17. syyskuuta 2021

Katja Kallio - Tämä läpinäkyvä sydän


Kävelit minua kohti kantolumella kevyenä kuin pikkulintu. Komeus roikkui kasvoillasi 
väsyneenä ja nälkäisenä. Kun liikahdin juostakseni pakoon, kohotit anovasti kätesi.
 
Näin kohtaa minäkertoja Beata ensimmäisen kerran neuvostovanki Ivanin Katja Kallion tavattoman hienossa rakkausromaanissa Tämä läpinäkyvä sydän. Beatan perhe - tytär Agnes, äiti, isä ja siskot Sylva ja Harriet - palaa alkuvuodesta 1942 takaisin kotiinsa Hankoon, jonka he joutuivat jättämään kaksi vuotta aiemmin, kun Hanko luovutettiin Neuvostoliitolle. Veli Cyrus on rintamalla, samoin Harrietin mies Johan. Nyt alue ja talot on puhdistettu miinoista ja elämää yritetään aloittaa uudestaan.

Hankoon on tuotu venäläisiä, lähinnä ukrainalaisia, sotavankeja tekemään monenlaisia töitä, luomaan lunta ja purkamaan miinoja. Hangon Tulliniemessä on myös saksalaisten suuri kauttakulkuleiri Lager, jonka  kautta kulkee jopa tuhansia saksalaisia päivittäin pohjoisen rintamille tai kotiinsa lomille. Beatan isä kalastaa ja äiti löytää töitä siivoojana, sisar Harriet on rikkaissa naimisissa ja nuorin sisko Sylva päätyy lottana töihin saksalaisten leiriin. Beatalle ei vain löydy töitä, sillä hän on häpeän merkitsemä naisihminen, aviottoman lapsen äiti, jota on tyttären syntymästä asti hyljeksitty ja pidetty hulluna.

Kun minä tulin kaivolle, kaikki vaikenivat ja katsoivat kun astuin minua varta vasten levitetylle hiljaisuudelle.
 
Beata on yksinäinen ja onneton, katkerakin, kiinni tyttäressään.  Hän kiinnittyy pakkomielteisesti niihin rakkauden tunteisiin, joita tuntee pitkäripsistä sachersilmäistä Ivania kohtaan. Beata tekee tikusta asiaa ja kulkee kaupungilla, jotta näkisi edes vilauksen miehestä. Hän auttaa laivalta saapuneita, leiriin matkalla olevia saksalaissotilaita, joilta saa palkkioksi säilykkeitä ja tupakkaa - myös Ivanille. Rakastuminen viholliseen on vaarallista. Se on maanpetos.
 
Vähitellen valtasit mieleni kokonaan. Odotin, että ilmestyisit pihan perälle ja pelkäsin mitä minulle silloin tapahtuisi, tai mitä tapahtuisi sinulle. Niin vähä riittää maanpetokseen.
 
Katja Kallio tekee sota-ajan Hangon arjen ja tunnelmat eläviksi. On suomalaista sotaväkeä, tuhansittain saksalaisia ja sitten useita vankileirejä. Ja hän tekee sen satumaisen kauniilla ja ilmaisuvoimaisella kielellä, johon Alina Tomnikovin ääni istui erinomaisesti. Beata kertaa pitkässä kirjeenomaisessa tekstissään Ivanille outoa rakkaustarinaansa ensikohtaamisesta alkaen ja kysyy aina välillä Muistatko? - hellyyttä äänessään. Hän haluaa kertoa miehelle kaiken itsestään ja Agneksen isästä, myös Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta, isovihasta ja sisällissodasta.
 
Taivas ylettyi sinä päivänä mahdottoman korkealle, ja aurinko säteili meille kauniina ja etäisenä kuin leuhka tyttö.
 
Tämän oudon ja kauniin, ehkä yksipuolisen, rakkaustarinan rinnalla sota kulkee vääjäämättä kohti loppuaan. Saksa on häviämässä sodan. Sisko Harriet ei odota sodan loppua ja miehensä Johanin paluuta, sillä hän ei rakasta miestään. Johanin sisko Lovisa mutkistaa lesborakkaudellaan hänen elämäänsä. Pikkusisko Sylva rakastuu saksalaiseen Werneriin ja pari miettii lähtöä Saksaan. Mutta sitten Werner muuttaa mielensä: hän on saanut tietoonsa jotain sellaista, miksi ei halua ikinä palata kotimaahansa. 

Minun kateuteni oli sillä hetkellä suuri ja tiheä kuin pensas. Hädin tuskin näin Sylvaa sen takaa. Vain hänen kyntensä pilkottivat oksien lomasta kuin rubiinit, punaisina ja kalliina ja häijyinä.
 
Tämä läpinäkyvä sydän oli minulle yksi vuoden elämyksellisimmistä romaaneista. Katja Kallio kirjoittaa hengästyttävän upeaa proosaa ja ripottelee tekstiin runsaasti yksityiskohtia ja nyansseja. Mieleltään hauraan ja herkän Beatan rakkaustarina on vaikuttava ja koskettava kuvaus sota-ajan epätoivoisesta rakkaudesta. Erilainen ja kaunis, mutta jo ennalta tuhoon tuomittu. Beata teki kaikkensa pelastaakseen Ivanin, ja käytti hyväkseen myös Sylvan saksalaisen sulhasen apua. Mutta massiivinen sotakoneisto ei ota huomioon yksilöiden rakkautta tai tunteita. 
 
Minäkin olin haaveillut sinusta ja tulevaisuudesta, mutta koskaan minulle ei ollut tullut mieleenkään suunnitella, että matkustaisin kanssasi kotikaupunkiisi. / Minä haaveilin viidestätoista minuutista kanssasi metsikössä. Viidestä minuutista, minuutista! Tai siitä että olisin saanut lausua nimesi ääneen ja puhua sinusta jollekulle.

Romaanin historiallinen tausta:
Moskovan rauhassa 1940 Suomi joutui luovuttamaan Hankoniemen ja Hangon kaupungin Neuvostoliitolle merisotatukikohdaksi 30 vuodeksi. Alueen koko oli 115 neliökilometriä ja sillä oli 400 saarta. Alueelta evakuoitiin kaikki väestö, jota sillä hetkellä oli noin 3000 henkeä. Neuvostoliitto veti kuitenkin joukkonsa alueelta 1941. Joukot jättivät jälkeensä runsaasti miinoitteita, jotka hankaloittivat siviiliväestön paluuta Hankoniemeen. Moskovan välirauhassa 1944 Hanko jäi Suomelle, Neuvostoliitolle luovutettiin Porkkala. Moskovan välirauhassa venäläiset sotavangit määrättiin palautettaviksi Neuvostoliittoon, jossa heidän vangiksi jäämistään pidettiin sotarikoksena.
 
Bloggaukseni Katja Kallion Yön kantajasta.

Katja Kallio - Tämä läpinäkyvä sydän
Otava 2021
Äänikirjan kertoja Alina Tomnikov
___________________
 
Muissa blogeissa:
Kirjaluotsi   /   Tuijata

Katja Kallio (s. 1968) on ollut läpimurrostaan saakka maamme kiinnostavimpia kirjailijoita. Hän on kiitetty, tarkkavaistoinen ihmismielen kuvaaja, joka käsittelee tuotannossaan naisen ulkopuolisuutta ympäröivästä yhteisöstä. Moderneissa historiallisissa romaaneissaan, kuten Seilin mielisairaalasaarelle sijoittuvassa, useita palkintoehdokkuuksia saaneessa Yön kantajassa hän kuvaa epäsovinnaisten naisten kohtaloa suomalaisessa yhteiskunnassa.

15. syyskuuta 2021

Taina Latvala - Torinon enkeli


Eronneet ihmiset vihaavat joulua. 
Minusta tuli yksi heistä, yhtä äkkiä kuin syksy oli muuttunut talveksi.

Taina Latvalan Torinon enkeli kuvaa niitä oudohkoja tapahtumia, joiden pyörteisiin kirjailijan oloinen minäkertoja Italiassa joutuu. Hän on 37-vuotias ja pitkä parisuhde on katkolla, koska mies toivoo kiihkeästi lasta, mutta nainen pelkää ja epäröi. Hän kaipaa irtiottoa ja pakoa joulusta. Vapaa kirjailijaresidenssi löytyykin Torinosta ja Italia tuntuu luontevalta valinnalta siksikin, että nainen on opiskellut pari vuotta italiaa työväenopistossa, simppelit fraasit sujuvat.

Residenssin johtaja Lorenzo Moravia on oikea italialainen komistus. Mies valottaa teollisuuskaupunki Torinon asemaa hyvän ja pahan magian kohtauspisteenä ja kertoo, että aikaisemmat residenssikirjailijat ovat kokeneet asunnossa outoja. Sanoo, että naisen ei missään nimessä kannattaisi lukea heidän kirjoituksiaan vieraskirjasta. Mutta tietenkin nainen lukee! Vieraskirjasta löytyy suomalaisen kollegan Taina Latvalan ja Klaus Ove Knausgårdinkin viestit. Ajatella jos Knausgård on nukkunut samassa sängyssä! Hän lukee myös Lorenzon toimittamaa, suomeksikin julkaistua teosta Hyvän ja pahan voiman kaupunki / La città contesa tra il bene e il male (Gummerus 2018) ja etsii johdatusta elämän pulmiinsa umpimähkään avatuilta Uuden testamentin sivuilta.

Minä pelkäsin että kaikki menisi pilalle, jos minusta tulisi äiti, että katuisin kaulani poikki enkä koskaan enää saisi vanhaa elämääni takaisin. Pelkäsin, että kuolisin synnytykseen ja minut haudattaisiin arkussa syvälle kylmään maahan tai poltettaisiin tuhkaksi ja heitettäisiin mereen - mutta vielä enemmän pelkäsin, että jäisin eloon, että minusta tulisi katkera vanha akka ja että alkaisin vihata Samia, koska juuri hän oli myynyt minulle vauvaidean ja puhunut minut ympäri.
 
Nainen imee itseensä kaiken sen mystisyyden, josta on lukenut ja hänen ajatuksensa kiertävät kehää äidiksi tulemisen ajatusten ympärillä. Olisiko hänestä äidiksi, menettäisikö hän vapautensa, spontaanit menot ja rennot aamunsa? On jouluaatto ja Torinossa sataa lunta. Kaupunkikävelyllään nainen huomaa kadulla pienen tytön valkoisessa mekossa, hopeiset ballerinat jalassa. Eihän hän voi tyttöä kadulle jättää, joten nainen vie vaiteliaan tytön residenssiin ja tarjoaa tälle kuumaa teetä. Jouluaatosta alkaa tytön ja naisen muutaman päivän kestävä omituinen yhteiselo.

Nykyhetken kerrontatason välissä romaanin teksti vie takaumin kirjailijan hullaantumiseen nuoreen pohjanmaalaiseen Subaru-mieheen, jolla ei ole edes kirjastokorttia! Tästä oli tullut naiselle vuosiksi romanttis-eroottis-platoninen pakkomielle, vaikka hän oli ollut kihloissa Saminsa kanssa jo neljä vuotta. Takaumat vievät myös psykologin juttusille ja lapsuuteen, jota varjostivat isän satunnaiset ryyppyputket.

Kun sanon, että minulla oli hyvä ja turvallinen lapsuus, rajaan pois kaiken sen mitä en tahdo ajatella, olen kuin taidemaalari joka hyväksyy teokseensa vain tietyt värit, vain tietyn osan järvestä ja tietyn laiturin, sen jonka aurinko valaisee kauneimmin, ja taivaalla lentää kolme kyyhkystä, ei kaksikymmentä, taivaalla lentää kolme valkoista lintua, joiden varjot heijastuvat veteen. En puhu mitään traumasta, jota toistan teksteissäni.

Lähtökohtaisesti minua ei kiinnostanut potentiaalisen äitiyden pohdinta, mutta Latvala teki sen viihdyttävästi ja vetävästi, terävästi ja huumorilla. Hän sanoittaa vallan mainiosti kaikki ne päässä kieppuvat ristiriitaiset ajatukset, jotka tuon ikäistä lapsetonta naista saattavat painaa. Residenssivieraiden vieraskirjaan laaditut tekstit oli näppärästi laadittu ja myös lukijan vedätys mainio: mainittua Gummeruksen muka julkaisemaa teosta Hyvän ja pahan voiman kaupunki ei ole olemassakaan! Kun päässä on tuollainen maaninen vyyhti, ei ihme että nainen koki pienen Biancan niin elävänä. Vai olikohan tyttö sittenkin kummitus tai enkeli? Kait sekin maagisessa Torinossa olisi mahdollista... Loppukohtaus paikallisessa kirjakaupassa oli hieno. Siellä oli lukuilta ja Lorenzo luki eläytyen kirjailijan italiaksi käännettyä novellia, joka kertoi lapsen ja isän suhteesta.

Pelkäsin kahleita. Pelkäsin lihomista. Pelkäsin vastuuta. Pelkäsin ruuanlaittoa, soseita, vellilautasia, makaronilaatikkoja. // Kai minä halusin vain kirjoittaa, julkaista romaaneja ja tehdä teatteria, olin aina halunnut tehdä vain sellaisia asioita jotka todella sykähdyttivät sydäntäni, asioita jotka herättivät minussa aidon, kuplivan intohimon.

Taina Latvala - Torinon enkeli
Otava 2021
Äänikirjan lukija Mirja Heikkinen
______________________

Taina Latvala (s.1982) sai esikoisteoksestaan Arvostelukappale (2007) Kalevi Jäntin palkinnon. Romaaninsa Välimatka (2012) hän dramatisoi näytelmäksi Vaasan kaupunginteatteriin (2014). Ennen kuin kaikki muuttuu -teoksessaan Latvala tavoittaa tempoilevan sukupolvensa äänen.

14. syyskuuta 2021

Ett hem, ihastuttava kotimuseo Turussa


Ett hem Turussa on konsuli Alfred Jacobssonin ja hänen vaimonsa Hélènen kotimuseo. Pariskunta testamenttasi kotinsa Åbo Akademi -säätiölle ja museo avattiin yleisölle vuonna 1932  perheen alkuperäisessä kivitalossa Hämeenkadulla. Hämeenkadun talon tultua puretuksi museo siirrettiin vuonna 1965 keltaiseen empiretaloon Piispankadulle. Museossa on esillä Jacobssonien keräämiä taidekokoelmia, esineitä ja huonekaluja. 

Olimme mieheni kanssa ainoat vieraat, joten saimme asiantuntevan yksityisopastuksen museossa. Maalausten joukossa oli töitä lukuisilta Suomen kultakauden taiteilijoilta: Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Victor Westerholm ja sokerina pohjalla muutamia Elin Danielson-Gambogin ja Helene Schjerfbeckin töitä. Lämmin suositus Turussa vieraileville.


Hélène (1854–28) ja Alfred (1841–31) Jacobsson olivat tyypillinen varakas porvaripariskunta. Hélène oli kasvanut varakkaassa perheessä, ja hänet oli koulutettu ja kasvatettu hyväksi vaimoksi. Jacobssonit olivat mukana perustamassa myös Åbo Akademi -säätiötä vuonna 1917. Alfred oli menestyvä liikemies ja toimi monissa yhtiöissä, mm. Turun rautateollisuus, Höyrylaivayhtiö Bore, Turun kaakelitehdas, Turun Osakepankki ja vakuutusyhtiö Verdandi. Hélène ja Alfred menivät naimisiin vuonna 1877. Pari ei koskaan saanut omia lapsia, mutta he adoptoivat Ruotsista Kerstin-nimisen tyttären.


Kuva Mikkoau





Vasemmalla Elin Danielson-Gambogin muotokuva Kerstin-tyttärestä.


Elin Danielson-Gambogin muotokuva Jacobssonien sukulaistytöstä.
Olipa ihana nähdä tämä livenä!


Ruokasalin barokkia.




Nuoren Albert Edelfeltin kuutamoinen järvi oli upea.
Oppaan mukaan Edelfelt maalasi sen alle kolmikymppisenä.


Posliini- ja lasikokoelmien vitriinit täyttivät puoli huonetta.


Yksi Helene Schjerfbeckin varhaisimmista omakuvista, 
jonka Schjerfbeck piirsi vain 15-vuotiaana.

Museon nettisivulta löytyy paljon mielenkiintoista tietoa.