaan. Minusta on mukava tietää, missä kirjassa liikutaan. Punaisella ympyrällä olen merkannut sen omituisen mutkan, jossa Liisa asui.

Niin vahva kuin olen puhuttelee varmasti itse saman kokenutta lukijaa. Minulle muistui mieleen oman avioeroni aikaiset kaoottiset tunteet ja tyhjän päällä olo. Kirja antaa paljon myös alkoholistin tai huumeriippuvaisen läheiselle; sellaisessa tilanteessahan läheinen sairastuu vahvuuteen ja läheisriippuvuuteen, ja on hukassa itseltään. Päihteidentäyteisestä avioliittohelvetistä Liisa selvisi uuteen elämään ja tuntuu tasapainoiselta ja fiksulta kirjanjulkkarivideolla. Eron jälkeen löytynyt parisuhde tuntuu hyvältä tänäkin päivänä. Video on kiva ja avaa Liisan eläväistä persoonaa hyvin. Videolla Liisa sanoo kirjoittaneensa ’aina’. Päiväkirjat ovat olleet hänen henkireikänsä teinivuosista lähtien ja niissä riittää materiaalia moneen autofiktiiviseen teokseen.

On taas uudenlainen vaihe, kun on olemassa suhde, siis päivänvalon kestävä oikea suhde. / Alitajunta peilaa kaikki mahdolliset edelliset ihmissuhteet tämän valossa: että en ole enää yksin, vaan rakkauden arvoinen. Käyn unissani paljon läpi nyt.

Bloggaukseni kirjasta Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia

Liisa videolla kirjanjulkkareissaan, kannattaa katsoa, todella kiva!

Liisan blogi Hollanninhippiäinen

Liisa Rauhakoski - Niin vahva kuin olen

BoD 2021
Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
____________________

Hollannissa asuva Liisa Rauhakoski (s. 1974) on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on kasvanut Hyvinkäällä ja opiskellut Helsingissä. Rauhakoski kirjoittaa omaelämäkerrallisia romaaneja, joiden aiheet ja tyyli elävät elämänvaiheiden mukaan. Ulkomailla oleskelun aspektit ja huumori ovat vahvasti läsnä. Kirjailijan nettisivu

 

Liisa Rauhakoski - Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia

Keskieurooppalaistunut Liisa Rauhakoski muutti Saksaan vuonna -96 ja sieltä saksalaisen avomiehensä Jonaksen kanssa Hollannin Vaalsiin 2001. Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia kertoo Liisan kuudesta ensimmäisestä vuodesta uudessa kotimaassa. Bonnin jälkeen pikkuruinen Vaals on bönde tai lande, jossa lehmät laiduntavat ja lanta haisee. Mielenkiintoisen lisän tuo rajaseutu: Vaals sijaitsee Hollannin kaakkoiskulman omituisessa pullistumassa, jossa muutamalla askeleella voi piipahtaa niin Belgian kuin Saksankin puolella. Ensihoitajat voivat tulla mistä kolmesta maasta tahansa!

Mitenhän tätä kirjaa luonnehtisi? Liisan eläväinen persoona ryöppyää ja kirjan sivuilla teksti hyppelehtii asiasta toiseen ja kolmanteen. Kirjassa on kyllä otsikoidut luvut, mutta niistä jokainen sisältää vaikka mitä. Ei voi tietää etukäteen, mihin Liisan ajatus pompsahtaa. Selkeää rakennetta ei ole,  ainakaan asioiden tai teemojen suhteen, kaaos ja kaoottisuus ovat Liisalle ominaista. Saman luvun yhdessä kappaleessa hän ruotii Saksan ja Hollannin eroja työttömän työnhakijan näkökulmasta, seuraavassa analysoi popmusiikkia lempikappaleidensa valossa ja kolmannessa vaikka hollantia ja Limburgin kaameaa murretta. Lukiessa tuli mieleen Harry Salmenniemen novelli fantastisesta salaatista, jonka ainesluettelo on loputon.

Mitä kirjasta sain? Tutustuin päättäväiseen ja eloisaan naiseen, joka luotaa alituisesti sisimpiä tuntojaan, kärsii migreenistä ja yrittää löytää työelämässä vihreää oksaa. Vain pätkätöitä on tarjolla ja toimeentulo sitä myöten epävarmaa, mutta ei Liisa maanrakoon masennu. Itse tunnen Hollantia vain yhden Amsterdamin visiitin verran, eli enpä juuri ollenkaan, joten Liisan vertailut Hollannin, Saksan ja Suomen välillä olivat herkullisia ja hauskoja. En tiennytkään, että sikäläisten vitsien pääosaa näyttelee useimmiten belgialainen. Jos joku törppöilee liikenteessä, se on tietysti belgialainen!

Belgiassa ei ennen ollut autokouluja ja sen näkee. Aina jos joku jarruttelee kesken kaiken tai tukkii vasemman kaistan, se ei ole hollantilainen, saksalainen eikä ranskalainen, vaan belgialainen.

Osaan passiivisesti jonkun verran saksaa, mutta Liisan esimerkit hollanninkielisistä etunimistä ja etenkin Limburgin murteesta saivat pudistelemaan kiivaasti päätä. Kuka ulkomaalainen voi ylipäätään oppia tuota kaamean vaikealta kuulostavaa ja näyttävää kieltä, jossa kuninkaalliset häät ovat koninklijk huweljik.

Nyt on menty niin pitkälle, että alan ajatella Limburgin murteella. Näin talon rauniot keskellä peltoa ja ihmettelin sitä, että häh, talo tuossa kohdassa. Päästäni tuli spontaanisti lause: 'Däär stjond enge huuske' eli 'Tuossa seisoi talo'. Ei tullut saksaksi 'Da stand ein Haus' eikä hollanniksi 'Daar stond een huis.’

’Heb je dat gedaan?' (Oletko tehnyt sen?) on ’Höbse dat jedoan?’ Melkein kaikkiin sanoihin voi laittaa umlautin välittämättä siitä, ettei hollannissa tunneta umlautia. Daar = däär. Over = över. Överheen. Dääröver. Vöör. Ja silloinhan se on oikeastaan ruotsia: över, där, för.

Liisa näkee paljon eroavaisuuksia Suomen ja Hollannin välillä. Yleensä Suomen eduksi: meillä kaupat ovat yömyöhään auki ja joukkoliikenteessä on käytössä matkakortti, tosin tämä tilanne oli 2000-luvun alkuvuosina. Vuokra-asuntojen varustelutasossa on huimat erot. Hollannissa vuokralainen vuokraa likimain pelkät seinät, sisustaa keittiönsä itse ja hankkii eteiseenkin vaatekomerot. Kokkaus tapahtuu pääasiassa kaasulla ja talot ovat huonokuntoisia eivätkä vuokranantajat panosta niiden ylläpitoon. Ison Bonnin jälkeen Vaalsilla on etunsa luontoa rakastavalle naiselle. Laaksot ja maisemat ovat huikean kauniita, linnut laulaa ja kukat kukkii. Kotona on populaatio persoonallisia seeprapeippoja, joiden sielunelämään lukija saa myös tutustua. 

Avomies Jonas on paljolti taustalla, joskin yhdessä käydään lähiseutujen nähtävyyksiä katsomassa ja Suomessa lomilla. Suhdetta varjostaa se, että miehen vanhemmat eivät voi sietää Liisaa, ja tunne on molemminpuolinen. Tässä ensimmäisessä omaelämäkerrallisessa teoksessaan Liisa ei paljon suhteesta puhu, mutta vakoiluoperaationi ansiosta tiedän, että avoliitto päättyy jossain vaiheessa eroon.

Kun totuin Liisan ryöpsähtelevään, vuolaaseen ja kaoottiseen ajatusvirtaan, viihdyin kyllä kirjan parissa. Hauska ja terävä huumori sekä paikallisolojen kuvaus olivat minulle kirjan parasta antia. Popmusiikki ei itselleni ole kovin läheinen asia, mutta opin uutta mm. Liisan pitämistä saamelaisartisteista ja suomenruotsalaisesta etnosta. Muutaman loppupuolen luvun olisi voinut jättää kokonaan pois tai ainakin stilisoida / lyhentää niitä reippaalla kädellä. Kiitän kirjailijaa sivistävästä ja hauskasta keskieurooppalaisuuden oppitunnista!

Liisa Rauhakoski - Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia
BOD 2020
Kustantajalta
_______________

Hollannissa asuva Liisa Rauhakoski (s. 1974) on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on kasvanut Hyvinkäällä ja opiskellut Helsingissä. Rauhakoski kirjoittaa omaelämäkerrallisia romaaneja, joiden aiheet ja tyyli elävät elämänvaiheiden mukaan. Ulkomailla oleskelun aspektit ja huumori ovat vahvasti läsnä. Työn alla on muutama käsikirjoitus, niin lapsuuden muistojen paketti kuin avioeroa puiva romaanikin suoraan tunnemyrskyn silmästä kuvattuna. Kirjailijan nettisivu