17. tammikuuta 2022

Matias Riikonen - Iltavahtimestarin kierrokset


Siluettimaisen vastarannan yllä taivas leiskui oranssina, ja merenpinnassa kultahohde ja harmaansini sekoittuivat ihmeellisellä tavalla. Lokkeja lensi äänettömästi maiseman poikki. Jostain reunoilta, miltei kuin kuvan ulkopuolelta, merelle hiipi pimeys.

Matias Riikosen elegantti, esseistinen öisen Helsingin kuvaus Iltavahtimestarin kierrokset on omaelämäkerrallisen teossarjan ensimmäinen osa. Nyt tiedämme, että Tulenkantaja-palkinnolla palkittu ja Finlandia-ehdokkaana ollut Matara on jatkoa sille. Jo ensimmäisessä osassa tulee esiin se, että Jollaksen metsissä vietetyt kesät ovat olleet Riikosen poikavuosien parasta aikaa eikä niiden muisto ole yhtään himmentynyt. Poikajoukolla oli siellä roomalaisia esikuvia noudatteleva Mataran valtio, jossa taisteltiin armottomasti ja sääntöjä noudattaen vihollisia vastaan.

Kuuntelin Mataraa hiukan alusta ja sen luontokuvauksen tarkkuus ja runsas sanavarasto tekivät vaikutuksen. Ehkä luen teoksen joskus kokonaan. Romaani alkaa tavattoman upeasti tällä tiheällä kappaleella:

Askel painui maahan, päkiän ulkosyrjä edellä, sitten sisäsyrjä, tunsi risun ja jähmettyi, kuin eläin, siirtyi toiseen kohtaan ja painui maahan, ulkosyrjä, sisäsyrjä ja kantapää, edelliskesän lehdet rahisivat, ja askel nousi. Se kulki kaaressa yli mättäiden, missä kimalaiset kiersivät kellomaiselta mustikankukalta toiselle, pyyhkäisi varpuja ja painui maahan, ulkosyrjä, sisäsyrjä ja kantapää, lehdet litistyivät, ja askel nousi. Se kulki kaaressa yli mättäiden, niin kuin aurinko kulki päivän mittaan yli metsän, painui alas varvikkoon, kuolleet lehdet antoivat myöten, ja askel nousi.

Olen asunut Töölössä lähes 15 vuotta, joten Riikosen kierrokset öisessä Helsingissä resonoivat hurmaavasti. Esseistinen pienoisromaani perustuu tarkasti muistivihkoon kirjatuille öisille havainnoille kolmen vuoden ajalta ja eri vuodenaikoina. Riikonen toimi vahtimestarina Topeliusskolanissa Taka-Töölössä ja sieltä hänen öinen reittinsä kulki melko samana Helsingin rantoja pitkin Kaivopuistoon. Yksinäinen yökävelijä tapasi reitillään öisiä kulkijoita, juhlivia nuoria ja juhlapukuisia aikuisia; joku rakennus tai kadunnimi innosti häntä laajempaankin pohdintaan.

Jatkoin Ullanlinnaan ja Eiraan, joita lähestyessä ilma alkaa aina viiletä kuin olisi saavuttamassa olemassaolon reunan. Kesäaikaan vilpoisuus tuntuu kuitenkin vain aavistuksena iholla, ja sillä on lähinnä rauhoittava vaikutus sen muistuttaessa, miten vähän yhtään mikään lopultakaan on olemassa. Autiot kadut ja unenomaiset jugend-linnat lepäävät pimeän meren sylissä.

Öisten katujen tunnelma on unenomainen ja taianomainen. Tuuli ujeltaa, lumisade viiltää kasvojen ihoa ja veneiden köydet kilkattavat. Hietaniemen hautausmaakin on täynnä elämää, vaikka se on elävistä tyhjä. Perseidien meteorisade saa Riikosen pelkäämään maailmanloppua, vaikka näkymä on satumainen. Yhtenä aamuna sankka merisumu piilottaa Lauttasaaren ja Espoon rantaviivan kokonaan näkyvistä. Riikosen esseitä lukiessa minulle tuli mieleen Carlos Ruiz Zafónin myyttinen ja mystinen Barcelona. Löysin samaa tunnelmaa, vaikka Helsinki ei yhtä goottiselta näyttäytynytkään. Iltavahtimestarin kierrokset oli vallan hurmaava pieni teos ja sen kieli kirkasta ja hiottua ❤︎


Mutta kirjat ovat pelkkiä partituureja, jotka lukijan täytyy joka kerta soittaa itse läpi. Aivan kuten tietty reittikin on vain viiva kartalla ennen kuin sen on itse kävellyt.

Matias Riikonen - Iltavahtimestarin kierrokset
Kansi Jussi Karjalainen
Teos 2019
____________________

Palkintoja ja palkintoehdokkuuksia kahminut Matias Riikonen (s. 1989) on käynyt Oriveden Opiston kirjoittajalukion ja opiskellut kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Aiemmat teokset: Nelisiipinen lokki (2012), Suuri fuuga (2017) ja Kiertorata (2017). 

Iltavahtimestarin kierrokset kirjaa tunnontarkasti ylös kohtaamiset ihmisten, eläinten ja ilmestysten kanssa. Vastaan tulee niin hylättyjä lapsia, kesähämärässä ilakoivia teinejä kuin roskalavalla uivia delfiinejä. Öisten katujen fantasmagoria liikkuu kuvista ja kuvauksesta esseemäiseen kerrontaan. Se vaeltaa samoilla rannoilla Mirkka Rekolan kanssa ja tutkii, mitä yhteistä on J. M. Barriella ja Eläinmuseon namusedällä. Se asettuu häilyvien ja ei-olemassaolevien olentojen puolelle ja muistuttaa, että pilvimaisemat ovat olennainen osa kaupunkikuvaa.

14. tammikuuta 2022

Paloma Sánchez-Garnica - La sospecha de Sofía


Paloma Sánchez-Garnica sijoittui toiseksi Premio Planeta -kirjallisuuskisassa 2021 teoksellaan Últimos días en Berlín. Koska pidin siitä kovasti, kuuntelin äänikirjana myös hänen aikaisemman teoksensa La sospecha de Sofía (Sofían epäilyt). Romaanin juoni on mielikuvituksellinen ja monimutkainen, silti uskottava, ja aikajänne tässäkin pitkä. Tarina alkaa Euroopan hullusta vuodesta 1968 Madridissa, Berliinissä ja Pariisissa, jossa opiskelijamellakat lamauttivat yhteiskunnan.

Kotiäiti Sofía ja asianajajamiehensä Daniel elävät rauhallista arkea tyttärineen Madridissa, kunnes Daniel saa nimettömän kirjeen, joka väittää ettei hänen äitinsä Sagrario ole hänen biologinen äitinsä. Danielin tulisi käyttää kirjeessä mukana olevat junaliput Pariisiin saadakseen selville totuuden. Vaimonsa ihmetellessä Daniel matkustaa vielä samana iltana Pariisiin, jossa katoaa jäljettömiin.  

Sánchez punoo tarinansa taitavasti ja kontrastisesti Francon diktatuurin, DDR:n ja Neuvostoliiton ympärille. Pariisissa Daniel tapaa kaksoisolentonsa Klausin, joka onkin kuin onkin hänen identtinen kaksoisveljensä. Vastasyntyneet veljekset joutuivat eroon toisistaan, kun tasavaltalaisen perheen piti kiireellä paeta Francon terroria 1939. Vanhemmat ja Klaus päätyivät Berliiniin, jossa syntyi vielä pikkusisko Bettina. Tämä yritti ensimmäisen kerran loikata muurin yli 17-vuotiaana, mutta epäonnistui. 

Stasin lonkerot ja verkostot ulottuvat kaikkialle. Stasi on kiristänyt Klausin agentikseen uhkailemalla pikkusiskoa eikä tällä ole muuta mahdollisuutta kuin pettää veljensä kylmästi. Daniel pidätetään ja hän joutuu vuosiksi Stasin vankityrmään Klausin varastaessa veljensä identiteetin Madridissa. Hän asettautuu elämään veljensä vaimon puolisona ja tämän tytärten isänä. Hän rakastuu pieneen Beatriceen, joka on samanikäinen kuin hänen oma kuollut tyttärensä.

Madridissa Danielin perheen asianajotoimistosta tulee kuudeksi vuodeksi KGB:n peiteoperaatioiden keskus, jota johtaa venäläinen naisagentti. Klaus ei tietenkään voi hoitaa asianajotehtäviä ilman koulutusta ja hän keskittyykin yrityksiin saada sisko Bettina pois DDR:stä. Sofían kannalta valepuoliso on hyvä juttu, sillä tämä (päinvastoin kuin oikea) kannustaa naista jatkamaan fysiikan opintojaan ja Sofíasta tuleekin maailmankuulu DNA-tutkija. On monia pieniä asioita, joita Sofía ihmettelee miehensä muuttuneessa käytöksessä, mutta seksielämä sujuu entistä paremmin ja mies näyttää välittävän enemmän lapsista. 

Madridin peiteoperaatio paljastuu kuuden vuoden kuluttua, Klausista tulee Stasille hyödytön ja hänen kohtalokseen tulee eliminointi. Paljon asioita pengottuaan totuus selviää vihdoin Sofíalle, mutta vasta 17 vuoden kuluttua Daniel vapautuu ja pääsee kotiin Madridiin. Perhe-elämä aikuistuneiden tytärten ja  itsenäistyneen Sofían kanssa ei ota sujuakseen; Klausin haamu on pariskunnan välissä, olihan Sofía rakastanut kuuden vuoden ajan Danielin veljeä. Elämänsä umpikujassa Daniel päättää käyttää isänsä Francon diktatuurin aikana vehkeilyillä kerämää omaisuutta saadakseen ihmisiä pois DDR:stä ja vapauttaakin sieltä satakunta ihmistä. Muurin murruttua hän tapaa Berliinissä kuolevan äitinsä ja siskonsa Bettinan, jonka kohtalo Stasin kynsissä on ollut hyytävä. 

La sospecha de Sofía oli koukuttava lukuromaani jakautuneesta, kylmän sodan Euroopasta, jossa vastakkaiset poliittiset ideologiat tekivät ihmisten elämän helvetiksi. Francon diktatuuri polki vasemmistolaisia ja naisia, DDR ja Neuvostliitto pitivät kansalaisena köyhinä ja veivät heiltä vapauden. Oli hurjaa lukea, miten juonikkaasti Stasin ja KGB:n verkostot levittäytyivät ja kiristyivät uhriensa ympärille. Sánchezin kerronta on upeaa ja eläytyvää; tarinassa riittää trillerimäisiä käänteitä ja traagisia ihmiskohtaloita. Todella elämyksellinen kuunneltava ja kaunis rakkaustarina.

Bloggaukseni Sánchezin teoksesta Últimos días en Berlín.

Paloma Sánchez-Garnica - La sospecha de Sofía
Planeta audio 2019
Äänikirjan lukija Candela Rojas

12. tammikuuta 2022

Richard Osman - Mies joka kuoli kahdesti


Richard Osmanin Torstain murhakerhon toinen osa on juuri ilmestynyt. Mies joka kuoli kahdesti vie lukijan taas Kentissä sijaitsevaan Cooper's Chaseen, joka on varakkaiden seniorikansalaisten asuinalue. Ensimmäisestä osasta tutut vanhukset - Elizabeth, Ibrahim, Ron ja Joyce - ratkovat nyt hyvin vaarallista tapausta, johon liittyy huumeita, alamaailman rahanpesua, kadonneita timantteja, jenkkimafiaa ja salaisen palvelun sisäistä kähmintää. Salaisen palvelun agenttina työuransa tehnyt Elizabeth saa viestin mieheltä, jonka kanssa hänellä on kahdenkymmenen vuoden yhteinen menneisyys sekä työ- että yksityiselämässä. Nyt mies on tehnyt kohtalokkaan virhearvion ja on hengenvaarassa.

Samanaikaisesti nuorella konstaapeli Donna de Freitasilla ja pomollaan Chris Hudsonilla on varjostettavanaan paikallinen huumediileri Connie eikä naisen varjostaminen suju ollenkaan mallikkaasti. Itseensä käpertynyt Ibrahim on päättänyt poistua tuulettumaan Cooper’s Chasesta, mutta tulee poikajoukon pahoin pahoinpitelemäksi. Henki ei mene, mutta ystävien tuki ja juonittelut ovat tarpeen Ibrahimin elämänilon palauttamiseksi ja pelon voittamiseksi. Ronin pojanpoika Kendrick tuo paljon iloa toipilaan elämään ja torstain murhakerholaiset keksivät oivan keinon, jolla saada pääpahoinpitelijä kiikkiin.

Kirjan parasta antia ovat herkulliset dialogit ystävysten kesken ja Osman syventää tässä hienosti heidän hahmojaan. Tuntuu hyvältä, että nämä yksinäiset, puolisonsa menettäneet vanhukset ovat löytäneet mielekästä tekemistä ja sydänystävät vanhoilla päivillään. Elizabethin aviomies Steven on liukumassa dementiaan, mutta hänellä on yhä kirkkaat hetkensä, jolloin vaimo tavoittaa miehensä ja jolloin Steven voi nauttia shakista puolalaisen Bogdanin kanssa. 78-vuotias Joyce neuloo ystävyysrannekkeita, kirjoittelee päiväkirjaansa hupaisia huomioitaan ja on perustanut Instagram-tilin käyttäjätunnuksella @joy69, mikä tietää valtavaa seuraaja- ja viestivirtaa! Joyce haluaa myös koiran, mistä kaikilla muilla on mielipiteensä!

Kuten jo mainitsin, tutkittava juttu on vaarallinen ja monimutkainen. Ruumiita kasautuu, mutta kylmäpäiset torstain murhakerholaiset vievät sitä tyynesti ratkaisuun, askel askeleelta. Alamaailman rötösten vakuutena käytetty 20 miljoonan punnan timanttipussi on kateissa. Mihin se on piilotettu? Löytyykö se ensinkään?

Nautin äänikirjasta ja dialogeista suuresti. Antti Saarilahden suomennos oli mainio ja Jukka Pitkänen lukijana tietysti loistava. Pikkuisen romantiikkaakin on ilmassa kahden parin osalta. Aivan kirjan lopussa on tarinan kruunaava hyvän mielen käänne, kuin kirsikka kakussa! Kolmatta osaa odotellessa.

Bloggaukseni Torstain murhakerhon ensimmäisestä osasta.
Kirjaluotsi on kuunnellut kirjan englanniksi ja kertoo englanninkielisen äänikirjan lisämateriaalista.

Richard Osman - Mies joka kuoli kahdesti
Alkuteos Man who died twice 2021
Suomentanut Antti Saarilahti
Otava 2022
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen