26. tammikuuta 2021

Alicia Giménez Bartlett - Ritos de muerte


Tämä barcelonalaisen Alicia Giménez Bartlettin Petra Delicado -sarjan ensimmäinen osa on suomennettu nimellä Petra Delicado ja merkityt tytöt. Ennen blogiaikaa olen lukenut sarjasta yhden tai kaksi dekkaria, mutta en muuta muistanut kuin Petran työparin Fermínin ja että pari kävi usein tuulettamassa päätään ja rauhoittumassa lähikapakka Kultaisessa Kannussa. Dekkari toi mukavasti mieleen Barcelona-muistoja ja avasi tämän kipakan naiskomisarion mennyttä elämää. Positiivista oli myös se, ettei väkivallalla mässäilty. Tärkeässä asemassa oli kahden eri-ikäisen ja erilaisista oloista tulevan poliisin hitsautuminen tuloksekkaaksi tiimiksi. Giménez Bartlett tuo esiin myös yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Entinen huippuasianajaja, nykyinen poliisi Petra työskentelee tylsissä arkistohommissa Barcelonan poliisilaitoksella. Kun koko miesvahvuus on kiinni muissa vaativissa tehtävissä, nainen saa johdettavakseen raiskaustutkinnan. Työpariksi ilmaantuu 57-vuotias viiksekäs ja antiikkinen Fermín, joka on kaukana siitä työparista, jonka Petra olisi toivonut itselleen. Henkilökemiat eivät aluksi kohtaa ollenkaan - Petra on rääväsuinen, kiroileva ja kipakka nainen, Fermín rauhallinen ja korrekti mies, joka ei kyseenalaista ylemmän tahon määräyksiä.

Kaupungissa riehuu raiskaaja, joka valitsee uhreikseen vaikeissa oloissa eläviä nuoria tyttöjä. Kaikilla kolmella raiskatulla on omituinen pyöreä leimasinjälki käsivarressaan. Neljäs uhri on hyvän perheen tyttö, jonka isä nostaa hirveän haloon, kaupungin kermaan kun kuuluu. Juttu mutkistuu ja pitkittyy,  eikä johtolankoja löydy. Kaiken huipuksi ilmaantuu kaksi kuolonuhriakin. Petra ja Fermín kiertävät kaupungin kuppiloita ja haastattelevat uhrien lähiomaisia, mutta aina on seinä vastassa. Paikallinen lehdistö toimii kyseenalaisesti, revittelee juttua ja mollaa Petraa jatkuvasti lööpeissään. Pari kertaa työpari hyllytetään jutusta. He saavat kahden jäsenen tiimiinsä ylimielisen vahvistuksen ulkopuolelta, mutta lopulta kuitenkin Petran ja Fermínin useiden kuukausien uurastus selvittää syyllisen.

Tutkittava juttukin on toki monimutkainen, mutta parasta minusta oli Petran ja Fermínin yhteistyön kuvaus. Tiivis yhteistyö jutun parissa ja monet yhteiset tuopit saavat työparin avautumaan toisilleen myös yksityiselämästään. Nelikymppinen Petra on kahdesti eronnut, kuuttakymppiä lähestyvä Fermín leski, jonka pitkä avioliitto tuntuu olleen onnellinen - mutta oliko sittenkään? Petra jätti ensimmäisen aviomiehensä Hugon, koska ei sietänyt tämän päsmäröintiä enää. Sitten Petra heittäytyi villiksi ja nai itseään yli 10 vuotta nuoremman Pepen, mutta väsyi lopulta miehen äitinä olemiseen. Fermínin mielestä avioliitto solmitaan iäksi. Hiljattain Petra on ostanut pienen talon Poblenousta, mutta kiivaan tutkinnan aikana purkamattomat muuttolaatikot pölyttyvät nurkissa ja pelakuut kuolevat. Salamancasta muuttanut Fermín sen sijaan vuokraa huonetta asuntolasta.

Kaikkeen mukautuneeseen Fermíniin ilmaantuu särmää, mutta hänellä on kyky hillitä temperamenttista pomoaan. Sinunkaupoista on puhe usein, mutta teitittelystä ei päästä. Silti näiden kahden yksinäisen kesken sukeutuu lämmin ja arvostava ystävyys - mitähän seuraava osa tuo tullessaan. Listasin loppuun sarjan dekkarit, joista nähdäkseni neljä on suomennettu.


Alicia Giménez Bartlett - Ritos de muerte 
Grijalbo 1996
Suom. Petra Delicado ja merkityt tytöt 2012
Äänikirjan lukija Rosa Guillén
_______________
 
Barcelonalainen Alicia Giménez Bartlett (s. 1951) on yksi Espanjan tunnetuimpia kirjailijoita. Suositusta Petra Delicado -hahmosta hän on kirjoittanut vuodesta 1984 alkaen, ja kirjojen perusteella on tehty myös tv-sarja. Vuonna 2015 Giménez Bartlettille myönnettiin Planeta-palkinto, joka on arvoltaan maailman suurin kirjallisuuspalkinto. 


Petra Delicado -sarja

  • Ritos de muerte, 1996 / Petra Delicado ja merkityt tytöt, 2012 S
  • Día de perros, 1997 / Petra Delicado ja vihaiset koirat, 2013 S
  • Mensajeros de la oscuridad, 1999 / Petra Delicado ja vaaran viestit, 2014 S
  • Muertos de papel, 2000
  • Serpientes en el paraíso, 2002
  • Un barco cargado de arroz, 2004 / Petra Delicado ja kodittomat, 2016 S
  • Nido vacío, 2007
  • El silencio de los claustros, 2009
  • Nadie quiere saber, 2013
  • Crímenes que no olvidaré, 2015 S

22. tammikuuta 2021

Hanna Weselius - Sateenkaariportaat


Hanna Weseliuksen toinen romaani Sateenkaariportaat on merkillinen teos, jossa seurataan epäsympaattisen helsinkiläisen valtiotieteilijän (miehen) elämää. Ajelehtivan päähenkilönsä avulla Weselius saa kerrottua muutamankin faktan Helsingistä ja maailmasta ympärillämme. Aluksi nämä tietoiskut hämmensivät, mutta Weselius luo taidokkaasti romaanitaideteoksen, joka on aikamme kuva - ei ylevä, vaan lähinnä irvokas. Tietoiskut liikkuvat laajalla skaalalla ympäri maailman, eri aikakausissa ja historian raaoissa tai vähemmän raaoissa faktoissa. Weselius keinahtelee todellisuudesta ja ajasta toiseen ja alun hämmennyksen jälkeen keinahtelin kiinnostuneena ja ihastuneena mukana.

Egon on vuonna 1963 syntynyt yksinäinen mies, joka sai nimensä saksalaisen schlagerin mukaan. Hän ei varmaan koskaan ole tanssinut eroottista tangoa, sillä hän vihaa kaikkia naisia, myös vanhaa äitiään.  Silti hän luulottelee olevansa luomakunnan lahja naissukupuolelle. Egon on kaljamahainen, kaljuuntuva ja liikaa juova valtiotieteilijä, johon ei kadulla kiinnitä huomiota. Häntä itseään iljettää peilistä katsova omakuva. Egon ajelehtii ryppyisessä puvussaan ja lököttävissä housuissaan; eksyy mukaan niin fasistien kuin anti-fasistien mielenosoituksiin ja pride-kulkueisiin tietämättä itsekään miksi. Jokapäiväinen humala vie terän ikäviltä ajatuksilta ja kun aamulla ei muista, hävetä ei tarvitse.

Jostain kumman syystä Egon on kiinni Vuosaaressa kotihoidon varassa elävään äitiinsä, vaikka kummastakin toinen on vihattava ja ärsyttävä. Melkein joka päivä Egon matkustaa metrolla lapsuuskotiinsa viinipullo tai kaksi repussaan kinastelemaan äitinsä kanssa. Tietoisku kertoo, että Helsingissä asuu enää runsaat 4000 luovutetulla alueella syntynyttä, ja Egonin äiti on yksi heistä. Aikoinaan Karjalan evakkoja oli lähes 400 000. Egonilla ei ole onnellisia lapsuusmuistoja. Hän muistaa nähneensä aina painajaismaisia Karjala-unia, joihin liittyi hylätyksi tulemisen tunne, ja hän muistaa lapsuudesta äidin viinanhuuruiset pirskeet.

Helsingin elokuun yöt ovat villejä tavalla, joka on mahdollinen vain pohjoisissa, pakkastuulen jäytämissä kaupungeissa jotka melkein kuolevat talveen joka vuosi.

Helsingistä selviää monenlaista faktaa ja nippelitietoa. Weselius selvittää eri katujen olemusta, sosiaaliluokat erottavaa Pitkäsiltaa, Unioninkatua, Bulevardia, Aleksanterin teatteria ja Mannerheimin ratsastajapatsasta. Nimensä romaani on saanut Malminkartanon jätemäen pitkistä puuportaista, jotka taideprojektissa maalattiin kaikin sateenkaaren värein, mikä oli liikaa mustahuppuisille anarkisteille.

Weseliuksen tietoiskumaiset osuudet kertovat ankeriaista, lingvistiikasta, Karjalan sinisistä ikkunapuitteista, Valamosta ja äidin synnyinkaupungista Sortavalasta. Muistiin palautuvat myös Chilen 70-luku, Allende & Pinochet ja Ceaucescun luksuselämää viettäneet koirat. Kotimaan tapahtumista päivittelemme Tony Halmetta ja populistisia liikkeitä sekä terveyskeskusten vuodeosastoja ja vanhustenhoitoa. 

Egonin viha kohdistuu erityisesti lehtivalokuvaajiin, joista yksi teki jutun hänestäkin. Miten syntyvät tuntemamme ikoniset valokuvat? Sen sijaan, että kertoisivat ’totuuden’, ne kertovat sen mitä kuvaaja on kuvaan rajannut, sanoen valheellisesti ’tältä näyttää universaali ihmisyys'. Weselius mainitsee Robert Capan Kaatuvan sotilaan ja Dorothea Langen Migrant Motherin.  Tätä mielenkiintoista tematiikkaa käsittelee myös Marisha Rasi-Koskinen teoksessaan REC ja Jari Järvelä teoksessaan Klik. Maailman tapahtumat niin lännessä kuin idässä vyöryvät reaaliajassa näytöillemme ja älypuhelimiimme, niin Brasilian palavat sademetsät kuin autioituva maaseutu kaikissa maanosissa.

Kuva Egonista on luotaantyöntävä ja nuhjuinen. Kuva ajastamme ja historian tapahtumista on illuusioton. Huolimatta kaikesta edistyksestä niin paljon tuhoisaa ja hävettävää on tapahtunut ja tapahtuu  edelleen kaikkialla. Weselius kirjoittaa taitavasti ja omaperäisesti tavoittaen sen, mikä liikkuu ajassa ja kuvaa karulla realismilla äidin ja Egonin tapaamisia. Vuosaari, tuo maahanmuuttajien ja myös hyvin toimeentulevien ihmisten lähiö on myös koirien lähiö, jossa nuo onnettomat eläimet elävät paniikissa useita päiviä vuoden vaihtuessa. Egon pohtii paljon rakkautta, naisia ja koiria. Onko eläintä helpompi rakastaa kuin ihmistä? Ainakaan eläin ei vaadi vastarakkautta, vaan tyytyy siihen mitä saa. Sateenkaariportaat on erikoinen, omaperäinen, terävä ja taidokas romaani, jonka kukin lukija kokee ja jota tulkitsee omalla  tavallaan. Ehkä jonkun tietoiskun olisi voinut jättää pois, mutta romaanin loppuhuipennus on huikea.

Egon, ich hab ja nur aus Liebe zu dir,
Ja nur aus lauter Liebe zu dir
Ein Glas zuviel getrunken.
Ach Egon, Egon, Egon, Egon,
Ich bin ja nur aus Liebe zu dir
Ja nur aus lauter Liebe zu dir
So tief gesunken.
- Evelyn Künneke 1953. Youtubesta löytyy niin Metro-tyttöjen versio kuin tämä Katrin Weberin hillitön parodia.

Hanna Weselius - Sateenkaariportaat
Kansi Martti Ruokonen
Wsoy 2021
Äänikirjan lukija Hannamaija Nikander
______________
Hanna Weselius (s. 1972 Kajaanissa) on opiskellut kirjallisuustiedettä, journalismia ja valokuvataidetta ja toiminut kuvajournalistina, kuvataiteilijana ja vapaana kirjoittajana. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja työskentelee valokuvataiteen yliopistonlehtorina. Weseliuksen esikoisromaani Alma! (2016) sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon.

20. tammikuuta 2021

Pia Sievinen - Näkymätön


Kirjoitan tämän kirjan, sillä tiedän, että jossakin on suuri yksin elävien joukko, joka kaikessa hiljaisuudessa elää elämäänsä päivästä toiseen. Herää aamulla, menee töihin, istuu palavereissa, käy kaupassa, harrastaa, käy nukkumaan, viettää viikonloppua, tekee lomasuunnitelmia, suunnittelee tulevaisuutta, ostaa jääkaappeja, asuntoja ja autoja, ottaa lainaa, unelmoi ja miettii silloin tällöin mikä on tämän kaiken tarkoitus.

Pia Sievisen esikoisromaani Näkymätön pohtii yksin elävän keski-ikäisen sinkkunaisen dilemmaa. Yhteiskunta ympärillä tuntuu keskittyvän ydinperheeseen, lapsiarkeen ja ruuhkavuosiin. Voiko elää täysipainoista ja onnellista elämää sinkkuna, ilman että etsisi parisuhdetta antennit ojossa 24/7?

46-vuotiaalla Sofialla on kiireinen ja viettelevä työ markkinointiviestinnän parissa. Hän on tyylikäs, terve ja hoikka nainen, joka asuu Helsingin ydinkeskustassa Katajanokalla. Hän rakastaa työtään ja työn merkitys elämässä on suuri. Some, Twitter ja Facebook ovat myös olennainen osa elämää. Niiden ja sähköpostin avulla Sofia hoitaa työasioitakin kotisohvalta käsin. Ystäviään Sofia tapaa kaupungilla ja viettää paljon aikaansa kahviloissa. Sisaruksiin ja heidän lapsiinsa välit ovat lämpimät, mutta vauvakuumetta hän ei ole potenut koskaan. Sofia tekee päivittäin kaksi meditointiharjoitusta eikä laista kuntosalivuorostaan.

Kirjan luvut koostuvat yksityiskohtaisista päiväkirjanomaisista merkinnöistä, joissa Sofia luettelee mitä tekee milloinkin, aamu- ja iltarutiinit ja mitä ostaa kaupasta. Yksin elävistä on tärkeää puhua, onhan yhden hengen talouksia aina vain enemmän. Tällä hetkellä yli 1,2 miljoonaa suomalaista asuu yksin. Mutta lukiessa mietin, että ketä mahtaa kiinnostaa Sofian toistuvat rutiiniluettelot ja kauppalistat? Oliko niiden tarkoitus osoittaa, että lapsellisen kannalta katsoen ’huoleton' yksineläväkään ei pääse arkirutiineistaan? Koska kirja on lyhyt, päätin kuunnella loppuun ja katsoa avautuuko kerronta johonkin laajempaan.

Kesälomallaan Sofia lähtee joogaretriittiin Lissabonin lähelle, ja siitä olikin mielenkiintoista lukea. Retriitissä hän tutustuu berliiniläiseen nuoreen mieheen Jackiin, jonka kanssa he viettävät tiiviisti vapaa-aikansa ja ystävystyvät. He avautuvat toisilleen elämänsä kipukohdista: Sofialla on takanaan vaikea seurustelusuhde, Jackilla on juuri nyt ristiriitoja miesystävänsä kanssa. Erotessa ilmassa on haikeutta ja kotiinpalattuaan Sofia tuntee ihastuneensa tähän nuoreen homomieheen.

Retriitistä on se hyöty, että Sofia antaa tunteiden ja itkun tulla. Hän pystyy tekemään muutoksia tiukkoihin rutiineihinsa ja katselee ympärilleen hiukan avoimemmin. Tuskastuttavan yksityiskohtaisten päiväselostuksen lomassa Sofia miettii elämäänsä. Yrittäjäperheen tyttärenä hän omaksui suorittamisen ja pärjäämisen jo lapsena. Isä oli rakas, mutta kuoli liian varhain ja Sofia piti kaiken surun sisällään. Parikymppisenä hän lopulta romahti ja kävi seitsemän vuotta terapiassa.

Itse en kuulunut kirjan kohderyhmään, sillä sain kaksi lastani vähän päälle parikymppisenä. Uskon kyllä, että lapsettomat ja yksinelävät sinkkunaiset kokevat paineita parisuhteen muodostamiseen ja vauvatalkoisiin. Mutta onko tilanne näin paha, kun yhden hengen talouksia on Helsingissäkin noin 170 000 eli 50 % kaikista kotitalouksista? Täällä tilastoja asuntokuntien määristä Helsingissä. Samaa tematiikkaa löytyy myös Saara Turusen romaanista Sivuhenkilö, joka sekään ei puhutellut. Kiinnostava aihe, mutta odotin tältä kirjalta enemmän. Kesäinen Helsinki levittäytyi ihanana Sofian kulkureiteillä, mikä oli ehdottomasti plussaa. Yksineläminen ei tarkoita yksinäisyyttä, ja kuten alun sitaatista käy ilmi, yksineläjä elää aivan tavallista, omanlaistaan elämää. MOT.

Pia Sievinen - Näkymätön
Aho & Aho Publishers 2020
Äänikirjan lukija Matleena Kuusniemi
_______________

Pia Sievinen (s. 1973) on helsinkiläinen esikoiskirjailija. Hänen tiensä kirjoittajana on kulkenut City-lehden avustajasta mm. uutistoimittajaksi ja -päälliköksi, toimituspäälliköksi ja vapaaksi kirjailijaksi. Hän on kirjoittanut kolme tietokirjaa, Näkymätön on hänen ensimmäinen romaaninsa. Koulutukseltaan Sievinen on kauppatieteiden maisteri ja työskentelee markkinointiviestinnän parissa.