17. lokakuuta 2018

Mia Kankimäki - Naiset joita ajattelen öisin


Mia Kankimäki on kirjoittava reissunainen, jota tulevat matkat, vapaan kirjoittajan toimeentulohuolet ja elämä yleensä valvottavat öisin. Tällöin hän turvautuu yönaisiinsa ammentaakseen heistä rohkeutta ja saadakseen heiltä neuvoja. Kankimäen tyyli on tässä teoksessa sama hurmaavan rupatteleva kuin ihanassa esikoisessa Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Esikoinen vei Kiotoon ja Japaniin 1000-luvulla eläneen Shei Shōnagonin jalanjäljissä. Nyt piipahdetaan Kiotossakin, mutta enemmän aikaa vietetään muualla.

Ensimmäinen yönainen on Karen Blixen (1885-1962). Kankimäki matkustaa etsimään ensin Afrikan lumoa Tansanian lukuisiin luonnonpuistoihin, sitten Nairobiin Blixenin tiluksille. Kankimäen ikiaikainen unelma on ollut kokea telttasafari tämän yönaisen malliin. Aivan fantastista luettavaa, sillä googlailin samalla kuvia sieltä missä Kankimäki liikkui. Ymmärrän hänen haltioitumisensa loputtomilla ruohosavanneilla urosleijonien karjahdellessa. Minun Afrikkani maalailee romantisoidun kuvan Blixenin elämästä, mutta totuus oli aivan toinen. Blixen oli yksinäinen, masentunut, ja jatkuvasti hyvin sairas -  aviomieheltä saadun syfiliksen hoitoon käytettiin tuolloin hurjia myrkkyjä, tuloksetta. Blixen oli myös aivan päättömästi rakastunut sitoutumiskammoiseen Denys Finch Hattoniin, eikä Kankimäki voinut ymmärtää Blixenin eläinten ampumisen hurmiota. Kun kaikki Afrikassa romahti 17 vuoden jälkeen, puilla paljailla oleva Karen palasi kotiin Tanskaan ja ryhtyi kirjailijaksi.

Seuraavana on joukko huikeita uskalikkoja, naisia, jotka tutkimusmatkailivat eri puolilla maailmaa. He matkustivat äärimmäisen vaivalloisesti ja tutkivat vaarallisia seutuja. Näihin uskalikkoihin kuuluvat britti Isabella Bird (1831-1904), itävaltalainen Ida Pfeiffer (1797-1858), britti Mary Kingsley (1862-1900), belgialais-ranskalainen Alexandra David-Néel (1868-1969) ja amerikkalainen Nellie Bly (1864-1922). Nämä naiset hoitivat ensin hyveellisesti hyvänä tyttärenä esim. vanhempansa hautaan, toteuttivat vasta sitten itseään, kun pieni vapaus velvollisuuksista koitti. Tämäkin osuus oli erittäin kiinnostava, mutta minusta aavistuksen pitkä. Mutta heistä Nellie oli mainio mestaripakkaaja: nainen matkusti 72 päivässä maailman ympäri mukanaan vain yksi puku ja yksi lääkärinlaukku!

Italian renessanssin yönaisista menin sen sijaan aivan sekaisin. Kankimäki kertoo Uffizin seiniltä tuijottavista ylhäisistä kaunottarista, jotka pääsääntöisesti kuolivat hyvin nuorina synnytyksiin. Heitä ovat mm. Botticellin Simonetta Vespucci (1453-1476), Piero della Francescan Caterina Sforza (1463-1509) ja Alessando Araldin Beatrice d’Este (1475-1497). Ajan harvoilla naistaiteilijoilla oli ilmeisesti vahvemmat kansangeenit ja pitempi elämä: Sofonishba Anguissola (1532-1625), Lavinia Fontana (1552-1614) ja Artemisia Gentileschi (1593-1653). Mielettömän kiinnostavaa luettavaa - kiitän! Renessanssin ylhäisönaisia ei ylellisyys paljon lohduttanut: nämä synnytyskoneet saivat lapsen 13-vuotiaasta lähtien lähes joka vuosi - kunnes kuolema korjasi lapsivuoteessa. Ei ihme jos hymy hyytyi kuten Beatricella tähän tapaan >>
Letti on toki kaunis, mutta Beatrice näyttää minusta kyllä pikkuisen kypsältä. Profiilikuvassa hänen suunsa on puristunut vittuuntuneen-kyllästyneeseen ilmeeseen, ja silmät tuijottavat mitään näkemättä. Minusta hänen olemuksensa huutaa hiljaa: voi saatana.

Eivät vauvat plopsahdelleet 1500-luvun naisista jotenkin helpommin ja rutiininomaisemmin, kuin liukuhihnalta tai kuin nopeutetussa piirroselokuvassa - synnytys, plop, synnytys, plop, vauva kuoli, voi, voi kävipä hullusti, uusi pulla uuniin vaan, plop, plop, plop. Päin vastoin: jokainen naisenruumis joutui käymään prosessin läpi aivan konkreettisesti. Raskaus, synnytys, hormonit - kaikki se oli naisen keholle ihan samanlaista kuin nykyään, vain pahempaa, sillä lääketieteellinen apu oli vähäistä....

<< Artemisia Gentilechin upea omakuva, noin 1638-39. Koko sen ajan kun Lavinia Fontanan maalarin ura oli kuumimmillaan hän oli käytännössä koko ajan raskaana: 17 vuodessa yksitoista synnytystä!


Japanilaisista yönaisista suurimman huomion saa vuonna 1929 syntynyt Yayoi Kusama. Lukija saa tutustua Kusaman elämäntarinaan, pilkullisten pehmopenisten installaatioihin ja seurata Kankimäen naurettavia stalkkausyrityksiä ja -ajatuksia Matsumotossa Japanissa.

Minusta oli kiinnostavaa lukea myös Kankimäen oleskeluista taiteilijaresidensseissä Saksassa ja Italiassa sekä kirjailijaystävänsä kanssa Normandiassa. Luin huvittuneena myös Kankimäen pakkauslistaa: reissuun ei yksinkertaisesti voi lähteä ilman japanilaista teevalikoimaa. Mukana on oltava ainakin genmaicha-teetä! Itselleni pakollinen mukaanotettava on sitruunapippuri.

Naiset joita ajattelen öisin oli sujuvaa ja tuttua Kankimäkeä. Paitsi paljon tietoa, teos antaa valtavasti rohkaisua meille naisille, joita on aina vähätelty ja tytötelty. Sukupuoli ja naiseus määrittelevät edelleenkin, mikä meille muka sopii, mikä ei. Rohkeita naisen roolinsa rajat rikkoneita naisia löytyy historiasta toki muitakin, mutta varsin kiinnostava tämä Kankimäen esille ottama otos oli. Yhtään suomalaista reissunaista ei mukana ollut, paitsi hiukan piilossa lymyävä Seilin Amanda. Mutta hän olikin Katja Kallion yönainen, ei Kankimäen. Valloittava ja nautittava lukukokemus.

Mia Kankimäki
Naiset joita ajattelen öisin
Otava 2018
****
Kirjastosta
_______________

Yönaisten matkassa on seikkaillut myös Kirjakko ruispellossaTuijata

Historian unohdetuilta lehdiltä löytyy inspiroivia poikkeusnaisia, seikkailijoita ja taiteilijoita, jotka seurasivat omaa intohimoaan aikansa odotuksista piittaamatta – ja heidän jalanjäljissään tuntee itsekin uskaltavansa uusille reiteille.

Kuvat: Beatrice Art UK vapaa, Artemisia Public domain


Mia Kankimäki Helsingin kirjamessuilla 
perjantaina 26.10. Klo 16.30-17.00 Esplanadi





15. lokakuuta 2018

Lucia Berlin - Tanssia ruusuilla


Message on my tombstone: Breathless.

Hullaannuin lukemattomien muiden tavoin Lucia Berlinin novellikokoelman ykkösosaan Siivoojan käsikirja. Kakkososa Tanssia ruusuilla  on aivan yhtä riemukas, vauhdikas ja nautittava. Tuntuu, että käytin jo kaikki superlatiivini ja kehuni edellisen osan bloggauksessa, mutta yritän sanoa jotain uuttakin. Etsiessäni tietoa Lucian (1936-2004) uskomattomasta elämästä, törmäsin Elizabeth Geogheganin juttuun Smoking with Lucia The Paris Review’ssä (linkki postauksen lopussa). Hän oli Lucian ystävä ja sai kirjailijalta viimeisessä kirjeessä suttuisen viestilapun: Lukekoon hautakivessäni: Hengästynyt. Toki sen voi hengettömäksikin suomentaa. Mutta oi kyllä, huumoria lisähapella elävällä Lucialla riitti, loppuun asti!

Luciaa muovasi vaikea skolioosi, jonka vaatima tuki myöhempinä vuosina aiheutti keuhkovamman. Häntä muovasivat lapsuus alkoholistien ympäröimänä, vihattu äiti ja kateus pikkusiskoon Sallyyn. Lucia hämärtää autofiktion ja fiktion rajoja, sillä vaikka kuinka todentuntuiselta kuulostaa, ikinä ei voi olla varma tapahtuiko näin vai noin. Kokoelman novellit kertovat siis usein Lucian omasta värikkäästä elämästä, mutta kirjailija värittää tarinoita uskomattomalla mielikuvituksellaan, sillä Tärkeintä on hyvä tarina.  

I exaggerate a lot and I get fiction and reality mixed up, 
but I don’t actually ever lie.

Ja hyvistä tarinoista lukija saa taaskin nauttia. Aina välillä palataan Sally-siskon sairasvuoteen äärelle. Siskokset ovat lähentyneet vuosien välirikon jälkeen, ja kun kuolemansairas sisko kutsuu Apúrate! - Tule heti! Lucia luopuu asunnostaan Oaklandissa, laittaa koko oman elämänsä jäähylle ja rientää kuukausiksi siskon luo Meksikoon. Kuolemaa tekevän siskon sairasvuoteella eletään elämää, ehkä epäsovinnaisestikin monen mittapuun mukaan.

Novelleissa piirtyy tavattoman mielenkiintoisena elämä Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla. El Paso Yhdysvaltojen ja Juárez Meksikon puolella muodostavat kuhisevan miljoonakaupungin.  Rajan yli kulkevat huumekuriirit ja laittomat maahanmuuttajat, aivan kuten nytkin. Sinne tänne ripotellut espanjankieliset sanat ilmentävät nopeasti ja tehokkaasti maantieteellistä sijaintia. Rajalta kertovien novellien keskiössä ovat marginaalissa elävät ihmiset, työtaakan alle uupuvat lääkärit ja heidän paperittomat potilaansa. Kaaosmaisesta sairaanhoitajan työpäivästä ei puutu draamaa, mutta ei myöskään huumoria.

Jo Siivoojan käsikirjassa viehätyin Lucian tavasta yks kaks muuttaa näkökulmaa. Tähän riittää parin sanan yllättävä heitto kesken kerronnan: Olipa kerran äiti. /  Peeveli. /  Kauhu ja säkkipimeä selli. / Minusta on tullut vanha. Yhtäkkiä, de repente. Näillä mainioilla lyhyillä siirtymillään Lucia ilmaisee paljon. Ne ovat tehokkaita ja ällistyttävän yllättäviä ja kääntävät tarinankulun odottamattomaan suuntaan.

The only reason I have lived so long is that I let go of my past.
Shut the door on grief on regret on remorse.

Kokoelman lopussa on lyhyesti kerrottu Lucian elämäntarina ja analysoitu novellien nyansseja suurennuslasilla. Mutta voi myös heittää analyysit sikseen ja antautua Lucian lumoavalle kerronnalle. Minä voin kuvitella Lucian köpöttelemässä vanhoilla päivillään Coloradon Boulderin rauhaisilla kaduilla happisäiliö selässään. Onneksi hän oli armahtanut itseään ja lopettanut elämänsä sotkujen katumisen ja vatvomisen. Kaikki Entä jos -kysymykset olivat viime kädessä turhia. Lucia oli raitistunut jo vuosia sitten, mutta Boulderin viinatarjonnasta riitti silti huumoria revittäväksi.

Olen iloinen, että raitistuin ennen kuin muutin Boulderiin. Tämä on elämäni ensimmäinen asuinpaikka, jossa ei ole viinakauppaa joka kadunkulmassa. (...) Alkoholimyymälöitä on lähinnä kaupungin laitamilla, joten herra armahda, jos olet köyhä puliukko karseassa darrassa ja sataa lunta.

Tanssia ruusuilla on värikäs ja runsas novellikokoelma, johon voi palata uudestaan ja uudestaan. Henkilöt on napattu Lucialle tutusta marginaalista; ja hän totisesti tuntee henkilönsä, sillä marginaalissa hän itsekin pääosin eli. Onni, tai ehkä pikemminkin huumori, löytyy Lucian tarinoissa pienistä jutuista, ja Lucia kirjoittaa ihmisten tragedioista ymmärtävästi ja lämmöllä. Suosikkinovellia on vaikea valita, mutta voisin mainita vaikka nämä: mainio keski-ikäisen Ruthin Romanssi, huippuasianajaja Cohenista kertova Hymyilisit vähän, karmiva huumesalakuljetuksesta kertova Carmen, traaginen, nuoren meksikolaistytön Amalian pienestä poikavauvasta Jesuksesta kertova Mijito sekä aivan hulvaton 502.

Lucia Berlin
Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia - Siivoojan käsikirja 2
A Manual of Cleaning Women: Selected Stories by Lucia Berlin
Suomentanut Kristiina Drews
Aula & Co 2018
*****
Lukukappale kustantajalta - lämmin kiitos
_______________

Lucian tahtiin ovat tanssineet myös: 
KirjaluotsiKirjamiesKirjasähkökäyrä, Reader why did I marry him?

Smoking with Lucia / The Paris Review / by Elizabeth Geoghegan, joka on Roomassa asuva yhdysvaltalainen kirjailija. Juttu Lucian kanssa tupakalla valittiin The Paris Review’n parhaaksi jutuksi 2015.

”Like most great storytellers, Lucia was a first-rate gossip. But her gossip was never banal. The best of it was always connected to her life. It could be risky, though, to think you’d understood her biography, to believe you knew which son or husband a particular story was about. Much less to conflate the affairs, abortions, and suicides of her stories with what actually happened. She had lived all over the world, spoke several languages, married and divorced three times by age thirty-two. She raised four sons, spent time in the New York jazz scene, hung out with the Beats and Black Mountain poets, packed her children into a private plane to go live in a thatch-roofed hut with a sand floor on the Pacific Coast of Mexico. She moved, albeit not quite seamlessly, between lives, between worlds. Reading everything. Meeting everybody.”

14. lokakuuta 2018

Heidi Pyykkönen & Niilo Rantala - Aina #runosunnuntai


Kaksi pientä ymmällään jumalhämärässä... 
Mahdoton on totta, sain sut ansiotta.

Aina. Rakkausrunoelma on trilogian ensimmäinen osa ja kirjoittajiensa esikoisteos.  Runoelman takana ovat Heidi Pyykkönen ja Niilo Rantala, nuori pariskunta, joka kirjoittaa kaiken mullistaneesta kohtaamisestaan ja rakastumisestaan. Rakkaus teki ’rynnäkön, tuli kohdalle kuin hyökyaalto; ei kysynyt lupaa, repi ovet saranoiltaan ja  rikkoi ikkunat' - niinkin proosallisessa miljöössä kuin ruotsinlaiva. Voiko kornimpaa olla! Mutta maailma tärähti, maailmankatsomus muuttui, koko olemassaolon perusta muuttui. Aika jakaantui aikaan ennen ja jälkeen:

Ei oo aikaa ennen meitä / ei aikaa meidän jälkeemme / on vain aika ja me ajatta / ennen ajan, jälkeen kaiken.

Tämä tunne oli ihme ja veti ymmälle. Mutta heti kuitenkin tuli varmuus siitä, että juuri tuo on minulle oikea. Mutta riemusta pomppivaan sydämeen iski myös pelko ja hätä: ’Tiedän että olet oikea, mutta entä jos sinä olet sokea?’ Tämä suunnaton hätä on kuvattu typografisesti hienosti: nämä kaksi pientä kysymystä täyttävät tiiviisti ladottuina neljä sivua. Kaikki me tiedämme, että toisen onnea on suomalaisen mahdoton kestää. Niinpä ympäristö ilkkui kateellisena ja naureskellen:

alkuhuumaa / alkuhuumaa se on vain /  arki koittaa kyllä. / Voi teitä rakastavaiset / voi teitä suloisuuden hattaraisessa harhassa.

Mutta Heidille ja Niilolle tämä rakkaus on johdatusta; tämä rakkaus on elämää suurempi ja se tulee voittamaan kateellisten noloa loppua ennustavat puheet. Heidän rakkautensa on kauniisti muuttanut kaksi janaa yhdeksi, kaksi köyttä nuoraksi. Heillä on varmuus ja luottamus; tämä rakkaus on ikuinen, se on kaikki, se kestää. Eivät he silti missään pilvissä tai hollywoodkuplassa kulje, vaan hihkaisevat kyynikoille tietävänsä, ettei rakkaus ole muodissa. 

Alkupuolen runoista löytyy hurjaa draamaa ja synkkyyttä. Ehkä ne kertovat runoilijoiden elämästä ennen tätä kaiken mullistanutta kohtaamista. On ollut etsimistä, eksyksissä oloa ja ties mitä. On ollut monta entistä, kummallakin; heitä jotka on nyt kohdattava pystypäin mustasukkaisuudesta huolimatta. Tutustutaan toiseen, revitään kappaleiksi; testataan toista ja tunnetta.

Lopulta kuitenkin tiedän
se valo ei tule sinusta eikä minusta
se valo syntyy meistä
ja ilman meitä
me palaamme molemmat pimeään

Ei se epävarmuutta ole
kauan pimeässä kulkeneena
aurinko vain häikäisee
kattaen kaiken

Me olemme sokaisseet minut
Me olemme sokaisseet sinut
ja nyt meidän tulee ikuisesti taluttaa toisiamme.

Runot kuvaavat rakkauden räjäyttävää ja kaiken mullistavaa kokemusta monella tyylillä. Vapaan nykyrunon väliin pujahtaa pitempiä mitallisia runoja, jotka voin kuvitella laulettuina - kuten lauluntekijä Niilolle sopii. Riimittely ei tunnu ollenkaan banaalilta, vaan se on virkistävää ja nuorta, tuoretta ja persoonallista. Kirjoittajat etsivät rakkaudelleen uutta parempaa ja kuvaavampaa ilmaisua ja päätyvät sanaan AINA. He ovat niin vakuuttuneita rakkautensa ikuisuudesta, että  versaaleilla ladottu sana AINA täyttää koko sivun, monta sivua.

Moni-ilmeisten runojen joukossa on ylistyshymnejä tai korkeaveisuja rakkaudelle. On Danten jumalaista näytelmää ja kansanrunoa Kaksipa tähteä taivahalla. Mutta ei tutun Kaj Chydeniuksen laulun sanoin, vaan omin:

Kaksipa tähteä taivahalla
toinen on kirkkaampi toista
se pienempi tähdestä kirkkahasta
sen suuremman valoa toistaa.
(...)
Ne katsovat maailmaa tahtoessaan
ja joskus vain sopivat silleen
et katseensa kääntävät pois kokonaan
ja tuikkivat ain vain toisilleen.

Ja valoa tätä et silmällä nää
se sielulla kokea pitää
sen valon tuikkeesta tuhannesta
niin kauniita hippuja itää.

Aina on hieno esikoiskokoelma. Se on liikuttava, tuore ja koskettava.  Jokainen joka on kokenut rakastumisen huuman tunnistaa tunteensa näistä runoista. Onni, keveys, kiitollisuus, armo. Ihme. Itse olen kirjoittanut rakastumisen euforiassa joskus suunnilleen näin: 'Sinä olet mieheni, minä sinun vaimosi / rakkaus on muuttanut meidät. / Jälkeen surun vuosien / löytyi oma ihminen / harmaan hehkumaan saa.' Näin kokevat myös Heidi ja Niilo. Olen eri mieltä kirjoittajien provosoivan lausahduksen kanssa. Kyllä rakkaus on universaali ja aina muodissa! Olen aika kovapintainen lukija enkä herkisty vähällä, mutta Aina sai sydämeni syrjälleen.

Heidi Pyykkönen & Niilo Rantala
Aina. Rakkausrunoelma
Graafinen suunnittelu: Ruho Factory
Käsite 2018
*****
Lukukappale kustantajalta - kiitos elämyksestä!
_______________

Heidi Pyykkönen on entinen kansikuvatyttö ja nykyinen nainen. Niilo Rantala on entinen lapsitähti ja nykyinen mies. Aina on heidän esikoisteoksensa ja Rakkaus-trilogian ensimmäinen osa. Toinen osa Auki ilmestyy keväällä 2019.
Niilosta: Turkulainen




❤︎
Omppu luki Miia Kontron Tunnustuksen
SusuPetalin runo Koiranunta
Tuija luki Eija Aromaan Eksymisen kartaston
Saassan runo Tuhat tähteä
Estherillä Lentäviä sanoja