23. heinäkuuta 2017

Sanna Karlström - Saatesanat



#naistenviikko

Vuonna 1975 syntynyt Karlström on jo monesti palkittu runoilija. Hänen esikoisteoksensa Taivaan mittakaava (Otava 2004) sai Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon. Toinen runokokoelma on nimeltään Päivänvalossa (Otava 2007). Kolmas runokokoelma Harry Harlow’n rakkauselämät (Otava 2009) palkittiin Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnolla sekä Kalevi Jäntin palkinnolla.

Nyt lukemani Saatesanat on pieni ja kevyeltä näyttävä runokirja. Sen kannessa on aivan mahdoton kuva: parhaat päivänsä nähnyt kompostiin kohta joutava omena, joka kukkii kauniisti kannastaan. Eihän tuollaista absurdiutta voi todesta ottaa. Mutta elämä on yhtä absurdia: rinnan kuoleman ja katoavaisuuden kanssa elää uusi alku ja syntymä.

Karlströmin runot kuvaavat minimalistisin ja erittäin pelkistetyin säkein hänen isänsä kuolemaa. Runoilijan löytämät kuvat kolahtavat, ne ilmaisevat yksinkertaisuudessaan syvimmät tunnot. Runot suorastaan imeytyivät minuun. Poissa on liiat sanat ja turhat koukerot, jäljellä on vain riisuttu, olennaisin.

Runoilija käy katsomassa isäänsä sairaalassa, mutta jää pelokkaana ja arkana kynnykselle. Tuntuu että välissä on kokonainen valtameri, johon hukkuu: ... minä seison kynnyksellä. Pintaan asti vettä joka tulisi ylittää. Isän jäämistön selvittäminen on äärimmäisen raskasta. Tuota raskautta kuvaa valtavan hyvin nämä muuten tyhjällä sivulla olevat kaksi säettä:

hiljaisuus käy oksille
miten palasina on kaikki:

Mutta elämä jatkaa kiertokulkuaan. Runoilijan isä on poissa, mutta kohta syntyy pieni tyttö, jolla on isoisänsä silmät. Toisiaan he eivät koskaan kohtaa, eivät tässä elämässä. Äiti antautuu ehdoitta pikkuiselleen:

Vähitellen annan sinulle kaiken,
en tiennyt miten paljon se on.

Karlström on pelkistetyn ilmaisun taitaja. Kaunista ja harkitttua. Runoilija ilmaisee äärimmäisen paljon vähillä sanoilla hetkinä jolloin suru vyöryy päälle. Surun syövereistä hän jaksaa sittenkin nousta ja jatkaa elämäänsä, asteittain. Aihe on rankka, mutta ihastuin näihin Karlströmin hyvin henkilökohtaisiin runoihin. Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Ehdottomasti haluan tutustua myös Karlströmin muihin runoteoksiin. Samaa suositan sinulle hyvä lukija. Ei tarvitse olla juuri nyt omakohtaista surua ja menetystä, näitten runojen ilmaisua voi ihastella kaikissa elämäntilanteissa ja mielialoissa. Siksipä en siteeraakaan näitä runoja enempää, kuten yleensä paha tapani on. Kehotan sinua lukemaan ja eläytymään itse!


Sanna Karlström
Saatesanat
Otava 2014
*****
Kirjastosta




Naistenviikkoa emännöi Tuijata

Omat postaukseni naistenviikolla:
Sunnuntai 23.7. Sanna Karlström - Saatesanat

Sunnuntaita!

22. heinäkuuta 2017

Sirpa Kyyrönen - Ilmajuuret



#naistenviikko
"Runoilijan tehtävä on olla ihminen."

Ilmajuuret on vuonna 1978 syntyneen Kyyrösen kolmas runokokoelma, ja se voitti juuri Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnon. Katri Vala -palkinto myönnettiin runoilijalle vuonna 2011. Tässä kokoelmassa Kyyrönen todella uskaltaa olla ihminen, ja äiti. Heti ensi runoissa runoilija tuo esiin parisuhteen päättymisen ja eron raastavan raadollisuuden, riidat ja jupinat. Listaan tähän muutaman valitsemani ajatuksen, en runoa sellaisenaan:

Tämä on erokirja, eroamme vaikeasti, tarvitsemme syyllisen, kummalla on raskaampaa, kuka saa nukkua, kuka syödä, tuulee niin, sataa niin ettei kyyneleitä ole, yö jolloin kukaan ei koske, aamu jolloin meitä ei enää ole....Tulee päivä kun pistämme sinut puoliksi, järjestämme tapaamis- ja käyttöoikeuksia...

Runoilija puhuu parisuhteen alusta, joka noudattaa yleensä aina rakastumisen hullua kaavaa ja alkaa kumppanuuden liiman, juurten muodostuminen. Sinusta ja minusta tulee me: Kun rakastuneet katsovat toisiaan silmiin hengitykset muuttavat yhteen ja muinaisesta sumusta puhkeavat joka-aamuiset sormet - napajuuret, ilmanuorat, nuorallatanssi, juurikasvu...

Tähän rakastuneiden symbioottiseen juuristoverkkoon syntyvät sitten lapset, jotka eivät pyytäneet syntyä ja alkaa äidin ikuinen vastuu ja syyllisyys - mitä olisit ilman lapsia! Äidin ja lapsen, emon ja poikasen välillä olevat juuret, mitä lajia ne sitten ovatkin, ovat vahvat ja liki kaiken kestävät. Vedetään, vanutetaan, kiristetään, löyhennetään ja möyhennetään - juuret ovat ja pysyvät. Mutta lapset, nuo pikkuilkiöt, osaavat kyllä kiristää vanhempiensa hermoja, lapset tietävät mistä narusta vetää jotta pahimmin sattuisi ja ärsyttäisi. Pysyvää on myös äidin pelko lapsensa puolesta, vauvaiästä ja synnytyksestä alkaen kun vasta kolmantena päivänä uskaltaa huokaista ja hengittää. Teini-ikäisten  äiti ottaa vastaan syytökset ja lentelevät vitut, on aina väärässä ja syypää kaikkeen:

Minä opetan sinulle miten pettyä, minä olen syyllinen kun bussia ei kuulu... joka vuosi aikaisemmin sinä kulutat minut loppuun... Sinä olet sitä onnellisempi mitä tylsempää vanhemmillasi on... JOS NYT VAAN KULUTTAISIT MINUA VÄHEMMÄN - kukat helvetti, on väsynyt taivas.

Kyyrösen runot ovat äiti-ihmisen ja naisen vahvaa ja väkevää runoutta, kohtauksia hetkistä jolloin elämä ei ole helppoa. Säkeet ovat kauniita ja viimeisteltyjä, ja kielikuvat luihin ja ytimiin meneviä. En voi väittää ymmärtäneeni kaikkea, mutta hengitystä pidättäen luin - kolmeen kertaan. Niin tutulta tuntui, sillä jokainen vanhempi on varmasti tuskastunut tuhat kertaa tähän lapsensa syyttävään marinaan:

ÄITI MULLA EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ!


Sirpa Kyyrönen
Ilmajuuret
Otava 2016
****
Kirjastosta



Naistenviikkoa emännöi Tuijata

Omat postaukseni naistenviikolla:
Keskiviikko 19.7. Anna Misko - Armovuosi
Perjantai 21.7. Leena Parkkinen - Sinun jälkeesi, Max
Lauantai 22.7. Sirpa Kyyrönen - Ilmajuuret

Toivotan kaikille hienoa kesäistä naisten- ja lukuviikkoa!

21. heinäkuuta 2017

Naistenviikko - Leena Parkkinen

#naistenviikko kirjablogeissa jatkuu!

Huomenna nimipäiväänsä viettävät LEENA, Leeni, Matleena ja LENITA. Postaukseeni Lenita Airiston alkuvuodesta ilmestyneestä kirjasta Elämäni, isänmaani, voit kurkata täällä. Luin viime vuonna Leena Parkkisen kirjat Säädyllinen ainesosa ja Sinun jälkeesi, Max - ja hullaannuin molemmista. Parkkisen teos Galtbystä länteen (Teos 2013) on päässyt vallan unohtumaan, mutta Kaisapa siitä muistutti - kiitos! Kaisan uunituoreesta naistenviikon bloggauksesta voit lukea mitä mieltä hän oli. Lukuhetkellä pidin enemmän Säädyllisestä ainesosasta, mutta jännästi Max on jättänyt pysyvämmän jäljen. Siksi ajattelinkin, että voisin kierrättää postaukseni viime syyskuulta naistenviikon kunniaksi - olkaapa hyvät. Suosittelen, ja Parkkinen kestää kyllä uusintalukukierroksenkin ❤︎

 

Hullaannuin niin täysin Säädylliseen ainesosaan, että oli pakko etsiä muutakin Parkkiselta. Sinun jälkeesi, Max on Parkkisen esikoisromaani vuodelta 2009. Se valittiin Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuoden parhaana suomenkielisenä esikoisteoksena. Kirja vie 1900-luvun alkupuolelle sirkuksen maailmoihin, ympäri Eurooppaa, Helsinkiin ja Yhdysvaltoihin.

Päähahmot ovat vuonna 1899 syntyneet saksalaiset siamilaiset kaksoset Max ja Isaac. He ovat kyljestä toisissaan kiinni, erottaa ei tuolloin osattu eikä se poikien tapauksessa olisi ollut mahdollistakaan yhteisen maksan vuoksi. Poikien äiti ei sietänyt näitä kummajaislapsukaisiaan, vaan hylkäsi heidät aivan pieninä sisarensa kasvatettaviksi syrjäiselle maatilalle.

Friikkien show oli kovaa valuuttaa tuon ajan sirkuksissa. Ja sirkukseen esiintyjiksi myös täti Maxin ja Isaacin myi, muiden luonnonoikkujen ja kummajaisten joukkoon. Oli jättijalkaista naista, 'luutonta' merenneitoa, hintelää tatuoitua trapetsityttöä, huoraavia tanssityttöjä, tiikerinkesyttäjä Madame Maximia... Itseäni eivät koskaan ole friikit kiinnostaneet, mutta Wikipedian  mukaan näillä esityksillä on vuosisataiset perinteet.

Tunsin suurta sympatiaa näitä pikkuisia poikia kohtaan, jotka ankeassa lapsuusympäristössä äidin hylkääminä yrittivät selvitä miten taisivat. Tuon ajan saksalaisella maaseudulla oli tavattoman köyhää ja kaikesta puutetta. Ilon pojat löysivät mielikuvituksestaan, kirjoista ja toisistaan. Maalla juostessaan ja kirsikkapuuhun kiipeillessään pojat oppivat yllättävän nopeiksi ja ketteriksi. Luonteeltaan Max ja Isaac olivat kuin yö ja päivä. He ärsyttivät toisensa hulluuden partaalle, mutta olivat toisilleen myös läheisimmät ihmiset maailmassa.

Käännyn Maxiin päin ja veli inahtaa unissaan. Silitän hänen poskeaan. Max työntää unikärpäsen pois poskeltaan. (...) Kierrän käteni Maxin ympärille. Äkillinen hellyys vavahduttaa ruumista. Tunnen tarvetta pusertaa Maxia. Suudella veljen olkapäätä. Maxin, veljeni, vertaiseni.

Parkkinen kuvaa loistavasti näitten poikien ja muiden friikkien arkea ja elämänmenoa kiertävissä sirkuksissa. On ankeaa, mutta muunlaiseen elämään ei erilaisilla ja epämuodostumiensa vuoksi vierotuilla ihmisillä ollut. Hengitämme myös kabareen kiihtynyttä ilmaa Pariisissa, jossa sensaatiomainen Josephine Baker esiintyy, liikumme kieltolain Helsingin savuisissa salakapakoissa terästettyä teetä juoden ja osallistumme parempiosaisten hienoihin ja dekadentteihin juhliin.

Max himoitsee alituiseen satunnaisia naisia vuoteeseensa, Isaac ei naisista niin piittaa eikä hänellä kaikki normaalisti toimikaan lapsena sairastetun pahan sikotaudin takia. Mutta sitten Isaac rakastuu. Rakastumisen kohde on Pietarista kotoisin oleva ja siellä pahoin pahoinpidelty orpo Iris - paniikkikohtauksiin taipuvainen ja alati hyväksyntää ja elatusta miehiltä hakeva nainen.

Tämä oli elävästi ja terävästi kerrottu liikuttava tarina veljesrakkaudesta, rakkauden voimasta ja hyljeksittyjen keskinäisestä ystävyydestä. Oli mieltä liikuttavaa lukea, miten sirkusten ja kabareitten surkea väki välitti ja tuki toisiaan. Parkkisen kirja herätti paljon ajatuksia ja myötätuntoa. Mietin mm. miltä tuntuisi toisen noin intiimi läheisyys, kun aivan kaikki on tehtävä yhdessä. Kirjan loppu oli kaunis. Hieno lukukokemus.

Blogeissa muualla: 1001 kirjaa ja Lumiomena

Leena Parkkinen
Sinun jälkeesi, Max
Teos 2009
✮✮✮✮
Kirjastosta

Naistenviikkoa emännöi Tuijata

Omat postaukseni naistenviikolla:
Tiistaina 18.7. Riikka Palander- Seeprakivi
Keskiviikko 19.7. Anna Misko - Armovuosi
Perjantai 21.7. Leena Parkkinen - Sinun jälkeesi, Max

Toivotan kaikille hienoa kesäistä naisten- ja lukuviikkoa!

20. heinäkuuta 2017

Juuli Niemi - Tuhat tytärtä


#naistenviikko

Juuli Niemi voitti teoksellaan Et kävele yksin lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon 2016. Vuonna 1981 syntyneen kirjailijan tuotantoon kuuluu nuortenkirjoja, novelleja ja runoja. Tuhat tytärtä on ensimmäinen kirjailijalta lukemani teos.

Ensimmäisessä runossa Suku Niemi kirjoittaa perheestä joka on rikki. Perheessä on tuhat tytärtä, äidin mukaan kaikki vahinkoja. Pienin sisko omistaa vain sen minkä toiset hylkää - noinhan se on monilapsisissa perheissä, vaatteet ja kaikki muukin kierrätetään. Tyttärillä on yksi ilkeä veli, joka ei näytä isältä, koska on toisen miehen poika. Ei ihme että nuorimmalla tyttärellä on usein maha kipeä. Tulee avioero ja oveen kirjoitetaan uusi nimi.

Kaikista pienimmät siskot kirjoittavat usein runoja.
Usein perheissä pienimmän osa on säkeisiin jakautuminen.

Äiti haluaisi tuhat isoäitiäkin, olisihan tytärten hoito näin helpompaa. Mutta yksi heitä vain on ja hänkin muuttaa Ibizan palmurannoille kauas tyttärentyttäristään. Tyttärillä on ikävä menetettyä isoäidin rakkautta, ikävä isän rakkautta, ikävä äidinkin rakkautta. Saamatta jäi kaikilta. Alkupään runot kertovat siitä, millaista on kasvaa monilapsisen perheen kuopuksena. Niemen valitsema ilmaus  tuhat lienee runollisempi kuin monta. Vanhemmat sisarukset sortavat kuopusta ja hän jää usein ulkopuolelle. Äiti on väsynyt eikä jaksa kiinnitää kuopukseen paljonkaan huomiota. Runot tuntuvat näennäisen naivistisilta saduilta, mutta voi mitä perheen sisäistä tragiikkaa niihin sisältyykään:

Nuorimmalle äiti ei jaksanut toivoa mitään.
Niin saattaa käydä
ja siksi nuorimmista joskus tulee niin keveitä
että he kohoavat ilmaan suurina saippuakuplina.

Monesta runosta löytyy vaikeiden ja rikkinäisten ihmissuhteitten tragediaa, esim. runosta Kiltin siskon mies:

Niin sisko osti valkoisen sohvan ja valkoisen mekon, jonka hihat peittivät alleen sinelmät,
uudet ja vanhat
häitä tanssittiin koko suvulta salaa.

Kun vatsa paisui, siskosta tuli vaisu,
pakotiet muurattiin umpeen.
Kaksosten huoneen seinälle tapetoitiin taikametsä,
uskottiin yhdessä satuihin.

Loppupuolen runot ovat lohdullisempia. Kaikki kokevat elämässään kolhuja ja vastoinkäymisiä, monet menevät hiukan rikki. Mutta jos kohdalle osuu oikea ihminen, ystävä tai rakastettu, ja uskaltaa ottaa riskin, voi eheytyä, selvitä ja jopa kokea onnea. Kun nuorin tyttö kasvaa, hän saa ystäviä myös  perheen ulkopuolelta ja kokee rakkaudenkin ja näkee millaista on elää ehjemmässä, nauravassa perheessä. Muutama kauniisti ilmaistu lause:


* Suurimman rakkauteni keräsin palasista. Se oli valtava työ.
* Mutta uskoin että kaikki tulee olemaan ehkä ehjää taas. Opin että ehjää ei ehkä olekaan.
* Me olemme toisillemme yhä hyviä ja se saa kaiken elokuumemmaksi.
* Minä valitsen sinut.




Koskettavia ja herkkiä naivistisen tuntuisia proosarunoja, mutta ne pitivät sisällään paljon elämän tragiikkaa.

Hautajaispuhe
(Siltä varalta, että kuolen nuorena)

Tähänastisen elämäni aikana olen oppinut
että tunnen itseni
ja se riittää.


Juuli Niemi
Tuhat tytärtä
Otava 2015
****
Kirjastosta


Omat postaukseni naistenviikolla:
Tiistaina 18.7. Riikka Palander - Seeprakivi
Keskiviikko 19.7. Anna Misko - Armovuosi
Torstai 20.7. Juuli Niemi - Tuhat tytärtä

Toivotan kaikille hienoa kesäistä naisten- ja lukuviikkoa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...