Helene Schjerfbeck Ateneumissa

Äiti ja lapsi, 1887

Hiljaisuus, 1902

Ateneumin Maailmalta löysin itseni esittelee laajalti Helene Schjerfbeckin (1862–1946) töitä. Saavuttuaan Lontoon Royal Academystä meille, näyttelyä on suomalaisen taideyleisön iloksi laajennettu huomattavasti. The Guardian hehkutti Schjerfbeckiä ja kutsui häntä Suomen Munchiksi ja sanoi, että Schjerfbeckin omakuvat sijoittavat hänet Goyan, Rembrandtin, Francis Baconin ja Lucian Freudin seuraan.

Minulle näyttely oli ekstaattinen kokemus! Olen lukenut Riitta Konttisen Taiteilijatoveruutta ja myös Konttisen aivan ihanan elämäkerran Oma tie. Oli hienoa muistella Schjerfbeckin elämänkaarta näiden huikeiden teosten äärellä. Miten niin vähällä ja vähin värein voi ilmaista niin paljon  ❤︎ Mikään ei tietysti korvaa teosten näkemistä luonnossa, mutta jos et pääse näyttelyyn, ehkä valokuvistani on iloa. Esillä oli paljon sellaisia teoksia, joita en ole nähnyt edes taidekirjoissa.

Schjerfbeck on ehdoton suosikkini naismaalareittemme joukossa. Hän oli niin, niin lahjakas ja jo yksitoistavuotiaana sai luvan opiskella Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä yhdessä aikuisten taideopiskelijoiden kanssa. 18-vuotiaana hän matkusti ensimmäistä kertaa Pariisiin ja myöhempinä vuosina jälleen Pariisiin, Bretagneen, St. Ivesiin & Fiesoleen. Hänen maalauksensa uran varhaisvuosina olivat naturalistisia, mutta sitten hän kehitti ainutlaatuisen tyylinsä, jota leimaa pelkistys ja hillityt värit. Onneksi hän oli itsepäinen ja pitäytyi tyylissään, vaikka maalarisiskot, Helena Westermarck & co eivät häntä aina ymmärtäneetkään.

Vihreä asetelma, 1930

Tanssiaiskengät, 1882

Tätäkin mieskriitikot moittivat sanoen, että tytön sääret ovat epäsuhtaiset!

Toipilas 1888

Pikkusiskoaan ruokkiva poika, 1881
Tämä maalaus sai osakseen valtaisan moiteryöpöyn. Nämä bretagnelaislapset 
eivät olleet tarpeeksi kauniita!

Madonna de la Charité, 1943

Blogi hiljenee nyt joulun viettoon.

Toivotan kaikille lukijoilleni ja kanssabloggareille riemastuttavaa joulun aikaa!

The history of the English Wassail actually dates back much farther 
than most written English carols, and can be traced to the time of the Norman conquests 
of 1066 A.D. In the Middle Ages, wassailing was a means for the feudal peasants 
who lived on the land of their lord to be invited to the lord's manor 
and to dine and drink together and enjoy the bounty of his table.