Marianna Kurtto - Seitsemäs piste

Joskus aamulla on silti kaunista, sellainen hetki, kun mies astuu keittiöstä tupaan ja isompi tyttö leikkii matolla miehen puusta veistämillä palikoilla. Palikoissa on kirjaimia, alkuja mille tahansa, ja vaimo istuu keinutuolissa sylissään kymmenen pisteen vauva.

Marianna Kurton uutuusteos Seitsemäs piste on tähän mennessä vuoden haasteellisin teos, joka jäi ensi kuuntelulla kesken. Kun kirjaston varaus saapui, luin tekstiä ja kuuntelin äänikirjaa samalla. Pääsin aavistuksen paremmin arvoituksellisen romaanin sisään. Kurtto kätkee vaikeasti hahmottuvia yhteyksiä upeasti soljuvaan ilmaisuun ja niitä joutuu kaivelemaan, sillä tarina leijailee kuin uni tai höyhen, ja siitä on hankala saada otetta.

Tarina kertoo toisiinsa rakastuneista miehestä ja naisesta, jotka perustavat onnellisen luottavaisina perheen. Asutaan maalla metsän ja joen välissä, syntyy isosisko ja pikkusisko. Unelmat muuttuvat arjeksi: vaimo louskuttaa kangaspuitaan, mies katsoo televisiosta urheilua ja siskokset potkivat toisensa mustelmille. Pikkusisko on valovoimainen ja ulospäinsuuntautuneena varastaa kaiken huomion, värittömämpi isosisko jää ulkopuolelle, ei tule nähdyksi. Ei kohdata toinen toistaan ja niin aika kuluu. 

Toisilleen kateelliset siskot pääsevät aikuisina kaupungissa vihdoin eroon toisistaan ja pikkusisko tietää mitä tahtoo: hän janoaa menestystä! Niinpä hän nai rikkaan miehen ja perheen kotina on komea nelikerroksinen arvotalo meren rannalla - mutta onni ei asu siellä. Parin lapsi, tytön näköinen ja vaaleanpunaista rakastava poika, tunkee sushiriisiä korviinsa välttyäkseen kuulemasta vanhempiensa riitoja. Isosisko taasen ei tunnu löytävän paikkaansa elämässä. Hän asuu täytetyn linnun kanssa, kuluttaa aikaansa baariporukoissa ja haikailee nuorena tapaamansa vakosamettihousuisen boheemin perään, joka osti flyygelin vaikka ei osannut soittaa.

Seitsenpistepirkko (Coccinella septempunctata) on yksin pieni ja vaaraton otus. Hyötyeläimenä se syö mm. kirvoja ja sen uskotaan tuovan onnea. Kaikkihan siihen myötämielisesti suhtautuvat, mutta miljoonapäisenä parvena Maahan hyökätessään se on vaarallinen sekä ihmisille että rakenteille. Sillat romahtavat ja ihmisiä haavoittuu ja kuolee. Oliko näiden pienten punaisten pommittajien apokalyptinen hyökkäys X:n aivopesemän kuolleen äidin Taivaasta masinoima? Minä ymmärsin niin. Kosto ihmiskunnalle siitä, että kohtelemme luontoa ja maapalloa niin huonosti ja opetus siitä, että touhotamme omiamme emmekä aidosti kohtaa edes lähimpiämme, taustallla äidin palava halu saattaa tyttärensä yhteen. 

Olen valmis tietyssä määrin ponnistelemaan ymmärtääkseni lukemaani, mutta hyvin paljon tässä teoksessa jäi minulle selittymättömäksi. Löysin kritiikkiä materialistista ja kulutuskeskeistä yhteiskuntaa kohtaan, jossa rahaa ja omaisuutta palvotaan ja pidetään tärkeämpänä kuin lämpimiä ja aitoja suhteita läheisiin. Isä ja äiti katuivat kuoltuaan sitä, että touhottivat omia tyhjänpäiväisiä juttujaan eivätkä ymmärtäneet miten kallisarvoisia olivat toisilleen ja tyttärilleen, miten nopeasti aika kuluu.  Seitsemäs piste on kielellisesti rikas ja Kurton runoilijantausta kuuluu, mutta kyllä minä hämmentyneeksi jäin. Pidin valtavasti kirjailijan edellisestä teoksesta Tristania, mutta tämä sulkeutui eikä päästänyt sisään toivomallani tavalla. 

Marianna Kurtto - Seitsemäs piste
Wsoy 2021
Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn
_______________

Leppäkerttujen pilvi täyttää taivaan verenpunaisella, ja pian hyönteisiä on kadut ja kodit täynnä. Yllättävä luonnonilmiö sekoittaa kokonaisen maan ja sysää sen tuhon partaalle. Seitsemännessä pisteessä seurataan perhettä, jonka erilleen ajautuneet jäsenet yrittävät selvitä leppäkerttusateen aiheuttamasta katastrofista kukin tavallaan.

Marianna Kurtto - Tristania

Tältä tuntuu olla kuollut, mies ajattelee. Tältä tuntuu olla onnellinen, mies ajattelee, avaa silmät ja näkee tähdet sykkimässä ikkunan takana kuin valosta veistetyt meduusat.

Kurtto vie runon lailla soljuvalla kielellään ja sadunomaisilla tunnelmillaan lukijan merkilliselle Tristanin saarelle keskelle eteläistä Atlanttia. Saari on niin pieni, että helposti uskoisi sen olevan kirjailijan mielikuvitusta. Mutta totta se on: pauhaavan meren ympäröimät 200 neliökilometriä, jossa jyrkät rotkot ja kalliot hankaloittavat kaikkea elämää. Asukkaita riittää vain yhdeksi pieneksi taajamaksi - Edinghburg of the Seven Seas, sillä heitä on vain runsaat 250.  Britannian hallinnoima saari ja sen asukkaat joutuivat mediamyllytykseen vuonna 1961, kun saaren tulivuori purkautui ja asukkaat jouduttiin evakuoimaan pariksi vuodeksi Kapkaupungin kautta Lontooseen.

Merkit olivat olleet ilmassa, eikä tämä ollut yllätys, vaikka tietenkin se oli: me elämme erikoisessa paikassa, mutta meille se on tavallinen, koti, eikä kukaan odota kodin keskelle kuilua, aukkoa keskelle päivien tasaista jonoa.

Elämä saarella on karua ja armotonta, mutta siihen on totuttu sukupolvien ajan. Useimmat eivät ole koskaan nähneet saaren ulkopuolista maailmaa, mutta heitäkin on. Jotkut levottomat ja rohkeat nousevat laivaan ja matkustavat emämaahan Englantiin; aremmat taas unelmoivat alati poispääsystä, helpommasta elämästä - ylipäätään jostakin muusta. Kurton tekstiin solahtavat kevyesti ja taidokkaasti eristyneisyydet ja kaipuut, rähjäiset talot ja vuotavat katot. On tyydyttävä - siihenkin että sopivia puolisoehdokkaita ei juuri ole ja että yhteys ulkomaailmaan on satunnaisesti saaren edustalla poikkeavien valtamerilaivojen varassa. Elämä on kalastusta, kalanhajua, kosteaa kuumuutta ja mustaa vulkaanista hiekkaa, jossa ei  kasva oikein mikään.

Edinghburg of the Seven Seas: Michael Clarke Stuff

Itseäni kiehtoi kovasti tämä häkellyttävän eksoottinen ja eristäytynyt saari, ja elämä siellä. Asukkaita uuvuttivat ympäristön asettamien haasteiden ohella pienen yhteisön sisäiset jännitteet. Kurton luupin alla on Lise ja hänen perheensä: poika Jon ja aviomies Lars, joka on poissa ja viihtyy Lontoossa floristirakastettunsa kanssa. Äiti ja poika tähyävät rantaan, ikävöivät ja toivovat. Luupin alla on myös Liseä hiukan nuorempi Martha, tämän puoliso Bert, veli Sam ja äiti Tilde. Tunteensa jäädyttänyt Martha kantaa sisimmässään montaa traumaa, isän kuolemaa ja äkäistä äitiä.  Kukin henkilöhahmo piirtyy lukijalle eri näkökulmista.

Pehmeän runolliset kielikuvat ja tarkat luonnon huomiot ovat pettäviä. Tummat tunnelmat ja kohtalonomaisuus luonnehtivat tätä ihmissuhdedraamaa. Mutta Kurtto saa kaiken silti tuntumaan keveältä ja karutkin kohtalot näyttämään kauniilta. Tristania on hieno ja monia ihmisyyden puolia luotaava esikoisromaani, jonka odotin olevan paljon vaikeampilukuinen kuin se olikaan. Tarina kulkee lukijaa jännityksessä pitäen. Vasta lopussa selviävät kaikki ne henkilöhahmoja kalvaneet jännitteet, joista Kurtto antaa aiemmin aavistuksen.

Mutta hetken me riitimme, kosketimme toisiamme kosketuksella joka löytyy yhtä harvoin kuin linnut törmäävät taivaalla.

Tristania on kertomus rakkaudesta, erehdyksistä ja syyllisyydestä; kirvelevistä epäilyistä ja mustasukkaisuudesta, joka yllyttää kostoon. Romaani kertoo erilaisuudesta, siitä kuinka ihonväri ja sivistys erottavat. Kuuluviin pääsee isänsä hylkäämän pienen pojan vetoava ääni. Lohdullista on se, että ihminen on sittenkin vahvempi kuin uskookaan: vaikka trauma tuntuu musertavan ja elämä romahtavan, se kuitenkin jatkuu. Ihminen sopeutuu ja jatkaa elämäänsä, jos ei nyt onnellisena, niin ainakin suhteellisen tyytyväisissä merkeissä.

Pakenin syyllisyyttä, mutten päässyt sitä pakoon, kannoin sitä selässä kuin suurta mustaa koiraa. (...) Muistan ilmeet, kaikki pojan ilmeet. Ne on peitettävä. Oranssilla maalilla.

Koin ironiseksi käänteeksi sen, että ne kaksi jotka aiemmin aina unelmoivat pääsevänsä pois Tristanilta, palasivat sinne ja perustivat uusioperheen. Ehkä minua eniten satutti lapsen jääminen jalkoihin aikuisen täyttäessä omia halujaan ja intohimojaan. Mutta tuomita ei voi, kuka ei olisi ollut hullaantunut rakastumiseen. Jokainen joutuu etsimään sovitusta selittäen tekonsa itselleen niin hyvin kuin osaa. Ehkä satutettu antaa anteeksi, ehkä ei.

Muistan miten joskus, sata tai tuhat vuotta sitten, äiti painautui pihalla kasvavaa omenapuuta vasten ja isä ikkunaa vasten, ja he katsoivat toisiaan. (...) Ja kun hän avasi ikkunan, äiti kulki sädettä pitkin sen alle ja kiipesi sisään, kuin olisi aina tehnyt niin. Tuoksui sokerilta. Tuoksui paljailta olkapäiltä.
...
Isäni on minulle arvoitus, hänen lähtemisensä ja tulemisensa. 

Lukukokemus Tristanian parissa oli kokonaisvaltainen, elämyksellinen, aika lailla mykistävä. Tuntuu että ei löydy sanoja tästä kirjoittamiseen, kuin tekisin Tristanialle jonkinlaista väkivaltaa kertomalla siitä omin tavallisin sanoin. Vangitseva tunnelma ei notkahtanut kertaakaan, vaan se kantoi alusta loppuun. Kurton teksti on pehmeää ja tuudittavaa kuin meren aallot; se on väliin viiltävää kuin merilintujen kirkaisut.

Tristan da Cunchasta Wikipediassa, Kuvia saaresta

Tristaniaa on ihasteltu mm. näissä blogeissa:
Kirjaluotsi, Lumiomena, Tekstiluola, Täysien sivujen nautinto

Marianna Kurtto
Tristania
Wsoy 2017
*****
Kustantajan lukukappale - kiitos

Marianna Kurtto - View-Master

Mansikka per herne, siinä kesä.

Noin tylysti voisin todeta minäkin, kun kesä jatkuu koleana ja sateisena aina vaan. View-Master oli 50-60-luvuilla suosittu vempain, jonka avulla voitiin katsoa pahvikiekoilta kolmiulotteisia kuvia, ikäänkuin dioja. Tässä linkki heille, jotka eivät laitetta tunne. Kurton runot kokoelmassa View-Master ovat ilottelevia diakuvia meiltä ja muualta, ympäri maailmaa.

Kirjassa on seitsemän osiota: Lentävä marsu, Pähkinä joka saa tuntemaan, Elokuvahistoriallista verta, Lunni tahtoo kuolla, Hattara keskellä jonoa, Kvagga ja tiikeri sekä Pyydystämisen arvoitus. Valikoimasta löytyy monta lomasatua: käydään kunnon turistina pällistelemässä useissa Euroopan maissa ja kaupungeissa, mm. Lissaponissa ja Pudabestissä, Kyproksella ja kotoisan Helsingin monessa kohteessa. Eläinsatuaiheita edustavat vaikkapa apinat, kvaggat ja seeprat. Typografialla leikittelyä on jonkun verran, mm. yksi runo on ladottu tiimalasin muotoon.

Leivoksia syövälle suosittelen keski-eurooppaa kuumaan hintaan. On halpaa syödä sahherkakkua ja nuolla katua, wiinissä on niin puhdasta. Napa tykkää kahvilasta jossa suklaa. Tuntuu keski-eurooppa eikä tarvitse esittää. On luonnollista nauttia leivoksen oheen kahvi. Konvehtikin tietää sen.

Yllä olevasta sitaatista käy hyvin ilmi Kurton absurdi ja surrealistinen ote. Runoissa myös sanat katkeavat vekkulisti, väli on lyöty väärään paikkaan - tavun loppuun, ei sanan. Runoilijan ajatus hyppelehtii todella villisti sanasta ja ajatuksesta toiseen. Löysin monia yksittäin kiintoisia lauseita ja ajatuksia, mutta runojen kokonaisuudesta en saanut kiinni. Tipahdin siis kuin eno veneestä. Muutama irrallinen esimerkki:

• Sunnuntaina valjastan seeprat vaunujen eteen ja lähden.
• Varjossa ei tartte helottaa.
• Otan mustikan käteen ja liipaisen.
• Onni tulee ja menee, ja vie mennessään järjen.

Mm. Sadie Jonesin kirjoja suomeksi kääntänyt helsinkiläinen Kurtto on syntynyt vuonna 1980 ja View-Master on jo hänen neljäs runokokoelmansa. Se voitti Tiiliskivi-palkinnon. Esikoiskokoelma Eksyneitten valtakunta (Wsoy 2006) palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla. Ehkä pitäisi tutustua vielä siihen, sillä Kiiltomadon arvio on kehuva. Kurton muut kolme kokoelmaa ovat Maisemasta läpi (Wsoy 2009), Auringon koko voimalla (Wsoy 2011) ja uusin Rottakuningas (Wsoy 2015).

Täältä käsin kaikki näyttää pieneltä ja hyönteisistä tulee ystäviä. Mitä ihmeellistä siinä sitten on. Minä olen nainen ja minulla on loma.

Muualla Kiiltomato, Savon Sanomat

Marianna Kurtto

View-Master

Wsoy 2012

**

Kirjastosta