Tuire Malmstedt - Lumihauta, Metso & Vauramo #2

Jos kuolemalla olisi tunteet, sekin olisi kavahtanut näkyä. Se kulki mitään tuntematta huoneesta toiseen ja pysähtyi pinnasängyn luo. Tutti lojui patjalla kuin olisi pudonnut uneen vaipuneen lapsen suusta. Lapsi näytti nukkuvan. Kuolema valui pieneen ruumiiseen, otti sen mukaansa ja jatkoi sitten toiseen huoneeseen.

Näin hyytävästi ja upeasti alkaa Tuire Malmstedtin Metso & Vauramo -dekkarisarjan toisen osan Lumihaudan prologi. Jyväskyläläisessä kerrostalossa asuvan nelilapsisen Savolaisen perheen isä, äiti ja kolme lasta on surmattu raa’asti. Yksi tyttäristä, pieni Senja, löytyy pyykkikorista veriroiskeita kasvoillaan, mutta vahingoittumattomana. Näky asunnossa on hirvittävä ja se järkyttää kaikkia paikalle hälytettyjä poliiseja, mutta Matilda Metso menee täysin tolaltaan. Hän ryntää ulos, jää sairaslomalle ja pakenee suin päin lapsuuskotiinsa Angeliin.  Kasvatusvanhempiensa Kertun ja Paavon hoivissa Matilda kokee olevansa turvassa, mutta rauha ei sielläkään kauaa kestä.

Hyvin pian käy ilmi, ettei kyse ole ns. tavallisesta perhesurmasta, jossa tekijä on perheen isä tai äiti. Rikospaikan jäljet osoittavat nimittäin selvästi, että asialla on ollut joku ulkopuolinen. Mutta kuka ja miksi? Elmoa ja muuta tiimiä huolettaa Matildan vointi, mutta nainen ei avaa tarkemmin mielensä myllerrystä eikä äkillisen psykoosinomaisen tilansa syitä. Yksi vahvistuksesta on poissa ja Elmo huomaa kaipaavansa terävää, vaikkakin vähäpuheista pariaan.

Matilda ei tiedä paljoakaan biologisesta suvustaan, vain sen että Angelin erämaassa erakkona elelevä Mikko-setä on hänen biologisen isänsä veli. Käydessään setää katsomassa tältä lipsahtaa, että Matildan isällä on / oli lehtolapsi, mutta sitten setä vaikenee kuin muuri - kuten kaikki kylän muutkin vanhukset, jotka saattaisivat tietää asiasta jotain. Matilda näkee painajaisia ja hänen mieleensä tulvii varhaislapsuuden torjuttuja muistoja: äidin laulamat joululaulut, lumilinnaleikit ja sisarukset, mutta isää hän ei muista.

Matildaa kouraisi syvältä, kun hän tunsi sen saman yksinäisyyden, joka lapsena oli kulkenut hänen mukanaan. Hän tunsi sen voimakkaampana kuin vuosikausiin. Se kosketti häntä ja pakotti katsomaan jotain kauan sitten unohdettua. Ei, ei unohdettua, vaan piiloon painettua. 

Takaumat kertovat myyttisestä saamelaisnaisesta nimeltä Ebbá, jonka elämää suurempi rakkaus norjalaiseen Madsiin aiheuttaa tragedian 1970-luvulla. Onneksi Ebbálla on sisko, joka tukee häntä surussa, mutta Ebbá ei saa rauhaa, vaan pakenee mieleltään järkkyneenä erämaahan.  Pohjoiseen kehittyy hänen nimeään kantava kultti, jolla on paljon seuraajia. Ovatko metsästä löytyvät lumilapset ja veriroiskeet kultin riittejä vai pojankoltiaisten tekosia?

Jo ensimmäisessä osassa Lasitarha tuli selväksi, että Matilda Metsoa hiertää joku lapsuuden trauma, mutta tarkemmin sitä ei avattu. Lukija tietää, että hän on kasvanut rakastavien ottovanhempiensa Kertun ja Paavon hoivissa.  Tässä toisessa osassa lukija saa haukkoa henkeään ja kauhistella sitä hirvittävää tragediaa, jonka nainen joutui pienenä kokemaan. Ei ole ihme, että Matildasta kehittyi vaitelias ja autistisen oloinen, valikoivaa mutismia harrastava nuori ja aikuinen. Ihme sen sijaan on, että Matilda on kaiken kokemansa jälkeen järjissään ja vieläpä pätevä poliisin ammatissaan. Nyt hän on kuitenkin järkkynyt niin pahasti, että pelkää, ettei kykene palaamaan poliisin ammattiinsa.

Matilda yrittää pohjoisessa selvittää sukunsa salaisuuksia, Elmo Jyväskylässä hirvittävää perhesurmaa. Matildan toiminta on hyvin epäilyttävää, niinpä epäilykset kohdistuvat myös häneen ja Elmon lojaalius pariaan kohtaan on koetuksella. Jutussa on muutama muukin epäilty ja kerran näyttää jopa siltä, että tapaus on selvitetty, mutta ei sittenkään.

Lumihauta äityy jäätävän hurjaksi loppua kohden ja dekkarin juoni osoittautuu karmivaksi, mutta vallan nerokkaaksi - tosin eihän sitä tietenkään voi spoilaamatta avata. Tuire Malmstedtin kerronnassa on imua ja tyyliä! Itse kiinnitin päähuomion Matildan sukuselvityksiin Angelissa ja siihen, mitä hänen mielessään liikkui. Pidin myös Lapin talvisen luonnon kuvauksista ja sopivasta määrästä saamelaista mystiikkaa ja vanhoja uskomuksia. Dekkarissa nähdään, miten sairas lapsuus rikkoo ihmisen ja miten mielettömiä tekoja rakkaus panee tekemään. Vakuuttava ja vavahduttava taidonnäyte taas Malmstedtilta - kiitos!

Metso & Vauramo:

#1 Lasitarha

Isa Karos:
#1 Pimeä jää
#2 Mykkä taivas
#3 Enkelimetsä

Tuire Malmstedt - Lumihauta
Kansi Tuomo Parikka
Aula & Co  2022
_____________________

Tuire Malmstedt on Pieksämäellä asuva kirjailija ja opettaja, jonka esikoisteos Pimeä jää palkittiin Suomen dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -palkinnolla.

Tuire Malmstedt - Lasitarha

Olen ollut hyvin ihastunut Isa Karos -sarjaan, mutta nyt palkittu dekkaristi Tuire Malmstedt on toistaiseksi jättänyt Isan, sillä Lasitarha avaa uuden dekkarisarjan ja esittelee uuden rikostutkijaparin. Kolmevitonen Elmo Vauramo on palannut synnyinkaupunkiinsa Jyväskylään Helsingin rikospoliisin kovien vuosien jälkeen. Mies on entinen rokkari, joka villien bändivuosien jälkeen meni poliisikouluun ja nyt rokkikukosta on enää jäljellä pitkät hiukset. Autistisen oloinen, vaitelias Matilda Metso toi mieleeni Stieg Larssonin Lisbeth Salanderin. Nainen on kasvanut pohjoisessa ottolapsena ja joku hänen menneisyydessään hiertää, mutta tarkemmin asiaa ei sarjan ensimmäisessä osassa avata.

Työparin ensimmäiseksi jutuksi tulee kadonneen Lennin tapaus. Poika katosi leikkipuistosta eikä juttu tunnu edistyvän. Kirkuvat lehtiotsikot palauttavat kuuroutuneen entisen musiikinopettaja Liljan mieleen hänen oman elämänsä tragedian: perheen Henri-poika katosi 25 vuotta sitten ja juttu jäi selvittämättä. Pojan kohtalo vaivaa edelleen Liljaa päivin ja öin, ja hänen on aivan pakko yrittää selvittää Henrin kohtaloa vielä kerran. Avukseen ja viittomakielen tulkikseen hän saa pitkäaikaisen ystävänsä Vivianin. Dekkarin kerronta painottuu Henrin tapaukseen, sillä se tuntuu liittyvän jollain lailla pikku Lennin katoamiseen.

Lukija saa seurata Liljan ja Vivianin tutkimuksia ja myös Vauramon sisäistä painia. Jyväskylän uudella rikostutkijalla on omat syynsä tuntea ahdistusta ja syyllisyyttä, sillä kadonnut Henri oli hänen luokkatoverinsa ja paras kaverinsa. Vauramo oli mukana sillä koulun luontoretkellä, jonka aikana Henri katosi. Tapaus hyllytettiin parin vuoden jälkeen, kun silminnäkijöitä eikä johtolankoja ollut. 

Vivianin kanssa Lilja haastattelee Henrin tunteneita ihmisiä ja tekee vihdoin tuttavuutta naapurissa asuvan iäkkään Jalmarin kanssa.  Mies tuntuu mukavalta ja Lilja viihtyy hänen seurassaan, sillä hän tarvitsee irtiottoa pahasti dementoituneesta miehestään Leosta. Kun Leo on unohtanut viittomatkin, parilla ei ole yhteistä kieltä. Vauramo tutkii Henrin tapauksen vanhoja papereita ja haastattelee retkibussin kuljettajaa, joka löytyykin poliisin arkistosta yhden traagisen onnettomuuden tiimoilta. Hänkö sieppasi Henrin? Malmstedt tarjoaa lukijalle vinkkejä monista mahdollisista epäillyistä, mutta onnistui torpedoimaan ainakin minun päättelyketjuani.

Dekkarijuoni käynnistyy hyvin verkkaisesti, mutta sitten kun traaginen tapahtumavyyhti alkaa keriytyä auki, se tapahtuu vauhdilla ja lukija saa hämmästyä totaalisesti moneen otteeseen. Mikä tai ketkä olivat pikkupoikien katoamisten taustalla - ulkomaalaisen isän lapsenryöstö, kansainvälisten rikollisliigojen adoptiobisnes, lapsikauppa ja pedofiilit? Minusta esimerkiksi pedofiilirinki tuntui todennäköiseltä, sillä selvittämättömiä pikkupoikien katoamistapauksia löytyi lopulta useampi; he olivat kadonneet jäljettömiin aina seitsemän vuoden välein.

Malmstedt kehitti lukijaa mainiosti eksyttävän ja hyvin monimutkaisen, vuosikymmenien taa ulottuvan tapahtumaketjun, jossa traumatisoituneiden ihmisten sairas mieli yllytti heitä julmiin tekoihin. Lisää jännitystä toivat mustina lennähtelevät lepakot ja ilmeisesti jonkun vangitun pikkupojan kaameat kirjeet juonikulun välissä. Vauramo & Metso selvittivät lopulta ensimmäisen juttunsa & kadonneiden poikien kohtalot ja Vauramon oma syyllisyys Henrin katoamisesta hellitti edes hiukan. Juttu oli miehelle sen henkilökohtaisuuden vuoksi uuvuttava, ehkä nyt Vauramolla on enemmän aikaa nuorelle Irinalle, jota hän tohti julistaa rakastavansa - tekstiviestillä!

Bloggaukseni Isa Karos -sarjasta:

#1 Pimeä jää

#2 Mykkä taivas

#3 Enkelimetsä

Tuire Malmstedt - Lasitarha (Metso & Vauramo #1)

Kansi Tuomo Parikka

Aula & Co 2021

Ennakkokappale kustantajalta - kiitos!
____________________

Tuire Malmstedt (s. 1974) on pieksämäkeläinen kirjailija ja kieltenopettaja.  Tähän mennessä hän on julkaissut kolme teosta Isa Karos -sarjassa. Dekkariseura palkitsi hänen ensimmäisen teoksensa Pimeä jää (2018) vuoden parhaana esikoisdekkarina. Kirjailijan neljäs teos Lasitarha on uuden Metso & Vauramo -sarjan avausosa.

Tuire Malmstedt - Enkelimetsä / Isa Karos #3

Mustat laskokset ottivat ihmishahmojen muodon.

Astuivat alas seinältä. Yksi kerrallaan, kevyesti kuin tanssijat.

Enkelimetsä on Tuire Malmstedtin Isa Karos -dekkarisarjan kolmas osa. Olen lukenut molemmat loistavat edelliset osat, Pimeä jää & Mykkä taivas. Aivan tarkkaan en edellisten osien kaikkia tapahtumia muista eivätkä ympäripyöreät bloggauksenikaan valaisseet kunnolla asiaa. Sen muistin, että Isa Karos on kokenut ytksityiselämässään todella kovia: rakas tytär Edith on ollut pitkään kadoksissa,  ja myös avioliitto tyttären isän Samuelin kanssa on päättynyt eroon. Nyt tuntuu, että Isalla on edessään elämässä onnellisempi vaihe, sillä hän suunnittelee työparinsa Niiles Aarnikosken kanssa kesähäitä. Mies ja tämän pieni pirtsakka Aida-tytär ovat muuttaneet Isan taloon. Opetellaan uusperheenä elämistä ja Isa vanhemmuutta.

Tammikuun pakkasten paukkuessa tykkylumisesta metsästä löytynyt kuollut ’enkeli' rikkoo talviuneen vaipuneen kaupungin rauhan; seuraa ehkä Isan elämän rankin pyöritys. Pieni poika löytää nimittäin puun oksalle hirttäytyneen nuoren Vernan, yllään kaunis morsiuspuku. Tapausta pidetään itsemurhana, olihan tytön seurustelu vastikään päättynyt. Mutta parin päivän päästä löytyy viereisestä puusta toinen hirtetty tyttö, myös morsiuspuvussa, ja tapauksia aletaan tutkia henkirikoksina. Isa alkaa nähdä todentuntuisia painajaisia mustista morsiamista, itsekin kun morsian on. Niiles on suojeleva ja huolissaan, ja pelkää Isan psyyken taas romahtavan. Isan häävalmistelut eivät edisty, morsiuspukuakaan hän ei saa hankituksi. Nainen epäilee koko aviohanketta; epäilee kadottaneensa kyvyn olla onnellinen.

Savonlinnan poliisi jututtaa kuolleiden tyttöjen vanhempia ja tutkii tyttöjen taustat, some-tilit ja tekstiviestit. Avuksi saadaan myös keskusrikospoliisin profiloija, mutta juttu ei edisty, mistään ei löydy johtolankaa. Käy ilmi, että paikallisen mahtimiehen poika, ylimielinen Kristian Grönroos on seurustellut molempien tyttöjen kanssa ja vankat epäilyt kohdistuvat häneen. Mutta sitten tapahtuu vielä yksi veriteko, joka kääntää kaiken päälaelleen ja Isan mieli menee täysin sekasortoon, kun postilaatikosta löytyy jotain hyvin sairasta.

Valuin Niileksen käsistä lattialle. En saanut miestäni ymmärtämään tätä. Vapisin, yritin saada vapinan loppumaan keinuttamalla itseäni edestakaisin. Niiles yritti ottaa minusta kiinni, minä riuhdoin itseni irti, konttasin keittiön nurkkaan enkä suostunut tulemaan sieltä pois, kasvoni pidin tiukasti seinässä kiinni. Se tuntui ihanan viileältä. Viileys toi mieleeni lumisateen, lumisateen, joka putoili pehmeänä.

Malmstedt kuvaa hienolla psykologisella taidolla Isan järkytystä ja mielenliikkeitä. Sama eläytyminen toistuu kahdessa nykytason kerronnan välissä kulkevassa koskettavassa tarinassa. Toinen niistä kertoo surullisenkauniin rakkaustarinan Marinmaalta 1600-luvun lopulta. Sikäläinen kyläyhteisö oli hyvin taikauskoinen eikä uskaltanut sietää erilaisuutta. Erilaisuus tiesi hyljeksintää ja karkotusta yhteisöstä. Toista tarinaa kertoo pieni lapsi, joka rakastaa juovaa isäänsä yli kaiken. Hän rakastaa isän varvasteatteria, odottaa isän kotiintuloa ja yrittää auttaa isää monin tavoin. Perhekuvion muuttuessa lapsi muuttuu isälleen näkymättömäksi ja menee täysin rikki.

Minusta on tullut aika hyvä auttaja. Osaan laittaa ulko-oven kiinni, jos isäni ei ole pystynyt kun on tullut ulkoa, osaan laskea vettä hanasta ja viedä lasin isälleni, osaan riisua isältäni kengät ja ulkotakin. Mutta kaikkea en osaa. Enkä jaksa, koska olen aika pieni. En jaksa vetää isääni eteisen lattialta sänkyyn enkä herättää isääni syvästä unesta. Isäni on aika usein syvässä unessa. Eteisen lattialla.

Juonesta ei voi enempää spoilaamatta kertoakaan, vain sen että Malmstedt nostaa jännityksen aivan huippuunsa kirjan loppupuolella. Hienon psykologisen otteen ohella juoni on punottu taidokkaasti ja kaikki palaset loksahtavat jämptisti paikoilleen. Tarina näyttää, että vaikka luulee tuntevansa jonkun läheisen ihmisen läpikotaisin, on ehkä sittenkin väärässä. Turhautuneiden viikkojen ja umpikujien jälkeen monimutkainen rikosvyyhti ratkeaa ja Isa Karoksen kotona eletään ainakin jonkin aikaa hyvin onnellisissa ja rauhallisissa tunnelmissa. Kestäköön onni Isan ja Niileksen uusperheessä, hiljaisuus ei tule sitä tekemään.

Tuire Malmstedt - Enkelimetsä

Myllylahti 2020
Kustantajalta
______________

Kirjojen kuisketta   /   Kirjarikas elämäni

Tuire Malmstedt (s. 1974) toimii kieltenopettajana ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana. Psykologisen trillerin taidonnäyte, Isa Karos -sarjan avausosa Pimeä jää ilmestyi 2018 ja sai Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan. Sitä seurasi vuonna 2019 Mykkä taivas, joka samoin sai erinomaisen vastaanoton.

Tuire Malmstedt - Mykkä taivas / Isa Karos #2

Musta vesi seisoi hiljaisena, ja taivas, taivas oli mykkä.

Vuosi sitten ilmestynyt Tuire Malmstedtin Pimeä jää hurmasi minut ja koko dekkareita ja trillereitä rakastavan yleisön: se valittiin myös vuoden 2018 parhaaksi esikoisdekkariksi. 30.9. ilmestyvä Mykkä taivas on minusta vielä vahvempi ja jännittävämpi. Syksyinen Saimaa velloo uhkaavana ja pelottavana; paha vaanii ihmisiä - ja tappaa joutsenia. Uusi hurja henkirikos liippaa kovin läheltä Savonlinnan poliisikuntaa ja uuvuttaa Isa Karoksen ja Niiles Aarnikosken koko tiimin.

Isa on kuormitettu nainen; ihmetyttää, että hän ylipäätään jaksaa poliisityössään. Tyttären kohtalo ei ole selvinnyt ja miessuhteet ovat sotkussa. Isa on virallisesti eronnut miehestään Samuelista, mutta taitaa heilastella hänen sekä työparinsa Niileksen kanssa. Samaan rytäkkään jumpsahtaa myös äidin hautajaisia ja lapsuuskodin myyntiä. Isan on pakko käydä selvittämässä päätään psykiatrin vastaanotolla.

Kerron juonesta vain lähtökohdat. Nimettömän vinkkipuhelun ansiosta metsästä löytyy ihmisen pää, ei muita ruumiinosia. Pää on groteski näky: takaraivo tohjona, hampaat vedetty pois ja se on osaksi kärventynyt tulessa. Tapauksen tutkimista hidastaa se, että tiimin teknisistä tutkijoista toinen, Janne Ikonen, on kalastusmatkalla Lapissa eikä hänen kännykkäänsä saada yhteyttä. Ei myöskään Jannen kalakaveriin, eläkkeellä olevan poliisiin Heikkiin. Karmiva totuus paljastuu aivokuvien perusteella: uhri, josta siis vain pää on löydetty, on tiimin Janne. Koko Savonlinnan poliisilaitos on järkyttynyt ja shokissa.

Mykän taivaan rakenne noudattelee jo esikoisesta tuttuja linjoja. Lähimenneisyydestä, 2000-luvulta kertoo Suomeen päätyneen Syyrian pakolaisen Ayashan dramaattinen tarina ja kauemmas kovaan historiaamme kurkistetaan karjalaisen, sodan tieltä toistamiseen evakkoon joutuvan Nadeshdan silmin. Malmstedtilla on kerronnan lahja. Sen lisäksi, että hän osaa punoa kihelmöivää jännitystä tihkuvan tarinan ja pitää napakasti käsisään monet henkilöt ja sivupolut, hänen tekstinsä tekee eläviksi sekä tutun nykymiljöön että vieraammat ja kaukaisemmat tapahtumat.

Nadeshdan nuoruus rajantakaisessa Karjalassa liikutti minua kovin. Oli hienoa lukea ortodoksisista perinteistä, ruuista ja praasniekoista. Nadeshdan perhe oli palannut takaisin Salmiin, rakentanut uuden talon poltetun tilalle ja kylvänyt viljan. Elämän uusi toivo lakoontui kuitenkin pommikoneitten jylyyn juhannuksena 1944. Taas oli lähdettävä evakkoon, nuoriso Nadeshdan tavoin kävellen ja arvokasta lehmää taluttaen. Traagiset koettelemukset leimasivat naisen nuoruutta ja myöhempääkin elämää.

Ayasha kertoo rakkaasta isästään sekä ihanasta ja kauniista kotikaupungistaan Alepposta, jossa moskeijoiden kupolit satavat kivimurskana maahan. Hänen pakomatkansa Välimeren kautta Turkkiin on meille kaikille tuttu tiedotusvälineistä. Pieni serkku katoaa tyrskyihin eikä 70 000 pakolaisen leiri Turkissa parempaa tarjoa, päinvastoin: se on helvetti. Nuori Ayasha luottaa sinisilmäisesti väärään henkilöön, dramaattisin seurauksin.

Sellojen sointi vahvistui toiseen säkeistöön, tummat hahmot liikuskelivat kanavan varrella ja sytyttelivät lyhtyjä. Etäämpää sillan alta soutivat esiin veneet, jotka oli täytetty lyhdyillä. Tuskin pystyin hengittämään. Se oli kaunista. Se oli kauheaa. Soutuveneet, tummat hahmot ja lyhdyt toivat mieleeni elävän kuvan Mustasta joutsenesta mökin edustalla. Kylmät väreet hiipivät selässäni, alas jalkoihin asti. Minua heikotti, en saanut henkeä.

Mykkä taivas on hyvin visuaalinen teos. Lukija uppoaa silmittömän pahan pimeisiin näkymiin. Tuntui myös erittäin vastenmieliseltä, että joku tappaa kansallislintujamme, mytologian pyhinä pitämiä joutsenia. Visuaaliset, upeat näyt karmivat selkäpiitä ja tulevat iholle. Tuntui kuin itsekin olisin nähnyt Mustan Joutsenen kuunsillan valossa synkällä Saimaalla tai kokenut Oravin kanavan Valon juhlan uhkaavuuden. Tunnelmat olivat tiheitä ja pelottavia. Korvillani olin kuulevinani kaikuja Sibeliuksen Tuonelan joutsenesta.

Mykkä taivas oli jännärinä äärimmäisen jännittävä, otteessaan pitävä eikä se paljastanut syyllistä ennen kuin aivan lopussa. Puolivälissä tuli vinkki, mutta en osunut arveluissani oikeaan kaikessa karmivuudessaan. Erityisesti pidin siitä, että trillerijuonen ohessa Malmstedt kertoi asiantuntevasti ja eläytyvästi niin meidän karjalaisten kuin maahanmuuttajien kohtaloista. Isa Karos on kovia kokenut nainen, mutta silti jääräpäinen, uhkarohkeakin. Kun nyt yksi hänen elämäänsä varjostanut tragedia on saanut jonkinlaisen päätöksen, toivon sydämestäni, että naiselle koittavat hiukan onnellisemmat ja tervehdyttävät ajat. Mutta senhän me saamme lähivuosina nähdä, sillä sarjan kolmas osa on kuulemma hyvässä vauhdissa ja idea valmiina neljänteenkin (Länsiväylä). Täydet viisi tähteä!

Tuire Malmstedt - Mykkä taivas
Kansi J. T. Lindroos
Myllylahti 2019
Kustantajalta - kiitos
_______________

Oravissa on oikeastikin Valon juhla, tänä vuonna se on lauantaina 28.9. Sain luvan käyttää Iltakanavan kuvaa heidän nettisivultaan - kiitoksia paljon.

Kirjarakkautta ehti tämän myös jo lukea.

Tuire Malmstedt (s.1974) toimii kieltenopettajana, ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana. Psykologisen trillerin taidonnäyte, Isa Karos -sarjan avausosa Pimeä jää ilmestyi 2018 ja sai Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan.

Tuire Malmstedt tavattavissa Helsingin kirjamessuilla

perjantaina klo 11.30, Punavuori

Tuire Malmstedt - Pimeä jää

Unien kuvissa pimeä jää. Kun kaikki on mennyt, pimeä jää.

Tuire Malmstedtin upea esikoistrilleri Pimeä jää vie Savon sydämeen Savonlinnaan ja piskuiseen sadan asukkaan kalastajakylään Oraviin. Ei noissa idyllisissä ja rauhallisissa maisemissa juuri henkirikoksia tapahdu, mutta nyt poliisin kujanjuoksu alkaa varhain keväällä koivujen ollessa hiirenkorvalla. Oravissa Saimaan rantavededestä löytyy katiska, johon on sullottu pieni Sofia. Koko pikkukylää kuohuttavaa tapausta alkavat selvittää Savonlinnan poliisin rikostarkastajat Isa Karos ja hänen uusi parinsa Niiles Aarnikoski. Haravoidaan, tutkitaan ja johtokankoja etsitään, mutta mitään mainittavaa ei löydy.

Isa Karokselle tämä murhatutkimus on lähes ylivoimainen henkilökohtaisen tragedian vuoksi. Avioliitossakin menee huonosti ja Isa on siirtynyt nukkumaan tyttärensä Elisabethin sänkyyn. Hienoa oli se, että Isan kokeman tragedian koko karmeus selvisi vasta lukemisen edetessä. Lukija saattoi vain ounastella, mutta työkaverit olivat herkällä kuulolla naisen jaksamisen suhteen. Niiles on hänkin jättänyt rankan jutun kotipaikkakunnalleen Kemijärvelle ja tavallaan paennut syyllisyyttään etelään, mutta etelässäkin miehellä on oma raskas ristinsä kestettävänä. Pidin siitä, että tutkijakaksikolla oli kummallakin elämässään rosoa ja draamaa, mikä toisaalta herätti heissä keskinäisiä epäilyjä siitä, voiko tuohon pariin ylipäätään luottaa.

Nykypäivän Oravin tapahtumien ohella siirrytään ajassa 1800-luvun lopun Alaskaan pienen Tlingit-heimoon kuuluvan intiaanipojan elämän kuvauksissa sekä toisaalta sodanaikaisiin ja -jälkeisiin julmiin tapahtumiin Naarajärvellä. Pidin erityisesti pienen intiaanipojan Naanlishin liikuttavista osuuksista. Kirjailija oli tavoittanut siskoaan Mayaa rakastavan ja suojelevan pienen pojan äänen ihastuttavalla tavalla.

Ensimmäisen pienen katiskatytön tapauksen tutkinta uhkaa päätyä hyllytetyksi, kunnes syksyllä ilmaantuu toinen. Ollaan siis sarjamurhaajan kanssa tekemisissä. Keskusrikospoliisin profiloijasta, loputtomista tutkimuksista, kuulusteluista tai yleisövihjeistä ei ole yhtikäs mitään apua. Tutkimukset junnaavat. Tyttöjen kaulassa roikkuneiden puukorujen kirjainarvoitusta selvitetään ja merkit KAH ja SHU tuntuvat viittaavan Tlingit-intiaanien Kah-shu-gooh-yah jumalhahmoon. 

Isan avioliitto on päätynyt tutkinnan kuluessa eroon ja hänen kotiinsa ilmaantuu outoja ja raskauttavia esineitä, ja joku hiippailee hänen talonsa ympärillä. Isan öiset painajaiset jatkuvat ja pahenevat; naisen uusi romahtaminen psykoosiin tuntuu olevan lähellä - sisäistä tutkintaakin väläytellään naisen oudon käyttäytymisen vuoksi. Lopulta monen selvitetyn mutkan kautta syyllisen jäljille vihdoin päästään,  ja syyllinen löytyy kylmäävän läheltä.

Persoonallinen  esikoistrilleri. Juoni- ja henkilökuviot ovat monimutkaiset ja lukijaa eksyttävät. Välillä iski epäilys mitenkä kirjailija pärjää kaiken tämän runsauden kanssa, mutta epäilykset olivat turhia. Juonikudelman monimutkainen ja jännittävä verkko piti loistavasti kutinsa. Pidin myös pienestä maagisesta vivahteesta ja intiaanien uskomuksista, joihin  sairastuneet psyyket lisäsivät tosin sairaita piirteitä. Kaikki se paha, kaikki se julmuus, jota pienet lapset joutuivat liian varhain kokemaan ja näkemään oli kylmäävää. Lasten psyyke meni rikki, mikä ulotti varjonsa ja käyttäytymismallinsa seuraaviin sukupolviin. 

Erityiskiitoksena haluan mainita tarkan oikoluvun: silmiin ei sattunut yhtään oikeinkirjoitusvirhettä, mikä on harvinaista. Malmstedtin kieli on kauttaaltaan sujuvaa ja selkeää - kuten kielen ammattilaiselta sopii odottaakin. Pikkukylän tunnelmat olivat aidon pelon- ja kyräilyntäyteisiä ja henkilökuvat eläviä ja todentuntuisia. Pimeä jää on Isa Karos - sarjan aloitusosa. On hienoa että jatkoa on tulossa, odotan innostuneesti! Äärimmäisen koukuttava, jännittävä ja vakuuttava esikoistrilleri - onnittelut kirjailijalle!

Tuire Malmstedt

Pimeä jää

Myllylahti 2018

*****

Lukukappale kustantajalta - lämmin kiitos

_______________

Muissa blogeissa: Kirjarikas elämäni, Kirjojen kuisketta, Luetut.net

Kuva kirjailijan Facebook-sivulta

Tuire Malmstedt (s. 1974) on esikoiskirjailija, joka toimii kieltenopettajana, ja on aiemmin työskennellyt kääntäjänä ja teknisenä kirjoittajana.

Dekkarilauantai - Lapsi uhrina:
Tuire Malmstedt & Liina Putkonen
Helsingin kirjamessuilla 

lauantaina 27.10. Klo 13.00-13.30 Punavuori