Venla Hiidensalo - Suruttomat

Vapaudentunne ottaa vatsanpohjasta. Jos joku saisi kuulla minun olleen kaksin Tykon kanssa suljetussa huoneessa, skandaali olisi valmis. Voisin kuitenkin tehdä mitä vain, sillä sitä on uusi moderni aika, jota Helsingin kellot lyövät.

Venla Hiidensalon faktaan perustuva romaani Suruttomat kuvaa taidemaalari Tyko Sallisen naisten traagisia kohtaloita. Keskiössä on Sallisen ensimmäinen vaimo, Sortavalasta kotoisin oleva Helmi Vartiainen (1888-1920), mutta myös parin tyttäret Tirsu / Eva (1910-1949) ja Taju eli Irja Salla (s. 1912-1966) saavat surulliset tarinansa kirjaan. Sallinen oli aikanaan Suomen taiteen paha poika, jonka yksi taiteilijaporukka Suruttomat piti majaa Brondalla, siitä kirjan nimi. Useimmat meistä tuntevat hänen yleisöä kohauttaneet Mirri-maalauksensa, mutta ainakaan minulle ei ollut selvää koko se tragedia, joka tämän parin tyttärien ja erityisesti Helmin elämään kätkeytyi.

Rohkea ja elämänjanoinen Helmi pääsi opiskelemaan maalausta Taideyhdistyksen piirustuskouluun Ateneumiin 19-vuotiaana ja tapasi siellä lahjakkaan ja rehvastelevan Tykon, joka ryhtyi liehittelemään eloisaa ja viatonta maalaistyttöä.  Hiidensalon kirjan mukaan he menivät naimisiin hetken mielijohteesta. Tyko oli näet saanut apurahan Pariisiin ja jotta Helmi voisi tulla säädyllisesti mukaan, avioituminen oli pakko. Pariisissa Helmi maalasi Tykon poissaollessa omakuviaan ja piilotti ne komeroon. Tyko tuntui olevan mustasukkainen niistä ja sanoi, että vain hän saisi maalata Mirriään. 

Naimisiinmeno tiesi sitä, että lahjakkaan Helmin oli jätettävä taideopinnot, sillä tuohon aikaan naimisissa olevat naiset eivät voineet opiskella Ateneumissa. Tulevaisuuteen uskoen Helmi elätteli toiveita, että voisi opetella ja maalata itsekseen, luoda omaa uraa. Kotona Helsingissä Tykon rillutellessa kavereidensa kanssa pikkutunneille yksinäinen Helmi yritti pitää maalaamisesta kiinni, mutta se ei ollut aviomiehen mieleen ja Tykon vanhempien pienessä palvelijanhuoneessa oli ahdasta. Pari oli avioitunut siis 1909 ja jo seuraavana vuonna syntyi Tirsu. Tyko jätti raskaana olevan vaimonsa tämän kotiin Sortavalaan odottamaan synnytystä ja lähti itse tekemään taidetta maailmalle. Tirsun synnyttyä pari vietti kesän Vartiaisen suvun Paasonvuoren mökillä, jolloin syntyivät Sallisen valovoimaisimmat työt. Oli järkyttävää lukea, miten systemaattisesti Tyko mursi Helmin psyyken. Synnytyksestä nääntynyt Helmi sai osakseen vain tiuskintaa ja moitteita ja hänen mielenterveytensä alkoi horjua.

Tykon naisvihan ilmentymät, Mirri-maalaukset, kuvaavat siron Helmin eläimellisenä, siankärsäisenä ja toljottavana. Vähitellen Mirrin halveksittu imago siirtyi yleisön mielessä omituisesti Helmiin - vaikka hän oli fiksu, rohkea ja eloisa nainen. Helmi ei enää itsekään nähnyt omia kasvojaan, vaan peilistä tuijotti Mirri. Kun Taju ilmoitti tulostaan, Tyko vei julmasti Tirsun vaimoltaan salaa sisarensa kasvatiksi Kööpenhaminaan ja tytön nimi muuttui Evaksi. Helmi eli täyttä painajaista ja oli epätoivoinen, mutta ei voinut asialle mitään. Hänen terveytensä horjui yhä pahemmin. Pari erosi vuonna 1916, jolloin Taju jäi äidilleen, mutta säälimätön Tyko haki tytön luokseen Hyvinkään ateljeetaloon Krapulaan. Tajun lapsuus viinanhuuruisissa taiteilijapiireissä oli mitä oli.

Helmi kuoli yksin alkoholimyrkytykseen vain 31-vuotiaana ja Tajun vei aikanaan mielisairaus. Hän oli menettänyt poikansa Maunon vauvana ja eronnut miehestään, ja Hiidensalo kuvaa koskettavasti, miten Taju etsi kuollutta poikaansa puistoista. Nikkilän mielisairaalassa myöhempinä vuosinaan Taju kirjoitti Irja Salla nimellä lapsuuttaan ja isäänsä ihannoivan teoksen Isä ja minä. Kööpenhaminassa elänyt Eva (Tirsu) sai vasta aikuisena tietää totuuden syntyperästään. Hän muutti Suomeen sotien jälkeen ja menehtyi sairaskohtaukseen alle nelikymppisenä Krapulan pihalla.

On aivan käsittämätöntä, miten ahtaaseen rakoseen despoottista ja väkivaltaista miestään rakastava Helmi joutui. Aina välillä lehahti ajatus Entä jos lähden? Mutta alistettuna, itsetunto vietynä ja rahatta Helmistä ei ollut siihen. Kuuntelin kirjan enimmäkseen äänikirjana ja Tykon julmuus tuli iholle. Kirjassa on paljon dialogia ja vaikka Satu Paavola on hyvä lukija, Tykon repliikkien ääntämys ei ollut minusta täysin onnistunut. Järkyttävä ja erittäin traaginen sukutarina kaiken kaikkiaan. Inka-Maria Laitila on kirjoittanut Helmi Vartiaisesta teoksen Tukaattityttö, jota mm. Hiidensalo kertoo käyttäneensä lähdemateriaalinaan. Laitilan nettisivulta voit lukea Sallisesta ja Vartiaisesta enemmän. 

Bloggaukseni Albert Edelfeltistä kertovasta romaanista Sinun tähtesi.

Venla Hiidensalo - Suruttomat
Otava 2021
Äänikirjan lukija Satu Paavola
______________

Kirjan on ehtinyt lukea myös Tuijata

Venla Hiidensalo (s. 1975) pyrkii kirjoittamaan näkyväksi sitä mistä ei puhuta. Esikoisromaani Mediahuora käsitteli julkisuuden kirjoittamattomia lakeja, toinen teos Karhunpesä puolestaan kansalaissodan ajoista nykypäivään jatkuvaa vaikenemisen ketjua perheessä. Hän on toiminut kirjallisuus- ja mediakriitikkona, kolumnistina ja vapaana toimittajana vuodesta 1997. Koulutukseltaan Hiidensalo on valtiotieteiden maisteri. Hän on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa.

Venla Hiidensalo - Sinun tähtesi

Hiidensalon Sinun tähtesi on vankkoihin faktatietoihin pohjautuva fiktiivinen romaani kansallistaiteilijastamme Albert Edelfeltistä (1854-1905). Emmin lukeako vai ei, sillä olen lukenut Edelfeltistä aiemmin jo paljon. Romaanissa Hiidensalo kirjoittaa erinomaisen viihdyttävästi ja kiinnostavasti luoden tarkkaa ajankuvaa sekä Pariisista että Suomesta 1800-1900-lukujen taitteessa. Edelfeltin elämän faktatiedot olivat näkemykseni mukaan oikein. Lisäksi kirjailijan luovalla vapaudellaan Hiidensalo oli kehitellyt henkilökuviinsa mehevyyttä ja elävyyttä. Antauduin tarinan vietäväksi ja viihdyin loistavasti kirjan parissa.

Edelfelt kipuili koko elämänsä velvollisuuksiensa, vastuidensa ja kaipaamansa vapauden välistä ristiriitaa. Hiidensalo ruttaa kiiltokuvia ja kuvaa Edelfeltin kalun viemäksi irstailijaksi, joka pystyi luomaan suurta taidettaan ainoastaan intohimon pauloissa. Taiteilija vietteli, otti ja jätti. Naiset vaihtuivat ateljeen divaanilla tuhka tiheään, jopa niin että ystävä Ville Vallgren pelkäsi Edelfeltin seksuaalisen aktiivisuuden olevan vaaraksi tämän terveydelle. Vallgren oli Edelfeltin elämänmittainen ystävä, joka peitteli mm. ranskalaisen mallitytön Virginien jälkiä ja kiikutti tälle rahaa. 

Albertin naisista

Kun isä Carl kuoli pahoin velkaantuneena tuberkuloosiin, nuoresta Edelfeltistä tuli tämän velkojen maksaja ja perheensä naisten elättäjä, vain 15-vuotiaana. Unelmana oli ostaa takaisin menetetty lapsuudenkoti, Kiialan kartano. Äiti Alexandralle poika oli kaikki kaikessa, tyttäret jäivät pojan varjoon. Edelfeltillä oli kolme siskoa Ellen, Annie ja muutama päivä isän kuoleman jälkeen syntynyt Berta. Tuberkuloosiin nuorena kuolleesta Ellenistä Edelfelt maalasi tämän viimeisenä kesänä herkän muotokuvan Haikossa. Sisar Annie jää Hiidensalon kirjassa taka-alalle, yhdeksi päähahmoksi nousee veljeään 15 vuotta nuorempi Berta.

Berta 1883

Berta (1869-1934) oli tavallaan aikansa naiskuvan uhri, nainen joka haaveili vapaudesta ja kirjailijanurasta, mutta joutui tyytymään rakkaudettomaan elämään vanhapiikaopettajana. Taloudellinen riippuvuus veljestä pakotti hautaamaan omat haaveet ja velvollisuudentunto huolehtimaan häneen takertuneesta muistisairaasta äidistä. Kirjassa on monta Bertan katkeraa purskahdusta veljen etuoikeutettua elämää kohtaan.

Berta julkaisi veljensä kirjeet äidilleen viitenä kokoelmana vuosina 1917–1930, joissa hän siisti veljensä elämää mielensä mukaan. Tuleen lensivät kaikki ikäviksi katsotut, naisjutuista kertovat kirjeet. Kansallistaiteilijan imagon piti säilyä puhtoisena.

Veljen taulut oli suurimmaksi osaksi myyty jo tämän eläessä, mutta Atten elämää ei kukaan voisi viedä Bertalta. Atten elämästä tulisi hänen luomuksensa. Hän päättäisi siitä, mitä jälkipolvet Albertista tietäisivät ja mitä eivät.

Ellan 1880

Ellan de la Chapelle (1857-1921) oli jo 31-vuotias 'vanhapiika' kun hän avioitui Edelfeltin kanssa vuonna 1888.  Samana vuonna syntyi myös arka ja sairaalloinen Erik-poika, joka kuoli vain 22-vuotiaana. Edelfeltin äiti painosti kiivaasti poikaansa avioitumaan kun hurjat huhut pariisilaismalleista, ja ilmeisesti etenkin Virginiestä kantautuivat hänen korviinsa. Liitto ei ollut mikään rakkausliitto ja muodostuikin hyvin onnettomaksi. Hiidensalo antaa niin negatiivisen kuvan tästä kauniista ja viileästä seurapiirikaunottaresta, että pahaa teki. Ellanin elämän kehykset olivat raskaat: oli sairaalloinen poika ja aviomies, jolle isän rooli oli tuiki tuntematon, ja joka vietti talvensa Pariisissa mallien lumoissa. Ei mikään ihme että Ellan hermostui ja masentui maailmalla riekkuvan aviomiehensä naissuhteista. Diagnoosiksi tuli tuon ajan muotitauti neurastenia. 

Aino 1901

Aino Ackté (1876-1944) - Pariisin oopperan palvottu tähti, omapäinen ja itsenäinen diiva, johon Edelfelt vanhoilla päivillään rakastui. Aino oli Edelfeltiä 22 vuotta nuorempi ja pysyi Hiidensalon tarinassa saavuttamattomana mm. yhteisestä Italian matkasta huolimatta. Huhut heidän Pariisissa yhdessä viettämästään ajasta tosin velloivat ja kiirivät Suomeenkin ja myös vaimo Ellanin korviin. Huhuttiin myös että Edelfelt olisi ollut vuonna 1901 syntyneen Ainon Glory-tyttären isä, eikä aviomies Heikki Renvall.

Acktésta kertovista luvuista pidin kirjassa vähiten, sillä minusta niissä oli jotain teennäistä.

Hiidensalo on paneutunut perusteellisesti lähdeaineistoihin ja ajankuvaan. Oli kiinnostavaa lukea elämästä vuosisadan vaihteen Pariisissa ja meillä. Suomessakin kuohui: fennomaanit rynnistivät ja Venäjän sortopolitiikka oli uhkana. Suomen silloiset kulttuurivaikuttajat, mm. Akseli Gallen-Kallela, Juhani Aho Vennyineen ja Ville Vallgren esiintyivät moneen otteeseen kirjassa. Sympatiani olivat onnettomien naisten, Bertan ja Ellanin puolella. Tunsin sääliä myös pientä Erik-ressukkaa kohtaan, jolle kuuluisa, aina poissaoleva isä ei koskaan ollut oikea isä. Kuolinvuoteellaan Edelfelt ymmärtää katua ja pyytää anteeksi, mutta lurittelee edelleen valheita:

Lopulta kaiken perimmäinen tarkoitus oli juuri siinä, että sai tarttua poikansa käteen, Albert ajatteli ja sulki silmänsä. - Erik, anna anteeksi että olin poissa. Sinä olit minulle aina kaikki kaikessa, Albert sanoi ja puristi poikansa kättä. Hän tunsi Erikin puristavan varovasti takaisin.

Helmikuun Kirja vieköön! -illassa Hiidensalo paljasti, että Edelfelt-kiinnostuksen taustalla on suvussa kulkenut tarina, jonka mukaan Edelfelt olisi ollut isoisän ukki. Asia kiinnosti kirjailijaa niinkin paljon, että hän teetti jopa sukututkimusta ja dna-testin. Selvyyttä ei tullut, mutta kirja syntyi. 

Hieno ja mukaansatempaava historiallinen romaani ja kiiltokuvista riisuttu henkilökuva Edelfeltistä. Itse koin että hypoteettisen esi-isän Aarnen tarina jäi irralliseksi. Aarnen ja Iriksen suhteen asetelmassa oli jotain samaa kuin Kjell Westön Allun ja Lucien suhteessa romaanissa Missä kuljimme kerran.

Edelfelt loi valtavan määrän loistavaa taidetta yksityiselämän ristiriitaisuuksista huolimatta.

Venla Hiidensalo
Sinun tähtesi
Otava 2017
****
Kirjastosta

Muualla Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Lukuneuvoja, Tekstiluola,

Edelfeltiä käsittelevät myös nämä lukemani:
Anna Kortelainen - Virginie
Anna Kortelainen - Puolivilli puutarha, Albert Edelfelin Haikko
Eppu Nuotio, Pirkko Soininen - Nainen parvekkeella
Muuta:
Nainen Edelfeltin taiteessa
Edelfeltin elämä vuosiluvuin