Runoja murteilla. Mee mummu ja muut #runosunnuntai

Toimittaneet Heli Laaksonen ja Virpi Adamsson

Murteet ovat suomen kielen rikkaus! On ilahduttavaa, että murredialogeja on esiintynyt runsaasti tämän vuoden uutuusromaaneissa (mm. Paula Nivukoski, Katja Kärki ja Johanna Laitila). Niiden innoittamana etsiskelin murrerunoja muiltakin kuin Heli Laaksoselta, jolta olen lukenut nämä kokoelmat: Pulu uis, Raparperisyrän & Vissinki-laulut & Sulavoi. Löysin tämän murrerunoantologian, jonka runot ja runoilijat ovat löytyneet Turussa toimivan Radio Auroran murrerunokilpailussa vuonna 2003. Runoja murteilla. Mee mummu ja muut -antologia sisältää 48 runoa 26 kirjoittajalta ja kaikilta päämurrealueilta.

Runoilijoiden ikähaitari on suuri, he ovat syntyneet 30-luvulta 80-luvulle. Antologiassa on kunkin kirjoittajan lyhyt esittely sekä tuomaristossa istuneen kirjailija Tapio Koivukarin mietteitä. Hän sanoi pitäneensä yhtenä valintakriteerinä sitä, liikauttiko runo hänen mieltään: Koko maailman ei ole tarvinnut liikkua, minun mieleni on liikkunut vaikkapa arjen tuokiokuvasta, hauskasta oivalluksesta, unenomaisesta kuvauksesta tai lapsuudenmuiston palasesta.

Murrerunoudelle pidetään yleensä ominaisena huumoria ja komiikkaa, mutta tässä antologiassa näemme, että murre taipuu moninaisten tunteiden tulkiksi. Mukana on paljon haikeita ja nostalgisia lapsuudenmuistoja, ja runoja rakkaudesta tottakai. Eri murrealueelta tuleva lukija tavoittaa hyvin runojen tunnelman, vaikka ei aivan jokaista sanaa ymmärtäisikään. Lopussa on myös minipieni murresanasto. Antologioiden haittapuolena on usein tietty hajanaisuus, niin tässäkin. Minun mieltäni eivät kaikki runot liikauttaneet, mutta monet kyllä.

Otan muutaman subjektiivisesti valitun esimerkin välittämättä mistään tasapuolisuudesta. Eniten minua puhuttelivat Minna Mirhan ja Kati Kannon runot. Mirha on syntynyt 1968 ja kirjoittaa Oulun murteella, Kanto on syntynyt 1972 ja kirjoittaa peräpohjolan eli Tornion murteella. Jänniä nämä mieltymykseni, sillä minähän olen juuriltani karjalainen! Todistetuksi tuli, että runot lennättävät lukijan murrealuiden yli vahvoihin tunnelmiin.

... miten mää oon niin kaukana
lapsuuvesta
millon maaliskuuki oli korkialla
eikä painanu harteita
niinko nyt
-Minna Mirha 
...

tuulee ja sattaa
sillain vinosti
ikkunat kastuu
ettei läpitte näje
enkä mää muutenkaan
mittään näje
mullon silimät
muurautunu umpeen
ko moon niin hirviästi
märissy
- Minna Mirha
...

Täälä tuulee aina
täälä on aina välit jonkun kans pänksis
silti raastan käpyjä raastirauala
ja uskon että kaikki on mahollista.
//
mutta mie en itke
en ainakhan sinun nähen.
Mie lakasen sinut yhtenä syksyn
kuivahneena, varisheena lehtenä kashan
pois silmistä.
- Kati Kanto, ote pitkästä hienosta runosta Jokunen sana rakhauesta

Otan vielä esimerkin murteesta, joka oli minulle antologian hankalin ymmärtää, mutta runo on keväinen ja hauska! Pekka Saarinen on syntynyt 1949 ja kirjoittaa Rauman murteeella. Pieni sanasto alkuun: kirkhakkine = naakka, säser = tarkka, hienovarainen.

KIRKHAKKISE 
Tärkjän istu kirkoharjall
Hakkuste suur suku,
kummas pääs ja kene viärell
siit o säser luku.

Kevän gorvall pörhjänäs
kifta höömenbuku,
kjäkättäväs palloparves
kiappu ylpöi suku.

Suven dulle nälkkäse
om boja rästän golos,
kiirut pakka pitämä
jo isännängi olos.
- Pekka Saarinen

Runoja murteilla. Mee mummu ja muut -antologia on minusta tutustumisen arvoinen, paikoin ihanan riemukas, paikoin hyvin koskettava.

Runoja murteilla. Mee mummu ja muut
Toim. Heli Laaksonen & Virpi Adamsson
Sarmala  2004

Kirjastosta
_______________