Kyung-sookin Hovitanssija vie todella mielenkiintoiseen maailmaan ja aikaan. 1800-luvun lopulla Koreaa hallitsi Joseon-dynastia ja maa oli strategisen sijaintinsa vuoksi suurvaltojen kiistakapula. Tuolloin pohjoinen ja etelä olivat yhä samaa maata. Sekä Kiina että Japani halusivat maan vasallikseen ja Japani siinä sitten myöhemmin onnistui: Joseonista tuli Japanin protektoraatti 1905 ja siirtomaa 1910. Mutta Hovitanssija kertoo Joseonin ajasta, jolloin kuninkaan hovi oli valtava, etiketiltään ja säännöiltään tiukka organisaatio ja jossa sisäiset väkivaltaiset valtakiistat velloivat. Kirja kertoo hovin lumovoimaisimman hovitanssijan Yi Jinin ja nuoren ranskalaisen diplomaatin Victorin traagisen rakkaustarinan.
Jin jäi orvoksi viisivuotiaana ja hovin lähellä asuva rouva Seo otti hänet kasvattaakseen, samoin kuin orvon mykän pojan Yeonin. Ranskan katoliset tekivät Koreassa lähetystyötä siitä huolimatta, että katolilaisuuteen kääntyneitä ja myös lähetystöntekijoitä surmattiin satamäärin. Isä Blanc opetti terävälle tytölle ranskaa ja yksi pieni Bonjour! sinetöi hänen kohtalonsa. Lapseton kuningatar ihastui hurmaavaan Jiniin, tyttö muutti hoviin, jossa hän kirjaili koruompeluita ja tanssi.
Hovitanssijat olivat kuninkaan naisia, eikä hovista niin vain lähdetty ja menty naimisiin. Lupa kuitenkin heltisi ja niin Jin lähti Victorin mukana Pariisiin. Siellä hän opiskeli uutterasti kieltä ja kirjallisuutta sekä historiaa, mutta kaipasi kiihkeästi kuningatarta ja maataan. Hän kirjoitti satamäärin kirjeitä kuningattarelle, mutta ei postittanut yhtäkään. Keskenmeno traumatisoi Jinin ja hän masentui syvästi. Victor vei uupuneen Jinin Koreaan, jossa käynnistyi sitten sarja traagisia tapahtumia.
Hovitanssija on otteessaan pitävä lukuromaani. Teksti tuntui minusta alussa liian koukeroiselta ja koristeelliselta, mutta sitten totuin kirjailijan tyyliin. Oli mielenkiintoista lukea 1800-luvun Koreasta ja suurvaltojen valtapolitiikasta, mutta myös naisten asemasta silloisessa yhteiskunnassa. Hovi oli valtava ja sen etiketti ja säännöt tiukat. Hovitanssijat ja -naiset eivät voineet päättää mistään omasta elämästään, mutta sama koski myös kuningatarta: hän oli asemastaan huolimatta systeemin vanki ja sai pelätä alituiseen henkensä puolesta. Mieleeni tuli verrata korealaisnaisia suomalaisiin naistaiteilijoihin, jotka samaan aikaan tekivät opintomatkoja Pariisiin. Vaikka heitäkin sitoivat monet sovinnaisuusnormit ja rajoitukset, olivat Schjerfbeck & kumppanit huikean paljon vapaampia.
Jin lumoutui kyllä Pariisista ja sen nähtävyyksistä, mutta hän koki itsensä kummajaiseksi: koko kaupungissa oli hänen lisäkseen vain yksi toinen korealainen, eikä ihmisten tuijotusta päässyt pakoon. Hän tunsi itsensä näyttelyesineeksi eikä pitänyt myöskään länsimaitten tavasta ’varastaa' muitten maitten taideaarteita. Eksoottisella olemuksellaan, älyllään ja hyvällä ranskallaan Jinistä tuli kuitenkin Pariisin kulttuuripiirien lemmikki ja myös Guy de Maupassantin ystävä, mutta avoparin välinen suhde viileni pikku hiljaa.
Jin lumoutui kyllä Pariisista ja sen nähtävyyksistä, mutta hän koki itsensä kummajaiseksi: koko kaupungissa oli hänen lisäkseen vain yksi toinen korealainen, eikä ihmisten tuijotusta päässyt pakoon. Hän tunsi itsensä näyttelyesineeksi eikä pitänyt myöskään länsimaitten tavasta ’varastaa' muitten maitten taideaarteita. Eksoottisella olemuksellaan, älyllään ja hyvällä ranskallaan Jinistä tuli kuitenkin Pariisin kulttuuripiirien lemmikki ja myös Guy de Maupassantin ystävä, mutta avoparin välinen suhde viileni pikku hiljaa.
Kuva: Wikipedia
Jälkisanoissaan Kyung-sook kertoo, mistä idea romaaniin lähti: hänen käsiinsä osui puolentoista sivun mittainen teksti, joka kertoi hyvin ranskaa puhuvasta korealaisnaisesta, joka takaisin kotimaahan palatessaan näytti 'pieneltä apinalta’. Enempää tästä todellisesta henkilöstä ei löytynyt, mutta kirjailijan loistava mielikuvitus rakensi Jinin hahmon ja tarinan hänen ympärilleen. Erittäin kiinnostava ja mukaansa tempaava sukellus kaukaiseen ja eksoottiseen kulttuuriin. Kirjassa puhutaan useista palatseista ja yksi niistä on Gyeongbokgung. Wikipedian mukaan palatsissa on 7700 huonetta ja sen 50 rakennusta sijaitsevat 40 hehtaarin alueella. Lootuslammen ympäröimä Gyeonghoeru löytyy myös linkistä.
Alkuteos Yi Jin 2007
Suomentanut Taru Salminen
Kansi Emmi Kyytsönen
Into 2019
Kustantajalta
_______________
Kyung-sook Shin (s. 1963) on yksi Etelä-Korean luetuimmista ja ylistetyimmistä kirjailijoista. Hän on saanut lukuisia plkintoja. Koreassa yli kaksi miljoona kirjaa myynyt Pidä huolta äidistä on käännetty yli 20 kielelle ja julkaistu 36 maassa. Kyung-sook Shin asuu Soulissa.
Tykkäsin kovasti kirjailijan kahdesta aiemmin suomeksi käännetystä kirjasta ja tämäkin kirja on lukulistalla. Kiehtovaa lukea maasta, josta ei tiedä mitään. Ihan pakko hakea lisää tietoa netistä.
VastaaPoistaKiitos Riitta <3
Mun on aina pakko vähän googlailla :) Todella kiinnostava teos. En ole lukenut tuota aiemmin suomennettua. Mukavaa lumista päivää.
PoistaTämä oli kyllä kiinnostava sukellus korealaiseen historiaan. Olitpa löytänyt kiehtovia faktoja palatsista!
VastaaPoistaKyllä vaan Jonna. Molemmat Koreat ovat mulle pitkälti mustia plänttejä.
PoistaTämä on todella kiehtova lukuromaani. Kun sen imuun pääsee, ei malttaisi lopettaa. Hyvin erilainen kirja kuin Kyung-sook Shinin muut teokset. Olen pitänyt kaikista kolmesta, jotka olen lukenut. Pidä huolta äidistä on edelleen suosikkini.
VastaaPoistaNäin on Tiina. Kesti vähän aikaa tottua kirjailijan tyyliin, mutta sitten se oli menoa.
PoistaKirja olisi lukemisen arvoinen. Pidän Kauko-Idän kirjallisuudesta. Tähän mennessä olen lukenut vasta kiinalaisia ja japanilaisia kirjailijoita.
VastaaPoistaEhkä tämä ei ole tyylillisesti aivan sinun kirjasi, mutta miljöö ja kulttuuri olivat huippukiinnostavia. Vasta toinen eteläkorealainen minulle.
PoistaKuuntelin tämän juuri. Aivan lumoava tarina, joka tiivistyy pakahdukseen asti. Itkin vielä kirjailijan jälkisanoissa!
VastaaPoistaEn muista enää kovin paljon, hyvin traaginen ja koskettava.
Poista