Olen lukenut Edouard Louisin rankan lapsuus- ja nuoruuskuvauksen Ei enää Eddy, jossa hän kertoi sydäntäraastavasti koulukiusaamisestaan ja köyhistä, sivistymättömistä vanhemmistaan pienessä takapajuisessa pohjoisranskalaisessa kylässä. Lahjakkuutensa ansiosta isänsä hyljeksimä homopoika pääsi pois, opiskelemaan Pariisin suvaitsevaisempiin piireihin. Aikaa on kulunut ja tässä 80-sivuisessa kirjeessä isälleen Louis yrittää ymmärtää isäänsä ja sitä, miksi isästä tuli sellainen kuin tuli ja miksi isä on vain 50-vuotiaana loppuunkulunut vanhus.
Hollande, Valls, El Khomri, Hirsch, Sarkozy, Macron, Bertrand, Chirac. Sinun kärsimystarinallasi on monta nimeä. Elämäntarinasi on tarina näistä ihmisistä, jotka yksi toisensa jälkeen musersivat sinut. Sinun kehosi tarina on tarina näistä ihmisistä, jotka yksi kerrallaan tuhosivat sen. Sinun kehosi tarina on syytös, joka kohdistuu poliittiseen historiankirjoitukseen.
Kuka tappoi isäni - teoksessa Louis vierittää syyn isänsä ahdingosta poliittisille päättäjille nimeltä mainiten. Useat poliittiset päättäjät ovat poistaneet kokonaan tai vähentäneet radikaalisti työttömien ja sairaiden tukia, lääkkeiden korvauksia ym. Louisin mielestä päättäjät ovat niin etäällä köyhästä kansasta, etteivät ymmärrä, mikä merkitys muutamallakin eurolla kuukaudessa on. Louisin isä loukkasi selkänsä pahasti työpaikalla sattuneessa onnettomuudessa ja joutui vuoteenomaksi kuukausien ajaksi ja kivut olivat valtavat. Invaliditeetistaan huolimatta työvoimaviranomaiset panivat hänet kadunlakaisijaksi, kun työttömyystuki loppui.
Kolmikymppisen kouluja käyneen nuoren miehen näkökulmasta Louis suree myös isänsä oppimattomuutta. Pienessä takapajuisessa kylässä ja isän piireissä koulua käytiin minimimäärä ja sitten mentiin töihin tehtaaseen. Louis muistelee, miten isä häpesi tietämättömyyttään, kun hän kaksitoistavuotiaana kyseli isältä liian vaikeita asioita. Kuitenkin hän muistaa isästään hyviäkin asioita, ei pelkkää juomista, rähjäämistä ja väkivaltaa. Hän muistaa, miten isä lauloi autossa Céline Dionin levyn tahdissa ja hankki hänelle syntymäpäivälahjaksi aivan liian kalliin Titanic-CD:n ja jopa laivan pienoismallin.
Sinä et ole koskaan ollut varoissasi, sinä et ole voinut opiskella, sinä et ole voinut matkustaa etkä toteuttaa unelmiasi. Elämääsi voi kuvata lähinnä kieltolausein.
Isä kuitenkin rakasti häntä omalla omituisella tavallaan ja on nykyään ylpeä poikansa kirjoista. Kuitenkin lapsuusvuosien rankkuus synnytti syvän kuilun isän ja pojan välille ja nyt he ovat jo vuosia asuneet etäällä toisistaan. Louis tunnustaakin, ettei hän tunne nykyistä isäänsä, vaikka yrittääkin lähentyä ja ymmärtää isäänsä oman aikansa ja olosuhteiden tuotteena (uhrina).
Alkoholismi, asenteet ja köyhyys periytyivät isoisältä isälle, mutta köyhyys ja oppimattomuus eivät selitä väkivaltaa. Väkivaltaan turvautuminen kyllä periytyy lapsuuden ympäristöstä, kuten Louisin isän tapauksessa. Louis on onnistunut tekemään luokkahypyn ja irtautumaan lapsuudenkotinsa ja sen yhteisön ahtaista raameista ja köyhyydestä. Läheskään kaikki eivät siinä onnistu, vaan kodin ja ympäristön osattomuus periytyvät seuraaviin polviin, niin Suomessakin. Meilläkin on tehty tutkimuksia siitä, miten perheen köyhyys vaikuttaa lasten pärjäämiseen myöhemmin elämässä. Louis yrittää hyväksyä traumatisoivan lapsuutensa ja antaa anteeksi isälleen. Hän kirjoittaa julki yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden ja osoittaa syyttävällä sormella hyväosaisiin päättäjiin.
Bloggaukseni teoksesta Ei enää Eddy
Édouard Louis - Kuka tappoi isäni
Alkuteos Qui a tué mon père 2018
Suomentanut Lotta Toivanen
Kansi Tom Backström
Tammi 2022
____________________
Édouard Louis (s. 1992) antaa äänen Euroopan unohdetulle kansalle. Hänen ensimmäinen romaaninsa Ei enää Eddy on riipaiseva omaelämäkerrallinen kertomus koulukiusatusta pojasta taantuvalla teollisuuspaikkakunnalla. Toinen romaani Väkivallan historia kuvaa raiskausta uhrin näkökulmasta, mutta laajenee puheenvuoroksi yhteiskunnan rakenteellisesta väkivallasta. Kolmannessa romaanissaan Louis jatkaa omaelämäkerrallisten ja yhteiskunnallisten aiheiden yhdistämistä hätkähdyttävän koskettavalla tavalla. Kuka tappoi isäni on tarina pohjoisranskalaisesta isästä, joka raskaan teollisuustyön uuvuttamana on 50-vuotiaana fyysisessä ja henkisessä hajoamispisteessä. Tarina on yhtä lailla raivokas kannanotto poliittisia eliittejä vastaan kuin pojan rakkaudentunnustus isälleen.
Nää Louisin teokset kiinnostaa mua, mutta aiheet tuntuu ainaki vielä liian kovilta lukea.
VastaaPoistaTämä ei ollut niin järkyttävä ja sieluun menevä kuin Ei enää Eddy. Väkivallan historiaa en ole lukenut.
PoistaSama kaiku on ollut askeltemme, joskin hieman eri mietteissä painoimme tämän verbaliikaltaan ja kerronnaltaan erionomaisen teoksen kannet kiinni:)
VastaaPoistaMiten se menikään se Anna Kareninan aloituslause: jokainen perhe on onneton omalla tavallaan. On hienoa, että Louis yrittää ymmärtää väkivaltaista isäänsä. Anteeksiantaminen kaiken koetun jälkeen on varmaan melkein mahdotonta, mutta välttämätöntä, jotta voi jatkaa elämässä eteenpäin.
PoistaEn ymmärrä täysin Ranskan olosuhteita, Suomessa sosiaalituet ovat ilmeisesti paremmat.
Olen lukenut teoksen Ei enää Eddy. Se kyllä järkytti niin kovasti, että pelottaa tarttua noihin muihin teoksiin.
VastaaPoistaJos ja kun vanhemmat olivat päihteiden liikakäyttäjiä, niin mitkään tuet eivätkä rahat riittäisi siihen, että perheellä olisi paremmat olot. Lisäksi päihteet altistavat suoraan väkivallalle. Oikea perhehelvetti.
Louisin lapsuus oli kyllä aivan järkyttävää. Olen monesti ihmetellyt, miten hän on siitä selvinnyt.
Poista