Vigdis Hjorth & Guadalupe Nettel

Yhteispostauksessa lyhyesti kahdesta äänikirjasta, jotka sopivat tematiikaltaan yhteen. Norjalainen Vigdis Hjorth kirjoittaa aikuisen tyttären suhteesta äitiinsä. Meksikolainen Guadalupe Nettel sivuaa teemaa, joskin hän keskittyy enemmän yleisesti äitiyteen ja naisten väliseen ystävyyteen.

Vigdis Hjorth - Onko äiti kuollut *****
Alkuteos Er mor død 2020

Suomentanut Katriina Huttunen
Kustantamo S&S 2021

Äänikirjan lukija Satu Paavola

Tämä on vimmainen tutkielma äidin ja tyttären tuhoutuneista väleistä ja tyttären pakkomielteisestä kaipuusta äidin luo. Kuvataiteilija Johanna aiheutti perheessään skandaalin kolmekymmentä vuotta sitten hylätessään oikeustieteen opintonsa ja tuoreen aviomiehensä ja lähtiessään Yhdysvaltoihin itseään vanhemman taideopettajansa matkassa. Yksikään perheessä ei ymmärtänyt Johannan toimintaa. Yhteyttä pidettiin jonkun verran, kunnes yhteydenpito hiipui lopulta kokonaan.

Se, että Johanna ei tullut isänsä hautajaisiin oli viimeinen pisara äidille. Hän ei halua olla missään tekemisissä tyttärensä kanssa ja sisko Ruth suojelee äitiään Johannalta, jonka taideteokset Äiti ja lapsi 1 ja Äiti ja lapsi 2 saivat äidin tuohduksiin. Äiti tulkitsi niiden olevan lapsuusperheen kuvausta, vaikka Johanna kuvasi yleisellä tasolla kuilua äidin ja lapsen välillä. Nyt Johanna on palannut Osloon järjestämään tulevaa retrospektiiviään ja äidistä tulee hänelle pakkomielle. Hän haluaisi kolmenkymmenen vuoden jälkeen puhua äitinsä kanssa, selvittää vihdoinkin välit, mutta tämä ei vastaa puhelimeen eikä suostu tapaamiseen. Johanna stalkkaa äitiään ja käyttäytyy kuin mielipuoli. Tekstin vimmaisuus ja toisteisuus kuvaavat hienosti tätä pakkomiellettä ja on tuttua myös Perintötekijöistä.

Äitinsä ja sisarensa elämästä mitään tietämätön Johanna vatvoo ja vatvoo heidän mahdollisia motiivejaan ja ajatuskulkujaan. Hjorth kuvaa loistavasti pakkomielteisten ajtusten kehää. Minusta tämä on häikäisevä romaani. Hjorthin kuvaus pakkomielteisestä Johannasta menee ihon alle. Kaikkensa yrittäneenä nainen vihdoin luovuttaa: kaikkia ihmissuhteita ei voi korjata, ei edes äiti-tytärsuhteita. 

Bloggaukseni Perintötekijöistä

Onko äiti kuollut on vavahduttava ja mukaansatempaava tarina ihmisen perimmäisistä tarpeista ja pettymyksistä. Romaani kysyy, miten menneen kanssa eletään, kun tilien tasaaminen tai tasaamatta jättäminen ei ole vaihtoehto. Onko äiti kuollut on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnoksi

__________________________________________________________________________________

Guadalupe Nettel - La hija única ****
Anagrama 2020

Äänikirjan lukija Guadalupe Nettel

Guadalupe Nettel (s. 1973) on monesti palkittu ja tuottelias meksikolainen kirjailija. Kuuntelin tammikuussa Nettelin teoksen Después del invierno / Talven jälkeen, joka vei kiehtovasti Pariisiin. Kirjailijan uusin teos La hija única / Ainoa tytär nivoo yhteen kolmen kolmi-nelikymppisen naisen elämät. Kertoja on sinkku ja feministi Laura, joka on palannut Pariisista Meksiko Cityyn. Hän suhtautuu kielteisesti lasten hankkimiseen ja on katkaissut jopa munanjohtimensa. Nyt paras ystävä Alina on kääntänyt kelkkansa ja odottaa puolisonsa kanssa ensimmäistä lastaan. Ollessaan kahdeksannella kuukaudella Alinalle kerrotaan, että sikiön aivot eivät kehity. Vauva olisi elinkelvoton ja kuolisi heti äidistä irtauduttuaan. Raskauden viimeinen kuukausi on tietysti tuskaisa, mutta tyttövauva jää eloon, vaikka se on vakavasti kehitysvammainen.

Laura kertoo myös seinänaapuristaan Doriksesta, joka elää yksin pienen poikansa kanssa. Naapurista kuuluu jatkuvasti äidin ja pojan riitoja ja Laura ihmettelee, mistä on kysymys. Lapsiin torjuvasti ja jopa vihamielisesti suhtautuva Laura ystävystyy äidin ja pojan kanssa ja huolehtii pojasta tämän äidin ollessa masennuksen syövereissä.

Nettel pohdiskelee syvällisesti äitiyttä ja sen epävarmuuksia, iloa ja huolta. Romaani kertoo myös näiden kolmen naisen syvästä ystävyydestä ja Lauran omasta haastavasta äitisuhteesta. Taustalla kuohuu macho Meksiko ja maan väkivaltaisuus. Erinomaista espanjan harjoitusta, sillä kirjailijan selkeään ja pehmeään ääntämykseen oli ilo upota.

«Nettel se ha convertido en un ejemplo del rostro más luminoso de la literatura latinoamericana contemporánea... La leo con admiración. Trato de aprender de su naturalidad y desparpajo» (Valeria Luiselli, Letras Libres).

Vigdis Hjorth - Perintötekijät

On neljä kahdessa sarjassa syntynyttä sisarusta. Vanhin sisko Bergljot ja veli Bård eivät pidä mitään yhteyttä nuorempiin siskoihinsa Astridiin ja Åsaan eivätkä vanhempiinsa. Vigdis Hjorth kerii Perintötekijöissä esiin erityisesti Bergljotin lapsuuden traumaa ja välirikon syitä alati kiihtyvällä vimmalla. Liki kuusikymppiset sisarukset joutuvat isän kuoltua keskelle epäoikeudenmukaiselta tuntuvaa, kaunaista ja katkeraa perintöriitaa. Vuosia sitten varakas isä oli laatinut testamentin, jonka hengessä kunkin neljän lapsen tulisi periä yhtä paljon. Perinnönjaossa paljastuukin, että myös Bergljotille ja Bårdille sekä heidän lapsilleen rakkaat Hvalerin mökit menevätkin Astridille ja Åsalle nimellistä hyvitystä vastaan. Mökit kuuluvat nuoremmille siskoille, koska he ovat olleet kilttejä ja pitäneet enemmän yhteyttä vanhempiinsa, sanoo äiti.

Bergljot on nimekäs ja arvostettu dramaturgi ja teatterilehden toimittaja, mutta hän on hajalla ja juo liikaa. Viinapäissään hän lähettelee yön pitkinä tunteina ärhäköitä meilejä ympäriinsä. Häntä kalvaa lapsuuden trauma, jota muu perhe ei ole ottanut tosissaan. Vasta aikuisena, 23 vuotta sitten Bergljotille selvisi pitkässä psykoterapiassa, mikä aiheutti hänelle hirvittävät fyysiset kivut. Niiden laukaisijana toimi sana isä tai isään liittyvät ajatukset. Nainen yritti kertoa tietoisuuteen pulpahtaneista asioista, mutta vanhemmat pitivät häntä valehtelijana ja huomionhakuisena, eivätkä sallineet tyttären romuttaa hyvän perheen kulisseja. Bergljotin syytöksiä pidetään edelleen pöyristyttävinä ja tuulesta temmattuina. Tätä mieltä olivat ja ovat myös nuoremmat siskot, eihän mitään todisteita hyväksikäytöstä ole. 

Perintöriidan tiimellyksessä käydään armotonta ja terävää sähköpostien vaihtoa ja samalla saadaan takaumina selville mm. isän ja äidin väliset valtapelit. Kaunis äiti oli lapsellinen ja taloudellisesti täysin riippuvainen miehestään, ei uskaltanut erota, vaikka oli syvästi rakastunut toiseen. Isä eli enimmäkseen työlleen ja havahduttuaan siihen, mitä oli tullut tehtyä, alkoi välttää Bergljotia, koska pelkäsi mitä tämä saattaisi suustaan päästää. Äiti aavisti, mutta kiisti kaiken ja tekeytyi tietämättömäksi. Äidille Bergljot ei ikinä anna anteeksi silmien ummistamista, mutta traagisesti säälii isä parkaa, sillä täytyihän tämän tuntea hirvittävää syyllisyyttä ja pelkoa koko loppuelämänsä ajan!

Hjort vie lukijan Bergljotin pään sisälle toistavalla ja jankkaavalla tyylillään. Kerronnasta huokuu Bergljotin tuohtumus ja vihaisuus. Hän haluaa vihdoin tulla kuulluksi seurauksista välittämättä. Suun puhtaaksi puhumiseen tarjoaa loistavan tilaisuuden testamentinlukutilaisuus, jossa on läsnä ulkopuolinen todistaja. Perintötekijät pyörittää lukijaa kiihtyvällä pyörteellä, joskin välillä toistuvat argumentit tuntuivat liiallisilta. Toki toisto ilmaisi tavoitetulla tavalla, miten koettu epäoikeudenmukaisuus täytti Bergljotin mielen. Seurasin tarinan kehkeytymistä jännityksellä, mutta loppupuolella anelin jo armoa Bergljotin ja Astridin nokittelua kuunnellessa. Kyllä tämä loistava kaunokirjallinen teos tehokkaalla tyylillään on. Autofiktiopohjaakin löytyy, sen osoittaa Norjassa syntynyt kohu ja Hjortin siskon kirjoittama vastine.

Vigdis Hjorth - Perintötekijät 

Alkuteos Arv og miljø 2016
Suomentanut Katriina Huttunen
Kansi Elina Warsta
S&S 2020

Äänikirjan lukija Satu Paavola

______________

Muissa blogeissa: 
Kirjakaapin kummitus, Kirjaluotsi, Luetut lukemattomat,  Tuijata
Kirjailijan haastattelu ruotsiksi

Vigdis Hjorth (s. 1959) on norjalainen kirjailija ja kriitikko. Raivoisan rehellinen Perintötekijät on herättänyt Norjassa paljon keskustelua romaanista totuudenkerronnan välineenä. Kirja on ollut arvostelu- ja myyntimenestys ja saanut muun muassa arvostetun Kritikerprisetin. Se oli myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas.