Helen Rappaport - Jekaterinburg, Romanovien viimeiset päivät

#naistenviikko

Luin hiljattain Rappaportin teoksen Pietari 1917 ja se oli sen verran hyvä, että halusin lukea myös samoihin vallankumous- ja bolsevikkiaikoihin sijoittuvasta tsaari Nikolai II:n perheen likvidoinnista. Rappaportin lähdeluottelo on nytkin mittava. Venäjän kielen taitoisena hän on pystynyt tutustumaan myös vain venäjän kielisiin arkistoihin. Itse hän sanoo luoneensa hyvän tarinan juuttumatta akateemisiin kiistakysymyksiin. Romanovien viimeisistä päivistä kertova teos on siis faktan ja fiktion jonkun sorttinen liitto. 

Tsaariperheen kohtalohan on kaikille tuttu: vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen tsaari joutui luopumaan vallasta. Hänet suljettiin perheineen kotiarestiin, aluksi Tsarskoje Seloon. Lokakuun vallankumous toi bolsevikit valtaan ja tsaarin asema vaikeutui entisestään. Perhe siirrettiin Tobolskiin Keski-Siperiaan, yli 2000 km päähän Pietarista. Bolsevikkihallinto halusi vahtia Romanoveja yhä vain tiukemmin, seuraava sijoituspaikka oli Jekaterinburg.

Jekaterinburgissa tsaariperheen ja heidän neljän palvelijansa vankilana toimi ns. Ipatjevin talo. Talon ympärille pystytettiin korkea paaluaita, ikkunat maalattiin valkoisiksi niin ettei ulos nähnyt, vartijoita oli kymmenittäin ja vartiointi ympärivuorokautista. Tsaariperhe vietti vankeudessa yhteensä 16 kuukautta, Ipatjevin talossa niistä kolme. Kaikki talon 11 vankia surmattiin 17.7.1918.

Ipatjevin talon paikalle rakennettiin 2003 Kirkko veren päällä, joka on venäläisten ortodoksien pyhiinvaelluspaikka. Jekaterinburgin kaamea menneisyys on hyödyttänyt kaupungin kehittymistä elinvoimaiseksi Uralin keskukseksi ja tärkeäksi turistikohteeksi. Vuoden päästä on 'juhlavuosi' - ensi vuoden heinäkuussa Romanovien murhista tulee kuluneeksi pyöreät 100 vuotta.

Rappaport kertoo hyvin yksityiskohtaisesti tsaariperheen tarkoin vartioidusta ja rajoitetusta elämästä Ipatjevin talossa. Ruoka oli ankeaa ja säännösteltyä, ulkoilu oli rajoitettu kahteen puolituntiseen päivässä, lehtiä tai kirjeitä ei saatu eikä vartijoiden kanssa saanut puhua. Aika kävi pitkäksi ja ahdistavaksi kun epävarmuus omasta kohtalosta jäyti mieltä. Rukoukset ja raamatun tain muun kirjallisuuden lukeminen oli ainoa ajanviete. Mukana oli myös muutama lautapeli, joita pelattiin. Liikkumaan tottuneelle Nikolaille fyysinen toimettomuus teki tiukkaa, henkisesti hän tuntui tyynesti alistuneen kohtaloonsa.

Nikolain ja Alexandran persoonista oli mielenkiintoista lukea, sillä heidän persoonallisuutensa vaikuttivat osaltaan tsaarinvallan tuhoon. Nikolai oli isänsä aliarvioima ja eristyksissä kasvanut. Hänestä tuli tsaari 26-vuotiaana vastoin tahtoaan. Kaikki mitä hän halusi oli elää rauhassa perheensä kanssa ja viljellä maata. Alexandra oli ylpeä ja sairaalloinen, mutta ennen kaikkea neurasteenikko. Hän oli itsepäinen saksalainen prinsessa, jota Venäjän kansa ei koskaan ottanut omakseen. Alexandra dominoi ja ohjaili epävarmaa ja päättämätöntä aviomiestään. Keisarikunnassa oli kuohunut aina ja erityisesti vuoden 1905 verisunnuntaista asti, jolloin tsaari teki myönnytyksiä mutta veti ne pikkuhiljaa takaisin. Tsaarinvallan vastustajat vangittiin tai likvidoitiin, osa pääsi maanpakoon. Tsaari sulki korvansa kehoituksilta demokratisoida hallintoa, hän oli itsevaltiuden ajan kasvatti.

Ja sitten oli Rasputin. Tsaariperheen tilannehan oli vaikea. Ensin syntyi neljä tytärtä ja kun vihdoin kruununperijä saatiin, hän oli vakavasti sairas. Alekseille oli periytynyt alunperin Englannin kuningatar Victoriasta lähtenyt hemofilia (Alexandra oli Victorian Alice-tyttären tytär). Aleksein hemofilia oli sitä tyyppiä, että pienikin kolhu vaikka polveen aiheutti vakavan sisäisen verenvuodon. Nivelet turposivat ja tulehtuivat, kuume nousi ja poika valitti tuskissaan. Lääketiede ei tuolloin osannut auttaa millään tavalla. Ymmärrän hyvin Alexandran turvautumisen Rasputiniin, saihan tuo elosteleva ja likainen 'pyhä mies' jollain suggestiolla pojan rauhoitettua ja verenvuotoja hillittyä. Mutta juorut kulkivat.

Vasemmalla Nikolai, oikealla Yrjö V

Romanovin perheen pelastusoperaatiot valuivat tyhjiin. Englannin kuningas Yrjö V oli sekä Nikolain että Alexandran serkku. Kuningas ei pitänyt tsaarittaresta, vaikka hän oli erityisen lämpimissä väleissä Nikolain kanssa, ja miehet näyttävätkin kuvissa samasta muotista valetuilta. Mutta Yrjö jänisti vihollismaa Saksan takia. Hän pelkäsi että myös Englannissa päätään nostaneet työväenpuolueet hermostuisivat ja olisivat uhka brittimonarkialle. Britit vetivät turvapaikkatarjouksen pois. Saksan keisari Vilhelm II oli myös Alexandran serkku, mutta ei poliittisista syistä uskaltanut auttaa.

Rappaport valaisee erinomaisesti maailmanpolitiikan sotkuista tilannetta: käynnissä oli edelleen I maailmansota ja Venäjä oli ajautumassa sisällissotaan. Bolsevikkeja vastaan taisteleva tsekkien legioona ja valkoinen armeija pitivät hallussaan melkein koko Siperian rataa ja lähestyivät uhkaavasti Jekaterinburgia.  Romanovien aika loppui, Ipatjevin talon kaikki vangit surmattiin, joskin Lenin pesi taitavasti kätensä. Bolsevikit halusivat tuhota kokonaan Romanovien periytyvän dynastian. Kaikkiaan 18 Romanovia likvidoitiin vuosina 1917-18, 35 onnistui pakenemaan.

Miinusta annan Rappaportille vain erittäin julmasta verilöylymäisestä murhien kuvauksesta. Kuvottavuuksilla mässäily tuntui tarpeettomalle muuten asiallisessa tekstissä, mutta ehkä hän pohjasi fiktionsa likvidoinnin suunnittelijan ja päätoimijan Jakov Jurovskin muistelmiin. Monen vuoden ajan bolsevikkihallinto antoi tahallisesti myös väärää tietoa sanoen, että tsaaritar ja lapset oli viety turvaan. Nämä valheet johtivat mm. Anastasian hengissäsäilymisspekulointeihin kunnes vasta 1990- ja 2000-luvuilla tsaariperheen kohtalo saatiin varmistettua. Ymmärrän että itse tsaari ja tsaaritar julman ja despoottisen tsaarinvallan symboleina haluttiin päästää päiviltä. Mutta entä lapset? Tosin juuri kenenkään ihmisen henki ei ollut arvokas noina kaoottisina vuosina, eikä etenkään silloin kun Stalin pääsi valtaan.

Muissa blogeissa: Leena Lumi, Sallan lukupäiväkirja

Helen Rappaport

Ekaterinburg. The Last Days of the Romanovs

Jekaterinburg, Romanovien viimeiset päivät 2009
Suomentanut Ruth Jakobson
Helsinki-Kirjat 2011

****

Kirjastosta

Tässä linkki Tuijan naistenviikon koontiin.

Omat postaukseni naistenviikolla:

Tiistaina 18.7. Riikka Palander - Seeprakivi

Keskiviikko 19.7. Anna Misko - Armovuosi

Torstai 20.7. Juuli Niemi - Tuhat tytärtä

Perjantai 21.7. Leena Parkkinen - Sinun jälkeesi, Max
Lauantai 22.7. Sirpa Kyyrönen - Ilmajuuret
Sunnuntai 23.7. Sanna Karlström - Saatesanat
Maanantai 24.7. Helen Rappaport - Jekaterinburg

Kiitos Tuijalle kivasta haasteesta!

Helen Rappaport - Pietari 1917

Sata vuotta sitten Venäjän keisarikunnan pääkaupunki Pietari todisti Romanovien 300-vuotisen valtakauden loppua. Kaupungissa vallitsi kaaos ja sekasorto - ja nälkä. Venäjä oli mukana I maailmansodassa ympärysvaltojen liittoutumassa, sotamenestys oli surkea ja miljoonia sotilaita oli jo kaatunut. Ruokahuolto ei pelannut ja Pietarissa oli huippukylmän vuoden 1917 alkaessa 2 miljoonaa nälkäistä suuta. Kun venäläiset joukot perääntyivät Saksan rynnistäessä itäänpäin, pakolaisten virta oli loputon. Rappaportin mukaan heinäkuussa kaupungissa oli väkeä jo liki 3 miljoonaa.

Eriarvoisuus ylellisyydessä elävän aristokratian ja rahvaan välillä oli huikea. Etuoikeutettu luokka nautti kaviaaria ja shampanjaa kristallikruunujen loisteessa, rahvas värjötteli yli -20 C pakkasissa loputtomissa leipäjonoissa. Sensuuri oli tiukka ja tsaarin vankilat pullistelivat rikoksentekijöiden ohella mielipidevankeja, joskin osa vasemmistolaisista, mm. Lenin ja Trotski, elivät maanpaossa. Viha ja tyytymättömyys tsaari Nikolai II:een roihahti hyisessä ja nälkäisessä kaupungissa. Kuohuntaa lisäsi vielä keisarinna Alexandran sotkeutuminen valtion asioihin ja veljeily Rasputinin kanssa, josta tosin päästiin murhalla eroon joulukuussa 1916.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa loistelias Pietari oli yksi Euroopan kansainvälisimpiä ja kulturelleimpia kaupunkeja. Neva-joen varren klassiset palatsit ja ylväät kirkot kuvastivat imperiumin suuruutta, Mariinski-teatterin (tuolloin Keisarillinen Marian teatteri) katsomot täyttyivät aristokratian kermasta ilta illan perään,  lumouduttiin huippubaletista ja oopperoista, Saljapinin karismaattisesta bassosta. Kaupungin eliittiin kuului myös useampi tuhat ulkomaista ekspatriaattia.  Pietarissa toimi suuria brittiyrityksiä ja sieltä löytyivät myös Englannin, Yhdysvaltojen ja Ranskan suurlähetystöt ja ulkomaiset pankit. Kaupungin hotelleissa piti majaa myös runsaslukuinen journalistien ja sairaanhoitajien joukko. 

Mariinski-teatteri vihittiin käyttöön 1860 ja se toimii nykyäänkin. Johtaja Valeri Gergijev.

Kaupungissa vallitsi petollinen rauhallisuuden tuntu. Pietari oli autio, synkkä ja lähes valoton. Poliisipartiot olivat edelleen liikkeellä ja vartioivat Nevskin risteyksiin rakennettuja katusulkuja. Siellä täällä näkyi lumessa partioivia kasakkaryhmiä, joita ympäröi hevosista haihtuva vaalea huuru. Kaupunki muistutti suurta sotilasleiriä.

Rappaportin kirja on kiehtova, värikäs ja yksityiskohtainen kuvaus tuosta melskeisestä ja maailmanhistoriaa muuttaneesta vuodesta. Pietari 1917 kertoo runsain sitaatein näiden brittien ja amerikkalaisten silminnäkijäkokemuksia aitiopaikalta, kun massat vyöryivät kaduille, luodit viuhuivat ja kun tappaminen, väkivalta ja anarkia saivat vallan. Lähdeluettelo on vaikuttava ja kirjassa vilisee paljon oikeita historian henkilöitä. Heitä ovat mm. nämä kolme suurlähettilästä: Brittien Sir George Buchanan perheineen, Yhdysvaltojen Francis ja Ranskan Paléologue.

Oma huomioni kiinnittyi tähän kanadalaissyntyiseen naisreportteriin, Florence Harperiin, joka uhkarohkeastikin väijyi uutisia öitä myöten vaarallisilla kaduilla valokuvaajansa Donald Thompsonin kanssa. Thompsonin valokuvia on julkaistu kirjana, joita voi vilkaista täällä. Rappaport kertoo lukemattomista järkyttävistä tapahtumista ja vie lukijan niiden keskelle todistamaan mm. miten hotelli Astorian ikkunat räjähtivät sirpaleiksi ja miten siellä piileskelleet upseerit vietiin teloitettaviksi; miten Nikolai II:n työhuone ja keisarivallan kaksipäiset kotkat ym. tunnusmerkit revittiin alas; miten koko keisarillisen kadettikoulun nuori oppilaskunta surmattiin. Huumoriosastoa edustaa luku, jossa massojen riehaantumista alkoholista yritettiin estää Pietarin viinikellareiden kallisarvoisten viini- ja samppanjapullojen rikkomisella ja sisällön kaatamisella maahan. Oli talvi ja lumi värjäytyi viinistä, jota 'janoiset' sotilaat kauhoivat ahneesti suuhunsa.

Naisasialiikkeeseen erikoistunut Rappaport marssittaa Pietariin myös kuuluisan brittiläisen sufragetin Emmeline Pankhurstin, tuolloin jo kuusikymppisen heiveröisen naisen. Pankhurst taisteli aggressiivisesti vuonna 1903 perustamansa järjestön Women's Social and Political Union (WSPU)   avulla naisten äänioikeuden puolesta. Unelma venäläisten naisten liittymisestä sufragettiliikkeeseen ei kuitenkaan ottanut tulta. Rappaport kertoo myös venäläisestä Maria Botškarjovasta, jonka perustama Naisten kuolemanpataljoona toimi kuulemma esikuvana Suomen sisällissodan naiskaarteille.

Joinakin päivinä ja iltoina Nevskillä on kymmenen tai kakskymmentä tuhatta marssijaa joilla on mustat liput ja banderollit joissa lukee että ne aikoo tappaa kaikki amerikkalaiset ja rikkaat ihmiset - se tarkoittaa, että minut myös, ja kaikki joilla on valkoinen paita. Sanon pomolle, että ne tulee ja tappaa meidät. Siihen pomo sanoo, hyvä on, oletko valmis. Minä sanon että täysin valmis. Sitten hän käskee minun ladata pistoolin ja katsoa että se on kunnossa. Hän sanoo, että listii kaks tai kolme ennen kuin lähtö tulee.
- Yhdysvaltain suurlähettilään Francisin afroamerikkalainen autonkuljettaja Phil

Vuosi 1917 Pietarissa oli rajua liikehdintää ja veristä mellakointia alusta loppuun. Helmikuun vallankumouksen sekasorto johti Nikolai II:n luopumiseen vallasta ja väliaikaisen Kerenskin hallituksen perustamiseen. Tavallisille asukkaille seurasi hetken hengähdystauko, mutta kun Lenin palasi kesällä maanpaosta Sveitsistä, bolsevikkien agitaatio kiihtyi. Tilanne oli räjähdysherkkä ja pelottava, kaupungin yllä leijui pahaenteinen ja odottava tunnelma. Ex tsaari Nikolai II oli perheineen kyyditetty Tsarskoje Selosta Siperiaan odottamaan kohtaloaan. Sodanvastaisuus lisääntyi ja tulevalle talvelle pelättiin nälänhätää. Lokakuun vallankumouksen jälkeen ulkomaiset suurlähetystöt valmistelivat kansalaistensa evakuointia, sillä diplomaattinen koskemattomuus ei enää taannut turvallisuutta. Venäjän aristokratia yritti muuttaa rahaksi omaisuuttaan, sillä heitä odotti emigranttitulevaisuus.

Rappaportin kirja imaisee lukijan tuon nälkäänäkevän ja sekasortoisen kaupungin kaduille, silmittömän väkivallan keskelle. Kiehtova ja tarkka historiankuvaus vallankumouksen vaiheittaisesta etenemisestä Leninin proletariaatin diktatuuriin ja Neuvostoliiton syntyyn. Pietarin vuoden 1917 tapahtumat sivuavat omankin maamme historiaa: Suomen suuriruhtinaskunta julistautui itsenäiseksi joulukuussa 1917 ja kohta luokkataistelu ja veljessota riehuivat meilläkin.

Kirjan on lukenut myös Leena Lumi

Helen Rappaport

Caught in the Revolution. Petrograd 1917, 2016

Pietari 1917, Ulkomainen eliitti Venäjän vallankumouksen pyörteissä
Suomentanut Sirpa Saari

Minerva 2017

*****

Kirjastosta

Vuonna 1947 syntynyt Rappaport on erikoistunut Viktoriaaniseen aikaan ja Venäjään. Tämän kirjan lisäksi hän on julkaissut pari teosta Romanoveista, mutta myös Leninistä ja Stalinista. Hän on perehtynyt myös naisasialiikkeen historiaan. 
Varasin suomennetun Jekaterinburg : Romanovien viimeiset päivät.