4. huhtikuuta 2020

Vigdis Hjorth - Perintötekijät


On neljä kahdessa sarjassa syntynyttä sisarusta. Vanhin sisko Bergljot ja veli Bård eivät pidä mitään yhteyttä nuorempiin siskoihinsa Astridiin ja Åsaan eivätkä vanhempiinsa. Vigdis Hjorth kerii Perintötekijöissä esiin erityisesti Bergljotin lapsuuden traumaa ja välirikon syitä alati kiihtyvällä vimmalla. Liki kuusikymppiset sisarukset joutuvat isän kuoltua keskelle epäoikeudenmukaiselta tuntuvaa, kaunaista ja katkeraa perintöriitaa. Vuosia sitten varakas isä oli laatinut testamentin, jonka hengessä kunkin neljän lapsen tulisi periä yhtä paljon. Perinnönjaossa paljastuukin, että myös Bergljotille ja Bårdille sekä heidän lapsilleen rakkaat Hvalerin mökit menevätkin Astridille ja Åsalle nimellistä hyvitystä vastaan. Mökit kuuluvat nuoremmille siskoille, koska he ovat olleet kilttejä ja pitäneet enemmän yhteyttä vanhempiinsa, sanoo äiti.

Bergljot on nimekäs ja arvostettu dramaturgi ja teatterilehden toimittaja, mutta hän on hajalla ja juo liikaa. Viinapäissään hän lähettelee yön pitkinä tunteina ärhäköitä meilejä ympäriinsä. Häntä kalvaa lapsuuden trauma, jota muu perhe ei ole ottanut tosissaan. Vasta aikuisena, 23 vuotta sitten Bergljotille selvisi pitkässä psykoterapiassa, mikä aiheutti hänelle hirvittävät fyysiset kivut. Niiden laukaisijana toimi sana isä tai isään liittyvät ajatukset. Nainen yritti kertoa tietoisuuteen pulpahtaneista asioista, mutta vanhemmat pitivät häntä valehtelijana ja huomionhakuisena, eivätkä sallineet tyttären romuttaa hyvän perheen kulisseja. Bergljotin syytöksiä pidetään edelleen pöyristyttävinä ja tuulesta temmattuina. Tätä mieltä olivat ja ovat myös nuoremmat siskot, eihän mitään todisteita hyväksikäytöstä ole. 

Perintöriidan tiimellyksessä käydään armotonta ja terävää sähköpostien vaihtoa ja samalla saadaan takaumina selville mm. isän ja äidin väliset valtapelit. Kaunis äiti oli lapsellinen ja taloudellisesti täysin riippuvainen miehestään, ei uskaltanut erota, vaikka oli syvästi rakastunut toiseen. Isä eli enimmäkseen työlleen ja havahduttuaan siihen, mitä oli tullut tehtyä, alkoi välttää Bergljotia, koska pelkäsi mitä tämä saattaisi suustaan päästää. Äiti aavisti, mutta kiisti kaiken ja tekeytyi tietämättömäksi. Äidille Bergljot ei ikinä anna anteeksi silmien ummistamista, mutta traagisesti säälii isä parkaa, sillä täytyihän tämän tuntea hirvittävää syyllisyyttä ja pelkoa koko loppuelämänsä ajan!

Hjort vie lukijan Bergljotin pään sisälle toistavalla ja jankkaavalla tyylillään. Kerronnasta huokuu Bergljotin tuohtumus ja vihaisuus. Hän haluaa vihdoin tulla kuulluksi seurauksista välittämättä. Suun puhtaaksi puhumiseen tarjoaa loistavan tilaisuuden testamentinlukutilaisuus, jossa on läsnä ulkopuolinen todistaja. Perintötekijät pyörittää lukijaa kiihtyvällä pyörteellä, joskin välillä toistuvat argumentit tuntuivat liiallisilta. Toki toisto ilmaisi tavoitetulla tavalla, miten koettu epäoikeudenmukaisuus täytti Bergljotin mielen. Seurasin tarinan kehkeytymistä jännityksellä, mutta loppupuolella anelin jo armoa Bergljotin ja Astridin nokittelua kuunnellessa. Kyllä tämä loistava kaunokirjallinen teos tehokkaalla tyylillään on. Autofiktiopohjaakin löytyy, sen osoittaa Norjassa syntynyt kohu ja Hjortin siskon kirjoittama vastine.

Vigdis Hjorth - Perintötekijät 
Alkuteos Arv og miljø 2016
Suomentanut Katriina Huttunen
Kansi Elina Warsta
S&S 2020
Äänikirjan lukija Satu Paavola
______________





Vigdis Hjorth (s. 1959) on norjalainen kirjailija ja kriitikko. Raivoisan rehellinen Perintötekijät on herättänyt Norjassa paljon keskustelua romaanista totuudenkerronnan välineenä. Kirja on ollut arvostelu- ja myyntimenestys ja saanut muun muassa arvostetun Kritikerprisetin. Se oli myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas.

4 kommenttia:

  1. Tämä on kiinnostava kirja kiinnostavasta aiheesta. Toivottavasti ehdin lukea tämän jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hieno kirja ja taidolla kirjoitettu, vaikka aihe on rankka ja traaginen.

      Poista
  2. Tämä on ehdottomasti yksi tähänastisen vuoden parhaista lukemistani kirjoista. Pidin kiihkeydestä ja tietynlaisesta rosoisuudesta: asioita ei yritetä latistaa musta-valkoisiksi vaan osoitetaan, että välissä on monenlaisia harmaan sävyjä. Upea romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekee pahaa ajatella, että Perintötekijät perustuu kirjjailijan omiin kokemuksiin. Taitava, taitava!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.