Juhani Karila - Pienen hauen pyydystys

Wikipedia kertoo kirjailija Juhani Karilan (s. 1985) olevan kotoisin Pelkosenniemeltä, siis tosi pienestä, alle 1000 asukkaan pohjoisesta kunnasta. Sinne tutuille kotikonnuilleen hän sijoittaa esikoisromaaninsa Pienen hauen pyydystyksen. Kun fiktiivisen Voipion Seiväslampea lähestyy stratosfääristä käsin, näkyy tällaista:

1) Jännittävä Länsi-Lappi, Levit ja ylläkset, meänkieli, Mukka, Palsa ja Särestöniemi. 2) Eksoottinen Pohjois-Lappi. Saamelaiset, tunturit ja niitä jutaavat porotokat, Inarinjärvi ja nieriät. 3) Tyhmä Itä-Lappi. Suo ja sääsket. Ei kiinnosta ketään. 

Lapin idea on koon ja tyhjyyden yhdistelmässä. Siellä loputtomien hyllyvien jänkien, nevojen ja lettojen ja verenhimosta inisevien sääskiparvien keskellä elää vaitelias kansa, jonka keskuudessa elävät pelot ja myytit. Sinne etelään muuttanut Elina Ylijaako palaa joka vuosi alkukesästä yhtä määrättyä haukea pyytämään. Hauen pyytäminen on Elinalle elämän ja kuoleman kysymys. Miksi, selviää romaanin edetessä. Tällä kertaa Elinalla on kannoillaan myös rikoskonstaapeli Janatuinen, jolla on taskussaan pidätysmääräys, sillä nuorta Elinaa epäillään henkirikoksesta.

Metsästä tuli kukkuluuraajia, sinipiikoja ja kuippanoita. Metsästä tuli keijusia ja hyyhäröisiä ja hittolaisia. Otuksia, joilla ei ollut nimeä eikä juuri muotoakaan. Ne häälyivät vuoroin näkyvillä ja vuoroin näkymättömissä, yöhön sekoittuvina. Ne kiipesivät majatalon katolle ja istuivat sen harjalle riviin kuin varikset. Pian niitä oli kaikilla katoilla. Vahtimassa yötä.

Sukellus itälappilaiseen maisemaan ja sen jäyhiin henkilöhahmoihin on etelän immeiselle kuin sukellus johonkin kaukaiseen kulttuuriin. Kylän majataloon majoittuva konstaapeli Janatuinen on ensimmäinen asiakas seitsemääntoista vuoteen, välimatkat ovat pitkät eikä maisemaa vehreän etelän asukki voi edes kunnolla kuvitella. Kansa - myös koulujakäynyt nuorempi polvi - uskoo noitiin, vanhoihin taruihin ja uskomuksiin. En tunne kovin hyvin Pohjois-Lapin kansanuskomuksia, mutta sivuilla lukija kohtaa pentelettä, raitajalkaa, näkkiä, paraa, Moukku-Ollia, hattaraa ja ties mitä. Väkiyönä on suljettava visusti ikkunat ja ovet, koska silloin tapahtuu kummia. Hurmaavin näistä olioista oli pitkäkätinen ja tupsukorvainen peijooni, Mustiksikin kutsuttu. Tämä säyseä pörröturkki otti konstaapeli Janatuisen ikiomakseen ja seurasi tämän auton takapenkillä tapahtumien kehitystä ympäri kyliä.

Juoneen kytkeytyy myös Elinan ja Jousian välinen rakkaustarina. He olivat kummajaisia ja kiusattuja koulussa ja löysivät tukea toisistaan. Elinasta tuli metsäkeskuksen tutkija, Jousiasta kuuluisa taiteilija. Mutta Jousialle nousivat etelä ja menestys päähän; hän halusi pitää taukoa seurustelusta ja suhde meni mutkalle. Romaanin edetessä paljastuu myös närää vanhan polven kyläläisten kesken, kahden noidan välistä  kademieltä ja perheväkivaltaa, mutta myös ystävän auttamista loitsuin.

En osaa määritellä mihin genreen tämä absurdi ja hillitön fantasiakomedia tai satu sijoittuu, eikä sen väliä. En tiedä sitäkään, miten paljon Karila ammentaa 'oikeista' Lapin uskomuksista ja myyteistä, kuinka paljon omasta mielikuvituksestaan, mutta hupaisaa ja hauskaa oli. Yritin selvittää joitakin asioita ja ainakin hauen suoleen manaaminen tiesi pahaa sinne manatulle: Hauen suolen soikeroon, Kolomanteen koikeroon, Minä kiroan tämän kiven!

Karilalla on aivan hillitön mielikuvitus! Tarina oli villi, absurdi ja hullunhauska, mainiolla kielellä ja hyvällä huumorilla ladattu. Pohjoisen murretta oli sopivassa määrin elävöittämässä tekstiä. Itse asiassa tekisi mieli lukea uudestaan joitakin kohtia, sillä kun tietää tarinan kulun, voisi nautiskella tekstin äärellä paremmin. Lopuksi: kyllä minäkin suloisen peijoonin lemmikikseni huolisin!

Juhani Karila - Pienen hauen pyydystys
Kansi Safa Hovinen
Siltala 2019
Kirjastosta
_______________

HS

Omenakrokotiilin kuolema oli yltiöpäisyydessään minulle haastavampi.

Pienen hauen pyydystys on kielellisesti virtuoosimainen romaani, yhtä aikaa rakkausdraama ja myyttinen fantasia, kansankomedia ja ympäristötuhoa edistävän elämäntapamme säälimätön kritiikki. - Kustantaja

Kalevi Jäntin säätiön kirjallisuuspalkinnon saivat Juhani Karila, Reetta Pekkanen ja Pontus Purokuru. Palkituissa teoksissa teemoina korostuivat luonto ja nykyaika.