Teemana DDR x 3

MARION BRASCH, MAXIM LEO & EUGEN RUGE

 

Luin vastikään Meri Valkaman hienon esikoisteoksen Sinun, Margot, joka kertoo DDR:stä. Muhkea teos on ansaitusti yksi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaista. Aihe kiinnostaa ja keskustelussa Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmäläiset antoivat lisää kirjavinkkejä. Olen lukenut nämä kolme autofiktiivistä teosta, joista jokainen avaa hiukan eri kantilta itäsaksalaista todellisuutta. Postauksessa teokset ovat kirjailijan sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

Marion Brasch - Ja nyt hiljaisuus ****

Alkuteos Ab jetzt ist Ruhe 2012

Suomentanut Arja Rinnekangas

Lurra Editions 2014

Nyt te olette kaikki poissa. Se on surullista, mutta siinä on myös jotain hyvää: nyt en voi enää kadottaa teitä, sillä olen jo menettänyt teidät. Laitoin kaksi jäljellä olevaa ruusua vanhempieni haudalle. Rakastan teitä, sanoin. Ja nyt hiljaisuus.

Näihin lauseisiin päättyy toimittaja Marion Braschin (s. 1961) teos Ja nyt hiljaisuus. Koskettavan romaanin näkemys on lapsen ja nuoren kasvavan tytön, jonka perhe elää etuoikeutettua elämää Itä-Berliinissä. Isän korkea poliittinen asema suo vapauksia, joita tavallisilla kansalaisilla ei ole. Brasch sanoo lehtihaastatteluissa, että voi nyt kertoa kaiken, koska on perheestään ainoana jäljellä. Itävaltalainen äiti Gerda kuoli syöpään tytön ollessa vasta teini ja juutalaisesta isästä Horstista tuli DDR:n apulaiskulttuuriministeri, mies huipulla. Marionin kaikista kolmesta veljestä tuli isää ja sosialistista järjestelmää kritisoivia taiteilijoita.  Perhe repeytyi rajusti kahtia ideologian vuoksi.

Perheen tragediaa selittävät Marionin veljien elämänkohtalot. Runoilijaveli Thomas kritisoi julkisesti Tsekkoslovakian miehitystä 1968, sillä seurauksella, että isä ilmiantoi poikansa Stasille ja tämä joutui vankilaan. Isälle toisinajattelija perheessä oli kova paikka ja tiesi myös siirtoa vähempiarvoiseen virkaan. Myöhemmin Thomas loikkasi länteen, alkoholisoitui ja sortui huumeisiin. Klausista tuli ohjaaja ja näyttelijä, joka teki kolmikymppisenä itsemurhan alkoholilla ja lääkkeillä.  Peteristä tuli radiotoimittaja, dramaturgi ja kirjailija. Myös hän kuoli nuorena. 

Marion kuvaa avoimesti vaikeaa suhdetta isäänsä ja ikävää veljiään kohtaan, joista joutui jo varhain eroon. Jännitteet ja puhumattomuus hiersivät poikien ja isän välejä. Itäsaksalaisesta elämästä saa kirjassa hyvän kuvan ja myös Marionin päättäväisyydestä, sillä tyttö ei kelpuuttanut isän suhteilla saatuja asuntoja. Kirjassa on paljon myös Marionin kasvamista nuoreksi naiseksi, rakastumista ja uraa radiotoimittajana. Nämä nuoren tytön asiat keventävät traagista perhetarinaa. Liikuttava ja surullinen perhetarina.

_____________________________________________________________

Maxim Leo - Talviuni Berliinissä ****

Alkuteos Haltet euer Herz bereit. Eine ostdeutsche Familiengeschichte 2009
Suomentanut Ilona Nykyri
Ajatus kirjat / Gummerus 2010

Menin muurin murtumisen jälkeisenä maanantaina länsiberliiniläiselle poliisiasemalle Kreuzbergiin ja anoin länsipassia. Se oli varotoimi. Halusin, että minulla olisi jotain johon vedota, jos muuri pantaisiin taas kiinni.

Maxim Leon (s. 1970) Talviuni Berliinissä on myös hyvin autofiktiivinen teos, ja kirjassa on valokuvia perheenjäsenistä. Keskiössä on hänen kummallinen perheensä ja sekä isän- että äidinpuoleisten isoisien tarinat. Maximin äidinisä Gerard oli varakas ja juutalaista syntyperää. Hän pakeni natsiaikana Ranskaan, jossa toimi vuosia vastarintaliikkeessä. Työläistaustainen isänisä Werner ei ollut juutalainen, mutta joutui saksalaisena sotilaana venäläisten vangiksi ja palasi parisen vuotta sodan päättymisen jälkeen. Molemmat olivat kiihkeitä kommunisteja, jotka vihasivat natsismia ja halusivat hävittää koko käsitteen DDR:stä.

Toisaalta sekä Maximin isä että äiti olivat syntyneet lännessä, eivätkä voineet täysin hyväksyä isiensä ja DDR:n ideologiaa. Työläistaustaisesta isä Wolfista tulee taiteilija, varakkaasta äiti Annesta toimittaja ja myös puolueen jäsen. Kumpikaan vanhempi ei hyväksynyt sitä, että puolue vääristeli räikeästi ja järjettömästi totuutta. Kummallakin oli satunnaisia ​​kahnauksia Stasin kanssa, mutta he vältyivät pidätyksiltä. Wolfin ja Annen poika Maxim ymmärsi jo pienestä pitäen, että koulussa ja pioneerileirillä totuus on yhtä ja kotona jotain muuta. 

Kun muuri murtui ja DDR lakkasi olemasta, Maximin perheessä tunnelmat olivat ristiriitaiset. Elämä DDR:ssä oli ollut köyhää, mutta rauhallista ja asunnot edullisia. He osasivat toimia siinä järjestelmässä, mutta avautunut länsi oli outo, äänekäs ja kallis, eivätkä entiset pelisäännöt enää päteneet. Maxim sanoo, että muurin murtumista voisi verrata pitkän vankilassa olon jälkeiseen vapautumiseen. 

Maximin perhe molempine kommunisti-isoisineen ja järjestelmää kritisoivine vanhempineen kuvaa hyvin sitä, miten sukupolvien kehitys DDR:ssä meni. Vanhoille kommunismiin kiinnittyneille järjestelmän romahdus oli järkyttävän suuri pettymys ja tragedia, nuoremmille helpotus. Maximin mukaan itäberliiniläiset olivat ikään kuin talviunessa, ulkoisesti kuolleita mutta unelmia täynnä – kunnes koitti kevät ja rajun muutoksen aika.

_____________________________________________________________

Eugen Ruge - Vähenevän valon aikaan ****

Alkkuteos  In Zeiten des abnehmenden Lichts (2011)

Suomentaneet Liisa Ryömä, Robert Ryömä

Atena 2012

Hulluus alkoi vähän ennen aamukahdeksaa. Oli sunnuntai. Oli hiljaista. // Se oli sellaisen eristyneen paikan hiljaisuutta, joka on uinunut yli neljännesvuosisadan rajavartioasemien varjossa, vailla kauttakulkuliikennettä, rakennustöiden melua, vailla nykyaikaisia puutarhakoneita.

Tämä on näistä hurjin kuvatessaan perheenjäsenten yhteentörmäyksiä. Eugen Rugen (s. 1954 Uralilla) esikoisromaani Vähenevän valon aikaan sai Deutscher Buchpreisin ilmestymisvuonnaan.  Se on neljän sukupolven löyhästi autofiktiivinen tarina, jossa henkilöitä on paljon ja joskus on vaikea tietää kuka kukin on. Saksankielisestä Wikipediasta löytyy henkilögallerian tarkka kuvaus. Romaanin aikajänne on pitkä ulottuen 1950-luvulta 2000-luvulle ja tapahtumat liikkuvat Itä-Berliinissä, Meksikossa ja Neuvostoliitossa. Suvun isovanhemmat Wilhelm ja Charlotte Powileit olivat vannoutuneita kommunisteja, jotka joutuivat vuosiksi natsiaikaa pakoon Meksikoon. He saavat Moskovasta uuden tehtävän ja palaavat 1950-luvun alussa Itä-Saksaan osallistuakseen uuden uljaan valtion rakentamiseen.  

Charlotten pojat aikaisemmasta liitosta, Kurt ja Werner Umnitzer, olivat joutuneet Stalinin vankileireille Siperiaan sodan aikana. Uralilla Kurt  tutustuu vaimoonsa Irinaan ja heille syntyy siellä poika, Alexander. Perhe palaa aikanaan DDR:ään, missä Kurtista tulee maan arvostetuimpia historioitsijoita, Irina tuhlailee ja alkoholisoituu. Suvun kapinoitsija Alexander, venäläiselle äidilleen Sasha, lähtee keski-iän kynnyksellä vakavasti sairastuttuaan isovanhempiensa jäljille Meksikoon.  Neljäs polvi on Alexanderin poika Markus, joka oli pikkupoika isoisä Wilhelmin täyttäessä 90 vuotta..

Romaanin tapahtumat kulminoituvat vuoteen 1989 ja Wilhelmin 90-vuotispäiviin lokakuun ensimmäisenä. Päivänsankaria tulevat onnittelemaan puolueen johtoporras ja päivän tapahtumista oman näkemyksensä kertovat vuorollaan kuusi tärkeintä henkilöhahmoa. Tämä romaani on rehevä, vauhdikas ja todella nautittava, suuresta henkilömäärästään huolimatta. Wilhelmin syntymäpäivän tapahtumat ovat hulvattomia ja herkullisesti kuvattu. Alexanderin oleskelu Meksikossa tuntui minusta irralliselta, siitä miinus.

Romaanin pohjalta on filmattu myös samanniminen elokuva, joka keskittyy Wilhelmin syntymäpäivään. Atenasta kerrottiin, että Eugen Rugenin toisen romaanin, isovanhemmistaan Wilhelmistä ja Charlottesta tarkemmin kertovan Hotelli Metropolin suomennossuunnitelma on valitettavasti kariutunut.