18. maaliskuuta 2019

Suvi Ahola - Mitä Minna Canth todella sanoi?


Ihmeellisen naivia ovat nuo miehet

Minna Canth (1844-1897) on nyt erityisen ajankohtainen, sillä tänä vuonna vietetään hänen syntymänsä 175-vuotisjuhlavuotta. Minna Canthin seura listaa lukuisat tapahtumat ja uudet Canth-teemaiset teokset, kannattaa kurkistaa. Yksi näistä juhlavuoden teoksista on Suvi Aholan mielenkiintoinen Mitä Minna Canth todella sanoi? Ahola on koonnut kirjaansa otteita Canthin teoksista, kirjeistä ja lehtikirjoituksista seuraavien seitsemän teeman alle: Lapsuudesta, Rakkaudesta ja seksistä, Naisista ja miehistä, Köyhyydestä, Kirjoittamisesta, Uskosta ja epäilystä & Naiseudesta ja vanhenemisesta. Kunkin teeman alussa Ahola taustoittaa ja tulkitsee Canthin joskus ailahteleviakin ajatuksia. Kaiken toiminnan päämäärä Canthilla oli naisen aseman ja sukupuolten tasa-arvon parantaminen.

Ohdakkeinen on kirjallisuuden ala

Canthin kirjallinen ura ajoittuu Kuopion ja leskeyden vuosiin. On ihmeteltävä, mistä tämä keski-ikäistyvä kauppias ja seitsemän lapsen yksinhuoltaja voimansa ammensi; miten hän jaksoi kestää vihapuheet ja hyökkäykset persoonaansa kohtaan. Canthin terävät lehtikirjoitukset herättivät valtavaa kohua ja vastustusta. Eittämättä pohdiskeleva kirjeenvaihto lukuisten ystävien kanssa oli suuri voimavara. Canthin kirjeitä on säilynyt yli 500 ja niistä on Helle Kannila koonnut teoksen Minna Canthin kirjeet (SKS 1973).

Siteeratut tekstit tuottivat vanhahtavalla suomellaan aluksi hankaluutta, mutta sitten Canthin palavaan ja tunteelliseen ilmaisuun tottui. Itse pidin erityisesti lehtikirjoituksista, jotka nostattivat polemiikkia ja olivat yleensä keskusteleva vastine johonkin aiempaan, tavallisesti miehen puheenvuoroon. Minua huvitti suuresti mm. Canthin kirjoitus Päijänne-lehdessä 1878. Edellisenä vuonna valtiopäivillä oli päätetty yhtäläisestä naima- ja perintöoikeudesta miehille ja naisille. Canth teilaa napakasti ja herkullisesti vastustajien kaikki väittämät!



Kirjailijan elämä on yhtä raskas ja kova kuin työmiehen

Canthin aikana proosa oli lähinnä lehdissä julkaistaviksi sopivia novelleja ja teatterissa esitettäviä näytelmiä, romaanien aika tuli myöhemmin kansan lukutaidon kasvaessa. Canth kirjoitti lähes kymmenen näytelmää, jotka herättivät kohua realistisella otteellaan mm. Anna-Liisa, Kauppa-Lopo, Kovan onnen lapsia, Papin perhe ja Työmiehen vaimo. Suomalaisen teatterin johtaja Kaarlo Bergbom esitti toiveita rajun realismin hillitsemiseksi, mutta Canth ei aina suostunut. Näkemyseroja syntyi, jopa välirikkoon asti. 

Vai niin, hyvät herrat Schopenhauer, Hartmann ja Nordau! Te luulette voivanne tehdä kaikki naiset portoiksi siihen sijaan kun he tähän asti ovat olleet orjia. Yhden factorin ovat unohtaneet - ja se on nainen itse. Joskin hän väärinkäsitetystä velvollisuuden tunnosta on tyytynyt orjan asemaan, portoksi eivät häntä kumminkaan saa. - kirjeestä Kaarlo Brofeldtille 1884

Ja meidän vaan pitäisi olla nöyriä ja totella

Suvi Ahola avaa hienosti valitsemiaan teemoja. Elettiin vahvan kaksinaismoralismin aikaa, miehiä ja naisia koskivat aivan eri säännöt. Canth halusi romanttisen rakkauden sijaan painottaa naisten oikeuksia ja pyrkimystä itsenäisyyteen; hän kannatti ehdotonta seksuaalimoraalia eikä hyväksynyt esiaviollisia suhteita, ei naisten eikä miesten kohdalla - varsin järkevääi, koska esim. ehkäisyvälineitä ei ollut ja yksinäisten äitien asema oli surkea. Canthilla oli lukuisia nuoria miesystäviä, mm. Pekka & Juhani Brofeldt (Aho) ja Arvid & Kasper Järnefelt. Canth uskoi sinisilmäisesti, että nämä hänen rakkaat nuoret miespuoliset ystävänsä kannattivat samaa tiukkaa sukupuolimoraalia - kun näin ei sitten ollutkaan, Canth pettyi syvästi.

Tulkoot nyt sitten miehet takaisin elukoiksi, niinkuin Strindberg tahtoo, sillä välin kun naiset pyrkivät päästä ihmisiksi.

Canthin feminismin perusta oli naisten koulutus. Lisäksi hätä huoletti köyhien naisten ja yksinäisten äitien ja lasten asema. 1880-luku oli näissä asioissa kuohuva vuosikymmen myös meillä. Englannissa hallitsi puritaaninen kuningatar Viktoria, joka ei ollenkaan puoltanut naisten oikeuksia; ja Ruotsissa Strindberg ja Gustaf af Geijerstam julkaisivat sovinistista tuotantoaan ja ajatuksiaan. Canthin ankarimpia kriitikkoja oli mm. Kuopion läänin kuvernööri Alexander Järnefelt, joka haukkui Canthia mädänneeksi toukaksi.

Mitä Minna Canth todella sanoi? oli mielenkiintoista luettavaa. Lehtikirjoituksista ja erityisesti kirjeistä piirtyi Canthin elämä elävänä, julkisen vastustuksen kovuus ja paineet.

Kuva: Laura Arvela
Suvi Ahola - Mitä Minna Canth todella sanoi?
Wsoy 2019
****
Kirjastosta
_______________
Helmet-haaste: 1, 8, 11 / HS / Minnan salonki / Bloggaukseni pienoisromaanista Hanna & Minna Rytisalon Rouva C:stä / Luettelo Minna Canthia käsittelevästä kirjallisuudesta

Suvi Ahola on suomalainen toimittaja ja kirjallisuuskriitikko. Hän on työskennellyt Helsingin Sanomissa vuodesta 1984 pääasiassa kulttuuritoimituksessa. Hän on ollut Minna Canthin seuran hallituksen jäsen vuodesta 2005, varapuheenjohtaja vuosina 2006–2011 ja puheenjohtaja vuodesta 2011.

16. maaliskuuta 2019

Mikko Haaksluoto - Laseista läpi


Mikko Haaksluoto (s. 1974) on kasvanut Kerimäellä, mutta asunut jo kymmenen vuotta Kotkassa. Laseista läpi on hänen neljäs novellikokoelmansa. Kokoelmassa on vain kolme pitkää novellia, pisin niistä noin satasivuinen. Haaksluoto vie lukijan jonkinlaiseen 70-luvun perusjunttilandiaan, jossa ei ehkä ole miellyttävä olla, mutta mielenkiintoista kyllä. Novellit kertovat syrjäytyneistä ihmisistä, jotka pyristelevät hyvinvointiyhteiskunnan rattaissa.

Hääkutsu
Tämän novellin päähenkilö on kolmikymppinen nälkätaiteilija Jarkki. Miehellä on opettajan tutkinto, mutta hän ei ole kertaakaan hakenut alan töitä; hän unelmoi kirjailijuudesta ja kitkuttelee peruspäivärahalla. Jarkki hoitaa vihaansa ja ahdistustaan viinalla. Tänä iltana rahat on loppu, mutta kaikkien pilkkaama vanhempi homomies Joke tarjoaa - onhan hänellä menestyvä yritys ja lämmin sydän. Jarkki purkaa sydäntään ja hukuttaa murheitaan viinaan kuin viimeistä päivää ja herää Joken kotona, tämän sängyssä. Seuraa pornahtavan intiimiä seksipuuhastelua ja -puhetta näiden kahden miehen, heteron ja homon, kesken. Jarkki joutuu tunnustamaan, että heteromiesten mollaaman Joken koti on hieno ja siisti, ja että hän on ainoa joka välittää. 

Rotinat
Hanna on yli kymmenen vuotta Helsingissä asunut psykologi, joka palaa talvilomalla kotikylään. Kaikki on tuskastuttavan ennallaan: vanhenevat isä ja äiti kinastelevat keskenään ja nelikymppinen veli pyörii täyshoidossa. Rotinavisiitti kouluaikaisen bestiksen Paulan kotiin on koettelemusten koettelemus. Paula ja miehensä Kari-Pekka elävät kunnan asunnossa työttöminä hyödyntäen kaikki mahdolliset tuet. Kari-Pekan pitkiin puheenvuoroihin Haaksluoto lataa mainiosti kaiken sen, mitä joku eteläsavolainen perusjuntti voisi oikeastikin ajatella. Helsingissä niin tehokas ja itsenäinen virkanainen Hanna taantuu takaisin kiltin tytön rooliinsa ja tunnustaa sisimmässään, että omatkin ajatukset myötäilevät Kari-Pekan ajatuksia. Sivistys on pintakiiltoa, junttius pysyy.

Lasien läpi
Jarkko Mahosta on pahemman kerran kusetettu. Avovaimo Maarit jaksoi yksitoista vuotta katsella miehen ryyppyputkia kunnes mitta täyttyi. Nainen pakkasi lapsen ja muutti toisen miehen luo; myi omissa nimissään olleen pariskunnan talon, vei irtaimen ja jätti miehen tyhjän päälle. Mahonen ei ryypyissään edes oikein tajunnut koko tilannetta, mutta on onnistunut nyt olemaan antabuksen avulla peräti neljä kuukautta selvin päin. Entinen anoppi Salme on ainoa, joka tukee ja ymmärtää. Anoppi on järjestellyt yhteishuoltajuussopimuksenkin, mikä takaa isälle oikeuden tyttärensä tapaamisiin. Mutta sosiaalitanttaran puheilla Mahosen pinna palaa ja katastrofi alkaa vyöryä koko voimallaan. Kun apua ei saa hyvällä, sitä saa sitten pahalla.

MITÄPÄ TUUMIN - PLUSSAT JA MIINUKSET
Tekstiä leimaa yleisesti hienoinen jaarittelu ja turhat ja tyhjät sanat. Toivoisin, että Haaksluoto pääsisi besserwissermäisistä jaarittelumaneereistaan eroon ja luottaisi enemmän lukijan päättelykykyyn. Kaikkea ei tarvitse selittää puhki, vihjaus riittää. Novellit olivat kiinnostavia, tosin pitkinä ne olivat toisteisia ja puuduttavia.

Pidin savoksi kirjoitetuista dialogeista! Ne tuntuivat kaikessa jahkaavuudessaan aidoilta, tosilta ja eläviltä. Voisin hyvin istua kärpäsenä katossa kuuntelemassa näiden ihmisten jutustelua jossakin syrjäkylän baarissa. Haaksluoto tuo hyvin esiin syrjäytyneiden ihmisten ajattelutapaa. Kehä kolmosen sisäpuolella asuvalle tekee hyvää kurkistaa, millaista elämä muualla voi olla.

Mikko Haaksluoto - Laseista läpi
Kannen kuva Alexandra Kulonen
Atrain & Nord 2018
**
Kiinnostava, mutta ei ominta genreä.
Lukukappale kirjailijalta - kiitän
_______________

Helmet-haaste: 25 (uusi kirjailija), 37 (pienkustantamo),

14. maaliskuuta 2019

Mai Tolonen - Kupai nau - nähdään pian


Vuosina 1870-1914 Suomesta muutti Amerikkaan yli 300 000 ihmistä, puolet heistä Pohjanmaalta. Matkaan lähdettiin höyrylaivalla yleensä Hangosta ja jatkettiin Hullin tai Liverpoolin kautta New Yorkiin tai Bostoniin. Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön S/S Polaris starttasi Hangosta huhtikuussa 1904 mukanaan yli 200 siirtolaisiksi lähtenyttä. Fiktiivisen matkustajaluettelon sivulta kolme Mai Tolonen poimii neljä lähtijää, joiden lähdön syistä ja kohtaloista kertoo enemmän:

  • renki Albin Määrinkäinen Jurvasta, 21 vuotta, naimaton
  • veturinlämmittäjä August Leppimäki Viipurista, 31 vuotta, naimisissa, kaksi lasta
  • barnflicka Sofia Lönnberg Viipurista, 19 vuotta, naimaton
  • opettaja Johan Liljestrand Pietarista, 47 vuotta, naimaton

Romaanin keskeisten henkilöiden kattaus on kiinnostavan erilainen ikäjakaumansa ja kotipaikkojensa osalta. Mikä ajoi nämä ihmiset jättämään taakseen kaiken tutun ja turvallisen, Augustin kohdalla myös vaimon ja lapset? Useimmiten lähdön syyt olivat taloudellisia: töitä ei ollut, toimeentulo oli uhattuna, kotitila periytyi vanhimmalle pojalle eikä elättänyt lukuisia sisaruksia. Mutta meidän henkilöillämme oli muitakin syitä. Köyhinä, rahatta ja kielitaidottomina he hyppäsivät rohkeasti tuntemattomaan ja lähtivät tavoittelemaan unelmiaan ja parempaa elämää.

Tolonen on tehnyt taustatyönsä huolella, sillä ajankuva on elävä ja todentuntuinen. Etenkin runsas Viipurin kuvailu kiinnosti minua sukujuuriltani karjalaisena. Laivamatka monesti kovassa merenkäynnissä tupaten täyteen ahdetussa kolmannessa luokassa oli ankea ja haiseva. Eikä suinkaan ollut itsestään selvää, että uusi kotimaa hyväksyi tulokkaan. Tulosatamissa järjestettiin tiukka lääkärintarkastus ja jos ei läpäissyt, oli palattava kotiin. Yhdysvalloissa suomalaiset etsiytyivät samoihin työpaikkoihin ja samoihin asuntoloihin; miehet tekivät töitä kaivoksissa tai rakennuksilla, naiset piikoina.

Romaanin henkilöhahmoista traagisimmat ovat nuori Sofia ja lähes viisikymppinen Johan. Köyhä puoliorpo Sofia pääsi Viipurissa hovioikeudenneuvos Hammargrenin varakkaaseen perheeseen lapsenpiiaksi. Hovioikeudenneuvos oli jo vanhempi herra, elämänilonsa menettänyt leskimies, joka rakastui iloiseen Sofiaan. Tyttö säikähti vanhan miehen kosintaa ja lähti karkuun Amerikkaan. Hän oli kätevä käsistään ja haaveena oli perustaa oma ompelimo, jossa varakkaat rouvat asioisivat. Mutta Sofian haaveet menivät myttyyn: siirtolaisten tansseissa hän tapasi ruotsalaisen Josephin ja tuli raskaaksi. Parille syntyi 11 lasta, joista viisi kuoli vauvoina. Jos Sofialla olisi ollut kristallipallo, jolla nähdä oma surkea tulevaisuus, hän varmasti olisi hyväksynyt hovioikeudenneuvoksen kosinnan ja elellyt Viipurissa varakkaana ja kunnioitettuna rouvana.

Adolfiina Närhi, hänen leskensä, oli surusta ja väsymyksestä turta. Juuri ennen kuin vainaja laskettiin hautaan, hän heittäytyi arkun päälle. Ei halunnut päästää irti. Toisteli arkulle "Kupai nau. Kupai nau." Naapurit kiskoivat hänet irti arkusta ja pitivät pystyssä. Kaikki katsoivat minua. Minun piti saada nainen rauhoittumaan. // Olen haudannut hänen miehensä mainikaupungin ankaraan syliin. Arvasiko hän, että en ole pätevä pappi? Osasinko saatella sielun? Minne? - Carbon, illalla 14 p:wä lokakuuta 1906

Toista jalkaansa ontuva Johan toimi opettajana Pietarin suomenkielisessä koulussa, mutta varomaton lausahdus suisti hänet poliittiseen epäsuosioon. Suomessahan elettiin Nikolai II:n venäläistämisaikoja ja Bobrikov oli kenraalikuvernöörinä. Johanin tarkoitus oli jatkaa opettajana Yhdysvalloissa, mutta kaikki kontaktit pettivät. Mies päätyi maan syrjäisimpään ja surkeimpaan kaivoskaupunkiin toimittamaan leipäpapin virkaa, vaikka ei oikea pappi ollutkaan. Johanin koskettavista päiväkirjoista huokuu epätoivo.

Mai Tolonen eläytyy hienosti hahmoihinsa ja tekee heidät eläviksi ja lihallisiksi. Siirtolaisten arkipäivä, toiveet, unelmat ja vastukset kiehtovat. Erinomainen ja kiinnostava kuvaus Amerikan siirtolaisista. Kirjan ulkoasu on myös kaunis ja onnistunut.

Mai Tolonen - Kupai nau - nähdään pian
Ulkoasu Jouni Korkiasaari
OK-kirja 2018
****
Lukukappale kustantajalta - kiitän
______________
Helmet-haaste: 4 ( kirjailijan ainoa teos), 37 (pienkustantamo)
Siirtolaisten matkareitit Amerikkaan / Siirtolaisuusinstituutti - todella mielenkiintoinen artikkeli!

FM Mai Tolonen on syntynyt ja käynyt koulun Vaasassa, valmistunut Helsingin yliopistosta ja asunut vuodesta 1974 lähtien Espoossa. 
OK-kirja on siirtolaisuuteen erikoistunut kustantamo, joka on professori Olavi Koivukankaan vuonna 2012 perustama. Koivukangas on tutkinut laajasti siirtolaisuutta, ja hän johti Siirtolaisuusinstituuttia Turussa vuosina 1974-2009.