29. huhtikuuta 2017

Huhtikuun top 5


Huhtikuussa luin kaikkiaan 17 kirjaa, joukossa oli myös ohuita ja nopealukuisia runoteoksia.
Ilokseni olen petrannut tietokirjojen osalta: tänä vuonna jo 12 tietokirjaa.
Järjestys ensiksi luetusta tuoreimpaan:

Alice Munro - Jupiterin kuut **** Tammi 2017 
Munro saa lyhyessä novellissaan kerrottua ilmeikkään elämäntarinan, johon joku toinen tarvitsee sata sivua. Vähin lausein hän maalaa henkilökuvat, piirtää unelmat ja elämän käänteet, onnistumiset ja pettymykset. Haaveet eivät suinkaan aina täyty, mutta unelma vielä kerran saapuvasta suuresta rakkaudesta pitää Munron naiset elämässä kiinni.

Riitta Konttinen - Oma tie, Helene Schjerfbeckin elämä***** 
Otava 2004 
Konttisen Oma tie on riipaisevaa luettavaa huippulahjakkaan naistaitelijan elämästä. Elämästä, jossa naistaiteilijan ongelmat miesten hallitsemassa taidemaailmassa kärjistyivät ja tuon ajan naisille asetetut roolit riitelivät palavan maalaamisenhalun kanssa. Tuskastuttava, koko elämänmittainen sairastelu ja tyttären velvollisuudet veivät voimia, mutta silti Schjerfbeck jaksoi luoda unohtumatonta taidettaan, omasta näkemyksestään tinkimättä. Upea teos!

Ángela Vallvey - Tarta de almendras con amor **** 
Penguin Random House 2017  
En ole tainnut aikaisemmin lukea vastaavaa kuvausta nuorten elämästä some-maailman syövereissä, jossa googlataan kaikki ja räpelletään älykännykkää joka hetki. Vallvey tuntee nuorensa ja kuvaa heitä huumorilla ja myötätunnolla. Kirja on nopeasti luettavaa, sujuvaa ja helpohkoa espanjaa. Oikein viihdyttävä ja hurmaava tyttöjen kirja, jossa on ongelmista huolimatta iloinen ja positiivinen pohjavire.
Ilpo Tiihonen - Largo ***** Wsoy 2004 
Tämä on minusta aivan ihana runokokoelma! Largon 40 runossa näyttäytyy koko ihmisen elämä. On hupaisaa arkipäivän ja kesän kevyttä humppaa; on miehen ja naisen välistä kaunista ja arkista erotiikkaa; on nöyryyttä elämän ja kuoleman edessä. Tiihosen hupiosasto on villin vallatonta venkoilua ja koskettava osasto herkkää ja haurasta havainnointia. Runot ovat rytmillisiä ja rimmaavia, monet koskettivat kovastikin. Tiihonen säkenöi, ja lukija nauttii! 

Rosa Montero - La ridícula idea de no volver a verte **** Seix Barral 2013
Kirjan keskiössä on Marie Curien (1867-1934) elämäkerta, mutta Montero puhuu laajemminkin naisen paineista machokulttuureissa, sekä ennen että nyt. Monteron käsittelemiä hashtag-aiheita ovat mm. kunnianhimo, naisen syyllisyys,  miehen heikkous, velvollisuudentunto, vanhempien kunnioitus ja keveys. Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja, joka valotti erinomaisesti Marie Curien elämää naisena tuon ajan tiedeyhteisössä. Läheisensä menettäneelle suosittaisin myös, vahinko vain ettei ole saatavissa kuin espanjaksi.


Haastetilanne
Helmet 2017 -haasteessa puuttuu 3. Muissa haasteissa olen novellihaasteeseen lukenut 204 novellia, runohaasteeseen 13 kotimaista runokokoelmaa, Frau, Signorina & Bibi -haasteeseen 5 kirjaa, ja jo joulukuun alussa alkaneeseen Seinäjoen kaupunginkirjaston 100 kirjan haasteeseen 78 kirjaa. 

27. huhtikuuta 2017

Rosa Montero - La ridícula idea de no volver a verte



Kirjan pitkä nimi on suomeksi suunnilleen Miten naurettava onkaan ajatus etten sinua enää näe.  Kaksinkertainen Nobel-nainen (fysiikka 1903 ja kemia 1911) Marie Curie menetti äkillisesti syvästi rakastamansa puolisonsa Pierren, kun tämä kaatui ja jäi auton alle. Curie menetti puolison, lastensa isän ja ennen kaikkea työtoverin. Suuressa surussaan Curie kirjoitti päiväkirjaa tunnoistaan ja tuskastaan. Nämä muutamat sivut inspiroivat Monteroa, sillä hän oli itse myös hiljan menettänyt puolisonsa.

Kirjan keskiössä on Marie Curien (1867-1934) elämäkerta, mutta Montero puhuu laajemminkin naisen paineista machokulttuureissa, sekä ennen että nyt. Monteron käsittelemiä aiheita ovat mm. kunnianhimo, naisen syyllisyys,  miehen heikkous, velvollisuudentunto, vanhempien kunnioitus ja keveys. Kirjan lopussa nämä hauskasti hashtag-merkityt teemat on listattu kätevästi sivunumeroin.

Marie Curie oli aivan poikkeuksellinen nainen aikanaan, lähtöisin köyhästä perheestä ja Puolan juutalainen, mutta valokuvien ilmeestä näkyy hänen valtava päättäväisyytensä. Curie toimi kotiopettajattarena Puolassa ansaiten rahaa vanhemman siskonsa Bronian opintoihin Pariisissa. Hän pääsi sitten itsekin siskonsa auttamana Sorbonneen, jossa väitteli fysiikan tohtoriksi ensimmäisenä naisena.

Kun nämä kaksi #Outoa kohtasivat, se oli rakkautta ensi silmäyksellä: naimisiin mennessään Marie oli 27-vuotias, Pierre jo 35, ja edelleen vanhempiensa luona asuva. Parille syntyi kaksi tytärtä, äitinsä tapaan epänaisellinen ja huippuälykäs Irène, josta tuli myös nobelisti sekä kaunis Ève, joka on kirjoittant äitinsä elämäkerran Äitini Marie Curie.

Todellinen suru on sanaton. Jos voit puhua tuskastasi, olet onnellinen: se merkitsee sitä, että surusi ei ole niin valtava. Sillä kun tuska kaatuu päällesi pidäkkeettä, ensimmäinen asia jonka se riistää sinulta ovat #Sanat. x)

Montero peilaa sanottavaansa kiintoisasti Curien päiväkirjamerkintöihin. Niiden kirjemuodosta kuultaa musertava tuska. Kirjailija puhuu paljon siitä, miten monin tavoin suru ilmenee: kuin olisit tullut hulluksi, näet kuolleen läheisesi katuvilinässä, uskot hänen tulevan kotiin, kuulet jopa oven avautuvan ja sulkeutuvan. Hän puhuu myös siitä kun surun vähitellen hellittäessä joku aivan odottamaton pikkujuttu tuo sen taas mieleen, esim. valokuva paikasta jossa on yhdessä käyty.

Rakas Pierreni, herään nukuttuani hyvin, suhteellisen rauhallisena, tästä on tuskin varttiakaan ja katso, haluaisin taas ulvoa kuin villieläin.

Varsin rajua luettavaa oli Curien pariskunnan huoleton suhtautuminen radioaktiivisiin aineisiin. Laboratoriossa käytiin iltaisin ihastelemassa näytteitten lumoavaa vihertävää hehkua, pitipä Pierre povitaskussaankin jotain pikkupulloa, jonka hehkua esitteli illanvietoissa. Luultavasti heikkokuntoinen Pierre Curie olisi menehtynyt radioaktiivisuuden aiheuttamiin sairauksiin piankin ellei onnettomuutta olisi tapahtunut. Myöhemmin Marie Curie laati laboratorioonsa tiukat työsuojelumääräykset, joskaan ei  itse niitä noudattanut. Hän itse menehtyi  67-vuotiaana  aplastiseen anemiaan, jonka oli mitä ilmeisimmin aiheuttanut jatkuva altistuminen radioaktiivisille aineille.

Marie Curiesta jäi työlleen intohimoisesti omistautuneen naisen kuva, jonka totisen ja ilottoman pinnan alla sykkivät voimakkaat intohimon tunteet. Puolison kuoltua hän jäi yksin painiskelemaan miesvaltaiseen tiedemaailmaan, ja joutui myöhemmin Ranskassa suoranaisen ajojahdin kohteeksi rakastuttuaan naimisissa olevaan Paul Langeviniin Syntyi valtava skandaali ja polemiikkia lehdistössä. Kaikki olivat Langevinin hullun vaimon puolella, ja tytär Ève sanoo äitinsä elämäkerrassa näin:

... häntä haukuttiin toistuvasti venäläiseksi, saksalaiseksi, juutalaiseksi, puolalaiseksi; hän oli ulkomaalainen, tullut Pariisiin keplotellakseen itselleen korkean aseman häikäilemättömin keinoin. Mutta joka kerta kun Marie Curieta ylistettiin muissa maissa, hän muuttui hetkessä Ranskan lähettilääksi, rotumme nerouden puhtaaksi edustajaksi ja kansallisen ylpeyden aiheeksi.

Kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja, joka valotti erinomaisesti Marie Curien elämää naisena tuon ajan tiedeyhteisössä. Läheisensä menettäneelle suosittaisin myös, vahinko vain ettei ole saatavissa kuin espanjaksi.

Kirjan on lukenut myös Margit
Frau, Signora & Bibi -haasteen viides.
x) Sitaatit ovat omia vapaita suomennoksiani.

Rosa Montero
La ridícula idea de no volver a verte
Seix Barral 2013
****
Kirjastosta

25. huhtikuuta 2017

Koko Hubara - Ruskeat Tytöt



This nightmare called multiculturalism.

Ruskea Tyttö on rodullistettu tyttö, meidän suomalaisessa yhteiskunnassamme muunlainen kuin valtaväestön valkoinen. Termi voisi kuulua myös Girl of Color / GoC, mutta termin vaihtaminen ei poista oman sijan löytämisen tuskaa ja vaikeutta. Suomi on hyvin valkoinen maa. Tilastokeskuksesta löytyy mm. väestömme äidinkielten tilasto. Suurimpien vieraskielisten ryhmien, venäjän ja viron, jälkeen seuraa monta eksoottista kieltä: arabiaa, somalia, kurdia, albaniaa etc. Eittämättä tulevaisuuden Suomessa tulee yhä enemmän olemaan Koko Hubaran kaltaisia suomalaisia naisia, joiden äidinkieli on suomi, kansalaisuus on Suomi ja synnyinmaa on Suomi - ihonväristä riippumatta.  Tällaiset Ruskeat Tytöt ovat Hubaran kohderyhmää, en minä keski-ikäinen valkoinen nainen.

Viime aikoina kirjablogeissa on puhuttanut Hanya Yanagiharan Pieni elämä, jossa newyorkilaisperspektiivistä rotuun ja erilaisiin seksuaalisiin suuntautumisiin suhtaudutaan aivan luontevasti. Mutta meillä ei tätä vielä osata. Koko Hubara kirjoittaa tunne-esseitä kokemuksistaan ksenofobisessa ja rasistisessa valkoisessa Suomessa. Samanniminen blogi tarjoaa keskustelufoorumin ja vertaistukea hänenlaisilleen, meidän yhteiskunnassamme näkymättömille Ruskeille Tytöille

En yritäkään samastua Hubaran tunteisiin, sillä en voi millään tietää miten ahdistavalta tuntuu olla ulkonäkönsä ja ihonvärinsä vuoksi vähätelty, lytätty ja törkeiden kommenttien kohde; miten turvattomalta ja epätoivoiselta tuntuu kun metropolien lentokentillä ei uskota että tyttäresi on ihan oikeasti tyttäresi; miten nöyryyttävää on kun nimitellään äidin matkamuistoksi, mulattihuoraksi, jutskuksi tai mutakuonoksi; miten hirveästi kyllästyttää antaa tuhannennen kerran sukuselvitys omista juurista ja vanhempiensa rakkaustarinasta; miten turhauttaa kun kukaan ei usko että olet vantaalainen, täällä syntynyt ja puhut virheetöntä suomea.

Miksei vaan voisi olla ihan tavallinen, lahjakas ja kaunis tyttö ilman noita rodullistettuja määreitä?

Tunnetasolla en siis pysty samastumaan Hubaran kokemuksiin, mutta järjen ja empatian tasolla kyllä. Värilliset ihmiset - People of Color, niin ruskeat tytöt kuin ruskeat miehet, ovat olleet näihin asti minipieni marginaali Suomessa. Heidän etnisyyttään ei tilastoida, heitä ei nähdä. Heillä ei ole omaa mediaa, ja valtamedioissa he ovat esillä vain maahanmuutto- tai pakolaiskeskusteluissa eikä heitä juuri näy asiantuntijoina sanomalehdissä - jotain Jani Toivolaa lukuunottamatta. Heille ei kohdisteta rapin lisäksi kulttuuria tai tuotteita: meikkituotteet on suunnattu vaalealle valkoiselle iholle, hiustenhoitotuotteet suomalaiselle hennolle hiuslaadulle. Ymmärrän hyvin Hubaran Pariisissa kokeman vapauden: kukaan ei kysy geneettistä sukuselvitystä, Olen suomalainen, tulen Suomesta! riittää.

Hubara on kasvanut vahvaksi kokemustensa ja monietnisten identiteettiensä paineissa - suomalainen, vantaalainen, jemeniläinen israelilainen, juutalainen, yksinhuoltaja, valtiotieteilijä, toimittaja, bloggari, ruskea tyttö - , joskaan kovin siloista ei kulku ole ollut. Koulutus ja äly kuuluvat hänen esseissään napakkuutena ja terävyytenä, mutta myös vaatimuksina ja äkäisenä esitelmänpitona. Ruskeat tytöt -blogi on edelläkävijä, Ruskeat Tytöt ensimmäinen suomeksi kirjoitettu kirja ruskealta suomalaiselta tytöltä toiselle ruskealle suomalaiselle tytölle. Hubaran lukuisista kirjallisuusvinkeistä on varmasti iloa ja apua identiteettinsä kanssa painiskeleville ja eksyksissä oleville nuorille ruskeille naisille. 
Suomalainen blueslaulaja Emilia Sisco
Parasta sekä Ruskeat Tytöt -kirjassa että -blogissa on tieto ja vakuutus: 
et ole yksin, meitä on paljon,  ja me haluamme näkyvän paikkamme tässä yhteiskunnassa. 
Tervetuloa theakhalifat, amirakhalifat, emiliasiscot, skinyt, melaniet 
ja tämän vuosikymmenen uudet lolaodusogat!


Helmikuun Kirja vieköön! -illassa viehättävä Hubara kertoi monietnisestä taustastaan, miltä hänessä tuntui, kun hän ruskeana sai valkoiselta näyttävän lapsen, miten hänestä on tuntunut että hän on  vaalean äitinsä ja vaaleiden siskojensa keskellä kuin jauheliha vehnäsämpylän välissä, miten matkustettaessa tullivirkailijat eivät ole uskoneet hänen olevan vaalean tyttärensä äiti - syy miksi hän aina pitää mukanaan tyttärensä syntymätodistusta.

Ruskeat Tytöt -blogi
Muualla: Mari A, Sateenkaarenmaalari, Mannilainen, Omppu, Helmi Kekkonen

Koko Hubara
Ruskeat Tytöt
Like 2017
****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle


24. huhtikuuta 2017

Riitta Konttinen - Taiteilijatoveruutta



Tässä he ovat - naisverkosto sadan vuoden takaa:

Helene Schjerfbeck 1862-1946, Ada Thilén 1852-1933, 
Helena Westermarck 1857-1933 ja Maria Wiik 1853-1928



Tämä on kolmas naistaiteilijuutta käsittelevä Riitta Konttisen kirja tänä vuonna. Kaikki ovat olleet mielenkiintoisia ja hurmaavia lukea. Taiteilijatoveruutta käsittelee tämän poikkeuksellisen naisnelikon elämää, taidetta ja ystävyyttä, joka kesti mielipide-eroista huolimatta opiskeluajoista elämän loppuun asti.

Ada Thilén: Lukeva tyttö maisemassa 1896. Turun taidemuseo.
Aivan uusi tapa maalata: värit ovat himmeitä, väriasteikko rajattu
ja Italian vanhasta taiteesta saadut virikkeet ilmeisiä.

Naiset tutustuivat toisiinsa nuorina Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, opiskelivat yhdessä Pariisin eri yksityisissä akatemioissa, tekivät yhdessä maalausmatkoja ja jopa jakoivat yhteisiä ateljeita. Taiteen osalta mielipiteet menivät ristiin pahastikin. Kukaan näistä taitelijasisarista ei lopulta ymmärtänyt Helene Schjerfbeckin valitsemaa äärimmäisen pelkistettyä tyyliä. Helena Westermarck jätti myöhemmin maalaamisen ja ryhtyi naisasianaiseksi, kirjailijaksi ja taide-arvostelijaksi. Ada Thilén on joukosta vähiten tunnettu, mutta maalasi kuitenkin paljon. Tietynlainen kilpailu väritti kahden lahjakkaimman ja menestyneimmän, Schjerfbeckin ja Wiikin ystävyyttä.

Helena Westermarck: Silittäjättäriä 1883. Yksityiskokoelma.
Kritiikki: naiset ovat äärettömän rumia; rabulistinen, nihilistinen;
edustaa äärimmäistä radikalismia ja vasemmiston äärimmäistä siipeä!

Sata vuotta sitten kirjeenvaihto oli tapa pitää yhteyksiä. Olikin hurmaavaa lukea sitaatteja näiden naisten toisilleen lähettämistä kirjeistä. Vain Schjerfbeck oli varaton, kolmella muulla oli tukenaan perheensä varallisuus. Mutta murheitta eivät hekään selvinneet: Thilén oli syntymästä saakka näkövammainen ja hänellä oli lasisilmä; Wiikin näkökyvyn heikensi vanhemmiten kaihi eikä leikkauskaan auttanut; Westermarck menetti monta hyvää vuotta tubihoitoihin, mutta parani lopulta; Schjerfbeck oli kovin sairaalloinen lonkkavikoineen kaikkineen.

Maria Wiik: Maailmalle 1889. Ateneum.
Kahden eri-ikäisen naisen elämäntilanteet: nuori nainen on lähdössä
ulos maailmaan ja isoäiti seuraa ajatuksiin vaipuneena valmistautumista.

Näitä taiteilijattaria yhdisti myös naimattomuus, mikä oli usein naistaiteilijan edistymisen ja menestyksen edellytys. Schjerfbeckin kihlaus purkautui, muiden rakkaussuhteista ei ole varmaa tietoa. Tänä päivänä on vaikea ymmärtää, että he tarvitsivat esiliinaa liikkuessaan ulkomailla, sillä yksin liikkuminen oli perhetytölle epäsopivaa.

Helene Schjerfbeck: Pikkusiskoaan ruokkiva poika 1881. Ateneum.
Nämä bretagnelaislapset aikaansaivat valtaisan kritiikkivyöryn:
lapsia ei voinut hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi,
teoksen kaikki taiteelliset ansiot jäivät mallien rumuuden alle.

Kultakin taiteilijattarelta olen valinnut yhden työn, joista monet herättivät aikanaan suunnatonta pöyristystä kriitikoissa ja suuressa yleisössä. Tänään ei voi mitenkään ymmärtää mikä näissä upeissa töissä niin kuohutti. Taiteilijatoveruutta oli taas kerran Riitta Konttisen taattua ja nautittavaa laatutyötä. Teoksen runsaat nelivärikuvat ja mustavalkoiset piirrokset ihastuttivat.

Muualla: Leena Lumi, Sinisen linnan kirjasto

Riitta Konttinen
Taiteilijatoveruutta
Siltala 2014
****
Kirjastosta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...