Ville Hytönen - Eesti on My Mind

Juice levytti Eesti on My Mind -kappaleen vuonna 1984 kun neuvostomiehitys Virossa oli vielä voimissaan ja Ville Hytönen vasta taapero. Kirjassa ei viitata Juiceen tai biisiin, mutta se tuli itselleni mieleen - Eesti, Eesti, kaipaan sinne per*****sti. Hytönen muutti viisi vuotta sitten Viroon suomalaissyntyisen vaimonsa perässä, ja nyt perhe elää lapsiperheen arkea Tallinnan Koplin, hiukan pahamaineisenkin vironvenäläisen asuinalueen kupeessa. Aasinsiltani: teoksen lopussa Hytönen tunnustaa vuolain sanoin rakastavansa uutta kotimaataan, yhtä vahvasti kuin Juice ilmaisi kaipuutaan. Siirrytään aluksi lasten ja Wernerin maailmaan, onhan Hytönen kirjoittanut useita pidettyjä lastenkirjoja. Itse olen virolaisessa kirjallisuudessa törmännyt monesti rakastettuun koko suvun mummoon.

Myyttisestä virolaisesta isoäidistä

... virolaisessa mummofolkloressa lapsi matkustaa äitinsä kanssa junalla pikkupysäkille pikkukylään, jossa asuu pikkuinen mummo pikkuisen puutarhansa keskellä pikkuisen kissansa kanssa. Kaiken sen jälkeen mitä virolaiset ovat kokeneet, heidän käsityksensä lapsuudesta on edelleen kuin Astrid Lindgrenin kirjoista. Siksi niitä kai kuvittikin niin oivasti virolainen Ilon Wikland.

Eesti on My Mind on sisällöltään runsas teos, joka kertoo nautittavasti Viron historiasta, neuvostoajoista ja nykypäivän modernista yhteiskunnasta. Hytönen maustaa kerrontaansa mainioilla anekdooteilla ja tuntuu, ettei hän jätä yhtään virolaisuuden puolta käsittelemättä. Tästä palapelistä syntyy hyvin houkutteleva ja dynaaminen kuva; Hytösen matkassa kuljetaan Viroa pohjoisesta etelään ja lännestä itään - kertakaikkisen kiehtovaa. Eesti on My Mind  on harvinaisen pirskahtelevasti kirjoitettu tietoteos, joka sopii loistavasti Viroon opiskelemaan aikovien suomalaisnuorten luettavaksi. Ynnä kaikille iästä riippumatta.

Hytönen toteaa, ettei Virossa suhtauduta kovin suopeasti tummaihoisiin maahanmuuttajiin, mutta heitäkin on hänen toimeliaassa mamu-ryhmässään. Vaalea Hytönen ui itse virolaisuudessa kuin kala vedessä: hän tuntee Viron omakseen ja tekee töitä lahden molemmin puolin. Varsin esimerkillisenä maahanmuuttajana hän on tutustunut uteliaalla intohimolla uuden kotimaansa moniin puoliin, niin historiaan kuin nykypäivään, kirjallisuuteen ja politiikkaan, trendeihin ja ilmiöihin. Kukahan kirjoittaisi vastaavan tervetulo-oppaan Suomesta täällä asuville 50 000 virolaiselle ja muunmaalaisille maahanmuuttajille?

Minulle joka en tunne Viroa Tallinnaa enempää, kirja oli anniltaan huippukiinnostava. Pidin kovasti historialla ja anekdooteilla höystetyistä reissuista Saarenmaalle ja Haapsaluun, Narvaan, Tarttoon, joka puolelle! Lukuisista pienistä palasista muodostui hieno potretti Virosta, maasta jossa läsnä on mennyt, mutta joka tähtää tiukasti ja luottavaisesti tulevaisuuteen.

Virolainen on kävelevä paradoksi

Virolaisen tuntee laulamisestaan ja hiljaisuudestaan, taikauskostaan ja rationaalisuudestaan. (...) Virolaiset ovat hiljaista kansaa, joka laulaa silloin kun on tiukka paikka. He eivät juuri kuulu kirkkoihin, mutta uskovat usein johonkin yliluonnolliseen suurempaan voimaan. He tekevät paljon töitä, mutta juovat myös paljon alkoholia ja käyttävät paljon huumeita. Virolaiset ovat metsäläisiä, jotka panostavat valtavasti it-teknologiaan. He ovat eurooppalaisia, mutta nauttivat enemmän pikkukaupungeistaan kuin metropoleista.

Suomalaisissa ja virolaisissa on paljon samaa suomalais-ugrilaisuutta. Meissä on sisäänpäinkääntynyttä introverttiyttä, mutta myös luovaa kylähulluutta. Me juodaan yhtä räväkästi viinaa ja tykätään etsiä halvempia viinan ostopaikkoja. Al Jazeerankin haastattelema ysikymppinen Kihnun Virve / Youtube oli hykerryttävä esimerkki elävästä laulavasta kansanperinteestä, työnsankarin kunniamerkein palkittu viljantilaisen kolhoosin mestarilypsäjä Leida Peips taas neuvostoajoilta. Hytösen kanssa käymme trendikkäissä kahviloissa ja vegaaniravintoloissa, mutta myös ostoksilla halpahallissa ja yleisessä saunassa venäläisukkojen kanssa. Elävää, värikästä ja moni-ilmeistä on arki tämän päivän Virossa. 

Eesti on My Mind on maukas ja maistuva kuin Salvestin hapukapsaborš. Hytönen kirjoittaa vetävästi ja mukaansatempaavasti ja nivoo palasistaan houkuttelevan kokonaisuuden. Kerrassaan mainio ja vivahteikas Viro-kuvaus, joka herätti halun Viro-matkailuun ja halun tutustua lisää suomennettuun virolaiseen kirjallisuuteen.

Ville Hytönen
Eesti on My Mind. Sata askelta Virossa vironsuomalaisen kanssa
Kansi Riikka Majanen
Sammakko 2018
*****
Lukukappale kustantajalta - kiitos!
_______________

#rakasviro-lukuhaaste

Virolaisen Valdur Mikitan ensimmäinen suomennettu teos 

Kantarellin kuuntelun taito (Sammakko 2018) odottaa myös lukupinossa.

Me itämerensuomalaiset:
Ville Hytönen & Valdur Mikita
Helsingin kirjamessuilla
lauantaina 27.10. 11.30-12.00 Kruununhaka