Luiz Ruffato - Päättyy myöhäinen kesä

Armoton aika syövyttää salaa nykyisyyttä, joka menee ohi kuin kirjan juoni.

Päättyy myöhäinen kesä on brasilialaisen Luiz Ruffaton (s. 1961) uusin romaani ja neljäs suomennettu. Teos vie kirjailijan synnyinkaupunkiin Cataguesesiin, jossa asuu nykyään noin 75.000 asukasta ja jonka taloudellinen kukoistus on takana päin. Romaanin minäkertoja Oséias on samaa ikäluokkaa Ruffaton kanssa ja myös italialainen syntyperä on heillä yhteistä. São Paulossa kaksikymmentä vuotta asunut 53-vuotias Oséias palaa synnyinkaupunkiinsa tapaamaan sisaruksiaan. Köyhässä italialais-brasilialaisessa maahanmuuttajaperheessä oli viisi sisarusta, kolme tyttöä ja kaksi poikaa. He ovat aikuisina vieraantuneita toisistaan eivätkä ole juuri pitäneet yhteyttä isän ja äidin kuoltua. 

Heti alkuun käy selväksi, että Oséias on vakavasti sairas. Häntä heikottaa ja hikoiluttaa valtavasti, vaikka eletään loppukesää ja lämpötila on vain 30 C eikä mikään ruoka tahdo pysyä sisällä. Romaanista ei käy selville, mikä sairaus miestä vaivaa. Oséias on jättänyt kaiken taakseen ja matkassa on lopullisuuden tuntu. Mukana repussa on vain vaihtovaatteet ja jäljellä olevat rahat. Oséias kokee epäonnistuneensa elämässä täysin. Takana on avioliitto ja työ lannoitteiden myyntiedustajana. Ainoaan poikaan Nicolauhun ei ole mitään yhteyttä.

Sisarusten välien repeämä alkoi sisko Lígian traagisesta kuolemasta, josta Oséias on kantanut musertavaa syyllisyyttä koko ikänsä. Loput  neljä sisarusta jakautuvat sekä köyhiin että rikkaisiin kuten Brasilian kansakin. Vanhin sisko Rosana pääsi jo teininä kurjuudesta rikkaan kummitätinsä avulla. Tyttö avioitui sittemmin kummitädin pojan Ricardon kanssa, joka on lisännyt omaisuuttaan laittomin keinoin, koronkiskonnalla ja asuntoja vuokraamalla. Rosana sietää miehensä syrjähypyt, kuntoilee pakonomaisesti ja on langanlaiha, plastiikkakirurgin parantelema nainen. Ainoa tytär on yhtä ylipainoinen kuin isänsä. Rosana ei halua muistella menneitä eikä puhua Lígiasta eivätkä sisarukset pysty kuromaan välillään olevaa kuilua pienemmäksi.

Kuolema pitää huolen kaikista. Olemme pyhiinvaeltajia kaikki, rikkaat, köyhät, mustat ja valkoiset, matkalla samaan päämäärään, kuoppaan matojen syötäviksi. Minä menen ensin, se on totta, mutta odotan teitä siellä. Siellä ei auta yliolkaisuus, ylpeys, koppavuus, kerskailu… Siellä pätee itku, katumus, tunnontuskat ja kärsimys.

Sisko Isinha on naimisissa juopon ja väkivaltaisen miehen kanssa ja hänen poikansa siittää aviottomia lapsia tuoden nämä köyhän äitinsä hoidettaviksi. Viimeiseksi Oséias matkustaa bussilla veljensä João Lúcion luo. Veli rikastui perimällä setänsä, jolla oli näet vain tyttöjä ja tämä otti João Lúcion kuin omaksi pojakseen. Veli asuu modernissa talossa keskustan ulkopuolella ja veljekset grillaavat ja juovat olutta yhdessä. Sitten veli kuitenkin lähtee pitbulleineen ja revolvereineen naisiin jättäen Oséiaksen taloon yksin.

Kuljettaja ottaa vesipullon, juo pitkän kulauksen ja sanoo jotain, mikä katoaa bussin kolinaan ulkona maisema näyttää kuin olisi kuumuudesta ylösalaisin

[ ]

herään! Väsymys oli käynyt liian ylivoimaiseksi. Missä me olemme? Ikkunasta vilahtaa ohi piikkilankaa, joka on vedetty kiinni pylväisiin viittaheinän peittämien kalpeanvihreiden kukkuloiden ympäri, rotkoja, käärmekurjen lentoon nousu, pari kolme yksinäisen puun alle ahtautunutta nautaa, haukan joutilas ylilento ja hylätty mökki.

Ruffaton kirjoitustyyli kuvaa loistavasti Oséiaksen kuumeista mieltä. Menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat saumatta tekstissä, jossa ei ole kappalejakoja. Lukija saa pienen hengähdystauon, kun Oséias uupuneena nukahtaa: sen Ruffato merkitsee sulkumerkein ja rivivälein. Myös välimerkkien käyttö on kaukana tavanomaisesta. Aina ei ole pilkkuja eikä pisteitä, eikä versaalejakaan. Oséiaksen kuumeiset ajatukset puuroutuvat usein sanapötköiksi.

Vaikka on niin sairas ja uupunut, Oséias huolehtii pakonomaisin rituaalein henkilökohtaisesta hygieniastaan. Pesee hampaat ja käy suihkussa aamuin illoin, tyhjentää rakkonsa ja suolensa. Nämä hyvin yksityiskohtaiset aamu- ja iltarutiinien kuvaukset toistuvat melkein identtisinä moneen kertaan. Oséiaksen kuumeisista pohdinnoista tulee ilmi perheen ja suvun vaiheet sekä Cataguasesin surkea nykyisyys, josta rikkaat eristävät itsensä rautaportein. Kaupunki on köyhä ja slummiutunut, konkurssiin menneitten teollisuuslaitosten rakennukset ruostuvat, on rikollisuutta, korruptiota ja huumeita. Kirja ei ole kevyt lukupala, koska kaikki luvut ovat yhtä tiivistä kappaletta. Mutta vaikuttavan ja tyylipuhtaan kuvauksen nyky-Brasiliasta Päättyy myöhäinen kesä kieltämättä antaa.

Romaanissa vilisee tavattoman paljon lintulajeja ja etenkin eksoottisia puulajeja, joille Tarja Härkönen on löytänyt suomenkieliset vastineet. 

Bloggaukseni aiemmin luetuista Ruffaton teoksista:

Tekokukkia

Rutosti hevosia

Lissabonissa muistin sinut

Luiz Ruffato - Päättyy myöhäinen kesä

Alkuteos O verão tardio 2018

Suomentanut Tarja Härkönen

Kansi Sanna-Reeta Meilahti

Into 2022

____________________ 

Romaanin on ehtinyt lukea myös Mummo matkalla.

Vakavasti sairas Oséias palaa kotikaupunkiinsa Brasilian Cataguasesiin kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Romaani kertoo kuudesta päivästä Oséiaksen elämässä Ruffatolle tyypilliseen hengästyttävään, kuumeiseen tyyliin. Samaan aikaan romaanin voi tulkita heijastavan brasilialaista yhteiskuntaa, jossa luokkien välinen keskusteluyhteys on katkennut. 

Luiz Ruffato - Tekokukkia

Brasilialaisen Luiz Ruffaton matkassa olen jo käynyt Lissabonissa / Lissabonissa muistin sinut ja kiihkeässä Sāo Paulossa / Rutosti hevosia. Tekokukkia vie Latinalaisen Amerikan maihin, mutta myös Eurooppaan ja Lähi-Itään. Tässäkin teoksessa kirjailijalla on yhteiskuntaa kritisoiva ja dokumentaarinen ote, mutta hän saattaa myös huijata lukijaa. Ehkä Dório Finetto on todellinen henkilö, ehkä keksitty - mutta ei sillä suurta väliä ole.

Näin Ruffato avaa johdannossaan teoksen syntyä: eläkkeelle jäänyt Finetto lähettää vuonna 2010 kirjailijalle sekavat muistelmansa, antaa vapaat kädet ja toivoo, että Ruffato kirjoittaisi niistä romaanin, kaukainen sukulainenkin kun on. Ruffato empii, mutta ryhtyy työhön. Finetton maailmalla tapaamien ihmisten kanssa käydyistä ihmeen avoimista keskusteluista muodostuu usean elämäntarinan episodiromaani.

Finetton oma elämä piirtyy muistiinpanoista myös. Köyhien italialaisten maahanmuuttajien monilapsiseen perheeseen 50-luvun alussa syntynyt poika oli lapsista ainoa, joka pääsi opin tielle. Hän tunsi itsensä jo nuorena ulkopuoliseksi, etääntyi läheisistään eikä koskaan perustanut omaa perhettä. Ura maailmanpankin asiantuntijatehtävissä kuljetti sitten ympäri maailmaa. Juurettomana hän ryhtyi keskusteluihin tapaamiensa samanlaisten yksinäisten ja kovia kokeneiden sielujen kanssa. 

Yhdistävinä tekijöinä tarinoissa on Etelä-Amerikan maiden poliittiset kuohunnat, jotka ovat heitelleet ihmisiä maasta toiseen, pakoon ja piiloon; sotilasjuntat ovat vaihtuneet, ihmisiä on vainottu ja kadonnut. Meillä Suomessa tunnetaan parhaiten Chilen ja Argentiinan diktatuurit, mutta Brasiliaakin hallitsi sotilasjuntta vuosina 1964-85 ja vasta viime vuosina sen ihmisoikeusrikkomuksia on alettu tutkia. Frankfurtin kirjamessuilla 2013 Ruffato kohahdutti syyttäessään kotimaataan sosiaalisesta eriarvoisuudesta ja syrjinnästä: varallisuus on edelleen jyrkästi jakautunut ja miljoonat asuvat slummeissa. 

Bobby saapui Juiz de Foraan karnevaaliaikana, laskiaislauantain iltana 1973, lopen uupuneena, parta harmaantuneena, harventuneet hiukset takussa, koko ruumis hieltä haisevana, vaatteet sokeriviinalta ja piipputupakalle löyhkäävinä, muodottomaksi litistynyt vaatemytty kainalossaan.

Ensimmäinen pitkä episodi Epäuskottava tarina kertoo skotlantilaissyntyisestä, rotanmyrkkyä kaupittelemaan päätyneestä Bobby Clarkesta, jonka elämäntarina on katastrofien täyttämä. Äiti kuoli mielisairaalassa ja isä häipyi brittisiirtomaihin Afrikkaan. Vanhemmitta kasvanut Bobby värväytyi itsekin, ja lähti listimään kapinoivia afrikkalaisia siirtomaa-alaisia; perimmäisenä turhana toiveena oli löytää isä. Vuodet palkkasoturina painoivat, vaikka kuinka turrutti päätään viinalla. Bobby päätti palata Brasiliaan, jossa oli lapsena viettänyt muutaman onnellisen vuoden. Mutta Bobby oli niin rikki, että pilasi naissuhteensa ja kaikki normaalin elämän edellytykset.

• Absoluuttinen nykyhetki kertoo eläkeikäisestä ranskattaresta, jonka on tuonut Buenos Airesiin argentiinalaisen tangon hurma ja huuma. 
• Iltapäivä Havannassa kertoo prostituoitu Nadiasta, joka etsii epätoivoisesti pelastusta elämäntilanteeseensa. 
• Jalka kertoo Ankasta, joka pitää Hampurissa bed & breakfastia. 
• Susanan tragedian tapahtumapaikka on Itä-Timor. 
• Sushia Beirutissa vie Argentiinan sotilasdiktatuurin tuhoisiin jälkiin hohottelevan ja lihavan Marcelon elämässä. 
• Paksukaisen näyttämö on pieni kaupunki Uruguayssa. Hälisevässä ravintolassa Finetto tutustuu lihavaan perheenisään, joka kantaa traumaa ja salaisuutta. Kun vuosien etsinnän jälkeen kadonneen isän salaisuus on selvinnyt, se on niin häpeällinen, ettei sitä voi kertoa edes omalle vaimolle. 

Diego Laxaltilla ei ole mitään tekemistä Tekokukkien kanssa, mutta episodi Paksukainen 

toi hänet heti mieleeni. Viime kesänä tämä ilmeikäs ja supernopea rastatukka viiletti 

kentällä Uruguayn maajoukkueessa jalkapallon MM-kisoissa.

Hän on nykyään keskikenttäpelaaja AC Milanissa.

Tekokukkien episodit kertovat elämässään enemmän tai vähemmän epäonnistuneista, rikkinäisistä ihmisistä, joita kohtalo heittelee kuin lastuja laineilla. Sotilasjuntat,  epävakaat olot, köyhyys ja näistä johtuva onneton lapsuus ovat ajaneet heidät ajelehtimaan surkeassa elämässään. Vain tangon lumoon joutuneella ranskattarella on napakampi ote porvarillisesta elämästään, mutta silti sisällä tyhjyys ja jonkun kaipuu. Lyhyistä tarinoista piirtyy tarkkoja ja vahvoja henkilökuvia, ja minusta oli kiinnostavaa kulkea Ruffaton värikkään kerronnan matkassa Etelä-Amerikan maissa, joihin kirjalliset polut harvemmin vievät. Ruffaton runsaassa tekstissä on vetovoimaa ja Lappi-Seppälän suomennosta nautinto lukea. Ruffaton monipuolisuus kirjailijana on kertakaikkiaan ihailtavaa. 

Luiz Ruffato 

Flores Artificiais 2014

Tekokukkia

Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä

Kansi Elina Salonen

Into 2015

****

Kirjastosta

_______________

Muissa blogeissa: Annelin kirjoissa, Kaisa Reetta, Mummo matkalla, 

“Teos koostuu tarinoista, jotka ovat nopeiden spurttien sijasta pikemminkin painavia kuulia. Kirjailija pudottelee niitä lukijan syliin yhden kerrallaan pettämättömällä rytmitajulla.” 
- Juhani Karila, Helsingin Sanomat, 2.8.2015

Luiz Ruffato - Rutosti hevosia

Sāo Paulo - jätti joka ei koskaan pysähdy

Etelä-Amerikan suurin kaupunki Sāo Paulo on jättimäinen sulatusuuni, jonka hektisessä ja meluisassa sykkeessä rikkaita vaanii joka hetki kidnappaus, ryöstö tai ryöstömurha; se on kaupunki, jossa yhteiskunnasta ulos tipahtaneet poloiset yrittävät vain selvitä hengissä päivästä toiseen. Kaupungin massiivisuutta ja sekasortoa on pienen ja puhtaan Suomen asukkaan vaikea hahmottaa: 12 miljoonaa asukasta, ja koko metropolialueella liki 20 miljoonaa. Sāo Paulo on pilvenpiirtäjien ja faveloiden kaupunki, rikollisuuden ja paheiden pesä, oikea sodoma ja gomorra.

Brasilialaiset kuulemma sanovat, että Sāo Paulo on kaupunki joka ei osaa pysähtyä - una ciudad que no puede parar. Teoksen alussa on lainaus Cecilia Meirelesiltä: Hevosia oli niin paljon ettei niiden nimiä värejä alkuperää kukaan enää muista. Ruffato on valinnut tuosta nimettömästä ja kasvottomasta massasta seitsemänkymmentä ihmiskohtaloa ja läväyttää ne hengästyttävällä tavalla ja vauhdilla lukijan katseltaviksi. Näky ei ole kaunis.

bussi pomppii Avenida Reboucasilla
vihreä valo punainen
autoja autoja
kerjäläisiä katukauppiaita poikia tyttöjä
pankkirosvoja taskuvarkaita prostituoituja diilereitä
autoja autoja
taas yksi päivä
tiistai
viikonloppu kaukana edessä
katuvalot autonlyhdyt bussien reittikilvet
kaikkien sydän on väsynyt
                     ja ruumis väsyneempi
                                           vielä väsyneempi
pohkeita särkee päätä särkee ja

Köyhien maahanmuuttajien lapsena Ruffato tietää mistä puhuu: hän on elänyt tuon jättimäisen miljoonakaupungin kaduilla ja kokenut itse myös asunnottomuuden. Liikenteen järkyttävä meteli, alituiset ruuhkat ja hengitystä haittaava keltainen saastesumu ovat arkipäivää. Sitä ovat myös narkkarit, prostituutio, pedofilia, varkaudet ja tapot; ennen kaikkea joka hetki läsnä olevat väkivalta ja vaara, jotka sävyttävät Ruffaton teosta.

Suomentajalla, Jyrki Lappi-Seppälällä on ollut työssään haasteita, mutta kokemuksellaan ja taitavuudellaan hän on luonut upeaa jälkeä tässäkin. Ruffaton monesti välimerkittömät, pitkät ja polveilevaa ajatuskulkua tulvivat lauseet ja sanojen litaniat vaativat lukijaltakin tarkkaavaisuutta. Typografisina keinoina on tässäkin teoksessa käytetty lihavointia ja kursiivia. Väliin Ruffaton teksti muuttuu riveille jaetuksi proosarunoksi, väliin tarjotaan listoja ja sanomalehtien rivi-ilmoituksia.

Kollaasiajatus on aika kuvaava tälle teokselle. Jokainen ruutu, ikkuna tai luukku huutaa omaa yksilöllistä onnettomuuttaan. Luukuista kaikuu kuolema ja epätoivo. Luukuista huokuu väkivalta ha pelko. Ruffato esittää hämmästyttävän monta erilaista ihmiskohtaloa ja ääntä, joista monet tuntuivat tosilta ja autenttisilta.

Kevyt ja helppo luettava Rutosti hevosia ei ole. Se on hurja ja julma; surullinen ja metelöivä. Se on tykittävän kakofonian täyttämä kuvaus pienissä lokeroissaan pyristelevistä onnettomista ihmisistä yhteiskunnan laidalla - ympärillään tuo mieletön miljoonakaupunki.

Eles eram muitos cavalos 2001
Rutosti hevosia
Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä
Kansi Tex Hänninen
Into 2014
*****
Kirjastosta
_______________

Rutosti hevosia on kollaasimaalaus, sanoo Antti Majander, HS 22.5.2014
Bloggaukseni teoksesta Lissabonissa muistin sinut

Into: Frankfurtin kirjamessujen kohukirjailijan Luiz Ruffaton tunnetuin teos Rutosti hevosia on hypnotisoiva yhdenpäivänromaani São Paulon vimmaisesta metropolista. Useiden kertomusten kollaasina romaani pureutuu kaoottisen ja loputtoman suuren kaupungin asukkaiden jokapäiväiseen elämään. Kekseliäästi rakentuva teos vangitsee urbaanin moniäänisyyden ja imaisee lukijan ensimmäiseltä sivulta lähtien. Ruffato kirjoittaa ja puhuu niin kuin näkee maailman, eikä näky ole aina kaunis. Henkeäsalpaavalla vauhdilla kirja esittelee lukijalle metropolin rikkaat, köyhät, varkaat, prostituoidut, aseiden salakuljettajat, lääkärit, työttömät, katukauppiaat, taksikuskit ja slummien lapset. Ruffaton metropolissa ihmiset hukkuvat nimettömyyteen. Tavallisia ihmissuhteita ei enää ole, juurettomia luokkia yhdistää väkivalta ja pelko. 

CC by Jonathan Olsson

Wikipedia: São Paulo on vauras, mutta kaupungissa on myös paljon köyhyyttä. Faveloissa asuu iso määrä köyhiä ihmisiä vieretysten rikkaiden kanssa. Alueet on saatettu eristää sähköaidoin ja erilaisin turvajärjestelmin, koska rikkaat pelkäävät köyhien tekemiä rikoksia. Rikollisuus onkin São Paulossa maailman huippuluokkaa. Eniten tehdään kidnappauksia, ryöstöjä ja murhia. Sen takia monet liikemiehet lentävät helikoptereilla töihin ja kulkevat luodinkestävillä autoilla. São Paulossa on ennätysmäärä helikoptereita ja erillinen lentoliikennejärjestelmä helikoptereita varten. Poliiseista on huutava pula. São Pauloon on luotu erityinen erikoisryhmä kidnappauksia vastaan, mutta silti voimavarat ovat vähissä. 

Luiz Ruffato - Lissabonissa muistin sinut

Lissabonissa muistin sinut  on maahanmuuttajan työnsaanti- ja sopeutumisvaikeuksista kertova pienoisromaani. Ei sinänsä erikoista, mutta vallan mainioksi ja riemastuttavaksi teoksen tekee Luiz Ruffaton tapa kirjoittaa ja hänen luomansa eläväisistä eläväisin, latinalaisen temperamentin omaava Sérgio. Siirtolaisuus entisestä siirtomaasta Brasiliasta entiseen emämaahan Portugaliin on ollut vilkasta kautta aikain, myös 1990-luvulla. Maahanmuuttajien päinvastainen virta on myös ollut vuolas; bloggauksen lopussa pari linkkiä aiheesta.

Suomalaisen lukijan on vaikea hahmottaa niitä moninaisia jännitteitä, joita näiden kahden maan välillä vallitsee ja joita Ruffato tekstissään irvailee. Coimbran yliopistossa brassit ja lusitaanit pitävät hajurakoa, Portugalin jalkapallomaajoukkueen kokoonpano puhuttaa ja Sérgiommekin kohtaa vähättelyä ja halveksuntaa. Vähäisen syntyvyyden vuoksi Portugalia uhkaa väestökato, mutta siellä arvostetaan enemmän vaaleita eurooppalaisia kuin omista entisistä siirtokunnista, esim. Angolasta tulevia mustia tai etnisesti sekoittuneita brasseja. Lukijan on syytä lukea alkuun myös huiman suomentajan Jyrki Lappi-Seppälän vinkki:

Tekijä käyttää typografisia keinoja korostaakseen toisaalta Brasilian portugalin puhe- ja kirjakielen välisiä eroja, toisaalta Portugalissa, Brasiliassa ja Afrikassa puhuttujen portugalin muunnosten erilaisuutta.

... tyhmähän minä en ole - valitsin puhekumppaniksi erään horatsun, joka huolimatta kalikkakorkoisista saappaistaan ja liki olemattomasta vaatetuksestaan näytti jokseenkin rehdiltä, joten kosketin hänen olkaansa, Ottia tuota... jolloin vaaleanruskean hiuspehkon peittämä pää kääntyi ja esiin tulivat vahvasti meikatut kasvot, sinisellä varjostetut silmät, tulipunaisiksi maalatut huulet, "Herran pieksut", hän kujersi, "Että oikein kotipuolen poikia!" (...) "Niin että brassityttö?", "Takuulla, brasileiríssima, ja sinä olet Minasista", "Vau, mistä arvasit?, "Vain minasilaiset sanovat Ottia tuota", ja hän nauroi koko vitivalkoisella hammasrivillään...

Varmastikin haasteellisen tekstin suomennos on minusta napakymppi! Kursiivi ja lihavointi istuvat nerokkaasti näiden kielellisten erojen osoittamiseen. Lukuelämys oli silkkaa nautintoa. Itse osaan portugalia vain Muito obrigada'n verran, mutta hänelle joka pystyy lukemaan alkukielellä ja tuntee näitä eroja, lukuelämys on taatusti vieläkin herkullisempi.

Ystävämme Sérgio, hellitellen Serginho on huoleton, kouluja käymätön ja köyhässä kodissa kasvanut nuorimies Cataguasesin pikkukapupungista. Hän pokailee tyttöjä ja kaahailee mopollaan kunnes varakkaasta perheestä oleva tyttöystävä Noema pamahtaa paksuksi. Se on pakkoavioliittoa se, ja pian syntyy poika Pierre. Yllättäen Noema alkaa liehua ympäriinsä bipolaarisena, joutuu hoitoon ja poika appivanhempien huostaan. Ero tulee ja työtön Serginho jää tyhjän päälle.

Kulmakunnan kapakkarähjässä pulpahtaa impulsiivinen päätös muuttaa Portugaliin rikastumaan. Ja ei kun tuumasta toimeen, ja kohta koko kaupunki lähettää miehen riemusaatossa valtameren yli. Luulisi että kun kieli on jo hallussa, kotoutuminen ja työllistyminen sujuisivat kuin vettä vaan. Mutta elämä Portugalissa ei vastaakaan Serginhomme ruusuisia kuvitelmia: asuntona nuhruinen matkustajakoti, osana ylenkatse ja rahattomuus. Lopullista romahdusta enteilee lyhyen ravintolatyöntekijän pestin päättyminen potkuihin, koska pomo ja asiakkaat arvostavat enemmän vaaleita ja sujuvasanaisia ukrainalaisia anatoleita. Heilastelu brassihuora Sheilan kanssa päättyy sekin höynäytykseen ja Sérgiomme päätyy passittomien ja paperittomien kastiin.

"Serginho, ollaan hylkysakkia", ei olla täällä Portugalissa penninkään arvoisia, "Meitä ei edes kutsuta nimeltä", ollaan pelkkiä brasseja. "No, mitä me sitten Brasiliassa ollaan?", ei mitään sielläkään, nyttemmin pelkästään toisenlaisia, "Paskamaa, pelkkiä varkaita ja huijareita!"

Ruffato sanoo pienoisromaaninsa alussa, että tämä tarina on kevyesti editoitu versio siitä, mitä Sérgio de Souza Sampaio (s. 1969, Cataguases, Minas Gerais) kertoi hänelle lissabonilaisessa baarissa. Ei väliä onko Sérgio todellinen henkilö vai ei, hänen tarinansa on koskettava, surullinen ja ajatuksia herättävä - tarina jonka Ruffato sai säkenöimään ja loistamaan. Vau ❤︎

Brasilia jossa elin, missä kärsin,

ja pienenä niin usein pelkäsin:

Kuinka kauan sitten sinut jätinkään

ja nyt muistan sinusta vain laivalaiturin.

(...)

Kaikkien kasvoilta paistaa maanpakolaisuus,

kahdeksi kappaleeksi revityn sylin kaipaus,

Epätoivoni haaksirikkoutukoon siis

matkalla vanhasta kotimaasta kohti uutta!

- Miguel Torga

Luiz Ruffato 

Estive em Lisboa e lembrei de você (2009)

Lissabonissa muistin sinut

Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä

Into 2018

****

Kirjastosta

_______________

Luiz Ruffato (s. 1961 Cataguases) on palkittu brasilialainen kirjailija ja runoilija. Hän syntyi  pienituloiseen maahanmuuttajaperheeseen: portugalilaistaustainen äiti työskenteli pesulassa, italialaistaustainen isä myi popcornia. Ruffato on julkaissut kaksi runoteosta ja kahdeksan romaania. Rutosti hevosia on palkittu Paulista Art Critics Associationin ja Machado de Assiksen palkinnoilla. - Sen verran Ruffato ihastutti, että Rutosti hevosia ja Tekokukkia päätyivät lukulistalleni!

Muissa blogeissa: Aina joku kesken, Kirjallisia, Kirjaluotsi, Kirjan pauloissa, Kirjarouvan elämää, Maailman kirjat, Mummo matkalla, Oksan hyllyltä

* Portugalilaiset maahanmuuttajat Brasiliassa, Wikipedia espanjaksi / noin. 35 miljoonalla brasilialaisella portugalilaiset juuret huomioiden maahanmuutto vuoden 1850 jälkeen.
* Maahanmuuttajat Portugalissa kansallisuusryhmittäin, Wikipedia espanjaksi / Angolasta n. 160.000, Brasiliasta n. 140.000, Ukrainasta n. 40.000.