26. toukokuuta 2017

Anja Erämaja - Töölönlahti


Töölönlahden runojen nainen on himojuoksija, joka juoksee Töölönlahtea ympäri ja ympäri - läpi syksyn märkyyden ja talven pimeyden kunnes koittaa ihana kevät. Nainen juoksee ja havannoi sekä ympäristöään että ihmisiä, samalla päässä surraa. Runoissa on mahtava tikuttava ja suggestiivinen rytmi, tuntuu kuin olisi naisen lenkkikaverina juoksemassa.

Maisema / menee ohi, / syksy menee, / päivä tipahtaa / pimeään, / virheet / unohtuvat, / pahat sanat / sammuvat / huulille.

Juokseminen on naisen tapa nollata pää nykymaailman datasta. Juoksun monotoninen rytmi antaa siivet mielelle ja mietteille. Ajatuksia pukkaa hengästyttävästi ja loputtomasti: elämästä ja sen monimutkaisuudesta; kuoleman pelosta ja surusta; ihanasti rakkaudesta; kaikesta mitä nyt ihmisen elämään kuuluukin.

Pelkään huilaamista, / pelkään että huilareilta / nykäistään neliöt alta, / taso laskee ja katto, / joutuu konttaamaan, / ryömimään, käytävälle, / putkeen, viemäriputkeen, / lapset hunningolle, / joutuu vaihtamaan / pienempään, festivaalit / piknikkiin, Egyptissä / piti käydä.

Elävässä elämässä sattuu kaikkea tylsää ja proosallista: kännykästä loppuu akku kesken kaiken, herkkusienet homehtuvat rasiaan ja juoksija kykkii märässä kaislikossa: Mutta, / aina joku mutta, / kallio jyrkkä, / sammal liukas. Kuolema on usein mielessä suruna ja menetyksenä: Enkä minä saa valita / kuka otetaan pois, / kenet viedään. Rakkauskin pettää, kohde kuolee tai lähtee, mutta keväällä onneksi tulee uusi kohde niin ettei työkään suju ja pitäisi saada sairaslomaa:

Kerroinko, että rakkaus on / huolta, pilvi päässä, / sumeaa murhetta: / että huollan sinua, / puollan sinua, / olen puolellasi, / suolaan, säilön, / yritän pitää hengissä, / kävellä rinnalla, / nuolla sinua ....

Voisiko tuon lojaalimmin rakkaudesta sanoa! Keväällä juoksijan mieli ilostuu muutenkin syksyn ja talven alakulon ja surun jälkeen. Matka taittuu kevyesti vaikka Nancy Sinatran tahtiin - These boots are made for walking. Sama motto istuu myös runon lähihoitajan terveyskenkäjalkaan: Kruunu päässä teen potilaskertomuksia ja vien asiakkaan nelosesta vessaan pissalle... Helsingin talven kamala hämärä ja kaamos on selätetty, ihana valo ja keväthurmio valtaavat ihmiset:

Auringon sokaisemaa väkeä / menossa, tulossa, / hoipertelemassa: / näin paljon valoa, / näin paljon, / mistä hyvästä, / ilmaiseksi!

Sivuilla on leikitelty kivasti typografialla, mutta ei liian vaikeasti: teksti kaartuu kuin askel kaarroksessa, joskus tiukasti, joskus löyhemmin, asettuakseen taas normaaliin suoran polun rytmiinsä. Runo tikittää, askel tikuttaa - aivan ihanassa ja mukaansa tempaavassa rytmissä! Olen asunut kahdeksan vuotta Kalliossa Töölönlahden naapurina, Kirjailijatalon ja Linnunlaulun maisemissa, joten miljöö osui ja upposi. Samoin tekivät Erämajan runot. Ihana kokoelma, pidin kovasti.  Erityisesti ihastuin runojen rytmiin.

Anja Erämaja
Töölönlahti
Wsoy 2013
*****
Kirjastosta

Muualla Kiiltomato, Mari A:n kirjablogi, Kulttuuri kukoistaa, Tuli & Savu /Vuoden runoteos


OMA NYKYRUNOPROJEKTINI 2017
Pirjo Aarnio,  Anja Erämaja, Esther Helmiä, Matti Kangaskoski, Sanna Karlström, Tapani Kinnunen, Ari Korhonen, Susinukke Kosola, Marianna Kurtto, Sirpa Kyyrönen, Heli Laaksonen, Heimo Lajunen, Sami Liuhto, Satu Manninen, Maria Matinmikko, Harri Markoff, Helena Numminen, Riikka Palander, SusuPetal, Kirsi Poutanen, Heidi Rundgren (nyk. Haataja)Uuna SyrjäsuoIlpo Tiihonen, Jarkko Tontti, Jukka ViikiläSinikka Vuola, Katariina Vuorinen...

24. toukokuuta 2017

Riikka Pulkkinen - Paras mahdollinen maailma


Romaanin aikajana ulottuu 1980-luvulta 2000-luvulle. Tapahtumat kietoutuvat vahvasti kahteen erilaiseen Berliiniin, sekä Stasin aikaan ennen muurin ja rautaesiripun romahtamista että aikaan sen jälkeen. Toinen tärkeä tapahtumapaikka on kotoinen Helsinki.  Aurelia on nuori lupaava näyttelijänalku, aivan läpimurtonsa kynnyksellä. Berliiniläissyntyinen kulttiohjaaja Joachim on kiinnittänyt tytön kokeilevan produktionsa vaativaan päärooliin, jota valmistellaan Kansallisteatterin suurelle näyttämölle.

Aurelia on menestyksestään tietenkin hurmiossa, mutta kaikki ei ole hyvin. Elämä on välillä VMP - voi mitä paskaa. Hänen isänsä Theo on juuri saanut aivoinfarktin, ja joutuu sittemmin saattohoitoon. Äitinsä puheluihin Aurelia ei halua vastata, vaikka äiti kuinka vainoaa häntä puheluillaan. Näytelmän harjoitukset ovat uuvuttavia. Sitäpaitsi Aurelian pitää treenata rooliaan varten veren maku suussa, kasvattaa lihaksia ja kestävyyttä. Hän alkaa pikkuhiljaa nähdä näkyjä, lapsuuden mielikuvitusystävä  Veronika alkaa kulkea kantapäillä. Onko kyse vain uupumuksesta vai jostain muusta?

Pulkkinen raottaa pikkuhiljaa päähenkilöidensä kipeää ja traumaattista menneisyyttä, mikä kaikkien osalta kietoutuu Berliiniin. Isä ja äiti viettivät kaupungissa aikaa nuorena avioparina, ja heillä oli itäberliiniläisiä ystäviä, joista jotkut kokivat traagisen kohtalon. Idealisti-isä koki vanhemmiten ideologioidensa romahtavan ja elämänsä erehdykseksi.

Joachimin muistoissa kummittelevat sekasortoiset päivät juuri ennen muurin romahtamista ja se, mitä sisko Friedalle tapahtui. Kokeilevassa näytelmässään hän yrittää purkaa syyllisyyttään ja painajaisiaan, tuoda Friedan näyttämölle Aurelian avulla. Ohjaajana hän on armoton. Minulle tuli mieleen takavuosien Jouko Turkan metodit.

Aurelian äiti kelaa mennyttä ja järkyttävää syyllisyyttään laajasti omissa puheenvuoroissaan. Selviää miten hän pikkuhiljaa pääsi jäseneksi Theon varakkaaseen eiralaisperheeseen, miten siellä vietettiin traditioita tihkuvaa joulua, miten he päätyivät naimisiin ja mikä tragedia Theon perhettä kohtasi. Ja sitten on se musta ja musertava syyllisyys, jota hän on kantanut Aurelian lapsuudesta lähtien.

Aurelia näkee miten Joachim menee kerta toisensa jälkeen sijoiltaan hänen täsmällisen Friedansa vaikutuksesta. Hänen Friedansa on uljas, kujeileva, viaton, rietas ja villi, ja Frieda-harjoitusten aikana koko kirkkaasti valaistu näyttämö täyttyy Balaton-loman yksityiskohdista, niin ettei Joachim voi muuta kuin katsoa neljännellä penkkirivillä mykistyneenä Aurelian kautta suoraan traumansa ammottavaan ytimeen. - Voi Joachim! Likainen pieni poika. Kultainen pieni poika.

Pulkkisen kieli on tavattoman kaunista ja hän eläytyy sanottavaansa upeasti. Mieleeni jäivät mm. koskettava myötätunto pienen Joachimin karmeisiin kokemuksiin Balaton-järvellä. Koin kuitenkin kirjan jotenkin sekavaksi, ikäänkuin hahmot olisivat olleet liian tasavahvoja. Tai sitten epämääräinen tunne sekavuudesta tuli jatkuvasta aikatasoissa pomppimisesta. Teemojakin oli ehkä liikaa: itäblokin romahdus, perheenjäsenten menetykset, vanhemmuuden ja parisuhteen haasteet, psyykkiset traumat ilmenemismuotoineen, oman paikan ja seksuaalisuuden etsiminen, nuoren naisen ura ja pyrkimykset... Vaikka itse en hullaantunutkaan, lukijoita ei tältä kirjalta puutu - jonotin sitä kirjastosta kuukausikaupalla.

Muualla sanottua: Tuijata, Kirjavinkit, Lumiomena, Marika

Riikka Pulkkinen
Paras mahdollinen maailma
Otava 2016
***
Kirjastosta

23. toukokuuta 2017

Johan Egerkrans - Pohjoismaiset jumalolennot


Aikojen alussa. Kun mitään ei ollut. 
Ei hiekkaa, ei merta, ei viileitä aaltoja, ei myöskään maata eikä taivasta yläpuolella, 
oli suunnaton kuilu Gungagap mutta ruohoa ei ollut.

Pohjoismaiset jumalolennot kertoo miten maailmankaikkeus sai alkunsa, miten syntyivät aurinko ja kuu, miten aasat ja vaanit, miten ihmisten maailma. Alusta lähtien mytologisten jumalien ja taruolentojen maailma oli hyvin väkivaltainen eivätkä veriset valtataistelut ota loppuakseen. Egerkrans esittelee lukuisia jumalia nimineen, sukulaisuussuhteineen ja ominaisuuksineen. Vaanit asuvat Vanaheimissa, aasat loisteliaassa Asgårdissa valtavissa saleissaan kullan ja kimalluksen keskellä. Sinne johtaa silta, jonka me ihmiset näemme sateenkaarena.

Pohjolan jumalat nykypäivässä
Jumalilla on suunnattomat voimat ja kyky yliluonnollisiin tekoihin. Toisaalta he ovat hyvin inhimillisiä ja myös kuolevaisia eivätkä pysty muuttamaan heille määrättyä kohtaloa. Tässä on jännää ristiriitaa. Tutuimpia meille suomalaisille ovat viekas silmäpuoli Odin - ylijumala sekä hänen poikansa Tor - vahva ja mahtava ukkosen jumala, jotka elävät tänäänkin viikonpäivien nimissä: Tiistai, tisdag on saanut nimensä sodanjumala Tyriltä; Keskiviikko, onsdag, Odens dag ylijumala Odinilta; Torstai, torsdag ukkosenjumala Torilta; Perjantai, fredag rakkauden jumalatar Friggiltä. Arnaldur Indridasonin dekkareissa vilahtelevat niinikään vankat uskomukset islantilaisten piilokansaan, huddufolkiin.

Ukkosenjumala Tor pelottavine Mjölner-vasaroineen, joka palaa
bumerangin tavoin takaisin isäntänsä rautahanskakäteen

Merkillinen Valhalla
Jumalat ovat hyvin puuhakkaita ja riitaisia. He taistelevat toisiaan vastaan alituiseen, mutta maaginen realismi on aika huikeaa: taistelupäivän jälkeen henkensä ja jäsenensä menettäneet sotilaat palautuvat eläviksi ja ehjiksi Odinin Valhallassa ja Freijan saleissa. Niihin kokoontuvat kaikki taisteluissa kaatuneet soturit juhlimaan, syömään ja juomaan, leikkimään sotaleikkejään.  Ihmeellisen Särimner-sian liha ei ikinä lopu, ei myöskään runouden sima.

Fenris-susi
Alussa se oli pieni ja haukahteleva pentu, joka ei voinut aiheuttaa sen suurempaa vahinkoa, kuin että se pureskeli rikki jumalien kenkiä ja pissaili Valhallan lattialle, mutta päivä päivältä se kasvoi suuremmaksi ja pahansisuisemmaksi. Seurasi vaikea taistelu, jossa jumala Tyr menetti kätensä mutta Fenris saatiin vangittua. 

Ragnarök - maailmojen ja jumalten tuho
Aurinko alkaa mustua, maa vajoaa mereen, taivaalta sortuvat liekehtivät tähdet. Maa peittyy liekkeihin, repeää ja vajoaa mereen. Kaikki muuttuu siksi, mitä se kerran oli: kaaosta, tulta ja jäätä. Hyvyyden ja pahuuden voimat taistelevat, tuho koittaa. Mutta mikään ei kestä ikuisesti, ei edes maailman tuho. Uusi maailma alkaa vehreänä ja koskemattomana nousta merestä, puhdistuneena kaikesta pahasta ja kärsimyksestä. Odinin ja Torin pojat ovat elossa, kaksi ihmistä on elossa ja heistä syntyy uusi ihmissuku.

Mutta paratiisia ei tule: myös paha on säilynyt. 
Pimeyden lohikäärme tulee aikanaan aloittamaan uuden Ragnarökin. 
Ja niin tarina alkaa uudelleen.

Egerkrans kertoo pohjoismaisesta mytologiasta kiehtovasti, nykykielellä mutta tiukasti islantilaisiin Runo-Eddaan (800-1100) ja Proosa-Eddaan (1220-luku) tukeutuen. Kirjan sivuilla vilisee jumala poikineen, huurretursaita ja jättiläisiä, keijuja ja kääpiöitä, noitia ja pimeyden väkeä - kukin hurjissa seikkailuissaan. Egerkrans on eräänlainen luova runonlaulaja: hän tukeutuu edellä mainittuihin Edda-taruihin, mutta lisäilee omiaan ilkikurisella huumorilla. Seikkailutarinoita ja fantasiaa rakastavalle nuorelle varmasti antoisaa luettavaa ja katseltavaa, vaikka koulujen päättäjäislahjaksi.

Jumalia ja taruolentoja on hirvittävän paljon ja heidän suomalaiselle hankalilta tuntuvat nimensä tekevät kirjasta raskaslukuisen. Toki tarinat ovat hauskoja, mielikuvituksellisia ja kiinnostavia. Johan Egerkrans on tukholmalainen freelance-kuvittaja. Sarjakuvataiteilija mainitsee yhdeksi esikuvakseen Akseli Gallen-Kallelan, mikä tietysti ilahduttaa meitä suomalaisia.

Johan Egerkrans
Nordiska gudar 2016
Pohjoismaiset jumalolennot
Suomentanut Eero Ojanen
Minerva 2017
****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

21. toukokuuta 2017

Rosa Montero - La Carne



Kesähurmokseen sopii ehkä tarina gigoloista ja hulluista kirjailijoista, valitettavasti tätä ei ole suomennettu. Luin hiljattain Monterolta Marie Curiesta kertovan kirjan. Ihastuin siihen kovasti ja halusin lukea kirjailijalta lisää. La carne - Lihaa on aivan erilainen. Päähenkilö on yksinäinen virkanainen Soledad Alegre, kuusikymppinen ja sinkku. Nimi on äidin koomista pilaa, sillä se merkitsee Yksinäinen & Iloinen. Mutta yksinäisyys ei todellakaan ilahduta Soledadia. Äiti teki pilaa toisestakin tyttärestään, ja antoi tälle nimeksi Dolores eli Tuska & Iloinen. Tuskastaan ei iloitse myöskään skitsofrenian vuoksi laitokseen suljettu Dolores.

Soledadimme on käärmeissään raskaana olevan vaimonsa helmoihin paenneelle ex rakastajalleen. Tärkeä oopperailta lähestyy eikä Soledad kertakaikkiaan voi näyttäytyä siellä yksin. Nainen päätyy netin seuralaispalveluja tarjoavalle sivustolle klikkailemaan vapisevin sormin itselleen sopivaa gigoloa. Vaikka pelottaa, muuta vaihtoehtoa ei ole. Soledad päätyy 32-vuotiaaseen Adamiin, joka näyttää kreikkalaiselta jumalalta.

Seuraa kaikenlaista. Tietenkin Soledad rakastuu gigoloonsa, vaikka suhteella ei ole järjellä ajatellen tulevaisuutta. Pankkitili hupenee uhkaavasti, sillä minimitaksa on 300 € / kerta, yön yli viipyvä gigolo maksaa 1200 €. Lapsena kovia kokenut Adam paljastuu venäläiseksi sähkömieheksi, jolla on nuori tyttöystävä ja jota rikollisuuden polut ja helppo raha kiehtovat. Soledad nöyryyttää itseään mitä naurettavimmin tavoin, mutta ei voi itselleen mitään. Rakkauden, rakastamisen  ja läheisyyden tarve ovat niin suuret.

Vuonna 1951 syntynyt Montero ei itsekään ole enää aivan nuori tyttö, joten tietää kyllä mistä puhuu. Hän kuvaakin loisteliaasti Soledadin toimintaa ja itsensä puleeraamista ennen nuoren rakastajan tapaamista. Kylpyhuoneessa kuluu tunteja, ihovoiteita hölvätään, sääret silotellaan ja myös intiimialueen karvoitus muotoillaan viimeisen päälle; alusvaatteet valitaan huolella,  ja kokeillaan koko vaatekomero läpi eikä siltikään mikään vaate tunnu hyvältä. Valaistuksen ja musiikin suunnittelu vaativat nekin tarkkaa mietintää.

Vanheneva Soledad ajattelee kauhulla tulevaisuuttaan ja kaikkien asioiden viimeisiä kertoja: viimeinen kerta kun rakastelet, viimeinen kerta kun nouset vuorelle, viimeinen kerta kun juokset Retiron ympäri. Vanhenemista vastaan voi taistella, mutta ei loputtomiin. Suhde Adamiin stressaa, ja samanaikaisesti stressaa myös työ: hän on konsulttina Madridin Kansalliskirjastoon tulevalle suurelle näyttelylle, jonka teema on Kirotut kirjailijat. Muuten hulluista tai onnettoman rakkauden hulluiksi tekemistä kirjailijoista ja heidän kirjojensa hahmoista kirjailija kertoo paljonkin. Mukana on monta espanjankielistä kirjailijaa mm. Gregorio Sierra (1881-1947), jonka vaimo kirjoitti kaikki hänen teoksensa. Kansainvälisistä hulluista  Soledadin suunnitteleman näyttelyn listalla ovat mm.:

  • Guy de Maupassant (1850-1893) - Kirjailijaa vaivasi 20-vuotiaasta asti syfilis, joka myöhemmin aiheutti pahenevia mielenterveysongelmia. Ne heijastuivat myös Maupassantin tuotantoon, erityisesti kauhunovelleihin. Vuonna 1892 Maupassant yritti viiltää kurkkunsa auki ja joutui mielisairaalaan, jossa kuoli seuraavana vuonna.
  • William S. Burroughs  (1885-1965) - Burroughsin vaimo kuoli kun Burroughs yritti ampua pistoolilla vaimonsa pään päällä olleen lasin Wilhelm Tellin mallin mukaan. Leikkasipa Burroughs palan sormestaankin mustasukkaiselle homorakastajalleen.
  • Philip K. Dick (1928-1928) - Tieteiskirjailija näki näkyjä, Monteron mukaan hän oli skitsofreenikko. Elokuva Blade Runner perustuu löyhästi Dickin romaaniin Palkkionmetsästäjä - Do Androids Dream of Electric Sheep? 
  • Thomas Mann (1905-1955) - Monteron mukaan Mannissa oli samaa onnetonta homoseksuaalisuutta kuin hänen päähenkilössään Aschenbachissa novellissa Kuolema Venetsiassa.
Soledadin lapsuus oli kurja: isä hylkäsi, äiti oli sadisti ja kaksoissisar Dolores sairastui skitsofreniaan teini-iässä. Lisäksi nuoruudenrakkaus päättyi hylkäämiseen. Kaikki tämä on edelleen mustana aukkona ja rakkauden nälkänä Soledadissa, niin fiksu ja pätevä nainen kuin hän ammatissaan onkin. Eikä surkeasti päättynyt seikkailu Adamin kanssa Soledadia hillinnyt. Kotvan aikaa itseään kokoon kerättyään pää kääntyy Retiron juoksulenkeillä taas himokkaasti seksikkäisiin miesten pakaroihin.

Montero kuvaa terävästi, mitä kaikkea vanheneva nainen on valmis tekemään ja miten paljon valmis itseään nöyryyttämään rakkautta etsiessään. Hulluiksi tulleista maailmankirjallisuuden nimistä oli kiinnostavaa lukea.

Frau, Signora & Bibi -haasteen seitsemäs.

Rosa Montero
La carne
Alfaguara 2016
***
Kirjastosta

Lihaa - ei suomennettu
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...