22. marraskuuta 2020

Anne Vuori-Kemilä - Mustaa jäätä


Anne Vuori-Kemilän (s. 1958) realistinen ja juonivetoinen romaani Mustaa jäätä on yksi kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista. Somessa on ihmetelty kovasti Helsingin Sanomien Antti Majanderin eilistä ns. kritiikkiä. Kirja on ollut lukulistallani jo kauan, mutta vasta nyt siitä ilmestyi äänikirjaversio. "Suvaitsemattomuuden ja kasvun kuvauksessa ollaan alituiseen syvän liikutuksen äärellä”, sanoo Majander. En ymmärrä tätä heittoa, enkä oikeastaan muutakaan hänen jutustaan. Yksikään kirjailija tai kirja ei ansaitse tällaista asiatonta tylytystä.

Romaani alkaa alkutilanteella: nuori kirjailijanalku Antti saapuu kutsuttuna vieraana syntymäpäiville, mutta löytää päivänsankarin ja hänen kumppaninsa kuolleina asunnosta. Vuori-Kemilä kertoo, miten ja miksi tähän on tultu. Tarina alkaa jossain 60-luvun alkupuolella ja jatkuu 70-80-luvuille. Ollaan pohjoisessa, lestadiolaisuuden ja herännäisyyden ydinalueilla.

Vahvin henkilökuva piirtyy Gulffista eli Ritvasta. Hän on kasvanut papin tyttärenä Lapissa, ollut aina enempi poikamainen kuin tyttömäinen. Gulffi on roteva, iso ja rempseä nainen, joka ratkoo ongelmia fyysisellä voimallaan. Hän on kehittänyt tiukan panssarin, on ollut pakko noitten vuosikymmenten ahtaasti katsovissa yhteisöissä. Mutta hän rakastuu Elffiin eli Siiriin koko sydämensä voimalla ja suojelee valittuaan kyseenalaisinkin keinoin. 

Elffi eli Siiri on ympäristön silmätikku jo kauan ennen kuin hän kohtaa Gulffin. Elffillä on epilepsia, hän sätkii, päätyy välillä piiriin, on maho, laiska ja saamaton. Kahdeksan aviovuoden jälkeen syntyy Toivo, josta hän joutuu vuosikausiksi eroon. Elffi tuntuu aluksi hauraalta ja hennolta kuin keiju, mutta tarinan edetessä hänen henkiset voimansa kasvavat, vaikka keho rapistuu. Gulffi on hoitanut hänen psyykensä irti aviomiehen tölväisyistä, mutta hän ei enää halua alistua Gulffinkaan johdattelemaksi, vaan haluaa tehdä omat ratkaisunsa. 

Minusta Vuori-Kemilä luo realistisen ja todentuntuisen kuvan Pohjois-Pohjanmaalta ja Lapista 60-80-luvuilta. Oltiin kapeakatseisia ja suvaitsemattomia, tiukan uskonnollisuuden puristuksessa; erilaisuutta pelättiin, homous ja lesbous olivat saatanasta. Tarinan taustalla kulkee välähdyksiä tuon ajan yhteiskunnasta tehdaspaikkakunnilta: oli vastakkainasettelua kommunistit vs kapitalistit, luettiin Tiedonantajaa, mutta Mosse tai Lada eivät kelvanneet. Kirjailijan ilmaisu on tarkkaa ja yksityiskohtaista, vahvaa ja suoraa ilman kuvailuja tai koristeita.  Pidin siitä, että tarina aukeni vähitellen ja tarjosi yllätyksiä loppuun asti. Romaanissa ei ole mitään ylitunteellista, mutta toki vahva ja tunteisiin vetoava rakkaustarina. Gulffin rakkaus tuntuisi tänä päivänä ylisuojelevalta ja vankilalta, mutta silloisissa oloissa ja asenneilmapiirissä se oli ymmärrettävää. Realistinen ja kerronnaltaan napakasti etenevä romaani tavallisten ihmisten kohtaloista.

Anne Vuori-Kemilä - Mustaa jäätä
Kansi Laura Noponen
Karisto 2020
Äänikirjan lukija Veera Kiiskinen
________________

Silloin kun kaikki oli vielä toisin, Gulffi heitteli humalaisia pillunvonkaajia paritalon yläkerran ikkunasta Siirin kimpusta ja pihan pojankoltiaiset tuijottivat suu auki. Paljon myöhemmin Gulffi istui ruumisauton ratissa, pikkupojista oli kasvanut aikamiehiä ja Siiristä tullut entistä hauraampi. Kunnes yksi noista entisistä pihan räkänokista löysi kerrostalon makuuhuoneesta kaksi epämääräistä hahmoa, raskastekoisempi lyyhistyneenä nojatuoliin, hennompi sikiöasennossa sängyllä päiväpeiton päällä. 

Somen satoa. Erään kirjabloggarikollegan kommentti hänen luvallaan:
"Epäammattimainen, kirjan itsensä sivuuttava mutu-kritiikki. Ei kriitikon tarvitse kirjasta pitää, mutta arvioida voi monin tavoin muutenkin. Jutussa käsiteltiin palkintoraatia, mikä olisi ollut ihan toisen jutun paikka ja aika, ei liittämällä yhteen kirjaa ja kirjailijaa. Syiksi on somessa arveltu mm. setä-asennetta (tytöt kirjoittaa tunteella), paniikkia siitä, ettei HS älynnyt tehdä arviota ajoissa, känkkäränkkäpäivää tai raadin väärää makua kriitikon omaan verrattuna. Itse veikkaisin oman tärkeyden korostuksen tarvetta suomalaisen kirjallisuuden arvioinnissa. Hyvää on se, että tosi moni tämän jälkeen on sanonut lukevansa kirjan uteliaisuudesta tai vastalauseeksi tökeröintiin.” 

21. marraskuuta 2020

Lucia Berlin - Kotiinpaluu. Muistoja, kuvia, kirjeitä


Lukeva yleisö tuntee Lucia Berlinin elämäntarinan pääpiirteissään, kirjoittihan hän novelleihinsa välähdyksiä omasta värikkäästä elämästään. Postuumisti julkaistut kolme novellikokoelmaa Siivoojan käsikirja, Tanssia ruusuilla ja Ilta paratiisissa ovat olleet kansainvälisiä menestyksiä. Omaelämäkerrallinen Kotiinpaluu jäi kesken Berlinin kuollessa vuonna 2004 ja hänen poikansa Jeff viimeisteli sen. Berliniltä on julkaistu vain 76 novellia, joiden kirjoittamisen hän aloitti 24-vuotiaana Lucia Newtonin nimellä ja oma värikäs elämä tarjosi niihin runsaasti aineksia.

Berlinin isä oli kaivosteollisuuden palveluksessa ja perhe muutti usein. Lucia syntyi Alaskassa 1936 ja muutti äitinsä kanssa Texasin El Pasoon isän jouduttua rintamalle. Siellä alkoholisoitunut isoisä hoiti hammaslääkärin praktiikkaansa ja Jeff-eno piti tytölle seuraa. Kaikki haisivat Jack Danielsilta. Sodasta palattuaan isä vei perheen Santiago de Chileen, jossa perhe asui pisimpään ja jossa Berlin varttui nuoreksi naiseksi ylellisissä oloissa. Oli kotiapulaisia ja säihkyviä juhlia, mutta myös alkoholisoitunut äiti. Hänen oli otettava hoitaakseen isän edustuspäivälliset, kun äiti viihtyi makuuhuoneessa viskipullonsa kanssa.

Kirjeessään ystävättärelleen Berlin kertoo suuresta ensirakkaudestaan New Mexicon yliopistossa Albuquerquessa. Hän vietti poikaystävänsä kanssa yöt salaa asuntolan katolla, mutta vanhemmat saivat tietysti tietää. He päättivät lähettää tyttärensä Eurooppaan jäähdyttelemään tunteitaan, mutta tämä solmikin pikaisen avioliiton nimeltä mainitsemattoman kuvanveistäjän kanssa. Mies oli hyvin määräilevä, mikä kuuluu Berlinin kirjeestä. Pari erosi ja seuraava aviomies oli jazzpianisti Race Newton. Mies tuli hyvin erilaisesta, vakaasta kasvuympäristöstä ja oli paljon matkoilla. Kirjeistä kuuluu kuinka yksinäinen Berlin New Yorkin vuosina oli.

Berlin rakastui miehensä ystävään Buddy Berliniin, mutta avioliittoa yritettiin vielä jatkaa. Kunnes tuli ilta, jona Buddy taas soitti ja Berlin löysi itsensä Acapulcosta kahden poikansa kanssa. Lucia ja Buddy olivat onnellisia ja varakkaita, ja lentelivät omalla Cessnallaan. Mutta Buddy osoittautui heroiiniaddiktiksi, eikä Lucia ollut aavistanutkaan. He yrittivät paeta syrjäisiin paikkoihin huumediilereitä, mutta aina ne löysivät tiensä paikalle. Sydäntäsärkevä teksti kertoo, millaista elämä huumeaddiktin kanssa oli. Avioliittoa kesti kymmenkunta vuotta ja parille syntyi kaksi poikaa. Eron jälkeen rikkaus oli muisto vain ja Berlin elätti neljä poikaansa sekalaisilla hanttihommilla.

Kirjassa olevat kirjeet on osoitettu pääosin runoilija Edward Dornin perheelle, johon Lucia oli tutustunut jo aiemmin. Kirjeet ovat hyvin eloisia, yhtä värikkäitä kuin Lucian novellit. Hän kertoo puuhailuistaan poikiensa kanssa Racen ollessa kiertueilla. Rahasta oli tiukkaa ja Lucia ansaitsi valmistamalla pikkulasten ponchoja myyntiin. Kierreltiin upeaa New Yorkia, ihailtiin Hudson-jokea ja eläintarhan eläimiä. Aikuisten kesken tavattiin kirjallisuus- ja musiikkialan ihmisiä. 

Kuuntelin kirjan äänikirjana ja minusta Karoliina Kudjoi oli loistava valinta lukijaksi. Jäin paitsi kirjassa olevia kuvia, mutta tässä New Yorkerin linkissä niitä on kuin myös pari tekstinäytettä englanniksi. Kotiinpaluu lienee hyvästit Lucia Berlinille, lisää ei varmaankaan ole odotettavissa. Mutta onhan meillä onneksi hänen novellikokoelmansa, joista varmasti löytyy uusilla lukukerroilla aina jotain uutta.

Lucia Berlin, Jeff Berlin - Kotiinpaluu. Muistoja, kuvia, kirjeitä
Alkuteos Welcome Home 2018
Suomentanut Kristiina Drews
Aula & Co 2020
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi
_______________


Jeff Berlinin haastattelu marraskuulta 2019 / HS

Lucia Berlinin elämäkerrassa nousevat esiin kuvaukset tapahtumista, jotka ovat tuttuja hänen novelleistaan. Berlinin omaelämäkerralliset katkelmat ovat yhtä häikäiseviä, tunnelmallisia ja aitoja kuin hänen novellinsakin. Kotiinpaluu on kuvaus naiseudesta, vähäosaisuudesta ja taiteilijuudesta 1900-luvun Amerikassa. Berlin paini koko elämänsä ajan häpeän ja ennakkoluulojen kanssa, mutta säilytti uteliaan asenteen maailmaan ja osasi poikkeuksellisella tavalla kuvata teksteissään elämää kauneimmillaan ja kauheimmillaan.

20. marraskuuta 2020

Elena Ferrante - Aikuisten valheellinen elämä


Oli hyytävänkylmä helmikuun päivä, jolloin Giovannan elämä nyrjähti raiteiltaan. Hän kuuli tuolloin isänsä sanovan, että oli tosi ruma ja että hän oli alkanut muistuttaa tätiään Vittoriaa. Elena Ferranten vuosi sitten italiaksi ilmestyneessä teoksessa Aikuisten valheellinen elämä minäkertoja yrittää selvittää tuosta hetkestä alkanutta ”takkuista vyyhteä".  12-vuotias Giovanna oli perheen ainoa lapsi ja isän hellimä prinsessa. Vanhemmat olivat hyvin koulutettuja ja perhe asui Napolin varakkaalla alueella Rione Altossa. Isä on tehnyt täydellisen pesäeron koko kouluttamattomaan sukuunsa, josta pahin on rääväsuinen ja rahvaanomainen sisko Vittoria. Kun ajattelee, miten sukurakkaita italialaiset ovat, jotain todella järkyttävää on pitänyt tapahtua menneisyydessä, sillä tällainen välirikko ei synny kevyesti.

Hän (Vittoria) oli lapsuuteni linnunpelätin, laiha ja riivattu hahmo, takkupäinen olento, joka pimeän tullen vaani nurkissa. Miten siis oli mahdollista, että minä noin vain ilman ennakkovaroitusta, sain kuulla että olinkin hänen näköisensä? Minä? Minä, joka olin siihen asti luullut olevani sievä, ja kiitos isäni oletin pysyväni sievänä loppuelämäni?

Giovanna järkyttyy. Hän ei ole koskaan kuullutkaan tädistään, ei nähnyt tätä eikä käynyt siinä köyhässä osassa Napolia, jossa isä kasvoi. Vittoriasta tulee tytölle pakkomielle. Pian hän rohkaistuu kulkemaan yksinään funikulaarilla ja busseilla kaupungin köyhiin osiin.  Giovannalle avautuu uusi maailma: Napoli on myös meluisa ja vaarallinen, surkea ja likainen. Onko totta, että isä pilasi Vittorian elämän ja erotti tämän miesystävästään? Naimisissa oleva kolmen lapsen isä Enzo oli Vittorian suuri rakkaus, jonka muistoa hän yhä palvoo 17 vuoden jälkeenkin. 

Vanhemmista paljastuu lisää tekopyhyyttä ja valheita. Perheen läheinen ystäväpariskunta on Costanza ja Mariano tyttärineen, mutta isällä on ollut salasuhde Costanzan kanssa yli 15 vuotta! Giovanna alkaa kapinoida: meikkaa runsaasti, hylkää vaaleanpunaiset lapselliset vaatteensa, pukeutuu seksikkäästi avokaulaisiin mustiin asuihin ja laiminlyö kouluaan. Itsensä etsimistä ja kapinavaihetta kestää useamman vuoden ja Ferrante kertoo seikkaperäisesti tästä ajasta. 16-vuotiaana Giovanna tuntuu selviytyneen kriisistään, alkaa panostaa kouluunsa ja isä ja äiti voivat taas olla ylpeitä tyttärestään. Hän suuntaa ystävänsä Idan kanssa Venetsiaan, mutta sitä ennen neitsyys on saatava alta pois - arkisesti, rumasti ja romantisoimatta.

Ferrante käsittelee tässä aiemmista romaaneista tuttuja teemojaan: yhteiskunnallinen eriarvoisuus, rääväsuinen napolin murre vastaan koulittu yleiskieli, koulutuksen arvostus, seksistisyys ja naisen alisteinen asema. Hän vatvoo vatvomasta päästyään henkilöittensä välisiä suhteita. Ferranten huomiot ja kynä ovat teräviä ja proosa kirkasta, mutta yksityiskohtaiset selonteot eivät jaksaneet kiinnostaa. En varmaan pysty ymmärtämään miten syvä kuilu hyväosaisten ja huono-osaisten välillä Napolissa on. Kaksi maailmaa, jotka ovat maantieteellisesti lähellä toisiaan, mutta silti valovuosien päässä. Suhtautumiseni Ferranten kirjoihin on kahtalainen: toisista en ole pitänyt ollenkaan, toisia olen ylistänyt. Kaikki suomennetut olen lukenut.


Elena Ferrante - Aikuisten valheellinen elämä
Alkuteos La vita bugiarda degli adulti 2019
Suomentanut Helinä Kangas
Wsoy 2020
Kirjastosta
_______________

Kirjaluotsi   /   Kulttuuri kukoistaa

Ferranten tutut vimmaiset, intiimit teemat näkyvät: naiseus, ystävyys, ruumiillisuus, raaka rehellisyys ja luokkaerot jotka kaatuvat vain koulutuksella. Kasvukertomus ravistelee ja samalla syväluotaa naisen osaa yhteisössä, jossa mies määrittelee naisen arvon.