14. lokakuuta 2019

Sofi Oksanen - Koirapuisto


Sofi Oksasen aiheet eivät koskaan ole keveitä. Koirapuistossa kirjailija paneutuu köyhien ukrainalaistyttöjen elämän vähiin vaihtoehtoihin ja rinnastaa terävästi elämän vauraassa ja hyvinvoivassa Suomessa ja Ukrainassa, maassa, jossa elämän realiteetit ovat aivan toiset. Teoksen päähenkilö on virolais-ukrainalainen Olenka, jonka isä riuhtaisee tyttärensä ja vaimonsa tutusta ympäristöstä Tallinnasta ukrainalaiseen peräkylään, koska tuottoisat hämäräbisnekset odottavat. Myttyynhän ne tietysti menevät.

Olenka ei viihdy, vaan karkaa nuorena Pariisin mallimarkkinoille. Mallinura ei kuitenkaan etene ja hän joutuu palaamaan häntä koipien välissä takaisin kotiin unikkokeittiön äärelle. Ura urkenee maassa rehottavassa kohdunvuokraus-, hedelmöityshoito- ja munasolubisneksessä. Ukrainalaistytöillä on näet munasarjoissaan ja kohdussaan lippu parempaan elämään. Länsimaiset lapsettomat parit pitävät ukrainalaistyttöjen valkoisesta ulkonäöstä ja siitä, että voivat netissä shoppailla itselleen sopivin ominaisuuksin varustetun lapsen, valinnan mukaan tytön tai pojan, tai vaikka lapselle musikaalisen tai matemaattisen lahjakkuuden. Netissä on linkkejä pilvin pimein. Joku aika sitten googlatessa näin myös munasolujen lahjoittajien tai kohtuaan vuokraavien kasvokuvat, mutta tämä sivusto näyttää heidät vain ohjelmaan kirjautuneille. Hurjalta tuntuu silti, klik.

Olin päässyt pitkälle. Oli auto, oli asunto, oli työ, oli omia luottokortteja. Oli mies, oli sydän­ääniä. Oli kokonainen kattaus elämää ja paljon menetettävää.

Olenka on skarppi nainen, joka etenee firman luovuttajien päälliköksi. Lapsuuden perhetutusta Dariasta tulee hänen tärkein luovuttajansa, sillä tyttö valitaan Ukrainan mafian ison kihon Velesin pojan Viktor Kravetsin perheelle luovuttajaksi. Olenkalla pyyhkii nyt loistavasti: on luksusasunto, matkoja ja rahaa, ja myös tärkeä burjaattirakastettu Romka, aasialaisten silmiensä vuoksi japanilaiseksi kutsuttu. Mutta asiat mutkistuvat, kun tuore isä Viktor murhataan ja Olenka lavastetaan aukottomin todistein syylliseksi. Romka on näet Kravetsin perheen henkivartija, jonka on määrä toteuttaa perhen puolesta kosto, silmä silmästä -periaatteella:

Oli selvää, ettei loppu voisi olla nopea. Sen pitäisi kestää. Kynsi kynneltä, hius hiukselta, silmä silmältä. Ei mitään siistiä reikää otsaan.

Olenka ei uskalla luottaa rakkauteensa, vaan pakenee henkensä hädässä Helsinkiin. Hän sulautuu varjoihin ja joutuu vaihtamaan luksuselämänsä siivoojan työhön. Helsinkiläisessä koirapuistossa hän seuraa silmä tarkkana päivästä toiseen helsinkiläistä lapsiperhettä, jonka lapset ovat saaneet alkunsa ukrainalaistyttöjen munasoluista. Mutta eräänä päivänä Daria istahtaa samalle penkille. Olenkan hätäännys ja pelko kasvavat, ja rinki hänen ympärillään kiristyy.

Oksasen juonikuvio oli monimutkainen, mutta nautin hänen tyylistään. Olenkan ja Darian henkilöt jäivät vähän koleiksi, mutta he olivatkin alituisen pelon ja varuillaanolon tuotteita. Heidän maailmansa oli painajaismainen ja kolkko  - siellä vallitsivat korruptio ja viidakon lait.  Koin, että olisi pitänyt tietää enemmän Ukrainan / Neuvostoliiton historiasta, jotta kaikki olisi auennut. Svetlana Alekšijevitsin kirjoista olen lukenut mm. tuosta asunto-osakkeilla keinottelusta Neuvostoliiton romahdettua. Koirapuisto oli teos, joka sai tuntemaan kiitollisuutta siitä, että on suomalainen.

Ukrainan villi hedelmöitysbisnes on hurjaa, ymmärrettävänä motiivina raha ja toimeentulo, mutta se on tyttöjen terveydelle vaarallista: ahneuksissaan monet jatkavat luovuttamista liian kauan. Suurten hormonimäärien seurauksena saattaa olla mielenterveyden häiriöitä, kuumia aaltoja, ja kenties lapsettomuutta ja syöpää. Teos avasi silmiäni tästä minulle tuntematttomasta aiheesta ja toi tietysti Ukrainan nykytilanteen esille. Uskon, että Oksanen on tehnyt perusteellisen taustatyön ja jossain haastattelussa hän sanoikin oleskelleensa maassa kirjoitusprosessin aikana. Pidin kirjan toiveikkaasta loppuluvusta.

Sofi Oksanen - Koirapuisto
Like 2019
Kirjastosta
_______________

Muissa blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaaLuettua ja maistettua
Kirjailijan haastattelu Ilta-Sanomissa

Ennen blogiaika olen lukenut kirjailijalta Kun kyyhkyset katosivat, Puhdistuksen ja Stalinin lehmät. Kaksi viimeksi mainittua ovat ehdottomia suosikkejani.

Koirapuisto on kahdessa aikatasossa vyöryvä kertomus nykypäivän Helsingistä ja Ukrainan itsenäisyyden vuosista, hedelmöitysbisneksestä ja korruptiosta. Samalla se on syvän inhimillinen tarina uskollisuudesta, rakkaudesta ja lapsensa menettäneestä naisesta.  - Kustantaja

13. lokakuuta 2019

Louise Penny - Kylmän kosketus


Kylmän kosketus on kanadalaisen Louise Pennyn suositun Armand Gamache -dekkarisarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa Kuolema kiitospäivänä Gamache tiimeineen selvitteli herttaisen Jane Nealin murhaa, ja nyt pienessä Three Pinesin kylässä tapahtuu taas. Idyllinen pieni kylä on vaipunut pakkasen ja kinosten alle ja juhlii tapaninpäivää mm. perinteisellä curlingottelulla. Ottelun kuluessa kylään vuosi sitten muuttanut CC de Poitiers kuolee sähköiskuun - keskellä lumista jäätä. Miten ihmeessä tämä on mahdollista?

CC de Poitiers oli vajaa viisikymppinen laiha nainen, joka yritti kiipiä sisustussuunnittelijan ja suuren filosofin urallaan häikäilemättä. Hänellä oli rakastaja, alistettu nössö aviomies ja sairaalloisen lihava varhaisteini-ikäinen tytär. Perhe eli yli varojensa ja oli itseasiassa konkurssin partaalla. Nainen ei ymmärtänyt ystävällisen käyttäytymisen merkitystä, vaan nöyryytti karkeasti tytärtään ja äkseerasi kaikille kyläläisille. Hänen kuolemansa ei siis hetkauta ketään. Mutta murha on murha ja syyllinen on saatava kiinni. Montrealista saapuu Sûreté du Québecin tiimi Armand Gamachen johdolla ja majoittuu taas kylän kodikkaaseen majataloon.

Parasta tässä, ensimmäisen osan tapaan, on sympaattisen kylän ja kyläläisten kuvaus. Tapaamme melkein kaikki ensimmäisen osan henkilöt, jotka tuntevat toisensa läpikotaisin, viettävät aikaa leppoisasti yhdessä ja pitävät yhtä. Paljon huomiota saavat kylän kolme vanhaa naista, ysikymppinen Kaye ja vähän nuoremmat Em ja Äiti Bea, jotka ovat tunteneet toisensa nuoruudesta lähtien. Heidän tiiviiseen joukkoonsa kuului nuoruudessa neljäskin jäsen, joka on nyt poissa. Eniten CC de Poitiersin öykkäröinti tuntuu ärsyttäneen Äiti Beaa, jonka joogastudion nimen Be Calm CC on härskisti plagioinut kirjansa nimeksi ja vaatii Äiti Beaa luopumaan nimestä, tai oikeastaan mieluummin sulkemaan koko paikan. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että CC de Poitiersin kehittämä filosofia Li bien on täyttä roskaa, vaikka nainen itse piti sitä parempana kuin feng shuita.

Ympärillä oli hiljaista. Taivas oli kirkas. Hän (Gamache) kallisti päätään taaksepäin katsellakseen tähtiä. Koko taivaankansi hohti yhdessä niiden kanssa. Hän ajatteli, että tämä oli ehkä kaikkein mieluisin hetki päivästä. Kun sai seistä talvisen taivaan alla, katsella tähtiä jotka tuikkivat kuin Jumala olisi pysäyttänyt myrskyn tulon ja miljoonat lumihiutaleet olisivat jääneet leijumaan ilmaan. Kirkkaina ja hymyilevinä.

Minua viehätti taaskin kovasti Armand Gamachen charmi. Hänellä on lämmin suhde vaimoonsa Rose-Marieen ja hän osaa suhtautua nuoriin alaisiinsa sopivan isällisellä otteella. Lämpimin suhde alaisista on Jean Guy Beauvoiriin, Kanadan ranskalaiseen nuoreen rikostutkijaan, joka hellii liutaa ennakkoluuloja 'angloja' kohtaan. Nuorta paikallispoliisia Lemieuxiakin Gamache osaa kohdella rohkaisevasti.  Mutta onko Suretén Gamachen vaivoiksi jälleen lähettämä nuori tsekkissyntyinen Yvette Nichols lintu vai kala? Jotain vehkeilyjä on Montrealin päämajassa Gamachen uran esteeksi kehitteillä, sillä joku vanha Arnotin juttu hiertää yhä.

Hän (Beauvoir) oli katsellut Quebecin angloja monet vuodet, joten hänellä oli epäilyksensä. Aivan erityisesti häntä pelotti anglojen vaiteliaisuus. Hän ei päässyt ikinä perille heidän ajatuksistaan. Ja siksi hän ei voinut millään tietää, mitä he milloinkin aikoivat. Hän tunsi itsensä aina alastomaksi ja uhatuksi anglojen keskellä. 

Kylmän kosketus on leppoisa ja sympaattinen dekkari, sen henkilöhahmot ovat persoonallisia, ja Penny viljelee kivaa mustaa huumoria ja suo lukijan nauttia hienosta talven kuvauksesta. Traagista tarinassa oli se, miten lapsuuden töykeä kohtelu voi romahduttaa ihmisen mielenterveyden. Loppukohtaukset hyytävän talvimyrskyn keskellä olivat dramaattisia. Parhaiten tämä sopii luettavaksi pakkasen paukkuessa, mutta viihdyin nytkin loistavasti Three Pinesin talvisissa tunnelmissa ja avoimeksi jääneet parikin juttua jäivät mietityttämään. Nouseeko Claran taiteilijuus uusiin sfääreihin? Entä miten käy Gamachen uran? Toivottavasti valaistusta näihin saadaan jatkossa. Sarjan kolmas osa Kuukausista julmin ilmestyy ensi keväänä.

Louise Penny - Kylmän kosketus, Armand Gamache #2
Alkuteos Dead Cold 2006
Suomentanut Raimo Salminen
Kansi Perttu Lämsä
Bazar 2019 ( 2009)
Kustantajalta - kiitos
________________

Tätä mieltä oli Hurja Hassu Lukija

12. lokakuuta 2019

Yönaisia jäjittämässä Firenzessä


Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin hurmasi minutkin viime vuonna. Hänen ja bloggarikollega Tuijan innoittamana suuntasin Firenzeen yönaisia jäljittämään.  Kankimäki kertoo Uffizin seiniltä tuijottavista ylhäisistä renessanssin kaunottarista, jotka pääsääntöisesti kuolivat hyvin nuorina synnytyksiin. Heitä ovat mm. Botticellin malli Simonetta Vespucci (1453-1476) ja Alessando Araldin malli Beatrice d’Este (1475-1497). 

Uffizi oli vierailupäivänäni tupaten täynnä, joten teosten katselu oli tuskaisaa. Turistit kaikkialta maailmasta parveilivat pyhiinvaelluksellaan Botticellin teosten äärellä. Näin ihmismuurin takaa sentään Kevään ja Venuksen, ja muutaman muunkin Botticellin työn. Toki myös suuren joukon muita renessanssinaisia, jotka jäivät minulle nimettömiksi. 



Alessandro Araldin Beatrice d’Esteen tarttui silmäni oitis!


Battista Sforza (1446-1472) & Federico da Montefeltro

Seuraavan vuosisadan harvoilla naistaiteilijoilla oli ilmeisesti vahvemmat kansangeenit ja pitempi elämä: Sofonishba Anguissola (1532-1625), Lavinia Fontana (1552-1614) ja Artemisia Gentileschi (1593-1653). Luin netistä, että Uffizissa on kuusi Gentileschin työtä, joista näin vain nämä kaksi. Hän on eittämättä barokin kuuluisin italialainen naismaalari, jonka näyttely tulee alkuvuodesta 2020 Lontoon Tate Galleryyn (4.4.-26.7.). Tässä linkissä Taten Letizia Treves kertoo Gentileschin elämästä ja museoon hankitusta työstä, joka on alla olevan Uffizin muotokuvan sisartyö. Artemisiallahan oli karmea nuoruuden kokemus: hänen taiteilijaisänsä kollega raiskasi tytön, josta seurasi kiduttava ja pitkä oikeudenkäynti. Julkaisemissani linkeissä lisää.


Saint Catherine of Alexandria, Uffizi


Linkki vie Youtubeen, jossa kerrotaan taulusta.






Casa Buonarrotissa oli yksi Gentileschin maalaus kattopaneeleissa. Kaunis sinisävyinen työ, jonka kuvaaminen niska kenossa oli hiukka hankalaa. En minä Gentileschistä mitään ennen Kankimäen kirjaa tiennyt, mutta todella nosteessa tuntuu olevan: tauluhankinta ja näyttely Tateen - ei hullummin tältä kovia kokeneelta 1600-luvun feministiltä! Hänen naishahmonsa ovat pääosin omakuvia, kertoi Casa Buonarrotin henkilöstö.



❤︎❤︎❤︎


Uffizin sivugalleriassa oli lasin takana ryhmä hienoja Giovanna Garzonin (1600-1657) töitä.
Näitä oli enemmänkin, mutta lasi heijasteli pahasti. Minusta todella taidokkaita!



Matka oli antoisa ja ihana: poutaa ja aurinkoista, kesälämpötilat.
 Arnon rannoilla väritys muuttui illalla kultaiseksi. 
Asuin Ponte Vecchion kupeessa ja sijainti oli ihanteellinen: nurkan takana Uffizi ja vaikka mitä!