19. toukokuuta 2019

Amos Rexin Magritteenkin ehtii vielä jonottaa!




René Magritte Amos Rexissä tänään viimeistä päivää!












Tanssiva karhu -ehdokas 2019: Tuukka Pietarinen - Yksin ja toisin


Ei toista: yksin - Ei yhtä: toisin

TANSSIVA KARHU -EHDOKAS 2019
25-vuotisjuhlavuoden Tanssiva karhu -palkintoa tavoittelevat runoilijat ja runoteokset on julkistettu: Silene Lehto, Miira Luhtavaara, Tuukka Pietarinen, Nelli Ruotsalainen, Stina Saari ja Jere Vartiainen, Jännitystä kuusikolla kestää 3.7. saakka, jolloin voittaja julkistetaan Kajaanin runoviikolla. Onnittelut kaikille ehdokkuudesta!

Hurmaava Yksin ja toisin uusintapostauksena syyskuulta 2018
❤︎

Tuukka Pietarisen esikoisrunokokoelma on nimeltään Yksin ja toisin. Nimi on erittäin kuvaava, sillä sitä ovat kokoelman runojen maailmatkin: asiat voivat olla näin, tai ne voivat olla noin. Tapahtumien miljöö on yhtäältä urbaani, mutta toisaalta myös metsä, maaseutu tai aavikko, maa tai vesi. Joissakin runoissa on jännittävästi ikäänkuin kaksi rinnakkaistodellisuutta: yhtäällä vs toisaalla. Nämä alituiseen muuntuvat, vaihtuvat ja toistensa kanssa risteävät miljööt luovat lukuhetkeen vekkulin unenomaisen tunnelman. En osaa analysoida tai selittää mikä näissä runoissa se maaginen ja vetävä juttu on. Mutta se on. Teksti veti minut puoleensa heti ensi riveiltä ja piti otteessaan.

Samaan aikaan toinen kulkee rantaviivaa kunnes maata tai vettä ei ole, kunnes vain rantaviiva on. Hän etenee kuin nuorallatanssija tasapainottaen pitkällä kepillä jokaista askeltaan: aivan kuin pelkäisi, että tyhjään voi pudota.

Pietarisen runomaailma on aikasten absurdi ja vinksahtanut. Kaikkea mahdotonta tapahtuu, mikä panee lukijan mielikuvituksen liikkeelle. Ihmiset toimivat järjettömästi eikä heidän valinnoillaan aina ole onnellinen loppu. Kaupunkeja rikotaan säpäleiksi väkijoukon voimin, joku kokee öisen kohtalonhetken avonaisella ikkunalla, joku kadottaa tulevien kukkasten siemenet autiomaan hiekkaan. Ihmiset ajautuvat ajelehtimaan unien ja taikapiirien voimakentissä. Mutta hauskuuttaa Pietarinen kyllä kaiken vinksahtaneisuuden keskellä osaa.

Eräänä iltana hän epähuomiossa avaa naapurinsa oven, astuu sisään ja istuu katettuun illallispöytään. Hän kertoo kuulumisia, kuuntelee niitä ja kaikki käy niin luontevasti, ettei kukaan huomaa tilanteessa mitään outoa.
Yöllä hän rakastelee rutinoituneesti naapurinsa kumppanin kanssa. Sen jälkeen he nukahtavat, mutta suhteen tasaisuus tekee unesta pinnallista ja levotonta niin kuin aiemminkin, ja salaa molemmat pelkäävät, että enää tottumus sitoo heidät yhteen.

Runot ovat pituudeltaan parin rivin aforismeista pitkiin proosarunoihin. Kokoelman punainen lanka on ehkä absurdius, sarkasmi ja leikkisyys. Näin jotain sukulaisuutta Lassi Hyvärisen Tuulen ja kissan kanssa. Oli ihanaa olla irti arjesta ja liikkua mielikuvituksen maailmoissa! Lukemisesta jäi riemastunut ja kevyt olo. Koin Pietarisen kielen todella kauniina, hiottuna ja taloudellisena. Kieli sanoi täsmällisesti, mitä runoilija halusi, vähin sanoin ilman mutkia. Koin runokielen hyvin suggestiivisena.

Yksi piirtää kepillä ympyrän rantahiekkaan, astuu siihen, seisoo hetken ja yrittäessään pois huomaa, ettei se ole mahdollista; hän ei kykene ylittämään itse piirtämäänsä rajaa.

Tuukka Pietarinen tuli vuonna 2017 J. H. Erkon kilpailussa toiseksi. En tiedä hänen kilpailukokoelmansa kokoonpanoa, mutta varmaan samoja teemoja siinäkin. Koko juttu tässä linkissä; näin raati perusteli Pietarisen II sijaa:

"Tuukka Pietarisen (s.1996) runokokonaisuus liikkuu kohtaamisen ja kohtaamattomuuden tiloissa filosofisesti. Pietarinen rakentaa aforistisista fragmenteista hienosti kokonaista runoa, mutta taitaa myös proosarunon. Kokonaisuus on omaperäinen, oivallava ja pohdittu, välillä abstraktia aihemaailmaa on lähestytty taiten surrealismin ja absurdin keinoin. Näkemisen ja havainnoinnin, liikkeen, ykseyden ja toiseuden kysymyksiä on käsitelty myös huumorin läpi. Pietarinen tutkii mystiikan ja filosofian käsitystä tyhjyydestä mieleenpainuvasti toiston kautta. Runokielessä on leikillisyyttä, kokeellisuutta ja iloa, mutta kielen yksityiskohtiin kaipaa vielä hiukan tarkkuutta. Runojen visuaaliset elementit tuovat keveyttä, ja ovat runojen sisällön kannalta perusteltuja.”

On mainittava lopuksi vielä yksi hauska juttu. Ehdin kuunnella nyt Youtubesta poistetun videon, jossa lausujan kuiskaava ääni kuiski Pietarisen runoja. Nyt kokoelmaa lukiessani sama kuiskaava ääni kuiski korvissasi kokoelman loputkin runot - niin suggestiivinen se oli. Onneksi ehdin!

En voi olla varma, oletko yhä olemassa, vai onko valo sinuun niin rakastunut, että ei lähde luotasi, valehtelee niin kuin rakastunut valehtelee

Tuukka Pietarinen - Yksin ja toisin
Kansi Marjaana Virta
Wsoy 2018
****
Kirjastosta
_______________

Tuukka Pietarinen (s.1996) on opiskellut estetiikkaa ja teoreettista filosofiaa Helsingin yliopistossa sekä kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hän asuu Helsingissä, josta on myös kotoisin.

Kirjailijan kuva: Otto Virtanen

18. toukokuuta 2019

Kupka vielä huomenna Ateneumissa!



František Kupkan upeaan retrospektiiviin ehtii tutustua vielä huomenna klo 10-19.
Entuudestaan en tuntenut juuri ollenkaan tsekkiläistä Kupkaa (1871-1957). 
Hämmästelin hänen monia tyylejään, joita pitkällä uralla oli uskomaton määrä.
Näyttely oli hienosti koottu ja erityisesti pidin hänen töistään, joissa oli murretut sävyt.



Ateneum  on tietysti jo itsessään upea elämys, uusrenessanssirakennus, joka valmistui 1877 . 




Näyttelyssä oli seinänkorkuisia mustavalkoisia valokuvia Kupkasta
työnsä ääressä ja hänen aiemmista näyttelyistään.










Oli kertakaikkiaan upea näyttely, joten jos et ole vielä käynyt, huomenna on
vielä mahdollisuus!
❤︎❤︎❤︎