25. elokuuta 2019

Näin sujui kirjankansibingo!


KIRJANKANSIBINGO 2.6. - 25.8.2019

Kirjankansibingon ideana on, että voit laittaa ruudukkoon raksin, kun luetun kirjan kansi mielestäsi sopii ruudun sanaan tai aiheeseen. Bingo muodostuu viidestä peräkkäisestä pysty-, vaaka- tai vinoruudusta. Kaikenlaiset kirjat ovat mukana haasteessa eli voit lukea fiktiota tai faktaa mieltymystesi mukaan.

Luettu kesällä jonkin verran on, mutta vaikka kuinka yritin sovittaa kansia bingoruudukkoon, eivät tämän enempää istuneet! Kolme bingoa sentään! Lista on vaakariveittäin.


Romantiikka: André Aciman - Kutsu minua nimelläsi 
Kirja:
Yö: Heine Bakkeid - Meren aaveet 
Huonekalu: Aho & Soldan - Helsinki 1950-luvun väreissä 


Ruutuja: Rachel Cusk - Siirtymä
Lempiväri: Henriikka Tavi - Tellervo 
Nainen: Liv Strömquist - Einsteinin vaimo 
Ei kuvaa: Eeva Kilpi - Punainen muistikirja 
Lomahaave: Virve Heininen - Italian valossa 


Harrastus:
Hauska kansi: Jenny Erpenbeck - Mennä, meni, mennyt
Matkalla: Noora Vallinkoski - Perno Mega City 
Jännitys:  Louise Penny - Kuolema kiitospäivänä 
Vähintään 5 väriä: Shaun Usher - Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa 


Ovi:
Mies: Jere Vartiainen - Minuus │ Miinus
Piirroskuva: Hanna Gustavsson - Yölapsi 
Kotieläin:
Juoma:


Unenomainen: Johanna Venho - Ensimmäinen nainen 
Numero:
Kaunis vaate: Riitta Konttinen & Ulla Savojärvi - Elin Danielson-Gambogi 1995
Eksotiikka: Beth Kempton - Wabi sabi 
Raitoja:


Kiitos taas Marikalle mukavasta haasteesta!

Heli Laaksonen - Aurinko. Porkkana. Vesi. #runosunnuntai


Olen lukenut Heli Laaksoselta aiemmin kolme runokokoelmaa. Hurmaavakantisen kokoelman Aurinko. Porkkana. Vesi. päätin ottaa lukuun oitis, kun sen kustantajan uutuusluettelossa näin. Olen pitänyt kovasti Laaksosen lounaismurteella kirjoittamista runoista, vaikka tulen aivan toiselta murrealueelta. Lukijalle vinkiksi: pitää kuvitella runot lausuttuina, silloin hankalilta tuntuvien sanojen merkitys selviää. Tämä kokoelma on myös kuunneltavissa runoilijan itsensä lukemana, fiksun valinnan teki Tuija!

Ensi vaikutelmani on silkka ihastus! Aiempien kokoelmien lukemisesta on aikaa, mutta Aurinko. Porkkana. Vesi. on minusta ehkä Laaksosen paras. Eikä tämä ole mikään ohut littana pieni vihkonen, vaan kunnon kirja: kovat kannet, upea graafinen ilme ja runoja laskin olevan kaikkiaan 70 jaettuna seitsemän otsikon alle. Runot kertovat luonnosta ja metsästä, rakkaudesta ja ihmissuhteista, vanhenemisesta ja elämästä. Aiheiden laajaan kirjoon mahtuu koko ihmisen elämä.

Eniten hurmaa ja riemastuttaa Laaksosen villi ja osuvasti välähtävä mielikuvitus, jossa välillä on fantasiaa ja satuakin. Keskelle runoa tai sen loppuun paukahtaa monesti hulvattomia assosiaatioita, jopa pieniä opetuksiakin lukijalle. Runojen vinkeät ja villit käänteet kertakaikkiaan ilostuttavat. Rakkaastaan runominä käyttää aivan ihanaa nimitystä Mun päivieni pääsky ja tallettaa hänestä muiston sydämensä sopukkaan pahan päivän varalle:

Tämä muisto o mul ain.
Tämän kuvan talletan turvaks,
     ko palaver mene mun tähteni jumi
     ko unhotan akkunan auk autopesus
     ko verinäytteotto pelotta
     ko olen yksinän
enkä tiär
mitä seuraavaks.

Monesta runosta kuultaa Heli Laaksosen pieni tuskailu itsensä ja vallattoman mielikuvituksensa kanssa. Kuitenkin niin, että hän ei soimaa, vaan ajattelee itsestään hellästi ja näkee tilanteissa huumoria:

Aamusi mul tule miäle
niin tyhjänpäivässi asioi
et en viit puhhu kenenkä kans.
Ei soi mut jos sois ni sais soir
paitsi puhelinmyyjäl vastaissin ja kertoissin kaik
mut munt on talletettu häne luuri nimel
Hullu.

Runot ovat mainioita tuokiokuvia ihmisen arjesta, joka ei aina suju niin tyylikkäästi. Tulee töpeksittyä ja tehtyä mokia; ja kaikki jää kaikilta aina kesken. Metsän eläimet, linnut ja viisas jänis esiintyvät usein. Suvi-Suomen maalaisidyllistä kertoo hulvaton Karjakon parempi uni. Lypsäjä on muuttunut aamuvirkuksi, mutta hänen Muurikkinsa on muuttunut aamu-uniseksi: miten lypsää pahnoilla makaava Muurikki!

Mairittelin sen ylös,
vein alas joel herämä.
Lehm raahas sorkkias,
mää joutusin sanoma
     et älä rakas tol taval, nee kuluva!

Nyy, mun armaani ui!
Lehm retkot rannas ko rentukka vaasis,
väit et on kanalihal...

Olen aiemmissakin bloggauksissani sanonut, että Laaksosen runot ovat hyvän tuulen runoja. Sitä ne ovat. Kepeisiin säkeisiin piiloutuu myös kipeää, murre sopii kaikkien tunteitten tulkiksi. Ja lounaismurrehan on Heli Laaksosen oma rakas äidinkieli! Kirjan ulkoasu on tavattoman kaunis ja hyvin onnistunut. Kuvituksessa graafinen suunnittelija Emmi Kyytsönen on käyttänyt Raija Tuumin linopainolaattoja 1950-luvulta. Ihana lahjakirjaksikin sopiva runoteos. Mustarastaan ihana luritus saa runoilijan huokaisemaan ja ottamaan mallia linnun elämänasenteesta:

An muista laulupuun paik
an lakat murhettumast
an otta valo vasta.

Heli Laaksonen - Aurinko. Porkkana. Vesi. 
Graafinen suunnittelu Emmi Kyytsönen
Wsoy 2019
Kirjastosta
_______________

Omat bloggaukseni kokelmista:
Pulu uis, Raparperisyrän & Vissinki-laulut
Sulavoi


"Heli Laaksosen runoissa vuorottelevat ilo ja suru, kepeys ja paino.. Vallattomat jutut pulppuavat sanamaijan arkusta, tuonpuoleinen häilyy taustalla ja rakkaus lämmittää kuin sisaren sininen pipo. Lopulta onnen edellytykset ovat yksinkertaiset. Erityisen lähellä runoilijan sydäntä on elävä, ovela metsä, jonne viisas astuu nöyrin mielin." - Kustantaja

24. elokuuta 2019

Eeva Kilpi - Punainen muistikirja


Ei minulla täällä ole ainoastaan luonto, on myös taivas, 
koko taivaan avaruus, valtavuus, koko olevaisuus!

Punaisen muistikirjan merkinnät ovat kesältä 2014, jonka Eeva Kilpi vietti yksin rakkaalla kesämökillään Piskolassa. Hän on aikaansa seuraava ja minusta yllättävän rohkea 86-vuotias nainen. Hän sanoo tarvinneensa tätä yksinäisyyttä ja eristäytymistä, ja erityisesti unta ja lepoa. Turvana toki on kännykkä ja läheiset ovat tavoitettavissa, mutta silti joskus kirjailijan mieleen hiipii ajatus: entä jos. Entä jos tuupertuisi luonnontilaisen mökin pitkään heinikkoon? Hän herää aikaisin, kävelee luonnossa ja tarkkailee lintuja ja kasveja: kuka on tuo taitava laulaja, kumpi pääsee voitolle, horsma vai vuohenputki?

On kuin en osaisi olla täällä kirjoittamatta. Minulla ei ole mitään virkaa, kun en kirjoita. Kaikki väsyttää minua.

Välistä olo Piskolassa tuntuu oudolta, kun ei ole kirjaa työn alla. Uransa kiivaimpina vuosina hän työsti teoksiaan siellä, ja usein deadlinet lähenivät uhkaavasti. Nyt on vain tämä päiväkirjanpito, ei sitä oikein kirjalliseksi työksi voi laskea. Runoilija syö yksinkertaisesti ja välttää kauppaan menoa viimeiseen asti. Suomen suvi vuosimallia 2014 ei näytä kauniita kasvojaan: alkuun on hirvittävän kylmä ja sataa melkein joka päivä. Sitten kesä äityy helteiseksi ja vie voimat.

On paljon, mikä jää pois, kun voimat loppuvat. Mutta paljon on yhä jäljellä. Paljon muuttuu. En ollut valmistautunut siihen. Tämä kesä oli erityisen kuuma. Se vei voimia. Ehkei vielä kaikkia. Täytyy miettiä asioita helpommiksi, että voi yhä olla luonnossa ja hiljaisuudessa ellei vielä kuole.

Varsinkin kesän lopulla Eeva Kilpi on helteen uuvuttama. Olo on heikko eikä jaksa tehdä kaikkea sitä mitä haluaisi. Ei varsinkaan sitä, mitä jaksoi ennen. Omien voimien väheneminen tuo väistämättä mieleen elämästä luopumisen ja hyödyttömyyden tunteita. Mutta kauniisti ja koskettavasti Kilpi kirjoittaa. Luonto ja luonnonsuojelu ovat aina olleet hänelle tärkeitä. Toki itselläkin oli vilu, mutta alkukesän sateet surettivat häntä eniten eläinten ja pikkulintujen ja niiden poikasten puolesta. Luonnosta lumoutuu kirjailija nytkin, saapa se hänet tytönheitukkana tokaisemaan:

Missä, oi missä viipyy jalo ritarini, joka ratsastaisi tänne folkkarillaan ja tekisi mökkielämyksestäni huikaisevan sadun!
...

... mutta muistin heti herättyä, että minua tervehti niityllä solakka, siro punaruskea kruunupää prinssi, joka viipyi kukkien keskellä pitkään, kävi välillä lepäämään, nousi taas jaloilleen, katseli, katseli usein tänne taloon päin heinää suussaa, päässään tuo upea siro korvien ja lyhyitten sarvien muodostama kruunu. Odotan hänen ilmaantuvan tänäänkin, koska täällä on rauhallinen, kaunis niitty käytettävänä - ja koska on niin kaunis ilma!

Tämä uljas prinssi ilmaantuu runoilijan iloksi kedolle monena iltana horsman latvoja syömään, ja se on aina odotettu ja kaivattu vieras. Minusta oli hurmaavaa, että hän käytti peuraprinssistä sanaa hän! Eeva Kilpi kirjoittaa avoimesti myös fyysisistä vaivoistaan: on sydämentykytystä - vanha vaiva jo - joka tulee ja menee ja valvottaa öisin. Helle heikottaa ja aiheuttaa hengenahdistusta. Hän ei jaksa laittaa mökillä paikkoja kuntoon, vaan se jää nuoremmille... 

Ulkomaailman uutisia tiedottaa vanha rämä radio, ja kauheita kuuluukin: tapetilla on mm. Ukraina ja alas ammuttu matkustajakone, nuorten kuolonkolari ja kahden suomalaisen avustustyöntekijän surmat. Näistä Eeva Kilpi juttelee siskonsa Ritvan kanssa. Hän lukee puolisonsa Mikon suomennosta Thoreaun teoksesta Elämää metsässä ja Suomen kohtalonvuosista, mutta sanoo, että tunteellisena ei ymmärrä faktoja. Kaikki sotauutiset kavahduttavat häntä, niin syvän jäljen evakkous on häneen jättänyt. 

Tavattoman runollisesti Eeva Kilpi kirjoittaa luontohavainnoistaan ja yksinolon tärkeydestä itselle. Vaikka Piskolassa päivät sulautuvat toisiinsa, epävarmuus ei millään lailla vaivaa ilmaisua. Minulle tulee Eeva Kilvestä aina mieleen Kesä ja keski-ikäinen nainen, ja se runo jossa hän kylvettää itseään, pitää itseään hyvänä. Punaisen muistikirjan nimi voisi olla myös Kesä ja vanha nainen. Vanha tai vanhus, Eeva Kilpi ei käytä kiertoilmaisuja. Punainen muistikirja on kaunis pieni kirja runoilijan kesäpäivistä rakkaassa Piskolassa. Se on ainoa paikka, jossa hän osaa rentoutua. Yksinolo ja lepo luonnon ympäröimänä ovat olleet hänelle aina luovuuden edellytys, voimaa antava, elähdyttävä kokemus loppujen lopuksi nytkin.

Ihailen vain, kiitollisin mielin...

Eeva Kilpi - Punainen muistikirja
Wsoy 2019
Kirjastosta
_______________

Aiemmat bloggaukseni Eeva Kilven teoksista:
Sininen muistikirja, Laulu rakkaudesta, Kootut novellit

Lukija kulkee runoilijan matkassa läpi toisiinsa sulautuvien kesäisten päivien, sateiden odotuksen, luonnon ihmeiden. Kilpi taltioi olemisen lumon hellästi ja aistivoimaisesti. Hänen tapansa katsoa ikääntymistä suoraan tekee vaikutuksen ja lohduttaa. - Kustantaja