20. elokuuta 2018

Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen - Propagandan historia


Kaikki tiedonvälitys ei ole propagandaa, 
mutta mikä tahansa tiedonvälitys voi sitä olla.

Propagandan historia on mainio ja mielenkiintoinen teos mielipidevaikuttamisesta aikojen alusta meidän päiviimme. Tekijät kutsuvat teosta leikillisesti Propagandan elämäkerraksi. Mutta tämä elämäkerta ei pääty päähenkilönsä kuolemaan, vaan propaganda on vahvasti voimissaan tänä internetin, strategisen viestinnän, infosodan ja vaihtoehtoisten totuuksien aikana. Otan bloggauksessa esiin joitain hajanaisia, minua kiinnostaneita kohtia, sillä kirjan faktatieto on lyhyesti käsiteltäväksi liian runsasta.

Kirja johdattaa lukijan propagandan olemuksen monikasvoiseen ytimeen halki vuosisatojen. Eri aikakausina propagandan ykköstykit ovat vaihdelleet. Esim. keskiajan katoliselle kirkolle ne olivat uljaat katedraalit ja kuvataide; niillä pystyi vaikuttamaan lukutaidottoman kansan. Myöhemminkin arkkitehtuuri, muistomerkit, patsaat, kuvataide ja musiikki ovat propagoineet tilaajansa asemaa ja valtaa, tai tekijänsä mielipidettä. Muistamme mm. Picasson Guernican. Propagandan historia on erinomainen siinä suhteessa, että se havahduttaa lukijan tarkkailemaan ympärillään vellovaa viestintää ja arvioimaan itse onko kyse propagandasta vai ei. Propagandalla on toki myös myönteisiä päämääriä, kuten esim. terveysvalistuksella tai luonnonsuojelulla. Mainontaakaan emme pidä yleensä pahana propagandana, mutta vahvaa mielipidevaikuttamista se kyllä on. Propagandalla on monta määritelmää riippuen sen agitaatioasteesta. Musta propaganda on tuputtavaa, äärimmäisen manipuloivaa ja vääristelevää, valkoinen kiltisti suostuttelevaa. Harmaa näiden kahden väliltä.

Historiaan nimensä saaneita entisiä valtiojohtajia voidaan pitää loistavina propagandisteina. Mainitsen tässä vaikka nämä: antiikin Rooman Julius Caesar, jonka nimestä juontuu arvonimi keisari; Aleksanteri Suuri, joka julisti itsensä Zeuksen pojaksi eikä kukaan muita hänen aikalaisiaan muista; Aurinkokuningas eli Ludvig XIV, joka veti propagandistisen pröystäilynsä överiksi, mutta jätti jälkipolville mm. Versaillesin ja Champs-Èlyséen. Sitten meillä on oikea propagandan ja mielikuvamarkkinoinnin mestari, eräs  Napoleon Bonaparte. Jacques-Louis Davidin maalausta  kuvatessaan kirjoittajat intoutuvat vallan ihastuttavaan kaunokirjalliseen maalailuun. Taitavien propagandistien, kuten Napoleoninkin, kaikki toimet tähtäsivät hänen valtansa ja asemansa propagandistiseen vahvistamiseen: pukeutuminen kolmikolkkahattuineen, monumentaaliset rakennukset ja maalaustaide.

Hevosen harja liehuu kuin tumma tulenliekki. Taustalla myrskyisä taivas luo jylhää tunnelmaa. Harmaiden ja mustien muotojen keskeltä rävähtää punainen viitta, joka hulmuaa maailmanpalon lailla. Viittaa vasten kajastavat päättäväiset, vakaat kasvot, ja niiden yllä korea kolmikolkkahattu. Hevosen ilme on hurjistunut, vimmainen, mutta ratsastajan katseesta voi lukea päättäväisyyden: hän tietää mitä tekee.

Toisessa maailmansodassa koettiin sodankäynnin historian suurin propagandataistelu. Kuuden vuoden ajan osalliset käyttivät propagandaa niin mittavasti, että se peittosi kaikki muut konfliktit, ensimmäinen maailmansota mukaanlukien.

1900-luvun propagandan kuninkaat, Stalin ja Hitler, ovat itselleni tutuimpia. Voi vaan ihailla Hitlerin ja Goebbelsin luomaa, valtavan tehokasta propagandastrategiaa, joka lumosi ja valtasi nopeasti saksalaisten mielet. Natsien selkeästi erottuva brändi: punamusta väritys ja hakaristi ei sanoja kaivannut. Albert Speerin jättimäiset rakennukset, Nürnbergin puoluekokousten megalomaaniset paraatit ja Leni Riefenstahlin elokuvat - tehokkaan manipuloivaa totta vie. Katsellessani hiljattain Yleisurheilun EM-kisoja Berliinin kunnostetulla olympiastadionilla (vuoden 1936 olympialaisten näyttämö), tuumin Hitlerin kääntyvän haudassaan, kun Saksaa edusti lukuisa joukko tummaihoisia urheilijoita.

Toisen maailmansodan aikana kaikki maat suolsivat siis propagandaa minkä ehtivät - Saksa, Britit, Yhdysvallat, Japani... Julisteiden lisäksi propaganda-arsenaaliin kuului kaikki mahdollinen, myös radio, lentolehtiset, elokuvat ja uutiskatsaukset. Pearl Harbourin jälkeen Yhdysvallat loi hurjan ja isohampaisen Tokio Kidin, joka pyrkii urkkimaan tietoa ja huijaamaan amerikkalaisia. Britit taas korostivat julisteissaan, että Careless Talk Costs Lives; teemasta löytyy lukuisia versioita. Netistä löytyy sadoittain sotapropagandajulisteita, ja olen niitä aiemminkin tutkinut lukemani kirjallisuuden innoittamana. Mielenkiintoista.

Mitäpä meillä internetajan ihmisillä sitten on? Twiittaava Yhdysvaltain presidentti, joka puhuu vaihtoehtoisista faktoista ja hänen ja Putinin masinoimat trollit, jotka levittävät valeuutisia. Meitä pommittaa sähköinen viestintä loputtomilla viesteillään, mustilla, harmailla ja valkoisilla, sekä mainoksillaan. Mutta onhan meillä 'vapaus' heittäytyä propagandisteiksi itsekin - toimia mielipidevaikuttajina haluamamme asian puolesta. Sitähän kirjabloggarikin osaltaan tekee - propagoi lukemista ja kirjallisuutta. 

Runsaasta faktasisällöstään huolimatta Propagandan historia oli sujuvalukuinen. Pitkänen ja Sutinen kirjoittavat mukaansa tempaavasti ja höystävät tekstiään hauskoilla pikku anekdooteilla. Tiesitkö sinä muuten, että ensimmäisen maailmansodan aikana sauerkraut nimettiin Yhdysvalloissa saksalaispelossa Liberty Cabbageksi? Lue lisää tästä linkistä - ja ennen kaikkea lue tämä kirja! Kun olemme nykyisessä kiristyneessä maailmanpoliittisessa ilmapiirissä propagandan yltyvässä pyörityksessä, on syytä tietää miten monikasvoinen se on ja miten tähän on tultu.

Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen
Propagandan historia - kuinka meihin on vaikutettu antiikista infosotaan
Kansi Annika Pitkänen
Into 2018
*****
Kirjastosta
_______________

Muita bloggauksia: Omppu
Kuvituskuvat CC Commons / Public domain

Ville-Juhani Sutinen (s. 1980) on julkaissut niin romaaneja, esseekokoelmia kuin tietokirjoja, joissa on käsitelty muun muassa Yhdysvaltoja ja Kiinaa. Lisäksi hän on suomentanut klassikkokirjallisuutta.

Silja Pitkänen (s. 1982) valmistelee väitöskirjaa Neuvostoliiton ja Saksan valokuvapropagandasta. Hän toimii myös tietokirjailijana ja häneltä on ilmestynyt yksi nuortenkirja.

Runokuu, päivän runo - Juuret



Runokuu-viikon runovieraana Esther Helmiä

Runokuu-viikolla julkaisen yhden Estherin runon joka päivä, sunnuntaina sitten koosteen. Kaikki runot ovat uusia, ja viisi on varta vasten tätä viikkoa varten kirjoitettu. Runot ovat nimiltään Juuret, Värit, Taiteilijan inferno, Juuret savessa, Runoilijan polut ja Polun loppu. Runokuun teemana on tänä vuonna juuret, joten aloitetaanpa niistä.

JUURET

Juureni murtumattomat
kiertäen, pyörien 
katoavat ja nousevat
elävät juuri nyt
syvemmälle ja syvemmälle hakeutuvat

juuret
juureni

maan pintaa rikkovat
kuivassa halkeilevat
tuhansia vuosia aina uudelleen syntyvät
katoavat yöhön
sateeseen
aurinko vääristää varjot

juuret
juureni

yhä minussa lankana
värittömänä tuulahduksena
silmittömistä kasvoista
ne tulevat katsomaan
perääni
eteeni
sivulleni
ylös
alas

juureni.


Kiitos runoista Esther!
__________

Esther Helmiä on julkaissut kaksi runokokoelmaa: 
Herkin liidoin sinisiipi (2015) ja Surun tie (2017)
Blogi:
Luovasti vinossa - runoja ja taidetta

19. elokuuta 2018

SusuPetal - Taikkarin mäellä & omakustantamisesta #runosunnuntai


Joka paikkakunnan nuorisolla on omat lempipaikkansa. Imatralla se oli Napinkulma, Turussa Taikkarin mäki. Itse en kouluaikaan paljoakaan jengeissä pyörinyt, mutta SusuPetalin esikoisrunokokoelma kertoo nuorisojengistä, joka liehuu ympäri Turkua. Kirjalla on eittämättä omaelämäkerrallinen pohja, mutta en mene arvelemaan missä faktan ja fiktion raja kulkee.

Luin Taikkarin mäellä -kokoelman Issuussa, josta löytyy kuusi SusuPetalin kirjallista teosta ja lisäksi hänen taidettaan. Minähän olen paperikirjamieltymysteni kanssa aivan antiikkinen, mutta lukeminen sujui tietokoneelta hyvin, ipad sen sijaan takkuili. Bloggauksen lopussa on pohdintaa omakustantamisesta: sekä SusuPetalin näkemys & kokemus että linkki tosi mielenkiintoiseen Nuoren Voiman juttuun.


Taikkarin mäellä -kokoelman esipuheessa Issuussa SusuPetal kertoo kirjoittaneensa kokoelman runot alun perin Turun murteella, mutta koska Suomessa oli jo Heli Laaksonen eikä murrerunoille löytynyt kustantajaa, hän suomensi ne ja julkaisi BoD:n kautta 2007. Kun kymmenvuotinen sopimus BoD:n kanssa päättyi, runot päätyivät Issuuhun kaikkien ilmaiseksi luettavaksi.

ei ollut muita
muille me ei oltu ketään
ei mitään
hetkeksi unohdettiin muut
ne jotka ei ymmärrä
jotka ei välitä

oltiin vaan me
pidettiin kiinni toisistamme
ei hukuttu ei kadottu ei päästetty putoamaan
...

Murrosikä on monesti täynnä uhoa ja uhmaa, aikuiseksi kasvaminen ei kaikilta nuorilta suju sileän siloisesti. On riehuttava, riekuttava ja koeteltava rajoja. On kiire näyttää, että on jo iso ja aikuinen. Kokoelmassa seurataan apen, iskan, pekun, jiin ja runominän elämänympyröitä 70-luvun Turussa.  Nuoret kuluttavat aikaansa kadulla ja puistoissa dokujen ja lähentelevien aikuisten miesten keskellä. Kekseliäät alaikäiset teinit löytävät aina jonkun muulin, joka roudaa nutikkaa tai muuta alkosta; röökittäkään ei tarvitse olla. Nuppi pitää saada sekaisin, jotta Slade, Led Zeppelin ja Hurriganes työntyvät paremmin sieluun. Apteekista ostetaan, tai äidin laatikosta tai dokuilta vohkitaan, valkoisia pillereitä. Joukossa jäsenillä on bestiksensä, mutta on myös heitä, jotka eivät oikein istu joukkoon vaan norkoilevat siinä liepeillä. Muutaman nuoren elämä saa surullisen lopun.


Taikkarin mäen nuorten elämä näyttäytyy kovana ja karuna. Kokoelmassa ei mainita heidän vanhempiaan, on vain kaverit. 70-luvulla ei käytetty sanoja syrjäytynyt tai seksuaalinen häirintä, me-too'stakaan ei tiedetty mitään. Niinpä keski-ikäiset ruotsalaisturistit ja norjalaiset nilsit ja jensit huutelivat härskejä ehdotuksiaan pikkutytöille. Piti esittää kovista, vaikka sisältä oli arka, herkkä ja yksinäinen. Monesti itketti.

joka ilta minä itkin
sama se
nutikkaa
kaljaa
pillereitä
mitä vaan

kaikki ne itkettivät

join
nappasin tabuja
tein mitä vaan

kaikki se itketi

jeesus rakasti minua
ei kukaan muu

se itketti
...

SusuPetal ei sanojaan silottele, hän sanoo asiat niin kuin ne on. Runopuhe tuntuu harkitulta ja riisutulta, yksikään sana ei ole liikaa. Sopivasti puhekielenomaisuutta, ei liikaa 'rumia' sanoja. Ajankuva lakkanahkatakkeineen ja fritsuliinoineen oli osuva, samoin tyttöjen seksikäs meikkausuho luumunpunaisine huulineen ja kajalilla korostettuine silmineen. Minusta Taikkarin mäellä -kokoelman runot voisivat hyvin kertoa myös nykypäivästä. Joka paikkakunnalta löytyy vastaavia jengejä, nuoria jotka lorvailevat kadulla ja joille päihteiden käyttö on liki jokapäiväistä. Monet ovat hukassa elämänsä kanssa. Erona vain se että kamavalikoima on nykyään kovempi.

katso mua
mä hyppään nyt!

niin se huusi
ja minä katsoin

              oli, oli se kiivennyt
              parvekkeen laidalle

katso mua
mä rakastan sua!

niin se huusi
ja minä katsoin

            se hullu, se hyppäsi
            helvetin roomeo

parveke ekassa kerroksessa
...

Tiesin jo entuudestaan, että SusuPetalin runoista löytyy särmää ja realismia, mutta aivan näin rajuksi en osannut kokoelmaa aavistaa. Mutta kukin nuorisopolvi vuorollaan etsii, kokeilee ja rikkoo rajojaan ja aikuisten normeja. Näin on ollut aikojen alusta asti, ja pitääkin olla. Useimmissa tapauksissa mahdottomasta, itseään etsivästä  ja kapinoivasta nuoresta tulee järjestäytyneeseen yhteiskuntaan kelpo kansalainen. Koskettava ja rajun karu, sopii luettavaksi niin teinille kuin mummolleen.

SusuPetal
Taikkarin mäellä
Alkup. julkaisuvuosi 2007 / BoD
Issuu.com
***
______________

Kuvituskuvat SusuPetal
Turun Sanomat / Juri Nummelin
Juhani Tikkasen blogista mm. nämä sanojen selitykset:
  • Taikkarin mäki = Turun taidemuseon mäki
  • Nutikkapullo = Nordforsin pöytäviini
Aiemmin kirjailijalta bloggaamaani - Vanhat poikaystävät, Pellen muotokuva & SairaalapäiväkirjaOlen myös lukenut vaan en blogannut: Kultainen talja - Golden Fleece / SusuPetalin tekstit Lasse Ansaharjun kuviin. Hauska ja oivaltava valokuvakirja. Suosittelen  kaikkia.
__________________________________________________________________________

OMAKUSTANTAMISESTA

SUSUPETALIN NÄKEMYS JA KOKEMUS BoDista

"Vuonna 2007 julkaisin ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä. BoD oli juuri rantautunut Suomeen, kyseessä oli siis omakustanne. Tuohon aikaan omakustantamista pidettiin jonkin verran surkuteltavana. Oikeat kustantamot julkaisivat oikeiden kirjailijoiden/runoilijoiden teoksia. Omakustantamista pidettiin harrastajamaisena, kieliopillisesti virheitä täynnä olevana ja mielenkiintoa vailla olevana itsetilityksenä

Vuonna 2015 omakustantajista alettiin käyttää nimitystä indie-kirjailija (HS Suvi Ahola, 7.9.2015). Ite-kirjailijoiksi ja -runoilijoiksi muutuimme vuonna 2017 (Nuori Voima, Sanna-Kaisa Hongisto, 3/2017).


BoD toimii print on demand -periaatteella eli kirjat painetaan yksi kerrallaan sitä mukaa kuin niitä tilataan. Nykyään tuo on demand -tapa on yleistynyt etenkin pienkustantamoiden kohdalla, joista jotkut tekevät painoyhteistyötä juuri BoDin kanssa, esimerkiksi ntamo, Helmivyö.

Kirjan julkaiseminen BoDin kanssa oli aika vaivatonta. Paketti (BoD Classic), jota aikanaan käytin, maksoi silloin alle satasen per julkaisu, kun tein itse taiton ja kannen. Tämän lisäksi tuli tiedoston ylläpitokorvaus, noin 20 €/per vuosi. BoDin kautta tulee ISBN, vapaakappaleet Kansalliskirjastoon, kirjan tietojen välittäminen Kirjavälitykseen ja muihin paikkoihin, joista kirjan tiedot päivittyvät verkkokirjakauppoihin. Kirja on samalla mahdollisuus tehdä myös e-kirjaksi, jolloin se on hankittavissa esimerkiksi Elisa-kirjasta.

Nykyään BoD Classic maksaa 69 €, eikä vuosittaisia tiedoston ylläpitokorvauksia ole eli hinnat ovat halvenneet. Lisämaksusta BoD tarjoaa perinteisiä kustannuspalveluja, kustannustoimittamista, taittoa, kansisuunnittelua ja markkinointiapua.

Oman kirjan ostopakkoa ei ole.

Markkinointi jää kirjailijalle itselleen.

Voin kertoa, että itsensä myyminen ei ole herkkua, vaikka teinkin sitä hyvin, hyvin matalalla profiililla. En kiertänyt kirjastoissa kertomassa kirjoistani, en pitänyt kivijalkakirjakaupoissa lukuiltoja, en ollut näkyvillä fyysisesti niin kuin kirjailijoiden nykyään oletetaan olevan. Yhä enemmän kirjojen markkinointi on siirtynyt kirjailijoiden harteille. Monet kustantamot ”haluatko kirjailijaksi”-sivuillaan kertovat odottavansa kirjailijoiltaan aktiivisuutta markkinoinnin suhteen, some-näkyvyyttä ja ulospäin suuntautunutta olemusta. Tällaisena introverttina erakkona nuo em. ehdot tuntuvat kohtuuttomilta, kuristavilta ja ahdistavilta. Onneksi en omakustantajana kuulunut noiden vaatimusten piiriin.

Lopetettuani viime vuonna BoDilla julkaisemieni kirjojen ylläpitosopimukset siirsin kirjat uusine taittoineen ja kansineen nettiin luettaviksi Issuun avulla. Kätevä ohjelma ja ilmainen lukijalle."
....
Kuva: Nuori Voima

NUORI VOIMA 3/2017 / Sanna-Kaisa Hongisto:

Pitkä ja mielenkiintoinen juttu runojen omakustantamisesta. Haastateltu mm. Mediapinnan Juhani Vesikkoa, Sanasadon Erkki Kiviniemeä, runoilija Tommi Parkkoa, Kirjailijaliiton puheenjohtajaa Jyrki Vainosta, Wsoy:n Anna-Riikka Carlsonia ja Tampereen Metso-kirjaston Raili Sihvosta.


❤︎
Tuija luki Kaija Rantakarin kokoelman Koko meren laajuus
Esther julkaisi upean taidekortin ja kirjoitti pari runoa Unelmista
Päivän runoilija SusuPetal julkaisi blogissaan uuden runon Erehtymätön

18. elokuuta 2018

Jhumpa Lahiri - Tämä siunattu koti


Jhumpa Lahiri debytoi 32-vuotiaana 1999 tällä novellikokoelmalla Interpreter of Maladies / Tämä siunattu koti, ja voitti heti Pulitzer-palkinnon. Lahirin aihepiiri tässä, kuten hänen myöhemmissä teoksissaankin, on omasta kokemuksesta tuttua. Lahirin vanhemmat olivat muuttaneet siirtolaisiksi Lontooseen, mutta muuttivat Yhdysvaltoihin tytön ollessa pieni. Opiskeluajoilta Boston on Lahirille tuttu kaupunki, ja sinne sijoittuu muutamakin tämän kokoelman novelli.

Minua kiinnosti tutkia hiukan intialaisten siirtolaisuutta Yhdysvaltoihin. Kävi ilmi, että intialaistaustaiset siirtolaiset ovat Yhdysvalloissa tätä nykyä toiseksi suurin siirtolaisryhmä meksikolaisten jälkeen: heitä on noin 2,5 miljoonaa. Intian olot ovat olleet äärimmäisen epävakaat itsenäistymisestä (1947) lähtien. Lahirikin on kirjoittanut mm. naxaliiteista teoksessaan Tuore maa, sitaatti bloggauksestani: 1960-luvun Intiassakin opiskelijoiden keskuudessa kukoistivat marxilaiset ja maolaiset mielipiteet, opiskelijaliikehdintä oli rajua. Länsi-Bengaliin vyöryi pakolaisia, oli nälänhätää ja talonpoikien asema surkea. Korruptio kukoisti. Näin ollen halukkuutta siirtolaisuuteen ja parempiin elämänoloihin on ollut kautta vuosikymmenten. Suurimmat intialaisväestön keskittymät ovat Kalifornia, Texas, New Jersey, New York ja Illinois.

Tuntuu, että Lahiri löysi oman upean tapansa kirjoittaa jo tässä esikoisteoksessaan. Ote on jatkossakin sama, lämmin ja ihmisläheinen, teemat toistuvat. Minulle Lahirin teokset sulautuvat toisiinsa, ainoastaan ensimmäiseksi lukemani vahva ja vaikuttava Tuore maa säilyy mielessä erillisenä. Tämän kokoelman yhdeksän novellia kertovat joko Yhdysvaltoihin muuttaneista tai Kalkutan köyhistä ihmisistä. Intialainen kulttuuri ruokailu- ja muine tapoineen tulee elävästi esiin. Lahiri kuvaa myös järjestetyn avioliiton solmineiden parien alkuaikojen vierautta ja kulttuurisokkeja. Paljon riittää sulateltavaa nuorella maahan muuttaneella aviovaimolla uudessa kulttuurissa ja koti-ikävän puristuksessa.

Muutama ylimalkainen juoniluonnehdinta neljästä minua koskettaneesta novellista:
  • Väliaikainen järjestely kuvaa miten toistuvat sähkökatkokset auttavat lapsen menetyksen vuoksi toisistaan vieraantunutta avioparia lähentymään uudelleen. 
  • Novellissa Seksikäs nuori intialaistaustainen Miranda päätyy naimisissa olevan amerikkalaismiehen rakastajattareksi. Tarvitaan pienen pojan terävänäköisyys osoittamaan, ettei tällaisella suhteella ole tulevaisuutta. 
  • Senin täti on pienen Elliotin iltapäivähoitaja. Kotiin Kalkuttaan ikävöivä rouva Sen tuntee olevansa Yhdysvalloissa aivan väärässä paikassa, mutta Elliotin hoitaminen on elämänuskoa tuova ilonpilkahdus. Valitettavasti ilo jää lyhyeksi aivan typerän kulttuurisen jutun vuoksi. 
  • Tämä siunattu koti kertoo miten hienosteleva ja siivousfriikki aviomies saa nenilleen, kun kaikki ystävät ja työtoverit pitävätkin enemmän hänen hilpeästä ja boheemista vaimostaan Twinklestä.
Novellit ovat leppeitä ja lempeitä kuvauksia tavallisen bengalisiirtolaisen tavallisesta, usein köyhästäkin arjesta. Lahirilla on kyky luoda jokaiselle novellilleen aivan ikioma maailmansa ja pureutua hahmojensa arkaan mieleen. Jokainen novelli on kuin miniromaani. Ihailen suuresti.

Jhumpa Lahiri
Interpreter of Maladies 1999
Tämä siunattu koti
Suomentanut Kersti Juva
Kansi Markko Taina
Tammi 2001
****
Kirjastosta
_______________

Muissa blogeissa: KirjanurkkausLumiomena, Nannan kirjakimara

Lukemani Lahirin teokset:
* Esikoisteos, novellikokoelma Interpreter of Maladies (1997) / Tämä siunattu koti (2001) 
* Esikoisromaani The Namesake (2003) / Kaima (2005) ****
* Novellikokoelma Unaccustomed Earth (2008) / Tuore maa (2008) *****
* Romaani The Lowlands (2013) / Tulvaniitty (2014) *****

Esseekokoelma In altre parole (2015) / In Other Words (2016) / Med andra ord (2015) - mietteitä kielestä - on varauksessa! Lahiri on opiskellut italiaa ja asunut maassa useita vuosia. Hän on kääntänyt englanniksi mm. Domenico Starnonen teoksen Scherzetto > Trick.