Luiz Ruffato - Päättyy myöhäinen kesä

Armoton aika syövyttää salaa nykyisyyttä, joka menee ohi kuin kirjan juoni.

Päättyy myöhäinen kesä on brasilialaisen Luiz Ruffaton (s. 1961) uusin romaani ja neljäs suomennettu. Teos vie kirjailijan synnyinkaupunkiin Cataguesesiin, jossa asuu nykyään noin 75.000 asukasta ja jonka taloudellinen kukoistus on takana päin. Romaanin minäkertoja Oséias on samaa ikäluokkaa Ruffaton kanssa ja myös italialainen syntyperä on heillä yhteistä. São Paulossa kaksikymmentä vuotta asunut 53-vuotias Oséias palaa synnyinkaupunkiinsa tapaamaan sisaruksiaan. Köyhässä italialais-brasilialaisessa maahanmuuttajaperheessä oli viisi sisarusta, kolme tyttöä ja kaksi poikaa. He ovat aikuisina vieraantuneita toisistaan eivätkä ole juuri pitäneet yhteyttä isän ja äidin kuoltua. 

Heti alkuun käy selväksi, että Oséias on vakavasti sairas. Häntä heikottaa ja hikoiluttaa valtavasti, vaikka eletään loppukesää ja lämpötila on vain 30 C eikä mikään ruoka tahdo pysyä sisällä. Romaanista ei käy selville, mikä sairaus miestä vaivaa. Oséias on jättänyt kaiken taakseen ja matkassa on lopullisuuden tuntu. Mukana repussa on vain vaihtovaatteet ja jäljellä olevat rahat. Oséias kokee epäonnistuneensa elämässä täysin. Takana on avioliitto ja työ lannoitteiden myyntiedustajana. Ainoaan poikaan Nicolauhun ei ole mitään yhteyttä.

Sisarusten välien repeämä alkoi sisko Lígian traagisesta kuolemasta, josta Oséias on kantanut musertavaa syyllisyyttä koko ikänsä. Loput  neljä sisarusta jakautuvat sekä köyhiin että rikkaisiin kuten Brasilian kansakin. Vanhin sisko Rosana pääsi jo teininä kurjuudesta rikkaan kummitätinsä avulla. Tyttö avioitui sittemmin kummitädin pojan Ricardon kanssa, joka on lisännyt omaisuuttaan laittomin keinoin, koronkiskonnalla ja asuntoja vuokraamalla. Rosana sietää miehensä syrjähypyt, kuntoilee pakonomaisesti ja on langanlaiha, plastiikkakirurgin parantelema nainen. Ainoa tytär on yhtä ylipainoinen kuin isänsä. Rosana ei halua muistella menneitä eikä puhua Lígiasta eivätkä sisarukset pysty kuromaan välillään olevaa kuilua pienemmäksi.

Kuolema pitää huolen kaikista. Olemme pyhiinvaeltajia kaikki, rikkaat, köyhät, mustat ja valkoiset, matkalla samaan päämäärään, kuoppaan matojen syötäviksi. Minä menen ensin, se on totta, mutta odotan teitä siellä. Siellä ei auta yliolkaisuus, ylpeys, koppavuus, kerskailu… Siellä pätee itku, katumus, tunnontuskat ja kärsimys.

Sisko Isinha on naimisissa juopon ja väkivaltaisen miehen kanssa ja hänen poikansa siittää aviottomia lapsia tuoden nämä köyhän äitinsä hoidettaviksi. Viimeiseksi Oséias matkustaa bussilla veljensä João Lúcion luo. Veli rikastui perimällä setänsä, jolla oli näet vain tyttöjä ja tämä otti João Lúcion kuin omaksi pojakseen. Veli asuu modernissa talossa keskustan ulkopuolella ja veljekset grillaavat ja juovat olutta yhdessä. Sitten veli kuitenkin lähtee pitbulleineen ja revolvereineen naisiin jättäen Oséiaksen taloon yksin.

Kuljettaja ottaa vesipullon, juo pitkän kulauksen ja sanoo jotain, mikä katoaa bussin kolinaan ulkona maisema näyttää kuin olisi kuumuudesta ylösalaisin

[ ]

herään! Väsymys oli käynyt liian ylivoimaiseksi. Missä me olemme? Ikkunasta vilahtaa ohi piikkilankaa, joka on vedetty kiinni pylväisiin viittaheinän peittämien kalpeanvihreiden kukkuloiden ympäri, rotkoja, käärmekurjen lentoon nousu, pari kolme yksinäisen puun alle ahtautunutta nautaa, haukan joutilas ylilento ja hylätty mökki.

Ruffaton kirjoitustyyli kuvaa loistavasti Oséiaksen kuumeista mieltä. Menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat saumatta tekstissä, jossa ei ole kappalejakoja. Lukija saa pienen hengähdystauon, kun Oséias uupuneena nukahtaa: sen Ruffato merkitsee sulkumerkein ja rivivälein. Myös välimerkkien käyttö on kaukana tavanomaisesta. Aina ei ole pilkkuja eikä pisteitä, eikä versaalejakaan. Oséiaksen kuumeiset ajatukset puuroutuvat usein sanapötköiksi.

Vaikka on niin sairas ja uupunut, Oséias huolehtii pakonomaisin rituaalein henkilökohtaisesta hygieniastaan. Pesee hampaat ja käy suihkussa aamuin illoin, tyhjentää rakkonsa ja suolensa. Nämä hyvin yksityiskohtaiset aamu- ja iltarutiinien kuvaukset toistuvat melkein identtisinä moneen kertaan. Oséiaksen kuumeisista pohdinnoista tulee ilmi perheen ja suvun vaiheet sekä Cataguasesin surkea nykyisyys, josta rikkaat eristävät itsensä rautaportein. Kaupunki on köyhä ja slummiutunut, konkurssiin menneitten teollisuuslaitosten rakennukset ruostuvat, on rikollisuutta, korruptiota ja huumeita. Kirja ei ole kevyt lukupala, koska kaikki luvut ovat yhtä tiivistä kappaletta. Mutta vaikuttavan ja tyylipuhtaan kuvauksen nyky-Brasiliasta Päättyy myöhäinen kesä kieltämättä antaa.

Romaanissa vilisee tavattoman paljon lintulajeja ja etenkin eksoottisia puulajeja, joille Tarja Härkönen on löytänyt suomenkieliset vastineet. 

Bloggaukseni aiemmin luetuista Ruffaton teoksista:

Tekokukkia

Rutosti hevosia

Lissabonissa muistin sinut

Luiz Ruffato - Päättyy myöhäinen kesä

Alkuteos O verão tardio 2018

Suomentanut Tarja Härkönen

Kansi Sanna-Reeta Meilahti

Into 2022

____________________ 

Romaanin on ehtinyt lukea myös Mummo matkalla.

Vakavasti sairas Oséias palaa kotikaupunkiinsa Brasilian Cataguasesiin kahdenkymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Romaani kertoo kuudesta päivästä Oséiaksen elämässä Ruffatolle tyypilliseen hengästyttävään, kuumeiseen tyyliin. Samaan aikaan romaanin voi tulkita heijastavan brasilialaista yhteiskuntaa, jossa luokkien välinen keskusteluyhteys on katkennut.