3. lokakuuta 2018

Svetlana Aleksijevitš - Neuvostoihmisen loppu


Onko ihmisen julmuudella mitään rajaa?

Heti pitkällä esipuheellaan Aleksijevitš vangitsee lukijansa. Hän on otsikoinut johdantoluvun sanoilla Osallisen muistiinpanoja. Valkovenäläinen, Lukašenkaa kritisoiva Aleksijevitš on itsekin osallinen: hän lukeutuu heihin, neukkuihin, sovokeihin, marxismi-leninismin luomaan ihmisryhmään homo sovieticus. Heitä oli miljoonia, ja heitä myös tuhottiin säälimättä palvotun johtajansa Stalinin vainoissa. Heitä tuhoutui vodkaan, nälkään ja kurjuuteen - myös oman käden kautta. Dokumentaarisella tyylillään Aleksijevitš yrittää selvittää mitä tämä homo sovieticus tunsi, miten hän eli ja miten koki Neuvostoliiton ja kommunismin pitkät 70 vuotta - sekä sen romahduksen.

Kirjassa saavat äänen kymmenet tavalliset ihmiset niin Moskovasta kuin maaseudulta; nimettömänä puhuu myös Kremlin korkea virkamies. Teoksen 700 sivua täyttyvät inhimillisestä kärsimyksestä, epäinhimillisten olojen kuvauksista ja äärettömästä julmuudesta. Kaiken kauheuden keskellä loistaa punalippu, sirppi ja vasara - sokea usko ideologiaan sekä Stalinin ja Leninin palvonta. Synnyinmaa oli suuri ja mahtava; sen ja ideologian alttarille uhrattiin tulisieluisesti oma elämä - ja henki. Kunniakkainta oli puolueen palveleminen ja sankaruus, se että kuoltiin sankarina isänmaan puolesta.

Vankileirit ovat olennainen osa neuvostomenneisyyttä. Niistä kerrotaan monessa tarinassa sekä uhrin että pyövelin näkökulmasta. Yksi haastateltava sanoo, että tavallinen kansa oli sekä uhri että pyöveli. Aina löytyi joku, joka teki ilmiannon, kenties hyvä naapuri tai sukulainen. Yksi lastasi leiriinmenijät päivien matkalle hatariin karjavaunuihin Siperian pakkaseen, toinen kidutti. Turvassa ei ollut kukaan, pelko oli ainainen. Absurdia painajaista oli minusta se, että nämä vastapuolet jatkoivat myöhempinä vuosina elämäänsä samassa kaupungissa jossain Siperian aroilla, naapureina. Kuka oli syyllinen? Ei kukaan muu kuin puolue, sillä se määräsi ja toteltava oli.

Mitä jää kun suuri ja palava isänmaallinen ideologia sortuu, mitä jää kun AATE viedään? Miltä tuntuu kun vapaus koittaa? Kun Gorbatšov tuli ja perestroika alkoi, vanhemmat ihmiset putosivat TYHJIÖÖN. Kaikki se mihin vuosikymmenet oli uskottu, mihin omat mummot ja papat, omat vanhemmat, koulu, Komsomol ja puolue olivat kasvattaneet olikin nyt väärin - second hand.

Usko! Usko! Usko! Se vei voiton järjestäkin. Minä heräsin herätyskellon sijasta kansallishymnin säveliin: "Oi suuri ja mahtava Neuvostoliitto, sun synnytti valtava Venäjänmaa..."

Neuvostoliiton aikana syntyneet eivät pystyneet käsittelemään uutta tilannetta; Stalinia ihailtiin edelleen ja toivottiin uuden stalinin ilmaantumista. 90-luvun kapitalismi toi rahanvallan, nälän ja kauppojen tyhjät hyllyt. Markkinatalous ei tuonutkaan onnea, vaikka moni asia helpottuikin: ruokaa ilmaantui kauppoihin, jos oli millä ostaa. Työttömyys kasvoi ja korkeasti koulutetut päätyivät hanttihommiin tai emigroituivat. Kommunismin aikaa kaihottiin, sillä silloin kaikilla meni tasaisen huonosti; ei ollut uusrikkaita oligarkkeja eikä roistoja punaisissa pikkutakeissaaan. Toki jotain hyvääkin tuli: kommunalkoista ja parakeista päästiin vihdoin omiin vaatimattomiin asuntoihin.

Aleksijevitš antaa äänen myös nuorille venäläisille, ja sukupolvien katsantokannat eroavat jyrkästi. Kommunismin romahduksen jälkeen syntynyt nuori sukupolvi ei ymmärrä vanhempiensa haikailuja,. Se kysyy kuka Stalin, kuka Lenin? He vähät välittävät isiensä palavasta ismistä. He haluavat elää leveästi ja nauttia elämästä; ansaita rahaa, omistaa ja matkustaa. Homo sovieticus  alkaa olla historiaa - eikä kohta enää ole ketään joka häntä muistelisi.

Aleksijevitšin teos on vahva ja vaikuttava; se mykistää ja järkyttää. Silti kysyn: tarvittiinko aivan näin monta sivua? Itse olisin joko jättänyt pois tai lyhentänyt muutamaa haastattelua. Mutta toki järkkyneet mielet kuvaavat neuvostoaikaa myös. Historia kertoo yleensä kylmiä faktoja, mutta Aleksijevitš haluaa tutkia ihmisten sisintä, sielua; sillä siellä hänen mukaansa lopulta kaikki tapahtuu. Haastateltavat avaavat muistonsa ja sisimpänsä; kertovat yksilötasolla järkyttävästä menneisyydestäänja taivaita hipovasta hädästään; toki myös pienistä onnenhetkistä ja rakkaudesta. Sivuilla lävähtivät silmille tuoreemmatkin tapahtumat: terroriteot Moskovassa, Afganistanin ja Tšetšenian kauheudet ja julmuudet. Silmille lävähti myös Moskovan kahden miljoonan siirtotyöläisen kurjuus. Keski-Aasiasta tulleet kazakstanilaiset, azerbaidzanilaiset ja uzbekistanilaiset ovat nykypäivän maaorjia pääkaupungissa. Näillä mutiaisilla ei ole ihmisarvoa eikä toivoakaan vihreästä oksasta venäläisessä yhteiskunnassa.

Kohta tapahtuu ehdottomasti jotain. Hyvin pian. Vallankumous ei vielä ole käynnissä, mutta otsonin haju tuntuu. Kaikki odottavat: kuka, missä, milloin?

Venäjä on valtava ja ristiriitainen maa. Venäjällä on 145 miljoonaa asukasta; etäisyys Pietarista Vladivostokiin on 9500 km. 12 miljoonan asukkaan Moskova ja liki 5 miljoonan asukkaan Pietari eivät ole maan koko kuva. Moskovassa on liikehdintää ja mielenosoituksia; Alex Navalny istuu jälleen vankilassa, homoilla ei ole oikeuksia; ruplan kurssin lasku näkyy matkailussa ja kaavailtu eläkeiän nosto kuohuttaa. Trump & Putin - tulevaisuus näyttää. Kovin levollinen ei mieleni ole.





Svetlana Aleksijevitš
Vremya sekond khend, Second-hand Time 2013
Neuvostoihmisen loppu. Kun nykyhetkestä tuli second handia
Suomentanut Vappu Orlov
Kansi Markko Taina
Tammi 2018
*****
Kirjastosta
_______________

Luin nämä heti syksyllä 2015 (espanjaksi) kun Aleksijevitšin Nobel-palkinto julkaistiin:
Tsernobylistä nousee rukous - Voces de Chernóbil
Sodalla ei ole naisen kasvoja - La guerra no tiene rostro de mujer

Sinfonisesti soiva kertomus ihmisistä hajoavan Neuvostoliiton ja uuden Venäjän välissä. Teoksessa Neuvostoihmisen loppu nobelisti Svetlana Aleksijevitš kuvaa tarkkanäköisesti kommunismin tuhon. Siinä tavalliset venäläiset kertovat, millaista elämä oli Neuvostoliiton sortuessa ja millaista on elää jättiläisen raunioista syntyneellä Venäjällä. Vuosien 1991 ja 2012 välille ajoittuvien haastattelujen kautta syntyy panoraama nyky-Venäjästä ja venäläisistä, jotka yhä kantavat mukanaan muistoja sorrosta, nälänhädästä ja joukkomurhista, mutta myös tulevaisuudenuskoa ja ylpeyttä maastaan. Tämä on kuvaus elämästä aatteen raunioilla – aatteen, joka oli niin vahva, että se kerran hallitsi kolmasosaa maailmasta.

Kuva: Public domain

15 kommenttia:

  1. Upeasti tulkitset kirjaa, vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta. Juurikin siksi, että tapahtumia, niiden syitä tarkkaillaan kansan silmin.
    Sieltä tulee historiaan lisää erilaisia näkökantoja kuin historioitsien tai päättäjien silmin nähtynä ja koettuna. On samalla varmaan rankkaa luettavaa, niin paljon kärsimystä ja julmuuksia.
    Tämän kirjan haluaisin silti lukea, kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa ehdottomasti lukea, ehkä pienissä erissä etteivät julmuudet vyöry yli. Aleksijevitšin dokumentaarinen tyyli on hieno. On mahdotonta käsittää tätäkin hirveää aikaa 1900-luvulla. Julma vuosisata ympäri maailman. Ja julmuus senkun jatkuu.

      Poista
  2. Enpä ole huomannutkaan että tällainen kirja on ilmestynyt. Laitan heti lukulistalle. Olen lukenut tuon Tsernobylista nousee rukous. Nyt meillä on marraskuun lukupiirikirjana Sodalla ei ole naisen kasvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kolmessa on sama haastattelukonsepti. Vavahduttavia kirjoja kaikki. Tässä tuli esiin sama kuin teoksessa Sodalla ei ole naisen kasvoja. Stalinin armeijassa ei ollut sodassa vangiksi jääneitä tai antautuneita. He olivat epäilyttäviä, luultavasti vihollisen vakoojia, joiden kohtalona oli leiri tai teloitus.

      Poista
  3. Anonyymi03 lokakuuta

    En VARMASTI lue

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aleksijevits on palkittu kirjallisuuden Nobelilla - ennen kuin Ruotsin akatemia sotki asiansa. Valinnanvaraa luettavissa toki riittää.

      Poista
  4. Yhteensattuma, luin juuri tämän päätökseen, mutten ole blogannut, ja se tulee sitten joskus, ehkä ensi vuoden alussa. Kirjoitat hyvin, ja kirja on loistelias, mutta minusta kyllä hyvin surullinen ja karmea, mutta viimeinen muutaman sivun tarina kuitenkin on ehkä lohdullinen, ja mikään ei muutu pohjimmiltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, karmivaa sivu sivun perään. Äärimmäistä kurjuutta, pahuutta ja julmuutta . Hurjaa luettavaa oli mm. se miten yks kaks aiemmin sovussa eläneet etniset ryhmät / eri kansallisuudet alkoivat tappaa toisiaan Keski-Aasiassa; haastatteluja oli tuskallista lukea. Hiljaiseksi tämä veti.

      Poista
  5. Esittelit jälleen kirjan, josta mies on ilmoittanut olevansa kiinnostunut. Esittelysi jälkeen minäkin voin sen lukea, mikäli hän se hankkii tai saa lahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisten autenttiset haastattelut olivat kovaa luettavaa. En pysty ymmärtämään noin fanaattista aatetta oikein missään yhteydessä. Hyvä ja erittäin kiinnostava.

      Poista
  6. Voi mikä ihanuus tuossa kirjan seurana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Sissi <3 Ensi runosunnuntaina kurkistetaan kissuuden ytimeen - olehan kuulolla. Katsos, mulla ei enää ole koiraa, näihin itsenäisempiin tapauksiin on tyytyminen nyt :))

      Poista
  7. Anonyymi05 lokakuuta

    Thanks , I've recently been looking for info about this subject for ages and yours
    is the best I've discovered till now. But, what about the conclusion? Are you certain about the source?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I’m not quite sure what you mean with source? I trust her, Aleksijevitš is a Nobel prize winner.

      Poista
  8. Kirjoittajakollektiivi viittaa neukkuaikaan ja viime sotiin: https://variaatiot.blogspot.com/2017/12/mausteeksi-presidenttipeliin-uskon.html

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

HUOM! Kaikki jonkun mainoslinkin sisältävät kommentit poistetaan. - OBS! All comments containing an advertising link shall be removed.

Kirja vieköön! ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.