23. tammikuuta 2022

Ville Hytönen - Viro maailmanvallaksi


Olin erittäin ihastunut Ville Hytösen aiempaan Viro-kirjaan Eesti on my Mind. Tämä uusi Viro maailmanvallaksi! jatkaa samalla lennokkaalla ja vetävällä tyylillä ja esittelee erityisesti Viron viimeaikaista menestystä. Kirjan nimi on provosoiva ja hauskan leikillinen, mutta pienessä Virossa kyllä riittää anekdootteja ja menestystarinoita kerrottavaksi. 

Olen laittanut edellisen Viro-kirjan kiertoon enkä voi vertailla näitä kahta, mutta blogitekstissäni sanoin mm. näin ja kaikki tämä sopii tähän uuteenkin kirjaan: Harvinaisen pirskahtelevasti kirjoitettu ja sisällöltään runsas tietokirja kertoo nautittavasti Viron historiasta, neuvostoajoista ja nykypäivän modernista yhteiskunnasta. Hytönen maustaa kerrontaansa mainioilla anekdooteilla ja tuntuu, ettei hän jätä yhtään virolaisuuden puolta käsittelemättä. 

Tämäkin Viro-kirja on palapelimäinen kooste, joka valottaa Viron ja virolaisuuden eri puolia. Kirja jakautuu neljään osioon: Kohti maailmanvaltaa, Persona grata, Kaikki liittyy kaikkeen ja Raskaat laulut. Alaotsikot ovat vetäviä ja hauskoja, mutta aiheen käsittely terävää. Tässä sotilaspoliittisessa tilanteessa, Venäjän uhitellessa, minua kiinnosti erityisesti politiikan kuvaukset. Viro on Naton jäsen, Suomi ei vieläkään uskalla ottaa askelta.

Viro on itsenäinen länsimaa, NATO:n jäsen ja vahvasti sitoutunut Euroopan Unioniin. Vain harvoilla on näistä poikkeavia mielipiteitä. Itäeurooppalaisuus halutaan unohtaa.

Tämä linja on ollut Viron merkittävin ohjenuora, sellainen kuin Paasikivi-Kekkosen linja Suomessa, mutta päinvastainen. Siinä realismi löytyy idästä tulevasta uhasta ja sen aktiivisesta vastustamisesta, kun suomalainen linja on ollut myöntyväinen ja lähes vasallimainen. Kotimaastani katsoen synnyinmaani on edelleen suomettunut.

Hytönen kertoo mielenkiintoisesti virolaisten piparkakkumaniasta, Miljoonasateen biisistä Lennä Juri Gagarin, lennä, animistisesta elämänkatsomuksesta, muodista ja virolaisista huippumalleista, ksenofobiasta eli maahanmuuttajien pelosta, Valdur Mikitasta, Homo sovieticuksesta ja peloista:

Pelkoa ulkopuolista kohtaan. Pelkoa miehittäjää kohtaan. Pelkoa virolaista kohtaan. Pelkoa venäläistä kohtaan. Pelkoa asuntokuplaa kohtaan. Pelkoa homoja, lesboja, mustia ja latvialaisia kohtaan. Nuori polvi on karistamassa sitä yltään, mutta Neuvostoliitossa syntyneen ihmisen juurissa ja ydinmehussa se elää yhä vahvana. Yli 40-vuotiaissa virolaisissa on edelleen käsinkosketeltavaa neuvostoihmisen varovaisuutta.

Kuten semiootikko Valdur Mikita kirjoittaa, virolaiset kuvittelevat helvetin jumalattoman suureksi ja harmaaksi kerrostaloksi. Sellaiseksi kuin Lasnamäen jättiläislähiöstä tai pienemmästä Oismäestä löytyy.

Itsenäistymisensä jälkeen vuonna 1991 Viron kehitys on ollut huimaa, vaikka muutos neuvostovallan alaisesta miehitetystä maasta länsimaaksi on vaatinut paljon voimia. Suositan Hytösen molempia Viro-kirjoja lämpimästi Virosta kiinnostuneille. Toivottavasti esiin nostamani muutamat seikat saivat kiinnostuksesi heräämään. Viro maailmanvallaksi! on vetävästi kirjoitettu ja kiinnostava.

Ville Hytönen - Viro maailmanvallaksi
Ulkoasu Riikka Majanen
Sammakko 2021
Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
____________________

Mitkä ovat Viron ja virolaisen kulttuurin vahvuudet? Mitkä ovat heikkoudet? Voiko pieni maa nousta kekseliäisyydellään ja uutteruudellaan suureksi? Lämminhenkinen tarinointi Viron lähihistoriasta ja seikkailut virolaisten kera kulkevat piparkakkujen, mutterikioskien ja punkkariluolien kautta kapakkavisojen historiaan, virolaisten mallien maailmaan ja neuvostoestetiikan ytimeen. 

Viro-faneille suositan myös Valdur Mikitan teoksia:
Lingvistinen metsä
Kantarellin kuuntelun taito

21. tammikuuta 2022

Eeva Louko - Onnellisten saari


Onnellisten saari aloittaa Eeva Loukon Ronja Vaara -dekkarisarjan. Dekkarin tapahtumat pyörivät loka-marraskuisen Lauttasaaren kaduilla ja etenkin myrskyävillä rannoilla. Lontoossa yli kymmenen vuotta asunut toimittaja Ronja on  matkalla tapaamaan isäänsä Lauttasaareen. Ennen perillepääsyä hän saa poliisilta tiedon, että isä on löydetty kuolleena Kasinonrannasta. Isä, eläkkeellä oleva historianopettaja Harri Vaara on kuristettu, ja seuraa murhatutkinta.

Ronja saapuu arkaillen isän asuntoon, josta hänellä on vain huonoja muistoja. Äiti Anita hylkäsi synkistelevän miehensä ja muutti Ranskaan. Lapsuus ja nuoruus kaksistaan itseensä käpertyneen isän kanssa ei ollut herkkua ja tyttö lähtikin maailmalle heti kun kykeni. Nyt Ronja toteaa, että Lauttasaari on edelleen pieni kylä, jossa kaikki tuntevat toisensa. Hän tapaa teinivuosien parhaat ystävättärensä, kolmen lapsen kotiäidin Millan ja sinkkuna elelevän lääkäri Anskun. Tapausta tutkiva Anton Koivukin on Ronjan tuttu teinivuosilta, mutta mies tuntuu keskittyvän enemmän Tinder-deitteihinsä kuin murhatutkimukseen. Ronjan aiempien vuosien poikaystävä Villekin on muuttanut Jyväskylästä takaisin Lauttasaareen ja alkaa piirittää Ronjaa.

Poliisilla on johtolankoinaan vain 37 Kasinonrantaa esittävää postikorttia, joita vainajalle on lähetetty vuodesta 1985 eri puolilta Eurooppaa, monet Espanjasta. Naapureiden kuulusteluissa ei selviä mitään erityistä. Reinoissa kuljeksiva varhaiseläkettä odotteleva lonkkavikainen Martti tosin sanoo nähneensä Harri Vaaran usein porttikongissa jonkun tuntemattoman kanssa. Hän ei nähnyt, oliko hahmo mies vai nainen, mutta se poistui punaisella autolla ja paketit vaihtoivat omistajaa.

Lauttasaaren vaiettuja salaisuuksia penkova Onnellisten saari on ihmissuhdepainoitteinen dekkari, jossa poliisin työskentely on sivuosassa. Nykytason tapahtumien lomassa kulkee kolme erillistä tarinaa, jotka alkavat 1970-luvulta. Yksi on Avaruusmatkailijan rakkauskirjeet rakastamalleen naiselle ja toinen on Lokikirja, jossa kostoa hautova kirjoittaja avaa sisintään ja julkituo vihaansa. Kolmas tarina kertoo vuodesta 1975, jolloin 9- ja 6-vuotiaat lapset katosivat jäljettömiin Kasinonrannalta. Tapaus kuohutti aikanaan koko saarta ja lasten äiti Sara meni sekaisin ja joutui vuosiksi hoitolaitokseen. Ronjakin tutkii katoamistapauksesta kertovia lehtileikkeitä, mutta ei aluksi ymmärrä katoamisten yhteyttä isäänsä.

Pidin Lauttasaaresta murhamysteerin tapahtumapaikkana ja Louko tuntee saaren, onhan hän asunut siellä. Mielikuvituksellisia juonenkäänteitä on melkein liikaakin, mutta ne istuvat aukottomasti kokonaisuuteen.  Sen sijaan jännityksen lisäämiseksi Ronjan laittaminen toistuvasti mitä uhkaavimpiin tilanteisiin särähti korvissani. Kaikista vaaran merkeistä huolimatta - isän asunnon murto, päälleajoyritys - tämä etsiytyy pimeille myrskyäville rannoille ja kohtaa outoja, ilmeisen seonneita naisihmisiä, yhden Saunaseuran vastaanotossa, toisen pimeällä rannalla. 

Teksti soljuu mukavasti eteenpäin ja äänikirja piti otteessaan, vaikka lukija ei alkuun miellyttänytkään. Tekstillisesti Louko voisi ehkä karsia liikoja kuvailevia adjektiiveja ja muutamaa toistuvaa tekstillistä maneeria (pukahtaa & huitoa). Dekkarihan on aika pitkä, melkein 400 sivua, joten minusta lyhentäminen olisi jäntevöittänyt rönsyilevää tekstiä. Anton Koivu jäi hyvin etäiseksi tässä ensimmäisessä osassa, mutta ehkä hänen nuoruuden tragediaansa avataan jatkossa enemmän. Tai voihan olla, että Ronja löytää työparikseen jonkun muun… Kirjan loppuhuipennus oli näyttävä ja jännittävä.

Eeva Louko - Onnellisten saari
Otava 2022
Äänikirjan lukija Mimosa Willamo
___________________

Eeva Louko (s. 1982) on viestinnän ammattilainen, rikosromaanien suurkuluttaja ja harrastelijasaksofonisti, joka juo kahvinsa aina mahdollisimman isosta mukista. Hän asuu meren äärellä vain kivenheiton päässä rannasta. Onnellisten saari on hänen esikoisromaaninsa.

19. tammikuuta 2022

Aki Shimazaki - Hôzuki, la librería de Mitsuko


Valitsin tämän kirjan kuunneltavaksi kirjailijan japanilaisen nimen takia. Selvisi, että Aki Shimazaki (s. 1954, Gifu, Japani) on tuottelias, ranskaksi kirjoittava kirjailija, joka muutti Kanadaan vuonna 1981. Hän asuu nykyään Montrealissa, jossa opettaa japania ja julkaisee kirjojaan. Espanjaksi kuuntelemani pieni teos Hôzuki, Mitsukon kirjakauppa oli todella viehättävä tarina, jota suosittelen lämpimästi espanjaksi kuunteleville. Shimazakin kirjoja on ilmeisesti käännetty vain italiaksi ja espanjaksi.

Mitsukon kirjakauppa on erikoistunut filosofisiin teoksiin, ja myynti on vähäistä. Kaupan yläkerrassa on asunto, jonka Mitsuko jakaa eronneen äitinsä ja pienen kuuromykän poikansa Taron kanssa. Tullakseen toimeen Mitsukon on joka perjantai-ilta muuntauduttava vetäväksi baariemännäksi. Eräänä päivänä myymälään astuu hienostunut diplomaatin puoliso rouva Sato pienen tyttärensä Hanakon kanssa. Rouva Sato etsii miehelleen useita filosofisia ja psykologiaa käsitteleviä kirjoja. Lapset ihastuvat välittömästi toisiinsa ja yksinäisen Taron silmät loistavat onnellisina.

Rouva Sato osoittaa outoa kiinnostusta Mitsukoa ja Taroa kohtaan, vaikka he tulevat aivan eri yhteiskuntaluokista. Onko kyseessä uteliaisuus pojan tummaa ihonväriä kohtaan? Poika ei nimittäin ole puhdas japanilainen, vaan hänen piirteissään on selvästi jotain muutakin rotua. Rouva Sato vaatimalla vaatii Mitsukoa ja poikaa vieraisille kotiinsa. Kauan epäröityään Mitsuko suostuu, vaikka hän on yleensä vetäytyvä eikä halua seurustella tuttavallisesti asiakkaiden kanssa. Rouva Sato toivoo, että lapset tapaisivat toisiaan niin usein kuin mahdollista, ennen kuin he muuttavat diplomaattipuolison luo Saksaan.

Tarina alkaa hyvin tavallisena ja arkipäiväisenä, mutta Shimazaki tuo lukijalle yllätyksen toisensa perään. Mitsukolla on syynsä olla varuillaan, sillä Taro ei ole hänen biologinen lapsensa, vaan poika on löytölapsi. Kahdeksan vuotta sitten Mitsuko oli eksyksissä: seurustelusuhde oli päättynyt ja hän oli tehnyt abortin, koska ei halunnut äidiksi. Mutta löytövauva oli hänen mielestään joku merkki, joka pelastaisi hänen elämänsä. Hän järjesti pojalle väärennetyn syntymätodistuksen vanhan kätilön avulla ja otti pojan omakseen. Rouva Satollakin on omat syynsä olla kiinnostunut tästä nimenomaisesta pojasta, joka on kuin aave menneisyydestä.  

En osaa arvioida, mille vuosikymmenille tarina ajoittuu, mutta se kertoo äidinrakkaudesta ja japanilaisen naisen alisteisesta asemasta patriarkaalisessa yhteiskunnassa - aivan kuten Mieko Kawakamin Breasts and Eggs. Naisen asema on alisteinen riippumatta siitä mihin yhteiskuntaluokkaan hän kuuluu. Varaton nainen joutuu elättämään itsensä baariemäntänä tai prostituoituna. Varakas joutuu alistumaan järjestettyyn avioliittoon suvun maineen takia. Vahinkoraskaudet päättyvät usein aborttiin, koska avioton lapsi on suuri häpeä.

Kirjassa on mielenkiintoista pohdintaa myös japanilaisista kirjoitusmerkeistä, mikä minulle oli tietysti täysin tuntematon asia. Merkkijärjestelmää kanjista hiraganaan vaihtamalla sanan merkitys muuttuu. Äänikirjatoteutus oli uskomattoman hieno. Taron innostunut lapsen ääni oli eläytyvästi tulkittu, samoin kummankin naisen japanilaisen hillityt mutta avoimet puheenvuorot, joissa he avautuivat vilpittömästi elämästään.

Aki Shimazaki - Hôzuki, la librería de Mitsuko
Storyside, Nórdica Libros 2018
Äänikirjan lukija Ana Viñuela